Kyllähän minä kieltämättä munasta tykkään...

                       Sain haasteen Mintulta Joulukuusen loisteessa, tähtitaivaan alla - blogista, ihanaa, kiitos. Tykkään näistä aina hirmuisesti.

1. Oletko taikauskoinen?

Kyllä.

2. Tärkeintä joulussa?

Olla rauhassa perheen kesken. V-V, mies ja minä.

3. Kaunein joululaulu?
Petri Laaksosen esittämänä Tulkoon Joulu tai sitten Näin sydämeeni joulun teen. Jos tärisytän itse kattohirsiä ja viattomien poloisten tärykalvoja niin sitten Jaakko Löytyn Ilouutinen. Se on mieleisin joululaulu kiekaista ilmoille. Siis minun mielestäni, kuulijoillehan se on Ilouutinen, kun lopetan sen sooloni.

4. Pahinta tänään?

Mulle on tullut tapa sormeilla itseäni ja tutkia reikääni sen viimekuisen hammaslääkärireissun jälkeen. Huomaan useasti kokeilevani nenän sisustaa painelemalla, miltä tuntuu posken puolella? Toivottavasti lopetan romplaamiseni siinä vaiheessa, kun tikit on lopullisesti sulaneet. 

Nautiskelin tänään bostonkakkua ja saavutin sen vaiheen, jolloin oli ratkaistava syönkö loputkin ja kätkenkö käärepaperin roskiksen pohjalle vai jätänkö miesväelle siivut? Jätin asian hautumaan ja pohdiskellessani taasen räpläsin sitä nenuani. (Popsein hammaslääkärireissun jälkeen jotain tabletteja, jotka kuivatti limakalvoja ja nyt mun nenä on kuin silkkipaperia.) Romplasin kanelisella sormella ja OMG! Se poltti niin, että mun piti tirskauttaa pieni poru.

Lapsukaisen kotiuduttua kerroin hänelle kärsimyksestäni ja vastaus kuului  "Sä voit kuule avautua näistä asioista siellä sun blogissa." Minä nyt sitten avauduin.

5. Lapsuutesi ihanin joululahja?

 Ensimmäisenä mieleen tulee Lundbyn nukkekoti.  En osannut sillä leikkiä ja käänsin sen selälleen. Siitä tuli äärimmäisen hyvä lokerikko ja säilöin siihen tavaroita. Se oli kovin mieleinen. Vaaleansininen peili ja kampa, jotka mun kummitäti osti hienostuneiden ihmisten kaupasta. Olin valinnut ne lahjalistaan kiiltävälle paperille painetusta Sokoksen joulukuvastosta.

6. Vietätkö Halloweeniä?
Me vietetään luullakseni puolison kanssa keskivertopariskuntaa enemmän aikaa sängyssä. Viikonloppuna saatan kolmekin kertaa päivässä komentaa miehen viereeni ja puuhiin takaapäin. En kykene selkäni kanssa istumaan sohvalla hyvänäkään päivänä kuin sen aikaa, että saan vetäistyä mikrokuituliinalla olkkarin pöydän puhtaaksi. Telkkaria katsellaan siis yhdessa vaan vaaka-asennossa. Ja takaapäin puuhiin sen takia, etten ahtaanpaikan kammoisena tykkää naamani hipelöimisestä ja siippa rapsuttelee mua takaraivosta teeveetä töllötellessä.

Niin siihen Halloweeniin; Oltiin kaikessa rauhassa siipan kanssa sängyssä ja kuului omituinen mäjäys kesken Kiinteistö Kaisan seuraamisen. Muutamaa tuntia myöhemmin tajusin mikä sen mäiskeen aiheutti, meillä vietettiin sitä Häpy Halloweenia. Siis keskellä kirkasta päivää joku kepposteli ja viskaisi munan meidän olohuoneen ikkunaan. Kyllähän mää munasta tykkään, mutta mielummin leivonnaisessa tai vaikka makaroonilaatikossa.

Haaskattu muna...

...Hyvin käytetty muna. Niin hyvin käytetty muna, että mies kysyi "Mistä sä ostit tän munakkaan?"

7. Haluaisitko tavata mut livenä?
Tule meille vaan, meillä ei leivota. Lupaan tarjota sulle juustokakkua, joka ei vaadi mystisiä taitoja ja kaupan pullaa, koska se ei ole kovaa kikkaretta kuten mun yritelmät. Tai oikeastaan mun pulla on melkein kuin kaupan pulla ja muistuttaa -50% lapulla ostettua Leivon leipomon känttyä. Lupaan tarjota myös keksiä ja vanukasta.

8. Mitä kysyisit, jos tapaisit mut livenä?

Kysäisin meitin teiniltä, että mitäs jos äidille tulisi blogiystävä kylään? Näin se lapsukaisen mielestä menisi:

Hih, hi, hih,hi.
Sää tulit nyt.
Hih, hi, hih, hi. Hih, hi, hih, hi.
Jätä siihen vaan kengät. Meidän naapuri voi niitä kyllä ehkä lainata.
Hih, hi, hih, hi.
Tää törkeä ruuan käry tulee sitten tuolta naapurista eikä meiltä.
Hih, hi, hih, hi. Hih, hi, hih, hi.

Kysäisin myös lapselta mihin tämä perustaa väitteensä oletetusta käyttäytymismallistani ja "No noinhan sä v*ttu sanot aina mun kavereillekkin."

Ennen sitä juustokakkua antaisin sulle oikeaa ruokaa, koska meidän maantieteellinen etäisyys on pitkä ja perille päästessä sulla olisi jo varmaan nälkä. Uskoisin kysymyksen olevan  "Eihän yhtään arvaisi kaupan bearnaiskastikkeeksi? Tein sen kermaan."

9. En ole livenä niin positiivinen kuin blogissa, uskotko tämän?

Uskaltaisin väittää meidän jutelleen niin paljon blogistaanisesti, naamakirjassa ja etanapostin välityksellä, että kumpikin meistä tuntee toisestaan mustemmankin puolen. Uskaltaisin myös väittää meidän lukevan hyvin toisiamme rivien välistä.

10. Miksi vastasit näin tyhmiin kysymyksiin?

Nämä eivät olleet ollenkaan tyhmiä kysymyksiä. Sellaisia on Seura-lehdessä naamioituna tietokilpailuksi. Siellä on aina 30 kyssäriä, jotka on arvotettu 5-1 pisteen välille. Kahden lehden jälkeen kerrytin pistetilastoani ainoastaan urheiluaiheilla ja vaikersin puolisolle, että olenko ihan oikeasti näin kuutamolla?  Mutta oikeasti, jos kehään laitetaan kysymykset: Sinisessä kulmauksessa; Kuka Nobel kirjailija? Hänet karkoitettiin Neuvostoliitosta 1974.  Punaisessa kulmauksessa; Kuka voitti kolmissa olympiakisoissa kultaa yksikkösoudussa 1976-1984? niin siinä toinen on kärpässarjassa ja toinen on raskassarjalainen. Tuollainen ei-urheilullinen arvoitus on aikuisten oikeasti aivan liian vaikea. 

Minähän en seuraa urheilua ollenkaan ja miehen mielestä oli kovin hauskaa mun tietävän vastauksia sporttisiin ongelmiin. (Paitsi joskus vähäsen katselen golfia öisin, koska se alkaa nukuttaa ja ehkä joskus hetkisen Nascareja kun nekin alkaa unettaa. Uimahypytkin on hyvää yöseuraa. Ja taitoluistelu.) 

Tiedän muuten tarkalleen, koska lopetin urheilun seuraamisen. Se oli 7. toukokuuta 1995. Suomen loppuottelu jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa kuohutti niin tunteitani, että olisin Leijonien hävitessä potkaissut telkkarin kiukuissani rikki. Joku joka saisi mut vioittamaan teeveetä, ei todellakaan ole terveellistä seuraa.

11. Mitä inhoat?

Seinän takana asustavia naapureitani, sitä mainosta missä on jättiläismäinen jalkasienikynsi maalarin taulussa ja maksalaatikkoa. Sitä kun olen väärässä ja vielä enemmän inhoan sitä jos joudun sen myöntämään. Ääntä, joka tulee kun vetää haarukalla paljaalle posliinilautaselle. Lakanoiden vaihtamista. Inhoan vinossa olevia tavaroita ja tyhjää tilaa omassa kodissa. Sudenkorentoja. Sitä, että raa'asta piparitaikinasta saa toisen kourallisen jälkeen ripulin. Höylättyä juustonmurua, joka on kuivettunut. Sitä kun joku ohittaa mut fasebuukkipelissä tai missä tahansa muussa pelissä. Sitä kun silmät näkee lattialla roskan ja se roska lähtee liikkeelle. Sitä kun poimii lattialta laumastaan eksyneen makeisen ja suutuntuma paljastaa, ettei se ollutkaan karkki.

Montako tähän kehtaa laittaa?

Meidän lapsi ei suostu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta syömään mitään valmisruokia. Välillä se kyselee puhelimessa mitä on iltapalaksi. Että kannattaako tulla kotosalle vai mennä "Sen kaverin luokse, jonka isä ei tarjoile eineksiä." (Onko noloa myöntää, että inhoan seikkaa, että kaiken kukkuraksi se hemmetin pyhimys kaverin isä tekee maistuvamman pippuripihvin kuin minä?) Olen välillä sitten yrittänyt keventää tilannetta, jossa jääkaapissa odottaa roiskeläppä, luikauttamalla ilmoille "Saarioinen taas, valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa." - biisin. Mää inhoan sitä, jos lapsi aariani jälkeen ilmoittaa "Äiti, mulla on kaiutin päällä."

Inhoan sitä kun taiteilen suurella vaivalla spagetin päälle hymynaaman ketsupilla ja lapsi tuijottaa hetkisen hiljaisuuden vallassa lautastaan ja toteaa sitten syvään huokaisten; "Mutsi hei, mä täytän kohta 17."