Piparit kosteeksi

Ensin toivottelen Tervetuloa! uudelle lukijalle 

Napsaisin ehtymättömästä ideapankista reseptivarastooni Banoffee ohjeen. Rakkauteni Baileyskakkuun on saanut kilpailijan. Tämä oli helppo, edullinen ja h*mmetin hyvää. Muuta ei voi enää vaatia.

Pohja:

300 g digestivekeksejä

   100g voita

Täyte:

1 purkki kondensoitua maitoa (makeutettua)

2dl vispikermaa

2 banaania

2 tl vaniljasokeria

1. Kalkulaattorilla suoritetun laskelmoinnin perusteella normikokoisesta digestivekeksipaketista voi poistaa 7 kappaletta ja ollaan aika lähellä kolmea sataa grammaa. Jos sää satut olemaan semmoinen kuin minä. En viitsinyt lähteä kaivautumaan kellarin kätköihin vaa'an perässä. (Muistan katsekontaktin siihen viimeksi vuonna 2010.) Kaksi keksiä menee koristeluun, joten sää voit syödä ne viisi siinä leipomisen ohessa. 

2. Keksit pistetään muhjuksi. Tämä toimenpide on Kikin roiskeasteikolla 1-3 kakkosen sotku. Tämän voi välttää isolla astialla. Olisi pitänyt ottaa foto mutsille, joka naamakirjassa mainitsi ensimmäiseksi mieleentulevaksi adjektiiviksi siisteyden. Olisin voinut laittaa kuvatekstiksi "Sauvalla suristelin." Tietysti olisin voinut sauvasekoittimen sijasta käyttää sitä puolison tehokäytössä olevaa blenderiä. Pitkälle lensi mururoiskeet. Sotketaan sulatettuun voihin.

3. Sitten irtopohjavuokaan se digestivevoiseos. Kun nostaa sitä seosta pikkaraisen reunoille, niin se tekee aidan sille toffeeta-kermaa-ihanaa-banaania- seokselle. Jääkaappiin jähmettymään.

4. Sitten kondensoitu maito. Se pitäisi irrottaa se etiketti ja keittää kolme tuntia vesihauteessa toffeeksi. Mää menin sieltä missä aita oli matalahko ja ostin sitä valmiiksi keitettyä. Kaksi purkkia. Tiesin, että saattaapi käydä niin, että lusikkakäsi käy. Ja kävihän se. Täyttelen ruokapäiväkirjaa ravitsemusterapeutille. Kirjoitin listaan isolla MAITO ja pienellä kondensoitu. Jos se vaikka hukkuisi sinne muiden joukkoon. Koska olin huolestunut maidon toffeeasteesta, otin varman päälle ja kiehuttelin sitä vesihauteessa noin tunnin. (Kävin lapsukaisen opinahjossa viemässä yhteiskuntaopin vihkon ja katselin pätkän Suomen huippista digiboksilta. Tunti siinä varmaan meni.)

4. Sitten laitoin sen tölkin ikkunalaudalle jäähtymään. Kaksi tuntia ja -5 astetta pakkasta. (Uppouduin blogistaaniaan, täytin tiskikoneen, tein pötyä kotiin palaavalle miesväelle. Pari tuntia siinä varmaankin meni.)

5. Sitten vatkasin kermaa. Se vissiin juoksettu. Ei ole tämmöistä ennen tapahtunut. Siippa lähti selvääsäästöä kauppaan ostamaan uuden kerman. Tämän olisi tainnut välttää olemalla uppoutumatta ****** blogiin. En nyt nimeltä mainitse syyllistä.

6. Sitten toffee keksipohjan päälle ja sitten kermavaahto numero kaksi. Sitten banskua ja pari muhjuttua digestiiviä koristeeksi. 

Banoffee riittää kahdelle aikuiselle yhdeksi kaffeekerraksi. Sitä jää yli määrä, joka riittää yhdelle makeasta pitävälle Kikille lounaaksi seuraavalle päivälle. Raapustelin ravintopäiväkirjaan isolla BANAANI  ja pienellä torttu. Jos se vaikka hukkuisi sinne muiden joukkoon....

Kylläpäs nyt irtoo reseptiä. Tällä saa kulutettua pari joulusta pyörimään jäänyttä ainesta. Tämä oli jossain Valion mainoksessa, mutta en toimertunut etsimään ohjetta. Päästelin menemään ihan mutu-tuntumalla. Pohjalle joulupiparia kostutettuna vahvalla sumpilla. Sitten tiramisurahkaa ja päälle suklaakermaa vaahdotettuna. (Huomio ei ollut ****** blogissa vaan vatkaimessa. Onnistunut lopputulos yhdellä purkilla.)  Koristeeksi hillosilmä ja päälle raastoin joululta jääneestä arsenaalista konvehdin. Meillä on suklaasuma, jonka aiheutti tammikuiset -50% alet. Tavoitteena on, että saadaan kasa laskemaan ennenkuin pääsiäisen jälkeiset - 50% munat puskee niskaan.

Meillä on tällä viikolla ollut vieras. En tiedä kuka se on ja mitä se on tehnyt lapselleni. Köökissä se hääräilee. Se vaan otti ja alkoi paistamaan köyhiä ritareita.Seuraavana päivänä kanamunia. Ja tuumaili, että "Mitähän mä olen tehnyt, nämä on paljon parempia kuin sun paistamat" ja kiikutti mulle maistiaisen. Se jälkikasvultani näyttävä outo vieras on myöskin kypsentänyt pannulla kanaa. 

Mää olisin laittanut ritareiden paistajasta kuvan naamakirjaan, että jos joku olisi tunnistanut sen, mutta oli sen verran Alaston kokki, ettei julkaisulupaa hellinnyt. Lapsen touhuihin ei saisi hirmuisesti puuttua, mutta kyllä sitten seuraavana päivänä eväiden kokastamisen alkaessa valistin lapsukaista, että pelkkiin boksereihin sonnustautuminen ruokaa valmistaessa on sekä epähygieenistä, että vaarallista jos jotain sattuu roiskahtamaan. 

Ihan pikkariikkisen vaan puutuin niihin valmistusmetodeihin. Lapsukainen laittoi varattomia ritareita varten pannulle sulamaan nanogramman kokoisen voinökäreen. Mää sitten selostin, että hiukkasen täytyy lisätä ja koukkasin voipaketista lisäkimpaleen. Eikä se nyt niin hirveän iso paakku ollut. Lapsi raukka parahti "Hyi v*ttu mutsi. Tää rasvamäärä riittäisi kolmihenkiselle perheelle viikoksi."