keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mieheni tuli etuajassa.





Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille 


Sain ihanaiselta kymmenen hyvää ja kymmenen huonoa kesässä haasteen. Eteenpäin tämän lähettäisin 


Plussaa
Saanko mää näin paljon positiivista väännettyä, yritetään:

Tötterökioski
Ja tänä vuotena superyllätys; Prisman eteen on parkkeerannut Valion paikalle GB Glacen jädevaunu.

Yritin kyllä kovasti, mutta nyt ei  irronnut ja postauskin venuisi kauheisiin mittoihin, joten siirryn siihen, jonka taidan parhaiten, valittamiseen: 


Miinusta

Pyykkisota
 Me asustellaan niin, että seinänaapurin kanssa on jaettava sama pyykkiteline. Meillä on neljännet naapurit ajanjaksolla reilut kymmenen vuotta ja aina sama ***keleen pyykkisota. Siis oikeasti, mikä ihmisiä vaivaa? Puolustakaa mua, kyllä niistä naruista on jätettävä puolet tyhjäksi, oli toisella perheellä siellä raappahousuja tuulessa hulmuamassa tai ei. Eihän sitä tiedä, että onko seinän toisella puolella justiinsa jyskyttäminen käynnissä ja linkous viittä vaille valmis.


Grillaus
Kesällä kaikkien pihat tursuavat yhdessä makkaraa kärisyttävistä ystävyksistä. Mulle tulee urpo olo ja kateellinen olo. Jos on iso porukka niin saatan kiukustuneena tuumailla "Ei kai niitä mulle riittänyt, kun tuo tuolla on ahnehtinut monta." Yhtenä suvena olin niin onneton, että yritin ylipuhua miestä, että oltaisiin tilattu vuokramiespalvelusta pari statistia tönöttämään. En tiedä olisiko mennyt kotitalousvähennykseen?


S**tanat
Pelkään aikuisten oikeasti sudenkorentoja. Menen kyykkyyn sen verran kuin selkäni sen sallii ja suojaan käsillä päätäni. Kajautan ilmoille kirosanan "S**tana", joka ei ole meitsillä normaalissa manaamisvalikoimassa. Nämä toimenpiteet suoritan julkisillakin paikoilla. On se kuulkaa aivan mahtavaa asua veden läheisyydessä.


Kaksi tuhlattua lomapäivää
Tottakai meillä harrastetaan yksipuolista riitelyä; minä raivoan, mies kuuntelee, mutta tora johon siippakin osallistuu, suoritetaan jokaisen kesäloman alkajaisiksi. Meidän teini määrittelee asian "Koko v*tun vuoden iskä kuuntelee sua ja sitten se kerran vuodessa sanoo takaisin." Meillä piti ottaa erä jo mennä viikolla, mutta siipan viikon kesäloma muuttui työssäkäynniksi. Tuli se mies sentään yhtenä päivänä vartin etuajassa kotipesälle. (Ainaniinjärkevänpuolison mieliksi mainitsen, ettei hänen työkseen käy vieraalla pesällä. Eikä yleensä tule etuajassa.)


Työ
Saan kohta vatsahaavan, koska pikku pilttini käy kesätöissä. Siellä hän minun valvontani ulottumattomissani pakertaa ja jos yritän tehdä tikusta asiaa, niin eikös se arvaa todelliset tarkoitusperät ja kännykästäni alkaa kuulua vastauksia, jotka painottuvat siihen mikä Roosa Meriläisen mielestä haisee hyvältä.


Mölysaaste
Mamban "Vielä on kesää jäljellä" painaa musta jotain raivonappia ja lujaa.

Tiirat
Ne pesii pääkirjaston katolla ja en pääse koko suvena sinne ilman saattajaa. Ne hyökkää vaan, kun poikaset on pieniä, mutta mistäs mää tiedän koska ne on suuria. Joku ornitologi kommentoi paikallislehden haastattelussa, että tiettävästi kukaan ei ole kuollut tiiran nokkaisuun. Sekin painoi musta jotain raivonappia ja vieläkin toivon, että sellainen lentävä kauhu menee ja nokkasee siltä palan sanonko mistä. Kun olen sen tiiran löytänyt pöyhimästä nutturaani, niin kyllä siinä alkaa pohtimaan: Muistuttaako mun naama vai kampaus petolinnun persettä?


Nahka ei tykkää
Koska olen muodokasta mallia, niin multa menee iho helteillä helposti rikki. Mää en usko, että näppäilen tälläista tekstiä blogistaaniaan, mutta koska mua katsottiin apteekissa ilmeellä, jonka olisin kuvitellut näkeväni, jos olisin sanonut  "Tarvitsisin hyvää rasvaa, että saan laitettua ananaksen ******ni  niin päästelen menemään. Jos yksikin saa apua niin, se on tämän väärtti. Se ensimmäinen farmaseutti ei osannut auttaa, mutta apuun haettu suositteli rasvaa ja talkkia.  Niin hassua kuin se onkin niin rasva on hyvästä ainakin meitsille, siis sen ihon rikkoutumisen kanssa, ei sen ananaksen. Ensin vaan hipiä aivan kuivaksi, natusanin vauvarasvaa alle ja keveällä ranneliikkeellä tupsaus talkkia päälle.  Alimmaisen vatsamakkaran alta ei löydy tämän käsittelyn jälkeen enää pelottava tulipunainen viiva. Laitan varmuudeksi nyt tähän googlea varten sopivat hakusanat: Lihava. Iho. Kesä. Olen luulotautinen ja epäilen, että tulipunaiseen viivaani pesiytyy ruusu, jalkasilsa, märkärupi tai herpes.


Vaatteet
Löysin vaatekaappini vasemmasta laidasta valkoisen pitkän t-paidan ja innostuin kovasti. Karjahdin mallailtuani sitä figuurini peitteeksi "Jumaleisson, mää mahdun tähän ja ihan uusikin vielä." Aloin selvittää kuka uskalsi piilottaa rättini. Kumpikin kätkemisrikoksesta syytetyistä: Vastaaja 1 mieheni ja Vastaaja 2 lapsukaiseni, kielsi syyllisyytensä. Koska se en tietenkään minä ollut, päätin poissaolevana tuomita syylliseksi tähänkin rikokseen meidän naapurit. Vetäisin sen ylle ja lähdin suorittamaan KauppaKirpputoriKirjastoKierrosta. Tajusin siinä sitten sen lenkin jälkeen kotosalla, että eihän se suinkaan ollut t-paita, vaan kolmisen vuotta sitten Cellbesin  horisontaalisesti pätevien - mallistosta tilaamani yöpaita. Jos olisi ollut asteita miinus 30 niin olisin peittänyt sen loimen toppatakilla. Enkä olisi esiintynyt vermeessä, josta paistoi läpi sekä napa, että valjun beigen väriset tissihenkselit.


Mölysaaste osa 2
Meitsillä on joku fiksaatio töllömainoksiin ja osaan joikata useita "Aina on tilaa yhdelle, joka käyttää rexonaa." rallatusta vuodelta nakki ja muusi. Nyt pyörii sellainen kohtalaisen vaikea pullapullapulla renkutus telkkarissa ja radiossa. Huristelin yhden koon markettiin ja justiinsa kun olin asetellut meidän auton kohtuuhyvin parkkiruutuun  (Ne on Anu Saukon kokoisia yhden koon marketeissa.) ja olin änkeämässä itseäni ulos, niin se paukahti eetteriin. Päästelin siinä sitten täysin palkein "Olen pullapulla saanko luoksesi tulla, oon yksinäinen pulla"  vapauteen suustani. Jos olisi ollut asteita miinus 30 niin olisin tajunnut sulkea auton oven, eikä mun nyt tarvitsisi käydä ostoksilla isoissa marketeissa. Olen joku Luojan virhe; siunattu valtavalla laulamisen tarpeella yhdistettynä ääneen, joka muistuttaa tilannetta, johon liittyy kivekset ja kaksi tiiliskiveä. Olen hyväksynyt äänellisen epälahjani, joten se ei nyt niin hirveästi hävettänyt, että minulla oli siinä ovi auki, aaria menossa ja oikein yleisöäkin yhden henkilön verran. Meitsiä hävetti se, että pääsin ekaa kertaa loppuun asti sen rallatuksen, enkä sekoillut sanoissa. Vaikeuksien kautta voittoon, siinä menee helposti kieli solmuun. Totesin kovalla ja kantavalla äänelläni tohkeissani  onnistuneen suorituksen aiheuttamassa euforiassa itselleni "Hyvä minä!"


Ps. Kohta perustan toisen blogin "Kikis Home esittää; Poistetut kohtaukset" Eikö olisi ollut ihan hyvä otsikko ainaniinjärkevänpuolison sensuuriseulaan juuttunut "Mieheni tuli etuajassa, vaikeuksista huolimatta pääsin loppuun asti."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti