Kovaa löytyi housuista.

Arvonta on kolme postausta alasuuntaan.

Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille

Meidän jääkaapin perällä tönöttää omppuhilloa, jonka pyöräytin viime syksynä, kun mulle iski massiivinen Kätevä Emäntä - kohtaus. Tarkoittaa siis, että puolison työkaveri rouva X toi meitille omenoita ja koin tarvetta todistaa olevani äärimmäisen hyvä ja monitaitoinen supervaimo. Ehkä vähän myöhäisessä, mutta nyt meillä käytiin seuraavanlainen vuoropuhelu:

Kiki: Sanoitko sää rouva X:lle, että tein niistä sen raahaamista ompuista hilloa?  

Kikin mies: Joo, kyllä varmaankin sanoin.

Kiki: Valehteleksää?

Kikin mies: En.

Kiki: Mää kuulen sun äänestä, että sää valehtelet.

Tähän sitten taustalle sellaista nousevaa ja laskevaa ulinaa säestettynä "Sen kerran kun mää hilloan niin sitten sää et edes mainosta sitä. Kerroikko sää edes äitilles? Nyt soitat äitilles ja kerrot sille, että mää hillosin viime syksynä."

Kikin mies: Joo, mää soitan.
Kiki:Valehteleksää?
Kikin mies: En
Kiki: Mää kuulen sun äänestä, että sää valehtelet.

Taustalle nousevaa ja laskevaa ulinaa. 

Löysin hirmuisen hyvän ohjeen XXXX johon sain sujautettua osan siitä paljon keskustelua herättäneestä jääkaapin perälle muumioutuneesta omenahillosta. Oli siellä kyllä joku lusikan kanssa muutaman kerran käynyt, mutta aika neitseellistä maaperää se oli. Joten sitä riittää. (Jos ne oli lusikan sijasta sormesta jääneet kuopat niin sitten se tekijä on ollut minä, koska olen meidän perheen ainoa porsas.) Rimpautin mutsille puhelun, koska sillä hillolla on kohta 1-V synttärit, että mitäs nyt? Äiti lohdutteli, että jos se ei haise tai maistu pahalta eikä siinä ole hometta niin käyttöön vaan. Käskin mutsin kehua lastansa, etä sain vähän edes suitsutusta urotyöstäni; purkinkin keitin kiehuvassa vedessä ja ostin hillosokeriakin. Tykkään ruokaohjeista missä ei ole mitään mystisiä  "Laitetaan yksi sivettikissan kakkima kahvipapu Kobe- härän päälle" aineosia vaan sellaisia perusraaka-aineita. Ja tässä oli kaikki sellaisia löytyy kotoa - aineksia.

Jos teet tätä kakkua ja olet sellainen kuin minä;  En ole pahemmin ummistanut silmiäni viimeaikoina, koska kaikki yöt odotan jälkikasvuani yksityisasioiltaan kotipesälle. Jos siis unenpuutteessa tunnet,ettei kaikki inkkarit ole mukana kanootissa, niin voin helpata, että sooda on sitä mikä on sellaista leivinjauheen tapaista. Valkoista ja maistuu karmealle. Ei mitään tekemistä Soda Streamin kanssa. Kyllä meilläkin sitä kuivakaapista löytyi kun olin ensin funteerannut, että onpas hassua laittaa teelusikallinen limonaadia kakkutaikinaan.

Olen löytänyt muutakin: Lähdettiin muutama päivä takaperin siipan kanssa iltakävelylle sellaisissa asusteissa, että oltiin kummatkin vailla taskuja. Meitin jälkikasvu on saavuttanut jo 16.5 vuoden, mutta en pysty rauhoittumaan, jos ei joko mies tai minä olla tavoitettavissa. Ja jos ei olla niin V-V tietää kuka aikuinen on, jos sille sattuu tulemaan hätä. Vaikkakin se itse sanoo, että jos sille tulee hätä niin se menee paskalle. Koska se puhelin oli siis otettava mukaan niin plakkarin puutteessa työnsin miehen luurin rintarauhaseni alle. Sehän maastoutui pohjalukemiin sutjakkaasti. Käytiin kävelyllä ja oltiin oltu torpassa useampi tovi, kun siippa iltasella alkoi etsimään kapulaansa. Ei löytynyt mistään. Tottakai siihen sitten rimpautettiin ja aloin tuntea tärinää rinnassani. Ihan oikeaa tärinää eikä mitään "Rakastan syvästi puolisoani" tai "Mulla on orastava paniikkikohtaus." -tärinää. Kadonnut puhelin oli paikallistettu. Olin sitten rauhassa hautonut sitä muutaman tunnin lämpimässä. Tässähän kaikista nolointa on se, että mää en tykkää tissiliiveistä, vaan heitän ne melkein ovella pois kun pääsen kotosalle. Olin kolmatta tuntia kuljetellut saalistani ilman mitään apuvälineitä. Tiedättekö kun sanotaan, että riipputissien raja on se, että alla voi kannatella lyijykynää. Mää voin kannatella siellä lyijykynää, penaalia ja todennäköisesti vielä koulureppuakin.

Puolustakaa mua; Päästin KikiZillan vapauteen. (Etäistä sukua Godzillalle.) Käyttäydyin siis niin, että Jouko Turkka oletettavasti kohta ottaa meitsiin yhteyttä ja pyytää Kiimaisten Poliisien jatko-osaan. Puoliso tiedusteli olenko tietoinen hänen työläppärinsä sijainnista?  Eikö se kuulkaa ole aivan normaalia käsittää kysymys niin, että josko mahdollisesti kannan daisareideni alla jemmassa miehen läppäriäkin...

En muuten huomannut laittaa 8 noloa asiaa postaukseen seuraavaa: Mulla on herkkä hipiä eikä se tykkää ottaa lähikontaktia tissihenkseleihin. Ja ahtaanpaikan kammoisena ne muutenkin kiristää ja on epämukavat. Olen ratkaissut ihoasian vetäisemällä daisarinsuojukseni nirunarutopin päälle. Ja koska mää en kotosalla vangitse kaksosiani niin saatan kävelylle lähteissä tai muuten ulko-ovesta postilaatikkoa pidemmälle poistuessa laittaa rintsikat laiskuuttani pitkähihaisen puseron päälle jos on takki-ilma, ettei tarvi kaivaa toppia esiin sieltä paidan alta. Tein sitten niin keväälläkin. Aurinko alkoi porottaa ja äärimmäisen tarkkaan vetoa karttavana immeisenä heittäydyin hurjapääksi ja vetäisin villatakkini sepposen seljälleen. Kotosalla huomasin, että olin esitellyt naapurustolle violettiraitaisen puseroni päällä olevia ostettaessa puuterin nykyisin sinertävä plus olmi sävyisiä tissiliivejäni...


Ainaniinjärkevänpuolison vastustelusta huolimatta täräytän tämän törkeyden maailmalle: Oltiiin iltakävelyllä päivänä, jolloin miehen jalasta löytyi taskulliset shortsit. Kouraisin miestä kotosalta lähteissä ja kysyin onko hän iloinen seurastani vai onko se kännykkä? Siippa vastasi, että toimiessaan se laukaisee maailmalle Scorpionsin Wind Of Change - biisin, että kumpihan mahtaa olla...

Nyt jatkan täällä menestyksekkäästi jo neljättä minuuttia kestänyttä mykkäkouluani. Toiset naiset on kiinnostuneita autourheilusta. Meitsi ei ole sellainen nainen. Näin ollen on täysin asiatonta, että perheen miesväki hauskuuttaa toisiaan esittämälläni kysymyksellä:
"Missä ne Jyväskylän suurajot on?"