Edestä ja takaa

  Heräsin aamuyön tunteina räkälammikosta ja postaus tehty Finrexin vaikutuksen alaisena. Kaikki normia suuremmat kirjoitusvirheet tai huono postaus johtuu sitten siitä, että lima on puskenut päähän. Ajatus ei kulje, silmät on muurautunut melkein umpeen ja kohta haen kaffekupin nenän alle, niin ei tartte niistää.

 Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille 

Koska meillä oli kerrankin oli kohtuusiistiä niin päätin astua kehiin ja osallistua  "Esittele eteisesi"-haasteeseen. (Eihän siitä ole kuin muutama viikko, kun sanoin pistäväni postausta tulemaan...)  Äärimmäisen uteliaan luonteeni takia mää sinkautan tämän haasteen kaikille halukkaille; mää haluan kurkkia teidän kaikkien eteisiin. Meillä on kaksi postimerkin kokoista porstuaa ja toinen niistä postareista pitää vielä jakaa naapurin kanssa. Yritin kuvailla edestä ja takaa, että nämä miniverannat nyt vaikuttaisivat hirveen laajalta ja avaralta. Ruokapöydän perinteinen sijoituspaikka me ollaan pyhitetty tietsikalle ja eteisessä ollaan tehty samankaltainen tempaus; siellä missä normisti säilöttäisiin ulkotamineita on meitillä perustettu pyykkihuolto. Sinne saa kätsysti pyykit kuivattelemaan ja eteen voi vetää (pöytäliinasta siipan ompeleman) pellavaverhon, ettei V-V:n vieraat altistu millekkään laskuvarjon kokoisille alkkareille. Ja kotiväelle vaan tiedoksi; käytin silityslautaa 3.12. Mää kun sain niitä ihka omia vieraita, niin oikein pröystäilin ja silitin vanhan lakanan pöytäliinan, jonka löysin kirpparilta. Että ihan turha sinne himoita mitään ihme porakoneen säilytyspömpeleitä. Olen sitä käyttänyt ja tarpeen vaatiessa                                                                          kaivan blogiarkistosta postaustodisteen esiin. 

Tuo ylin räpsy on jo seniori ja kolmatta kertaa näytillä, mutta koska se on meitin nätein paikka, niin mää nyt sitä taas vilauttelen. Kiki´s homen ehdottomasti suosituin hakusana on vanha lauta. Taisi olla sen härpäkkeen ekan esittelykierroksen otsikko. Kouluvuosina mää olin muodoiltani aivan lauta; opettajia lukuunottamatta myös kaikki käyttivät meitsistä nimitystä Lauta. Muuta mää en sieltä kasarivuosilta kaipaa, mutta kakkosnelosen muodot mää ottaisin takaisin mieluusti. Niin ja sähkönsinisen värin muotiin. Niitä vanha lauta, vanha lauta seinälle, vanhasta laudasta, hakusanoja kun alkoi kertyä googlen kautta blogiin tiensä löytyneiden joukkoon niin koulukiusatun sieluni sai hirveen kolhun. Onnekseni ainaniinjärkeväpuolisoni sai vakuutettua lähestulkoon täysin, ettei kukaan googleta vuonna 80 ja jotain kiusaamaansa reppaanaa. Siltä varalta, että joku teistä koulukiusaajapaskoista sattuu nyt koluamaan esiin Lautaa niin voin valaista tilannetta; nykyisin omistan kaksi (kokoluokaltaan tuplaÖ) muodokasta ohjusta, jotka edelliseen postaukseen viitaten                                                            imuroivat kaikki lautasta pienemmät rääppeet ja roippeet.  

Mää yritin pitkään paikallistaa valkoista kenkähyllyä siinä onnistumatta. Siippa hioi kirpparilöydöksen ja suti sen valkoiseksi. Parin vuoden kokemuksen perusteella voin esittää todennäköisin syin epäilykseksi, ettei valmiina saa valkoista, koska siinä näkyy jokainen pikku soran murunen mikä kengän pohjassa kotiin kantautuu.  Meillä tämä ongelma on ratkaistu siten, että pidetään hylly kengitettynä.

Useasti on tainnut tulla länkytettyä, että meillä on kuuloyhteys naapuriin, jos sieltä kantautuu kovempaa älämölöä. Toimiihan tämä toiseenkin suuntaan; tunnustettakoon, että itsestäni taidetaan puhua henkilönä, joka välillä luikauttelee serenaadit. Kuva on otettu asunto 1 ovelta ja kun meillä ei ole mitään panssariovea, niin väistämättä seuraus on se, että välillä kuulee jotain (siis aivan vahingossa) sinne postimerkin kokoisen eteisen länsilaidalle. Meillä on ollut sellaiset naapurit, jotka keittiössään nautti lihan riemuista, sellaisessa ei-kirjaimellisessa merkityksessä. Voi olla, että meitsillä on vaan turhan vilkas mielikuvitus; saattoihan ne siellä syödä vaikka Kismettiä,                                            kun sehän on niin maistuvaa, ettei sanotuksi saa. Jos ne sitten sitä siellä keskenään voihki....

Koska me ollaan edelleen vailla seinänaapureita niin poistan tästä ilkeästä pervonaapuri (No kyllä se on semmoista keskellä päivää köökin pöydällä?) kommentista muodostunutta pahaa karmaani ja huonoa feng shuitani mainitsemalla, että pidän edelleen aidan takaa löytyvistä viereisen talon naapureista ja hiljaisesta yläkerran naapurista. Ja jos mää saan siihen ykkösen asuntoon kenet tahansa, jonka kanssa mää voisin kolme kaksi no edes kerran suvessa kaffitella pihamaalla ja jutustella niitä näitä, niin lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, etten ikinä, koskaan, postaa yhtäkään vinkumispostausta aiheella "Meidän naapurit", muuten joulupukki (koska mää pelkään                                                               sitä enemmän kuin mörökölliä) minut vieköön.

Tämä postaus oli sitten mallia "stailattu", koska fotot nappasin jo eilen lapsen ollessa suorittamassa oppivelvollisuuttaan.  Eteisestä siis puuttui kanootit (koko 46 ), nurkkaan sinkautettu koulureppu (olisikohan jälkikasvun pitänyt valita pesäpallon tilalle curling?), melkein                 koriin heitetty pipo, lähestulkoon henkarissa oleva takki ja rukkaset missä tahansa muualla, mutta ei naulassa....