Terhakkaasti seisokissa.

Nappasin Moon Mammalta Äiti Aurinkoinen - blogista mukaan Movember-haasteen, jota nyt vähän lyhentelin, kun tämä marraskuu alkaa olemaan loppusuoralla ja otin käyttöön vaan kohdan numero 1.

Haasteeseen osallistutaan näin:

1) Julkaise blogissasi villiäkin villimpi tai maltillisen tahdikas Movember-kuva (aihe vapaa, mutta viikset on löydyttävä)

Kyllä tässä taas asiaan päästään, mutta Kikimäiseen tapaan lähestyn maalia muutaman mutkan ja töyssyn kautta:
Meikäläisella on kova kammo hammaslääkäreihin ja mihin tahansa suuhuni tulemiseen liittyvään, jos vaan valkoinen takki vilahtaa. Tämä koskee niinkin typerää asiaa, että diapamista huolimatta poraa roinottelen suurella tunteella, joka kerta kun mun purukalustoa röntgenkuvataan. Ja olen valitettavasti aina ollut sen verran tolkuissani, että ymmärrän hävetä. Olen nousevalla ja laskevalla äänellä joikainnut hoitajalle, ettei kukaan muu aikuinen ihminen vuolaasti ulise röntgenissä. Hoitaja sitten lohdutteli, että ei mitään hätää, että kyllä sellaista on tapahtunut. Niistämisen ohella itkin kahta kovempaa ja vastasin, että se taisi silloinkin olla minä.

 Voivottelin aiemmassa postauksessa hammaslääkärille sattunutta vahinkoa. Sen kaivauksen jälkeen jouduin käymään ensin röntgenissä ja sitten jälkitarkastuksessa pari viikkoa operaation jälkeen. Puoliso joutui tulemaan sinne röntgeniin mukaan. Olen yksinkertaisesti niin vauhkona siitä kuvaamisesta, vaikka järki sanoo ettei ole mitään hätää. Mutta kun en tykkää enkä saisi rauhoittavissa edes ajaa autoa. Me istuskeltiin tai se tilanne taisi paremminkin olla: minä istuskelin, melkein rauhassa odottamassa vuoroani. Siippa oli aika jännittynyt, koska jokaisen rapsauksen kuultuani pomppasin sentin ja iskin ylivirittyneessä hätääntyneisyyden mielentilassa kynsilläni kiinni miehen reiteen melko voimakkaalla otteella. Tulihan se minunkin vuoroni ja hoitaja huuteli meidän sukunimeä. Vedin suuni viivasuoraksi enkä liikahtanut mihinkään. Puoliso alkoi maanittelemaan, että kyllä sun kulta nyt täytyy mennä. Minä kuten kypsä aikuinen vastasin "Haista sinä kuule paska!" 

Annan ryntäideni heilua kotosalla vapaasti, mutta uloslähteissä ne täytyy suitsia. Olen kertonut taipumuksestani heittää tissiliivit puseron päälle. Ei hierrä ei kierrä, eikä tarvitse vekslata sitä puseroa takaisin päälle, kun kotiin tullessa päästää kaksoset vapauteen. Kyllähän minä sinne kuvaushuoneeseen sitten menin ja yllä ei ollut harmaa jumpperi vaan päällä oli paksu musta villatakki varustettuna suurella hupulla. Hoitaja seisoskeli vieressä ja pyysi riisumaan paksun pompan, jottei se huppu estä koneen pyörimistä. En todellakaan ollut varautunut vähentämään vaatetusta purukaluston kuvauksessa, joten ne rintaliivit oli sitten tietysti puseron päällä.
Tajusin sen aivan liian myöhään.


Selailin elokuun Olivia-lehteä ja päädyin tulokseen, että minähän olin muodikas siellä röntgenissä. Verratkaa nyt tuohon toiseen kuvaan. Malli on viimeksi syönyt vuonna 2012 ja minä justiinsa äsken. (Joulutortun ja yhden kaksi kuka niitä laskee, sen kaveria.)  Selvää yhteneväisyyttä näissä kuvissa kuitenkin on ja selvästi samaa ajatusta kun unohdetaan ne painoindeksit.

Tässä nyt sitten November-viiksikuva ja päivän asu samalla kertaa.

Vähän tuota omaani photshoppasin kun olmin väriset ryntäimen peitteet oli tuollaisena seepiana vähän esteettisemmät. Ilman kaunistelemista esiin olisi tullut meikäläiselläkin juurikasvu. Siis selvästi samaa ajatusta.


Tuossa Olivian kuvatekstissä sanotaan: Pue korsettitoppi pitsipaidan alle tai päälle tai anna sen vain vilahtaa peittävän paitapuseron alta. Voin kuulkaa kertoa teille rakkaat lukijat vetäisseeni ne tissiliivit niin nopealla ranneliikkeellä yltäni, että se oli todellakin vilahdus.
Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vielä julkesi kotona mainita, että siinä alupaidassa oli vielä kaiken kukkuraksi reikä. Minä vastasin hyvin aikuismaisesti: "Haista sinä kuule paska!"

Olen ihminen, joka täysin estoitta komentaa läheisiään kehumaan, jos siihen jotain aihetta vaan löytyy. Esittelin miehelle kuvaa ja sanoin olleeni muodikas. Enkä suinkaan esimerkiksi keski-ikäinen tanttero, joka esitteli alusvaatteensa hädin tuskin miehen iän virstapylvään saavuttaneelle hoitajalle. Käskin siipan toistaa lauseen. Puoliso vuosien tuomalla tottuneisuudella myönteli ja sanoi "Juu, olet muodokas." 

Pakko vielä avautua: Pelkään virtsarakontulehdusta ja kaikkea muutakin, johon liittyy antibioottikuuri. Välttääkseni sen virtsiksen napsin karpalokapseleita ja pidän hotolonttini aina lämpimässä. Näin pakkaskaudella laitan pöksyihini mutsiltani saadun keskeneräiseksi jääneen villapuseron hihan. Toppatakki päälle ja ei se sieltä mihinkään näy. Toissa talvena kävin röntgenissä keuhkokuvissa. Riisuin pukukopissa ylävartalon paljaaksi ja unohdin lämmikkeeni vallan tyystin. Aivan liian myöhään tajusin sen villapaidan hihan peittämässä pimpsiäni, ei ainoastaan näyttävän kikkeliltä vaan myös siltä, että se on terhakkaasti seisomassa ja hyvin iloisella tuulella.

Tämän postauksen kirjoitti Kiki; muodikas, muodokas ja justiinsa tänään tasan 41 v.

Ps. Viiksetkin on photoshopattu.

Aikuisten leikkejä ja lusikka-asento.

Olen mukana Salaisessa jouluystävässä, jossa vaihdellaan paketteja tuntemattoman lähettäjän kanssa ja lopuksi paljastetaan keneltä postia vastaanotti. Sain paketin numero kaksi ja voi miten taas riemastuin. Oi, oi, oi, lähettäjällä on selvä kosminen yhteys mun järjenjuoksuun, koska olin justiinsa tuumaillut, ettei meiltä löydy kivoja eikä minkään muunlaisiakaan adventtinumeroita. Lisäksi meitsiä hemmoteltiin vielä piparimuotilla, tikkarilla, korteilla ja 3d-jutskilla. Nyt ei löytynyt kaapin perukoilta kuin yksi sopivainen kynttilä, mutta kun saan koko rivin aikaiseksi niin numeroista tulee hurjan nätit. Kiitos sinulle Salainen Jouluystävä!

 Puoliso kyseli, että tiedänhän minä ensimmäisen adventin tulevan ensin? Kyllä minä sen tiedän, mutta kakkonen näytti kuvassa paremmalta.

Sitten muihin saamisiin; Sain jo aikoja sitten Ellin plokista haasteen. Ihanaa, kiitos! 

 Kertokaa omassa blogissanne, kuinka riitelette. Näin saadaan ainakin suppea otos siitä, miten suomalaiset riitelevät, yritän tehdä kirjoituksista jossain vaiheessa pseudotieteellisen yhteenvedon omaan blogiini. Haastetta saa myös halutessaan jakaa eteenpäin, mutta toivon, että ilmoitatte siitä minulle, koska pieni tutkija minussa haluaa tietysti mahdollisimman laajan otoksen "tutkimukseeni! 

Koska meillä ei puolison kanssa riidellä ennen tulevaa kesälomaa niin keräsin otoksen meidän normielämästä; Kiki suuttuu. Aloitan mykkäkoulun kiukuissani ja lopetan sen noin 2-8 minuutin kuluttua. Siinä ajassa yleensä tulee jotain asiaa, joka vaatii päästä mun suusta vapauteen.

Televisiolliset suuttumukset:

Mies katselee Hurriganes-elokuvaa, joka ei mun makuuni ollut, mutta päätin olla osallistuva vaimo ja tiedustelin siipalta ohikulkeissani nähdessäni ruudulla vaalean pörröpään "Onko tuo nyt sitten Mike Monroe?"

Puoliso ei saanut naurultaan vastattua.

Töllöteltiin digiboksilta Kiinteistö Kaisaa ja siellä tulee myyntiin asunto ja tontti kuusikossa. Yksi niistä  Kaisan tiimiläisistä kertoo myyjälle  kuusikon olevan erittäin haluttua aluetta. Pohdiskelen miehelle miksi se on nyt niin haluttua, koska kuuset kerää hyttysiä. Ja eikös ne kuuset joudu kaatamaan rakentamisen tieltä, kun paikalle jyrää isoja koneita kaivamaan perustuksia? Me oltiin siipan kanssa lusikassa ja tunsin miehen koputtelevan selkääni rytmikkäästi vatsallaan tiukalla sixpäkillään. Kysäisen puolisolta "Nauraksää?" ja mies vastaa "Se on Vantaan Kuusikko." 

Testilliset suuttumukset:

Tein netissä älykkyystestin ja masennuin tuloksesta. 13 % väestöstä saa sitä mun saavutusta huonomman tuloksen. Mies lohdutteli meikäläistä ja menin hakemaan lohtua myös lapselta. Kysyin häneltä "Olenko mää susta tyhmä?" ja teini vastaa "Et sä äiti penaalin terävin kynä kyllä ole." Voivottelen miten muka mitään mistään kertoisi, että osaanko sijoittaa jossain typerässä testissä jonkun ruudun missä on pallo sisällä kolmion suhteen oikeaan kohtaan? Teroitettujen kynien joukossa seisova lapseni alkaa paasaamaan jostain ongelmanratkaisukyvystä ja jostain mitä nyt en enää osaa sanoa.

Olin justiinsa puolella korvalla kuunnellut uutisista miten monta vuotta on ollut Kööpenhaminassa Tivoli. Näin ollen ei ole mitään nauramista siinä, että totesin lapselle "Mutta kun mua ei vaan kiinnosta monikaan asia, eihän se nyt tyhmyyttä ole. Jos mää haluaisin tietää mikä on Kööpenhaminan pääkaupunki niin tutkisin asiaa:"

Tein netissä testin, joka paljastaa mihin persoonallisuustyyppin kuulun. Vaihtoehtoja siellä oli yhdeksän ja sain siitä sitten tietysti jo kouluajoiltani tutun numeron; nelosen.

Luova Individualisti

Parhaimmillaan: luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen

Huonoimmillaan: loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen

Meillä harrastettiin tämän testin jälkeen aikuisten leikkejä suurella tunteella. Aina kun mies ei pystynyt sanomaan nauramatta, etteivät nuo huonoimmat ominaisuudet yhtään kuvasta meikäläistä niin minä menin ja nippasin luunapin miehen otsalohkoon. (Lapsille tämä leikki ei sovellu tuon nippaamisen takia.) Peliä jatkettiin, kunnes mies alkoi valittaa otsaansa tulevan kohta kuhmun ja huomasin sen ihan oikeasti punoittavan. Nyt sitten mainitsen tähän puolison mieliksi, että lopetin vain koska tiesin miehellä olevan seuraavana päivänä töissä pukupäivä. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että olisin saattanut muuten vielä pari kertaa nippasta. Taidan tänään napsutella vähän taanehtivasti.

Loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen? Jaa minäkö muka? 


Siis kyllä kauppakeskukseen voi eksyä - suuttumus:

Mulle iski parisen viikkoa sitten aivan hirveä himo enkä mä pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Miehellä oli päivystysviikko ja oli vaan kaksi vaihtoehtoa: Hoitelen itse himoni tai sitten unohdan Tiikerin. Virallisemmin Tigerin, sellaisen tilpehöörikaupan. Niiden nettisivut esittelivät joulukarkkeja ja aakkosleimasimia ja mun järkeni sumeni, enkä ollenkaan ajatellut miten selviydyn Hämeenlinnasta Hyvinkäälle. Hyvin sitten kuitenkin pärjäsin reissullani vaikkakin riitaannuin navigaattorin kanssa muutaman kerran. En ymmärrä miksi se hokee mulle kaistanvaihtamista, vaikka olen koko ajan aikeissa sen aivan kohta tehdä? Se on vähän niinkuin asennoitunut siten, etten muka osaa. Sitäpaitsi, eikös se ole sen hommia neuvoa uusi reitti jos hurautan jostain liittymästä ohi? Navigaattori voisi välillä vaikka hokea: "Hienoa Kiki, kaasuttelet jo seitsemääkymppiä satasen alueella. Kyllä se siitä" "Puolen kilometrin päässä olisi hyvä kirppari" tai "Älä nyt tähän tätä jätä. Tuo on kuule pysäköiminen kielletty merkki."

Tähän väliin mainitsisin kun kerran ostoksista puhutaan, että tästä linkistä pääsee Zalandon alennuskoodiin.


Koska mun suunnistustaito on sitä luokkaa, että mut voi viedä omaan pihaan, pyöräyttää kolmesti ympäri enkä osaa enää kotiovelle, oli parasta tehdä kartta autolta Tiikeriin ja takaisin. Kun ei se navigaattori siinä sitten enää auttanut. "Tulit justiinsa hissistä, mene oikealle ja käy varmuudeksi pissalla, sulla on kohta hätä kuitenkin." olisi ollut aika hyvä ohje. Kotosalle perheen miesväki ihmetteli miten olen suoriutunut näinkin haastavasta ostosmatkasta ja esittelin tohkeissani karttaani. Sitten ne ihmetteli miksi siinä kartassa lukee "Ihan normaalia on, se on ok." No koska tiesin jo siinä tallustellessani, etten voi olla kehaisematta myyjälle, että ihan yksikseni tulin ja ihan Hämeenlinnasta asti. Sitten ne nauroi mulle. (Siis ne perheen miehet, se myyjä tuijotti mua vaan hämmentyneenä.)  Lapselle en tietenkään voinut suuttua, mutta siipalle suutuin senkin edestä. Olin sentään yksin poissa kotoa ja koti oli 45 minuutin päässä. 

Niin juu, suutuin minä siitäkin, että mies virkkoi piirrokseni nähtyään; "Oliko sulla lumiketjut renkaissa?"



Tarviiko se nyt toistaa? - suuttumukset:

Lähdettiin siipan kanssa kirjastoon ja lapsukainen ilmoitti lähtevänsä samalla kyydillä Pesälle. Mies nousi  viemään roskikseen kuskin oven sivutaskusta löytyneet "muutamat" karkkipaperit. Siippa jätti auton oven auki (varmasti tahallaan) ja sisävalo paloi. Oli pimeää eikä ulos näkynyt kun se sisävalo heijasteli. Sieltä tuli letkassa ensin mies, sitten paskanaapuri ja sitten meidän muksu. Koko matkan puoliso ja teini väittivät, että paskanaapuri oli aivan varmasti kuullut mun aikani kuluksi hoilottelevan "Ei pysty joraan, ei todellakaan, sillä tää outo rytmi on kovin kummallinen."

Tiedättekö kun pienillä lapsilla on omia sanoja. Kun lapsi muodostaa sanan vähän sinnepäin. Meillä niitä on käytössä vieläkin ja maissi on hapahapa ja pankkiautomaatti pankkimaatti. Tissiliivit on tissiliinat ja maksapasteli on maksapasteijaa. Koska me ollaan puolison kanssa aavistuksen verran lapsellisia niin meillä on myös puhekielessä käytössä teini-ikäisen muodostama oma sana. Hän kerran äärimmäisessä kiukussa ja nälässä pyysi kuppinuudeleita kiroamisen kera, koska oli kovin äkeissään ruokatarjonnan heikosta tasosta. Me oltiin Cittarissa miehen kanssa ja siippa lähti hakemaan makaroonipussia. Jäin hyllyn päähän odottamaan ja kajautin miehelle  kantavalla kimakalla äänelläni viestin ilmoille, että hän tiesi paluumatkalla napata makaroonipussille kaveriksi kuppinuudeleita. Juorukello kilkatti kotosalla ja mies kanteli teinille äidin kiljahtaneen kaupassa kovalla volyymilla useamman metrin päästä:
"Ota niitä vitun nuudeleita kanssa purkillinen."

Nyt en ole kyllä saanut tarpeeksi...

Päästelen täällä hädissäni Vesan hurmausleipien reseptiä blogistaaniaan kun edelliseen postaukseen ei tullut kommentteja. Ensin ajattelin minkälaisen kakkapostauksen oikein päästelin maailmalle kun kukaan muu kuin Sirpa-serkku ei kommentoinut ja poraa roinottelin, mutta viestittelin Sirpan kanssa hänen tulleen paikalle muuten vaan eikä päivitysilmoitus ollut tullut siihen listaan. Kokeilen nyt sitten tätä ja se oikea asia on tuolla alapuolella. Tai sitten mun on myönnettävä sen olleen kakkapostaus.

Kyllähän minä kieltämättä munasta tykkään...

                       Sain haasteen Mintulta Joulukuusen loisteessa, tähtitaivaan alla - blogista, ihanaa, kiitos. Tykkään näistä aina hirmuisesti.

1. Oletko taikauskoinen?

Kyllä.

2. Tärkeintä joulussa?

Olla rauhassa perheen kesken. V-V, mies ja minä.

3. Kaunein joululaulu?
Petri Laaksosen esittämänä Tulkoon Joulu tai sitten Näin sydämeeni joulun teen. Jos tärisytän itse kattohirsiä ja viattomien poloisten tärykalvoja niin sitten Jaakko Löytyn Ilouutinen. Se on mieleisin joululaulu kiekaista ilmoille. Siis minun mielestäni, kuulijoillehan se on Ilouutinen, kun lopetan sen sooloni.

4. Pahinta tänään?

Mulle on tullut tapa sormeilla itseäni ja tutkia reikääni sen viimekuisen hammaslääkärireissun jälkeen. Huomaan useasti kokeilevani nenän sisustaa painelemalla, miltä tuntuu posken puolella? Toivottavasti lopetan romplaamiseni siinä vaiheessa, kun tikit on lopullisesti sulaneet. 

Nautiskelin tänään bostonkakkua ja saavutin sen vaiheen, jolloin oli ratkaistava syönkö loputkin ja kätkenkö käärepaperin roskiksen pohjalle vai jätänkö miesväelle siivut? Jätin asian hautumaan ja pohdiskellessani taasen räpläsin sitä nenuani. (Popsein hammaslääkärireissun jälkeen jotain tabletteja, jotka kuivatti limakalvoja ja nyt mun nenä on kuin silkkipaperia.) Romplasin kanelisella sormella ja OMG! Se poltti niin, että mun piti tirskauttaa pieni poru.

Lapsukaisen kotiuduttua kerroin hänelle kärsimyksestäni ja vastaus kuului  "Sä voit kuule avautua näistä asioista siellä sun blogissa." Minä nyt sitten avauduin.

5. Lapsuutesi ihanin joululahja?

 Ensimmäisenä mieleen tulee Lundbyn nukkekoti.  En osannut sillä leikkiä ja käänsin sen selälleen. Siitä tuli äärimmäisen hyvä lokerikko ja säilöin siihen tavaroita. Se oli kovin mieleinen. Vaaleansininen peili ja kampa, jotka mun kummitäti osti hienostuneiden ihmisten kaupasta. Olin valinnut ne lahjalistaan kiiltävälle paperille painetusta Sokoksen joulukuvastosta.

6. Vietätkö Halloweeniä?
Me vietetään luullakseni puolison kanssa keskivertopariskuntaa enemmän aikaa sängyssä. Viikonloppuna saatan kolmekin kertaa päivässä komentaa miehen viereeni ja puuhiin takaapäin. En kykene selkäni kanssa istumaan sohvalla hyvänäkään päivänä kuin sen aikaa, että saan vetäistyä mikrokuituliinalla olkkarin pöydän puhtaaksi. Telkkaria katsellaan siis yhdessa vaan vaaka-asennossa. Ja takaapäin puuhiin sen takia, etten ahtaanpaikan kammoisena tykkää naamani hipelöimisestä ja siippa rapsuttelee mua takaraivosta teeveetä töllötellessä.

Niin siihen Halloweeniin; Oltiin kaikessa rauhassa siipan kanssa sängyssä ja kuului omituinen mäjäys kesken Kiinteistö Kaisan seuraamisen. Muutamaa tuntia myöhemmin tajusin mikä sen mäiskeen aiheutti, meillä vietettiin sitä Häpy Halloweenia. Siis keskellä kirkasta päivää joku kepposteli ja viskaisi munan meidän olohuoneen ikkunaan. Kyllähän mää munasta tykkään, mutta mielummin leivonnaisessa tai vaikka makaroonilaatikossa.

Haaskattu muna...

...Hyvin käytetty muna. Niin hyvin käytetty muna, että mies kysyi "Mistä sä ostit tän munakkaan?"

7. Haluaisitko tavata mut livenä?
Tule meille vaan, meillä ei leivota. Lupaan tarjota sulle juustokakkua, joka ei vaadi mystisiä taitoja ja kaupan pullaa, koska se ei ole kovaa kikkaretta kuten mun yritelmät. Tai oikeastaan mun pulla on melkein kuin kaupan pulla ja muistuttaa -50% lapulla ostettua Leivon leipomon känttyä. Lupaan tarjota myös keksiä ja vanukasta.

8. Mitä kysyisit, jos tapaisit mut livenä?

Kysäisin meitin teiniltä, että mitäs jos äidille tulisi blogiystävä kylään? Näin se lapsukaisen mielestä menisi:

Hih, hi, hih,hi.
Sää tulit nyt.
Hih, hi, hih, hi. Hih, hi, hih, hi.
Jätä siihen vaan kengät. Meidän naapuri voi niitä kyllä ehkä lainata.
Hih, hi, hih, hi.
Tää törkeä ruuan käry tulee sitten tuolta naapurista eikä meiltä.
Hih, hi, hih, hi. Hih, hi, hih, hi.

Kysäisin myös lapselta mihin tämä perustaa väitteensä oletetusta käyttäytymismallistani ja "No noinhan sä v*ttu sanot aina mun kavereillekkin."

Ennen sitä juustokakkua antaisin sulle oikeaa ruokaa, koska meidän maantieteellinen etäisyys on pitkä ja perille päästessä sulla olisi jo varmaan nälkä. Uskoisin kysymyksen olevan  "Eihän yhtään arvaisi kaupan bearnaiskastikkeeksi? Tein sen kermaan."

9. En ole livenä niin positiivinen kuin blogissa, uskotko tämän?

Uskaltaisin väittää meidän jutelleen niin paljon blogistaanisesti, naamakirjassa ja etanapostin välityksellä, että kumpikin meistä tuntee toisestaan mustemmankin puolen. Uskaltaisin myös väittää meidän lukevan hyvin toisiamme rivien välistä.

10. Miksi vastasit näin tyhmiin kysymyksiin?

Nämä eivät olleet ollenkaan tyhmiä kysymyksiä. Sellaisia on Seura-lehdessä naamioituna tietokilpailuksi. Siellä on aina 30 kyssäriä, jotka on arvotettu 5-1 pisteen välille. Kahden lehden jälkeen kerrytin pistetilastoani ainoastaan urheiluaiheilla ja vaikersin puolisolle, että olenko ihan oikeasti näin kuutamolla?  Mutta oikeasti, jos kehään laitetaan kysymykset: Sinisessä kulmauksessa; Kuka Nobel kirjailija? Hänet karkoitettiin Neuvostoliitosta 1974.  Punaisessa kulmauksessa; Kuka voitti kolmissa olympiakisoissa kultaa yksikkösoudussa 1976-1984? niin siinä toinen on kärpässarjassa ja toinen on raskassarjalainen. Tuollainen ei-urheilullinen arvoitus on aikuisten oikeasti aivan liian vaikea. 

Minähän en seuraa urheilua ollenkaan ja miehen mielestä oli kovin hauskaa mun tietävän vastauksia sporttisiin ongelmiin. (Paitsi joskus vähäsen katselen golfia öisin, koska se alkaa nukuttaa ja ehkä joskus hetkisen Nascareja kun nekin alkaa unettaa. Uimahypytkin on hyvää yöseuraa. Ja taitoluistelu.) 

Tiedän muuten tarkalleen, koska lopetin urheilun seuraamisen. Se oli 7. toukokuuta 1995. Suomen loppuottelu jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa kuohutti niin tunteitani, että olisin Leijonien hävitessä potkaissut telkkarin kiukuissani rikki. Joku joka saisi mut vioittamaan teeveetä, ei todellakaan ole terveellistä seuraa.

11. Mitä inhoat?

Seinän takana asustavia naapureitani, sitä mainosta missä on jättiläismäinen jalkasienikynsi maalarin taulussa ja maksalaatikkoa. Sitä kun olen väärässä ja vielä enemmän inhoan sitä jos joudun sen myöntämään. Ääntä, joka tulee kun vetää haarukalla paljaalle posliinilautaselle. Lakanoiden vaihtamista. Inhoan vinossa olevia tavaroita ja tyhjää tilaa omassa kodissa. Sudenkorentoja. Sitä, että raa'asta piparitaikinasta saa toisen kourallisen jälkeen ripulin. Höylättyä juustonmurua, joka on kuivettunut. Sitä kun joku ohittaa mut fasebuukkipelissä tai missä tahansa muussa pelissä. Sitä kun silmät näkee lattialla roskan ja se roska lähtee liikkeelle. Sitä kun poimii lattialta laumastaan eksyneen makeisen ja suutuntuma paljastaa, ettei se ollutkaan karkki.

Montako tähän kehtaa laittaa?

Meidän lapsi ei suostu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta syömään mitään valmisruokia. Välillä se kyselee puhelimessa mitä on iltapalaksi. Että kannattaako tulla kotosalle vai mennä "Sen kaverin luokse, jonka isä ei tarjoile eineksiä." (Onko noloa myöntää, että inhoan seikkaa, että kaiken kukkuraksi se hemmetin pyhimys kaverin isä tekee maistuvamman pippuripihvin kuin minä?) Olen välillä sitten yrittänyt keventää tilannetta, jossa jääkaapissa odottaa roiskeläppä, luikauttamalla ilmoille "Saarioinen taas, valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa." - biisin. Mää inhoan sitä, jos lapsi aariani jälkeen ilmoittaa "Äiti, mulla on kaiutin päällä."

Inhoan sitä kun taiteilen suurella vaivalla spagetin päälle hymynaaman ketsupilla ja lapsi tuijottaa hetkisen hiljaisuuden vallassa lautastaan ja toteaa sitten syvään huokaisten; "Mutsi hei, mä täytän kohta 17."

Sor, sor, sormileikki alkaa.

Ainakin yksi teistä mun ihanaisista siellä ruudun toisella puolella on käynyt äänestämässä Kiki's Homen Indiedaysin Blog Awardsiin ehdokkaaksi. Kiitos. Olen ihan häpeilemättä tosi otettu ja olen täällä pussaillut hauiksiani ja tainnut tohkeissani rimpautella Anttilan postimyynnin asiakaspalvelua ja fysioterapeuttia lukuunottamatta kaikkiin kännykästäni löytyviin numeroihin. Painin liian isojen tekijöiden sarjassa, mutta halutessasi pääset antamaan äänen tästä linkistä. Äänestämällä voit voittaa liput kahdelle tapahtumaan, jossa jaetaan palkinnot voittajille. Löydyn sieltä Inspiroivin Lifestyle Blogi - ehdokkaat sarjasta.

Olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa lapsukaisen yksityisasia tiedustelee minkätyyppinen blogini on? Tuijotin ymmälläni, joten yksityisasia antoi helpotusta ja avitti tarkennuksella "Onko se esimerkiksi lifestyle tyylinen - blogi?" En osannut vastata mitään ja jatkoin tuijotusta, häkellyin ja liukenin paikalta. Sain teiniltä melkoisen saarnan aiheella; "Eikö sulla kerta kaikkiaan ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja?" Mää vaan menin paniikkiin kuullessani liian vaikeita sanoja, eikä ollut harmaata eikä minkään muunkaan väristä aavistusta mitä se lifestyle tarkoittaa. Mutta nyt se on virallista, kun ne tuolla Indiedaysissa ovat sen nettiin päästäneet. Seuraavan kerran voin vastata; Ju.


Olen ylpeä ja tohkeissani ja jätän täysin huomiotta pikku pilttini kommentit:
"Siis oliko siellä joku oma sarja punalappujen metsästäjille? Tai aikuisille ihmisille, jotka avautuvat peräpukamistaan netissä?"


Seuraavat saatanalliset säkeet eivät sovellu hammaslääkäripelkoisille lajitovereilleni:

Kulkisin täällä myös ylpeästi nenä kohti taivasta, mutta tuulenhalkaisijani ei justiinsa nyt tykkää heiluttelusta. Pieneksi arvioitu hammasremontti keskussairaalareissulla oli kuten melkein kaikki remontit ja lähti lapasesta. Reilu vuosikymmen sitten mun suusta revittiin kaksi takahammasta kun ne ei olleet enää pelastettavissa. Olen pitkään vängännyt tarkastuksissa siellä olevan jotain pielessä ja useampaan kertaan se kita on kuvattu eikä mikään ole ollut pielessä. Viime suvena sieltä kuitenkin näkyi röntgenkuvissa ikeneen jäänyt pikkupalanen ja sovittiin sen poistosta kun etuhampaan paikan heilumisen takia oli kuitenkin mentävä nukutukseen. Lääkäri oli sitten avannut ikenen ja löytänyt sieltä juuret mitkä sinne oli jätetty tuolla vuonna milleniumin. Vai pikkupalanen, justiinsa. Ne juuret oli sitten poistettu ja koska kohdetta oli lähestytty melko kaukaa niin tikkejä on aika monta.

Toisissa puhelimissa on sellainen ohjelma, jossa voi photoshopata naamavärkkinsä näyttämään 50 kiloa todellisuutta lihavammalta. Mun on tehnyt mieli kovasti sellaista kokeilla, mutta meitin teini saa luokkaa 12 boforia olevan myrskyn aikaiseksi, jos kyselen sen kavereilta onko niiden luureissa se sovellus? Kun sain liikkua ilman vahtia operaation jälkeen niin menin oitis peilin eteen ihailemaan jälleen yhdestä puusta veistettyä etuhammastani. Toinen puoli päästä oli sen verran turvoksissa, että voin lopettaa lapseni häpäisemisen tiedustelemalla sitä kasvojenpullistaja-sovellusta. Nähty on.

Hoitaja lupaili kotiinpääsyä kun ruokailu sujuu ja olen pissannut. Sitten sain eteeni hajusta päätellen perunavelliä ja tuumailin: "Voi jumaleisson! Tulee hemmetin kallis reissu, jos tuo on saatava alas oksentamatta. Täällä ollaan vielä ensi viikollakin." Yleensäainaniinjärkeväpuoliso esitti äärimmäisen lapsellisia sutkautuksia itkua puhelimessa tuhertavalle vaimolleen; "Ajattele, jos ne olisi tuoneet maksalaatikkoa." ja "Onhan sulla ne Crocksit mukana." Onneksi sain liikkua ilman sitä vahtia ja kävin kippaamassa kuppini pesualtaaseen. Pesualtaan yllä oli lappu ettei sinne saa kaataa kukkien vettä, muttei siinä perunavellin deletoimisesta puhuttu mitään. Vaihtoehto B olisi ollut kaataa se mun käsiveskaan. Vaihtoehto C olisi ollut kaataa se naapurivuoteen yöpöydän laatikkoon.

Päivän mittaan ihmettelin useampaan kertaan ihomakkaroiden sisään uponnutta toista silmääni ja isolle nautaeläimelle tarkoitettua lääkemäärää. Tikkejäkin tuntui olevan oudon pitkä rivi. Kukaan siihen ei oikein regoinut, mutta ennen kotiinlähtöä hoitaja puhui jostain poskionteloperforaatiosta. Meninhän minä sitten kotosalla googlettelemaan sen tarkoittavan hammaslääkärin romplatessaan puhkaisseen multa vahingossa poskiontelon. Parempi olisi kun en olisi tiennyt.
 Nyt vetelen neljän tunnin välein antibioottia, kuuden tunnin välein toista antibioottia, kaksi kertaa päivässä purkuttelen desifiointiaineella, 8 tunnin välein otan lääkkeen jonka tarkoitus on pitää nenä auki ja lopun aikaan rouskuttelen probiootteja.Pelolla odottelen antibioottiripulia. Nimimerkillä kokemusta on. Taidan nyt mennä ja ottaa pari ylimääräistä maitohappobakteeria.

Puolustakaa nyt mua, kun puoliso väittää ettei koskaan ole puhellut nukutuksesta herätessään mitään omituista. Enhän mä voi olla ainoa? Tietysti se on makuasia onko seuraavat lauseet mitenkään omituisia?

- Mää olen täällä ja joku on.
- Näkikö leukakarvat.
- Meillä on oravia.



Ja tästä taas sitä tavallista tekstiä:

Sieltä Indiedaysistä tuli kutsu Helsinkiin Ravintola Kiltakellariin saamaan inspiraatiota ja ideoita bloggaamiseen, verkostoitumaan mainostajien kanssa sekä viettämään ihanaa päivää bloggaajien seurassa. Siellä on mukana ruotsalaiset bloggaajatähdet Angelica Blick ja Andreas Wijk. Tilaisuuden viihtyvyyden varmistaa dj, baarin antimet sekä laadukas finger food.

Minähän tottakai olen kulkenut perheen perässä ja hokenut "Kehukaa mua." Olen myös käyttänyt tuplamäärän tenoja, koska multa lirahtaa naurupissa housuun joka kerta, kun kuvittelen itseni tuollaiseen tilaisuuteen. Toinen perheen miesvahvistuksesta tuli viereeni ja tulkitsin ilmeen tarkoittavan kukkarooni olevan muodostumassa vähintään 50 euron vaje. Hän sitten vaan palautti meitsin hellävaroen pilvilinnoista maanpinnalle toteamalla "Kai sä mutsi ymmärrät ettei ne varmaan päästäisi sua sinne edes sisään?" Ja minä kun olin jo puolivakavissani harkinnut lähteväni matkaan Sirpan elämää - blogin kirjoittajan kanssa, kun avecina olisi saanut tuoda bloggaavan ystävän. 

En malta olla näpistämättä tekstiä tuolta Sirpan elämää - blogin puolelta. Koko postaukseen pääsee tästä linkistä, mutta tässä ne tärkeimmät:  En pelännyt sun kyydissä lainkaan ja vauhtiakin oli yli 10 kilsaa tunnissa.:-)  Jos käytte lukemassa niin siskoni on siellä sitten laskeskellut leikkiä ja jättänyt kommentin Mutta älä anna sen käyttää vakionopeudensäädintä! xDD t:Kikin nuorin sisko <3 Vallan mainiostihan me serkukset siellä Helsingissä varmasti pärjättäisiin. Nopeus ylittäisi kymmenen kilometriä, Sirpa tietää suunnilleen Bulevardin sijainnin ja minä tiedän Erottajan. Monopolipelistä.


Puolisoni mielestä meidän kannattaisi osallistua kekkereihin. Ihmeteltyäni asiaa tovin epäilin siipan laskelmoineen mun käyvän ennen partyja takkikaupassa. Kauhoin Tiimarin loppuunmyynnissä intohimoisesti alennuslaareja pohjasta asti ja sain hihan reunaan muutaman tussitahran. Miehen mielestä se on syy käydä vaateostoksilla. Minä vastasin "Oleksää ihan hullu? Kuusi vuotta olen sitä käyttänyt ja nyt kun se on ihanan pehmeä niin sää käsket heittää sen roskiin? Siis mitä???? "

Eläinkuosit on nyt lähiaikoina luullakseni olleet muotia. Tuohan on melkein kuin pantteri-kuosi.


Sitä vaan ensin ihmettelin, että miten ne noin hienostuneessa paikassa finger foodia tarjoilee, koska se Halloween meni jo. Ostin -30% alennuksella Salesta haamukarkkeja. No okei; ja vaahtokarkkeja sekä suklaata. Ohi siis on. Oletin sormiruuan tarkoittavan sitä sormileikkiä kun nakkiin työnnetään manteli, viimeistellään ketsupilla ja syötetään lapsille irti leikattuna raajan osana Halloween-bileissä. Mutta sehän onkin sitä kun ruisnappiin laitetaan kalavauvoja ja tillinoksa. Hyi.


Olen kinastellut teinin kanssa noista kekkereihin tulevista ruotsalaisista tähdistä. Että sujuisiko small talk. Hänen mielestään litannia "Hevonen on hest, pappi on prest, suola on salt ja kylmä on kalt." ei tarkoita mun hallitsevan toista kotimaista. Eikä kuulemma se, että ymmärrän Solsidania telkkarista seuratessa osan repliikeistä. Kuten hej, jag tai nej. Mutta sehän olisi sitten kirjaimellisesti small talk.

No mutta, tästähän melkein unohtui mun tärkein på svenska taitoni; Mmmm..... Marabou.