Kalu, joka ei tule meille.

Sain haasteen Maijalta Rynttyliisan kotkotukset - blogista. Kiitos sinne! Ja tästä lähtee:

1. Lempivärini sisustuksessa.

Valkoinen, muutamalla beigen ja hiiren harmaan sävyisellä väriläiskällä.

2. Suosikkini leivonnassa.

Olin tähän jo vastaamassa suosikkini olevan jonkun toisen tekemä baakkelssi, mutta... Mulle on tullut identiteettikriisi makeiden ruokien suhteen. Olen määritellyt itseni tumpeloksi leipojaksi, joka ei erota vehnäjauhoja ja mannaryynejä toisistaan. Sitten teen jotain leivonnaista ja useasti hämmästelen miten onnistuin sen pyöräyttämään, kun en kerran osaa. Olen alkanut pohtia, etten voi heittää patakinnasta tiskiin vaan sen takia, että mun tekemä pulla ei ole kuohkeaa eikä sisältä kypsää eikä itseasiassa edes näytä pullalta. Muuten kyllä tuppaa tulemaan onnistumisia, varsinkin hyvillä ohjeilla. Jos mulle lyötäisiin käteen kampasimpukka niin multa pääsisi syvältä tuleva "Hyiiiii!!" kyökkäilyjen ja voimasanan kera, enkä silti ajattele olevani huono ruuan laittaja. Turha tässä on siis yhden sortin epäonnistumisen perusteella päättää olevansa epäonnistuja joka sortissa. Ilmoitan nyt sitten reippaasti viimeksi leiponeeni Key Lime Pietä ja se oli oikein hyvää. Se oli niin hyvää, että mua harmitti kun se kelpasi teinillekkin. Miehelle voi ilman omantunnontuskia esittää kysymyksen: "Mitä ihmettä mun piirakkasiivu tekee sun lautasellas?"

Viimeksi kyllä onnistuin pullan kanssa, mutta epäilen olleen vahinko, enkä ole uskaltautunut kokeilemaan toista kertaa.


On tässä päässyt voimasana muidenkin raaka-aineiden kanssa: Olen käynyt siellä pulleroiden "Kohti terveellisempä elämäntapoja" - ryhmässä ja meille jaettiin paksu nippu monisteita, joissa oli tavallisempien ruokien kalorimääriä. Selailin sitä listaa ja silmät tavoitti yhtäkkiä jäniksen. En syö lammasta, koska se voi olla se Maijalla oli karitsa. En syö poroa, koska epäilen sen olevan Petteri Punakuono enkä söisi jänistäkään. Mitä jos se on siitä Rumpali Kanista tehty? Eihän siinä voinut muuta kuin kailottaa kimakalla ja kantavalla äänelläni  "Hyi s*tana"

 Ei sitä kaikki onneksi kuulleet, koska vain neljä lähinnä istuvaa ihmistä kääntyi kohti järkyttynyttä meikäläistä.


3. Viisi blogisuosikkia.

Rynttyliisan kotkotukset
Maalla melkein kaupungissa
Taloni maalla
Sirpan elämää
Marjaanan maja
Outi's Life
Marskulla on asiaa
Kotipellolla

Juu, niitä on seitsemän, mutten pysty sanomaan mitään lyhyesti, joten otin vapauden lisätä siihen pari. Haaste tuli Rynttyliisan blogista, joten teille muille lähettäisin haasteen eteenpäin.

4. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä.

  Suomen surkein kuski - ohjelman kilpailijat ovat tainneet saada kortinsa samasta autokoulusta, josta minäkin omani hankein. Siinä sarjassa on kyllä hyvin epäreilujakin tehtäviä, kuten testi missä näytettiin auton mittarivaloja. Jos ei ajele dieselautolla niin miksi pitäisi tietää mikä on joku hehkutuksen merkkivalo?

Jokin aikaa sitten huristeltiin Sirpan elämää blogin kirjoittajan, kotoisammin Sirpa-serkun kanssa, Ikeaan. Ennen matkaan pääsyä ehdein rimpauttamaan puolisolle kaksi puhelua. Olin saanut hyvän vinkin, että kun laittaa viirin antenniin niin löytää hyvin oman autonsa rivistä. Yritin sitä viiriä (washiteippiä ja paperia) mallailla kokeeksi, ettei tarvi Ikean pihassa tunaroida, eikä meillä ollut antennia. Siis mitä ihmettä? Kun rimpautin  miehelle puhelun numero 1 niin mies käski mun ensin lopettaa kailottamasta kimakalla ja kantavalla äänellä pihamaalla miten paskanaapurit on varmasti syyllisiä. Sitten hän kertoi, että meillä on kuulemma se antenni integroitu etuikkunaan. On kuulemma ollut ihan siitä asti kun se auto on ostettu.

Toisen puhelun soitin kun ratin takana loimotti joku outo valo. 

Siis puolustakaa nyt mua; Jos vaimo kuvailee miehelleen puhelimessa mittarivaloa, että "No, se on tuommoinen vihreä."  Ja sitten vielä antaa lisävinkkejä; tää on se laulu. Se huono leffa, mutta hyvä biisi, niin kyllähän siitä nyt pitäisi jo tietää. Aivan selvä kuva-arvoitus; Sydämeeni osuman sain.

Nyt alkoi telkusta se uusi sarja mihin oli saatu ängettyä jotain uutta ja jotain vanhaa ja yhteen liitetty Vain Elämästä itsensä likoon laittamisen kynnys ylitettäväksi ja Voicesta matkittu tähtivalmentaja. Katseltiin sitä boksilta ja pohdiskeltiin miten oopperalaulaja mahtaa räpätä? Nousin pissalle kesken ohjelman ja mies laittoi nauhan paussille. Olen helposti pitkästyvää ihmissorttia, joten päätin siinä sitten pytyllä aikani kuluksi vetää keuhkot ihan täyteen ilmaa ja vapauttaa todella korkean nuotin. Yhdistin siihen ensimmäiseksi mieleen tulleen rapgenreen sopivan lyriikan: "Sokka irti".  Ennakoivasti siis tutkein miten liittää rap ja ooppera toisiinsa. Omistan jo valmiiksi korkean äänen, joten kun ponnistelin oikein korkealle niin pelästyin kieltämättä itsekkin, kun se a cappellla esitys kimpoili kaakelista toiseen kaakeliin. mutta säikähti sitä muutkin: Ensin vessan ovelle ilmestyi mies joka sai vain sanottua "Miten susta tommonen ääni lähti?" Sitten huussin ovelle ilmaantui todella säikähtäneen oloinen teini, joka aidosti huolissaan tiedusteli 
"Mihin sua noin kauheasti sattuu?"  

Yleensäainaniinjärkeväpuoliso, nykyisin lapsellinen puoliso, on konsertistani asti viihdyttänyt itseään miettimällä minkälaisen esityksen järjestän kun vuorossa on hevimusiikki.

5.  Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille.

Toivottavasti en nyt loukkaa ketään, jonka kotosalta näitä löytyy. Elelen onnellisena krääsäsisustukseni keskellä, enkä ymmärrä miksi johonkin sohvaan pitäisi sijoittaa uuden henkilöauton hinta. Mutta ei sellainen tonneja sohvasta - sisustaja myöskään ehkä ymmärrä sitä, että meillä komeilee kodin paraatipaikalla olohuoneessa roskiksesta pelastettu tv-taso. Lähimmäksi designia olen tainnut päästä muutama vuosi sitten, kun silloin alakouluikäinen lapsi valisti huonekaluliikkeen ikkunassa olevan Aaro Eerniota. 
(Jälkikasvu pelasi aikoinaan Habbo-hotellia.) 

Onhan meillä kyllä Mariskooli. Sen sai kerättyä ilmaiseksi ostamalla Vaasan Kotiuuni pakastepullia. Se on varmaan kopioitu jostain kuuluisasta esineestä.

Mutta sitten tähän ei meille - osastoon.

 Jos tuota hipaisisi vahingossa nihkeällä mikrokuituliinalla niin epäilen vahvasti ettei se kiinni liimaantunut pöly irtoaisi enää kuin santapaperilla. 

Olenko ainoa, jonka mielestä Block-valaisin vaikuttaa masentuneelta? Se on ollut ennen tavallinen pöytälamppu ja sitten kaatunut lappeelleen eikä ole enää jaksanut nousta.

Se oli kostea ja lämmin aamun tullen ja illalla jäätävän kylmä. Selän alla oli aina metrien säteellä se ainoa iso kivi. Nyt 7o-luvun poltetun oranssin värinen Soputeltta on risteytetty Kettukarkin kanssa. 

Tämän hinta on 790 e. Tämän voi tehdä myös reilun euron panostuksella. Huokeaa pikaliimaa ja kun teini tekee lähtöä yksityisasioilleen voi tuoliin sivellä tuubillisen ja valmista on. Sitten vaan leikkaamaan saksilla reunat siistiksi.

Tuohon penkin päähän kun istuisin niin siinä lentäisi normaalipainoinen kaveri toisesta päästä isossa kaaressa kohti maata. 

Olen nähnyt muitakin sytystikuista tehtyjä tuunauksia ja ne on kyllä olleet paljon kauniimpia.

.
Lenkkipolun varrella oli menehtynyt pulu. Siitä tuunattiin lamppu.

Suolistamisen jälkeen lopuista sai vielä toisenkin lampun.

Numero 11 muistuttaa mun mieltä edelleen vuosien jälkeenkin piinaavasta lääkärillä käynnistä. Olin keskussairaalassa erikoislääkärillä, joten anatomia oli varmasti tuttua, mutta jostain syystä hän mitään ilmoittamatta päätti tutkia sen toisenkin reiän, millä ei minun käsittääkseni ollut mitään tekemistä ongelmanani eli raskaaksi tulemisen kanssa. Tästähän on sitten jäänyt taipumus epäillä, että ilman mitään ennakkovaroitusta  voi terveyspalveluiden piirissä ollessaan huomata exit only - osastolla olevan yllätysvierailijan. 

 Jos joskus tapaat apteekissa keski-ikäisen tantteron, joka vetää voimakkaasti suhisten ilmaa sisään niin se olen todennäköisesti minä. Joku on saattanut siellä apoteekissa tehdä äkkiliikkeen kun olen noutamassa astmapiippua.  Hyvin säikkynä ihmisenä mun itsesuojeluvaisto herättää siinä vaiheessa mieliteon karjaista ja se suhina on äkkiä takaisin sisään kiskaistu varoitus: 
"Mun peffaa sä et sörki!"