Sor, sor, sormileikki alkaa.

Ainakin yksi teistä mun ihanaisista siellä ruudun toisella puolella on käynyt äänestämässä Kiki's Homen Indiedaysin Blog Awardsiin ehdokkaaksi. Kiitos. Olen ihan häpeilemättä tosi otettu ja olen täällä pussaillut hauiksiani ja tainnut tohkeissani rimpautella Anttilan postimyynnin asiakaspalvelua ja fysioterapeuttia lukuunottamatta kaikkiin kännykästäni löytyviin numeroihin. Painin liian isojen tekijöiden sarjassa, mutta halutessasi pääset antamaan äänen tästä linkistä. Äänestämällä voit voittaa liput kahdelle tapahtumaan, jossa jaetaan palkinnot voittajille. Löydyn sieltä Inspiroivin Lifestyle Blogi - ehdokkaat sarjasta.

Olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa lapsukaisen yksityisasia tiedustelee minkätyyppinen blogini on? Tuijotin ymmälläni, joten yksityisasia antoi helpotusta ja avitti tarkennuksella "Onko se esimerkiksi lifestyle tyylinen - blogi?" En osannut vastata mitään ja jatkoin tuijotusta, häkellyin ja liukenin paikalta. Sain teiniltä melkoisen saarnan aiheella; "Eikö sulla kerta kaikkiaan ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja?" Mää vaan menin paniikkiin kuullessani liian vaikeita sanoja, eikä ollut harmaata eikä minkään muunkaan väristä aavistusta mitä se lifestyle tarkoittaa. Mutta nyt se on virallista, kun ne tuolla Indiedaysissa ovat sen nettiin päästäneet. Seuraavan kerran voin vastata; Ju.


Olen ylpeä ja tohkeissani ja jätän täysin huomiotta pikku pilttini kommentit:
"Siis oliko siellä joku oma sarja punalappujen metsästäjille? Tai aikuisille ihmisille, jotka avautuvat peräpukamistaan netissä?"


Seuraavat saatanalliset säkeet eivät sovellu hammaslääkäripelkoisille lajitovereilleni:

Kulkisin täällä myös ylpeästi nenä kohti taivasta, mutta tuulenhalkaisijani ei justiinsa nyt tykkää heiluttelusta. Pieneksi arvioitu hammasremontti keskussairaalareissulla oli kuten melkein kaikki remontit ja lähti lapasesta. Reilu vuosikymmen sitten mun suusta revittiin kaksi takahammasta kun ne ei olleet enää pelastettavissa. Olen pitkään vängännyt tarkastuksissa siellä olevan jotain pielessä ja useampaan kertaan se kita on kuvattu eikä mikään ole ollut pielessä. Viime suvena sieltä kuitenkin näkyi röntgenkuvissa ikeneen jäänyt pikkupalanen ja sovittiin sen poistosta kun etuhampaan paikan heilumisen takia oli kuitenkin mentävä nukutukseen. Lääkäri oli sitten avannut ikenen ja löytänyt sieltä juuret mitkä sinne oli jätetty tuolla vuonna milleniumin. Vai pikkupalanen, justiinsa. Ne juuret oli sitten poistettu ja koska kohdetta oli lähestytty melko kaukaa niin tikkejä on aika monta.

Toisissa puhelimissa on sellainen ohjelma, jossa voi photoshopata naamavärkkinsä näyttämään 50 kiloa todellisuutta lihavammalta. Mun on tehnyt mieli kovasti sellaista kokeilla, mutta meitin teini saa luokkaa 12 boforia olevan myrskyn aikaiseksi, jos kyselen sen kavereilta onko niiden luureissa se sovellus? Kun sain liikkua ilman vahtia operaation jälkeen niin menin oitis peilin eteen ihailemaan jälleen yhdestä puusta veistettyä etuhammastani. Toinen puoli päästä oli sen verran turvoksissa, että voin lopettaa lapseni häpäisemisen tiedustelemalla sitä kasvojenpullistaja-sovellusta. Nähty on.

Hoitaja lupaili kotiinpääsyä kun ruokailu sujuu ja olen pissannut. Sitten sain eteeni hajusta päätellen perunavelliä ja tuumailin: "Voi jumaleisson! Tulee hemmetin kallis reissu, jos tuo on saatava alas oksentamatta. Täällä ollaan vielä ensi viikollakin." Yleensäainaniinjärkeväpuoliso esitti äärimmäisen lapsellisia sutkautuksia itkua puhelimessa tuhertavalle vaimolleen; "Ajattele, jos ne olisi tuoneet maksalaatikkoa." ja "Onhan sulla ne Crocksit mukana." Onneksi sain liikkua ilman sitä vahtia ja kävin kippaamassa kuppini pesualtaaseen. Pesualtaan yllä oli lappu ettei sinne saa kaataa kukkien vettä, muttei siinä perunavellin deletoimisesta puhuttu mitään. Vaihtoehto B olisi ollut kaataa se mun käsiveskaan. Vaihtoehto C olisi ollut kaataa se naapurivuoteen yöpöydän laatikkoon.

Päivän mittaan ihmettelin useampaan kertaan ihomakkaroiden sisään uponnutta toista silmääni ja isolle nautaeläimelle tarkoitettua lääkemäärää. Tikkejäkin tuntui olevan oudon pitkä rivi. Kukaan siihen ei oikein regoinut, mutta ennen kotiinlähtöä hoitaja puhui jostain poskionteloperforaatiosta. Meninhän minä sitten kotosalla googlettelemaan sen tarkoittavan hammaslääkärin romplatessaan puhkaisseen multa vahingossa poskiontelon. Parempi olisi kun en olisi tiennyt.
 Nyt vetelen neljän tunnin välein antibioottia, kuuden tunnin välein toista antibioottia, kaksi kertaa päivässä purkuttelen desifiointiaineella, 8 tunnin välein otan lääkkeen jonka tarkoitus on pitää nenä auki ja lopun aikaan rouskuttelen probiootteja.Pelolla odottelen antibioottiripulia. Nimimerkillä kokemusta on. Taidan nyt mennä ja ottaa pari ylimääräistä maitohappobakteeria.

Puolustakaa nyt mua, kun puoliso väittää ettei koskaan ole puhellut nukutuksesta herätessään mitään omituista. Enhän mä voi olla ainoa? Tietysti se on makuasia onko seuraavat lauseet mitenkään omituisia?

- Mää olen täällä ja joku on.
- Näkikö leukakarvat.
- Meillä on oravia.



Ja tästä taas sitä tavallista tekstiä:

Sieltä Indiedaysistä tuli kutsu Helsinkiin Ravintola Kiltakellariin saamaan inspiraatiota ja ideoita bloggaamiseen, verkostoitumaan mainostajien kanssa sekä viettämään ihanaa päivää bloggaajien seurassa. Siellä on mukana ruotsalaiset bloggaajatähdet Angelica Blick ja Andreas Wijk. Tilaisuuden viihtyvyyden varmistaa dj, baarin antimet sekä laadukas finger food.

Minähän tottakai olen kulkenut perheen perässä ja hokenut "Kehukaa mua." Olen myös käyttänyt tuplamäärän tenoja, koska multa lirahtaa naurupissa housuun joka kerta, kun kuvittelen itseni tuollaiseen tilaisuuteen. Toinen perheen miesvahvistuksesta tuli viereeni ja tulkitsin ilmeen tarkoittavan kukkarooni olevan muodostumassa vähintään 50 euron vaje. Hän sitten vaan palautti meitsin hellävaroen pilvilinnoista maanpinnalle toteamalla "Kai sä mutsi ymmärrät ettei ne varmaan päästäisi sua sinne edes sisään?" Ja minä kun olin jo puolivakavissani harkinnut lähteväni matkaan Sirpan elämää - blogin kirjoittajan kanssa, kun avecina olisi saanut tuoda bloggaavan ystävän. 

En malta olla näpistämättä tekstiä tuolta Sirpan elämää - blogin puolelta. Koko postaukseen pääsee tästä linkistä, mutta tässä ne tärkeimmät:  En pelännyt sun kyydissä lainkaan ja vauhtiakin oli yli 10 kilsaa tunnissa.:-)  Jos käytte lukemassa niin siskoni on siellä sitten laskeskellut leikkiä ja jättänyt kommentin Mutta älä anna sen käyttää vakionopeudensäädintä! xDD t:Kikin nuorin sisko <3 Vallan mainiostihan me serkukset siellä Helsingissä varmasti pärjättäisiin. Nopeus ylittäisi kymmenen kilometriä, Sirpa tietää suunnilleen Bulevardin sijainnin ja minä tiedän Erottajan. Monopolipelistä.


Puolisoni mielestä meidän kannattaisi osallistua kekkereihin. Ihmeteltyäni asiaa tovin epäilin siipan laskelmoineen mun käyvän ennen partyja takkikaupassa. Kauhoin Tiimarin loppuunmyynnissä intohimoisesti alennuslaareja pohjasta asti ja sain hihan reunaan muutaman tussitahran. Miehen mielestä se on syy käydä vaateostoksilla. Minä vastasin "Oleksää ihan hullu? Kuusi vuotta olen sitä käyttänyt ja nyt kun se on ihanan pehmeä niin sää käsket heittää sen roskiin? Siis mitä???? "

Eläinkuosit on nyt lähiaikoina luullakseni olleet muotia. Tuohan on melkein kuin pantteri-kuosi.


Sitä vaan ensin ihmettelin, että miten ne noin hienostuneessa paikassa finger foodia tarjoilee, koska se Halloween meni jo. Ostin -30% alennuksella Salesta haamukarkkeja. No okei; ja vaahtokarkkeja sekä suklaata. Ohi siis on. Oletin sormiruuan tarkoittavan sitä sormileikkiä kun nakkiin työnnetään manteli, viimeistellään ketsupilla ja syötetään lapsille irti leikattuna raajan osana Halloween-bileissä. Mutta sehän onkin sitä kun ruisnappiin laitetaan kalavauvoja ja tillinoksa. Hyi.


Olen kinastellut teinin kanssa noista kekkereihin tulevista ruotsalaisista tähdistä. Että sujuisiko small talk. Hänen mielestään litannia "Hevonen on hest, pappi on prest, suola on salt ja kylmä on kalt." ei tarkoita mun hallitsevan toista kotimaista. Eikä kuulemma se, että ymmärrän Solsidania telkkarista seuratessa osan repliikeistä. Kuten hej, jag tai nej. Mutta sehän olisi sitten kirjaimellisesti small talk.

No mutta, tästähän melkein unohtui mun tärkein på svenska taitoni; Mmmm..... Marabou.