Molot on ollut mielessä.

Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille

Sain  haasteen, ihanaa, tykkään näistä aina hirmuisesti.

Eteenpäin tämän haasteen lähettäisin samoilla kysymyksillä kaikille teille, jotka ehditte sieltä kesälaitumilta koneen ääreen.

1. kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisia. Liitä myös kuva.

2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.

3  Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.

4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.

5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita

Päivän kuulumiset on: Tasan kaksi vuotta ensimmäisestä postauksesta. Älkää nyt vaan kukaan menkö sitä lukemaan, päästelin pitkän aikaa maailmalle takakireitä tekstejä kuvitelluille ystäville. Sitten tulin siivouskaapista ulos, aloin olemaan oma itseni ja sain ihka oikeita lukijoita mielikuvituskavereiden tilalle. Teitä on siellä 204 kappaletta, kiitos <3

Tämän päivän kuulumisista täytyy mainita myös puoliso, reikä ja kova kanki. Siipalla oli kova työ jyskyttää vakoa, että hän sai siirrettyä ulkolampun paremmalle paikalle. Meillä on paljon puunjuurakkoa ja se tekee kairamisesta välillä vaivalloista.  Nyt tuli valoa elämään ja näen sitten mihin astelen enkä liukkauden takia ole ketarat taivasta kohden ensi talvena. Ja se näkyy kadullekkin paremmin.

Ja sitten kysymyksiin:

Valitse joku seuraavista kodeista ja kerro syy valintaasi: Vanha koulu joen äärellä, moderni paritalo kaupungissa, tasakattoinen talo pikkukaupungissa, 70-luvun kerrostalokaksio kaupungissa, vanha kauppa rintamamiestalossa vai mansardikattoinen huvila meren rannalla?
Mansardikatto on niin ihana, että se saa olla missä vaan ja olisi aina mieleinen.

          Ostatko sisustustavaroita kaupasta vai käytettynä kirpputoreilta? Mikä on paras ostoksesi viimeisen kuukauden ajalta?
Innostun kaikkein eniten dyykkaamalla hankitusta sisustustavarasta. Tuo meitin pihavalaisinkin on roskiksesta; lamppu toisesta ja ravintolan naulakosta irroitettu varsi toisesta. Tiedättekö, kun joskus tuotteen nimeen liisautuu keksijän nimi. Yhtään sellaista en nyt osannut äkkisiltään sanoa ja kysäisin perheen miesosastolta. Puoliso alkoi puhua Hanna-tädin pikkuleivistä, mutta fiksu jälkikasvu puhui AIV-rehusta. Sen keksinnön maailmaan tuotti Artturi Iivari Virtanen. Tästä yhtälöstä voi siis päätellä, että molokit on keksinyt joku dyykkaamista vastustava molopää, joka on innostunut kaupasta ostetusta sisustustavarasta.

Paras ostos viimeiseltä kuukaudelta taitaa olla Oscar de la Rentan dödöt. Pyörittelin kahta stikkiä kätösissäni kirpputorilla ja tuumailin, että voin tehdä niille hoitoleikkauksen ja siipaloida sen jonkun ventovieraan kainalossa vierailleen kohdan irti. Ne oli pari euroa kappale ja kotosalla huomasin, että ne oli ihan iskemättömät. Stikistä kyllä erottaa käytön jäljet. Toiset tuoksut aktivoi muistijäljen ja tämä tuoksu vei parin vuosikymmenen taakse. Olin kovin ihastunut Oskarissa kylpeneeseen hömpsäntuuteliin, joka ensimmäisten kevätauringon säteiden pilkahdellessa pilviverhon takaa marssi parvekkeelle, valeli itsensä ykkösoluella ja levitti ympärilleen foliota rusketuksen toivossa. Neljän euron sijoituksella tunsin siis itseni ohikiitävän hetkisen nuoreksi tyttöseksi.


Millainen asuinympäristö on sydäntäsi lähellä? Entä millainen se on oikeasti?
Me asustellaan kolmen kivenheiton päässä keskustasta, mutta kuvailisin tätä kaupunginosaa melkein sanoilla "hylätyllä reunalla".  Saadaan cityasumisen edut, mutta kuitenkin pihamaalla vilisee oravia, lintuja, siili ja fasaani. Vaikkakin se fasaani kerran jumitti mut autoon. En uskaltautunut ulos. Seuranani ja turvanani mulla oli vaan pussi Fanipaloja, hapankorppuja ja litra maitoa. Aikani kuluksi söin sen keksipussin ja sitten rimpautin mutsille itkuisen puhelun, koska ne keksit alkoi kiertää mun massussa, enkä päässyt kotosalle. Äiti käski töötätä, että se hirmulisko lähtisi lipettiin. Helppohan se on sanoa. Mää mistään töötistä tiedä. Se on niitä peltilehmän toimintoja mitkä on sellaisissa typerissä nappuloissa, missä on niitä typeriä kuva-arvoituksia.

Jos saisit lottovoiton, mitö tekisit sillä ensimmäiseksi?

Suuntaisin Etolaan ja ostaisin ison saavin ja rullallisen jätesäkkejä. Menisin Punnitse&Säästä liikkeeseen ja pyytäisin myyjää irrottamaan sellaisen truutan, missä ne myy siellä jogurttipapaijaa. Kotosalla levittäisin sängylle jätesäkeistä tehdyn suojamuovin ja köllähtäisin kumolleni. Komentaisin puolisoa kaatamaan ne jogurttipapaijat mun viereen. Koska mää en hyväksy ruualla suttaamista niin saisin ne jäljelle jääneet jogurttipapaijat sillä jätesäkillä sihdattua saaviin ja ahtaisin ne pikkuhiljaa ahnaasti odottavaan kitaani. Rimpauttaisin mutsille itkuisen puhelun, koska ne papaijat alkaisi kiertää mun massussa.

Haluaisitko perustaa esimerkiksi eläinten vanhainkodin? Miksi ja miksi ei?

Vastaan: En. Olen aika säikky eläinten suhteen ja se ei olisi reilua, koska uskoisin olevani huono hoitaja, joka huutelisi huoneen toiselta reunalta, että jätän nämä sun eväät tähän, ole hyvä ja näkemiin. Meidän pihamaan oraviakin olen uhkaillut. Pelkään aikuisten oikeasti sudenkorentoja ja tänä suvena olen useamman kerran huudellut kurren perään : "Jos et p*kele pistä syöden sitä s*atanan korentoa niin voit olla varma, että ensi talvena sulle iskee nälkä!"

Mitkä ovat kotisi hyvät ja huonot puolet?

Kerro kuvin tai sanoin kotisi kamalimmasta nurkasta.
Päätin tulla rohkeasti esiin meidän puolipaneelien kanssa ja räväyttää kauheuden maailmalle. Ja tämä kaameus ei siis ole meitin saunasta. Jos joku joskus tekee kuvallisen nykysuomen sanakirjan niin sinne pitäisi laittaa aivopierun kohdalle otos kellastuneista paneeleista.

Mää kakkahousu emmin niiden maalaamista valkoiseksi, kun pelkään meillä sitten olevan liian valkoista? Mutta voiko sellaista olla? Siinäpä kysymys.

Mikä seuraavista Finelin kahvipannuista sopisi parhaiten sinun keittiöösi?

Pakon edessä ottaisin tuon punaisen, koska se on kaikista pienin ja veisi vähiten tilaa sijoitettuna kauimmaiseen köökin kaapin takanurkaan kattiloiden taakse piiloon.

Tulisitko luokseni kylään jos kauniisti pyytäisin?

Juu, eikä tarvitse edes pyytää kauniisti.

Arvatkaas mikä tämä on? Ei ole lähikuva Finelin kaffepannusta. Se on tulipunainen, karvainen ja kutiseva vako.

 Se on mun herkän hipiän kainalon sävy kolmen päivän Oskarilla sivelemisen jälkeen. Mutta säästin kaupan hintaan nähden aimo summan. 

Tunnustan; temput kahteen kertaan.

Arvonta on yhden postauksen alaspäin.

Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille

Sain niin mahtavan haasteen, että äitini sananlaskuja lainatakseni: Se sopii meitsille, kuin suutarin sormi sian pyllyreikään. Paljasta 8 noloa asiaa, ou jee!

Eteenpäin tämän sinkauttaisin

Ja tästä se lähtee:

Se oli vuosi 1998. Olin eronnut, masentunut, virallisesti yksinhuoltaja ja 200 pitkän kilometrin erottamana sukulaisistani. Lapsi oli vuoden ikäinen, joten juttuseurani koostumus oli joko taapero tai Äsmarketin kassa, joka tokaisi meitsille säännöllisesti "Päivää" ja ostosten loppusumman. Sain sitten siskoni pelastamaan minut yksinäisyyden ikeestä, mutta jonkun ajan kuluttua hän halusi hypätä junaan ja reissata takaisin omaan kotiinsa. En ollut valmis päästämään rakasta siskoani mihinkään, joten lähtöä edeltävänä iltana liottelin hänen teekuppiinsa kourallisen laksatiiveja. Sisko kummasteli outoa makua ja väitin kirkkain silmin sen olevan mausteteetä. Systeri ei siis lähtenyt vielä muutamaan päivään, mutta aikas monta terveistä lähti raukka-paran arsesta. Yksityisyyttä suojatakseni jätän mainitsematta, kumpi siskoistani tämän käsittelyn sai. Anteeksi, tein väärin ja häpeän.


Minä ja yleensäainaniinjärkeväpuolisoni ollaan syyllistytty tullirikokseen. Koska mies on kessuttelija niin savukkeita on tullut sujautettua yli sallitun määrän kassien kätköihin rajaa ylitettäessä. Kauhusta laajenneista pupilleistani huolimatta ollaan päästy kotosuomen puolelle ilman kiinni jäämistä. Kerran oltiin turvallisesti jo Hyvinkään kohdalla, kun autoradiosta pamahti eetteriin se Jerry Cotton - biisi. Siinähän sanotaan "Kädet ylös, olette pidätetty." Aloin porata roinottaa ja nostin käteni ylös. Miehellä kului kotvanen jos toinenkin ennenkuin sai mut hiljaiseksi.

Ainoa tapa saada meitsi hammastohtorille on se, että mies taluttaa mut sinne todella vahvasti huumattuna. Kaikki mieltä painava on kirjailtava edeltävästi ylös post-itille, koska järki todellakin seisoo päässä. Hamppilääkärin pelkoni on huomattavassa mittakaavassa ja yhdistettynä vilkkaaseen mielikuvitukseeni yhdistelmä saa aikaan keitoksen, jossa kiehuu mielikuvituksen tuotteina syntyneitä kauhukuvia. Tapani on saada visio postausaiheesta ja sitten laittaa se post-it lapulle, jottei visio unohdu. Kirjoittelen muutaman avainsanan ylös, että saan juonen päästä kiinni jälkikäteen.Yritin kerran vääntää ja vääntää lappusesta postausta eikä irronnut millään. Aikani yritin kovasti sommitella tekstiä ja ajattelin, että tästä tulee nyt kyllä jopa Kikinkin mittakaavassa oudohko postaus. Sitten mää sen tajusin, jumprahuiti sehän oli vanha muistilappu hammaslääkärille osoitetuista kysymyksistä: Voiko paikka irrota ja mennä aivoihin? Saanko lisää diapamia? Onko mato kasvanut? Minä puren aikuisten oikeasti. Olin ehkä jo aloittanut rauhoittavien ottamisen sitä lappua tehdessä, koska siinä luki myös Paavo Väyrynen. Mää en ole niin vahva ihminen, että tohtisin kysyä saattajana toimineelta mieheltäni, että olenko puhunut Paavo Väyrysestä hammaslääkärissä?


Jälkikasvuni on mallia niuhottaja tarkka ihminen. Hän halusi juuri tietynlaisen kellon ja minunhan se piti sitten mennä siipan kanssa se aikarauta shoppaamaan, koska lapsukainen näin loma-aikaan vetää sikeitä kello 10-22. Kirjasin huolella ylös ohjeet: Police ja julmetun pitkän numerosarjan. Hämmentävää kyllä meillä oli post-itit loppu. Sehän on melkein kuin olisi vessapaperi loppu. Tyydyin siis vaihtoehtoon A4 ja kopiopaperi. Käytin possun pinkkiä kynää. Mentiin sitten kelloliikkeeseen ja en saanut kakaistua ulos sitä Policea. Että muotoillakko se jotenkin fiinisti englantilaisittain vai ihan vaan poliiisi. Annoin sitten sen lappuseni myyjälle, että onko teillä tälläisia? Ei ollut. Olin ottanut epähuomiossa mukaan muistiinpanot, johon olin edellisenä iltana tallentanut blogiin tulleet mielenkiintoiset hakusanat. Sillä samalla possun pinkillä kynällä. Samalta ne nopeassa lähdössä näytti. Ja kun olen sellainen post-it ihminen, eikä tapanani ole käyttää jättiläispaperia. Annoin siis kultasepänliikkeen myyjälle arkin, jossa luki: Paksu anoppi ja Voiko kaverin poistaa kikistä?

Yleensäainaniinjärkevästäpuolisostani oli tottakai sitten kauhean hauska kepponen samana päivänä kuiskata ruokaostoksia hihnalle laitellessaan, että "Onko sulla nyt sun lappu mukana?" Kyllä, päästin porun.


Kun kesäkausi alkoi vaihtoi mies vaatetuksen shortseihin. Kaupan ovella silmäni takertuivat siipan pakaralihaksiin. (Puolison pyynnöstä jätän tarkemmin kuvailematta silmiäni kovin viehättäneen näyn.) Tuumailin, että 14 yhteista vuotta ja puolison... ja sitten jotain mikä ei sovi tänne, kun tämä ei ole K-18 blogi. Toinen anopeistani on sauhuttelija ja hän oli pyytänyt tuomaan mökille täydennystä. Kassa kysyi, että otanko ison vai pienen askin? Mää olin jotenkin niin sekaisin ja hypnotisoitunut niistä siipan kiinteistä kannikoista, että kysyin mieheltä kovalla ja kantavalla äänelläni "Onko sulla iso vai pieni?"


Cittariin tuli tänä suvena ei-suomea puhuva mies myymään puffalowingsejä suoraan kärrystä. Siinä oli yleensä vakiohenkilökunnasta joku paikalla, joka väänsi suomen englanniksi. Niitä sai 4,6 tai 12 kappaletta laatikkoon. Meidän jälkikasvu tykästyi wingseihin ja niitä piti sitten aina tuoda kauppareissulta. Kerran se uros oli poikkeuksellisesti jätetty yksin ja tiesin entuudestaan hänet suomea taitamattomaksi. Olin edellisenä yönä ummistanut silmäni kolmeksi tunniksi, koska jälkikasvu oli yksityisasioillaan. Enkä pysty nukkumaan ennenkuin muksu on turvallisesti kotosalla. Olin siis todella väsynyt. En jaksanut kaarrella, kunnes suomea taitamaton wingsin myyjä saisi seuraa enkä jaksanut myöskään ajatella, ettei engelska ole mun vahvinta aluettani. Eikä på svenskakaan. Sekoitin ne sitten keskenään ja täräytin sille raukkaparalle käsimerkkien kera, että " Ai want seks."  Juu, ei ole lapsi aterioinut enää winksejä.


Meitin torpan lähelle rakennetaan kauppakeskusta. Ja ajokaistoja vaihdetaan aina sitä mukaa miten se siihen nikkarointiin milloinkin sopii. (Mun unelmissa meistä kolmen kivenheiton päässä on muutamien vuosien päästä Hämeenlinnan seuraava valtti, suomen suurin itsepalvelukirppis. En siis mene sinne shoppaamaan, että saadaan kirpputori tilalle, kun se kaatuu.) Mun taktiikka on vaihtuvien ajoreittien viidakossa väistää kaikkia ja seurata edelläni kulloinkin ajavaa, joka kaikella tilastollisella todennäköisyydellä tietää meitsiä paremmin mitä on tekemässä. Huristelin kaikessa rauhassa edellä ajavan kuorma-auton perässä. Sen kuski tiesikin mitä teki; oli menossa sinne rakennustyömaalle. Peruutin sitten sieltä pois. Noloahan tästä tekee se, että olen tehnyt saman tempun kahteen kertaan.


Me oltiin siipan kanssa saunomassa ja suihkuttelin ja saippuoin. Ja sitten siinä samalla tsuhautin ja päästelin ylimääräiset ilmat ulos. Mies totesi mun tehneen mahtavan tempun. Ilostuin niin, että taputin käsiäni yhteen. Hyvä meitsi! Meillä on nyt vähän tässä keskustelu kesken, että onko tämä noloa miehelleni, joka valehteli vai minulle joka uskoi, että mun horisontaalisesti haastavien pyllykannikoiden välistä lenteli ulos saippuakuplia...

Arvonta

Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille

Ja sitten arvontaan; 33 333 sivunnäyttöä on juhlan paikka. Edellisen suven kesäkuun saldo oli kokonaiset 8 vierailua, joten matkaa on takana. Arvonta menee taas tutuilla säännöillä; yksi arpa kaikille. Mun lahjakkuuteni on jossain muualla kuin laskento-opissa ja reilun pelin takaamiseksi pidättäydyn bonusarvoista. Mulla menee pasmat sekaisin, jos joudun laskemaan yli yhteen lippuseen. Hihkun riemusta jos liityt lukijaksi, ilostun aivan hirveästi jos sää linkität ja soittelen tohkeissani koko suvun läpi, jos joku jakaa arvonnan naamakirjassa, mutta pihtaan silti yhden tiketin jokaiselle. Jos olet sellainen anonyymi niin laita joku nimimerkki. Jos teitä sattuu olemaan kaksi niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymiä. Uhkailu-kiristys tekniikalla valjastan lapsiparkani, jota kiinnostaa mun blogi kuin kilo kiviä, onnetarpuuhiin 15.8. (Paitsi jos töllöstä tulee jotain äärimmäisen mielenkiintoista, kuten esimerkiksi Julkkis-BB. Seiskassa ei ollut vielä ohjelmatietoja sinne asti.) Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten uhkailen-kiristän pikku pilttiäni uudelleen. Koska bloggareiden ilmaislahjat ovat viime aikoina aiheuttaneet närästystä, niin ilmoitan voiton menneen pienistä tuloista johtuen taas Kikin siipan pussista. Niin juu, kello on Bloomingvillen ja se on muovia, mutta näyttää ruostuneelta raudalta.

Ja sitten ihan muuhun asiaan. Muutama teistä ihanaisista lukijoista huhuilikin missä Kiki luuraa? Mää olin kovasti otettu ja tirautun porun jokaisen sähköisen postin vastaanotettuani. Kiitos! Tässä syy hiljaisuuteen, kommenttilaatikkoon ilmaantui seuraavanlainen:

Oot loistava kirjoittaja mutt noi pikkutuhmat otsikot alkaa tympäistä, jotenkin alennat itsesi en osaa sanoa mille tasolle. Sellaiset hampaattomat vanhat ilotädit nauraa tuollaisille. Muutaman kerran käytettynä ok, mutta näin jatkuvana virtana ... tympii. Susta on enempäänkin äläkä aja mua pois, tahdon lukea tekstejäsi, ne ovat hauskoja ja mukaansatempaavia. Eikä ole pakko totella, tää pää täällä osaa kyllä valita ollakko vaiko ei olla... Kivaa kessää! 

Vietin aikoinani vuosia parisuhteessa, jossa tein aina kaiken väärin ja olin aina vääränlainen. Vaikkakin olen kuluttanut istumalihaksiani terapiassa niin pitkällisen aivopesun jälkeen olen kovin taipuvainen uskomaan, että itsessäni on pahasti jotain pielessä, kunhan vaan joku sanoo niin. Otan helposti asenteen, että yhden persoonan mielipide minusta on kaikkien ihmisten mielipide. Piti pysähtyä ja funteerata, että kestääkö kantti, jos näitä soraääniä alkaa isommalla vyöryllä tulvimaan. Olen siis tässä vähäsen aikaa vetänyt henkeä. Piti myös miettiä tuleeko tämä kommentti vaikuttamaan tapaani postata.

Makuasioita, että oliko tämä rakentavaa palautetta vai ilkeyttä. Paska on paskaa, vaikka sen sokeroisi. Minun mielipiteeni on, että tässä solvattiin myös mun lukijoitani. On tässä kyllä pieni totuuden siemenkin; Tiettävästi ainakin lapseni täti on näille otsikoille nauranut ja hän on kyllä luonteeltaan meikäläiseen verrattuna iloinen. Rakkalla siskollani on kyllä kaikki leegot suussa tallella, joten torpeedoin tältä osin tämän väitteen. Ja on muuten reilun vuosikymmenen meitsiä nuorempikin. 

En malta olla mainitsematta, että tapa ilmaista itseään on jokaisella omanlaisensa. Että turha heitellä anonyyminä pusikosta, jos teksti on selkeästi tunnistettavaa. Eikä sitten ainakaan kannattaisi sisäänkirjautuneena käydä kurkkimassa, että onko koira, johon kalikka on osunut, älähtänyt. Oli aika liipasimelle, ettei Kiki's Homen ovelle ilmaantunut munalukko ja teksti "Se on loppu nyt." Saankohan nyt sanoa munalukko vai onko se pikkutuhmaa?

Otin käyttöön kommenttien valvonnan ja jätän armotta julkaisematta kaiken mikä saa mun muodollisesti pätevän alahuuleni väpättämään. Saa sanoa ja saa olla eri mieltä, mutta toivoisin samaa käytöstä kuin itseltäni. Kenenkään blogiin en kommentoi tietoisesti ilkeästi enkä mitään mitä en täräyttäisi päin näköä.

Päätin tähän loppuun laittaa kuvallisen pikakoosteen postausummetuksen aikaisista tapahtumista:

 Rakas puolisoni on alkanut sisustaa... (Meidän parisuhteessa toista on siunattu huumorintajulla.)

OMG miten halpaa makkaraa Cittarissa. Eikä pakastimessa yhtään tilaa, mutta tarjoushaukan kätöseni kahmi Poprillia ja kahmi uudelleen. Mua harmitti hirveesti ne kaikki paketit, jotka mun piti mieli raskaana jättää sinne tiskiin, vaikka ne selvästi kuiski mun nimeä.Tirautin pikkuisen porun jättäessäni loput sata kaveria sinne altaaseen. Mua rupesi poruttamaan kotosallakin, kun yritin tunkea niitä makkaroita pakastimessa reikään, joka oli mitoiltaan sopivainen eskimopuikolle...

Toisten mielestä se on vitsaus, meillä tykätään Elämänlangasta. Se on kukassa taas ja ihana taas.

Suorittaessani argeologista kaivausta lapsukaiseni kaappiin löysin vanhan aarteen; muovisen pilailukakan. Koska pikku pilttini on kieltänyt itsensä nolaamisen blogistaanisesti niin korostaisin, että aikaa on vierähtänyt siitä, kun hän on leikkinyt kumikakalla. Taisi jälkikasvuni silloin sijoittua ikähaarukkaan 4-5 v. Keppostelin tohkeissani pohtien parasta paikkaa ja kätkin löydökseni pahaa aavistamattoman siippani peiton alle. 

 Yleensäainaniinjärkeväpuolisoni julkesi kysyä, että onko se aito?

 Minähän tottakai huhuilin lapsukaisen paikalle ja suurin silmin totesin hänelle "Kato nyt mitä sun isäs on tehnyt."  Syytöksiin siitä mitä iskä on tehnyt vastasi lapsukainen "J*malauta mutsi, sinähän sen olet päästänyt." (Viime vuonna sairastin pitkän tovin antibioottiripulia. Syökää hyvät ihmiset maitohappobakteereja lääkekuurin aikana!) Totuuden selvittyä V-V pyöritteli silmiään, mutisi jostain keski-ikäisten huumorista ja marssi takaisin tietokoneensa vaikutuspiiriin.

Onko se aito ja sinähän se olet ollut. Tarviiko siitä nyt loputtomiin huomautella, jos aikoinaan muutama vahinko-osuma pääsi lähtemään lääkekuurin runtelemasta kropasta. Heti ollaan meitsiä syyttelemässä. Suutuspäissäni kätkin sen mieheni kenkään. Suutuspäissäni kätkin sen myös yhden V-V:n kaverin monoon. Se muovikakan sujauttaminen meidän teinin toverin mokkasiiniin oli kuulemma "V*tun paljon nolompaa." kuin se kun aikoinani lapsukaisen kavereiden nähden räppäsin SingStarin tahtiin ja esitin Elastisen Anna sen soida - biisiä koreografian kera. 

Ps. Pikkutuhmuuksia välttääkseni tarkoitin sitten mieheni pussilla rahapussia, eikä mielessäni missään vaiheessa käväissyt kivespussi.