keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Työntävä asento







Nappasin mukaani  Negaa itsesi ja kerro muillekkin haasteen. Aivan mahtava idea!  Tähän täytyy tottakai osallistua:


1. Milloin lapsena muistat pettyneesi ensimmäisen kerran ja mihin.
Koulu. Sitä markkinoidaan tietämättömille; "Oo, kohta pääset kouluun ja plaa plaa plaa." Sitten marssein sinne intoa puhkuen ja se oli ihan paska paikka. 

Meillä kuului tuttavapiiriin valtaisan kaunis, meikattu ja hyväntuoksuinen nainen. Hänellä oli tapana valistaa, että musta kahvi kaunistaa. Ja minähän imuroin tiedon itseeni. Join useamman vuoden sitä sumppia. Ei mainittavaa muutosta. Aikuisena olen oppinut koko säkeen: Musta kahvi kaunistaa, muttei sekään ihmeitä tee.


En pysty pidättämään, vaikka tässä vaan yhtä tiedusteltiin. Pari vuotta vanhempi serkkupoika aina talven tullen heilutteli pissatessa nakkiaan lumihangen päällä ja kutsui ilmiötä nimellä "Teen laskuvarjomiehiä." Minäkin yritin tehdä. Mummuni ilmeisesti tympiintyi alvariinsa pesemään toppahaalareita ja teki selvää serkkupojan ja oman värkkini eroista. Mikä pettymys. Onkohan tämä sitä mistä käytetään termiä peniskateus?

2. Mikä oli inhokkiruokasi tuolloin?
1. Ehdotonta johtosijaa pitää maksalaatikko.

 2. Tilliliha. Tilli on kalan mauste. Se pohjakastike. Sitä ei voi edes kuvailla. Ja ne lihapalat. Olen ihan varma, että joku ressukka istuu vieläkin koulun ruokalassa ja yrittää väylätä sitä hubbabubbaa alas.  Harkinnassa on kyllä blogissa saamani kehoitus antaa tillilihalle mahdollisuus ja kokeilla kotona tehtyä. 

3. Se hillo, jota koulussa tuupattiin kanaviillokin kylkijäiseksi. Kai se lima, jossa lillui kalman kalpeita rääppeitä siellä täällä toisiaan etsien vissiin kanaviillokkia oli. 


3. Entäpä inhokkiruokasi nyt?
Maksalaatikko


4. Mikä sinusta piti tulla isona?
Sairaanhoitaja.


5. No tuliko ja jos ei, niin mikä oli syy?
Kuulin jostain, että opiskelun lomassa harjoitellaan oppilaiden kesken toisiinsa pistämistä. Siihen tyssäsi urahaaveet. Olisihan ne tyssänneet kyllä päästötodistuksen keskiarvoonikin.


7. Milloin käytit viimeksi hyväksi jotain toista ihmistä ja miten?
Se oli Liiterissä. (Lidlissä.) Siellä ei ole semmoisia matalia ostoskärryjä.  Lataan ostokset sitten siihen lapsen kuljettamiseen tarkoitettuun lokeroon. Pudotin voin sieltä kärryn rakosesta alas ja päätin ronskisti pyytää vapaata myyjää pyydystämään sen takaisin ylös. Olisin saanut sen kyllä itsekkin, mutta se on sellainen kurkottava ja työntävä asento, jossa käy helposti vahinko. Siinä ei selkä
 pysy fysioterapeuttiani lainatakseni "Hallinnassa."

8. Oletko kieltäytynyt tekemästä jotain vaikka toisaalta mieli 
tekisi?
Olen todella huono sanomaan "Ei käy." Ongelmani taitaa enemmänkin olla, että lupaudun tekemään, vaikken haluaisi.


9. Ankea päivä, mitä teet?
Sulatan voita mikrossa ja lättään siihen lätäkköön pullasiivun kellumaan. Soitan siskolle ja marisen. Soitan äidille ja marisen. Soitan toiselle siskolle ja marisen. Kun mies tulee töistä kotiin marisen. Menen naamakirjaan ilmoittamaan, että mää marisen. Sulatan lisää voita mikrossa ja lättään siihen taas pullasiivun kellumaan.




Tämän saan nyt ylpeänä lisätä blogin reunaan.



10. Onko mielestäsi syytä negailla asioita, ja jos, millaisia?
Pakko tähän on rehellisesti vastata, että kyllä. Ja epäilen olevani tässä negailussa oikein pro. Koska mietteet on maksalaatikon ja pullasiivujen jäljitä appeessa, niin paasaan tästä hevosenliha skandaalista. Meillähän tämä koettiin jo muutama kuukausi takaperin. Lapsi ilmoitti haluavansa maistaa hevosta. Mää jouduin vastaamaan, että mun on mietittävä asiaa. Että suorilta en osaa sanoa annanko jälkikasvun pistellä poskeen heppapaistia. Säikytin äitinikin kertomalla, että V-V pyysi hevosta ja minähän sitten menin ja ostin. Mutsi-
                                              parka käsitti meidän pihamaalla elelevän uuden perheenjäsenen. 

Puolustan tekoani sillä, että sitä saa kaupasta ja sitä saa antaa alaikäiselle. Henkilökohtaisesti, jos vaan tiedän mitä suuhun on menossa, niin hummani hei jää kyllä lautaselle. Se on voinut olla jonkun yksinäisen teinitytön koko elämä. Se on kuunnellut surut ja murheet ja vastaanottanut porkkanaherkkupalat. Sitä on harjattu, hoidettu ja rakastettu Isolla Ärrällä. Mää en sellaista halua syödä. Ymmärrän kyllä, että moni muu pystyy vaivatta pistelemään Charmen Asserdalin poskeensa. Tästä lihasotkusta olen sitä mieltä, että 
jokaisella on oltava mahdollisuus päättää tarttuuko sieltä Liiteristä (Lidlistä) mukaan raviolipaketti  vai ravioripaketti. 

Ja sitten loppunarina: Se taisi olla Andy McCoy, jonka suusta on lähtöisin viisaus, että pitäisi olla varovainen toiveidensa kanssa, ne saattaa toteutua. Niin on toteutunut Kiki 5 veen harras toivekin tehdä laskuvarjomiehiä;  tässä iässä ja tällä virtsankarkailun määrällä melkein sanoisin, että muutaman äijän olen roiskinut maailmalle...

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tylsä postaus


Tämä postausaihe on hautunut mielessä ja nyt on semmoinen olotila, että menen postausaidan matalimmasta kohdasta. Nyt ei irronnut muuta kuin esittely; On meilläkin värejä ollut. Eikä tarvitse peruuttaa kuin vuoteen 2009. Valkaistuneet kuvat taitavat olla kaikki jo pyörineet "Esittele köökkisi" - haasteessa, mutta näillä nyt mennään:








Verholaudassa on muratit, mitkä nyhersin lautasliinasta irti ja kiinnitin servettilakalla. Meillä oli ennen naapuri, jonka sisustusfilosofia perustui meidän sisustukseen. Näpersin kynsisaksilla liinoja pihapöydällä tuntikausia ja laitoin ihan vaan ilkeyttäni muutaman kirjan eteen, ettei naapuriraukka nähnyt touhujani.  Vieläkin ilostun tästä kuvasta. Naurattaa, että miten se on kihissyt uteliaisuudesta se naapuriraukka. Tästä matkimisasiasta narisin ainakin täällä.




Siltä varalta, ettei kaikki huomaa, niin pyydän noteeraamaan jälkikasvuni ihanat kikkurat. Tämä on oma mielipiteeni; lapsessa kiharat aiheuttavat erityisesti aamuisin voimakkaita tunnereaktioita. Painottuu veehen ne reaktiot. 








Mää kun en omista vihreästä peukalosta mitään osaa niin aikoinaan olen kuihtuvien kukkien tilalle työntänyt spagettinipun.



Ja lisää oranssia. Ja lisää valkaistumista.



Tämä oli aikoinaan aarre; kellon ostin oikein Pentikiltä. Se oli jossain vaiheessa ikävuosiani hienointa mitä tiesin. Jos sää kävit siellä linkissä mikä oli tuossa yläpuolella, niin sitten sää tiedät, miltä parru näytti meitin naapurilla. Ja näyttää muuten edelleenkin; En yhtään ihmettele, ettei meillä ole puoleen vuoteen ollut viereisessä asunnossa asukkaita. Ainaniinjärkevä puoliso huomautti, ettei se ole parru, muttei myöskään osannut sanoa mikä se on. Varmaan pelkäsi, että otsikoin postauksen "Naapurin parru."


Meillä on ollut sitä aikuisten laatuaikaa, kun V-V on siellä Helsingissä. Me ollaan oltu sängyssä melkein koko viikonloppu; nukkumassa. Kauppaan piti suunnistaa, koska ihanainen Sarppu Tyrniä ja tyrskyjä - blogista hemmotteli lukijoitaan Tiramisun ohjeella. Kiitos, kiitos, kiitos! Puoliso on ollut niin kuumissaan, että mittari näytti 38 astetta. En usko, että se johtuu tästä meidän ilovejuu-lemmenlomasta. Mies kielsi meitsiltä oman kuumeen mittaamisen, koska tunnen oloni paljon sairaammaksi, jos tiedän mittarin näyttävän ylimääräisiä lämpöasteita. Me ollaan hellästi huolehdittu toisistamme; Siippa kehoitti meitsiä lukemaan Otrivinistä käyttöohjeen ennen seuraavan neljän suihkautuksen sarjaa ja mää kerroin siipalle, että sen viiksistä roikkuu räkää...

torstai 21. helmikuuta 2013

Sinne se taas menee...





Första önskar jag Vällkommen till mina nya läsare  Sitten loppui kielitaito ja laitan linkit toisen uuden lukijan sivuille Jos nyt meni kovasti metsähallituksen puolelle tuo aloituksen lause, niin joku kielen kanssa taitavampi  lukija varmaan auttaa.  Korjaan sen sitten sujuvampaan muotoon. 


Olen tehnyt viime vuoden puolella päätelmän, että elämäni kiertää samaa 365 päivän ympyrää. Oli iskenyt semmoinen deja-vuu. Elokuussa tallentelin blogiin Not to do-muistilistan seuraavaa kierrosta varten.  Oli se hyvä, että kirjasin ohjeet. Jälkikasvua kutsuu taas Assembly ja nyt osaan taiteilla ohi pahimmista karikoista. Tässä Älä tee näin-lista uudelleen esittelyssä:


Kun teinisi haluaa ahtautua parin tuhannen muun nörtin kanssa Hartwall-areenalle neljäksi päiväksi litkimään energiajuomia ja pelaamaan WOW:ia, kunnes migreeni yllättää, muista seuraavat asiat:


1.ÄLÄ HUUDA.
Jos reissua edeltävänä iltana kello 22.30 huomaa jälkikasvusi, että tulostamasi tilausvahvistus näyttää erilaiselta kuin kavereiden tulostamat pääsyliput toimi seuraavasti:

Älä esittele kitapurjeitasi lapselle; sua alkaa kaduttaa, sun omatunto soimaa ja sää et ummista silmiäsi seuraavana yönä. Sun kurkkusi tulee kipeeksi. Sää joudut menemään pyytämän lapselta anteeksi ja tunnustamaan, että tämä ei nyt ollut sun emon urasi huippuhetkiä. Lapsukaisesi sanoo, että tuli ihan alakoulu mieleen. Omassa mielessäsi puolustelet itseäsi sillä, ettet siis ole päästänyt sokkaa irti  likimain 3 vuoteen....  Samaa puolustusta et voi käyttää vuoden kuluttua. Olet masentunut vielä seuraavanakin päivänä ja päivität edellisen  ennätyksesi ja vedät purkin Ben&Jerryä. Olet syvästi ahdistunut ja ruokailet siitä jätskitörpöstä melkein kannenkin. 


 Älä sano kullannupullesi että "Ei j*malauta sanaakaan" koska raukkaparka yrittää vain kertoa sinulle, ettei hänen elämänsä yhteen Assemblyyn kaadu. (Se on kai ihan ok, että itseksesi mietit: "P*kele, ilovejuu-lemmenloma puolison kera kaatuuu"?)


 Viivakoodin, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn, saa tulostettua netistä sillä tunnuksella, joka on tullut about sata vuotta sitten sähköpostiin; Et varmaankan ole deletoinut sitä? Jos et ole poistanut niin Hyvä, Hyvä. Ja jos olet poistanut viestin niin tilaa uutukainen tunnus. Tulee minuutissa. Tämä yhtälö ratkaisee tiketti ongelman.



2. ÄLÄ ESITTELE TURHIA OSTOKSIASI.
 Jos olet ostanut Ikeasta sellaisen karahvin, joka näyttää sorsalta. (Semmoiselta, minkä urospuoleiset saa vuodeosastolla.) Jos olet opiskellut netistä, että tosi nörtti ei koneeltaan nouse pissaamisen ajaksi, vaan pissaa vaikka pulloon, niin hienoa. Älä kuitenkaan yhdistä näitä kahta asiaa toisiinsa: Älä väitä vekarallesi, että se on ureapullo sinne pelitapahtumaan, Älä ainakaan V-V:n  tovereille ala valittamaan, että "Sorsankin sille reissuun ostin ja ei kelvannut mukaan." Tenavasi kertoo kavereilleen, että se on sitä keski-ikäisten huumoria ja sää tunnet itsesi ikälopuksi, ryppyiseksi, vanhaksi ja alat katselemaan kirjastossa Et-lehteä...


3. EI JULKISIA HELLYYDEN OSOITUKSIA.
Jos sää viet sen lapsukaisen kaverin pihamaalle, jotta se ahtautuu toverilaumansa kanssa yhteiskuljetukseen niin: Älä huutelee ainokaisesi perään, että "Veeeeee-Veeeeeee; eikö me halaillakkaan?" Ne toverit nauraa kippurassa ja lapsesi raivo nousee huomattavan korkeisiin huippulukemiin.

4. ÄLÄ SOITTELE.
Älä keksi tekosyytä soitella perään;  V-V vastaa sinulle "Voi v*ttu mutsi, mä olen ollut 4 minuuttia pois kotoo."








5. SUN TULEE SITÄ IKÄVÄ.
Ajattele, ei biovaarallisia jätteitä lattialla. Ei jarruraitakalsareita. Hiljaisuus. Takaisin tullessa se ehkä vastaa kysymykseen "Oliko sulla äitiä ikävä?" että "Joo". Sää kysyt siltä, että "Valehtelitko sää?" ja se vastaa taas sulle "Joo". Mutta siinä kysymysten välissä kerkeet vähän aikaa kuvittelemaan, ettei se lasketellut lööperiä. Saat semmoisen "Kyllä olen hyvä äiti" onnistumisen kokemuksen. 


Huomenissa siippa saa kuljettaa meitin jälkikasvun tällä kertaa Kaapelitehtaalle ja ilovejuu-lemmenloman kestokin on supistunut kolmeen päivään.  (V-V sai kauhun edellisellä reissulla oltuaan kahden muun kanssa kokoluokaltaan Kinder-munasta kootun yllätysauton postimerkin kokoisella takapenkillä. Ei kelvannut yhteiskuljetus.) Se oli muuten viime reissulla kauhean siisti lapsi; se oli kuurannut Areenan lattiankin lähteissänsä energiajuomalla ja kuivannut sitten vaatteillansa permannon. Se jopa ilmoitti kotiin palattuaaan, että laukku kannattaa purkaa heti. Nyt se on vieroittanut itsensä energiajuomista, joten ehkä se moppaa jaffalla Kaapelitehtaan lattian.


Sitten aivan toiseen asiaan; olen saanut sähköpostiin mainostilasta maksamisen tarjouksen ja muutaman "Saat tätä, kun teet tuota" - tarjouksen. Kun se ensimmäinen tuli, niin ajattelin "Voi pee." Se oli se lahjus pyllyrasvaa. Sen on varmaan joku ohjelma tutkinut, että olen useamman kerran maininnut Natusanin voiteen. Se ei se ohjelma varmaankaan ole huomioinut sitä, että sillä voiteella läträä Kiki 40 v. Toiset on niitä muotibloggaajia toiset taas sisustusbloggaajia. Tuumailin, että olenko mää nyt profiloitunut peffabloggariksi,  Mieskin voi kohta kertoa uteliaille, että vaimoni viettää päivänsä puhelemalla hanuristaan netissä. Lähetin yhteystietoni ja sain postissa 
pyllypyyhkeitä ja sitä voidetta. Kuoressa oli tommoinen tarra;  Mihinkään tuttisuuna olemiseen mää en kyllä ole lupautunut...



maanantai 18. helmikuuta 2013

Ei läpäissyt Kikin otsikko Kikin siipan sensuuriseulaa.





Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille 

Sain haasteen Ajatusmurusia - blogista. Haasteen henkeen kuuluu singota kysymykset matkaan bloggarille, jota ei tunne. Mää olen ihan kauhea ja teen niin. Tai kyllä vähän tunnen, koska olen salaseurannut Yksinhuoltaja-äidiksi 5/11 blogia. Mutta sinne tämän
lähetän, jos siellä Heiduska haluaa jatkaa viestiketjua.

1. Vasen-vai oikeakätinen?
Yleensä oikealla, mutta saatan kyllä käyttää vasenta karkkipussilla käymiseen, jos oikeaan kätöseen on liimautunut tietsikan hiiri.

2. Siviilisääty? Miksi?
Naimisissa. Nolona tunnustan halunneeni yhden nimen postilaatikkoon.
Pitäisikö tässä olla vähän romanttinenkin ja sanoa, että olin löytänyt omiin kolosiini täydellisesti yhteensopivan palasen.


3. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemiäsi valintoja muuttaisit?
Kaikki  valinnat olen tehnyt tunteella käytössäni olevien resurssien puitteissa ja ehkä niillä kaikilla on kuitenkin ollut tarkoitus. Tai lauloin kyllä liikennevaloissa sitä soutaa, huopaa biisiä ja ketkutin samalla päätäni puolelle toiselle. Ei sillälailla moshaamalla vaan tiukka vasen, tiukka oikea. Unohdan tämän kuitenkin pikapuoliin, niin antaa senkin nyt olla. Eikä tämä niin suuri city ole, että sitä esitystä
hirmuisen moni olisi todistanut.


4. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?
Tylsä Kiki täällä taas; Mihin mää nyt kotoani lähtisin?


5. Toiveammattisi
 Jos leipomoilla on koemaistaja pomedaa varten, niin voisin tehdä sitä muutaman tunnin viikossa ihan maksutta, harrastuspohjalta.


6. Paras kehu, jonka olet saanut?
Menin siipan luokse ja käskin kehua. Se sanoi "Hienoa kulta." Toistin saman testin jälkikasvun kohdalla ja se sanoi "Hienoa mutsi. Voitko nyt lähteä ja laittaa oven perässäsi kiinni." Olen kyllä sellainen, että jos koen mahtailun aihetta löytyvän, niin ilmoitan kyllä
hyvinkin herkästi läheisilleni "Kehu mua."'

Mutsi kyläili viikonloppuna ja tiedusteli minkä näköisestä paketista pinaattikeitto oli. Että olisi osannut ostaa samanlaista, kun se oli paljon makuisampaa kuin äipän kaupasta hankkima. Tämän kehun muistan kyllä pitkään, keittelin sopan ihan itse. Jottei kilahda keltainen neste nuppiin, niin äiti kyllä moitti sörsseliäni suolattomaksi. Sitten katselin, kun mammani ravisteli jozo-purkkia samalla ranneliikkeellä, jota käytän sokerisirottimen kätöseen saadessani. Jeesus muutti veden viiniksi, Kikin mutsi muutti pinaattikeiton
Kuolleeksi Mereksi suit sait sukkelaan.


7. Ensimmäinen suudelmasi?
Olin tätä asiaa tavoitellut muistilokeroista jo ennen tätä haastetta ja ei meinannut millään löytyä osoitetta, josta tieto löytyy. Ei tainnut olla maata tärisyttävä kokemus, kai mää sen muuten muistaisin. Ensimmäisen fritsuni muistan kyllä tarkalleen. Yritettiin saada sitä ensin imurilla aikaiseksi ja koska se ei onnistunut niin parisen vuotta vanhempi serkkuni sitten auttoi. Mää sanoin koulussa, että mulla on porilainen. Ei semmoinen grillikioskiruoka vaan Porissa asuva poikaystävä. Muutaman ihanan päivän olin koko koulun kingi. Se
oli niin hurjaa se fritsu pienessä maalaiskylässä -80 luvulla.

8. Hunaja vai etikka?
Jos suuhuni otan, niin sitten valinta on etikka. Mää niin rakastan etikkasipsejä. Koska olen luulotautinen niin välttelen hunajaa, koska
epäilen saavani siitä astmakohtauksen. En ole allerginen, jos hunaja sujahtaa suuhun valkoisen tobleronen muodossa.


9. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
Koska vihille menemisen syiden miettimisen takia jumituin pohtimaan parisuhdettani, niin tällä teemalla jatketaan. Meillä oli yhteisiä tuttuja miehen kanssa ja korviini kantautui tieto mielenkiintoisen uroon tulossa olevasta paluusta sinkkumarkkinoille. Kohteliaasti kysäisin siipan silloiselta naisystävältä, että josko häntä haittaa, jos poimin kiertoon palautuvan uroon talteeni.  Ja oli se lykky, että tarrasin hanakasti kiinni. Tärskyjen sopimisen jälkeen mies oli saanut parin päivän päästä uuden tarjouksen. Hui kauheeta, miten elämä olisi voinut mennä aivan toisilla nuoteilla. Melkein sokkotreffit suoritettiin yhteisten tuttujen luona. Enhän mää sitä tulevaa miestäni jännittänyt, mutta pelkäsin kaverini räjähtävän nauruun, jos mää sanon jotain outoa. En sitten sanonut käytännössä mitään. Vietiin alkuyöstä tämä ihana saalis takaisin kotiin ja mies kysyi minulta, että haluanko tavata uudelleen? Koska kaaran etupenkiltä löytyi yleisöä, en mää saanut vastattua mitään. Mää vaan nyökkäsin vienosti. Sitten mies meni ja muiskautti. Tässä tuli hetki, jonka aina 
                                                 muistan. Ja semmoinen suukkokin, joka ei ole uponnut unohduksiin.

Siippa oli ajatellut ennen seuraavaa tapaamista, että meillä tulee olemaan hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Koska me oltiin kaksin mää puhua papatin muutaman tunnin taukoamatta. Ja olen papattanut sen jälkeenkin. Se meidän ensimmäinen ilta oli ensimmäinen ja
viimeinen ilta, kun olen ollut hiljaa.


10. Tämä on saamasi haaste blogikirjoittajalta, jota et oikeasti tunne.Miksi vastasit tähän?
No, mutta tottakai mää vastaan. Sehän oli oikein meitsille osoitettu "Kiki, vastaa ja vapise." ja kun mää klikkasin sitä varmuudeksi, niin
omaan blogiin päädyin. Kaikkiin haasteisiin vastaan, vaikkakin siellä luonnoksissa muutama odottelee.

11. Miksi?
Yritin meidän automobiiliin sisään. En päässyt. Olen aiheuttanut tilanteen, jossa meitin peltilehmä alkaa pitämään jotain ulinaa. En muista miten se kävi. Ajattelin sitten rimpauttaa siipalle, että avaimesta on patteri loppu ja voinko käyttää avainta perinteikkäästi reikään työntämällä ilman, että käynnistän jonkun konserton kaupan parkkipaikalla. En muista minkäväriset penkin päälliset meillä on, mutta sen muistan mistä ne on valmistettu. (Siippa veteli ne kerran jollain silikoonilla ja mun peffa liukui edestakaisin penkillä.) Hoksasin, ettei se ole meidän kiesi. Kysymykseen: Miksi tämä tilanne pääsi syntymään vastaisin seuraavasti; Se oli musta, se oli melkeinpä
poikittain parkkeerattu. Viimeiset pari vuotta näillä tuntomerkeillä se on aina ollut meidän auto...




torstai 14. helmikuuta 2013

Naimanaamat


Ensin toivottelen ihan hirveen hyvää ystävänpäivää sinne teille kaikille ihanille!!! Sitten toivottelen Tervetuloa! 

Monta, monta vuotta sitten tulin siihen päätelmään, ettei meillä ole siipan kanssa yhtään syytä olla avioitumatta. Käskin puolison kosaista ja puoliso on ilmeisesti kosinut. Törkee vaimo olen, koska ei ole mitään muistikuvia asiasta. Olisi tarvinnut ottaa kuva, kuten 
siitä kihlauksesta edellisessä postauksessa. Ilman kuvamateriaalia en olisi muistanut, että mies on oikein polvistunut. 

Tasan 10 vuotta sitten me marssittiin maistraattiin. Sieltä sai todistajat kylkijäisenä ja lapsukainenkin oltiin tuupattu anoppilaan yön yli kylään. Oli semmoiset pienimuotoiset häät. Ulos tultiin avioparina ja sitten mentiin oikein ravintolaan missä oli käteen annettava ruokalista. Sitä kosintaa en muista, mutta sen muistan, että se ateria mikä me murkinoitiin oli ykkösbonuskortilla tarjouksessa. Ostettiin Makuunista irtokarkkeja ja tultiin kotiin lämmittämään saunaa. En tiedä johtuiko se siitä mässyjen sokerimäärästä, mutta 
mulle iski aivan järjetön hiivatulehdus. Sunnattiin kaasu pohjassa päivystävään apteekkiin hakemaan helpotusta. 

Muutenhan tämä kaikki olisi ollut ihanaa (Kun sinne apoteekkiinkin ehdittiin.), mutta seuraavana päivänä noudettiin jälkikasvu kotiin ja se oli shoppaillut meille anopin kanssa häälahjan. Joo, en yhtään ihmettele, mistä ne kaikki rumat anoppivitsit kumpuaa. Aina kun silmät tavoittaa meitin kellarissa sen hepokatin, jolla on oljesta tehdyt hiukset, harava kädessä ja sydän toisessa kädessä, niin mullekkin alkaa pulppuamaan kaikennäköisiä anoppikaskuja mielen. Terkkuja vaan anopille! Enkä mää sitä voi poiskaan heittää, kun V-V on sen 
meille suurella huolella valikoinut jonkun rättimarketin hyllyltä.

Jomman kumman iltapäivälehden verkkosivuilla oli artikkeli, jossa oli kuuluisia pareja liitetty yhteen kasvoistaan. Tottakai määkin sitten uteliaana päätin liittää meitin nassut yhteen, vaikkei kuuluisia ollakkaan. Meillä taitaa olla semmoiset mitä vanhat ihmiset kutsuu naimanaamoiksi. Se on sitä kun pariskunta muistuttaa toisiaan. Jos jälkikasvu olisi ollut yhteistyökykyisellä tuulella olisi tämän todennäköisesti saanut fotoshopattua kuvaksi, jossa mieheni on sheivannut vaan toisen puolen viiksistään. Siipan mieliksi muutan ilmaisumuotoa ja sanon, että siinä kuvassa näyttäisi, että mieheni on ajanut viikset vaan toiselta puolelta. Sheivaaminen on 
                                                sitä, kun mää ajelen (kesäisin) joskus paimentolaismaton irti sääristäni.






Täytyy tässä vissiin hääpäivän kunniaksi vähän hempeilläkin; Lainaan Petri Laaksosen sanoja "Yhä uudelleen kanssasi lähtisin" Vieläkin melkein 14 yhteisen vuoden jälkeen vatsassa on perhosia, kun puoliso palaa töistä kotiin. Semmoisia romanttisia perhosia, eikä mitään semmoisia pierujutskia. Puoliso herättää vieläkin ylpeyden ja onnen läikähdyksiä. Mies antaa mun olla minä ja lopettaa jokaisen puhelun "Pus-Pus", paitsi jos mää soitan kesken tärkeen kokouksen. Tavallisessa se pus-pus irtoaa. Olen kyllä ainakin kertaalleen ollut niin kiukkuinen, että jätin vastaamatta. Täytyy toistamiseen todeta, että törkee vaimo olen. Tänään ostan jonkun vaaleenpunasen munkkisydänsydeemin ja kaffittelen. Niin mää tietysti teen melkein joka päivä, mutta tänään annan siiipallekkin.
 Yleensä mää syön herkut salaa päivällä yksinäni...


Ajattelin osallistua naamakirjassa siihen "Vaihda viisi vuotta vanha profiilikuva."  Mää esittelin muutaman vuoden takaista otosta itsestäni tietsikan ruudulta innoissani pikku piltilleni, joka oli muutaman metrin päässä. Se kysyi: "Ootko se sinä vai isä?"  En sitten
vaihtanut sitä kuvaa fasebuukkiin. Väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen, että olen kuvassa se, jolla on vähemmän viiksiä...

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kiki naamalla.

Ensin toivottelen Tervetuloa uusille lukijoille 
Vastaanotin haasteen ja tässä ohjeet:
Laitan tälläkertaa erilaisen haasteen ja viestin kiertämään vain ja ainoastaan bloggareiden kesken. Facebookissa kiertää vanhjojen kuvien viikko viesti, sinun pitää laittaa itsestäsi vähintään 5-vuotta vanha kuva profiilikuvaksesi jne...
Ajattelin, että mitäpä jos me bloggari tutustuisimme keskenämme vähän erilasempaan maailmaan ja otettaisiin yksi päivä elämästämme rennosti ja muisteltaisiin elämämme suuria hetkiä! Laittakaa itsestänne vähintään 5-kuvaa vauva ajastanne tähän päivään asti. Kuvia saa olla toki enemmänkin jos vain viitsit laittaa. Mikäli ei löydy vauva ajoilta kuvia niin laita kuvia elämäsi varrelta sieltä mistä löytyy ja elämäsi tärkeimmistä hetkistä vaikkapa.

Mää lähetän tämän haasteen . Ja mielelläni katselisin kaikkien muidenkin kuvia. (Mää olen semmoinen sopivasti utelias.)

Aataminaikaisia kuvia plärätessä huomasin, ettei alle opintien ikäisissä kuvissa löydy alavartalosta verhoilua melkeinpä yhdessäkään räpsyssä. Jätin sitten ne vauvakuvat esittelemättä. Tässä niitä vaatteet päällä otoksia:



Minä se olen, jostain syystä näyttää pojalta. Kiitoksia vaan mummolle; hienosti on kuontalo nyherretty.





Kuvan ottamisen jälkeen seuraavan kerran käsivarsilla oli pallero 1997, kun olin pungennut V-V:n maailmaan. Ilmankos oli taidot hakusessa. Siinä on jotenkin heijastumaa tuossa kuvassa, matkalaukut silmien alle ilmaantui vasta 90-luvulla. Toisilla on pussit silmien alla, meitsin kokoluokka on matkalaukku.




Se sopii hyvin. Tai sitten se on sopivasti valottunut. Mää näin tässä haasteessa tilaisuuden esitellä kasarivuosilta kaipaamaani sävyä.





Oli muillakin tuollaisia, kai?





 Apua, jos V-V yrittää maailmalle 17 v iässä niin mää joudun suorittamaan kansalaispidätyksen ja pitämään sen kotosalla vaikka päällä istuen. Olin aloittanut menestykkään työurani Siwassa ja essunikin on päässyt kuvaan. En saanut olla töissä kuin aikuisen seurassa. Voi niitä nuoruusvuosia.




Tämän on täytynytkin olla 1990. Määhän olin 17-kesäinen kuvatekstin vuotena kesäaikaan. Mää ihmettelin siipalle, että mistä se tiesi, että mää ajan. Kuulemma ilmeestä. Tuolta mää näytän kun mua neuvoo. Niin ja siitä, että olen vasemmalla puolella kaaraa. 




Nukkumatyyli ei kuulemma ole mainittavasti muuttunut. En nyt kiusaa rakkaita lukijoita laittamalla ääniraitaa kevyestä tuhinasta, jota pidän unten mailla ollessani.




Olen ilmeisemmin päättänyt mätsätä sävy-sävyyn villapuseron ja huulet. Hui. Jos mää vieläkin ehostelisin itseäni, niin olisi siinä hurjasti hommaa: Nykyisin kotiäidin uniformu koostuu raitapaidoista; siinä työsarkaa riittäisi vetää yhteensopiva vauhtiraidoitus huulille. Kysyin jälkikasvulta, että miltä mutsi näyttää meikattuna. Se vastasi "Ihan ok." Ihmettelin lapsukaisen puheita. Se epäili mun kirjoittavan blogiin, jos se kommentoi jotain painokelvotonta.








Mä olen taas täällä, enkä mää tykkää taaskaan.














Täytyy nyt laittaa kuva ihanasta kikkurahiukset omaavasta lapsukaisestani vuosia ennen metamorfoosia teini-ikäiseksi. Kaikilla muillakin on aina söpöjä taaperokuvia.



Ja tein verhot 5-metrin kangaspakasta apuna käyttäen nipistimiä ja nuppineuloja. Melkein kaikki meillä oli viininpunaista, vaaleanpunaista ja mitä kullan kimaltelevampaa niin aina parempi. Asento on niin jäykän oloinen, että olen tainnut jähmettyä nälissäni paikalleni energiaa säästääkseni.






Ja viimeisin otos. Vuosi 1999 ja meidän teinin mielestä maailman epäromanttisin kihlaus. Puolustakaa meitsiä, ei kai se nyt niin paha ole? Laitoin tähän oikein pinkkiäkin kuvaa kehystämään, jotta olisi vähän romantiikkaa sitten edes reunoilla.  Mää olen sentään oikein ykköskuteet päällä:  valkoinen kauluspaita ja tiineysaikana vähälle käytölle jääneet äitiyshousut. Rullasin ne aina vyöllä kiinni. Muuten ei huomaa kuin pikku pullotuksesta etumuksessa. (Hiuslakkaa sen verran, että jos siippa olisi sytyttänyt savukkeen lähellä, olisi meitsi leimahtanut lemmen liekkeihin ihan kirjaimellisesti. )  Ja meillä on shamppanjalasit kummallakin. Ja siippa on mennyt oikein polvilleen. Se on kaikki kuulemma ihan sama, koska "Isällä on p*skaset verkkarit päällä."


lauantai 9. helmikuuta 2013

Piparit kosteeksi


Ensin toivottelen Tervetuloa! uudelle lukijalle 

Napsaisin ehtymättömästä ideapankista reseptivarastooni Banoffee ohjeen. Rakkauteni Baileyskakkuun on saanut kilpailijan. Tämä oli helppo, edullinen ja h*mmetin hyvää. Muuta ei voi enää vaatia.

Pohja:
300 g digestivekeksejä
   100g voita

Täyte:
1 purkki kondensoitua maitoa (makeutettua)
2dl vispikermaa
2 banaania
2 tl vaniljasokeria

1. Kalkulaattorilla suoritetun laskelmoinnin perusteella normikokoisesta digestivekeksipaketista voi poistaa 7 kappaletta ja ollaan aika lähellä kolmea sataa grammaa. Jos sää satut olemaan semmoinen kuin minä. En viitsinyt lähteä kaivautumaan kellarin kätköihin vaa'an perässä. (Muistan katsekontaktin siihen viimeksi vuonna 2010.) Kaksi keksiä menee koristeluun, joten sää voit syödä ne viisi siinä leipomisen ohessa. 

2. Keksit pistetään muhjuksi. Tämä toimenpide on Kikin roiskeasteikolla 1-3 kakkosen sotku. Tämän voi välttää isolla astialla. Olisi pitänyt ottaa foto mutsille, joka naamakirjassa mainitsi ensimmäiseksi mieleentulevaksi adjektiiviksi siisteyden. Olisin voinut laittaa kuvatekstiksi "Sauvalla suristelin." Tietysti olisin voinut sauvasekoittimen sijasta käyttää sitä puolison tehokäytössä olevaa blenderiä. Pitkälle lensi mururoiskeet. Sotketaan sulatettuun voihin.

3. Sitten irtopohjavuokaan se digestivevoiseos. Kun nostaa sitä seosta pikkaraisen reunoille, niin se tekee aidan sille toffeeta-kermaa-ihanaa-banaania- seokselle. Jääkaappiin jähmettymään.

4. Sitten kondensoitu maito. Se pitäisi irrottaa se etiketti ja keittää kolme tuntia vesihauteessa toffeeksi. Mää menin sieltä missä aita oli matalahko ja ostin sitä valmiiksi keitettyä. Kaksi purkkia. Tiesin, että saattaapi käydä niin, että lusikkakäsi käy. Ja kävihän se. Täyttelen ruokapäiväkirjaa ravitsemusterapeutille. Kirjoitin listaan isolla MAITO ja pienellä kondensoitu. Jos se vaikka hukkuisi sinne muiden joukkoon. Koska olin huolestunut maidon toffeeasteesta, otin varman päälle ja kiehuttelin sitä vesihauteessa noin tunnin. (Kävin lapsukaisen opinahjossa viemässä yhteiskuntaopin vihkon ja katselin pätkän Suomen huippista digiboksilta. Tunti siinä varmaan meni.)


4. Sitten laitoin sen tölkin ikkunalaudalle jäähtymään. Kaksi tuntia ja -5 astetta pakkasta. (Uppouduin blogistaaniaan, täytin tiskikoneen, tein pötyä kotiin palaavalle miesväelle. Pari tuntia siinä varmaankin meni.)

5. Sitten vatkasin kermaa. Se vissiin juoksettu. Ei ole tämmöistä ennen tapahtunut. Siippa lähti selvääsäästöä kauppaan ostamaan uuden kerman. Tämän olisi tainnut välttää olemalla uppoutumatta ****** blogiin. En nyt nimeltä mainitse syyllistä.

6. Sitten toffee keksipohjan päälle ja sitten kermavaahto numero kaksi. Sitten banskua ja pari muhjuttua digestiiviä koristeeksi. 

Banoffee riittää kahdelle aikuiselle yhdeksi kaffeekerraksi. Sitä jää yli määrä, joka riittää yhdelle makeasta pitävälle Kikille lounaaksi seuraavalle päivälle. Raapustelin ravintopäiväkirjaan isolla BANAANI  ja pienellä torttu. Jos se vaikka hukkuisi sinne muiden joukkoon....




Kylläpäs nyt irtoo reseptiä. Tällä saa kulutettua pari joulusta pyörimään jäänyttä ainesta. Tämä oli jossain Valion mainoksessa, mutta en toimertunut etsimään ohjetta. Päästelin menemään ihan mutu-tuntumalla. Pohjalle joulupiparia kostutettuna vahvalla sumpilla. Sitten tiramisurahkaa ja päälle suklaakermaa vaahdotettuna. (Huomio ei ollut ****** blogissa vaan vatkaimessa. Onnistunut lopputulos yhdellä purkilla.)  Koristeeksi hillosilmä ja päälle raastoin joululta jääneestä arsenaalista konvehdin. Meillä on suklaasuma, jonka aiheutti tammikuiset -50% alet. Tavoitteena on, että saadaan kasa laskemaan ennenkuin pääsiäisen jälkeiset - 50% munat puskee niskaan.

Meillä on tällä viikolla ollut vieras. En tiedä kuka se on ja mitä se on tehnyt lapselleni. Köökissä se hääräilee. Se vaan otti ja alkoi paistamaan köyhiä ritareita.Seuraavana päivänä kanamunia. Ja tuumaili, että "Mitähän mä olen tehnyt, nämä on paljon parempia kuin sun paistamat" ja kiikutti mulle maistiaisen. Se jälkikasvultani näyttävä outo vieras on myöskin kypsentänyt pannulla kanaa. 

Mää olisin laittanut ritareiden paistajasta kuvan naamakirjaan, että jos joku olisi tunnistanut sen, mutta oli sen verran Alaston kokki, ettei julkaisulupaa hellinnyt. Lapsen touhuihin ei saisi hirmuisesti puuttua, mutta kyllä sitten seuraavana päivänä eväiden kokastamisen alkaessa valistin lapsukaista, että pelkkiin boksereihin sonnustautuminen ruokaa valmistaessa on sekä epähygieenistä, että vaarallista jos jotain sattuu roiskahtamaan. 

Ihan pikkariikkisen vaan puutuin niihin valmistusmetodeihin. Lapsukainen laittoi varattomia ritareita varten pannulle sulamaan nanogramman kokoisen voinökäreen. Mää sitten selostin, että hiukkasen täytyy lisätä ja koukkasin voipaketista lisäkimpaleen. Eikä se nyt niin hirveän iso paakku ollut. Lapsi raukka parahti "Hyi v*ttu mutsi. Tää rasvamäärä riittäisi kolmihenkiselle perheelle viikoksi."

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Paljon saanut ja vähän liikaakin.




Ensin toivottelen Tervetuloa! uudelle lukijalle 

 Sain Liebsteri -tunnustuksen sekä . Mää sain  etanapostiakin ja ihan yllätyksenä. Koura tavoitti postilaatikosta jotain, joka ei vaikuttanut yhtään laskulta. Vastaanotin ihanan kortin ja vielä ihanemmat sydämet. Mää näytin saalistani tohkeissani jälkikasvulle ja V-V totesi "Et sää ole tota kyllä itse tehnyt." En ollut, 
                                                  mutta  oli tehnyt. Ihan omin käsin. Niiiiin nätti ja ihan mun näköinen.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
Kiitos ihan hirveesti!! Mää aina ilostun näistä kauheasti. Linkit löytyy yläpuolelta, molemmilla ihanaisilla on aivan mahtavat blogit, käykää kurkkaamassa, jos ette ole vielä visiteeranneet

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Mää haluisin lähettää tämän seuraaviin blogeihin:

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.

Tämän voi antaa kylkiäisenä.

Ja sitten haasteeseen kuuluvat listat:
Mää tätä vähäsen editoin, että sain tämän postauksen pituuden pysymään kohtuullisessa mitassa, mutta Nunjun blogista löytyy täysimittainen lista. 


Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Makeaa, lukemista, hiljaisuutta, telkkaria. Kännykkä; Yhden kävelykierroksen suoritan miehen seurassa, muuten kierrän siellä kävelylenkeillä ypöyksin ja ilman puhelua äidille, siskolle tai ilman Aamulypsyä nappikuulokkeista alkaisin aikani vietteeksi hoilaamaan. 
Naapurit pitää meitsiä muutenkin outona.

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
Holzwarth Werner: Pikkumyyrä, joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä
 Härkönen Anna-Leena: Heikosti positiivinen
Kinsella Sophie: Himosoppaajan salaiset unelmat
Puukko Raija: Anna hyvän kiertää: ekoaarteet omin käsin
Puolison mieliksi viimeinen; Me oltiin kirjastossa ja lapseni oli pyytänyt tuomaan kaksi kirjaa esitelmää varten.  Suunnistin suoraan asiakaspäätteelle naputteleman koordinaatteja teoksien paikallistamista varten. Ei löytynyt yhtään opusta. Sitten meitsiltä pääsi V-sana. Mää suunnittelin jo kaupungille kiukkuista viestiä, että onko määrärahat todella näin vähissä? Siippa sanoi ensin "Hys" ja sitten
 se sanoi, että ei ole ikinä kuullut Miks Waltarista. 

Viisi materialistista joululahjatoivetta
 Olen aikuisten oikeasti miettinyt toista päivää ja en saa puserrettua. Tulin siihen päätelmään, että en tiedä tarvitsevani mitään, kunnes se jokin löytyy kirpparin pöydältä.

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
 Ystävän luona. Hyvinkäällä, vuosia kaasutettiin ohi ja kerran pysähdyttiin. Sieltä löytyy ensiluokkainen kirppari. Mää haalin sieltä tavaraa aina kärryllisen. Stockmannin Herkussa. Tallinnassa. Ja se tiikeri tai Tiger. Kaikki muut ostaa sieltä aina kaikkea mitä määkin
haluan. Höh. Olisikohan se materialistinen toive sittenkin lahjakortti Tigeriin.


Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Tyhmä. Näin vastasi ainakin jälkikasvuni, kun varmistin ohi kulkevalta lapsukaiseltani adjektiivin merkityksen. Sitten seurasin V-V:tä ja tivasin lisää adjektiiveja: keski-ikäinen punaisten lappujen rakastaja. Siipan ensimmäinen vastaus oli: peräänantamaton. Teen kuulemma aina loppuun minkä aloitan. Siis kenestä se puhui? Jaa-a. Oma mielipide: Tunteikas (Naurunappula aktivoituu todella pienellä painamisella, mutta tirautan kyllä helposti myös porun. Liikutuksesta, ilosta, pelosta tai muusta tunnevyörystä. Mää naurankin herkästi niin, että silmät alkaa hikoilla. Lyhytpinnainen, mutta unohdan minuutissa muutamassa, että mistä kilahdin.) Sitten sain naamakirjanpuolella niin nättejä kommentteja, että laitan vielä nekin: huumorintajuinen, salailematon, kursailematon. Taisi nyt mennä yli 
viiden. Ei kyllä on pakko mainita, että mutsilleni tulee ekana mieleen siisti. Mielenkiintoista.

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
Sinä riität ja jää vielä ylikin.
Keep calm and carry on.
Paha ei ole kenkään ihminen, toinen vain heikompi toista. Paljon hyvää rinnassa jokaisen, vaikkei aina esille loista
Rikkaita ovat tuulipuvun käyttäjät, sillä heillä on aina kahisevaa.
Älä lähesty sonnia edestä, hevosta takaa äläkä idioottia mistään suunnasta.

Viisi lempiruokaasi:
Baileyskakku. Sen pohja tehdään digestivekekseistä ja niissä on vehnää, niin eikös tämä ole ruokaa. Vehnä on ruokaympyrässä. Ei, mun on lopetettava tämmöiset vitsit ennen seuraavaa käyntiä ravitsemusterapeutilla. Mää epäilen olevani tehotarkkailussa 12 sokeripalani kanssa. Olen vieroittanut itseäni ja vaihtanut taas takaisin makeutusaineeseen. Oltiin anoppilassa sumpittelemassa ja laitoin kuusi muutaman semmoisen pikku kikkareen makeuttajaa kaffeekuppiini. Kuka niitä nyt laskee? Anoppi alkoi hosumaan, että "Tulee jo. Tulee jo." Taisi luulla, etten epäteknisenä osaa käyttää semmoista vimpainta, missä ne makeutuskikkarat on. Laitoin sitten
 seuraavan kupillisen saatuani kämmenen kupin eteen.

Jos siinä on smetanaa, aurinkokuivattua tomaattia, fetaa, mascarponejuustoa tai suklaata eikä reseptiikkaan liity maksa, niin melkein sen pistelen ammollaan odottavaan kitaani suurella halulla. 

Voin muuten kertoa, mistä en todellakaan pidä. Olen saanut vähän liikakin maistettavaa; siippa tarjosi munaa. Mies on intoutunut surauttelemaan blenderillä sekalaisia kokeiluja iltasella pohjana maustamatonta jogurttia ja pellavansiemeniä. Yleensäainaniin järkeväpuoliso kiikutti meitsille juomalasia. Mää ilmeestä aavistin, että nyt on mielessä kepposet. Se oli laittanut sinne raakaa munaa. Kuka nyt laittaa smoothien joukkoon raa´an muna? Siis yökkäkyökkä. Kana ei pidä sitä edes pyllyssään ja minun mieheni tarjoaa sitä 
mulle suuhun. Hyi. Hävetköön, muna kovana tai sitten munatta. 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Täältä tulee


Ensin toivottelen Tervetuloa uusille lukijoille 

Vastaanotin ihanaiseltahaasteen, joka sisälsi monta kohtaa viisi parasta teemalla. Mää kun olen kykenemätön muotoilemaan mitään lyhyesti, niin laitan nyt ensi alkuun tätä soittolistaa viisi parasta mielessä. Muuten tästä olisi tullut mailin mittainen kirjoitus. Ja saan tämän pelottavan aiheen alta pois. En nyt lähetä tätä haastetta eteenpäin, mutta kaikki rohkeat 
saavat tähän tarttua ja ottaa mukaan. Täältä tulee Kikin top 5:


         

Jos tähän haastikseen olisi saanut liittää yhden ainokaisen biisin niin tämän olisin hetkeäkään epäröimättä valinnut voittajaksi. Olen aiemmin postannut tilanteesta, jossa käytännössä ventovieraiden kanssa piti jakaa itselle merkityksellinen raita. Tämä se oli. Saan tästä yhä edelleen valtavasti lohtua: "Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää sitä ei voi tietää." Sitä haluaa tarttua oljenkorteen, joka lupaa, että kipu hellittää. Tässä on valtavan hyvät lyriikat, sitten kun ne sanat löytää sieltä kitarisat 
verille repivän laulutyylin joukosta.


                  
                                                                           
Huumorintaju ei riitä Jopen muuhun tuotantoon, mutta tämä on hyvä. Tosi hyvä. 



Mahtava voimabiisi.



Tämä on seuraavana Jopen jälkeen paras rakkauslaulu - listalla.



Vaikutuin kovasti tästä koko levystä. Luukutin tätä autossa täysillä ja joikasin mukana. Meitsin ääni on sekoitus miestä, jonka kulkuset on litistetty tiilien väliin ja koiraa, jonka korviin ottaa korkea ääni. Mää usein teen niin, että kulutan biisin loppuun. Kuuntele sitä miljoona kertaa ja sitten kulutan seuraavaa. Puolisoni taisi olla todella onnellinen, kun Hetki hiljaa-levy vaihtuu tilanteeseen vaimo oli hetken hiljaa.

Tässä ne nyt sitten oli. Perheen miesväki kyllä nauroi, että miten mää sain Jope Ruonansuun ja Nirvanan ängettyä samaan postaukseen. 

Mää koukutuin joulun pyhinä (Herkät lukijat siirtykää vähän eteenpäin, jos on vaara altistua naamakirjapeleille.) napsuttelemaan facebuukissa Pet Rescue Saaga peliä niin, ettei hiirikäsi ole vieläkään täysin toipunut koitoksesta. Sain sen sitten pelattua finaaliin ja läpäisin kaikki kentät. Siippa tuli mun jälkeen. Siis siinä pelissä maaliin. Sitten koko asia painui unholaan, kunnes mutsi lähetti pelipyynnön ja sekä minä, että siippa noteerattiin uusia pelikenttiä olevan taasen tyrkyllä. Meillähän sitten vieri vieressä "leikkisästi" kisailtiin siipan kanssa sijoituksesta. (Mää en ilmeisesti ollut leikkisä rimpautitaessani äidille kiukkuista puhelua ja kieltäessä vastaamasta mieheni pelipyyntöihin vetoomuksella "Kumpi meistä on sinun lapsesi?") Koska olen todella huono häviäjä odottelin siipan kohtaamista NukkuMatin kanssa ja paukuttelin yön pimeinä tunteina peliä, kunnes kentät loppui. Puoliso nousee kukon kiekuessa ja 
                        päätin varmistaa, että siippa saa tiedon, että olen läpäissyt kaikki kentät.  Jätin viestin sumppikeittimen päälle.



Rakas mieheni oli sitten jättänyt vastineeksi uhkausviestin tietsikan näppäimistön päälle...




Bonusraita



Nyt se siippa sitten soittelee tätä lyriikkaa meitsille juutuubista ja nauraa. Arvatkaas kuka on kätkenyt kaukosäätimet varmaan talteen... Minä olen.