Hieroin sitä kuin taikalamppua.

Meillä oli tammikuussa taas se aika vuodesta kun tuli täyteen tällä kertaa tasan 17 vuotta siitä kun väänsin vaginastani vuorokaudelta tuntuneen 47 minuutin ponnistuksen jälkeen vesimelonin kokoisen pään ulos. (Väänsin vähän muutakin; sananlaskun "Ei lasta, eikä paskaa." vastaisesti olin saanut väännettyä lavetille sekä lapsen että paskan.) Tämähän tarkoittaa sitä, että päässäni alkoi pyöriä uhkaavia kauhukuvia syntymäpäiväjuhlasta, valkoisista sohvista ja ylisuuresta teinilaumasta. Pidän suurimmasta osasta lapsen kamuista, mutta 60 niitä hilloutumassa valkoisen sohvan liepeille saa leposykkeen nousemaan pilviin. 

Lähdettiin sitten viime vuodesta hyvällä havaitulla kaavalla liikenteeseen; Meidän asunnon alla on tyhjillään liikehuoneisto, joka ei ole aikoihin ollut käytössä. Siiippa rimpautti taas huoneiston omistajalle ja saatiin vuokrattua tila, vaikka puoliso rehellisesti kertoi aikomuksista hillota sinne sata kakaraa. Sohvat pelastettu. Koska meidän talossa on äänieristys tehty pinkopahvilla niin kaikki kuuluu tänne yläkertaan, joten kellarissa on vielä sekin hyöty, että täällä oltiin valmiustilassa pistämään pirskeet pakettiin ja tuomitsemaan lapsiraukka ikuiseen häpeään tarpeen vaatiessa. Oli siis melkein KäTy-bileet. (Kämppä tyhjänä.)

Ennen bileitä opettelin jälkikasvun nimeä. Edellisissä synttärikinkereissä kävi niin, että kun yksi lapsukaisen ystävä kätteli ja esitteli itsensä niin menin totaalisesti lukkoon. V-V:llä on pitkä nimi ja käytän siitä nuukana ihmisenä vaan toista puolikasta. Itse hän käyttää identiteettinään maailmalla sitä toista puolikasta. En sitten millään saanut päähäni mikä ihme se toinen nimi on mitä muut käyttää ja osoitin sormella omaa vaivalla maailmaan pungettua jälkeläistäni ja ilmoitin olevani "Tuon äiti."

Pääsin toteuttamaan jotain jonka toivoin ja kuvittelin olevan menneen talven lumia; teemasynttärit. V-V toivoi Beer Pong pöytää, jonka päällä heitellään pingispalloja kertakäyttömukeihin.  (Joku juo jostain kupista kun toinen osuu omalla pingispallollaan johonkin?) 

Leikilläni tiedustelin lapsukaiselta tehdäänkö Beer Pongin voittajalle myös mestaruusvyö ja yllättäen vastaus oli; Joo.  

Ensin sitä mestaruusvyötä yritti askarrella mies; ei kelvannut, eikä meillä tämän yrityksen jäljiltä ole saunassa kauhaa.

Sitten toimeen tartuin minä:

Näistä se ajatus sitten lähti; liukuri, jesari, Tiimarin -90% alennuksesta ostettu rintamerkki, pahvilaatikko ja mattopuukko sekä saha. Kadun äärimmäisen paljon hyvältä tuntunutta ajatusta ostaa muovikassillinen tosi- halvalla - sain vappupillejä sieltä Tiimarin -90% osastolta. Eikös ne vekarat sitten puhaltaneet niihin pilleihin aina sen pingispallon osuessa kuppiin. Mieheni mieliksi lisään tähän vielä katuvani myös toista ostosta, etten ikinä koskaan osta alennuksesta enkä täydellä hintaa enkä ota vaikka saisi ilmaiseksi yhtäkään pulloa vaahtoserpenttiiniä. Olisi kuulemma siivoaminen ollut tosi paljon helpompaa ilman sitä. 

Ja vaikka itse sanonkin niin siitä tuli hyvä. Pohjana on liukuri ja reunat tein pahvilaatikosta. Kullanväristä joulukoristeisiin tarkoitettua maalia -70% alella Tiimarista ja lisukkeena reunassa vielä tosi tosi monta kiekausta jesari-rullasta. Ja tämän kaiken koreuden sai jopa kiinnitettyä vyötäiselle, koska kaiken tuon teipin alla on nahkavyö.

Jos kääntelin minä ahkerasti teippirullaa niin samaa teki myös jälkikasvu. Hän sitten päätti vetää alligaattoriteipillä kaikki matot ja johdot niin ettei kukaan vaan kompastu. Kyllä oli sitten sisustukselliset.

Pikku piltin kaveripiiri aikoo tehdä tästä Beer King - ottelusta jokavuotisen Winter Classic tapahtuman. Kävin ostamassa pokaalin, johon voidaan sitten kaiverruttaa kunkin vuoden voittaja, vaikka epäilen ettei tämä peli vuosia kiinnosta. Eteen tuli kammottava tilanne, jossa lapseni puhui minulle kuin olisi mun vanhempi. Se keskustelu sisälsi jotain diipadaapaa siitä miten mun täytyy ymmärtää. että aina ei voi voittaa, joku muu voi voittaa, että pokaali voi lähteä johonkin toiseen talouteen ja miten en saa siitä sitten raivostua. Siis minäkö?


Yritin ottaa kuvaa siitä kiertopalkinnosta. Se ei onnistunutkaan, kun olin painanut kamerasta nauhoituksen päälle, siinä on sitten sellainenkin nappi. Pari kertaa kyllä päästin kiukkuisen hymh-tuhauksen ennen arvoituksen ratkeamista. Päätin sitten astua nykyaikaan ja laittaa salaa nauhoitetun kuvamateriaalin aiheesta miten kuvat päätyvät tänne blogiin. Tämähän on vissiin sellainen videopostaus. (Ehkä se lapsen pitämä saarna siitä ettei aina voi olla ykkönen oli aiheellinen kun yrittäessäni ottaa sitä kuvaa olin hoilotellut "Lassekin kaatui ja silti se voitti.")  Jos kuuntelette pätkän niin pitäkää kaiuttimet pienellä. Jopa oma sisko mietti hetken aikaa vastausta kysymykseen "Rakastaksää mua vielä jos laitan juutuubbiin pätkän missä vetäisen Jippikayjee?"

 Pyydän anteeksi kaikilta artisteilta, joiden tuotanto tässä häväistään.

Koska tuo jälkikasvu näitä kyseli niin laitan sitten teille lukijoille myös selvityksen:

Pieraisitko sä ?

Se alussa oleva narahdus tulee tuolista.

Mitä sä heiluttelet sitä koko ajan?

Siirtelen sitä jalustaa, ettei pöytätabletin reuna pilaa näkymää.

Kuullostat ihan *******
Ääni on identtinen siskoni kanssa, koska sormenjäljen aiheuttama kiukku tulee ulos syvimmällä rintaäänelläni.

Mikä ihmeen sika?

Tsiikaa voittajaa.

Joo mutsi, laita tää youtubeen. Joo, mähän autan sua siinä.

Ei se suostunut auttamaan, laitoin sen sitten ihan itse.

Kyllä sä pieraisit! 

Ne kaksi muuta on keittiön lattian narahdukset. Siis ihan aikuisten oikeasti on.