Kirkkovene esillä ja oikein kuvan kera.

Niin siinä vaan kuulkaa kävi, että jälleen kerran tammikuu veti mielen matalaksi.Tänä talvena kaivauduin kuoppaani kyllä jo joulukuun puolella. Miten sitä vaan joka kerta mukamas yllättyy, vaikka olen ollut tälläinen aina. Nyt alan ryömimään esiin peitosta tehdystä poterostani ja kipuan taas kartalle teidän muiden kuulumisista. Mutta kerron nyt ensin näitä omia kuulumisia:


Minulla ja hänellä on aina ollut erimielisyyksiä. Tutustuimme toisiimme ollessani ala-asteikäinen. Syvä epäluuloni ompelukonetta kohtaan kumpusi jo ensimmäiseltä luokalta. Istuin koulun jälkeen laiskanläksynä pulpetissani hiki otsalla tekemässä loputonta ketjusilmukoiden letkaa, jotka liimattiin sitten pahville keränä muistuttamaan lumiukkoa. Koska se virkkaustyö riisteettiin aikamoisen monta kertaa niin lumiukko oli valmistuessaan tehty keväisestä nuoskalumesta. Opein siis epäluuloiseksi kaikkia käsitöihin liittyviä asioita kohtaan ja kun luokassa edessä törrötti ompelukone heitin heti hanskat tiskiin eikä meistä koskaan tullut kavereita.


Miehen mukana meidän talouteen tuli semmoinen vehje. Tai itseasiassa kaksi, mutta toinen on vanha Singeri ja palvelee vaan rakkaana koristeena ja hyvänä pöytänä. Meillä ei siis enää ole nuppineuloilla lyhennettyjä verhoja eikä niittipyssyllä puiseen verhotankoon kiinnitettyjä kappoja. Mies on meidän perheessä ainoa, jolla on ajokortti ompelukoneeseen, joten hän on ollut talouden ainoa ompelija. Siippa on surautellut verhot oikeaan mittaan, lyhentänyt housunpultit ja tehnyt tyynynpäälliset. (Vuosien varrella olen oppinut, että ompeleva uros on herkässä mielentilassa eikä asiaa saa esimerkiksi julistaa fasebuukissa.) Parisen vuotta sitten yritin hieroa tuttavuutta, mutta sain aikaan vain puolison mielestä mystistä tuhoa aikaiseksi. Siis hirveen yksinkertaista; laiton farkut sinne jalastimen tai mikä se on? alle ja painoin menemään. Ja koska en päässyt eteenpäin painoin menemään koko vartalon voimalla. Neula katkesi ja se poljettava osa konetta oli ihan lerppa ilman jousta, joka ampui sieltä irti kun panin menemään runnomalla. Siis miten niin mystistä? Puoliso vei vaarallisen härvelin varmuudeksi kellariin, etten ota toista testiajoa. Porakoneen viereen, jota en myöskään saa käyttää. Porakoneen käyttökielto johtuu meikäläisen taipumuksesta tehdä väärään paikkaan tulleen reiän viereen toinen reikä. Ja kolmas. Ja peittää reiät sitten taululla.

Tannilla oli Kotipellolla-blogissa tee itse tossut - haaste ja peräänantamattomana ihmisenä päätin selättää kauhuni ja ottaa niskalenkin ompelukoneesta. Tannin tossuja pääset ihailemaan tästä linkistä. (Siellä on myös todella selkeät ohjeet tossujen tekoon.) Mies kantoi vekottimen kellarista esiin keittiöön ja hyvin vitsikkäästi käski ennen painiottelun aloittamista ottaa kännykän viereen. Suutuin, koska luulin puolison vihjailevan heti alkuun rimpauttavani itkuisen puhelun äidilleni. Siippa vastasi "Voit sitten soittaa apua kun olet ommellut itsesi kiinni pöytään."


Tannin haasteeseen kuuluu kertoa mitä materiaalia käytti ja miten koki työskentelyn?

Materiaali:
Koska ohjeet oli 38 kokoiseen jalkaan ja olen ollut sitä kokoluokitusta viimeksi ala-asteella niin Tanni neuvoi lisäämään ruudun kokoa. Tossun kokonumeroltaan 38 saavuttaa tekemällä 9*9 kokoisia ruutuja. Matemaattisuus ei ole mun vahvoja osalueita, joten leikkelin sitten 8*8 kokoisia ruutuja sopivan määrän. Pähkäilin siinä sitten miten niin pienistä lappusista voi tulla jotain, joka peittää mun koon reilusti päälle 40 kokoisen kavion? Lapsi tuijotteli meitsiä epäuskoisesti ja kysyi syvän huokauksen saattelemana "Oletko sä ihan aidosti noin tyhmä?" Joo-o. Lisäämistä olisi ollut sen ruudun koon kasvattaminen. Se on sitä pluslaskua. Materiaalina käytin sitten kirpparilta ostettua fleece-aamutakkia. koska alkuperäinen materiaali oli keittön lattialla väärän kokoisina palasina.

Mies ne sitten sieltä keräsi.


Miten koin työskentelyn:
Koin työskentelyn todella vaikeana ja ompelukoneen suorastaan uhkaavana. Siellähän menee jessus sentään neula tuhatta ja sataa. Ja miten se pysää ja missä on pakki ja miten minun mieheni jättää ihastuttavan, hurmaavan, rakkaan vaimonsa sen kanssa kaksin kotiin??? Kokemuksen tuomalla rintaäänellä toteaisin, ettei se puhelimen lähettyvillä pitäminen ehkä ollutkaan vitsi. Muodin huipulle sarjasta opein termin "Hyvin haastava materiaali." ja fleece varmaan on sellaista. Se venui ja vanui ja asettui rympylle.

Koska tossuihin riitti pelkät hihat aion vastoin miehen ja lapsen epäilyksiä tehdä siitä aamutakin selkäosasta ihanan pehmeän torkkuhuovan. Reunaan vaan sellaisia pistoja minkä nimeä en tiedä, mutta eiköhän se googlettelemalla selviä. Sellaisia pystyyn ja vinoon ja pystyyn ja vinoon. Sellaisia t-kirjaimia jonossa. Mies esitti huolensa kysymällä onko se mun mielenterveydelle hyväksi alkaa torkkupeittoilemaan ja lapsi esitti huolensa kysymällä "Go mutsi, tuleeko siitä sentti kertaa sentti?" Voi olla, ettei se lapsi kyllä ollut ehkä huolissaan tai sitten hän vaan purki ahdistustaan nauramalla.


Useiden tuskaisten työskentelyhetkien jälkeen kehtaan esitellä teille vaan Tannin tekemän neulatyynyn ja kauniimman puoliskon tossuistani:

No mitä tässä hienostelemaan; ystävien kesken. Tässä siis se toinenkin tossu:

Se on makuasia näyttääkö se kirkkoveneeltä, vaipalta vai amerikkalaiselta jalkapallolta. Minun silmiinihän se tietysti näyttää tossulta. Ainakin jos vähän siristän silmiäni.

Tästä kaikesta viisastuin sen verran, että tapojeni vastaisesti myönsin miehelleni olleeni väärässä ja pyysin anteeksi hetkeä, jolloin roikottelin käsissäni pellavasta ommeltuja tyynyliinoja ja sanoin niiden olevan kuin juosten kustut. Mies sanoi pellavan olevan hankala materiaali ja minä taisin sanoa jotain "Niin varmaan" - tyylistä.


Rakkaudella tehdyillä lapsilla on monta lempinimeä. Teini antoi niille nimiä joita en tohdi toistaa. Kastamisen jälkeen hän ilmoitti mitä tapahtuu jos vielä kerrankin ilmaannun huoneen ovelle kysymään "Näyttääkö tossulta, mitä? Sano ny!" Näitä hyvin monimutkikkaita puhdetöitä tehdessäni suusta livahti kertaa monta sellainen veellä alkava naisen alakertaa kuvaava synonyymi. Suusta pääsi esimerkiksi miehelleni esitetty syytös lause "Leikkaa kuule sitten v*ttu ihan vaikka itse oikean kokoisia!" Yleensäainaniinjärkeväpuoliso nimesi tossuni uudelleen tämän kielenkäytön seurauksena; Ne ei ole mun tossut vaan ne on nyt sitten tussut...