lauantai 14. kesäkuuta 2014

Meillä oli hirveä himo ja silloin on saatava.






Sain Taloni Maalla - blogista TaRan aloittaman Mitä pihastani löytyy? - postaushaasteen. Kiitos!  Eteenpäin tämän lähettäisin "Voisit sää mieluiten kyllä tulla paikan päälle tätä katsomaan." -kutsun kera Outille Outi's life - blogiin. 

 Tämä postaus saattaa siis sisältää virheitä viherpeukalon puuttuessa. Ainoa vihreä ruumiinosa mikä multa löytyy on naama, kun joskus hyvin harvakseltaan olen tosi kateellinen. Esimerkiksi silloin kun näen kirpparilla kolmen naisen keskittymän ja ajattelen ettei mulle riitä, kun joku ahne on hamstrannut itselleen kaksi ystävää. 

Mutta nyt siihen mitä pihasta löytyy:


Viime suvena meitin pihaa käänsi mullin mallin lauma vesilaitoksen miehiä, jotka maan tonkimisen lisäksi tarjosivat seurattavaksi oudon sääilmiön. Meillä loimotti ikkunan takana kaksi puolikuuta keskellä kirkasta päivää. Sille sääilmiölle on muitakin nimityksiä kuten "Putkimiehen vako" tai "Työmiehen aurinko" Tiedän kyllä, että sitä voi kohdistaa katseensa muualle, kun verkkokalvolle piirtyy ventovieraan miehen paljaat persikat, mutta sitä menee jotenkin niin shokkiin, ettei osaa heti kääntää katsettaan.


 Tänä suvena meitin pihaa on kääntänyt mullin mallin pyllyvakonsa piilossa pitävä puolisoni ja olen saanut nauttia pihamaisemaan ilmestyneistä kiinteistä sekä muodollisesti pätevistä kannikoista eikä mun ole ollenkaan tarvinnut hokea itselleni "Käännä nyt hyvä ihminen sitä päätäsi!" Päinvastoin; olen oikein painanut nenäni kiinni ikkunaan. Vesilaitoksen miehet vaihtoivat ehjää putkea, mutta tuo mun mies pystytti kasvihuoneen.




Mun visioissa lattiana oli poltetun oranssin värinen tiili, mutta Kierrätyskeskuksesta sai keltaisia peräkärryllisen kahdellakympillä ja ei-niin-kovin-pikaisella laskutoimituksella sormia apuna käyttäen päättelin säästön olevan niin suuri, että hyvästelin ne poltetut oranssit. Mun visioissa oli myös hurmaava sekamelska ikkunoita lasimökissä, jossa kaikki olisi vähän vinksin ja vonksin, mutta puoliso ilmoitti nuorena poikana olleensa Puolimatkalla liian pitkään kesätöissä kyetäkseen rakentaa mitään vinoon. Nyt se sitten tönöttää niin suorassa kuin se nyt tuolla kaltevalla pihamaalla on mahdollista. Ja ajatelkaa miten halvalla; käytöstä poistettua parvekelasia, kierrätyskeskusta, muutama metri puutavaraa ja kaiken hinta jäi alle sataseen.






Siipan 40-vuotislahjaksi saama luumupuu on vuosia törröttänyt pihassa eikä ole tehnyt yhtään satoa. Nyt se jouduttiin kaivelemaan maasta pois kasvihuoneen tieltä. Kävin sille luumulle vähän juttelemassa, että jos siirtäminen oli virhe niin ei mua yhtään haittaa, jos vaikka nuukahtaisit ja päätyisit risunkeräykseen. Suorastaan vähän ilkamoin, että nyt sää toimeton vihdoinkin lähdet ja mulla on jo oksasakset saapuvilla. Kostoksi mun rumista puheista se pukkasi oksat täyteen tosi nättejä valkoisia kukkasia. Se vissiin taitaa tarkoittaa sitä, että syksyllä meillä voi olla luumuja.






Meidän pihasta löytyy myös kaksi varastettua orvokkiamppelia. Agrimarketissa oli lappu "Ota tästä" ja minähän otin. Kiikutin ensin autoon kaksi, kun en uskaltanut enempää kantaa ettei selkään satu ja lähdin hakemaan vielä yhtä kukkaa. Samalla kun nappasin saaliin numero kolme käteen niin silmät tavoitti siinä ota tästä - lapussa sellaisen kohdan, jossa sanottiin "1 per asiakas." En ymmärrä mikä muhun meni, mutta ajauduin jotenkin niin paniikkiin, että käännyin kannoillani ja kipitin pakoon suurimmalla mahdollisella tilannenopeudellani. Nakkasin sen kolmannenkin violan takapenkille ja kaasuttelin karkuun. 







Kasvihuoneesta löysi paikkansa mun isoisän muotoilemat ja kokoon hitsaamat tuolit, jotka on kulkeneet mukana koko aikuisikäni useamman muuton ja hävinneet sitten kellariin. Ne katosivat sinne saunomisen jälkeen vilvoitellessa tapahtuneen "Istuitko sää siellä j*malauta perspaljaanas?" - onnettomuuden jälkeen, kun meidän perheestä yksi uros jätti tuonne raudoituksen väliin kassinsa.

Nyt varmuudeksi ompelin lihansyöjätuoleihin päälliset, ettei kenenkään kastanjetit päädy enää rakosiin. Tai ommella on liioiteltu sana. Ostin valmiin päällisen ja harsein siihen lakanakangasta peitteeksi.Se oli väärän värinen, mutten pystynyt vastustamaan puolella hintaa tarran aiheuttamaa vetovoimaa. Olen tyytyväinen suoritukseen, joka taitoihini nähden oli nappisuoritus;  Ketään ei räätälöimisen aikana vahingoitettu ja enkä harsinut tuota istuinpäällistä vahingossa housuihini kiinni.






Rakas mieheni kyllä nauroi lopputulosta niin paljon, että yritin suutuspäissäni ommella tuotokseni siipan työtakin selkään kiinni. Oli niin tiukkaa kangasta, etten onnistunut. Mutta jos vielä pitkään kuulen vitsejä, jotka liittyvät  tuohon mun kankaasta väännettyyn karjalanpiirakkaani ja siihen miten karjalanpiirakan sanotaan muistuttavan leipojansa piirakkaa niin mää olen kyllä varsin hyvin selvillä siitä, missä puoliso säilyttää pikaepoksiliimaa.












Tuota pikkuista tappia tuossa isommassa kuvassa me ollaan ihailtu kurkun poikasena. Täyttä varmuutta asiasta ei ole, joten siellä ruudun toisella puolella saattaa aika moni nauraa justiinsa ja todeta "Voi Kiki!" Jos se on kesäkurpitsa niin sitten meillä on kyllä syytä hävetä.





Tuollaisia pikkupalleroja me ollaan vaalittu pionin alkuna. Jos ne on vaan jotain sateen homestuttamia lehden alkuja niin sitten kyllä pioniparkakin saa osakseen keskustelun, jonka pääsisältö on oksasaksissa ja ruohonleikkurin alle jäämisessä. Kun olen sen nyt todennut sopivaksi tavaksi saada kukkaa aikaiseksi.






Kun siippa oli saanut kaiken nikkaroitua kasvihuoneessa valmiiksi niin lähdettiin ostamaan taimia ja taidettiin olla vähäsen myöhässä siitä kun olisi saanut priimaa tavaraa. Tomaattiin meillä oli polttavin himo, kun ollaan onnistuneesti kasvatettu viime kesänä 3 kokonaisen ja yhden tosi rupisen tomskun kokoinen sato. Kaivelin justiinsa parasta ennen päiväyksen ohittaneita naatteja, kun monen vinoon nuukahtaneen ja lehdistään kellastuneen kränän tutkimisen jälkeen käännähdin ja puolisolla oli vihdoin ja viimein kädessään elinvoimainen, ponteva ja varreltaan pitkä tomaattiyksilö. Mies piti sitä tainta kädessään tuossa hippasen alle napansa kohdilla ja esitteli löytöään. Minähän siinä sitten riemastuneena vapautin kimakan kiljaisun "Uuu-juu, sulla seisoo ja se on tosi iso!!" 
Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vastasi: "Kiitos, kiitos, mutta mitä sä olet tästä tomaatista mieltä?"






 Kun hyväperäinen ja kiinteäpakarainen puolisoni parisen kuukautta sitten tuli kotiin ja kysäisi "Mites kulta olisi?" ja jatkoi "Tarjolla olisi ikkunoita. Nikkkaroinko sulle kasvihuoneen?" niin päästin suustani sammakon ja vastasin "Oooh, se olisi niin mahtavaa etten mää en ikinä valittaisi enää mistään!" Olettehan mun kanssa samaa mieltä, vaikka siitä kovasti mieleinen ja hieno tuli, niin eihän sitä "En ikinä valittaisi enää mistään" - lausuntoa nyt loputtomiin voi käyttää mua vastaan?


61 kommenttia:

  1. Kasvihuone on ihana! On sinulla taitava mies, kun kasvihuoneet ja kaikki rakentelee ihan tuosta vaan. Malta vähän noiden pionien kanssa, kyllä ne vielä joku vuosi kukkivat komeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nyt kolmen kesän ikäiset niin toiveita taitaa jo olla, kun ne ei heti ostamisen jälkeen kuki :) Ja mulla on se uhkailu-kortti ihan käyttämättä :D

      Poista
  2. Tulipa kaunis kasvihuone...pitää joskus tulla livenä sitä ihailemaan. Paljaista persikoista tuli kans mieleen rekkamiehen hymy, joiksi noita puolikuita kutsun :) Mielummin persikat piilossa kuin kaiken kansan ihailtavina, paitsi nuo oman miehen persikat :D
    Hitto, pitääkö tästä lähtee hedelmiä nyt ostamaan???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu vaan, osoitteen tiedät :D Rekkamiehen hymy :D Olen miettinyt etteikö sitä ilmavirtausta tunne vai onko toiset vaan niin suurpiirteisiä. Tai sitten ehkä luottavat ettei kukaan ole samanlainen pöhlö kuin minä, joka jään silmät selällään tuijottamaan :D

      Poista
  3. Onneksi olkoon, Oi nyt sä oot saanu! Eiks o mahtavaa! Ilman kasvihuonetta ei voi elää! Oon onnellinen sun puolesta.

    Ja kyllä se vaan kuule AIKA kauan kuitenkin kestää se "ei ikinä". Sentääs kasvihuone.. :)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää yritän pinnistää tuohon aika kauan - tulokseen :D

      Poista
  4. Kasvihuone on hieno ja kasvien nimistä en sano mitään , varmaan ihan oikeita :) minen tunne juur muuta kun ruusun ja voikukan , ehkä pari muuta jos oikein pinnistän ;) ihqu mies sulla , kun tollasen rakensi ! Ja juu , naisen suusta ei ikinä tarkoittaa en ainakaan tuntiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin siis sanoa miehelle, että blogistaaniassa tultiin siihen tulokseen, että ei ikinä ja tunti on sama asia :D

      Poista
  5. Toiset saa ja toiset ei, mä olen niin pitkään halunut juuri tuollaista. Olen kade.
    Ja kasvihuonekin on hieno :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hieno. Vaikka toisella puolella vaakakupissa painaa se "En valita koskaan" lausunto :D

      Poista
  6. Sun tarttee opettaa miäsväelle, että naisen ikinä on eri ko miähen ikinä. Naisen ikinä vastaa ehkä maksimissaan kahta viikkoo.

    Meijän isoisät on näemmä ollu hyviä rakentammaan munanpyyryksiä. Mun isoisä rakensi lauteet joista mamma valitti pitkään. Mut vasta ko isoisän pallit jäi puristuksiin lautojen välliin oli aika rakentaa uuret. Hianot lihansyäjätualit kyl pappas hitsannu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo mies on sen tainnut oppia :D Ai kauheeta, on tullut lauteet varmaan uusittua tosi vauhdilla :D

      Poista
  7. Teillä se on näköjään perheessä tuo kädentaito: sinähän osaat mitä vaan mutta ukkos tekee asiallisen näköistä jälkeä rakentamisen saralla ja se mitä olen sun jutuista ymmärtänyt, niin ei se jälkikasvukaan ole hassumman näköistä (no okei, olihan sullakin osuutta siinä asiassa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sää tuota meidän teiniä tarkoitat niin mies oli laiska ja otti aloituspakkauksen :D Se oli jo reilun vuoden ikäinen kun muutettiin samaan osoitteeseen. Mullahan se isoin osuus oli kun väänsin reilut kolme kiloa ulos ihan liian pienestä reiästä :D

      Poista
  8. Onpa kyllä upeat tuolit! Ihana piha ja kauniit kukkivat puut. Pitäsköhän mun laittaa teltta teitin pihalle pystyyn ja majoittua sinne?! Ai mutta toisten tontille ei saa telttaa pystyttää... pah. No, kiva on katsella kuvistakin kaunista pihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sää saat pystyttää teltan meidän pihalle ja päästän kyllä sisällekkin nukkumaan :) Meillä on kyllä täällä kolme kuorossa kuorsaajaa, että se telttamajoitus voi kummasti houkutella :D

      Poista
  9. Nyt mä olen kyllä kateellinen sulle. Kasvihuone! Sellaista mä olen toivonut aina. Tai ainakin kolme vuotta. Saako sun miestä lainaan? Lupaan palauttaa hyvässä kunnossa, kun hommat on hoidettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun se on nyt hommansa hoitanut täällä niin voin lainata :D Ikkunoitakin on vielä jäljellä kun niitä hamstrattiin varmuudeksi :)

      Poista
  10. taidampas lurietlla samanmoisen uhkauksen meidän omenpuulle. yksi niistä ei ole tehny 10 vuoteen edes kukkia. tänä vuonna teki..vaan jos satoa ei edelleenkään siitä saada niin jänösten evääksi päätyy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vaan sahan kanssa omppupuun juureen ja kyselemään tiedätkös mikä tämä on :D

      Poista
  11. Voi vain haaveilla tuollaisesta kasvihuoneesta. Vallan ihana♡♥♡on sulla kätevä mies.. manailut kannattaa ja mulla muuten ihan sama juttu pionien kanssa..aina ei vaan voi kaikkea saada.. mukavia aikoja sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiteristä onneksi sai pioneja tosi halvalla ja nyt olen kuvannut niitä maljakossa jokaisesta mahdollisesta kulmasta :D

      Poista
  12. Naisella on aina oikeus muuttaa mielensä!

    VastaaPoista
  13. Ihana kasvihuone ja komia piha siulla. Miks noi miehet muistaakin aina tuollasen vahingossa lipsahtaneen lausahduksen, ettei vaimo muka valita ikinä:))) mitäs myö sitten tehtäs.
    Hirnuin tuolle orvokkivarkaudelle, sie oot kyllä ihana tyyppi:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihan vahinko kun sen lipsautin :D Ja se orvokkivarkauskin oli jotenkin vahinko :D

      Poista
  14. Ihana kasvihuone! :) Mä tulen jossakin vaiheessa katsomaan kasvihuonetta paikan päälle. :)

    Hienot päälliset! :)

    Mä pystyn sieluni silmin näkemään sut hilpaisemassa kukka kainalossa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu vaan <3 Sulla ei ole mitään vaaraakaan noiden tuolien suhteen kun mikään ei roiku :D

      Poista
    2. Mä just tänään ajattelin tuota samaa, että naisten ei tarvitse varoa tuolien välejä samalla viisii kuin miesten. :D

      Mä tulen kylään piakkoin, kun muuttotohinat on ensi kuun alkuun mennessä ohitettu. :)

      Poista
    3. Mä ojennan sulle haasteen - käyhän poimimassa blogistani. :)

      Poista
  15. Taisit kuitenkin sitä kasvihuonetta enemmän katella kuin miehen pakaroita. ;)
    Oot näemmä laittanut minustakin jonkun villimmän version kasvamaan. :D Varo vaan ettei hypi silmille sadonkorjuu vaiheessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se minttu vallan villiintyy niin sitten mää kyselen sulta taltuttamisohjeita. Sää varmasti tiedät miten villi minttu saadaan rauhoitettua :D

      Poista
    2. Lakua annat niin rauhoittuu. ;)

      Poista
  16. Dear Kiki,
    how wonderful, what a lovely garden and you are doing the best!!! Even the decoration is full of love!
    Have a sunny time
    Elisabeth

    VastaaPoista
  17. Ei ikinä? Mikä se o? Ei semmost o ainakaan mun sanakirjassa, mutta mä olenki niin vanha :)
    Kiki, sä olit mun aurinkoni just tässä vuorokauden vaihtuessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion kyllä varastaa tuon Mikä se on? - lausunnon ja käyttää sitä, jos mulle vielä huomautellaan Ei ikinä - sammakosta :D

      Poista
  18. Mulla on kans katteltavana tollanen kotona. Ja en meinaa sitä puutarhaa kasveinaan vaan kiinteäpakaraista puolisoa :)
    Ihanan kasvihuoneen sait! Mulla on vaan kasviton lasitettu parveke, mulla jos ois puutarhaa niin varmaan lähinnä ruskeeta nurmikkoa olis, olen sen verran kasvi-inhoinen (tai paremminkin toisinpäin, kaikki elävä kasvatettava inhoaa minua...?). Leikkokukkia maljakkoon mulle kiitos :)

    Ja naisen suusta pääsee sanat "ei ikinä" tai "aina" muutenkin niin usein, ettei niitä voi ottaa tosissaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasitettu parveke olisi sellainen minkä ottaisin mielelläni pihan tilalle kun olen niin epäpuutarhuri. Jos osuisi lottovoitto kohdalle niin teettäisin seinään reiän parvekkeelle ja tilaisin asfalttia pihan tilalle :D Kyllä nyt sanon miehelle, että Nunjukin sanoi ettei tuollaista "ei ikinä" voi ottaa tosissaan :D

      Poista
    2. Mutta sulla on tollanen piha? Täh? Ihan viherpeukkuhan sinä olet? :D

      Poista
  19. Samaa mieltä, nainen saa muuttaa ja tarkistaa mielipiteitään "forever". Miehen tulee pitää sanansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipiteen tarkistus, ihana tekosyy :D

      Poista
  20. Nonnih, se on sitten vaan siemenet sisään ja odottelemaan :) Onnea uudesta kasvihuoneesta ja nauttikaa! Niin, niistä pioneista...malta tosiaan muutama vuosi niin kyllä ne palkitsee pallomerellään... Hyviä Jusseja ja terkkuja miesväelle että käyttää peflettiä juhannussaunassa jos kerran on tuollaisia taipumuksia :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas kesä on menossa niin toiveita taitaa jo olla. On ne niin valtavan kauniita, että pitäisi vaan malttaa :) Lidlistä kyllä nappasin leikkokukkana pahimpaan pionin kaipuuseen :D Oikein hyvää juhannusta sinnekkin ja välitän terveiset :D

      Poista
  21. Hei orvokkivaras, teit ihan oikein. Minä oisin ihan samat tehny, liikkuvasta autosta vielä käsi ojossa napannu sen, mitä niihin ois tarttunu :D Nauroin kyllä tuolle kohtaukselle taas tapani mukaan ääneen ja hiljaisia etätöitä tekevä puolisoni liikahti levottomasti.

    MUTTA tiijätkö mitä, MINÄ OON IHAN VIHREÄ!!! Oon hinkunut vuoskausia kasvihuonetta, vaan mitä siinä tilalla on. Kasa murentuneita erikokosia ja värisiä tiiliä, jotka kaivettiin miehen isän aikoinaan kasaaman lautapinon alta. Minä tein niistä jo lattian valmiiks....vaan yhtä hataralla pohjalla se on ku tuleva kasvihuone!

    Siis aivan ihana sisustus siellä ja sinähän se oikea viherpeukalo oot. Hyvinvoipasia kasvatteja oot saanu aikaan. Ja mitkä tuolit päällisineen. Onnea siitä ja luumupuustakin...oon muute huomannu, että niin niille usein käy. Oon lumipallopuulle pitäny puhuttelun ja siirsin toiseen paikaan, nii het usko kerrasta :)

    Muutenkin näyttää niin hienolta tuo teijän piha, että enemmän kuvia sieltä tulemaan.

    Kuuletko, miten kuola lorisoo näppäimille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi täytynyt olla autossa joku koukku millä olisi vetänyt koko rullakon mukanaan :D Kun meillä ei häissä ollut aikoinaan sellaisia kilinkoleja auton perässä mitä yleensä häissä on niin olisi päässyt kokeilemaan miltäs sellainen tuntuu :D Täytyy laittaa kuvia tulemaan kun meillä on esittelemätön ihanuus pihassa. Hän on kyllä eläinkuntaa eikä tuota viherosastoa. Hemskutan mies opetti oravan syömään kädestä ja sitten ei ehtinyt pitämään kesälomaa. Minä sitä nyt sitten ruokin. En kädestäni kylläkään :D

      Poista
  22. Miehillä siis ON norsun muisti, mitä lupauksiin tulee, mutta sanoppa jotain esim: "HUomenna mennään käymään äitin luona!" Niin hupsluijakkaa, seurraavana päivänä ukko sanoo "Enhän minä muistana!" x)

    Niitä orvokkeja muuten voi syyvä, jos tullee polliisisetä ehtimmään orvokkivarasta! xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on iso salaatti kun kaikki kolme amppelia vetäisen :D Ai kauheeta, mää nauran täällä ihan kippurassa kun kuvittelen miten multa törröttää orvokkia suupielestä ja sanon toisesta suupielestä "Mitään en oo tehnyt!"

      Poista
  23. Ihana ihana kasvihuone!! Niin kovasti moisen haluaisin, ensin pitäisi saada vaan ihan oma piha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään siitä itsekkin kovasti. Kehut on kerrottu tekijälle :)

      Poista
  24. Löysin blogisi ja oli kyllä jäätävä lukemaan! =)
    Vatutti kauheesti illemmalla, eihän siihen aina ees tarvi mtn kummoista, mutta tän blogi-löydön jälkeen on kyllä vatutus hävinny tyystin :) Oon kippurassa nauranu kun täällä on niin mahtavan hersyvästi kirjoitettu, oli kyllä heti laitettava suosikkeihin =)
    Tiedänpä nyt minkä blogin lukeminen auttaa, jos meinaa kyrsiä =)
    Täytyykin alkaa kahlaamaan läpi aiempia kirjoituksia.


    Terv. uusi lukijasi Pohjois-Pohjanmaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mää täällä jo kerkisin perheen miesvälle tätä kehua lukea ja vielä varmistin, että ymmärsivät ja kuulivat :D Kauhean pitkälle ei kannata kahlata, kun en aikoinaan heti tullut siivouskaapista ulos ja kirjoittelin tosi jäykkiä postauksia muutaman kuukauden. Tai muista sitten ainakin, että täällä uudemmissa oli niitä hyviä tekstejä :D Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  25. Kun Outi päättää tulla paikan päälle katsomaan pihaasi niin sehän voisi napata mut puolesta välistä matkaa kyytiin. :)

    Nyt olen kyllä jade!! Herttinen sentään sulla on oikein lasitettu kasvihuone se voittaa aina meikäläisen muovisen!!

    Pitäisköhän munkin jutella vähän mein luumupuulle, ja parille muulle puskalle? Ei tule meinaan luumuja meilläkään!! Tiedä vielä tuleeko tomaatteja saatikka mansikoitakaan :(

    P.s. Mahdoinkonvastata kahteen kertaan tähän postaukseen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen epämaantieteellinen niin tiedän varmuudella missä kohtaa karttaa sää olet ja luulen tietäväni missä Outi on. Se olen minä, joka on siinä puolessa matkassa. Meidän täytyy houkutella Outi nappaamaan mut puolessa matkassa kyytiin. Ja mun peffalle sopiva tuoli :D Jos sun luumupuuhun tehoaa pikku juttelu niin sitten alan markkinoimaan puutarhuriniksiä laajemmassa mitassa :D

      Poista
  26. Sulle on sähköpostia Kiki :-D

    VastaaPoista
  27. Voi Kiki,miksi sä et postaa?
    Otappa ja istahappa jakkaralle ja kerro mitä kuuluu?
    Olis nauruterapia tarpeen kun elämä on persauksesta ja koko perhe lomalla...jos ymmärrät mitä tarkoitan...
    T.Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän pikapuoliin toteuttaa toiveen. Olen siellä samassa elämä on persauksesta kuopassa :D

      Poista
  28. Missä Kiki luuraa? Onko ne paskanaapurit siepannut sut? Vai oletko kenties jossain saarella jumissa ja vene karkasi? Ei kai vaan sudenkorennot ole syynä tähän hiljaisuuteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskanaapurit on ajaneet mut mökille ja se jos mikä on saavutus :D Mielummin saatanoita kuin paskanaapureita :D

      Poista