perjantai 29. marraskuuta 2013

Terhakkaasti seisokissa.





Nappasin Moon Mammalta Äiti Aurinkoinen - blogista mukaan Movember-haasteen, jota nyt vähän lyhentelin, kun tämä marraskuu alkaa olemaan loppusuoralla ja otin käyttöön vaan kohdan numero 1.


Haasteeseen osallistutaan näin:

1) Julkaise blogissasi villiäkin villimpi tai maltillisen tahdikas Movember-kuva (aihe vapaa, mutta viikset on löydyttävä)


Kyllä tässä taas asiaan päästään, mutta Kikimäiseen tapaan lähestyn maalia muutaman mutkan ja töyssyn kautta:
Meikäläisella on kova kammo hammaslääkäreihin ja mihin tahansa suuhuni tulemiseen liittyvään, jos vaan valkoinen takki vilahtaa. Tämä koskee niinkin typerää asiaa, että diapamista huolimatta poraa roinottelen suurella tunteella, joka kerta kun mun purukalustoa röntgenkuvataan. Ja olen valitettavasti aina ollut sen verran tolkuissani, että ymmärrän hävetä. Olen nousevalla ja laskevalla äänellä joikainnut hoitajalle, ettei kukaan muu aikuinen ihminen vuolaasti ulise röntgenissä. Hoitaja sitten lohdutteli, että ei mitään hätää, että kyllä sellaista on tapahtunut. Niistämisen ohella itkin kahta kovempaa ja vastasin, että se taisi silloinkin olla minä.


 Voivottelin aiemmassa postauksessa hammaslääkärille sattunutta vahinkoa. Sen kaivauksen jälkeen jouduin käymään ensin röntgenissä ja sitten jälkitarkastuksessa pari viikkoa operaation jälkeen. Puoliso joutui tulemaan sinne röntgeniin mukaan. Olen yksinkertaisesti niin vauhkona siitä kuvaamisesta, vaikka järki sanoo ettei ole mitään hätää. Mutta kun en tykkää enkä saisi rauhoittavissa edes ajaa autoa. Me istuskeltiin tai se tilanne taisi paremminkin olla: minä istuskelin, melkein rauhassa odottamassa vuoroani. Siippa oli aika jännittynyt, koska jokaisen rapsauksen kuultuani pomppasin sentin ja iskin ylivirittyneessä hätääntyneisyyden mielentilassa kynsilläni kiinni miehen reiteen melko voimakkaalla otteella. Tulihan se minunkin vuoroni ja hoitaja huuteli meidän sukunimeä. Vedin suuni viivasuoraksi enkä liikahtanut mihinkään. Puoliso alkoi maanittelemaan, että kyllä sun kulta nyt täytyy mennä. Minä kuten kypsä aikuinen vastasin "Haista sinä kuule paska!" 


Annan ryntäideni heilua kotosalla vapaasti, mutta uloslähteissä ne täytyy suitsia. Olen kertonut taipumuksestani heittää tissiliivit puseron päälle. Ei hierrä ei kierrä, eikä tarvitse vekslata sitä puseroa takaisin päälle, kun kotiin tullessa päästää kaksoset vapauteen. Kyllähän minä sinne kuvaushuoneeseen sitten menin ja yllä ei ollut harmaa jumpperi vaan päällä oli paksu musta villatakki varustettuna suurella hupulla. Hoitaja seisoskeli vieressä ja pyysi riisumaan paksun pompan, jottei se huppu estä koneen pyörimistä. En todellakaan ollut varautunut vähentämään vaatetusta purukaluston kuvauksessa, joten ne rintaliivit oli sitten tietysti puseron päällä.
Tajusin sen aivan liian myöhään.


Selailin elokuun Olivia-lehteä ja päädyin tulokseen, että minähän olin muodikas siellä röntgenissä. Verratkaa nyt tuohon toiseen kuvaan. Malli on viimeksi syönyt vuonna 2012 ja minä justiinsa äsken. (Joulutortun ja yhden kaksi kuka niitä laskee, sen kaveria.)  Selvää yhteneväisyyttä näissä kuvissa kuitenkin on ja selvästi samaa ajatusta kun unohdetaan ne painoindeksit.





Tässä nyt sitten November-viiksikuva ja päivän asu samalla kertaa.
Vähän tuota omaani photshoppasin kun olmin väriset ryntäimen peitteet oli tuollaisena seepiana vähän esteettisemmät. Ilman kaunistelemista esiin olisi tullut meikäläiselläkin juurikasvu. Siis selvästi samaa ajatusta.


Tuossa Olivian kuvatekstissä sanotaan: Pue korsettitoppi pitsipaidan alle tai päälle tai anna sen vain vilahtaa peittävän paitapuseron alta. Voin kuulkaa kertoa teille rakkaat lukijat vetäisseeni ne tissiliivit niin nopealla ranneliikkeellä yltäni, että se oli todellakin vilahdus.
Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vielä julkesi kotona mainita, että siinä alupaidassa oli vielä kaiken kukkuraksi reikä. Minä vastasin hyvin aikuismaisesti: "Haista sinä kuule paska!"

Olen ihminen, joka täysin estoitta komentaa läheisiään kehumaan, jos siihen jotain aihetta vaan löytyy. Esittelin miehelle kuvaa ja sanoin olleeni muodikas. Enkä suinkaan esimerkiksi keski-ikäinen tanttero, joka esitteli alusvaatteensa hädin tuskin miehen iän virstapylvään saavuttaneelle hoitajalle. Käskin siipan toistaa lauseen. Puoliso vuosien tuomalla tottuneisuudella myönteli ja sanoi "Juu, olet muodokas." 

Pakko vielä avautua: Pelkään virtsarakontulehdusta ja kaikkea muutakin, johon liittyy antibioottikuuri. Välttääkseni sen virtsiksen napsin karpalokapseleita ja pidän hotolonttini aina lämpimässä. Näin pakkaskaudella laitan pöksyihini mutsiltani saadun keskeneräiseksi jääneen villapuseron hihan. Toppatakki päälle ja ei se sieltä mihinkään näy. Toissa talvena kävin röntgenissä keuhkokuvissa. Riisuin pukukopissa ylävartalon paljaaksi ja unohdin lämmikkeeni vallan tyystin. Aivan liian myöhään tajusin sen villapaidan hihan peittämässä pimpsiäni, ei ainoastaan näyttävän kikkeliltä vaan myös siltä, että se on terhakkaasti seisomassa ja hyvin iloisella tuulella.

Tämän postauksen kirjoitti Kiki; muodikas, muodokas ja justiinsa tänään tasan 41 v.

Ps. Viiksetkin on photoshopattu.

91 kommenttia:

  1. onnnnnnnittelut! oot kyllä ihan parast mitä bloggerista voi irti saada! Mie niin tykkään näistä siun taratteluista. keep on going sister!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Minähän täällä ihan punastuin :)

      Poista
  2. Onnea ihanalle Kikille! Ja kiitos, että ilahdutit tällä postauksella :)

    VastaaPoista
  3. ..Paljon onneaa vaaan, paljon onneeaa vaan Kikiseni, muodikkaasti muodollinen!! Tähän ikään mennessä itse en ole oppinut, ETTÄ ÄLÄ JUO / SYÖ MITÄÄN kun luet Kikin postauksia.. Mun tarttee väsää joku varoitus-kyltti itselleni oikeesti.. Aivan valloittavaa päivää sekä viikonloppua sinulle / teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee tänään hyvä päivä kun jatketaan miehen kanssa keskustelua aiheesta "Onko sopivaa vastata vaimon valitteluun ikääntymisestä: Ei se kulta haittaa." :D Tiedossa paljon lepyttelyä :D

      Poista
  4. Onnea Kiki!!! Terveisin Johanna, Hammashoitaja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Ja oikein iso kiitos siitä, että taisi olla aivan varmasti ensimmäinen kerta elämässäni kun hammashoitaja sana saa mut pyrskähtämään nauruun :D Kävin pitkään terapiassa, että se kammo oltaisiin saatu nitistettyä. Tämähän on nyt mulle erinomaista altistusta :D

      Poista
  5. Olet kaunis oma itsesi. Ei nuin laiha kuin se verrokki kuvassa tarvihe kenenkään olla. Ihanaa päivää sinulle Kiki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Noin laihana lähtisin kävelylenkillä tuulen mukana lentoon :D

      Poista
  6. Mä en kestä!!!!!!!!! Kiki, sä oot ihan paras!!!!
    Mä katselin lähes järkyttyneenä tota sun kamerakuvaa ja mietin, että ollaankohan me joskus oltu samassa paikassa duunissa?? Näytät "ihan liian" tutulta :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut vaan kahdessa palkkatyössä; rippileirillä isosena ja Siwan kassana. Viimeksi olin töissä vuonna 1995. Silloin oli samanlainen vatsa, mutta se oli V-V eikä liian monta joulutorttua :D

      Poista
    2. okeido, tää "epäily" olis ollu muutama vuosi ennen -90 ja kyökissä ;)

      Poista
  7. Meillähän on peräkkäin synttärit, onnittelut myöskin sulle! :) vai oli viikset photoshopattu enpä olis arvannut... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mää olen niin monta kertaa sanonut olevani äärimmäisen karvainen nainen niin ihan noin karvainen en sentään :D Miehelle eilen sanoin, että ilmankos mää niin tykkään themamasta, mutta mehän ollaan synnytty melkein samoissa tähtikartoissa. Minä vaan synnyin siellä jurakaudella :D

      Poista
    2. Jurakaudella, hah! Mun yksi parhaita ystäviä on jo lähellä neljää kymmentä ;)

      Poista
  8. Oot niin ihana! :D :D Ja muodikas ja muodokas. Mä olen pelännyt kovasti virtsatulehdusta kun mulla ei mahdu alushousut mahan takia päälle (ei oo mahtunut kuukausiin, ja kuka nyt mitään äitiysalushousuja tämän kokoisena löytää), mutta nythän mulla on ratkaisu ongelmaan! Mä otan käyttöön tuon villapaidanhihaeristeen tms. mytyn heti paikalla. Saattaa gynekologi kyllä maanantaina yllättyä, jos mäkin unohdan poistaa sen housuista. :D :D

    Ja valtavasti onnea syntymäpäivän johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Oletko kurkannut Elloksen ja Cellbesin valikoimat, sieltä saa todella isoja kokoja. Sellaisia mitkä näyttää pyykkinarulla laskuvarjolta :D Jos se eriste unohtuu niin toteat sitten vaan sen olevan muotia nyt :D

      Poista
  9. Paljon onnea muodikkaalle ja muodokkaalle sekä hulvattoman hauskalle Kikille! ♥ Olet mainio tyyppi!! ♥

    VastaaPoista
  10. Onnea, Onnea!
    On kyllä päivän yksi pelastajista kun syötteenlukijalta huomaa uuden postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou mai kaad! Ylempää luin että olet ollut isosena ja sihvan kassana. Siinä kaupungissako?? Olen kotosin sieltä ja menin sihvaan eka kesätöihin -98 ja siellä eri paikoissa mp:nä, kunnes muutin tänne ja sama työ jatkuu tässä kaupungissa...

      Poista
    2. Täällä, täällä :) Väitin jääneeni pois -95 mutta sehän on täytynyt olla loppuvuosi -94, koska pulpautin V-V ulos tammikuussa. Muuten oltaisiin kyllä varmasti törmätty, kun oman tukikohdan lisäksi kiersin tuuraamassa kaikissa muissa myymälöissä. Aamuvuoro yhdessä ja iltavuoro toisessa on resepti, jolla saa äitiysloman venumaan 17 vuoteen :D

      Poista
  11. Heiii, paljon onnea! Ihan alat olla naisen iässä. Sellaisessa jossa kuuluukin olla juuri tuolla tavalla muodokas ja muodikas. Joku on sanonut, että iän lisääntymisessä ja etenkin keski-ikäisyydessä on se kiva puoli, että sitä on niin kuin rennommin oma itsensä. Olet siitä mahtava esimerkki, jota minä yritän seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Keski-ikä on kyllä ihan oikeasti siitä hyvä, että antaa itselleen armoa eikä niin enää ajattele mitä muut ajattelee :) Vaikka joskus ehkä pitäisi :D

      Poista
  12. Hihhihhihi, ihana! Ehtisinköhän minäkin ottaa viiksi-kuvan - eilen juuri Tiimarin alesta löysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vielä ehtii mukaan :) Onhan se hyvä, että kampanjoidaan loppuun asti :)

      Poista
    2. Juu, kävin jo ihailemassa sun tuuheita viiksiä :)

      Poista
  13. Paaaaljon onnea <3 Ja lisää nauruhermoja kutkuttavia juttuja ( voiks nauramisesta saada tulehduksen ? )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Toivottavasti ei saa tulehdusta, muuten mää saan näiden kaikkien ihanien kommenttien jälkeen sen paljon pelkäämäni antibioottikuurin :D

      Poista
  14. Paljon onnea syntymäpäiväsankarille! Noista viiksistä en kyllä olisi uskonut, että nekin on fotoshopattu! Ovat niin aidon näköiset! :) Vertailukuvista vielä sen verran, että oikeanpuoleinen malli on säälittävä nälän kuivettama soppaluu ja vasemmanpuoleinen ihan muodikas(kin) oikea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Mää olen niin monta kertaa sanonut olevani älyttömän karvainen nainen niin ajattelin mainita etten ihan noin karvainen ole :D

      Poista
  15. Hehheh... aito, muodikas ja muodokas Kiki OIKEIN PALJON ONNEA!!!
    Toivottelee muodokas marru :)

    VastaaPoista
  16. Iloiset onnittelut synttärisankarille!:-)

    Reiät paidoissa kuuluvat asiaan.;-)

    Ja sä olet ihana!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Juu, reikä kuuluu paitaan, se on merkki siitä, että se on hioutunut hyväksi pehmeäksi :D

      Poista
    2. Blogillesi on blogissani tarjolla tunnustusta. :)

      Poista
  17. Kunhan tästä naurultani toivun, meen kuivaamaan silmät ja vaihtamaan tenan, sie saat miut aina kastumaan:)))))) voi jee tota siun ulosantia, sieluni silmillä näen tapahtumat, etenkin sen hihan, sit kun luen näitä juttujas ukolleni hän toeaa vaan ai teitä on sitten kaksi?:)))
    Niin ja ihan mahdottoman paljon onnea .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Kyllä se oli kaamea hetki kun tajusin sen hihan, mutta nyt jo naurattaa :D Aivan mahtavaa, teitä on sitten kaksi :D :D

      Poista
  18. OI miten kätevää - ei ole tullut mieleenkään pukea tissiliivejä noin! Mä olen nimittäin samaa lajia, liivit vilahtaa päältä alta aika yksikön kun kotiin saavun. Olen mestari riisumaan liivit paidan alta ILMAN että tarvii ottaa paitaa pois! Nuorempana ja villimpänä harrastin sitä ravinteleissa sopivassa herraseurassa. Yllätys oli aina aikamoinen, kun hyvin lievän kiemurtelun jälkeen heilautin tissiliivit herrain ihasteltavaksi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marjaana, nauran täällä ihan katketakseni :D Jos sää otat tämän mun tavan käyttöön niin ei tarvi kiemurrella mutten tiedä onko se viereen tullut herraseura sitten enää sopivaa :D Kaikki täyspäiset on poistuneet takavasemmalle :D

      Poista
    2. Mä luulen kans, että pitäydyn vanhassa hyväksi koetussa järjestyksessä tässä pukeutumis- ja riisuutumisasiassa, mikäli mielin joskus ikinä enää koskaan milloinkaan tehdä vaikutusta yhtään keneenkään.

      Niin - ja kamalasti onnea päivänsankarille! Miten menikin tuo viimeinen lause ohi ekalla kerralla? (No se selittyy sillä, että olin työhön liittyävässä koulutuksessa ja luin siellä salaa sun kirjoituksesi. Pelkäsin koko ajan, kun olimme sentään atk-luokassa, että kouluttaja kurkkii mitä mä surffailen. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että se on mahdollista - olen seissyt siellä luokan edessä itsekin aikaanaan.)

      Ehkä sekin näki sun movemberkuvan?

      Poista
    3. Kiitos, kiitos <3 Menit varmaan niin shokkiin kun näit mut tissiliivisillään ettet enää ymmärtänyt tekstiä :D Siinä olisi kouluttaja ollut ihmeissään missä oikein surffailet :D

      Poista
  19. Oikein paljon onnea synttärisankarille!! Kylläpä sinä olet trendikäs :) Tuota oikeanpuoleista kuvaa joutuu kyllä tihraamaan niin läheltä, kun ei meinaa nähdä koko mallia. Jos olisi hius näkökentässä, niin tyttö sopisi piiloon sen taakse. Itsekin edustan sinun laistasi vartalomallia ja meitä ei tarvitse lakanoiden välistä etsiä ;) Voin kuvitella miten nopeasti olet tissinkannattimet nykäissyt pois päältäsi. Olet niin huikea persoona, jään taas innolla odottamaan seuraavaa postaustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Se oli salamannopea liike kun liivit lähti. En olisi arvannut, että mun nivelet edes kulkee vielä niin vauhdikkaasti :D

      Poista
  20. Mie tääl kihittelen (varovasti kun muuten sattuu) sormi reiässä :D
    PUSERON reiässä, pöh! Tietenkin, nehän kuuluu asiaan.
    Muodikkaan muodolliset onnittelut!

    VastaaPoista
  21. Synttärihalit muodikkaalle daamille!

    Kyllä taas on hymy herkässä tämän tekstin jäljiltä :)

    Älä koskaan, ikinä muutu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 En muutu, ei näin vanha enää opi uusia temppuja :D

      Poista
  22. Paljon onnea päivänsankarille, ja kiitos postauksesta, joka sai taas hymyn korviin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Kyllä nämä kärsimykset onneksi jo naurattaa minuakin :D

      Poista
  23. Muodikas tai muodokas, eikö ne molemmat ole sama positiivinen asia!

    Onnea vaan päivänsankarille ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Oikeassa olet, ei saisi valittaa kun se mies kuitenkin kuunteli mitä mää papatin, melkein :D

      Poista
  24. Onneksi olkoon rakkaani! <3
    Sä olet siitä poikkeuksellinen ihminen että mitä enemmän ikävuosia tulee, niin sitä enemmän vauhti kasvaa ja se on hyvä koska ajattelin lukea näitä sun juttuja vielä muutaman vuosikymmenen. Tarkoitan että sitten aikanaan saattaa se senioribingon normaali keskiviikkoilta muuttua jonkun verran kun päräytät ovista sisään ja niitä postauksia kannattaa odottaa ;D

    Sä olet oikeasti sellainen nainen joka täytyisi "kokea livenä" enkä tarkoita tällä (vaikka se olis...ai kauheeta kun meinasin sanoa jotain siveetöntä) sitä vaakatason veivausta. Pusuja synttäreiden kunniaksi :-() <- toi ei ole pimppa eikä apina vaan minä huulet töröllä ettäs tiedät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Joo, päräytän senioribingon ovesta sisään ja voit sitten sanoa mulle, että menen laittamaan ne rintsikat puseron alle :D Pusuja takaisin ja mitään siveettömiä pimppajuttuja en ajatellut :D

      Poista
  25. Ai ko nää sun jutut on ihania! Taas on pakko ihmetellä sun värikästä elämääs. Ja onnee viälä tääläki! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Tekee ensin ja ajattelee sitten vasta niin jo tulee väriä elämään :D

      Poista
  26. Aivan ihanat jutut sulla! Kiitos päivän hirnahteluista :D Otan kyllä ehdottomasti tuon hotolontti-sanasi käyttöön! Mulla ei muuten ole virtsatulehdusta ollut sitten lapsuusvuosien vaikka istuskelen harva se päivä mettämättäillä säästä riippumatta vain alkkarit, kalsarit ja pilkkihaalari hotolontin suojana. Voi olla, että tyrnit ja karpalotkin on ehkäisseet, mutta suurin merkitys taitaa olla vessapaperista luopumisessa.... Ei en pyyhi käsin, mutta tästä joskus lisää. Oikein railakasta syntymäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiinnostunut kaikesta, jolla välttää virtsarakontulehduksen, toivottavasti kerrot tästä vielä lisää :) Edellisestä tulehduksesta on pitkä aika, mutta sain silloin antibioottikuurin kylkiäisenä antibioottiripulin ja olen siitä asti pelännyt kaikkea mahdollista mihin joutuu syömään antibioottia. Kyllä oli niin kova koulu. Tai ei se kyllä kovaa ollut missään vaiheessa :D

      Poista
  27. Hotolontti :D
    Mun blogissa on sulle tunnustus... oot tosin sen jo muualtakin saanut vaan sama kai se sille on. Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ei haittaa, olen joka tunnustuksesta yhtä lapsekkaan innoissani :)

      Poista
  28. Onnittelut merkkipäivän johdosta!

    :D

    VastaaPoista
  29. Onnea Kiki ja synttäreittesi kunniaksi mulla on tässä menossa jo viides joulutorttu..nams...

    Sussa olis ainesta kirjailijaks..tai pakinoitsijaks...et oo aatellu moista uraa??
    Osaat niin mainiosti kutitella nauruhermoja, ettö olen kolmesti pyyhkinyt näytön tortun muruista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanaa, nyt heti leuhkin perheelle, että mun synttäreitä on juhlistettu joulutorttujen kera :) Kirjallista uraa varten täytyisi opetella välimerkit, nythän laitan niitä sinne missä ne näyttää hyvältä :D Enkä tästä sisällön laadustakaan niin takuuseen menisi :D

      Poista
  30. Mä katoin että sä olet googlannut mun kuvan tuohon viereen ja photoshopannut siihen mekon, meikit ja otsatukan, mutta ei nyt sentään. ;)
    Sulle kyllä aina sattuu ja tapahtuu. Huh, huh, mutta tuo tuhveron lämmitin oli ihan huippu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhvero :D :D Mikä mahtava sana, näpistän sen heti käyttöön :D Olen kyllä eilen katsellut yhtä sun kuvaa tarkasti, mutta en kerro miksi kun se on jouluinen salaisuus ;)

      Poista
    2. Näpistä pois vaan. :D
      Mitähän kuvia sitä on kurkittu, kun olen urakalla kaikkea siivonnut veke. Ihanaa tää joulun salaisuuksien taika-aika. :)

      Poista
  31. Voi jumaleissoni :)) Enpä mää tähän hättään muuta sano :)
    Löysinpä uuen sana. hotolontti...vissihin sama ku pimpsloora :D
    AIka makee viiksikuva! Nii ja myöhästynneet onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitte ku ehit, ni käys kylässä :)

      Poista
    2. Kiitos, kiitos :) Olen joskus alle parikymppisenä nähnyt polttariporukan, jossa oli morsiammella kyltti, että haluatko kurkistaa pimslooraani ja sitten etupuolella oli pims-keksi laatikko. Vieläkin vaan jaksaa joka kerran naurattaa pimsloora :D Sun sinappiohjeella hetkisen sitten käväisin, mutta tulen takaisin :)

      Poista
  32. Onnea Kiki! ♥

    Siun juttuja on aina niin ihanaa lukea, miun erittäin huono päivä kääntyi heti paremmaksi kun siun blogiisi klikkasin. :)

    VastaaPoista
  33. Minä en kestä. En yhtään. Sen lisäksi, että sinä olet hauska ja aivan mahta kirjallisesti niin olet nyt vielä muodikaskin! ;) Ja siis minä olen mennyt lääkäriin myös sillälailla et farkkujen alla oli miehen Snoopy-boxerit :D Eikä nekään ihan ehyet. Mun mielestä kun miesten boxerit on paljon kivempiä kuin naisten alkkarit, joten en sitten edes osta omiani vaan ilman estoja lainaan mieheni mulle pari numeroa liian suuria... Ja sillä lääkärireissulla piti kattoa vaan yläkroppaa ja sitten tuli puhetta toisesta vaivasta ja alettiinkin kattoon alakroppaa ja minäkin muistin vasta siinä housuja riisuessani asianlaidan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä muodikkuus tarttui sieltä Indiedaysistä :D Voin todellakin samaistua sun tunnetilaan kun olet tajunnut Snoopy-boksereiden vilahtavan esiin :D

      Poista
    2. Ne oli vielä tummansiniset joissa Snoopy lentää lentokoneella...
      Onnittelut täältäkin :D Minäpä tulen huomenna perässä ;)

      Poista
  34. Onnea, onnea ja täältä tullaan perässä iän myötä lujaa...
    Aina niin muikas kiki pitäisi laittaa muotinäytökseen, olet juuri suunnitellut täysin uudenlaisen muoti ilmiön. Tässä päivän asussa on sitä jotakin ja sehän menee täysin tuon catalogi mallin ohitse ihan 5-0 joten suomalainen perusnainen on kyllä paras malli maailmalla.

    Niin ja täällä puhuu yksi hammaslääkäri kammoinen jolle tehtiin viime keskiviikkona juurihoitoa ja iskettiin kolme ampullista puudutetta ja ensimmäisestä piikistä sain sähköisku tunteen juureeniiiii. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä nyt ihan uusi muoti-ilmiö ollut kun eikös se Madonna kulkenut aikoinaan niiden tötteröiden kanssa :D Se ei kyllä tainnut olla vahinko :D Apua, apua, apua, kauhea hammaslääkäri-reissu sulla :(

      Poista
    2. No niin olikin madonna, mää vähän ajattelinkin että jossakin olen tuohon ilmiöön törmännyt.
      No ota ihan iisisti vaan, hammaslääkärini on ihan ylihuippu hyvä ja rauhallinen joka ei hosu ja kyselee vointia mennen tullen. Mutta OLI SE kyllä myöntämättä vaiheetski kokemus. Onneksi juurihoito ei tuntunut niiden aineiden jälkeen miltään! :) "mutta saas nähdä miten sitten seuraavalla kerralla, pitääkö vielä junkuttaa niitä juuria vai saadaanko täytettyä hammas viimeinkin"! :)

      Poista
    3. Toivottavasti sulla oli kaikki kärsimys siinä edelliskerrassa ja saat paikan sinne hampaaseen seuraavalla kerralla :) Multa on tuo juurihoito vallan kokematta kun en anna sörkkiä kuin nukutuksessa niin tulisi monta nukutusta, Ovat sitten tehneet jonkun juurenpään poiston ja vieneet palan pois yhdellä reissulla.

      Poista
    4. Mä en nyt höpise enempää ettei tule taas liian monta kirjoitusvirhettä, mutta meneppäs blogiini siellä on sinulle jotakin!! :)

      Poista
  35. Myöhästynneet Onnittelut Kiki!! :)
    Mie oon josttain syystä kuvitellut koko ajan että siulla ois lyhyet hiukset! Mistä lie mielikuva tullut! :D
    Tuo "hiha pimppiin" kannattas laittaa jo johonki "omat patentoijut ideat" -ojelmaan.. Leijonan luolaan? :D (eiks se oo sen ohjelman nimi, missä on ne 4 sijoitusneuvojaa tms ja immeiset menee sinne kirnumaan rahnnaa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Olen joskus vetänyt hiuspompulan auki ja jopa oma äiti ihmetteli "Onko sulla noin paljon hiuksia?" Kun on yleensä aina tukka nutturalla :) Ai kauheeta Marsku, nauran täällä ihan tena falskaten Leijonan Luolaa :D

      Poista
  36. Myöhästyneet synttärionnittelut!! Mää täälä taas tirskahtelin ja hörähtelin ja meinasin tukehtua smoothieen ko yritin pittää sen suusa näppikselle ja näytölle turskahtamisen sijaan!
    Sulla on kyl sana hallusa, ehdottomasti sun pitäs kirjottaa johonki lehteen! Mää tillaisin semmosen lehden heti! :D
    Ihanaa joulukuuta ihanainen, muodikkaasti muodokas Kiki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Mulla taitaa olla nämä jutut suurelta osin aika painokelvottomia :D Oikein ihanaa joulukuuta myös sinne suunnalle!

      Poista
  37. Ihana! :)))
    Myöhästyneet, mutta maan mahtavimmat synttärionnittelut! <3

    VastaaPoista
  38. Täällä silmät ristissä koitan heräillä ja päästä väkisin kohta liikenteeseen. Oli pakko tulla lukeen tää uudestaan ja juu, kyllä taas nauratti niin että kyllä tässä hereillä jo ollaan =D Kiitos!!

    VastaaPoista