Pidin munaa hellästi kädessäni.

Blogigallup- haaste:

Kerro keneltä sait haasteen.
Sain haasteen Maijalta Rynttyliisan kotkotukset - blogista ja KatjaInkeriltä Maalla melkein kaupungissa - blogista. Kiitos!! Mää sitten tykkään näistä haasteista.


Haasta ne, jotka mainitset haasteessa.
Jos en muista kaikkia käydä huhuilemassa niin poimikaa tästä mukaan jos poikkeilette.

Yleistä:
Milloin perustit blogisi?
Heinäkuussa 2011 päästin blogistaaniaan ensimmäisen postauksen. Kirjoittelin alkuun pitkään kuvitelluille mielikuvitusystävilleni täysin luonteeni vastaisia sivistyneitä tekstejä. Sitten koin herätyksen ja tulin siivouskaapista ulos ihan tavallisena itsenäni. Pitkään pohdein niiden alkuaikojen feikkipostausten poistamista, mutta sitten päätin jättää ne sinne muistuttamaan miten siinä käy, kun yritän olla hienostuneempi persoona kuin oikeasti olen. 

Mistä blogin nimi tulee? 
Olen tainnut hätäpäissäni vapauttaa ensimmäisen mieleen putkahtaneen asian näppäimille ja painanut entteriä. Olisihan siinä voinut tietysti huonomminkin käydä: "Voi p*rkele, kuka tämän sotki? Justiinsa pesin pöytäliinan!","Missä Seiska, kiire vessaan?"tai "Onko meillä mitään hyvää?" olisi voinut olla se ensimmäinen ajatus. Vaikka tuo viimeinen olisi tarkemmin ajatellen kyllä varsin käypä nimi.

Mikä on nimimerkkisi tarina?
Kun sain pikkusiskon niin hän ei osannut sanoa ärrää eikä ässäkään heti alkuun tullut, joten minä olin sitten Kiki. Sisko oppi ajan kanssa kirjaimet, mutta nimi jäi käyttöön.

Arkisto:

Näytä jokin vanhoista bannereistasi:

Olen kerran sellaisen vaivalla vääntänyt, mutten osannut sitä laittaa paikoilleen. Tuollainen se olisi.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään:

Tämä ei nyt ole se viimeisin, mutta tämä on kommentti, josta on ollut valtavasti iloa. Kuvan nappasin Liisan Kamarin nurkasa -blogista. Muistatteko kun radiosta tuli ohjelma "Melkein sukua julkkikselle?" Minä intouduin tämän kommentin jälkeen suukottelemaan hauiksiani ja kyselemään läheisiltäni; Miltä tuntuu olla sukua melkein julkkikselle?

Muutama kuva sinusta eri vuosilta:

Arkistojen kätköistä löytyi tällainen aarre. Vuosi on luullakseni 1986. Olen tuo oikeanpuoleinen sitomisleikkien harrastaja.

Postaus:
Postaus, joka oli kuukauden suosituin?
Tutkailin kaikkia postauksia ja arvonnat poistaen hitti on ollut tämä. 

Postaus, mistä olit erityisen ylpeä?
Postaus jonka haluat kaikkien näkevän?

Kumpaankin vastaus taitaa olla tämä. 

Tilastot:
Lukijamääräsi tällä hetkellä? 
252

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

67

Lukuluettelo:
Blogi, jonka postauksia odotat eniten?
Teitä on siellä niin monta, että saa kyllä mitenkään puserrettua tähän yhtä. 

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen?

Viimeisenä luettelosta löytyy Käsin tekevä kirppishiiri.

Blogi, mihin liityit lukijaksi viimeksi?

Puhu mun ruohoille.

Sekalaista:

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?

Yllätyksekseni sain toistamiseen kutsun Indiedaysin kutsuvierastapahtumaan. Taitaisin olla meikkaamaton pärstäkerroin Liiterin (Lidlin) kolmen euron rasvalla voideltuna siellä sen verran outo lintu ja todennäköisesti tuulipuku-lajin ainoa edustaja, etten nyt sitten ilmoittautunut mukaan. 

Oletko tehnyt teemaviikkoa?

En ole kyllä tehnyt, mutta tehdään nyt sitten tästä aiheinen alaosasto-aiheinen teemaviikko ja puhun ensin pimpukasta ja sitten munasta. Jätän huomiotta teinin esittämän havainnoin "Sun koko blogis on." Siis alaosastoaiheinen. Teini nimittää minua persebloggariksi ja tekstejä keski-ikäisten huumoriksi.

Meillä lapsi on lukiossa löytänyt itsensä tilanteesta, jossa liikuntatunnit on sekajoukkueilla. Ei ole enää perinteiset poikien liikuntatunnit ja tyttöjen liikuntatunnit. Tämä on sitten aiheuttanut meillä järkytystä. Lähinnä minussa.  Kauhukuvissani hartioiden kärkiväli puoli metriä kokoineni pikku pilttini tömäyttää vahingossa hentorakenteisen puolitoistametrisen tyttölapsen nurin polttopallossa. Aiheutin suurta huvitusta perheen miesväessä vaatimalla teiniä jättämään polttopallon väliin terveydellisistä syistä. Sekä lapsen että ainaniinjärkevänpuolison mielestä minun mielenterveyteni ei ole syy hankkia Wilmaan poissaolomerkintää.

On tuolla meidän lapsella kyllä käynyt liikuntatunnilla vahinko:
Alakoulun kolmannella luokalla lapsi oli peloissaan yhtälöstä edessä koulun postimerkin kokoinen pihamaa ja takana aika monta pesäpallon parissa vietettyä tuntia. Komensin hyvin treenannutta jälkikasvuani ilmoittamaan opettajalle, ettei hän voi osallistua. Jumppamaikka oli nauranut ja ojentanut mailan käteen. Jälkikasvuni sitten teki sen mitä kukaan muu ei ollut ennen tehnyt ja kumautti pesäpallon koulun kentän yli ja suoraan naapurissa olevan vanhainkodin ikkunasta sisään. Hyvin aikuismaisesti aikoinaan tiedustelin itkien kotiin tulleelta alakoululaiselta "Kai sää sitten juoksit kunnarin?"

Jokin aikaa sitten opinahjostaan kotiutui todella ärhäkkäällä tuulella oleva lapsukainen, joka pelattuaan ensin curlingia repullaan sähisi liikuntatunnilla olleen "V*tun jumppaa." Anatomisista eroavaisuuksista johtuen esitin kysymyksen "Mitä pojat jumppasi sillä aikaa?" Koska tämä oli sitä keski-ikäisten huumoria niin tälle asialle nauroi perheen miesväestä ainoastaan se vanhempi. Voihan se olla, että se nuorempikin nauroi, mutta se lähti niin vauhdilla ovet paukkuen, etten ehtinyt asiaa noteerata.

Olen kuulemma aivan väärä ihminen puhumaan liikuntatunnilla käyttäytymisestä:
Talvella kuskailin auton täydeltä nuorisoa koululta liikuntatunnille jäähallille, niitä kun saa autoon mahtumaan 4 kappaletta. Ja sitten kuskailin reilun tunnin päästä takaisin koululle. Kolme kertaa viikossa. Kerran sitten hyvin poikkeuksellisesti vähän myöhästyin jo kotosalta lähdössä ja matkalla en uskaltanut ohittaa oudosti pysähtynyttä rekkaa. Kun sitten viimein kaarsin koulun kautta jäähallin pihaan niin osa samalle tunnille suunnistavista nuorisosta oli kävellyt samassa ajassa koululta hallille. Ette usko miten ne tenavat nauroivat. Paitsi mun oma tenava. Niistä reissuista tuli sitten stressaavia kun ne isänmaan toivot keksi siinä matkalla aina kaikenlaisia kaskuja mun ajotaidoista. 

Yhdellä noutokeikalla kävi sitten niin, että olin aiempiin kokemuksiin vedoten valmiiksi stressaantunut ja janoinen ja nälkäinen ja vessahädässä ja kuukausi oli väärässä vaiheessa. Alapään tiiviste oli alkamassa normaalia enemmän vuotamaan ja mulla oli hirveä PMS. Jäähallin ovesta asteli lapsen ex-yksityisasia ja vilkutteli iloisesti. Paino sanalla ex. Vastasin vilkutukseen hyvin aikuismaisesti kansainvälisellä viittomalla, heiluttelemalla keskimmäistä sormeani.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?

Kovasti olen odotellut Tenalta yhteydenottoa. Ylpeästi kerron aiheuttaneeni useammalle lukijalle naurupissan karkailua. Olen mainostanut ongelmaan Tenoja, koska halvoista vuotosuojista saa hiivatulehduksen. Summalla, joka pitää pulittaa apteekissa saadakseen kirotun vitsauksen pois hotolontistaan, saa tosi monta kalleimmassa rättiluokassa olevaa Tenaa. 

Kuvia:

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi:

Tässä on viime aikoina pidelty munaa hellästi kädessä ja vanha intohimon liekki on lehahtanut uuteen roihuun. Olen taas löytänyt rakkauden decoupage-lakkaan ja kauppojen servettihyllyt vetää puoleensa. Leimailin valkoiseen lautasliinaan Hyvää pääsiäistä - tekstin ja sitten liimailin sen munaan kiinni. Se on tuolla ylimmässä kuvassa. 

Mulle iski visio näin pääsiäisen pyhien lähestyessä munasta ja sitä lämpimänä pitävästä piposta. Visiossani katan kauniisti pöydän ja olen ehtoinen emäntä. Laskelmasta unohtui kukon laulun aikaan pystyyn ponkaiseva puoliso ja noin kello 4 iltapäivällä nouseva teini. Pyysin sitten kuitenkin apua kutomataitoiselta äidiltäni. Siis voitteko kuvitella, että kun puhelimessa pyysin äitiäni tekemään munalle pienen pipon, niin järkytyksekseni äitini luuli mun puhuvan peeniksestä. "Hyi olkoon mutsi sun ajatuksiasi!" keskustelun jälkeen saatiin selvitettyä väriasia ja sain postissa justiinsa sopivaiset munapipot.

Rakas puolisonikin järkyttyi mutsini peenikseen liittyvistä ajatuksista. Puheena oli kuitenkin pieni pipo...

Kalu, joka ei tule meille.

Sain haasteen Maijalta Rynttyliisan kotkotukset - blogista. Kiitos sinne! Ja tästä lähtee:

1. Lempivärini sisustuksessa.

Valkoinen, muutamalla beigen ja hiiren harmaan sävyisellä väriläiskällä.

2. Suosikkini leivonnassa.

Olin tähän jo vastaamassa suosikkini olevan jonkun toisen tekemä baakkelssi, mutta... Mulle on tullut identiteettikriisi makeiden ruokien suhteen. Olen määritellyt itseni tumpeloksi leipojaksi, joka ei erota vehnäjauhoja ja mannaryynejä toisistaan. Sitten teen jotain leivonnaista ja useasti hämmästelen miten onnistuin sen pyöräyttämään, kun en kerran osaa. Olen alkanut pohtia, etten voi heittää patakinnasta tiskiin vaan sen takia, että mun tekemä pulla ei ole kuohkeaa eikä sisältä kypsää eikä itseasiassa edes näytä pullalta. Muuten kyllä tuppaa tulemaan onnistumisia, varsinkin hyvillä ohjeilla. Jos mulle lyötäisiin käteen kampasimpukka niin multa pääsisi syvältä tuleva "Hyiiiii!!" kyökkäilyjen ja voimasanan kera, enkä silti ajattele olevani huono ruuan laittaja. Turha tässä on siis yhden sortin epäonnistumisen perusteella päättää olevansa epäonnistuja joka sortissa. Ilmoitan nyt sitten reippaasti viimeksi leiponeeni Key Lime Pietä ja se oli oikein hyvää. Se oli niin hyvää, että mua harmitti kun se kelpasi teinillekkin. Miehelle voi ilman omantunnontuskia esittää kysymyksen: "Mitä ihmettä mun piirakkasiivu tekee sun lautasellas?"

Viimeksi kyllä onnistuin pullan kanssa, mutta epäilen olleen vahinko, enkä ole uskaltautunut kokeilemaan toista kertaa.


On tässä päässyt voimasana muidenkin raaka-aineiden kanssa: Olen käynyt siellä pulleroiden "Kohti terveellisempä elämäntapoja" - ryhmässä ja meille jaettiin paksu nippu monisteita, joissa oli tavallisempien ruokien kalorimääriä. Selailin sitä listaa ja silmät tavoitti yhtäkkiä jäniksen. En syö lammasta, koska se voi olla se Maijalla oli karitsa. En syö poroa, koska epäilen sen olevan Petteri Punakuono enkä söisi jänistäkään. Mitä jos se on siitä Rumpali Kanista tehty? Eihän siinä voinut muuta kuin kailottaa kimakalla ja kantavalla äänelläni  "Hyi s*tana"

 Ei sitä kaikki onneksi kuulleet, koska vain neljä lähinnä istuvaa ihmistä kääntyi kohti järkyttynyttä meikäläistä.


3. Viisi blogisuosikkia.

Rynttyliisan kotkotukset
Maalla melkein kaupungissa
Taloni maalla
Sirpan elämää
Marjaanan maja
Outi's Life
Marskulla on asiaa
Kotipellolla

Juu, niitä on seitsemän, mutten pysty sanomaan mitään lyhyesti, joten otin vapauden lisätä siihen pari. Haaste tuli Rynttyliisan blogista, joten teille muille lähettäisin haasteen eteenpäin.

4. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä.

  Suomen surkein kuski - ohjelman kilpailijat ovat tainneet saada kortinsa samasta autokoulusta, josta minäkin omani hankein. Siinä sarjassa on kyllä hyvin epäreilujakin tehtäviä, kuten testi missä näytettiin auton mittarivaloja. Jos ei ajele dieselautolla niin miksi pitäisi tietää mikä on joku hehkutuksen merkkivalo?

Jokin aikaa sitten huristeltiin Sirpan elämää blogin kirjoittajan, kotoisammin Sirpa-serkun kanssa, Ikeaan. Ennen matkaan pääsyä ehdein rimpauttamaan puolisolle kaksi puhelua. Olin saanut hyvän vinkin, että kun laittaa viirin antenniin niin löytää hyvin oman autonsa rivistä. Yritin sitä viiriä (washiteippiä ja paperia) mallailla kokeeksi, ettei tarvi Ikean pihassa tunaroida, eikä meillä ollut antennia. Siis mitä ihmettä? Kun rimpautin  miehelle puhelun numero 1 niin mies käski mun ensin lopettaa kailottamasta kimakalla ja kantavalla äänellä pihamaalla miten paskanaapurit on varmasti syyllisiä. Sitten hän kertoi, että meillä on kuulemma se antenni integroitu etuikkunaan. On kuulemma ollut ihan siitä asti kun se auto on ostettu.

Toisen puhelun soitin kun ratin takana loimotti joku outo valo. 

Siis puolustakaa nyt mua; Jos vaimo kuvailee miehelleen puhelimessa mittarivaloa, että "No, se on tuommoinen vihreä."  Ja sitten vielä antaa lisävinkkejä; tää on se laulu. Se huono leffa, mutta hyvä biisi, niin kyllähän siitä nyt pitäisi jo tietää. Aivan selvä kuva-arvoitus; Sydämeeni osuman sain.

Nyt alkoi telkusta se uusi sarja mihin oli saatu ängettyä jotain uutta ja jotain vanhaa ja yhteen liitetty Vain Elämästä itsensä likoon laittamisen kynnys ylitettäväksi ja Voicesta matkittu tähtivalmentaja. Katseltiin sitä boksilta ja pohdiskeltiin miten oopperalaulaja mahtaa räpätä? Nousin pissalle kesken ohjelman ja mies laittoi nauhan paussille. Olen helposti pitkästyvää ihmissorttia, joten päätin siinä sitten pytyllä aikani kuluksi vetää keuhkot ihan täyteen ilmaa ja vapauttaa todella korkean nuotin. Yhdistin siihen ensimmäiseksi mieleen tulleen rapgenreen sopivan lyriikan: "Sokka irti".  Ennakoivasti siis tutkein miten liittää rap ja ooppera toisiinsa. Omistan jo valmiiksi korkean äänen, joten kun ponnistelin oikein korkealle niin pelästyin kieltämättä itsekkin, kun se a cappellla esitys kimpoili kaakelista toiseen kaakeliin. mutta säikähti sitä muutkin: Ensin vessan ovelle ilmestyi mies joka sai vain sanottua "Miten susta tommonen ääni lähti?" Sitten huussin ovelle ilmaantui todella säikähtäneen oloinen teini, joka aidosti huolissaan tiedusteli 
"Mihin sua noin kauheasti sattuu?"  

Yleensäainaniinjärkeväpuoliso, nykyisin lapsellinen puoliso, on konsertistani asti viihdyttänyt itseään miettimällä minkälaisen esityksen järjestän kun vuorossa on hevimusiikki.

5.  Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille.

Toivottavasti en nyt loukkaa ketään, jonka kotosalta näitä löytyy. Elelen onnellisena krääsäsisustukseni keskellä, enkä ymmärrä miksi johonkin sohvaan pitäisi sijoittaa uuden henkilöauton hinta. Mutta ei sellainen tonneja sohvasta - sisustaja myöskään ehkä ymmärrä sitä, että meillä komeilee kodin paraatipaikalla olohuoneessa roskiksesta pelastettu tv-taso. Lähimmäksi designia olen tainnut päästä muutama vuosi sitten, kun silloin alakouluikäinen lapsi valisti huonekaluliikkeen ikkunassa olevan Aaro Eerniota. 
(Jälkikasvu pelasi aikoinaan Habbo-hotellia.) 

Onhan meillä kyllä Mariskooli. Sen sai kerättyä ilmaiseksi ostamalla Vaasan Kotiuuni pakastepullia. Se on varmaan kopioitu jostain kuuluisasta esineestä.

Mutta sitten tähän ei meille - osastoon.

 Jos tuota hipaisisi vahingossa nihkeällä mikrokuituliinalla niin epäilen vahvasti ettei se kiinni liimaantunut pöly irtoaisi enää kuin santapaperilla. 

Olenko ainoa, jonka mielestä Block-valaisin vaikuttaa masentuneelta? Se on ollut ennen tavallinen pöytälamppu ja sitten kaatunut lappeelleen eikä ole enää jaksanut nousta.

Se oli kostea ja lämmin aamun tullen ja illalla jäätävän kylmä. Selän alla oli aina metrien säteellä se ainoa iso kivi. Nyt 7o-luvun poltetun oranssin värinen Soputeltta on risteytetty Kettukarkin kanssa. 

Tämän hinta on 790 e. Tämän voi tehdä myös reilun euron panostuksella. Huokeaa pikaliimaa ja kun teini tekee lähtöä yksityisasioilleen voi tuoliin sivellä tuubillisen ja valmista on. Sitten vaan leikkaamaan saksilla reunat siistiksi.

Tuohon penkin päähän kun istuisin niin siinä lentäisi normaalipainoinen kaveri toisesta päästä isossa kaaressa kohti maata. 

Olen nähnyt muitakin sytystikuista tehtyjä tuunauksia ja ne on kyllä olleet paljon kauniimpia.

.
Lenkkipolun varrella oli menehtynyt pulu. Siitä tuunattiin lamppu.

Suolistamisen jälkeen lopuista sai vielä toisenkin lampun.

Numero 11 muistuttaa mun mieltä edelleen vuosien jälkeenkin piinaavasta lääkärillä käynnistä. Olin keskussairaalassa erikoislääkärillä, joten anatomia oli varmasti tuttua, mutta jostain syystä hän mitään ilmoittamatta päätti tutkia sen toisenkin reiän, millä ei minun käsittääkseni ollut mitään tekemistä ongelmanani eli raskaaksi tulemisen kanssa. Tästähän on sitten jäänyt taipumus epäillä, että ilman mitään ennakkovaroitusta  voi terveyspalveluiden piirissä ollessaan huomata exit only - osastolla olevan yllätysvierailijan. 

 Jos joskus tapaat apteekissa keski-ikäisen tantteron, joka vetää voimakkaasti suhisten ilmaa sisään niin se olen todennäköisesti minä. Joku on saattanut siellä apoteekissa tehdä äkkiliikkeen kun olen noutamassa astmapiippua.  Hyvin säikkynä ihmisenä mun itsesuojeluvaisto herättää siinä vaiheessa mieliteon karjaista ja se suhina on äkkiä takaisin sisään kiskaistu varoitus: 
"Mun peffaa sä et sörki!"

Kauanko kaalimato lataa?

Arvontapurkkia on hölskytetty ja ravistettu ja äkäinen tehtävään nakitettu teini on nostanut sieltä Jenni H:n lapun. Jos laitat osoitetta tulemaan sähköpostiin flerry@suomi24.fi niin minä laitan sitten pakettia tulemaan.



Se on taas aika parhaan kyvyn mukaan auttaa ja vastata googlen kautta tulleille hakusanojen etsijöille. Tässä kokoelma viimeaikoina Kiki's Homeen tulleita hakuja:

paniikkikohtaus pikakelaus

Tiivistäisin sen pikana seuraavasti: Epäilen kuolevani, tiedän kuolevani, en kuollutkaan.

(Jos olet samanlainen Tarjoushaukka kuin minä ja olet tarttunut Tokmannilta neljä purkkia suklaista espressoa eurolla houkutukseen ja olet nautiskellut niitä saman vuorokauden aikana noin viisi kymmenen 15 tölkkiä, niin se voi olla ihan se kofeiinin määrä, joka laittaa ison rattaan heilumaan.)


postaus pieru
Kovasti tarmokkaasti väitin perheen miesväelle, etten todellakaan ole päästellyt blogistaaniaan leijasta postausta ja teini vastasi "Joo, niin varmaan mutsi, miten sinulla olisi käynyt sellainen edes mielessä?" Mies ei saanut naurultaan sanottua mitään. Asiaa tutkittuani jouduin hyvin poikkeuksellisesti myöntämään väitteeni vääräksi. Tässä nyt sitten sekin pikakelauksella:
 En päästellyt perätuulia ulos puolison kuullen todella pitkään aikaan. Eikä puhuta nyt viikoista vaan kuukausista. Sitten kävi haaveri ja lapsi kalautti päänsä kirjaston satutunnilla patteriin niin voimalla, että siitä tuli verta. Kotimatkalla ajattelin autossa yhden kuuluville vapautetun pumpan nyt sitten olevan aivan sama sen jälkeen kun lapsukaisella oli ventti otsassa. Siitä se kaasutus sitten lähti.

Luin joskus Cosmopolitanista miesten toiveita mitä tyttöystävät ei koskaan sano. Yksi niistä oli "Hieno pieru kulta, päästähän toinen." Koska se ilmavaivojen vapauttaminen oli aikoinaan niin kovin ylivoimaisen vaikeaa niin totesin puolisolleni, että kyllä minuakin pitäisi myös kannustaa. Puoliso sitten välillä kehuu ja toteaa "Hieno pieru kulta, päästäppä toinen."


taikalamppu jylppygalleria
 Kyllä minäkin jään joskus sanattomaksi ja nyt on se joskus.


tekosyy lanttukuutioille
Nuukana kuluttajana käyttäisin tekosyynä lantun kilohintaa.

kauanko kaalimato lataa
Olen lataillut viime aikoina tosi paljon naamakirjassa FarmVille peliä. Tuollaista kaalimatopeliä en ole kokeillut. Mutta ainakin siinä FarmVillessä tulee alussa teksti, että jos ei peli ilmaannu näytölle 10 sekunnissa niin sitten täytyy imuroida uusi Flash Playeri. Lukitsen vastauksen alle 10 sekunttia tai sun kaalimato saattaa vaatia tuoreemman Flash Playerin.

vierasta posliinia

Tunnustan, kärsin tästä samasta vaivasta, kunnes antibioottiripuli opetti sen, että kunhan ei ole köntsä housuissa, niin se on aivan samantekevää vaikka toiminnon joutuisi suorittamaan vieraassa huussissa. Tutuksi kävi joka kaupan, viraston ja kirjaston saniteettitilat. Kaikkihan me käydään kakalla, anna mennä vaan, vaikka pakaroiden alla olisi vierasta posliinia.

lusikkaasento

Laitat vaan googleen hakusanaksi "Miten katetaan pöytä" niin jo löytyy mihin voi laittaa soppalusikan ja mihin jäätelölusikan.

Meillä nirvanaan vienyt lusikka-asento on tälläinen:

Mies viime suven alussa ne tuunaili ja vieläkin ihailen niitä hartaudella.

herpes arpi tykyttää
Tälle ei ole mitään tieteellistä perustetta, mutta oma arpeni tykyttää hermostuessani. Laske viiteen tai jos olet oikein äkäinen viiteenkymmeneen. Toimii. Jos olet epälaskennallinen ja sinulla on lähimmäinen, jota naurattaa sormien apuna käyttäminen, niin sitten vaan toteat sinne viiteenkymmeneen pääsyn olevan useamman numeron mittainen matka. Voit tehostaa viestiä ilmauksella "Sulla tykyttää kohta otsa kun nippaan siihen!" (Tehostusta saa käyttää vaan täysi-ikäisen seurassa.)


herpes pyllyvaossa
Pohdein kovasti miten ihmeessä huuliherpes sinne vakoon olisi sujahtanut ja sitten keksin ratkaisun probleemaan. Voi sinua ressukkaa; Se kun toisista mielistelevistä ihmisistä sanotaan, että he ovat perseennuolijoita, niin se on pelkkä kielikuva. Ei sitä nyt herranjessus sentään ole tarkoitus ihan kirjaimellisesti ottaa. Välttääksesi lisäongelmat niin esimerkiksi; Niin kiero, että syö rautanaulan ja paskantaa ruuvin on sitten ihan vaan pelkkä sananlasku.

itse tehty vibra
Tässä kävi muutama päivä sitten niin, että kiukustuneena päätin keppostella ja tuunata miehen kuntopyörään Jäbättimen. (Koska siellä lukijoissa on varmaan heitä, joiden teevee ei ole lauantai-iltana kolmosella, niin se on sellainen muovinpala mitä muksuna laitettiin pyykkipojalla pinnojen väliin ja se räpätti polkiessa.) No eihän siihen sellaista sitten saanut asennettua, koska rengas oli jonkun tyhmän suojakuoren kätkössä.

Epäonnistuneen tuunailun takia raaka-aineena ollut jogurttipurkki jäi hyödyntämättä ja sain aatoksen kokeilla DIY vibraa. Tai nyt täytyisi varmaan sanoa saaneeni huikeen idiksen tuunata vibra. Päätin kokeilla sulattaa jogurttipurkin reunasta leikattua kahta pisaraa leivinpaperin välissä yhteen. Siinä sitten silitysraudan kanssa häärätessäni tajusin olevani väärällä polulla. Eihän se ole vibra, sehän on plektra.
Mutta jos siellä nyt joku etsii plektran ohjetta niin tälläinen siitä tuli.

Jäin vielä Jäbätin-kepposen yrittämisestä kiinni, kun puoliso tiedusteli minkähän ihmeen takia kellariin oli ilmaantunut pyykkipoika ja pikaliimaputkilo? Ja miksi kuntopyörässä törröttää pystyssä ruuvimeisseli?  Yritin irrottaa sitä muovikuorta mutten saanut sitä irti, mutta en saanut sitä työkaluakaan enää irti. Yleensäainaniinjärkeväpuoliso kehtasi vielä lapsellisuuksissaan kysäistä "Onko mahdollista, että sää liimasit sen meisselin kiinni?"

Nyt mun täytyy tähän loppuun vielä kertoa pyörätraumastani. Meillä oli ennen miehen kuntopyörä olohuoneessa. Sehän tietysti jo aiheuttaa trauman jo ihan noin sisustuksellisesti ja sen takia se majailee nyt kellarissa. Puolustan siipan alakertaan ajamista sillä, että hänellä on siellä telkkari, radio sekä sauna. (Suorastaan siis kuntosalitasoista, vaikkei salilla taida olla orressa roikkumassa riviä kuivattuja vihtoja eikä seinällä metri kertaa metri kokoista Taistelevat Metsot taulua.) Kun se pyörähirvitys vielä majaili olkkarissa niin yhtenä kertana miehen polkiessa olin peffa pystyssä siinä edessä. Yleensäainaniinjärkeväpuoliso hyvin vitsikkäästi päästi äänen, joka imitoi soittokelloa. Ja tätäkös meillä sitten vieläkin jaksetaan nauraa: Minulla oli takanani latua auki vaativa mies ja edessäni sohva, jonka yli en todellakaan olisi päässyt kapuamaan. Ei siinä kertakaikkisesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin pillahtaa itkuun ja karjaista:
 "Et p*rkele kyllä aja mun päälle!"

Arvonta

Melkein 60 000 sivunnäyttöä, mikä ihana syy arpoa. Olen edelleen epälaskennallinen, joten oikeudenmukaisen arvonnan varmistamiseksi mennään vanhalla tutulla yksi arpa - kaikille metodilla. Jos mun täytyisi pelata kahden tai kolmen lipukkeen kanssa niin saattaisi tulla mitä sattuu. Ilostun aivan kauheasti jos laitat omaan blogiisi arvontamainoksen ja vielä enemmän ilostun jos liityt lukijaksi, mutta pihtarilinjalla silti; arpa per nenä. Jos olet anonyymi niin laita joku nimimerkki, jos teitä sattuisi olemaan kaksi, niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymia. Kauppaan kuuluu vaan laatikot, tuuppasin tulppaanit ja pyyhkeet mukaann, kun pelkät lootat näytti valjulta kuvassa. Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten arpaisen uudestaan. Muutamia kertoja huhuiltuani voittajaa, joka ei ilmaannu, kiukustun ja pidän laatikot itse.


Ja sitten ihan muihin asioihin:

Reilu 11 vuotta sitten tuumailin, ettei meillä ole miehen kanssa mitään syytä olla avioutumatta. Käskin sitten puolison kosaista itseäni ja on hän varmaankin niin tehnyt. En muista miten tilanne on hoidettu, joten aina välillä komennan puolisoani kosaisemaan uudestaan ja hän esittää tärkeän kysymyksen "Haluatko olla vielä mun vaimo?"  Siippa on todennäköisesti mennyt polvilleen ja minä olen todennäköisesti alkanut nauramaan. Hääpäiväksi valitsin ystävänpäivän kun ajattelin, ettei se unohdu minulta, mieheni ei tälläisia asioita unohtele. Eikä se edes johdu älypuhelimessa olevasta kalenterista. Ehkä siihen päivän valitsemiseen pikkariikkisen vaikutti myös ystävänpäivänä kauppojen tiskeihin ilmaantuvat leivokset. Ketähän tässä yritän huijata, kyllä ne baakkelssit vaikutti todella paljon.


Tasan 11 vuotta sitten vietiin lapsi anoppilaan yökylään ja käväistiin maistraatissa. Todistajat saatiin talon puolesta eikä yhtään vierasta ollut kutsuttu. Juhlallisuuksien jälkeen oikein pröystäiltiin ja mentiin aterioimaan ravintolaan, jossa oli käteen otettava ruokalista. Yleensähän me käydään murkinoimassa paikoissa, joissa myyjän pään takana on valotaulu. Lopetettiin pröystäily ja tilattiin annokset, jotka oli ykkösbonuskortilla tarjouksessa. Mies hemmotteli nuorikkoaan viemällä tuoreen vaimonsa ostamaan videovuokraamosta grande-kokoluokkaa olevan irtokarkkipussillisen. Mässytin tyytyväisenä saalistani ja tajusin yhtäkkiä, etten voi ajatella mitään muuta kuin hotolonttiani. Liekeissä oleva alakerta olisi tietysti tuohon hääpäiväteemaan kovin ollut sopivaista, mutta polttava tunne oli suuresta sokerimäärästä saatu elämäni hirvein hiivatulehdus.


Seuraavana päivänä haettiin jälkikasvu kotiin anoppilasta, enkä ole sen jälkeen kummastellut mistä kaikki ilkeät anoppikaskut on saaneet alkunsa. Lapsi oli käynyt mummon kanssa shoppaamassa meille lahjan jostain rättimarketista. Se oli hepokatti, joka pitelee toisessa kädessään sydäntä ja toisessa kätösessään haravaa. Päässä sillä törröttää oljesta tehty tukka ja hattu. Kun meidän lapsukainen sen suurella rakkaudella oli valinnut niin pakkohan sitä oli muutama piiiiiitkä vuosi pitää kirjahyllyssä. Nykyään hepokatti asustaa meillä kellarissa laatikkoon pakattuna, mutta vieläkin sen näkeminen herättää mussa kaikennäköisia rumia anoppivitsejä. Terkkuja anopille; odotas vaan synttäreitäsi, taidetaan käydä teinin kanssa vähän ostoksilla.


Tänään annan miehelleni hääpäivän kunniaksi; tarjoan puolisollekkin Liiteristä (Lidlistä) ostamaani sydämen muotoista kakkua. Yleensähän syön herkut sillä aikaa yksin kun perheen miehet on koulussa ja töissä. Joskus siinä kyllä käy niin, että jään teostani kiinni. Ei ole montaa päivää kun puoliso kotosalle tullessaan alkoi kyselemään huulet töröllään kotiintulotervehdystä odottavalta vaimoltaan onko lounaani mahdollisesti koostunut suklaajäätelöstä?

Siis mistä ihmeestä se sen tiesi?



Täytyy tässä nyt vähän hempeillä;
Kohta 15 yhteistä vuotta ja vieläkin on perhosia vatsanpohjassa kun mies tulee työpaikaltaan kotosalle. Enkä puhu nyt ilmavaivoista. Yhden tosi hutiin ammutun laukauksen jälkeen olen kovin tyytyväinen täysosumaani. Vaikkakin se metsään mennyt laukaus tarvittiin opettamaan meikäläiselle, että se on ihan hemmetin ok, että parisuhteen toinen osapuoli on tasainen, rauhallinen ja luotettava. Vietän mielummin elämäni tossun kanssa kuin annan sen tossun pyyhkiä pohjansa mun naamaani.

Rakas puolisoni, sinä annat minun olla minä. Suljet silmäsi virheiltäni. Et ole huomaavinasi, että nakertelen pala palalta pinkopahvia pois varaston seinästä, vaikka sinä sanoit sen pitävän täytteet katossa. Mutta kun se pinkopahvi on rumaa. Sinä naurat ja sanot, että kummasti sitä sahanpurua on taas kertynyt. Kaatuessani tiedän aina sun seisovan mun takana ja ottavan minusta kopin. Vaikka silloin sun syliin kaatuu reippaasti päälle sata kiloa elämän iloa. Tiedän meidän elämän loppuiltoina sun ottavan mut lusikkaan ja rapsuttelevan. Paitsi silloin kun mulla on lonkassa limapussin tulehdus tai selkä kipeä. Tiedän sun sängyssä tänä iltana toteuttavan toiveeni. Olen helppo vaimo ja lahjatoive on ollut jo vuosia sama; laulat hiljaa mun korvaan Metallican Nothing Else Matters.


Rakas puolisoni, toteutat kaikki kohtuulliset pyyntöni. Tykkään sinusta, vaikkei sinun mielestäsi ei ole kohtuullinen toive, kun pyysin sinua menemään viemään viestin paskanaapureille, että jos he haluavat muuttaa, niin me lainataan tankki täynnä olevaa pakettiautoa ja autetaan tavaroiden kantamisessa. Tai voidaan vaikka hoitaa koko muuttokin.

Rakas puoliso, tykkään susta vieläkin niin, että halkeen. Vaikka sinä ryökäle olet tänä aamuna arvioni mukaan ottanut noin viisi kappaletta suklaasydämiä paketista, jonka olin jättänyt sinulle köökin pöydälle. Odottelin sinun vain jättäneen viestin, että olen todella kultainen kun ajattelin sinua, mutta syö vaan ihan itse kaikki.

Hieroin sitä kuin taikalamppua.

Meillä oli tammikuussa taas se aika vuodesta kun tuli täyteen tällä kertaa tasan 17 vuotta siitä kun väänsin vaginastani vuorokaudelta tuntuneen 47 minuutin ponnistuksen jälkeen vesimelonin kokoisen pään ulos. (Väänsin vähän muutakin; sananlaskun "Ei lasta, eikä paskaa." vastaisesti olin saanut väännettyä lavetille sekä lapsen että paskan.) Tämähän tarkoittaa sitä, että päässäni alkoi pyöriä uhkaavia kauhukuvia syntymäpäiväjuhlasta, valkoisista sohvista ja ylisuuresta teinilaumasta. Pidän suurimmasta osasta lapsen kamuista, mutta 60 niitä hilloutumassa valkoisen sohvan liepeille saa leposykkeen nousemaan pilviin. 

Lähdettiin sitten viime vuodesta hyvällä havaitulla kaavalla liikenteeseen; Meidän asunnon alla on tyhjillään liikehuoneisto, joka ei ole aikoihin ollut käytössä. Siiippa rimpautti taas huoneiston omistajalle ja saatiin vuokrattua tila, vaikka puoliso rehellisesti kertoi aikomuksista hillota sinne sata kakaraa. Sohvat pelastettu. Koska meidän talossa on äänieristys tehty pinkopahvilla niin kaikki kuuluu tänne yläkertaan, joten kellarissa on vielä sekin hyöty, että täällä oltiin valmiustilassa pistämään pirskeet pakettiin ja tuomitsemaan lapsiraukka ikuiseen häpeään tarpeen vaatiessa. Oli siis melkein KäTy-bileet. (Kämppä tyhjänä.)

Ennen bileitä opettelin jälkikasvun nimeä. Edellisissä synttärikinkereissä kävi niin, että kun yksi lapsukaisen ystävä kätteli ja esitteli itsensä niin menin totaalisesti lukkoon. V-V:llä on pitkä nimi ja käytän siitä nuukana ihmisenä vaan toista puolikasta. Itse hän käyttää identiteettinään maailmalla sitä toista puolikasta. En sitten millään saanut päähäni mikä ihme se toinen nimi on mitä muut käyttää ja osoitin sormella omaa vaivalla maailmaan pungettua jälkeläistäni ja ilmoitin olevani "Tuon äiti."

Pääsin toteuttamaan jotain jonka toivoin ja kuvittelin olevan menneen talven lumia; teemasynttärit. V-V toivoi Beer Pong pöytää, jonka päällä heitellään pingispalloja kertakäyttömukeihin.  (Joku juo jostain kupista kun toinen osuu omalla pingispallollaan johonkin?) 

Leikilläni tiedustelin lapsukaiselta tehdäänkö Beer Pongin voittajalle myös mestaruusvyö ja yllättäen vastaus oli; Joo.  

Ensin sitä mestaruusvyötä yritti askarrella mies; ei kelvannut, eikä meillä tämän yrityksen jäljiltä ole saunassa kauhaa.

Sitten toimeen tartuin minä:

Näistä se ajatus sitten lähti; liukuri, jesari, Tiimarin -90% alennuksesta ostettu rintamerkki, pahvilaatikko ja mattopuukko sekä saha. Kadun äärimmäisen paljon hyvältä tuntunutta ajatusta ostaa muovikassillinen tosi- halvalla - sain vappupillejä sieltä Tiimarin -90% osastolta. Eikös ne vekarat sitten puhaltaneet niihin pilleihin aina sen pingispallon osuessa kuppiin. Mieheni mieliksi lisään tähän vielä katuvani myös toista ostosta, etten ikinä koskaan osta alennuksesta enkä täydellä hintaa enkä ota vaikka saisi ilmaiseksi yhtäkään pulloa vaahtoserpenttiiniä. Olisi kuulemma siivoaminen ollut tosi paljon helpompaa ilman sitä. 

Ja vaikka itse sanonkin niin siitä tuli hyvä. Pohjana on liukuri ja reunat tein pahvilaatikosta. Kullanväristä joulukoristeisiin tarkoitettua maalia -70% alella Tiimarista ja lisukkeena reunassa vielä tosi tosi monta kiekausta jesari-rullasta. Ja tämän kaiken koreuden sai jopa kiinnitettyä vyötäiselle, koska kaiken tuon teipin alla on nahkavyö.

Jos kääntelin minä ahkerasti teippirullaa niin samaa teki myös jälkikasvu. Hän sitten päätti vetää alligaattoriteipillä kaikki matot ja johdot niin ettei kukaan vaan kompastu. Kyllä oli sitten sisustukselliset.

Pikku piltin kaveripiiri aikoo tehdä tästä Beer King - ottelusta jokavuotisen Winter Classic tapahtuman. Kävin ostamassa pokaalin, johon voidaan sitten kaiverruttaa kunkin vuoden voittaja, vaikka epäilen ettei tämä peli vuosia kiinnosta. Eteen tuli kammottava tilanne, jossa lapseni puhui minulle kuin olisi mun vanhempi. Se keskustelu sisälsi jotain diipadaapaa siitä miten mun täytyy ymmärtää. että aina ei voi voittaa, joku muu voi voittaa, että pokaali voi lähteä johonkin toiseen talouteen ja miten en saa siitä sitten raivostua. Siis minäkö?


Yritin ottaa kuvaa siitä kiertopalkinnosta. Se ei onnistunutkaan, kun olin painanut kamerasta nauhoituksen päälle, siinä on sitten sellainenkin nappi. Pari kertaa kyllä päästin kiukkuisen hymh-tuhauksen ennen arvoituksen ratkeamista. Päätin sitten astua nykyaikaan ja laittaa salaa nauhoitetun kuvamateriaalin aiheesta miten kuvat päätyvät tänne blogiin. Tämähän on vissiin sellainen videopostaus. (Ehkä se lapsen pitämä saarna siitä ettei aina voi olla ykkönen oli aiheellinen kun yrittäessäni ottaa sitä kuvaa olin hoilotellut "Lassekin kaatui ja silti se voitti.")  Jos kuuntelette pätkän niin pitäkää kaiuttimet pienellä. Jopa oma sisko mietti hetken aikaa vastausta kysymykseen "Rakastaksää mua vielä jos laitan juutuubbiin pätkän missä vetäisen Jippikayjee?"

 Pyydän anteeksi kaikilta artisteilta, joiden tuotanto tässä häväistään.

Koska tuo jälkikasvu näitä kyseli niin laitan sitten teille lukijoille myös selvityksen:

Pieraisitko sä ?

Se alussa oleva narahdus tulee tuolista.

Mitä sä heiluttelet sitä koko ajan?

Siirtelen sitä jalustaa, ettei pöytätabletin reuna pilaa näkymää.

Kuullostat ihan *******
Ääni on identtinen siskoni kanssa, koska sormenjäljen aiheuttama kiukku tulee ulos syvimmällä rintaäänelläni.

Mikä ihmeen sika?

Tsiikaa voittajaa.

Joo mutsi, laita tää youtubeen. Joo, mähän autan sua siinä.

Ei se suostunut auttamaan, laitoin sen sitten ihan itse.

Kyllä sä pieraisit! 

Ne kaksi muuta on keittiön lattian narahdukset. Siis ihan aikuisten oikeasti on.