Terhakkaasti seisokissa.

Nappasin Moon Mammalta Äiti Aurinkoinen - blogista mukaan Movember-haasteen, jota nyt vähän lyhentelin, kun tämä marraskuu alkaa olemaan loppusuoralla ja otin käyttöön vaan kohdan numero 1.

Haasteeseen osallistutaan näin:

1) Julkaise blogissasi villiäkin villimpi tai maltillisen tahdikas Movember-kuva (aihe vapaa, mutta viikset on löydyttävä)

Kyllä tässä taas asiaan päästään, mutta Kikimäiseen tapaan lähestyn maalia muutaman mutkan ja töyssyn kautta:
Meikäläisella on kova kammo hammaslääkäreihin ja mihin tahansa suuhuni tulemiseen liittyvään, jos vaan valkoinen takki vilahtaa. Tämä koskee niinkin typerää asiaa, että diapamista huolimatta poraa roinottelen suurella tunteella, joka kerta kun mun purukalustoa röntgenkuvataan. Ja olen valitettavasti aina ollut sen verran tolkuissani, että ymmärrän hävetä. Olen nousevalla ja laskevalla äänellä joikainnut hoitajalle, ettei kukaan muu aikuinen ihminen vuolaasti ulise röntgenissä. Hoitaja sitten lohdutteli, että ei mitään hätää, että kyllä sellaista on tapahtunut. Niistämisen ohella itkin kahta kovempaa ja vastasin, että se taisi silloinkin olla minä.

 Voivottelin aiemmassa postauksessa hammaslääkärille sattunutta vahinkoa. Sen kaivauksen jälkeen jouduin käymään ensin röntgenissä ja sitten jälkitarkastuksessa pari viikkoa operaation jälkeen. Puoliso joutui tulemaan sinne röntgeniin mukaan. Olen yksinkertaisesti niin vauhkona siitä kuvaamisesta, vaikka järki sanoo ettei ole mitään hätää. Mutta kun en tykkää enkä saisi rauhoittavissa edes ajaa autoa. Me istuskeltiin tai se tilanne taisi paremminkin olla: minä istuskelin, melkein rauhassa odottamassa vuoroani. Siippa oli aika jännittynyt, koska jokaisen rapsauksen kuultuani pomppasin sentin ja iskin ylivirittyneessä hätääntyneisyyden mielentilassa kynsilläni kiinni miehen reiteen melko voimakkaalla otteella. Tulihan se minunkin vuoroni ja hoitaja huuteli meidän sukunimeä. Vedin suuni viivasuoraksi enkä liikahtanut mihinkään. Puoliso alkoi maanittelemaan, että kyllä sun kulta nyt täytyy mennä. Minä kuten kypsä aikuinen vastasin "Haista sinä kuule paska!" 

Annan ryntäideni heilua kotosalla vapaasti, mutta uloslähteissä ne täytyy suitsia. Olen kertonut taipumuksestani heittää tissiliivit puseron päälle. Ei hierrä ei kierrä, eikä tarvitse vekslata sitä puseroa takaisin päälle, kun kotiin tullessa päästää kaksoset vapauteen. Kyllähän minä sinne kuvaushuoneeseen sitten menin ja yllä ei ollut harmaa jumpperi vaan päällä oli paksu musta villatakki varustettuna suurella hupulla. Hoitaja seisoskeli vieressä ja pyysi riisumaan paksun pompan, jottei se huppu estä koneen pyörimistä. En todellakaan ollut varautunut vähentämään vaatetusta purukaluston kuvauksessa, joten ne rintaliivit oli sitten tietysti puseron päällä.
Tajusin sen aivan liian myöhään.


Selailin elokuun Olivia-lehteä ja päädyin tulokseen, että minähän olin muodikas siellä röntgenissä. Verratkaa nyt tuohon toiseen kuvaan. Malli on viimeksi syönyt vuonna 2012 ja minä justiinsa äsken. (Joulutortun ja yhden kaksi kuka niitä laskee, sen kaveria.)  Selvää yhteneväisyyttä näissä kuvissa kuitenkin on ja selvästi samaa ajatusta kun unohdetaan ne painoindeksit.

Tässä nyt sitten November-viiksikuva ja päivän asu samalla kertaa.

Vähän tuota omaani photshoppasin kun olmin väriset ryntäimen peitteet oli tuollaisena seepiana vähän esteettisemmät. Ilman kaunistelemista esiin olisi tullut meikäläiselläkin juurikasvu. Siis selvästi samaa ajatusta.


Tuossa Olivian kuvatekstissä sanotaan: Pue korsettitoppi pitsipaidan alle tai päälle tai anna sen vain vilahtaa peittävän paitapuseron alta. Voin kuulkaa kertoa teille rakkaat lukijat vetäisseeni ne tissiliivit niin nopealla ranneliikkeellä yltäni, että se oli todellakin vilahdus.
Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vielä julkesi kotona mainita, että siinä alupaidassa oli vielä kaiken kukkuraksi reikä. Minä vastasin hyvin aikuismaisesti: "Haista sinä kuule paska!"

Olen ihminen, joka täysin estoitta komentaa läheisiään kehumaan, jos siihen jotain aihetta vaan löytyy. Esittelin miehelle kuvaa ja sanoin olleeni muodikas. Enkä suinkaan esimerkiksi keski-ikäinen tanttero, joka esitteli alusvaatteensa hädin tuskin miehen iän virstapylvään saavuttaneelle hoitajalle. Käskin siipan toistaa lauseen. Puoliso vuosien tuomalla tottuneisuudella myönteli ja sanoi "Juu, olet muodokas." 

Pakko vielä avautua: Pelkään virtsarakontulehdusta ja kaikkea muutakin, johon liittyy antibioottikuuri. Välttääkseni sen virtsiksen napsin karpalokapseleita ja pidän hotolonttini aina lämpimässä. Näin pakkaskaudella laitan pöksyihini mutsiltani saadun keskeneräiseksi jääneen villapuseron hihan. Toppatakki päälle ja ei se sieltä mihinkään näy. Toissa talvena kävin röntgenissä keuhkokuvissa. Riisuin pukukopissa ylävartalon paljaaksi ja unohdin lämmikkeeni vallan tyystin. Aivan liian myöhään tajusin sen villapaidan hihan peittämässä pimpsiäni, ei ainoastaan näyttävän kikkeliltä vaan myös siltä, että se on terhakkaasti seisomassa ja hyvin iloisella tuulella.

Tämän postauksen kirjoitti Kiki; muodikas, muodokas ja justiinsa tänään tasan 41 v.

Ps. Viiksetkin on photoshopattu.