Arvonta

Melkein 60 000 sivunnäyttöä, mikä ihana syy arpoa. Olen edelleen epälaskennallinen, joten oikeudenmukaisen arvonnan varmistamiseksi mennään vanhalla tutulla yksi arpa - kaikille metodilla. Jos mun täytyisi pelata kahden tai kolmen lipukkeen kanssa niin saattaisi tulla mitä sattuu. Ilostun aivan kauheasti jos laitat omaan blogiisi arvontamainoksen ja vielä enemmän ilostun jos liityt lukijaksi, mutta pihtarilinjalla silti; arpa per nenä. Jos olet anonyymi niin laita joku nimimerkki, jos teitä sattuisi olemaan kaksi, niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymia. Kauppaan kuuluu vaan laatikot, tuuppasin tulppaanit ja pyyhkeet mukaann, kun pelkät lootat näytti valjulta kuvassa. Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten arpaisen uudestaan. Muutamia kertoja huhuiltuani voittajaa, joka ei ilmaannu, kiukustun ja pidän laatikot itse.


Ja sitten ihan muihin asioihin:

Reilu 11 vuotta sitten tuumailin, ettei meillä ole miehen kanssa mitään syytä olla avioutumatta. Käskin sitten puolison kosaista itseäni ja on hän varmaankin niin tehnyt. En muista miten tilanne on hoidettu, joten aina välillä komennan puolisoani kosaisemaan uudestaan ja hän esittää tärkeän kysymyksen "Haluatko olla vielä mun vaimo?"  Siippa on todennäköisesti mennyt polvilleen ja minä olen todennäköisesti alkanut nauramaan. Hääpäiväksi valitsin ystävänpäivän kun ajattelin, ettei se unohdu minulta, mieheni ei tälläisia asioita unohtele. Eikä se edes johdu älypuhelimessa olevasta kalenterista. Ehkä siihen päivän valitsemiseen pikkariikkisen vaikutti myös ystävänpäivänä kauppojen tiskeihin ilmaantuvat leivokset. Ketähän tässä yritän huijata, kyllä ne baakkelssit vaikutti todella paljon.


Tasan 11 vuotta sitten vietiin lapsi anoppilaan yökylään ja käväistiin maistraatissa. Todistajat saatiin talon puolesta eikä yhtään vierasta ollut kutsuttu. Juhlallisuuksien jälkeen oikein pröystäiltiin ja mentiin aterioimaan ravintolaan, jossa oli käteen otettava ruokalista. Yleensähän me käydään murkinoimassa paikoissa, joissa myyjän pään takana on valotaulu. Lopetettiin pröystäily ja tilattiin annokset, jotka oli ykkösbonuskortilla tarjouksessa. Mies hemmotteli nuorikkoaan viemällä tuoreen vaimonsa ostamaan videovuokraamosta grande-kokoluokkaa olevan irtokarkkipussillisen. Mässytin tyytyväisenä saalistani ja tajusin yhtäkkiä, etten voi ajatella mitään muuta kuin hotolonttiani. Liekeissä oleva alakerta olisi tietysti tuohon hääpäiväteemaan kovin ollut sopivaista, mutta polttava tunne oli suuresta sokerimäärästä saatu elämäni hirvein hiivatulehdus.


Seuraavana päivänä haettiin jälkikasvu kotiin anoppilasta, enkä ole sen jälkeen kummastellut mistä kaikki ilkeät anoppikaskut on saaneet alkunsa. Lapsi oli käynyt mummon kanssa shoppaamassa meille lahjan jostain rättimarketista. Se oli hepokatti, joka pitelee toisessa kädessään sydäntä ja toisessa kätösessään haravaa. Päässä sillä törröttää oljesta tehty tukka ja hattu. Kun meidän lapsukainen sen suurella rakkaudella oli valinnut niin pakkohan sitä oli muutama piiiiiitkä vuosi pitää kirjahyllyssä. Nykyään hepokatti asustaa meillä kellarissa laatikkoon pakattuna, mutta vieläkin sen näkeminen herättää mussa kaikennäköisia rumia anoppivitsejä. Terkkuja anopille; odotas vaan synttäreitäsi, taidetaan käydä teinin kanssa vähän ostoksilla.


Tänään annan miehelleni hääpäivän kunniaksi; tarjoan puolisollekkin Liiteristä (Lidlistä) ostamaani sydämen muotoista kakkua. Yleensähän syön herkut sillä aikaa yksin kun perheen miehet on koulussa ja töissä. Joskus siinä kyllä käy niin, että jään teostani kiinni. Ei ole montaa päivää kun puoliso kotosalle tullessaan alkoi kyselemään huulet töröllään kotiintulotervehdystä odottavalta vaimoltaan onko lounaani mahdollisesti koostunut suklaajäätelöstä?

Siis mistä ihmeestä se sen tiesi?



Täytyy tässä nyt vähän hempeillä;
Kohta 15 yhteistä vuotta ja vieläkin on perhosia vatsanpohjassa kun mies tulee työpaikaltaan kotosalle. Enkä puhu nyt ilmavaivoista. Yhden tosi hutiin ammutun laukauksen jälkeen olen kovin tyytyväinen täysosumaani. Vaikkakin se metsään mennyt laukaus tarvittiin opettamaan meikäläiselle, että se on ihan hemmetin ok, että parisuhteen toinen osapuoli on tasainen, rauhallinen ja luotettava. Vietän mielummin elämäni tossun kanssa kuin annan sen tossun pyyhkiä pohjansa mun naamaani.

Rakas puolisoni, sinä annat minun olla minä. Suljet silmäsi virheiltäni. Et ole huomaavinasi, että nakertelen pala palalta pinkopahvia pois varaston seinästä, vaikka sinä sanoit sen pitävän täytteet katossa. Mutta kun se pinkopahvi on rumaa. Sinä naurat ja sanot, että kummasti sitä sahanpurua on taas kertynyt. Kaatuessani tiedän aina sun seisovan mun takana ja ottavan minusta kopin. Vaikka silloin sun syliin kaatuu reippaasti päälle sata kiloa elämän iloa. Tiedän meidän elämän loppuiltoina sun ottavan mut lusikkaan ja rapsuttelevan. Paitsi silloin kun mulla on lonkassa limapussin tulehdus tai selkä kipeä. Tiedän sun sängyssä tänä iltana toteuttavan toiveeni. Olen helppo vaimo ja lahjatoive on ollut jo vuosia sama; laulat hiljaa mun korvaan Metallican Nothing Else Matters.


Rakas puolisoni, toteutat kaikki kohtuulliset pyyntöni. Tykkään sinusta, vaikkei sinun mielestäsi ei ole kohtuullinen toive, kun pyysin sinua menemään viemään viestin paskanaapureille, että jos he haluavat muuttaa, niin me lainataan tankki täynnä olevaa pakettiautoa ja autetaan tavaroiden kantamisessa. Tai voidaan vaikka hoitaa koko muuttokin.

Rakas puoliso, tykkään susta vieläkin niin, että halkeen. Vaikka sinä ryökäle olet tänä aamuna arvioni mukaan ottanut noin viisi kappaletta suklaasydämiä paketista, jonka olin jättänyt sinulle köökin pöydälle. Odottelin sinun vain jättäneen viestin, että olen todella kultainen kun ajattelin sinua, mutta syö vaan ihan itse kaikki.