keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Joskus sitä vedellään paljaaltaan.






Sain Taralta Taloni maalla - blogista ystäväkirjahaasteen. Kiitos. Eteenpäin tämän sinkauttaisin Nooralle Together in Wonderland -blogiin.


Lempinimi?

 Kiki, joka juontaa juurensa lapsuudesta kun pikkusiskoltani ei kieli taipunut ärrään eikä ässään.

Löytyy toinenkin muinainen lempinimi; Lähdin aikoinaan opiskelemaan kartalla hilseeltä näyttävältä Palus nimiseltä paikkakunnalta, joka ei ollut edes Jumalan selän takana vaan Hänen peffansa alla. Suuressa maailmassa olin sitten kauppisvuosina se Paluksen tyttö eli sepalustyttö.

Rakas puolisoni yleensä kullittelee, joten hiljakkoin sain voimakkuudeltaan hirmumyrskyksi luokiteltavan mustasukkaisuuden puuskan. Miesraukka käytti ystävänsä kanssa puhelimessa jutellessaan ristimänimeäni ja kun olen siihen kultaan tottunut niin tivasin mieheltä ilman raivostumistakin kimakalla ja kovalla äänelläni kenenkäs vosun kanssa hän on käynyt reissussa? Vaikka yleensäainaniinjärkeväpuoliso lapsellisuuksissaan muuta väittää niin ei kohtausta lähikaupan parkkipaikalla todistanut oman arvioni mukaan kuin yhden käden sormilla laskettava väkijoukko. Puolustuksekseni todettakoon se, ettei puoliso osaa nimetä vuotta jolloin olisin edellisen kerran ollut aikuisten oikeasti mustasukkainen ja se seikka, että edellisistä puolukkapäivistä oli 28 vuorokautta.



 Kalsonkien malli stringit vai jättikset,
 puuvillaiset vai silkkiset?

Puuvillaa eikä yhtään elastaania mitä yleensä ujutetaan kaikkiin kalsonkeihin. Olen niin herkkähipiäinen, että saan hiivatulehduksen jo melkein siitä kun radiossa soi Elastisen biisi.

Peräpukamat voidaan sitoa, mutta jos sellaiseen operaatioon joskus ajaudun niin mielummin annan tohtorin hirttää ne kuin suoritan vahingossa tee-se-itse toimenpiteen stringin narulla. Siis puuvillajättikset.



 Kahvi vai tee ja minkälainen kahvi tai tee?

Olen liittynyt hihhuleihin ja ryystän kaffeeni kofeiinittomana.




Lempiherkku?

Etikkasipsit, jogurttipapaija ja taskulämmin vaniliakokis. Cittarin jenkkihyllystä löytyvä muffinssien kuorrute, jota vetelen paljaaltaan ilman sitä muffinssia lusikalla suoraan purkista. Sitten makaan kyljelläni sängyssä voihkien, pyydän tuomaan oksuämpärin ja pakotan miehen vannomaan ettei hän ikinä koskaan anna mun ostaa sitä mönjää.


 Paras tuoksu?

Viimeiset 16 vuotta olen sanonut ei, mutta siippa otti kovan aseen käyttöönsä ja väpätti alahuultaan. Häkellyin ja lipsautin suustani vahingossa joon. Nyt meillä on sitten pihassa moottoripyörä. Mutta siihen tuoksuun; Mies, jonka kaulakuoppaan on tarttunut tuulen tuiverrusta, aavistus bensaa, nahkatakkia, vähän pakokaasua ja tupsaus vaniliasikaria.




Lempielokuva?

Puolison kesäloman aikana ohjelmistossa pyöri Ei kiitos! ja Fifty Shades of Grey. Siippa uhkasi keskeyttää lomansa jos pakotan katselemaan enää yhdenkään filmin ja lapsukainen uhkasi vaihtaa kotiosoitetta jos yllättää meidät toistamiseen tuijottamasta aikuisviihdettä.


Lempieläin?

(saa olla vaikka oma ukkokin)

Hän on tietenkin Kurt Linström ja on tässä palanen omaa ukkoakin.






Tänä suvena Kurt on oppinut uuden tempun ja huomannut miksi tehdä  muuta kun voi syödä keksiä? Jotta vihaiset eläinaktivistit ei järjestä mielenosoitusta meidän pihalle niin mainittakoon ettei hänen anneta toistaa temppua. Ihana tekosyy ostaa jokainen eteen osuva purkki, jossa on Cookies-teksti. 




Lempimatto?

Meille ei vuosikausien yrittämisen eikä lapsettomuushoitojen jälkeen koskaan tullut pikkukakkosta. Olen haavan kanssa jo aika sinut, mutta puolisoni arpeutui lapsettomuudesta. Siis ihan kirjaimellisesti eikä henkisesti. Muksu nukkui samassa huoneessa ja meitillä oli mummovainaalta peritty karkea villamatto olkkarin lattialla. Kalenterin määräämä usein toistuva hinkkaus ja kitka sai aikaan kroonisen ihottuman siipan polviin ja sitten ne meni ja tulehtui.


Lempiseen käytetty matto oli kermanvärinen ja siinä oli reunoilla vanhan rosan värisiä koristuksia. Se ei ollut ihoystävällinen, mutta istui sisustukseen täydellisesti. Aina siihen asti kun se meidän lapsi ryökäytti siihen punajuurioksennuksen.


Näetkö unia vai uneksitko tyhjää vaan?

Olen hereillä ollessani suunnistusvaistoiltani sitä luokkaa, että mut voi postilaatikolla pyöräyttää kolmesti ympäri enkä osaa enää takaisin kotiin. Valitettavasti olen nukkuessani samanlainen ja jatkuvasti toistuva teema unissa on etsiytyä kotiin onnistumatta milloin mistäkin.



 Mukavin naistenlehti?

Kun on pahaa aavistamatta työntänyt kätensä postilaatikkoon ja sitten vetäissyt sieltä julkaisun joka on lähetetty omalle lapselle ja jonka kannessa lukee Ruotuväki niin mikä tahansa naistenlehti on mukava.



 Kolottaako?

 Pääsin mukaan kroonisesta kivusta kärsivien ryhmään ja vaikka suhtauduin mindfullnesiin ja rentoutumisharjoituksiin älä jauha paskaa anteeksi mitä? - asenteella niin apua on ollut todella. Suosittelen. Ryhmään saa lähetteen ainakin Kipupoliklinikalta.

Jos ei kolota niin jolkottelen vauhdikkaasti hakemaan verenpainemittaria varmistaakseni sykkeen löytymisen tarkistaakseni olenhan edelleen elossa.



 Paras apuväline?

Tartuntapihdit on jatkuvassa käytössä.





 Vanhuudenpäivän haaveet?

Niistää, syödä kourakaupalla allergialääkkeitä ja ottaa kissa. Olen siinä iässä saanut työnnettyä maailmalle oman allergisuuteni tuplapottina perineen jälkikasvuni.

 


 Lottovoitto vai ikuinen elämä?

Lottovoitto.





 Suurin kammosi?

 Maksalaatikko, hammaslääkäri, sudenkorennot, joulupukki, ihmisellä täytetyt mainosmaskotit. Ahtaat paikat. Pimeys. Siilin ruokkiminen niin pulskaksi ettei hän pääse enää kerälle. Antibioottiripuli.

nään kammoan mielikuvaa missä kävellen AC/DC konserttiin mennyt siippa on kumonnut yhden tuopin liikaa ja joudun ajamaan vastavirtaan kun kymmenet tuhannet ihmiset rynnii ohi tietyömaan. Hienoa Hämeenlinna. Tässä mielikuvassa olen muutamassa kymmenessä lukijan kuvassa mitkä julkaistaan iltapäivälehtien sivuilla ja fasebuukissa jaetaan otosta, jossa olen naama nyrtyllä auton ratissa poikittain radalla ja kieltäydyn tekemästä mitään kun en kerran osaa.


En pysty nyt lopettamaan kun aloitin;  Meillä tupsahti tupaan paikalle pyytämättä tullut vieras, joka koki oikeudekseen kommentoida meitin keittiön ikkunoita adjektiivilla "paskaiset".  En ole nöyryytyksen jälkeen pystynyt kutsumaan ystäviä kotiini. Sen sijaan olen pystynyt käymään ammatti-ihmiselle poraa roinottamassa miten rullaan käsipyyheet tyhjien talouspaperihylsyjen ympärille millilleen tasamuotoisiksi pinoiksi ja voisin koska vaan syöttää pesueeni roskiskaapista, koska siellä ei ole tahran tahraa. 

 
 Kun niistä kalsongeista oli äsken puhetta niin ei voi huomautella siisteydestä naiselle, joka roikottaa pikkuhenkareissa tangolla tissihenkselit ja ekstralargen persuksen peitteet väreittäin koodattuna.





 Kammoan ajatusta, että paskasetikkunatgate on pysyvästi naarmuttanut kätevän emännän kilpeäni.  


Tätä nyt tulee vaan, tämä on kuin se antibioottiripuli;  Jäädä FarmVillessä sijalle kaksi viikon farmaritaistossa. Olla kirpparilla ja nähdä jonkun toisen nappaamassa käteensä jotain mielenkiintoista. Olla samaan aikaan kassalla ja kuulla sen mielenkiintoisen maksavan kaksikymmentäsenttiä. Jos digiboksin tallenteet mahtuu yhdelle sivulle. Suorittaa suursiivous ja löytää levyhyllystä alla oleva. Syyttää siitä siippaa ja saada vastaukseksi ettei hänellä ollut cd-soitinta yhteenmuuttaessa. Tajuta se omaksi ostokseksi.
   



Se kun mutsini tykkää tsuhauttaa kaupassa ja syyttää sitten isoon ääneen mun pieraisseen.
Törmätä eksmieheen kun hiukset olisi pitänyt pestä eilen ja jalassa on tuulihousut.


 Lempiaine?

Rakastan ammattikäyttöön tarkoitettua Bio Luvilia ja Vanissin valkaisijaa isolla ärrällä ja suurella tunteella. Niistä tulee yhdessä sellainen aine, joka räjäyttää tahrat irti mistä tahansa minkä saa ahdettua pesukoneeseen. Rakastan sitä coktailia niin innokkaasti, että tungin kumpaakin laatua lievää väkivaltaa harjoittaen reilun kolmen desin verran koneen pesuainelokeroon päiväpeiton kylkiäiseksi. Jauhemäärä muuttui köntsäksi ja vesi alkoi suihkuta lokerosta melkoisen kovalla paineella. Hätäpäissäni yritin tukkia pulppuavaa geisiriä heittäytymällä leveän lantioni kanssa pesukoneen päälle. Kun vihdoin tajusin vetää pistokkeen irti seinästä ja kääntää hanan kiinni asentoon niin rimpautin hätääntyneen pelasta päiväpeitto - puhelun siipalle. Mies kehtasi nauraa ja kysellä josko mitenkään kestäisin odottaa työajan ulkopuolelle? Se ei kuulemma vaikuttanut pyykkiongelmalta kun huohottava vaimo soittaa ja sanoo:
 "Tule nyt äkkiä kotiin, mulla on täällä toosa ihan märkänä."