perjantai 14. helmikuuta 2014

Arvonta




Melkein 60 000 sivunnäyttöä, mikä ihana syy arpoa. Olen edelleen epälaskennallinen, joten oikeudenmukaisen arvonnan varmistamiseksi mennään vanhalla tutulla yksi arpa - kaikille metodilla. Jos mun täytyisi pelata kahden tai kolmen lipukkeen kanssa niin saattaisi tulla mitä sattuu. Ilostun aivan kauheasti jos laitat omaan blogiisi arvontamainoksen ja vielä enemmän ilostun jos liityt lukijaksi, mutta pihtarilinjalla silti; arpa per nenä. Jos olet anonyymi niin laita joku nimimerkki, jos teitä sattuisi olemaan kaksi, niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymia. Kauppaan kuuluu vaan laatikot, tuuppasin tulppaanit ja pyyhkeet mukaann, kun pelkät lootat näytti valjulta kuvassa. Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten arpaisen uudestaan. Muutamia kertoja huhuiltuani voittajaa, joka ei ilmaannu, kiukustun ja pidän laatikot itse.


Ja sitten ihan muihin asioihin:

Reilu 11 vuotta sitten tuumailin, ettei meillä ole miehen kanssa mitään syytä olla avioutumatta. Käskin sitten puolison kosaista itseäni ja on hän varmaankin niin tehnyt. En muista miten tilanne on hoidettu, joten aina välillä komennan puolisoani kosaisemaan uudestaan ja hän esittää tärkeän kysymyksen "Haluatko olla vielä mun vaimo?"  Siippa on todennäköisesti mennyt polvilleen ja minä olen todennäköisesti alkanut nauramaan. Hääpäiväksi valitsin ystävänpäivän kun ajattelin, ettei se unohdu minulta, mieheni ei tälläisia asioita unohtele. Eikä se edes johdu älypuhelimessa olevasta kalenterista. Ehkä siihen päivän valitsemiseen pikkariikkisen vaikutti myös ystävänpäivänä kauppojen tiskeihin ilmaantuvat leivokset. Ketähän tässä yritän huijata, kyllä ne baakkelssit vaikutti todella paljon.


Tasan 11 vuotta sitten vietiin lapsi anoppilaan yökylään ja käväistiin maistraatissa. Todistajat saatiin talon puolesta eikä yhtään vierasta ollut kutsuttu. Juhlallisuuksien jälkeen oikein pröystäiltiin ja mentiin aterioimaan ravintolaan, jossa oli käteen otettava ruokalista. Yleensähän me käydään murkinoimassa paikoissa, joissa myyjän pään takana on valotaulu. Lopetettiin pröystäily ja tilattiin annokset, jotka oli ykkösbonuskortilla tarjouksessa. Mies hemmotteli nuorikkoaan viemällä tuoreen vaimonsa ostamaan videovuokraamosta grande-kokoluokkaa olevan irtokarkkipussillisen. Mässytin tyytyväisenä saalistani ja tajusin yhtäkkiä, etten voi ajatella mitään muuta kuin hotolonttiani. Liekeissä oleva alakerta olisi tietysti tuohon hääpäiväteemaan kovin ollut sopivaista, mutta polttava tunne oli suuresta sokerimäärästä saatu elämäni hirvein hiivatulehdus.


Seuraavana päivänä haettiin jälkikasvu kotiin anoppilasta, enkä ole sen jälkeen kummastellut mistä kaikki ilkeät anoppikaskut on saaneet alkunsa. Lapsi oli käynyt mummon kanssa shoppaamassa meille lahjan jostain rättimarketista. Se oli hepokatti, joka pitelee toisessa kädessään sydäntä ja toisessa kätösessään haravaa. Päässä sillä törröttää oljesta tehty tukka ja hattu. Kun meidän lapsukainen sen suurella rakkaudella oli valinnut niin pakkohan sitä oli muutama piiiiiitkä vuosi pitää kirjahyllyssä. Nykyään hepokatti asustaa meillä kellarissa laatikkoon pakattuna, mutta vieläkin sen näkeminen herättää mussa kaikennäköisia rumia anoppivitsejä. Terkkuja anopille; odotas vaan synttäreitäsi, taidetaan käydä teinin kanssa vähän ostoksilla.


Tänään annan miehelleni hääpäivän kunniaksi; tarjoan puolisollekkin Liiteristä (Lidlistä) ostamaani sydämen muotoista kakkua. Yleensähän syön herkut sillä aikaa yksin kun perheen miehet on koulussa ja töissä. Joskus siinä kyllä käy niin, että jään teostani kiinni. Ei ole montaa päivää kun puoliso kotosalle tullessaan alkoi kyselemään huulet töröllään kotiintulotervehdystä odottavalta vaimoltaan onko lounaani mahdollisesti koostunut suklaajäätelöstä?




Siis mistä ihmeestä se sen tiesi?



Täytyy tässä nyt vähän hempeillä;
Kohta 15 yhteistä vuotta ja vieläkin on perhosia vatsanpohjassa kun mies tulee työpaikaltaan kotosalle. Enkä puhu nyt ilmavaivoista. Yhden tosi hutiin ammutun laukauksen jälkeen olen kovin tyytyväinen täysosumaani. Vaikkakin se metsään mennyt laukaus tarvittiin opettamaan meikäläiselle, että se on ihan hemmetin ok, että parisuhteen toinen osapuoli on tasainen, rauhallinen ja luotettava. Vietän mielummin elämäni tossun kanssa kuin annan sen tossun pyyhkiä pohjansa mun naamaani.


Rakas puolisoni, sinä annat minun olla minä. Suljet silmäsi virheiltäni. Et ole huomaavinasi, että nakertelen pala palalta pinkopahvia pois varaston seinästä, vaikka sinä sanoit sen pitävän täytteet katossa. Mutta kun se pinkopahvi on rumaa. Sinä naurat ja sanot, että kummasti sitä sahanpurua on taas kertynyt. Kaatuessani tiedän aina sun seisovan mun takana ja ottavan minusta kopin. Vaikka silloin sun syliin kaatuu reippaasti päälle sata kiloa elämän iloa. Tiedän meidän elämän loppuiltoina sun ottavan mut lusikkaan ja rapsuttelevan. Paitsi silloin kun mulla on lonkassa limapussin tulehdus tai selkä kipeä. Tiedän sun sängyssä tänä iltana toteuttavan toiveeni. Olen helppo vaimo ja lahjatoive on ollut jo vuosia sama; laulat hiljaa mun korvaan Metallican Nothing Else Matters.


Rakas puolisoni, toteutat kaikki kohtuulliset pyyntöni. Tykkään sinusta, vaikkei sinun mielestäsi ei ole kohtuullinen toive, kun pyysin sinua menemään viemään viestin paskanaapureille, että jos he haluavat muuttaa, niin me lainataan tankki täynnä olevaa pakettiautoa ja autetaan tavaroiden kantamisessa. Tai voidaan vaikka hoitaa koko muuttokin.




Rakas puoliso, tykkään susta vieläkin niin, että halkeen. Vaikka sinä ryökäle olet tänä aamuna arvioni mukaan ottanut noin viisi kappaletta suklaasydämiä paketista, jonka olin jättänyt sinulle köökin pöydälle. Odottelin sinun vain jättäneen viestin, että olen todella kultainen kun ajattelin sinua, mutta syö vaan ihan itse kaikki.

171 kommenttia:

  1. .....Sitähän se kaikki on, Rakkautta, rakkautta vaan, Sitähän se kaikki on, on Rakkautta, rakkautta vaan....
    Sinua minä tarvitsen niin paljon, Sinä opetit minulle sen, Liian vaalee on harmaa, Ja millainen, Mitä sitä selittämään, Hämärät aatot, Kanssasi jaan..... Alkoi soimaa päässä..
    Ja mulle se yks lipuke tuohon arvontaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, tuokin on ihana laulu, täytyykö tässä nyt alkaa oikein ahneeksi ja vaatia miestä vetäisemään soolon kahteen kertaan :D Mää pistän arvan :)

      Poista
  2. Siinähän sitä oli romanttista tunnustusta sun miehelles, enemmän, kuin laki vaatii, hän on varmasti otettu! Ja syystä, jos joku muu olis koskenu sun suklaasydämmiin, hää tuskin ois hengissä enää... Vaikka olis kuinka huono päivä, niin sun blogin lukeminen piristää ja hymyilyttää aina, yleensä jopa nauran itsekseni ääneen... Oikein mukavaa ja suklaan täyteistä ystävänpäivää!!! Mukana arvonnassa ollaan. Terveisin Anne-Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo antanut anteeksi tämän suklaisiini kajoamisen kun sain Laurellin laatikon töistä kotiin tulleelta mieheltä. Ja sain syödä yksin marsipaanisydämet muffinsien päältä :D Voin mä ehkä huomenna kysyä muutaman kerran "Kui sää nyt mun suklaitani söit?" :D Oikein hyvää ystävänpäivää, lisään arvan :)

      Poista
  3. Meillä juhlitaan ystävän päivää murhatunnelmissa. Menemme siis teatteriin. Kuka kaipaa romantiikkaa, kun tuvassa on suuri telkkari ja keittiössä Prinsessamainen diktatuuri? ;) Suklaakakun leivon, vain koska minulla ei ole muutakaan tekemistä. Arvonnan skippaan, koska mieheni totesi meillä olevan aivan liikaa sisustustavaraa muutenkin. Toisin sanoen hyvä, jos kävelemään mahtuu. Hyvää ystävän päivää sinnekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää teatterireissua ja oikein hyvää ystävänpäivää! Mun täytyisi ottaa susta oppia ja lopettaa tilpehöörin kerääminen :D

      Poista
  4. Mmmm. Valentiini Itte sai piiiitkän viestin, oikeastaan kolme muutaman päivän välein eli monisivuisia kirjeitä - lisäksi kortin ja harvinaisen hunajaisen Are You My Valentine -runon... ja kaikki tämä viikon sisällä ;) Toisaalta, on se aika kiva saada rhomandillista meiliä, joka on ajoitettu juuri niin, että tietää minun olevan heräilemässä ja avaamassa tätä helevetinkonetta! Eli pakko hemmotella vain itseään: tein keksikakun *jei*, siitä tulee hyvää. Jos se jaksaa odottaa huomiseen. Maistelin jokaista tekovaihetta ja eihän niin hyvistä aineksista VOI tulla pahaa? Eihän? :)
    Onnea vaan, teille molemmille! Kiva, että mieskin saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keksikakku ei voi olla pahaa, olen sun kanssa ihan samaa mieltä :) Täytyy se välillä antaa, eikä vaan itse olla ottamassa :D

      Poista
  5. Tää oli siis ihan paras! Ihana :D
    Ja juu, mukana arpasussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman noita naapureita olisi ihan parasta :D Lisään arvan :)

      Poista
  6. Ihanaa kun oot onnellinen ♥
    Arvonnassa mukana...tietysti!

    Mahtavaa ystävänpäivää ja onnea!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kovin tyytyväinen tuohon täysosumaani :) Vielä kun se aina tottelisi :D Oikein, oikein hyvää ystävänpäivää ison halauksen kera <3

      Poista
  7. Onni on ihana asia! Ai että, olipas makia postaus. Ja niin on palkintokin teitillä!
    Tahtoo!! Mein olkkari suorastaan hinkuu noit laatikoita ihanille pienille aarteille!
    Onnea kävijämäärästä ja hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan yksi sellainen arpa, joka hinkuu tulla nostetuksi :D Oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

      Poista
  8. Ihana ♥ Hyvää hääpäivää teille!

    Olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa hää- ja ystävänpäivää teille ♥

    Arvonnassa mukana ilman muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle! Lisään arvan :)

      Poista
  10. Ystävä hyvä, sinähän kujerrat kuin vastarakastunut ;)
    Ihanaa, romanttista ystävänpäivää, kaikukoon se lahjasi kovaa ja korkealta!
    Arvonnassa olen mukana, ilman muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä en halua kovana, se pitää laulaa pehmeästi viikset painettuna korvan lähelle :D Oikein, oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle! Lisään arvan :)

      Poista
  11. Mukana arvonnassa. Mukavaa ystävänpäivää ja romanttista hääpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle! Lisään arvan :)

      Poista
  12. Hyvää hääpäivää ja ystävänpäivää! <3 Ihana kirjoitus! :)

    Osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa kun olit mukana valitsemassakin :D Oikein, oikein hyvää ystävänpäivää <3 Makeat terveiset tuli perille, kiitos <3

      Poista
  13. Mukaan arpajaisiin! Ihana toi sun stooris...( tai teidän yhteinenhän se on;-)
    -Satu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä välillä ollut töyssyjäkin, mutta suurimman osan ajasta on kyllä ollut tuota ihanaa :) Lisään arvan :)

      Poista
  14. Sä olet niin paras päivänpelastaja, kiitos että olet olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän mää täällä ihan punastun :D Kiitos, ihana olet sinäkin :)

      Poista
  15. Arvonnassa mukana!
    Hyvää hääpäivää. Minun mieheni valitsi hääpäiväksemme syntymäpäiväni, ettei hänen tarvitse muistaa montaa päivämäärää :-)
    Melkein täydellinen on puolisosi, miinusta tulee vain noiden viiden suklaasydämen verran !
    Ihanaa ystävänpäivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään arvan :) Olen samanlainen unohtelija näiden tärkeiden päivien kanssa. Töistä kotiin tullessaan mies toi muffinsseja ja sain yksin syödä marsipaanisydämet niiden päältä. Tasoittaa tuota suklaasydänten aiheuttamaa järkytystä :D Oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

      Poista
  16. Hyvää ystävänpäivää♥ Meilläkin on tänään hääpäivä♥
    Mukana arvonnassa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään arvan :) Oikein hyvää hääpäivä-ystävänpäivää myös sinne teille <3

      Poista
  17. Arvontaan mukaan! Mukavaa ystävänpäivää. Meillä "juhlittiin" suklaalla koristelluin sydänpiparein - minäkin pääsin maistelemaan suklaata, nythän se ei ollut karkkimuodossa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään arvan :) Ei suklaa koristelussa ole karkkia, sehän on kuorrutetta ;D Oikein, oikein hyvää ystävänpäivää sinulle!

      Poista
  18. Oii Kiki, sä sait mut liikuttumaan! Mäkin haluan tuollaisen miehen (en olw kärkkymässä sun versiota, ihan omaa haikailen). Nauti siitä mitä sulla on, olet sen ansainnut!

    Ja kyllä, meidän huoneidenvaihtoruljanssin jälkimainikeihin mahtuisi just tollaset laatikot pitämään loputkin tavarat järjestyksessä.

    Ihanaa ystävänpäivää ihana ystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle mun ihana Marjaana <3 Tuolla mun omalla on sellainen ihan lyhyt piikikäs tukka, mutta heti kun bongaa samanlaisen rastoilla niin jo heilahtaa verkko ja otan kiinni :D Sanon sitten sille vaan, ettei pelkää, kaverille olet menossa :D

      Poista
    2. Verkotat sellaisen, joka on aina halunnut elää pientä ja rauhallista elämää maalla mutta ei vielä ole toteuttanut toivettaan. Mä sitten voin toteuttaa kaikki sen toiveet (ja räplätä sen rastoja, kokemusta on esikoisen tukan ansiosta ;-)

      Poista
  19. Nöyränä lunastan arpani. Toivottelen teille romantillista ja kiihkeän hottia Ystävällistä Hääpäivää! Tottakai isäntä verotti muutaman suklaan; sillä oli pelko, että se liiasta sokerista tullut tauti uusii. Ei sun nyt vaan Sopinut niitä kaikkia syödä! Makeet silläkin on mielessä.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Ai kauheeta, en meinannut millään saada tähän vastattua, kun mua alkoi ihan hirveesti naurattaa koko ajan :D Sehän se tietysti tämän kaiken takana on, ettei se 11 vuoden takainen katastroofi toistu :D Multa tulee kyllä kohta naurupissa housuun :D No, mielummin se kuin hiivatulehdus :D Oikein, oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle <3

      Poista
  20. Voi jummi, mulla tuli ihan tippa silmään kun luin tuota sun kaunista kiitosta puolisollesi! <3 Hyvää hääpäivää teille!
    Mie rustasin miehelle vain kortin, se ei noteerannut koko Voitonpäivää. No, maksoi se kaikki mun laskut, ja se kyllä korvaa moninkertaisesti (ainakin materialistisella puolella) noteeraamattomuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollainen laskujen maksu on välittämistä ja huomioimista :) Jos meillä ei olisi hääpäivä niin en usko ollenkaan että meillä noteerattaisiin keskenämme koko päivää, mies varmaan sanoisi olevansa mun puoliso, eikä mun ystävä :D

      Poista
    2. Ai niinku äitienpäivänä oot puoliso, et äiti??? Sillä perusteella meillä mennään :) Mie olen tyytyväinen siihen, että mun mies ei edes odota, että jotain hiton päiviä vieteltäis, isän-, äidin-, ystävän-, joulu-, hää-, pääsiäis- tai syntymäpäivää. Paitsi lasten synttäreitä vähän. En kestäis enkä jaksais juhlia, vieraita, "pitää olla sitä ja tätä". Kaikki mitä tulee, on vain plussaa!

      Ja kyllä se odottaa, että mie ainakin osan maksan takaisin, jos saan rahaa. Pyysin palkanlaskijaa maksaan mulle viimetalvisen talviloman rahana, kun se on jäänyt viettämättä sairaslomien takia. Ei se ole mitään vastannut ja yleinen maksupäivä on viikon päästä, että jännitys tiivistyy... tänään kävi ekan kerran niin, ettei tilillä ollutkaan katetta, kun yritin kaupassa maksaa ostokset, jotka esikoinen rahtasi mukanaan mennessään poikakaverinsa luo. Onneksi oli miehen antama lahjakortti S-ryhmän kauppoihin, ettei tarvinnu viedä ostoksia takaisin hyllyyn...

      Poista
    3. Äitienpäivänä äiti vaan tuolla jälkikasvulle :) Ihan ensimmäisenä yhteisenä äitienpäivänä mies kävi ostamassa mun silmään hirveän ruman kukkakimpun, joten ilmoitin ettei tarvi toista kertaa tuoda :D Onhan tässä onneksi vielä aikaa jos viikon päästä on maksupäivä. Luulisi, että sen ehtii vallan hyvin näpyttelemään koneelle ja maksuun :)

      Poista
  21. Oi miten kauniisti siipastasi kirjoitat , on ihan varmasti paras ystäväsi ja mitä parhain puoliso ! Hääpäivänne on ihan samanlainen kuin meidänkin , paitsi että S- kortilla sai kuohuviiniä tarjouksella ja sitä meni sopivasti ... Ruuan osalta ei sitten enää pihistelty , kun oli sopivasti skumppaa päässä :) hyvää hääpäivää ja ystävänpäivää ja arvonnassa tietty mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ystävä asia on niitä harvoja asioita mistä ollaan miehen kanssa eri mieltä. Hän ei halua olla fasebuukissa mun kaveri kun olen kuulemma hänen vaimonsa enkä kaverinsa :D Skumpalla saattaa olla sellainen vaikutus ettei jossain vaiheessa iltaa enää muista olla pihistelijä :D Laitetaan arpa :) Oikein hyvää ystävänpäivää!

      Poista
  22. Oikein onnellista hääpäivää teille! Ihana kirjoitus! Omalla humoristisella tyylilläsi kirjoitat ja silti minulla on täällä lähes tippa silmässä, niin on herkkää tekstiä.
    Juu ja mukana arvonnassa olen ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On tuolla jossain vissiin se herkempikin puoli vaikka aika epäromanttinen olen :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  23. Mukaan arvontaan ja hauskaa ystävänpäivää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Oikein hauskaa ystävänpäivää myös sinulle!

      Poista
  24. Voi kuinka kauniisti kirjoitit teidän rakkaustarinan. <3 Täällähän ihan herkistyy. Se on niin ihanaa kun löytyy ihminen joka ymmärtää ja jakaa elämän ilot sekä surut ja ennenkaikkea hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. <3

    Rakkaudentäyteistä loppuelämää teille! Kosteita torttuja ja kovia munia! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kun on kokemusta siitä, että muuttaa ja muuttaa itseään eikä silti ikinä kelpaa niin osaa kyllä arvostaa kun saa vaan olla oma itsensä :) Ensin meillä kyllä oli vähän vaikeuksia kun olin tottunut tanssimaan toisen pillin mukaan ja sitten tuleekin tälläinen mies, joka sanoo "Tee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu" Olin vähän hukassa kun piti itse tietää miltä tuntuu :D Kostea torttu, sillä nimellä mun olisi pitänyt lähettää se hyvä leivontaohje .D

      Poista
  25. Ihana postaus ♥♥♥ Onnea hääpäivän johdosta ! Mukaan myös arvontaan ;)

    VastaaPoista
  26. Hyvää Ystävänpäivän iltaa ja arvonnassa mukana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää ystävänpäivän iltaa myös sinulle, lisään arvan :)

      Poista
  27. Mukana! Siis kaksi arpaa. (kai Blackiekin saa osallistua?)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai Blackiekin saa oman arvan, säännöt oli yksi per nenä. Tai tässä tapauksessa yksi per kuono :)

      Poista
    2. Hahaa, Hopsun ja Lurkin kuonotkin osallistuu ;-)

      Poista
    3. Tässä on mun sormia käyttävä laskutapani kovilla :D

      Poista
  28. Kahdella arvalla mukana! Ihanat lootat muuten on :) Hyvää hääpäivää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nyt vähän olympiahengessäkin kun on kulta, hopea ja pronssi sijoitus 1 - 3 :D

      Poista
  29. Tämä oli kaunis postaus ja todisti sen että sen railakkaan ulkuoren alla on rakkautta täynnä oleva sydän ja hieno ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti sai nyt sen ulkokuoren alla olevan sydämen kovin herkistymään <3

      Poista
  30. Oi miten ihanakaunishempeenherkkä postaus! Ihan täsä taas liikuttuu!
    Hyvää hääpäivää!! Vaikka se jo kerkeski livahtaa loppuun ja tultiin uuteen vuorokauteen. <3
    Yks per nenä.. ööh.. Onks se meille sit 8? Mää, Sohvi ja kuus maukujaa.. :P
    Hihhihii!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Liisa, sinähän tässä nyt mut oikein testiin laitoit, että riittääkö mulla laskupää enää :D

      Poista
    2. Pitää sitä välillä vähä testata.. :D
      Ja sit testataan Kikin uskallusta, jotta uskallakkos Katin kyytillä tänne lähteä.. :P

      Poista
    3. Kun olen tuohon omaan kyytiin tottunut niin ei siinä muiden kyydit enää pelota :D Olen sua jo pitkään ajatellut ja odotellut, että mun äiti saa asuntonsa myytyä. Asustaa nyt niin korkealla kerrostalossa etten sinne saa könyttyä ja olen toivonut mutsin hissitaloon muuttoa että pääsen sitten samalla reissulla kaffittelemaan Liisan kanssa :)

      Poista
  31. Ihana toi mistä muistaa hääpäivän, teillä se on ystävänpäivä, hyvää hääpäivää vähän myöhässä. Meidän hääpäivän muistaa hätänumerosta, muistisääntönsä kullakin :D

    Mukana arvonnassa! Ihanat laatikot, mä katsoin niille jo paikankin :)

    Ihana lämmin sydäminen Kiki, kaunis postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hyvä muistisääntö se on teilläkin, itse en tajunnut, mutta mieshän hoksasi, että se voi olla 1.12 tai 11.2 Meni mulle liian matemaattiseksi :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  32. Tottakai mieki halajan noita ihania laatikoita, voikupa onni osuisi kohdalle:)¨¨

    Että sie kirjutit ihanasti puolisollesi, mie niiskutan näin aamutuimaan. Toivon teille monia onnellisia vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta niitä on jo takana ja toivottavasti saadaan niitä viettää vielä monta lisää :) Lisään arvan :)

      Poista
  33. hehe ihana postaus. ihan paras! Mukana siis arvonnassakin ;)

    VastaaPoista
  34. Ihana kirjoitus. :) Meikä tulee mukaan arvontaan ja jatkossa varmasti seurailen myös hauskaa blogiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tervetuloa mukaan, ilostun aina kauheasti uusista lukijoista :) Lisään arvan :)

      Poista
  35. Onnea ja iloa, kyyneliäkin pari kiloa! Onnen kyyneleitä meinaan♥

    Melko röyhkeä mies, syödä nyt toiset suklaat! Pitäs osata käyttäytyä ja pidättäytyä moisista herkuista :)

    Mulla senkun herkkulakko jatkuu...vielä 7 päivää ja sitten.... SOKKA IRTI :) 52 päivää ilman karkin karkkia, herkun herkkua, minkäänlaista imelätä...noh mummun murusen hannatädin kakkusesta putos murunen ja minä se ehin lipasta naamaani ennenkuin ehin aatellakkaan. Hauhau! Vuh!

    Ai niin, mukana arvonnassa tottakai. Onko ne peltiä ne laatikot vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mies palasi töistä niin sain laatikon, jossa oli muffinseja. Sain syödä niiden päältä kaikki marsipaanisydämet niin kiukku laskeutui, vaikka nyt olikin niitä minulle tarkoitettuja suklaita kähveltänyt :D 52 päivää, voi kauheaa, multa kohosi ihan syke kun pelästyin niin paljon :D Olet sää kyllä hurja mimmi! Todella kunnioitettava suoritus, varsinkin kun olet ollut Hannatädin kakkusten läheisyydessä :) Peltiä tai ainakin jotain metallijutskaa. lisätään arpa :)

      Poista
  36. Onnea teille ja mukaan arvontaan! (vaikka jo kerran voitin arvonnassasi :)

    VastaaPoista
  37. Onnea <3!! Ja tottakai osallistun ihanaiseen arvontaan :) Just tänään koulutuksessa (töiden puolesta) kouluttaja puhui siitä, kuinka tärkeää on, että on joku joka rakastaa sinua omana itsenäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Laitetaan arpa :) Se on oikeasti tosi tärkeää, ei sitä edes ehkä tajuaisi, jos ei olisi kokeillut toisenlaistakin maailmaa, ehkä sitä pitäisi itsestäänselvyytenä :)

      Poista
  38. Ihana oli lukea postauksesi,elät oikein onnellista aikaa! :)

    Arvonnassa mukana tottakai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tälläisia hyviä myöhäisruuhkavuosia :) Lisätään arpa :)

      Poista
  39. Onnea näin vielä jälkikäteenkin!
    Arvonnassa mukana toki myös.

    VastaaPoista
  40. Ehottomasti mukana arvonnassa!! :))
    Ja ihana lukea siun hitusen lällympää puoltakin! ;)
    Ihanaa (myöhässä) Hääpäivää Teille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päästin lällymmän puolen vapauteen hääpäivän kunniaksi :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  41. Onnea onnea jälkikäteen ♥ (enkä mie rontti ees tajunnu FBssä onnitella o.O)
    Arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se haittaa, jos se ei olisi ystävänpäivä niin en olisi varmaan tajunnut sitä edes itse :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  42. Arvonnassa mukana täällä myös ja isot ONNITTELUT hääpäivästänne :)

    VastaaPoista
  43. Ihanaa hääpäivää...meille tuli ystävänpäivänä 22vuotta yhteiseloa =)
    Mukaan arvontaan ehdottomasti.
    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, 22 vuotta on jo pitkä pätkä yhteistä eloa :) Hyvää hääpäivää teillekin näin jälkijunassa :) Laitetaan arpa :)

      Poista
  44. Hirkkuna onneva!!! Oikeesti ihana lukea, että oot VIELÄKIN noin rakstunut <3
    Jos täällä muittenkin elläimet saa arpoja, niin eikö meiänkin ??? Eli minä, Lola, Luikku ja Läskipää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Se on tuo mies ollut niin nappiin osunut valinta :D Siinä on teini ihmeissään jos loppukuussa vetää purkista arvan, jossa lukee Läskipää :D

      Poista
  45. Aaaaaww :3 myöhästyneet hääpäiväonnittelut! Ai että mä odotan että se olis meilläkin jo ohi. Panikoin siis häitä täällä kovasti niinkuin (vaihteeksi tuoreesta) postauksestani kuultaa hienoisesti läpi.. :D

    Laita mullekin arpa. Mä niin näen noille laatikoille jo paikan, jos voitto osuisi kohdalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mää lähden heti lukemaan kun olen ihmetellytkin missä sää oikein piileskelet. Pelkäsin, että olet vallan hautautunut kirjavuoren alle :D

      Poista
  46. Mukana ollaan arvonnassa :)
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Ihana teksti =D
    Onnittelut hääpäivän johdosta ja nappaan itselleni vielä arvan arvontaankin kaupantekijäiseksi ^_^

    VastaaPoista
  48. Sain vinkkiå mintun mietteet -blogin mintulta että tää on loistoblogi. Tulin siis kurkkimaan ja liityin lukijaksi =))) mukana ilman muuta arvonnasaki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain saman vinkin ja kävinkin jo sun puolella kurkkimassa ja nauroin ihan hervottomasti, jatkan tänään lukemista :D Laitetaan arpa :)

      Poista
    2. Mä ajattelin kun teillä kummallakin on tuollaista omintakeista huumoria, niin saattaisitte pitää toistenne blogiteksteistä. ;)

      Poista
  49. laitahan yksi arpa minullekin, käyn lukemassa juttujasi aina kun tuntuu että tarviin porilaista hulluutta tän oman hulluuteni lisäksi. Olet loistokirjoittaja, päivien piristys. Aurinkoa elämääsi toivottaa Nallemamma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei ole saaneet nämä Hämeessä vietetyt vuodet kitkettyä Porilaista hulluutta :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  50. Mukaan arvontaan =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  51. Yhdellä arvalla mukana... leenvikki at gmail.com

    VastaaPoista
  52. Voi Kiki, olet onnellinen, sitä on ihana lukea, toivon että onnesi jatkuu ainakin 100 vuotta, omani kesti vain 30 vee ja jäljelle jäi ilkeä ja yksinäinen mustaluk, öh siis leski, joten tänne ja sassiin se arpa:)

    VastaaPoista
  53. Mukana , enpä ole aikoihin nauranut niin paljon kuin nyt lukiessani juttujasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :D Tuollaista palautetta kuulen aina mielelläni :) Laitetaan arpa :)

      Poista
  54. Oi niin ihana teksti <3 Myöhästynyttä hääpäivää teille siis! Meilläkin olis huomenna kihlapäivä (mies oli sitä mieltä, että sitä ei enää tarvi naimisiinmenon jälkeen huomioida, pah), 9v :) Kyllä mä taidan sille jotain jäynää silti keksiä. Arvontaankin osallistuisin mieluusti, vaikken koskaan mitään voitakaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikki juhlan aiheet on syytä huomioida ja käyttää hyväksi, jos ne vaan muistaa :) Aloin justiinsa miettimään koska me ollaan menty kihloihin :D Oikein hyvää kihlapäivää teille! Laitetaan arpa :)

      Poista
  55. Suklaaviikset kaiken paljastaa! Mulla tuppaa olemaan vähän sama ongelma, että kun lapset ja mies katoaa aamusta kouluun ja töihin niin minä ryntään namikaapille, no en aina, mutta aika useasti. Eli jonnekin ne makeat kadotettava ettei lapset pääse lihoamaan ohi äidin.
    Hyvää ja myöhästynyttä hääpäivää teille sinne jonnekin. Meillä tulee muuten tänävuonna 11. vuotishääpäivä joten "samoilla aaloilla veneillään"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SE TÄRKEIN JÄI!! NO TOTTAKAI mä arvontaan osallistun ja nappaan niin monta arpaa kuin on saatavilla ja yritän napata ne pirun laatikot tänne päin! :)

      Poista
    2. Aina tuntuu kauppareissun jälkeen, että jaahas, tässä on nyt muutama tunti aikaa ennenkuin miehet palaavat, joten tässä on äkkiä vähän salanaposteltava :D Voi miten tästä tavasta pääsee eroon :D Olen käynyt siellä läskiryhmässä ja siellä ammatti-ihminen totesi, että täytyy vaan keksiä jotain muuta. Minä se sitten tietysti aloin vaan ajattelemaan keksiä :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  56. Mukana arvonnassa myös minä. Hyvää hääpäivää teille kultamussukoille <3

    VastaaPoista
  57. Awww, tämmösistä romanttisista tarinoista mä tykkään :D Ihailen kovasti kirjailijan lahjojasi ^_^ Osallistunpa arvontaankin, kun mulle kelpais varsin hyvin nuo lootat. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli vaan hääpäivän kunniaksi, yleensä ei tälläisia irtoa :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  58. Ihanaa kirjotusta! Oi, oi! <3 Osallistun myös tähän mahtavaan arvontaan! :-)
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. ♥♥♥♥!

    Ipe
    irmeli.nieminen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Suuresti onnea teille! =) <3 Mukana arvonnassa. jelluna8@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. ♥ Paljon onnea teille! ♡
    ♥ Osallistun arvontaan.
    ♥ jessina.nieminen@hotmail.com
    ♥ Jessinatalie

    VastaaPoista
  62. Vai pidät ite!! Sähän sait suklaa huulet syömällä rakkaan suklaita! Mä en saanut ;(( Mutta mukana ja kuule! Linkitin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kyllä se suklaakiukku sitten iltaa kohden laantui :D Kiitos linkityksestä, laitetaan arpa :)

      Poista
  63. ihana postaus!!!=D onnea!!!
    mukana ollaan!!!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  64. kiva oli lukea tämmöinen postaus!!! =Dmukana!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Mukana ollaan! Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  66. Kiva postaus. Mukana arvonnassa. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Blogissani on sinulle jotain, kipaisehan hakemassa :)

    VastaaPoista
  68. Kiva arvonta, ihanat laatikot =)
    Mukana myös minä...
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  69. Pakko kokeilla onneani.
    anu.haukanheimo(ät)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  70. Hih, hauska postaus. :) Mukana arvonnassa ollaan.

    VastaaPoista
  71. Hyvää hääpäivää näin jälkikäteen vielä :) Mukana arvonnassa.
    teekoo81(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  72. Mukana arvonnassa ollaan ja onnea näin jälkikäteen :)

    VastaaPoista
  73. Ihanat laatikot :) Joten mukana arvonnassa.
    km72(at)luukku.com

    VastaaPoista
  74. Ihana tarina teidän "sinetistä", onnellisia päiviä jatkoonkin. Olen mukana arvonnassa. Kiitti innostavasta blogista.

    VastaaPoista
  75. Sen verran meidän tyyliset "lootat" että osallistunpa piruuttani :D
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Kummallista (?) kyllä, mutta naimisiinmenotarinanne kuulostaa minun korvissani juuri sopivan romanttiselle. Onnea ja lisää yhteisiä vuosia.
    Mahtavat laatikot, mukana arvonnassa siis tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset tykkää monen sadan vieraan tuijotuksesta selässään alttarilla ja sitten on meitä sisäänpäinkääntyneitä :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  77. Ihanat laatikot. Sellaisille olisi kyllä aina tervetta. Paljon onnea ja rakkautta jatkossakin, mikään ei ole ihanampaa, kuin huomata vielä vuosienkin jälkeen odottavansa toista aina palaavaksi perhoset vatsanpohjassa, kuin vastarakastuneena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ihanaa ja aina välillä joskus muistan sen kertoa miehelle :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  78. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  79. Oi minäkin arvonnassa mukana! :) Ensimmäistä kertaa täällä vierailulla, löysin tänne Bikken pilttuu -blogin kautta, hyvältä näyttää! :). Ihana tämä arvonta, nuo lootat sopis meille kuin nenä päähän :)

    VastaaPoista
  80. Onnea hääpäivän johdosta. On meillä käynyt tuuri noiden ukkojen valinnassa. Ei pääse sulta hääpäivä unohtumaan, ystävänpäivä ja hiiva, samana päivänä ☺
    Hyvää ystävänpäivää sinne teille suklaa suille 💋
    Yhdellä arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista