Hiekkalaatikkomafian jäsenkirja

    Olen tullut siivouskaapista uudelleen ulos ja liityin naamakirjassa "Äidit vailla ystäviä"- ryhmään. Yleisesti taidetaan puhua bonuslapsista, kun puhutaan uuden parisuhteen edellisen suhteen jälkeläisistä. Meitsillä on vaan bonuskavereita. Tää ei liity Siwan bonuskorttiin (olin kyllä edellisessä elämässäni Antti Tuiskun tavoin Siwan kassantäti) eikä bonustupakkaan (mää poltan silloin kun muut juo tosi harvoin)  vaan nämä on sellaisia tovereita, jotka ottaa mut vaan sosiaalirajoitteettoman mieheni kylkiäisenä. Sellainen "Ota

pelkkä Kiki"- tarjous ei kelpaa kenellekkään... toivottavasti nyt faceanomus tärppää.

  Tiineenä ollessani odotin tutustuvani muihin äiteihin puistossa santalaatikon laidalla, mutta siellä tapahtui vaan kaksi kohtaamista; Ensimmäisellä kerralla minulle, paarialuokkalaiselle, hymyiltiin ja arvelin sen tarkoittavan että nyt mä voin heittää reploja tyyliin "Onpas hän söpö" "Minkä ikäinen hän on?" ja taisin sieltä Vauvalehdestä opetella myös repliikin "Onko Teillä jo hampaita tullut?" ja kuinkas ollakkaan aika nopeasti minulle selvisi, ettei tuo toinen emo osannut jaaritella finskiksi. Toisella kertaa minulle hymyili keski-ikäinen perheenisä aurinkoisena sunnuntaipäivänä ja melko nopeasti selvisi, että sedän mielestä minä olin söpö (Vauvalehti siis lukematta) ja

mun hampaiden puhkeaminen ei kiinnostanut ,mutta mää siveyssyistä sensuroin sen mikä olisi kiinnostanut.  Puistattaa vieläkin, hyi.

    Ystäviä yritin etsiä myös muskarista, perhekerhoista ja ties mistä mamakerhoista, mutta tunsin oloni Korkeasaaren apinaksi (peräpukamien tilasta riippuen myös satunnaisesti punapersepaviaaniksi), jota muut toljotti.  Odottelin vaan, että koska ne muut alkaa vaaviensa sijasta syöttää mulle sitä bantsumöhjöö.  Melko nopeasti meikäläiselle selvisi, että mä en hallitse mamatalkkia. Mun aivopuoliskot ei hiffanneet, enkä ole vieläkään hokassut, että miksi olisi pitänyt mamatalkata, että V-V  telmii ja pelailee vain yksinomaan kehittävillä puuleluilla jotka isoisä veisti vasurilla vapaussodassa samalla kun oikeella kädellä pelasti marsalkka Mannerheimin. Lelut kun oli muovi vastaan puu 5-1 ja kirppari vastaan kauppa 9-1.  Miksi olisi pitänyt esittää eläväni elämäni parasta aikaa ja että kaikki on niin upeeeta, ettei sanotuksi saa. Tai hui kauheeta, että tämän maman kaksiossa asusti toisina päivinä hyväntuulinen pojan pallukka ja toisina päivinä ei niin hyväntuulinen pallero, kun mulle nyt jostain syystä toimitettiin sellainen malli. Ja tämä malli myöskin puklasi , kakkasi ,itki, kuolasi ja valvotti ja jos vaikka mitä sellaista, joista ääneen ei saattanut sankariäitien

hiekkalaatikkomafian mielestä hiiskua.

    V-V on nyt 15 ja mä en osaa sitä mamatalkkia vieläkään ja hiekkalaatikkomafian jäsenkirja puuttuu edelleen lompsastani. Jos olet kuullut urbaanilegendaa äidistä, joka sanoi 4H.n perhekerhossa, että ei ole saanut unihiekkaa silmiin viikkoon ja laittaa kohta mukulalle postimerkin persaukseen ja lähettää sen Timbuktuun niin kyllä, tunnustan, minä se olin.... Ja se äiti, joka oli siellä kerhossa kerran

unohtanut laittaa pikku kullalleen vaipan, niin kyllä, tunnustan, minä se olin....

    Synnytyskivun pitäisi unohtua heti kun pikku piltin saa käsivarsilleen; olen 15 vuoden kokemuksella itsepäisesti ja taipumatta eri mieltä. Jos olet hiekkalaatikkomafian jäsen niin tuijota rauhassa tätä apinaa (joka on sitä mieltä että kyllä se sattuu s**tanasti kun työntää vaginastaan ulos meloonin, joka antoi yksivuotiaalle palan dacapoa, joka käytti PikkuKakkosta omaan iltataukoon, joka joskus väsyy ja joka vieläkin huonoina päivänä on valmis laittamaan ykkösluokan merkin lapsirukkansa istuinkyhmyihin)  mutta sitä

banaanimäskiä  mä en syö. En ainakaan ilman kermavaahtoa ja cocktailkirsikkaa...