tiistai 30. lokakuuta 2012

Mää sain Nurmijärvellä ja Hämeenlinnassa.



Ensin ihan hirveesti Tervetuloa uudelle lukijalle 

Mää poikkeilin kirpparilla ja bongasin tapettilaatikon. Sen loodan painokuormitus oli reilusti yli mun "en nosta yli kiloa" rajan, enkä keksinyt niille rullillekaan mitään käyttötarkoitusta. (Joskus sitä sortuu olemaan fiksu ja järkevä ja jättää kotiin roudaamatta tavaroita, joita ei tarvi.) Pähkäilin siinä, että pyydänkö myyjää hilaamaan sen saaliin autoon vai jätänkö seuraavalle. Päädyin hetkellisessä                                              mielenhäiriössä järjenvastaisesti jättämään "en mä tätä kyllä tarvi" - ostoksen lunastamatta.


Kului jokusia tunteja ja siippa oli päikkäreillä. Mää lukaisin sillä aikaa Kodin Kuvalehteä ja silmät osui kuvaan sisustussuunnittelijasta, joka istui tapettikirjojen keskellä. Ja sitten se ajatus iski; ihan hirveellä voimalla. Älkää nyt naurako, mää en kuvitellut ryhtyväni suunnittelijaksi. Yks kaks olin aivan varma puolisolla olevan pakottava  tarve tehdä tapettitilkkutäkki eteisen seinälle. Aloin tökkiä miestä ylös. (No se oli nukkunut jo vartin.) Hoin aamuviideltä töihin nousseelle siipalle, että "Nyt lähti pikajuna Hermanniin". Mää järsein matkalla kynsinauhani ja olin aivan varma, että aarre on menetetty. Ajon aikana mää myös hoin "Voi v*ttu, jos se on jo mennyt." (Se on tarttuvaa se V-V:n puhekieli, kyllä murrekkin tarttuu.) Päästiin määränpäähän ja kun siippa avasi meikäläiselle oven ampaisi Kikiohjus matkaan. Se Hermannin kirppiksen ovi on typerän painava ja mies avaa sen siksi. Tässä ei ole kysymys siis mistään ällöromantiikkajutuista. Ajoittain mää päivystän siinä oven suulla ja odotan pääseväni livahtamaan sisään ohikulkijan peesissä. Siellä ne odotti ja mää sain ne! Ainaniinjärkevä siippa oli jättänyt pari metriä rakoa meikäläiseen. Jos mää nyt joskus päästelen sellaisia "Aah, Ooh" ääniä suuren aarten osuessa kohdalle niin se on vaan refleksi. Puolison pyynnöstä mainitsen, ettei hän oikeasti häpeä. Se on                                                                                        vaan sitä meidän huumoria.




Kotona mää huomasin, että rullista paljastui useita kerroksia. Joku pedantti ihminen oli vieläpä kerinyt ne sävyittäin. Siis mitä järjestelmällisyyttä. Mää olen jo askarrellut; tein sabloonan tapetille ja nakersin irti.  Tulostin lintuja täältä. Olisi siellä ollut bambeja ja isoja lintujakin. Nykerrykseni liimasin toisesta tapetista tehtyyn vyötteeseen ja väliin ahtasin vielä nauhaa. Taitoihini nähden olen äärimmäisen tyytyväinen pakettiini.






Sitten mää sinkoan ihan toiseen asiaan; Nurmijärven sisustuskirppistapahtumassa oli justiinsa niin ihanaa, kun mää odotin olevan.  oli aivan niin sydämmellinen ja ystävällinen kun mää olin kuvitellutkin; toisissa ihmisissä on lämmin aura ja positiivinen energiakenttä.  Tuoreessa muistissa kun oli vielä "Emmää tarvi" ajatuksen petollisuus, niin hamstrasin sitten vähän extraa. Kun mää saan nämä kaikki ängettyä aloilleen, niin meillä on jäljellä vielä metreittäin tapettia. Kaikennäköisiä tuunauksia tursuaa jo mielessä. Mää yritän pitää poissa aatoksista "Yritys hyvä kymmenen, tulos heikko nolla" virkkeen. Puoliso vaan nauroi ja sanoi "Jaa" kun mää tuijottelin sitä hypnotisoivasti ja kyselin, että jokos iski halu ja kaipuu sommitella tilkkutapettia. Siis meni ja pilasi kärttämisen ilon. Mää taidan pyytää, että otetaan uusinta, kun mää olin varautunut manguntaoperaatioon. Hirvee määrä patoutunutta kitinää jää purkautumatta, Ja nythän se seinä täytyy tapiseerata, kun mää olen siitä jo postannut....  siltä varalta jos siipan suunnitelma oli vaan                                                               myönnellä ja odottaa, että mää unohdan koko mahti-idean.



                                                                                             Päivän saalis

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kolme pientä asiaa






Ensin ihan hirveesti Tervetuloa uusille lukijoille Puoliso kartoittaa jo maaperää ja kyselee, että jokos hän voi kohta lopettaa raskaan raatamisen ja ryhtyä kotivihtoriksi. Mää vahvasti epäilen, että 32 perässä saa olla pari, kolme nollaa ennen kun mainostuloja alkaa ropsahtamaan tilille. Toistaiseksi en maksa rahapalkkaa siipalle, joka stalkkaa kirjoitusvirheet ja esittää "Et voi tollasta julkasta"-kommentteja. Olen ihan aidosti häkeltynyt tästäkin kävijämäärästä; ja ihan hirveen ylpee. Kohta mää luulen olevani jotenkin sosiaalinen.  No leikki sikseen; ihanaa kun täällä käy lukijoita, vaikka mää olenkin                                                                       kääntänyt "olen vaan ihan oma itseni" vaihteen päälle.

Me saadaan kohta uudet seinänaapurit ja siippa säikyttelee minua (hyväuskoista raukkaparkaa) sillä, että koska mää olen toistuvasti postannut rumasti naapureista, niin nyt mulla on huono naapurifengshui.  Sitten puoliso luettelee kaikkia kauhuvisioita tulevista asukeista. Mää rikon nyt tämän kirouksen sekä pahan karman ja julkituon, että mää pidän kovasti yläkerran naapurista. Mää pidän niin kovasti meidän yläkerran naapurista, että poloisen viedessä roskapussia normaalin sipsipussiin työnnettyjen roskien sijasta, mää syöksyin kohteen kimppuun ja aloin tivata "Miksi sää veit roskapussin?" Me ollaan asuttu tässä talossa yli 10 vuotta ja kyseinen henkilö on vienyt roskapussin yhden kerran. Mää pelästyin ihan hirveesti sen naapurin nostavan kytkintä Se oli vaan kuulemma siivonnut. Se on siitä asti katsonut mua jotenkin oudosti. Mää mikään kyttääjä ole; kunhan satuin vaan sopivalla hetkellä vilkaisemaan ikkunasta ulos. Mää olisin saanut paniikkikohtauksen jos se olisi siirtänyt kirjansa toiseen osoitteeseen. Apua, en kai mää vaan ole mikään naapurikiusaaja. En kuitenkaan käy kysäisemässä, koska herra S tuntuu muutenkin aristavan meikäläistä. Riittääköhän tämä; ei mää vielä varmuudeksi teen selkoa aidan toisella puolella asustavista naapureista. Mää pidän niistäkin kovasti. Ne ei koskaan nosta meidän puoleisia verhojaan ja meillä saa koikkaloida ihan rauhassa. Perustelluin syin epäillyt vaihtoehdot käytökseen;  Niillä on vaan niin paljon                      enemmän ikkunoita kuin meitillä, ettei ne jaksa joka akkunaa avata. Ne pelkää meiltä näkyvän jotain outoa.
                                                                         (Ei  siis mitenkään mahdollista...)                                                 

Sitten asiaan numero kolme. Mää olen ystävällisesti kasvattanut poskeeni viinirypäleen kokosen näppylän, jotta tunnistaminen huomenna  olisi helppo nakkimakkara siltä varalta, että joku haluaa identifioida meikäläisen. Selän kanssa on vielä neuvottelut kesken lähdöstä, mutta huomenna päivä uusi. Takasin finniin; lasten suusta kuulee totuuden. "Onko se oikeesti finni" ja sitten "tähän semmosta räkätysnautua V-V kaksinkerroin."  Se luuli sitä mustelmaksi. Mää sitten valistin jälkikasvuani ja kerroin, että vaikka mää olen nuorekas ja menevä reilun kuukauden vielä 39-vuotias neitokainen, ei tässä iässä enää ole hassun hauskaa vetäistä nuuskatykillä mustelmaa poskeen. Pikku kultani sanoja lainatakseni  "Toisessa poskessa mustelman ympyröimänä                                                              v*tunmoinen paise".  Että siinä lisätunniste huomiselle...

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Nurmijärvi here i come




Monena vuotena on Nurmijärvellä ollut  Ja ensi sunnuntaina sinne pääsee taas tavarataivaaseen. (Tähän väliin kaikki mahdolliset aaah-adjektiivit.) Paikalla on myös ihana . Mää olen saanut luvan käydä                                                                                           nykäisemässä hihasta ja heippaamassa.

Olivia-lehti toistuvasti opettaa meikäläiselle uudissanoja ja olen noukkinut sieltä mukaan sanasäilytykseen termin Ammattikehtaaja = Ihminen, joka menee aina ensimmäisenä tanssilattialle ja ottaa kakusta ensimmäisen palan. Mää olen epäammattikehtaaja; täällä blogistaniassa ei taida välittyä se Kiki, josta vieraamassa seurassa kuoriutuu tuppisuu. Ja jos ihan pakottava tarve on päästää tarinointia ulos, niin se tarina  tulee piipittämällä. Mää päästelen samankaltaista soundia kuin uhkarohkeat heliunmpallon imppaajat. Täällä ollaan siis treenattu sanomaan möreällä rintaäänellä "Mää olen Kiki's home." Jos suuntasi on Nurmijärvi kiskaise rohkeasti meikäläistä hihansuusta. Kikin tunnisteet; mää olen pitkä, paksu, keski-ikäinen ja äänen olen lainannut  Saukilta Pikkuoravilta. Niin juu ja sitten on tämä uusi taipumus ottaa ritolat ja jättää puoliso lunastamaan löytöjä; täytyy muistaa täyttää siipan massipussi. Toivottavasti mää onnistun paikallistamaan Romulyylin ilman yhtään virhe-esittelyä. Tunnerepertuaariin harvakseltaan livahtaa joukkoon häpeä, mutta jos
                            mää nykäsen väärästä nutun reunasta, niin sitten mää tavallisuudesta poiketen kyllä aion hävetä.

Tämä seuraava asia ei liity tähän mitenkään, mutta änkeän sen nyt mukaan, kun jäi viime postauksella uupumaan. V-V:llä oli ennen teiniksi muuttumista "avaruushuone".  Siihenhän ei tietysti sopinut ne tyhmät paneelikatot, joita ohikulkevat stalkkerit saa "ihailla" meitin akkunoista. Ainaniinjärkeväänpuolisoon ei tehonnut edes alahuulen väpätys, kun mää vonkasin sutimaan kattoa hopeamaalilla. Mää fiksuna tyttönä keksin, että kaupasta mukaan parit Eskimon foliot ja siippa ammuskeli niittipyssyllä muutaman rullan kattoon kiinni ja kaikki oli tyytyväisiä. Mää sinne sommittelin pimeessä hohtavia tähtiäkin ja tein massapalloista planeettoja roikkumaan jättimäisen joulukoristeen meteoriitin ympärille.  Yhtenä päivänä V-V ilmoitti, ettei se halua foliota muuta kuin lihapiirakan ympärille grillikioskilla;                                   haikeus rinnassa raivasin rakkaudella rakennetun avaruusteeman pois ja tilalle tuli teiniä.

 Muutaman kuukauden kuluttua jäähyväisistä me tuijotettiin siipan kanssa dokumenttiä töllöstä missä näytettiin taloja, mitkä narkomaanivuokralaiset oli pilanneet. Ne oli vuorattu kastelulaitteilla ja folioilla pilven kasvattelemista varten. Mää olin ihan varma, että naapurusto arvelee meidän olevan pössyttelijöitä. Puolisokin pitkään pelotteli, että kohta meillä on ratsia. Mää varmuudeksi heitin pois akvaarionlämmityslampun, mikä oli kotiutunut meille kirppikseltä rompelaatikossa. Ettei ne pollarit vaan otaksu, että se on joku viherlamppu väärään tarkotukseen. Siihen, että mies säikytteli sillä, että tarkastuksen kohteeksi altistuu myös "Exit only" mää en keksinyt mitään pakotietä. Meille kun olisi eksynyt joku Suomen Gallupin mielipidetutkija, niin olisin vetäissyt oven säppiin ja huudellut                                                                              paiskatessani " Mulla ei ooo pyllyä"....

En suosittele lyhytpinnaisille ihmisille foliokattoa; ne niitit ei irtaannu kuin yksi kerrallaan pinseteillä. Jos joku pitkällä vaijerilla varustettu henkilö haluaa tulla meitille nyppimistalkoisiin niin Tervetuloa! Meidän katosta niitä vielä muutama pilkistelee; niihin kyllä ajan kanssa on                                                             silmä sopeutunut;  eli mää olen lopettanut ylöspäin katsomisen.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Stalkkasin omia ikkunoita




Ensin toivotan ihan hirveesti tervetuloa uudelle lukijalle

Mää sain haasteen, siitäkin huolimatta, että aikaisemmassa postauksessa riehaannuin esittelemään myös naapurin köökkiä. Uusi haaste pitää sisällään tirkistelyä ohikulkijan näkökulmasta. Siis mikä ihana haaste! Minähän luontaisesti uteliaana yksilönä rakastan tirkistelyä. Mää hiippailin ja pyörein pihamaalla ja nappailin kuvia. Tehtävä osoittautui yllättävän vaikeaksi; toinen sisäpuolelle jäänyt suuntasi ikkunaan kansainvälisen käsimerkin ja toinen heilutteli akkunassa Mobilisti-lehteä. Olisi kuulemma sujahtanut hyvin blogiin kuvatekstillä; "Minäkin asun täällä." Mää olin varautunut retkelle kännykän kera ja kun mää sitten raivona soitin, että nyt loppuu huumorintaju (koska mää näytin ihan mustasukkaiselta ex-tyttöystävältä, joka stalkkaa ex-miehensä uutta perhettä) niin puoliso vastasi puhelimeen ja kysyi "Mikä tavara on vinossa?" Ne oli V-V:n kanssa lyöneet vetoa kauanko menee ennen "Siirrätkö ylimmäisen hyllyn neljänneksi alinta cd-levyä kolme milliä Mormooneille* päin" puhelua.

*Tämä ei ollut mikään rasistinen kannanotto; meitin naapurissa on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ja se on käytössä niin piiitkä sana, että me kutsutaan niitä vaan tuttavallisesti Mormooneiksi. Me ei muita naapureita lajitella uskomattomuuden tai uskomisen mukaan. Me minä käytetään käytän vaan ärsyttää/ ei ärsytä lajittelua.

Mää haluaisin tirkistellä teille kaikille, joten ottakaa kaikki halukkaat haaste vastaan, mutta laitan tämän eteenpäin seuraaville viidelle: 






Mää terrorisoin jälkikasvuani vaatimalla nostamaan rullaverhoa; tämä on siis sellainen stailattu kuva. 




Tässä normitilanne; 24 h verhot alhaalla. Mää uutterasti käyn kyllä vetäisemässä uutimen ylös, kun V-V on koulussa. Mää paremmin erotan jätteet, ennenkuin meitin lattialla kasvaa joku lahottajasieni. 









Meillähän asuu perhe, jonka sisustajalla näkyy olevan himo valkoisiin lamppuihin.




Tästä kuvaamisesta oli se hyöty, että silmäni tavoitti meitin köökin kaapin päällä hengailevan lauman muumioituneita ilmanraikastimia. Joo, ja mää sanon, että teinin huoneen lattialla on biovaarallisia aineita.






Mää panin merkille myös, että V-V:n huone poissulkien meillä on joka ikkunassa samikset sivuverhot. 





V-V sai aikoinaan alakouluikäisenä ensimmäisen kamerakännykkänsä ja meni sitten uudelle kaverilleen vierailulle. Rakas lapseni, tuntien äitinsä taipumuksen luontaiseen uteliaisuuteen, teki ratkaisun ottaa vähän elävää kuvaa. (Mää en missään tapauksessa ollut sellaiseen rohkaissut. Ja  olen sen vastaisuuden varalle kieltänyt.) V-V tuli ylpeänä saaliinsa kanssa kotiin ja esitteli kuvallisen tuotoksensa. Lapsonen videossaan ensin kohteliaasti tiedustelee kaverin äidiltä "Saanko mää kuvata teillä?" Mää röyhistin rintaani ja funteerasin, että kyllä olen hyvin kasvattanut pikku kullanmuruni. Tiedustelee kuvauslupaa ja kaikki. Sitten sieltä videossa kuului olohuoneen verhojen kuvaamisen lomassa "Mun äiti kuitenkin hirveesti utelee, että mimmosta täällä oli?" Mää en vieläkään, vuosien jälkeen, kehtaa katsoa sitä kaverin äitiä silmiin...

torstai 18. lokakuuta 2012

Ei mennyt ihan niinkuin Pinterestissä




V-V halusi taannoin yllättäen kokkailla tyttöystävänsä kanssa kiisseliä. Hölmistyin ,mutta annoin nuorison kokastaa. Mää jouduin melkein sulkemaan leipäläpeni teipillä, etten mää puuttunut tilanteen kulkuun.  Mää olen naistenlehdistä lukaissut Vihtoreista, joiden "Ädin pariloimat lihapullat on paljon parempia kuin vaimon lihapullat."  Keittelin kiisseliä itsekkin ja oli hyvä, että en ohjeistanut...  Mää voin ylpeenä julistaa, että mää olen kasvattanut pikku kultani niin, että "Mirkun kiisseli oli ihan eri makusta ja paljon parempaa" Siis määhän olen opettanut lapsukaiseni kunnioittamaan parisuhdettaan. Vika ei ainakaan siinä kiisselissä luonnollisestikaan ollut; vaikka siellä oli mausteena muutama purkki pilttiä. (Ja vaikka se Mirkun soppa oli paksumpaa ja plaa plaa jotain....)

Mää salasyötin pesueelleni vaavin ruokaa, koska näin Pinterestissä lumiukkelin, minkä aprikoin luonnistuvan itseltäni, vaikka kämmenen keskeltä löytyy meikäläiseltä myös kyynärpää. Vähän mää siinä suoristin mutkia ja jätin silinterihatut toiseen kertaan. Tilalle mää asettelin parittoman sukan. Parittomalla tarkoitan sukkaa, jonka kaverin koti oli pyykkikopan alakerroksessa. Perheen miesväen kotiutuessa toinen esitti kyssärin "Miks meillä on lasipurkissa sukka?" ja toinen "Miks v*tussa meillä on purkissa sukka?" Ei tarvitse varmaan eritellä kumpi oli kumman kysymys....  
Mää olen todella yllättynyt, että kumpikin perheen uroksista kiinnitti huomiota tähän sisustukselliseen ratkaisuun.






TaDaa; ensi kertaa mää maalasin jotain, josta ei manausten saattelemana tarvinnut repiä sanomalehteä irti. Mää pistin alle tyhjät tuikun pesät. Täytyy varoa, ettei kihahda pissa päähän.... Mää voi alkaa luulottelemaan itselleni, että mää olen joku askartelija.


Älkää kiltit pudottako mua pilvilinnoista ja sanoko, että se näyttää ihan kolmevuotiaan päiväkotiaskartelulta. (Mää olen kyllä lukenut, että paskapalautteet on suositun blogin merkki.) Mää ihan itse ompelin sille kaulahuivinkin; ihan hirvee homma. Tai kutomista se vissiin oli, kun mulla oli semmoset hammastikun kokoset puikot. Ja sain aikaan oudon napinreiän, minkä tuo nappi armollisesti peittää. Tulee näistä ainakin tolkuttoman hyvää kaakaota, jos ei muuta.


Mää olen korkannut jo joululehdet ja joulusuklaat.... nythän on jo lokakuu.
Mää valittelin siipalle, että mua oksettaa ihan hirveesti. Sitten mää makasin kylkiasennossa ja vikisin.
Puoliso lohdutteli, että "Voi, voi, mitä sää rassu olet syönyt?"  Olin mää siinä alkupalaksi muutaman jouluisen namipalan arvostelumielessä testaillut, mutta sitten siirryin juomapuoleen. Mää puolisolle vastailin, että syönyt en ole, mutta join puolen litraa vaahtokarkkipiparminttukarkkikaakaota, missä oli kymmenen senttinen kermakiehkura koristeena.
                                  Minähän en ymmärrä mikä siinä vastauksessa puolison mielestä niin hirveän hauskaa oli....



maanantai 15. lokakuuta 2012

V*tuttaako?





                                                            Ensin ihan hirveesti Tervetuloa uudelle lukijalle

Poikkesin uteliaisuuksissani suorittamassa V*tuttaako-testin  Eämä pelissä ohjelman sivuilla.  Mää olin kerrassaan (Olipa vaikea sana; piti kysyä siipalta, että miten se tavataan?) varma "Ei positiivisuutta"- lopputulemasta, mutta vastausten summa olikin: Elämän asenteesi on myönteisempi kuin 62% kyselyyn vastanneista. (Nyt nolottaa, mää jouduin kysymään siipalta, että mistä tulee prosentti? Puoliso luuli, että mää postaan taas alkoholin juomisesta.) Mää funteerasin, että miten tämä voi ikinä olla mahdollista ja tulin siihen
                                                                 ratkaisuun, että kysymykset on vääränlaisia...


                                  Tilaat nälkäisenä ruokaa mukaan ravintolasta ja kotona huomaat saaneesi väärän annoksen.
Tämä on hämäävä probleema; mikä se väärä annos on? Mitä jos mää tilaan normikokoisen pizzan ja kotona mää huomaan, että se onkin perhepizza. Tällainen tapaus kannustaa meikäläisen raivonkiihkoon vasta, kun mää olen saanut jotain epämieluisaa nautintoa                                                                                              (ananasta) tilalle.

                                        Kiirehdit junaan, joka lähtee juuri nenäsi edestä. Seuraava juna lähtee vasta huomenna.
Halusinko mää etsiytyä sinne mihin se juna läksi? Kyllä mää olen tehnyt VR:än kyltin alla sellaisiakin lähtöjä, että kernaasti olisin                                                                               ottanut lisätunteja ja lykännyt läksiäisiä.

                                                                          Joku on syönyt valmistamasi voileivän.
Mää olisin hämmästynyt, jos Joku olisi einehtinyt valmistamani kyrsän. Meillä tämä Joku käyttäytyy niin, että limpun reunasta katoaa nanomillin kokoinen suikale ja limpun päältä täytteet. Mää ärsyynnyn siinä vaiheessa, kun mää neljä tuntia myöhemmin palaan kotiin kirpparikauppakirjasto-reissulta ja löydän auringon sulattaman leivän Jokun koulupöydältä. Meidän Jokulla on kolmas aisti paikantaa koordinaatit huushollin jokaiseen sokerituotekätköön. Joku on syönyt makeisesi; se ärsyttää meikäläistä roppakaupalla enemmän.

                                                        Katsot kiinnostavaa ohjelmaa televisiosta ja tulee sähkökatkos.
Tuleeko se ohjelma uusintana? Onko se ohjelma BB? Näkyykö Yle Areenalla? Kyllä mää taitaisin harmistua paljon, mutta harmistuksen                       kesto olisi 1-5 minuuttia, koska siinä ajassa mää rimpauttaisin rakkaalle siskolle, joka kartottaisi tilanteen.                                                                

                                                                   Kotona huomaat, että lompakkosi on varastettu.
Kumpi lompakko; korttilompsa vai pikkurahakukkaro. Mää löysin Lisbeth Dahlin kolikkokukkaron kirpparilta kahdella eurolla ja sen löydön mielihyvä arvo on valtaisa. (Jos joku pitkäkyntinen haluaa siis anastaa massini niin oletko kiltti ja viet korttilompakon. Tai pidä                                                                       sinä se pankkikortti, mutta jätä meitsin kirjastokortti.)


                                    Jonotat liikennevaloissa/kaupan jonossa ja huomaat kiireisen auton/ihmisen kiilaavaan eteesi.
Tämäkin on hämäävää; miksi kiireinen ihminen kiilaa kaupan jonossa. Jos sillä ihmisellä on ostoskärryissä kaksoset ja pultissa pari leikki-ikäistä ja puolet niistä vekaroista karjuu niin ei siinä voi v*tuttaa. Tai siis minua ei; siitä kiirehtijästä en olisi ihan varma. Liikenteessä meitsin v*tutuskäyrän nostaisi, kun olisi vaihtamassa kaistaa, parkkeeraamassa tai tekemässä jotain muuta vaativaa ja autoradiosta kajahtaisi soimaan Mamban "Vielä on kesää jäljellä" ja sitä radiota ei saisi heti vaihdettua toiselle aaltopituudelle. (Koska ainaniinjärkeväpuoliso on sitä mieltä, ettei mölysaaste oikeuta niistämään parkkipaikalla kenenkään autosta puskurin palasta...)

                                                           Tungeksit jouluruuhkassa ja sinua tönitään ja kolhitaan.
Tämän kysymyksen esittäjän tulisi käydä Liiterissä (Lidlissä), kun siellä on angoralämmikkeitä, polvitukia, tartuntapihtejä  tai mitä tahansa seniorikansalaisten suosikkeja. Sitä ei tiedä tönimisestä ja kolhimisesta mitään ennenkuin on jäänyt rollaattorimummojen maahan polkemaksi. Sen jälkeen välttämättömyys olisi polvituki, jota ilman on jäänyt harmaiden panttereiden lauman rynnätessä kohti                             rajoitettu erä - tarjouksia. Jouluruuhka on sen prässin jälkeen hauskaa piirileikkiä kaupan käytävillä....





                        Mää tätä testiä toimeenpannessani tankkasin itseäni dopingilla, joten suklaan vapauttamat
                        endomorfiinit saattoivat aiheuttivat vääristyneen positiivisen testituloksen... täytyy varmaan
                        tehdä se uudestaan ilman Liiterin suklaata. Mutta siihen asti mää nautin (harha)kuvitelmasta,
                                                                  että näen mehulasini puoliksi täytenä...
                                           
                                              




perjantai 12. lokakuuta 2012

Itsensäpaljastamista

     

                                                               Ensin ihan hirveesti Tervetuloa uudelle lukijalle!!!

                                     Nappasin itselleni mukaan ideoiden ja maistuvaisten
                                     ruokaohjeiden lisäksi "Kerro itsestäsi kahdeksan asiaa" haasteen. Ottakaa kaikki
                                     halukkaat tämä kiertoon; mää haluan lukea Teistä kaikista. Ja tässä oma luettelo;
                                 

 1.                                 Mää haaveksin, että Johanna Tukiainen pyyhältäisi asukkaaksi Big Brother taloon.
                                     Kattelisin Tuksua päivät pitkät telkusta ja yrittäisin imeä itseeni edes murusen sitä
                                     järjetöntä itsevarmuutta. Sontaa sataa niskaan saavitolkulla ja Tuksu vaan
                                     porskuttaa eteenpäin. Eniten mää haaveilen ystävästä. Mää olen ylettömän
                                     kiitollinen, että olen löytänyt "blogikavereita" ja tunnen tästä syystä itseni paljon
                                     vähemmän kummajaiseksi. (Enkä mää saisi vinkua, kun mää sain yhden teistä
                                     naamakirjakaveriksikin.) Silti mää ahnehtisin sellaisen liveversionkin; yli 18 v,
                                     samaa sukupuolta ja puhuu suomea. Mää en pärjää på svenska. Ottakaa kiinni, jos
                                     sellainen on jossain irrallaan. Mää lupaan huolehtia siitä hyvin.

2.                                  Mää en astu jalallani suihkuun kuin äärimmäisessä hädässä jos mää olen yksin
                                     kotosalla. Leffoissa aina tapahtuu jotain hirveetä karmeeta, kun joku pahaa
                                     aavistamaton raukka on pelkkä suihkuverho puolustuksenaan. Eikä mulla olisi
                                     sitäkään suojakilpeä, kun meillä on suihkukaappi. Sitä olisi vaikeempi repästä olmin
                                     värisen figuurin peitoksi.

3.                                  Mää kevätmasennun joka vuosi. Mää kummastelen, että mikä mua vaivaa ja  
                                     sitten huomioitsen kalenterin päiväyksen. (Voin kyllä vajota masennusmonttuun
                                     syys, talvi tai kesäkaudellakin.)



                                                                      Tammikuussa voi blogi näyttää tällaiselta.



4.                                  V-V:n kaverit perusti meitsille facebuukkiin fanclubin. Mää tuumailen äitiyteni
                                     heikkoina hetkinä = päivittäin ainakin muiden kakaroiden tykkäävän vaikka oman
                                     piltin mielipiteet meikäläisestä koostuu v*ttu painotteisista virkkeistä. Tai sanoo ne
                                     V-V:n toveruksetkin, että sulla on "V*tun helmi mutsi", mutta se ei ole paha Vee.

5.                                 Mää arastelen ankarasti toisten blogeissa kommentoimista, etten mää vaan
                                    näppäile mitään minkä voi tulkita v*ttuiluksi. (Mikä ihmeen kirkkovenepäivä
                                    mulla nyt on?)  Mää olen noussut jopa kesken yön pimeiden tuntien tarkistamaan,
                                    ettei vaan ole väärinymmärryksen vaihtoehtoa. Vastaisuuden varalle mainitsen, että
                                    koskaan ole tarkoitus olla ilkeä. Tai siis ei ole tarkoitus olla ilkeä kenenkään
                                    blogissa... normielämässä saattaa joskus lipsahtaa ämmäpuolelle. (Pms)

6.                                 Mää en juo mitään missä on prosentteja ja jostain syystä häpeän sitä. En oikein tiedä
                                    miksi. Olen vetäissyt perseet olalle kahdesti; toisella kerralla kunnon soosseja todisti
                                    äiti ja toisella kertaa anoppi. Viina on viisaiden juoma; ei siis Kikin. Jos se perse
                                    jonain päivänä laskeutuu sieltä harteilta niin voin muuttaa mielipidettäni. Toistaiseksi ei
                                    mitään mehualimpskaacappucinoa tehoisampaa itselle. Muut saa kyllä ryystää vaikka
                                    kaksin käsin; mää en tuomitse.

7.                                 Mää kävin viimeksi kampaajalla 18-vuotiaana. Mää pelästyin niin paljon, että en ole                    
                                    sen jälkeen käynyt. Mittariin tulee marraskuussa 40, joten on siitä muutama vuosi...
                                    Vieläkin, aikojen jälkeen, havaitessani kyseisen uroteon suorittajan, musta näyttää
                                    ihan kuin sen rouvan kädet alkaisi muistuttaa Saksikäsi-Edwardia. Tuntuu, että kohta
                                    se kampittaa meikäläisen Lidlin lattialle ja pyöräyttää mun päähän samanlaisen
                                    ampiaispesän kuin äidilläni on rippikuvassaan....

8.                                Olin yli kolmekymppinen, kun aloin avautua koulukiusatun taustastani. Minähän olen
                                   ihminen, joka ei paljoa pidättele. (Jaa, ette ole huomanneet...) Koska mää kertoilen
                                   avoimesti likimain kaikesta (en musiikkimausta ja puolipaneeleista)  on
                                   poikkeuksellista, että kouluvuodet saa mun leipäläven sulkeutumaan. Yleensähän se ei
                                   ole ummessa edes nukkuessa, koska kuulun kuorsaajien kuuluvaan kerhoon.
                                   Niin ja yhtään vieraammassa seurassa Kikistä kuoriutuu totaalinen tuppisuu...


                                  Mää kun heittäydyin eioolivekaverii-koulukiusattu-masennus-linjalle niin varustan taas
                                           postauksen loppukevennyksellä:  Kiki vastaan jähmettynyt suklaakastike;
                                                                                            Kiki voitti.


                         

tiistai 9. lokakuuta 2012

Mää haluaisin nämä kaikki



Käykää osallistumassa arpajaisiin .  Ja jos ette ole ennen vierailleet niin pysähtykää ihailemaan                                                                                        loputonta ideoiden pulpauttelua.
                                                             

Valehtelin, kaasutin ja sokeroin.

                                 
                                                      Heti alkuun ihan hirveesti Tervetuloa uudelle lukijalle!                          

Puheskelin siipalle, etä googlen kautta löysi joku tiensä hakusanalla "romanttinen ele". Ensitöiksemme me hihitettiin, mutta hetkellisen aprikoinnin jälkeen muistui mieleen se kolmisen metriä (Juhani) Palmua. Puoliso tuossa tuokiossa oivalsi, että nyt mää olen kyllä valehdellut... Mieheni on tuonut minulle kukkia parisuhteemme aikana useammin kuin kahdesti; koko kesähetkethän siipan mukana kantautui kotiin jos vaikka minkälaista metsäorvokkia, sinikelloa ja kevätpiippoa. Me haalittiin kokoon V-V:n bilsan tunnille kasvio. (Siis tämä me tarkoittaa minä ja mieheni; mää määräsin V-V:n poimimaan kasvikoostetta ja se vastasi mulle vaan, että  "En kerää.") Siellä me sitten vietettiin metsikössä tunteja etsien ruohoja, heiniä ja paisukarvetta. (Paisukarve ei muuten ole se, minkä saa moskiitoilta, kun                                     on joutunut käymään rehunkeräys reissulla puskapisillä. Mitä ei äiti lapsensa eteen tekisi...)

Me ei naurettu ilkkuen hakusanalle vaan koska meikäläisen ajatelutapa romantiikasta poikkeaa naistenlehtien "shamppanjaa, vaahtokarkkeja, silkkiyöpaita ja laatuhotelli" visioista aikasta paljon. Meikäläiselle romantiikka on sitä, että puoliso aiheuttaa rinnassa tunteen "Minun mieheni." Ja seuraavaksi yksi niistä hetkistä: Mää aloitan tämän selostuksen vuosien takaa; Puolison kanssa pariuduttiin sokkotreffeillä ja kahdessa viikossa eleltiin jo saman ulkokaton alla. Mää hienona naisena en pystynyt suoriutumaan isoista asioista lukuunottamatta tilannetta, että mies oli töissä tai kun siippa vetäisi moottorisahan käyntiin ja silppusi talven polttopuita. Mää silloin sain varmuuden, että puoliso on pihamaalla. (Olisittepa nähneet kiinteistövälittäjän ilmeen, kun käytiin asuntoesittelyssä kaupungissa ja siippa tiedusteli, että miten mää aion selvitä, kun rivitalossa ei tohdi moottorisahaa startata...) Tuulen päästelemiseen meni vielä kauemmin; monien aikojen kuluttua V-V löi kirjaston satuhetkessä päänsä patteriin ja siitä tuli (siis minun mielestäni pulppusi) verta. Me lähdettiin sitten autoilemaan kotia kohti ja mää ajattelin, että tässä ei yksi kaasu nyt tunnu kyllä enää yhtään missään. Eihän se puoliso sitä tuhnua ollut kuullut, mutta kun mää sen kerran tein, niin olen toistanut tekoni. Kerran luin Cosmopolitanista, että moni uros haluaisi tyttöystävänsä sanovan "Hieno pieru; päästäppä toinen:"  Minähän kertoilin tästä puolisolle ja koska hajupommiasiat oli aikoinaan niin hankalia itselleni niin nykyisin siippa aina välillä kehuu; "Hieno pieru kulta, päästä toinen:"
                                                           Että sellaista romanttisia eleitä harrastetaan meillä....

 Puoliso sanoo pyytämättä joka päivä rakastavansa ja pyynnöstä kertoo rakastavansa tänään, huomenna ja lopun elämäänsä. Siinä on romanttinen ele, jos sitä vielä joku etsii, joka noudattelee enemmän valtavirran käsitystä. Mää en usko, että ihan kaikki Ladyt on                                                                                     samaa mieltä rupsuromantiikasta..


Puoliso on romanttisten eleiden lisäksi on vielä fiksukin. Meillä kun on sitä köökinstailauspalasokeria tyrkyllä niin sokerikäsi kahmaisi             parisen palaa iltateehen. Siippa havaitsi heti maistettuaan, että meidän kupit on sekaisin; mää en kyllä ymmärrä, että mistä....
                                                             



                                                     



lauantai 6. lokakuuta 2012

Mä olen niin pienoinen


Hirviöäiti täällä ilmoittautuu jälleen; mää uhkailin V-V:tä nettipiuhan pilppuumisella jos ei ala photoshoppia tulemaan. Ei sillä mennyt                                                siihen kun vartti; kyllä sen verran voi uhrata vapaapäivästään mutsin iloksi.

(Todellinen syyhän tähän päivitykseen ja photoshoppi kiireeseen on se, että rakkaat lukijani huomaavat, että This is huumori on postaus                                                                              on valmis; toistamiseen....)

perjantai 5. lokakuuta 2012

This is humor, taas


                                                                                    Tämä on meiltä

                             Ihan ensin ihan hirveesti Tervetuloa uudelle lukijalle; mää vieläkin vaan ilostuin ihan hirveesti!


Mää olen postannut tästä ennenkin (sillon kun systeri komensi kirjoittamaan jotain hauskaa...) mutta löysin koneen uumenista todistuaineiston.  (Muuten luulette, että mää olen keksinyt tän jutun.)  köökkihaasteeseen ei kuulunut "Esittele naapurisi                                                 keittiö", mutta vastoin siipan toivetta täräytän tämänkin postauksen menemään.    
                                                       
Meitin koti ja piha on peilikuva naapurin pihasta ja kodista. Meillä oli ennen muinoin naapuri, joka kopioi aivan kaikki sisustukselliset ratkaisuni. Jos mää ostin sinisen kukkapurkin, niin toiselle puolelle ilmestyi sininen kukkapurkki.  Jos ostin pihatuolit niin exnaapuriin ilmestyi pihatuolit. Luonnonkivet, istutukset, lyhdyt, kaikki samanlaista.  Joko ihan prikulleen tai ainakin tosi lähelle. Yleisesti ottaisin matkimisen imarteluna ja sitten tarpoisin nokka kohti taivaita ylpeänä, mutta pihakaksosuus oli jo noloa. Mää aina mietein, että mistä muut tietää kuka apinoi ja ketä. Ja käyn kyllä itse jatkuvasti ideavarkaissa ja olen älyttömän onnellinen jos joku löytää meiltä varastettavaa mutta olihan se outoa nähdä kun joku ensin tiirailee (välillä kyllä kysyi suoraan, että mistä ostit) ja sitten lähtee kaasu pohjassa shoppaamaan aivan samaa ja aivan samaan kohtaan. Siippa aikoinaan arvuutteli ostaisikohan naapuri kaalimadonkin, jos me
istutettaisiin sellainen portin  pieleen. (Sellainen muovinen kaalimato, kun siippa kieltää kirjoittamasta tänne d*ldo)

Mää taiteilin sabloonalla tekstin köökkiin ja olin sitten jostain äkeissäni (minäkö?) exnaapurille. Mää kun vein sen sabloonan roskikseen niin ihan puhtaasti ilkeyttäni napsasin siitä palan irti; tiesin sen katoavan talteen yön pimeinä tunteina. Älkää ymmärtäkö väärin; mää ehdottomasti kannatan dyykkaamista ja otan kyllä itsekkin talteen jos silmät tavoittaa jotain mielenkiintoista. (Kuka dyykkausvastainen tyhmä keksi ne molokit?) Olin vaan niin tuohtunut siitä kaksosuudesta ja aioin kyllä antaa sen kätkemäni hitusen.... Sitten mää näin tämän tekstin naapurivelvollisuuksia suoritellessani siellä toisen puolen tuvassa ja jumprahuiti; ihan samassa kohdassa ja melkein samalla värillä. En sitten antanut kiihkeässä raivossani sitä puuttuvaa palasta kaappini kätköistä. Kuva on otettu salaa kun mää kävin kastelemassa kukkia. Puolison mielestä mää rikon noin tsiljoonaa yksityisyydensuojalakia... (Kyllä alakuvan tekstikin rikkoo                                                                       jotain sisustuslakia ihan varmasti. Paitsi jos omistaa kanoja.)

Jos nää postaukset loppuu niin tämä paparazzi on sitten jäänyt satimeen. Puoliso lohdutteli, että onneksi hänen puolen suvussaan on vahvat vankilaperinteet. Että on sitten meikäläisen hyvä olla... Niin juu, perinteet sillä vanginvartija puolella.  Anoppi ja toinen appiukoista on eläkkeellä olevia vartijoita.  Siippakin oli nuorena, komeana ja salskeana miehenä vankilassa kesävartijana.
                                                                   Nythän puolisoni on enää komea ja salskea...

Mää eilen jo napsaisin tämän postauksen vahingossa maailmalle; mää en ollut vielä "siistinyt sitä" ja sieppasin sen äkäiseen pois. (Ne julkaise ja tallenna on liian lähekkäin tai sitten mua vaan postatutti kauheesti...) Mää vielä jonain päivänä avaan toisen blogin: Kiki*s Home Poistetut Kohtaukset enkä salli ainaniinjärkevänpuolison yhtään vaikuttaa ulosantiin... mää kirjailen sitten sinne sen d*ldon.




                                                                                 Ja tämä ex-naapurilta





Kakkosen reiästä paljastuu...




Mää sain Maijalta Rynttyliisan kotkotukset blogista "Esittele köökkisi haasteen". Apua! Pakko sitä tässä on sitten raottaa suuruusluokaltaan Anu Saukon postimerkin kokoista keittokomeroa.
Tervetuloa matalaan majaan!




Köökin pienuus johtuu siitä, että se alue minne valtaosa väestöstä sijoittaisi ruokapöydän, on meillä pyhitetty tietsikalle. Ja on se vissiin tuo kaksimetrinen pöytäkin mikä vie tilaa. Mää levittelin hämäykseksi nuo lautaset, ettei näytä niiiin kauhian pitkältä.... Pöydästä voitte siis päätellä, että huoneen huikea kokonaispituus on alta viisi metriä.





Mää oikein shoppailin tätä tilaisuutta varten liinan kirpparilta; 1,20e.  Miksi muilla näyttää liinat "Ihanaa pellaavaa" ja meitsillä näyttää siltä, etten muka juuri olisi silittänyt sitä puolta tuntia. Neljännestunnin mää sitä hieroskelin vimmattuna ja sitten kun olin juuri rimpautamassa mutsille  "Oisko aika opettaa tyttärelles kotitöitä"-hätäpuhelua niin oivalsin, ettei se silitin ole pistorasiassa. Oon kyllä ennenkin silittänyt....





Mää olen Innosta laittanut korvan taakse, että sitä mitä ei voi peittää pitää korostaa. Mää nyt sitten korostan, että kukaan ei                                                     varmaankaan pistä merkille nauhan jouluisia tekstejä. Se on kirpparilta.... ei ollut runsauden pulaa.
                                                                Kauheen tyytyväinen olen hillopurkkikukkavaasiini.





Meiän kaapin ovet on ylivertaisesti paras kirppislöytöni koskaan: 18e. Siis kaikki yhteensä.





                                                                Ovia ei riittänyt joka reikään, mutta ei haittaa.









Näyttääkö tää nyt yhtään isommalta, kun mää kuvailen joka ilmansuunnasta?










Täällä asustaa tartuntapihtini avoliitossa limpskakoneen kanssa. Pihdit on aina hukkateillä ja mää ehdottelin siipalle, että josko joulupukki toisi koiran. Se hurtta voisi sitten olla kadonneen jäljillä. Mää voisin aina vaan hihkaista "Mustiiii, tuo mammalle keppi:" Puoliso sanoi, että kadotetaan mielestä karvaturri mutta lupasi, että joulupukki tuo sen koiran hihnan. Mää voin sitten kahlita kepukkani                                                                                 ranteeseeni kiinni sillä fleksillä....




                                                         Mää nyt vielä kerran fiilistelen tällä siisteydellä.
Joskus funteeraan asioita ja innostun, koska vastaus löytyy blogista. (Joo, kyllä joku muukin varmaan laskee monsuunikautensa ajankohdan päivityksistään...) Seuraavan kerran, kun mää keuhkoon, että koska meillä oli siistiä, niin mää tiedän, että se oli 4.9.




Mää "joskus" kadehdin miten muilla blogisteilla on niin hirveen siistiä. Mää nyt sitten ilmoitan, että vähän oli "stailattu". Meillä ei yleisesti ole tuoreita kukkia (paitsi se kolme metriä taannoin) ja puolisen tuntia fotojen ottamisen jälkeen pöytä näytti tällaiselta. Ja meillehän sitten tulee Seiskapäivää ihan vaan niiden laajojen tv-osioiden tähden. Kyllä sieltä joku tv-ohjelma tänäkin iltana tulee; että en lukenut Tauskin taustanauhasta tai Lorenzin liharetkistä...
Niin juu, eikä meillä ole pöydällä palasokeria, koska mää pistelisin sen kaffeeni joukkoon.






tiistai 2. lokakuuta 2012

I love my sisko


Mää olen niin tyytyväinen tähän tuotokseeni, että omistan tälle puolet postauksesta. Ideavarkaissa kävin  Sain siskolta raamit ja mallasin oman maun mukaiseksi. Siis valkoiseksi. Taustalevyn maalari siveli yhden kerran ja kehyksen kahteen kertaan. Niin                                                                     ja ihan itse maalasin enkä delegoinut siipalle.


Tällainen se oli.


Ja toisen puolen mää omistan rakkaalle  joka on saanut meidän n ainoat Leipuri Hiiva geenit. (Kyllä mää rakastan sua siitä huolimatta.) Käykää naamakirjassa äänestämässä systerin perhoskakkua harrastajakisan voittoon 




Puoliso rimpautti jo töistä ja tiedusteli, että montako aliasta mää olen facebuukkiin naputellut? Mää en mahda mitään; sisko sai taidon tehdä kakkuja ja mää sain kilpailuvietin...