En saanut sitä millään väännettyä julkaisukelpoiseen muotoon.

Olen aina pitänyt mökkeilemistä asiana, jota kaipaan elämääni yhtä innokkaasti kuin osennustautia. Sitten sitä löytää itsensä tilanteesta, jossa aamusella vetäisee keittiön ikkunasta rullaverhon ylös ja pohdiskelee seuraako performanssia hässitäkeillä  #kello #kymmenen #kännit  #virttyneet #alushousut #kaljamaha #vilahtaako #jarruraita vai suuntaisiko sittenkin sinne mökille? Jotenkin kummasti sitä pääsee unohtumaan kaikki vuosien varrella suusta livahtaneet puheet hikirauhasista ja huulista.

Tänä suvena yritin edelleen sinnikkäästi pitää samaa tiukkaa linjaa, ettei mun suonissa virtaa pisaraakaan retkeilijää, mutta puolustukseni alkoi pahasti murenemaan. Siippa hämmästeli töistä kotosalle tullessaan missäs mun muijani on? Vahvasti epäillen vääräksi suunnaksi hän suuntasi sitten kuitenkin möksälle ja löysi läppärin ylle muodostuneen kaalikääryleen. Pyöräytteli siitä auki ensin päiväpeiton, torkkuhuovan ja viimeisenä paljasti esille toppatakissa kyyhöttävän eksyksissä olleen vaimonsa. Vaikka kohmeisilta, kylmästä sinertäviltä huulilta irtosi selitys "Ei mulla täällä ole ollut yhtään kylmä." on aika ponnetonta piipittää vastaan, ettenkö tässä merkkipaalulla ikää 41 -vuotta, olisi löytänyt vuosikymmeniä piilossa pysytellyttä sisäistä erä-Jormaani.

8 minuuttia autossa, jos puoliso ajaa. 12 minuuttia jos ratissa on meitsi, jonka vauhdikkuus ei nouse yli seitsemänkympin kuin moottoritiellä ja maisema näyttää tältä:

Ei kun mullahan oli se positiivinen mökkeilyteema, vaihdetaanpas rakeet räpsäisyyn, johon ei liity Esteri ja hänen peffastaan lähetetty lumisade. Maisema näyttää tältä:

Tässä otos johon liittyy meikäläisten peffat: Siinä me romanttisesti miehen kanssa ihaillaan iltaruskoa ja meidän ongenpäät on kohdanneet toisensa. Me ei puolison kanssa olla kohdattu toisiamme, koska laiturissa on joku mystinen vika ja jos meitsin laajakulmaperberi on samalla puolella laituria miehen perberin kanssa seurauksena on se, että vähintäänkin toisen meistä kengät kastuu.

Vuosien vastaavänkäämisestä huolimatta möksäilyssä on kyllä aikuisten oikeasti hyviäkin puolia:

Kesän ruokahuolto on roikkunut pääsääntöisesti mieheni vahvojen ja lihaksikkaiden hartioiden varassa;  En osaa käyttää kaasugrilliä, en muurikkaa ja savustusuunin ensimmäisen kerran tavatessani tiedustelin minkälainen ihminen varastaa toisen kiukaasta kivet kun eihän ne edes ole kalliita?

Siis ihan kiukaalta näyttää.

Kokkailuvapaani johtuu kyllä vähän myös meidän miesväen epäluulosta mun makupalojani kohtaan. Tarjoilin Liiterin Espanjan viikon antimia ja kuvailin pekoniin käärittyä taatelia "Se on sellainen makkara" - ilmaisulla.




Kun viettää suvensa ympäröitynä kaikilla mahdollisilla puun sävyillä tekokoivusta tekomahonkiin kotosalla painajaisia aiheuttavat puolipaneelit on vaan puolikkaat paneelit, oksanreiät oikeastaan aika kivoja ja se loppuseinä on sentään tapetilla.

Pistetään nyt niitä huonojakin puolia esille, minkäs sitä ihminen narisemista rakastavalle perusluonteelleen mahtaa:

V-V tipahti alle kouluikäisenä laiturilta ja me onnettomat tunarivanhemmat oltiin parin metrin päässä. En tajua miten se tapahtui; ensin muksu vaan heitteli kiviä veteen ja sitten molskis. Sen sijaan, että olisin poiminut kuviokelluvan jälkikasvuni ylös vedestä, vetäisin itseni pommina lapsiraukan viereen aiheuttaen korkean hyökyaallon. Sitä vaan jalat toimi nopeampaa kuin järki ajatteli. Järki olisi sanonut sillä lapsiraukalla olevan enemmän uintitaitoja kuin meikäläisellä. Mies sitten pelasti aallokosta muksun ja sai minutkin lenkkareista, sadasta kilosta ja purjeeksi muodostuneista tuulipuvun housuista huolimatta hilattua kuiville. Tapahtumista jäi vieläkin vanhemmuutta kalvava häpeän tunne, kuka sitä nyt antaa mukulansa tipahtaa veden varaan? Tapahtumista jäi myös tieto, ettei musta ole edes omalle jälkikasvulle mitään apua järvihädässä.

Tykkään mökillä (Apua, apua apua!!! Pääsikö mun näppäimiltä justiinsa tykkään mökillä?) istuskella verannalla läppärin kanssa ja seurata miehen puuhastelua. Koska olen taipuvainen olemaan sekä curling-vanhempi että curling-vaimo niin olen kieltänyt puolisoa uimasta alueella, jota en näe irrottamatta käsiäni rakkaasta tietsikasta. (Vaikka kokemus on opettanut ettei minusta mitään apua olisi, jos vaikka jättihauki nappaa miestäni tiedätte kyllä mistä roikkuvasta ruumiinosasta ja alkaa vetää ulapalle.) Se mulle sopiva alue oli kroolausta metri vasemmalle ja sitten metri oikealle ja taas vasemmalle, joten siippa kyllästyi mun karjuntaani "Onko sulla lupa mennä sinne?" ja kantoi pöydälle kiikarit saadakseen lisätilaa polskimiselle. Kun sekään ei mulle riittänyt mies pisti rantapusikkoa matalaksi ja nyt mulla on esteetön näkyvyys huudella ohjeita, esimerkiksi "Uit vaan rannan suuntaisesti!"  Mutta se huono puoli; sitä saa viikkotolkulla kuunnella vitsiä siitä, miten eräs nainen kyllästyttyään bongailemaan rannalle kysyi puolisoltaan:
"Mistä tämä kiikari sammutetaan?"

Ennen

Jälkeen

Toistaiseksi  en ole löytänyt puutarhan hoitamisen mieltä rauhoittavaa vaikutusta niin huoltovapaa piha, jonne jänisten takia on turha istutella mitään on todella mieleinen. Toiveitahan tietysti on, että se viherpeukalokin musta vielä löytyisi, kun se erä-Jormakin pulpahti pintaan. 

Kyllä tuo mun mies oikeasti tarvitsee tälläisen alati valppaana kyttäävän vaimon. Kun vähän kääntää päätään niin hänhän yrittää salakuljettaa ohitseni surffilautaa. Huutelin sitten perään tietääkö puoliso sen Kymmenen tikkua laudalla - biisin? Uhkailin sairaalan päivystyksessä hoilottelevani korkealla ja kimakalla äänelläni laulua Kymmenen tikkiä laudasta - muodossa.

Luin Kaksplus-lehdestä artikkelia perheestä, jotka matkailivat ympäristöä kunnioittaen ja tekivät reissussa lapselle vaipan rahkasammaleesta. Taivas varjelkoon sinä päivänä, kun mun erä-Jormailuni johtaa siihen pisteeseen, että löydän itseni mättäältä käärimässä jäkälästä TenaLadyä.

Tähän loppuun olin ajatellut kuvaa möksälle johdattavasta tienviitasta ja omasta mielestäni oikein mainiosta vitsistä, miten sillä järvessä uimaria vaanivalla jättiläishauella olisi suuret killuttimet mistä vetää siippaa aavan meren tuolle puolen, koska kyltti opastaa mökkitielle siirtymään vain osan miespuoleisista, mutta ainaniinjärkevänpuolison sensuuriseulan viisari värähti reilusti punaisen puolelle.  Jätän nyt sitten pelkästään lukijoiden mielikuvituksen varaan, minkälaisen varustuksen kera meillä täällä mökkeillään...

Mies tuuppasi sisään ja kosteana on pysynyt.

Kun oltiin aikoinaan puolison kanssa seurusteltu melkein kokonaiset kaksi viikkoa niin pakkailin kotosalla viimeisiä tavaroita ennen siirtymistä samaan talouteen yhteisen katon alle. Keittiön pöytä oli vielä paikallaan ja äitienpäivänä siihen ilmestyi juomalasiin tuupattu törkyruma ja törkyhintainen rehupuska. Olin raivoissani rahan haaskaamisesta, mutta hillitsin suuret tunteeni purkautumasta ja käytin siveästi sanoja "Jos et toisi mulle toista kertaa kukkia", kun sitä yhteistä taivalta oli vasta kymmenisen päivää takanapäin. Nykyään noita yhteisiä kilometrejä on sen verran kuljettu, ettei siveydestä ole enää tietoakaan ja vihtoisin puolisoa ympäri korvia kirkumisen säestyksellä kimpulla, jonka saamiseksi olisi pitänyt luopua kaksikymppisestä.

Äitienpäivälahjukset ovat sitten olleet tauolla reilun vuosikymmenen ja mies päätti antaa sitten oikein kunnolla, kun kerran uskaltautui antamaan. Köökin pöytä oli vaihtunut lattiaksi ja horsmanipun sijaan siellä odotti 25 kiloa vastausta kysymyksiin, jotka oli kevään mittaan esitetty useamman kerran: "Onko meillä sementtiä? Onko meillä betonia? Onko se sama asia? Miksei meillä ole?"

Ensimmäisen satsin riittoisaa lahjaani käytin sementtikenkiin. Voitelin ruokaöljyllä lasten koon saappaat ja mies tuuppasi sisään Liiterin jogurttipurkit. Niistä purkeista muodostui varteen minikokoinen istustustila. Reunaan vielä vetelin degoupage-lakalla kiinni pitsiä, joka vastoin mun odotuksia on selvinnyt sateista ja helteistä. Suhtauduin epäilevästi myös pieneen multatilaan, mutta  lobeliat ovat sinnitelleet jogurttipurkin tekemästä suhtkoht pienestä istutusreiästä ja mun tarjoamasta hoidosta huolimatta. Luulisin pikkuripsauksen multaa riittäneen sen takia, että sementti imee itseensä kosteutta.

Ja sitten ihan toiseen asiaan:

Edellisessä postauksessa oli Mitä meiltä pihasta löytyy - teema ja kovasti tärkeä asia jäi esittelemättä; Kurt Linström. (Jäi siellä toinenkin asia esittelemättä; Olin napannut paskanaapureista salakuvan ja pyysin lapsukaista  fotoshoppaamaan siihen kuvaan kasvojen peitoksi kakkapökäleen. Teini tuumaili, että joku v*tun raja täytyy meitsinkin lapsellisuudella olla ja se raja tuli kuulemma vastaan justiinsa siinä kakkakikkareen kohdalla. Mulla olisi ollut siihen kuvatekstikin valmiiksi mietittynä "Meistä on ihan ok ympäripäissämme tyrkyttää kotosalle palaavalle naapurimme alaikäiselle lapselle olutta. Ja on ihan ok mennä seuraavana aamuna mandoliinikrapulassa kysymään siltä alaikäiseltä lapselta, että mistä ihmeestä se sun isä edellisenä iltana oikein suuttui?) Mutta takaisin Kurttiin:

Ihana puolisoni opetti ensin oravan aterioimaan kädestä ja lähti sitten töihin ja jätti mut pedon armoille. Kyllä mää sitten rakastan puolisoani. Yllä tilannekuvaa miten oravainen pahaa aavistamatta tuli uudelleen etsimään sitä hyvää ravintolaa mistä niitä pähkinöitä sai ja me säikähdettiin kumpikin. Me säikähdettiin tosi paljon.

Kun oltiin vähän aikaa tutustuttu ja totuteltu toisiimme ja koeteltu rajojamme niin löydettiin etäisyys, joka ei saa aikaiseksi meissä kummassakaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Istuskellaan kumpikin omalla puolellamme pöytää ja välillä totean: "Syö vaan." ja "Älä sää tee äkkiliikkeitä niin määkään en tee."  "30 senttiä, muista 30 senttiä." Se on se mitta, joka on meille sopiva matka, ettei me kumpikin jatketa vauhdikkaasti eri suuntiin.

Tuunasin ihan vahingossa Kurtille virikelelun; Ulko-oven suussa meillä on pöytä, jolle on ollut hyvä tyhjentää taskuista ylimääräiset kun maapähkinä ei oikein toimi semmoisena pesupähkinänä. Pöydän rakoseen vieri muutama herkku eikä niitä sitten saanut sieltä irti.  Ei ollut saanut meitin anarkisti-Kurttikaan vaan hän oli sitten järsinyt pöydän pois siitä ympäriltä. 

Löysin kirpparilta pienen penkin. Mulle tuli visio miten Kurt istuu mini-Emmanuelle tuolissaan ja näyttää söpöltä ja syö nätisti purtavaansa. Olisin napannut kuvan ja sitten olisin tuumaillut siihen kuvan kylkeen jonkun tyhmän puujalkavitsin ja lähettänyt sen seiskapäivää lehteen lukijoiden kuva palstalle ja mun pankkitilille olisi rapsahtanut 15 euroa, jolla olisi saanut monta pussia lisää pähkinöitä. Olisin voinut sitten mennä Tokmannille taas kailottamaan mielipiteeni, kun myyjä tarjoaa chilipähkinöitä, että syötänkö chilipähkinöitä oravalle? Että ostanko sille myös olutta? PMS. Olin syyntakeettomassa tilassa.

Näin se visio sitten käytännössä toimi:

Hän yritti sinnikkäästi takaapäin päästä pesälle.

Ja päätti lähteä kun ei mitään herunut.

Kurt päätti kuitenkin jäädä ilmaisemaan mielipiteensä ja meni istumalakkoon.

Ja sitten meitin anarkisti viskasi koko mini-Emmanuellen kumoon.

Ja tässä tyytyväinen virne: Kurt versus tuoli, Kurt tyrmää kolmannessa erässä.




Telkkarista tuli pitkään mainos, jossa orava naksuttaa ja näyttää pelottavilla jättikynsillään miten nyt on tuplabonusta tarjolla. Olen siitä asti jankuttanut pihan oraville "Tuplabonus, näytä tuplabonus" ilman toivottua tulosta.  Paitsi, että pitkän altistumisen jälkeen kaikki kulmakunnan oravaiset ja viereisessä talossa asuvat koirat epäilevät  nimensä olevan Tuplabonus.

Koska tuo meidän lemmikki on semmoinen anarkisti niin tuplabonuksen sijaan hän on oppinut näyttämään kansainvälistä pimpsalooraa kuvastavaa elettä.





Mitä pihasta löytyy - aasinsillalla saan tähän vielä tuupattua ylpeydenaiheeni:

Maalailin alkusuvesta istutustikkuja ja kovasti yllättäen sain kaksin kappalein hyviä ideoita. Ensimmäinen idea oli laittaa ne tikut kuivumaan törrölleen siten, ettei niistä tarvinnut rapsuttaa irti kiinni liimaantunutta pöydän suojana ollutta mainoslehtistä. Hyvä minä!

Ja siitä se toinen hyvä ajatus sitten lähti; Ei enää pelkoa, että meidän pyykkipojilla kiinnitetään "vahingossa" narulle muita kuin meidän omia vaatetuksia. On tämä kyllä vähän tekopyhää ihmiseltä, joka syö imurin pussista löytyneen kuukausia vanhan tomun sisään muumioituneen kääreettömän karkin, mutta en halua kenenkään oman perheen ulkopuolisen kalsareiden liehuvan tuulessa samalla pyykkipojalla mihin litistän omat pussilakanan kokoiset teepaitani hulmuamaan.

Olen ajatellut seuraavaksi tuunailla pyykkipoikiin viestiketjun; "Hei sinä paskanaapuri, joka olet kaksi vuotta lainannut meidän ruohonleikkuria. Se syö bensaa ja välillä se voisit olla sinä joka ajelee huoltoasemalle kanisterin kanssa sitä ostamaan."  Jos iskee laiskuus niin ehkä mää kirjoitan sen sellaisen pussilakan kokoisen teepaitani selkään kangastusseilla.

Ne pyykkipojilla kiinni kulhon reunaan isketyt tikut muistutti mun mielestä kovasti Amerikan alkuperäiskansan päähinettä. No, minähän siinä sitten laulaa lurautin teemaan sopivasti "Kanootin kapean vesille työnsin" sen verran kovaa ja korkealta, että ensin teiniltä tuli v-alkuisen kirosanan sävyttämä käsky olla hiljaa ja sitten minulta sinkoutui kirosanan sävyttämä kiukkuinen käsky miehen suuntaan, että lopettaa nauramisen ja lopettaa sen äkkiä. Olin kuulemma hyvin keskittyneen oloisesti soudellut ja huopaillut kanoottiani sooloni edetessä. Meikäläisellä on sen verran rohjo selkä, että tottahan toki sitä venhettä sitten piti myös soutaa kun olin sen kerran jo vesille tuupannut. Eihän siinä vesille laskun eteen tehdyssä työssä muuten mitään järkeä olisi ollut. Sihisin asiaa ymmärtämättömälle puolisolle hampaiden välistä, että muistaa siinä nauramisen ohessa hyvin hyvin tarkkaan sen kohdan siitä laulusta, missä "Muistoissa melojan säilyy se ain."

Meillä oli hirveä himo ja silloin on saatava.

Sain Taloni Maalla - blogista TaRan aloittaman Mitä pihastani löytyy? - postaushaasteen. Kiitos!  Eteenpäin tämän lähettäisin "Voisit sää mieluiten kyllä tulla paikan päälle tätä katsomaan." -kutsun kera Outille Outi's life - blogiin. 

 Tämä postaus saattaa siis sisältää virheitä viherpeukalon puuttuessa. Ainoa vihreä ruumiinosa mikä multa löytyy on naama, kun joskus hyvin harvakseltaan olen tosi kateellinen. Esimerkiksi silloin kun näen kirpparilla kolmen naisen keskittymän ja ajattelen ettei mulle riitä, kun joku ahne on hamstrannut itselleen kaksi ystävää. 

Mutta nyt siihen mitä pihasta löytyy:

Viime suvena meitin pihaa käänsi mullin mallin lauma vesilaitoksen miehiä, jotka maan tonkimisen lisäksi tarjosivat seurattavaksi oudon sääilmiön. Meillä loimotti ikkunan takana kaksi puolikuuta keskellä kirkasta päivää. Sille sääilmiölle on muitakin nimityksiä kuten "Putkimiehen vako" tai "Työmiehen aurinko" Tiedän kyllä, että sitä voi kohdistaa katseensa muualle, kun verkkokalvolle piirtyy ventovieraan miehen paljaat persikat, mutta sitä menee jotenkin niin shokkiin, ettei osaa heti kääntää katsettaan.

 Tänä suvena meitin pihaa on kääntänyt mullin mallin pyllyvakonsa piilossa pitävä puolisoni ja olen saanut nauttia pihamaisemaan ilmestyneistä kiinteistä sekä muodollisesti pätevistä kannikoista eikä mun ole ollenkaan tarvinnut hokea itselleni "Käännä nyt hyvä ihminen sitä päätäsi!" Päinvastoin; olen oikein painanut nenäni kiinni ikkunaan. Vesilaitoksen miehet vaihtoivat ehjää putkea, mutta tuo mun mies pystytti kasvihuoneen.

Mun visioissa lattiana oli poltetun oranssin värinen tiili, mutta Kierrätyskeskuksesta sai keltaisia peräkärryllisen kahdellakympillä ja ei-niin-kovin-pikaisella laskutoimituksella sormia apuna käyttäen päättelin säästön olevan niin suuri, että hyvästelin ne poltetut oranssit. Mun visioissa oli myös hurmaava sekamelska ikkunoita lasimökissä, jossa kaikki olisi vähän vinksin ja vonksin, mutta puoliso ilmoitti nuorena poikana olleensa Puolimatkalla liian pitkään kesätöissä kyetäkseen rakentaa mitään vinoon. Nyt se sitten tönöttää niin suorassa kuin se nyt tuolla kaltevalla pihamaalla on mahdollista. Ja ajatelkaa miten halvalla; käytöstä poistettua parvekelasia, kierrätyskeskusta, muutama metri puutavaraa ja kaiken hinta jäi alle sataseen.

Siipan 40-vuotislahjaksi saama luumupuu on vuosia törröttänyt pihassa eikä ole tehnyt yhtään satoa. Nyt se jouduttiin kaivelemaan maasta pois kasvihuoneen tieltä. Kävin sille luumulle vähän juttelemassa, että jos siirtäminen oli virhe niin ei mua yhtään haittaa, jos vaikka nuukahtaisit ja päätyisit risunkeräykseen. Suorastaan vähän ilkamoin, että nyt sää toimeton vihdoinkin lähdet ja mulla on jo oksasakset saapuvilla. Kostoksi mun rumista puheista se pukkasi oksat täyteen tosi nättejä valkoisia kukkasia. Se vissiin taitaa tarkoittaa sitä, että syksyllä meillä voi olla luumuja.

Meidän pihasta löytyy myös kaksi varastettua orvokkiamppelia. Agrimarketissa oli lappu "Ota tästä" ja minähän otin. Kiikutin ensin autoon kaksi, kun en uskaltanut enempää kantaa ettei selkään satu ja lähdin hakemaan vielä yhtä kukkaa. Samalla kun nappasin saaliin numero kolme käteen niin silmät tavoitti siinä ota tästä - lapussa sellaisen kohdan, jossa sanottiin "1 per asiakas." En ymmärrä mikä muhun meni, mutta ajauduin jotenkin niin paniikkiin, että käännyin kannoillani ja kipitin pakoon suurimmalla mahdollisella tilannenopeudellani. Nakkasin sen kolmannenkin violan takapenkille ja kaasuttelin karkuun. 

Kasvihuoneesta löysi paikkansa mun isoisän muotoilemat ja kokoon hitsaamat tuolit, jotka on kulkeneet mukana koko aikuisikäni useamman muuton ja hävinneet sitten kellariin. Ne katosivat sinne saunomisen jälkeen vilvoitellessa tapahtuneen "Istuitko sää siellä j*malauta perspaljaanas?" - onnettomuuden jälkeen, kun meidän perheestä yksi uros jätti tuonne raudoituksen väliin kassinsa.

Nyt varmuudeksi ompelin lihansyöjätuoleihin päälliset, ettei kenenkään kastanjetit päädy enää rakosiin. Tai ommella on liioiteltu sana. Ostin valmiin päällisen ja harsein siihen lakanakangasta peitteeksi.Se oli väärän värinen, mutten pystynyt vastustamaan puolella hintaa tarran aiheuttamaa vetovoimaa. Olen tyytyväinen suoritukseen, joka taitoihini nähden oli nappisuoritus;  Ketään ei räätälöimisen aikana vahingoitettu ja enkä harsinut tuota istuinpäällistä vahingossa housuihini kiinni.

Rakas mieheni kyllä nauroi lopputulosta niin paljon, että yritin suutuspäissäni ommella tuotokseni siipan työtakin selkään kiinni. Oli niin tiukkaa kangasta, etten onnistunut. Mutta jos vielä pitkään kuulen vitsejä, jotka liittyvät  tuohon mun kankaasta väännettyyn karjalanpiirakkaani ja siihen miten karjalanpiirakan sanotaan muistuttavan leipojansa piirakkaa niin mää olen kyllä varsin hyvin selvillä siitä, missä puoliso säilyttää pikaepoksiliimaa.

Tuota pikkuista tappia tuossa isommassa kuvassa me ollaan ihailtu kurkun poikasena. Täyttä varmuutta asiasta ei ole, joten siellä ruudun toisella puolella saattaa aika moni nauraa justiinsa ja todeta "Voi Kiki!" Jos se on kesäkurpitsa niin sitten meillä on kyllä syytä hävetä.

Tuollaisia pikkupalleroja me ollaan vaalittu pionin alkuna. Jos ne on vaan jotain sateen homestuttamia lehden alkuja niin sitten kyllä pioniparkakin saa osakseen keskustelun, jonka pääsisältö on oksasaksissa ja ruohonleikkurin alle jäämisessä. Kun olen sen nyt todennut sopivaksi tavaksi saada kukkaa aikaiseksi.

Kun siippa oli saanut kaiken nikkaroitua kasvihuoneessa valmiiksi niin lähdettiin ostamaan taimia ja taidettiin olla vähäsen myöhässä siitä kun olisi saanut priimaa tavaraa. Tomaattiin meillä oli polttavin himo, kun ollaan onnistuneesti kasvatettu viime kesänä 3 kokonaisen ja yhden tosi rupisen tomskun kokoinen sato. Kaivelin justiinsa parasta ennen päiväyksen ohittaneita naatteja, kun monen vinoon nuukahtaneen ja lehdistään kellastuneen kränän tutkimisen jälkeen käännähdin ja puolisolla oli vihdoin ja viimein kädessään elinvoimainen, ponteva ja varreltaan pitkä tomaattiyksilö. Mies piti sitä tainta kädessään tuossa hippasen alle napansa kohdilla ja esitteli löytöään. Minähän siinä sitten riemastuneena vapautin kimakan kiljaisun "Uuu-juu, sulla seisoo ja se on tosi iso!!" 

Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vastasi: "Kiitos, kiitos, mutta mitä sä olet tästä tomaatista mieltä?"

 Kun hyväperäinen ja kiinteäpakarainen puolisoni parisen kuukautta sitten tuli kotiin ja kysäisi "Mites kulta olisi?" ja jatkoi "Tarjolla olisi ikkunoita. Nikkkaroinko sulle kasvihuoneen?" niin päästin suustani sammakon ja vastasin "Oooh, se olisi niin mahtavaa etten mää en ikinä valittaisi enää mistään!" Olettehan mun kanssa samaa mieltä, vaikka siitä kovasti mieleinen ja hieno tuli, niin eihän sitä "En ikinä valittaisi enää mistään" - lausuntoa nyt loputtomiin voi käyttää mua vastaan?

Puolison oudot mieliteot sängyssä.

1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
Sain haasteen Rutinoita - blogista. Kiitos!! 

2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.

3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät. 
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen

Nyt jätän tämän sinkauttamatta eteenpäin, mutta jos joku teistä ehtii sadepäivänä, niin napatkaa mukaan.

  Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)

Jos koskaan saavutan horisontaalisesti haastavan muotoni kanssa painoluokan iso niin ilmoittaisin sen heti fasebuukissa ja seisoskelisin sitten lopun päivää peilin edessä puristelemassa lantuviani ja hokisin puolisolle "Herranjessus sentään; kato miten hirveesti mää olen laihtunut! " 

  Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin . .. 

ei tapahtuisi seuraavanlaista: Katsellessa puolison kanssa telkkarista ohjelmaa kesämökeistä ruutuun ilmestyi joku äkkisiltään tunnistamattoman hyönteinen. Jos olisin rohkeampi niin en samalla kun kirkaisen äänivallin rikkomista hätyyttävän karjaisun "s*atana!" läväyttäisi varmuudeksi käsiäni sepposen selälleen puolustautuakseni huitaisemalla. Sängyssä vieressä köllöttelevä puoliso ei sitten jäisi mun tähtäimeen. Vaikka hänkin kyllä yritti puolustautua ja sekunnin murto-osan liian myöhään hihkaisi "EI ole sudenkorento!!" 

Miehellä on nykyisin sängyssä erikoinen mieliteko tehdä peitosta muuri meidän väliin kun katsellaan Viidakon tähtösiä. Tosi outoa.

 Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?

Mun on pakko saada kovaa hanurin alle. Eikä se kovakaan riitä vaan istuimessa pitää lisäksi olla työntö sopivassa kulmassa, muuten multa menee jaloista tunto. Mun peffan kanssa yhteensopiva tuoli on kotosallakin rajoittunut yhteen ja siirtelen sitten sitä yhtä ja samaa tuolia akselilla keittiö - tietokone. (Jos on kovin huono päivä niin joku muu siirtelee.) Jos voisin asetella laajakulmani mille tahansa penkille eikä mun tarvitsisi miettiä miten pitkään olen istunut tai minkä päälle perberini lasken niin huristelisin ympäri Etelä-Suomea tapaamaan blogiystäviä. 

  Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä

muuttunut iän myötä?
Mun yläluomet on vuosien saatossa alkaneet enemmän ja enemmän hakeutua alaluomien seuraan. Ajattelin leikkausta vanhemmiten, jos ne lerpahtaa tosi pahasti esteeksi näkökenttään, mutta näin telkkarista miten se operaatio suoritettiin.
En ajattele enää. 

 Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Eniten taidan harrastaa viuhtomista. Puhun taukoamatta kimakalla äänelläni ja käytän paljon käsiä tehostamaan sanomaani. Kuten silloin kun tehostin pelkoani sudenkorentoja kohtaan läimäyttämällä miestä. 

  Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?

Riesana, kyllä. Tuolla meitin teinillä oli koeviikko ja kaiuttimista tuli ja ja tuli ja tuli, tuntitolkulla joku peevelin rentouttava juutuubbipätkä. Kuvailisin sitä seuraavasti: Meren rannalla juuri ja juuri kuuloetäisyydellä laulaisi munkkikuoro eikä välimatkan ja kohinan takia sanoista saisi selvää. Samalla ne munkit soittelisivat käsisahaa ja välillä joku intoutuisi huutelemaan kovemmalla volyymillä pim pimp pimp tsuh tsuh. Se kuulemma auttoi lasta keskittymään. En yhtään ihmettele, määkin yritin keskittyä kaikkeen muuhun kuin siihen musiikkiin. 

1

  Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?

 Jotain sellaista mihin tulee suomenkielinen teksti, mikä olisi hyvässä alennuksessa ja jonka ohjekirja ei ole puhelinluettelon paksuinen.

 Riitätkö itsellesi?
Kyllä minä riitän ja minusta jää vielä ylikin. Tässä iässä sitä osaa olla jo armollinen itselleen ja tulee mitattua tarpeeksi pienellä kupilla.

  Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?

En koskaan nosta kättäni satuttaakseni, taivuttaakseni omaan tahtooni, opettaakseni alistamalla, nöyryyttääkseni tai kouluttaakseni lasta. 

1

  Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Tirskautan helposti kyyneleet iloisena ja surullisena. Ja väsyneenä. Ja kiukkuisena. Ja liikuttuneena. Ehkä muotoilen tämän siten, että tirskautan käytännössä missä tahansa normaalia voimakkaamassa tunnetilassa. se on niin käytännöllinen tapa laskea latausta.

Esimerkkitapaus 1:

Kyllä on rumasti sanottu. Ihan peestä koko testi. Terveisiä vaan Autoliittoon.

Tämä loppupostaus sisältää mainoslinkin ja on toteutettu yhteistyössä Tenakaupan kanssa.

Esimerkkitapaus 2:

Sähköpostissa on se mitä olen salaa aikuisten oikeasti odottanut. Yhteydenotto Tenalta. O-lee-o-lee-oleeolee! Lukija, joka myöhemmin paljastui Maijaksi Rynttyliisan kotkotukset -blogista, oli ottanut sinne yhteyttä ja kertonut mun blogista. Voi Maija, mää sitten rakastan sua! Soittelin siinä sitten melkein kaikki numerot kännykästäni läpi ja poraa roinottelin oikein antaumuksella jokaiselle linjan toisessa päässä, miten joku oli viitsinyt nähdä niin paljon vaivaa mun takia. Ajatelkaa, jopa meidän kesken ruokatuntia häiritty teini ilmaisi tunteensa sanoin "Toi oli justiinsa se informaatio, jota kaipasin syödessäni!" Yleensähän se suuttuu, jos soittelen sille kesken koulupäivän. 


Olin tainnut parisen viikkoa käydä päivittäin ihailemassa sitä viestiä, kun mies tiedusteli, että olenhan vastannut siihen sähköpostiin? Tulin niin tosi onnelliseksi pelkästä viestistä, ettei mieleen putkahtanut tehdä mitään. Kyllä se mies myös tiedusteli, että tehdäänko siitä viestistä mulle tietsikalle näytön taustakuva? Lähettelin osoitetietoja ja jo muutaman päivän päästä postilaatikosta löytyi laskujen välistä pakettikortti. Huomaatteko, viiiisi kiloa, ou jee!!  Odottelin saavani kirjekuoressa pari yksittäispakattua Ladyä 

Soittelin siinä sitten melkein kaikki numerot kännykästäni läpi ja taistelin halujani vastaan soitella ihan kaikille. Kuten meidän talonmiehelle ja Anttilan postimyynnin asiakaspalveluun. Pillitin oikein antaumuksella jokaiselle linjan toisessa päässä miten mää sain viiiiisi kiloa kuivikkeita!



Ne oli ensin tulleet kotiinkuljetuksella, mutta menneet sitten Postiin kun en ollut paikalla. Siis kotiinkuljetuksella. Mää tunsin itseni ihan suuremman luokan Tenajulkkikseksi. Onneksi ne menivät takaisin Itellan huomaan, Me asustellaan niin tiiviisti naapureiden kanssa samassa eteisessä, että joskus on Kusti jättänyt paketin myös naapureiden huostaan. Vieraan silmään vaikuttaa helposti, että ollaan samaa taloutta. (Vaikuttaa ilmeisesti kenkiä, ruohonleikkuria ja pyykkipoikia lainaavien PaskaNaapureidenkin mielestäkin siltä, että ollaan samaa yhteistä taloutta.) Siellä olisin sitten ollut oven takana kolkuttelemassa ja kyselemässä onko mun tenaset teillä?

Avasin aarteeni ja itkin ja nauroin ja itkin taas liikutuksesta. Sain jokasorttia Tenaa pienestä tihkusateesta aina siihen missä on kaatosateen merkki. Kaikkia malleja testattuani voin kertoa niiden olleen samaa taattua laatua:
Tenasta ei saa hotololonttiin hiivatulehdusta eikä niissä ole teippaukset sellaiset, että iltapäivällä saa kiskoa ympärikääntyneen rätin irti karvoistaan. Meitä retropimppojakin kun vielä löytyy.

Mukana tuli myös pimpanellajumppa Voimistuta lantiopohjan lihaksistoasi - ohjeet. Suurenee kuvia klikkaamalla.














Kirsikkana Tenojen päällä oli vielä kynsiviilakin. Ihan kuin olisi ollut joulu ja synttärit samana päivänä.

Sitten sitä mainostamista: Tena kauppaan pääset tästä linkistä. Tena kaupan luetteloita, Tietoa virtsankarkailusta - oppaita sekä lantiopohjanlihas jumppaohjeita saa tilattua itselleen laittamalla sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@sca.com



Seuraava etappi on sitten tietysti sponsoriauto. Odotellessani vaaleanpunaista kuplavolkkaria Tena-teippauksilla uhkailin painostin kiristin kitisin tarjosin viiden euron suuruista rahalahjusta pyysin lapsukaista photoshoppaamaan mulle maistiaisen.

Olen Inno-ohjelmasta oppinut, että sitä mitä ei voi peittää pitää korostaa, joten huomasin sitten kyllä tuosta kuvasta kotosalla siinä olevan epäsymmetriaa. Että olin aavistuksen vinoon parkkeerannut tuon menopelini.
 Terveisiä vaan uudelleen sinne Autoliittoon, miten te kehtaatte väittää etten ole tarpeeksi tarkkaavainen?

Vedin poskeen 15 senttiä.

Sain haasteen Sirpan elämää - blogista. Kiitos!!

1.  Kuinka usein on ikkunanpesun vuoro?

 Kolme kertaa vuodessa, jos käy vieraita, joita en kutsu sukulaisiksi tai meidän muksun ystäviksi. Yleensä siis kaksi kertaa vuodessa.

2.  Minkä kirjan luit viimeksi?
Haikara lentää ohi

3.  Mitä aiot tehdä kesällä?
Aion kärsiä omantunnontuskista päästäessäni lapsen kesätöihin. Se haluaa mennä ja on ollut jo kahtena suvena, joten muksu tietää kyllä mitä on tiedossa. Aion päästellä suustani teinin mielestä v*tun tyhmiä kysymyksiä, kuten "Sanoithan kaikille pomon olevan sun iskä? Mitä teet jos sulle tulee rakko varpaaseen? Mitä teet jos sulle tulee jano? Mitä sää teet jos sulle tulee pissahätä, ripuli tai oksennustauti? Tiedäthän sää missä siellä on vessa?"

4. Tuletko helposti merisairaaksi?
Juu. 

5. Mitä et missään tapauksessa suostuisi tekemään?

En jakaisi suljettua tilaa sudenkorennon kanssa. En söisi maksalaatikkoa. En jättäisi tahallaan ilkeää kommenttia kenenkään blogiin. En antaisi harjoittelijan ottaa verinäytettä. En ruokkisi oravaa kädestä.
En luovuttaisi miehelleni telkkarin kaukosäätimien pysyvää hallintaoikeutta. 

6. Mikä on mielestäsi sopiva kesälämpötila?
Mun selkä ei kestä vetoa yhtään. Kesäaikaan saattaa olla lämmintä, mutta niin tuulista, että joudun tuunaamaan suojaavan virityksen teepaidan alle. (Kun en kehtaa toppaliivissä kulkea, vaikka se olisi se käytännöllisin vaihtoehto.) Mieleisin lämpötila kieppuu 17 asteen suunnilla ja sen verran tuuletonta, ettei mun tarvitse tollata selän ympärille paksua kaulahuivia suojaamaan viimalta. Koska kiinnitän sen vyötteeni edestä hakaneuloilla niin siinä saattaa löytää itsensä tilanteesta, jossa puolituttu silittelee vatsaa ja kyselee laskettua aikaa. 

7. Ensimmäinen muisto lapsuudestasi?

Oltiin lomareissulla Norjassa ja mun iskä kirjoitti  poron kakalla vuosiluvun lumihankeen valokuvan ottamista varten. (Tiedä sitten mistä mun mieltymys kakkahuumoriin on peräisin?)

8. Pesetkö matot itse vai pesetätkö pesulassa?

Raamikas mieheni vetäisee riuskalla ranneliikkeellä paitansa pois ja paljastaa ylävartalonsa anatomian; pingottuneet hauiksensa sekä ruskettuneen ylävartalonsa. Varmoin ja tarkoin ottein hän levittelee matot pukkien päälle ja ruiskuttaa letkullaan. Vesipisarat kimmeltävät auringon paahtamilla lihaksilla ja ihailen huumaavaa näkyä. Hän puristelee jämerin kourin mäntysuopaa ja minä muistelen miten hän puristeli...

Juu, vastaus on kyllä. Joku teistä lukijoista saattoi jo epäillä, että mulla on ollut lukeminen vähissä ja viime aikoina olen joutunut tarttumaan Harlekiineihin. Terveisiä vaan anopille, joka toi niitä taas muovikassillisen. 

Tuohon alkuperäiseen kysymykseen vastaisin yhtälöllä mies+kesä+painepesuri tai sitten pieni matto+ pyykkikone.

9.  Onko suullinen sopimus mielestäsi yhtä pitävä kuin kirjallinen?
Olen helposti kyllästyvää sorttia silloin kun meneillään on toiminta, josta en ole kiinnostunut. Oltiin puolison kanssa hississä kaksistaan ja keskittymiskykyni herpaantui. Päätin aikani ratoksi katsella isosta peilistä miten monta hammasta multa näkyy, jos hymyilen niin leveästi kuin mun kita vaan venyy. Sillälailla kun se äärimmäisen pelottava Irvikissa Liisa Ihmemaassa -sadussa. Tiedustelin sitten tosi tohkeissani siipalta "Pelotanko mää sua?" Mies tiedusteli olenko huomannut tarran, joka ilmoittaa kameravalvonnasta. Suullisesti lupasin sille miehelle kotosalla vähän tarroja näyttää, mutta tekemättä se jäi.

11. Kuinka usein ostat vaatteita?
Silloin kun on pakko, enkä edes aina silloin. Turvaudun hätäratkaisuihin, kuten hakaneulaan, pikaliimaan, toisella vaatteella peittämiseen tai luuloon, ettei sitä tuulessa hulmuavaa revennyttä saumaa nyt kukaan huomaa. 

Mulla on ollut housut aika pitkään rikki haaruksista ja euron kolikon kokoiset reiät on muuttuneet kämmenen kokoisiksi. Olen ratkaissut ongelman vetäisemällä sinne alle aina saman väriset pitkät kalsarit ja luottamalla ettei mun haaruvälini ole mielenkiintoinen muuta kuin mun mieheni silmissä. Välillä ne on heitettävä koneeseen ja toivottava niiden kestävän käsinpesu-ohjelma. 

Tapahtuipa sitten sellainen järkytys, että Yleensäainaniinjärkeväpuoliso tuli pyykkinarulta roikottaen kuminauhaa ja väitti sen olevan kaikki mitä niistä mun päällihousuista oli jäänyt pesun jälkeen jäljelle. Tosi lapsellista. Multa pääsi sentään surkea poru. 

10. Juhlitko vappua? Miten?

Meillä oli eilen tasan 15 vuotta - yhdessä päivä. Olen helppo vaimo tälläisten asioiden suhteen ja juhlallisuuksiksi riitti kun mies kertoi omin sanoin meidän sokkotreffeistä. Sitten mää hihitin ja pyysin tunnin päästä miehen kertomaan sen saman tarinan uudestaan. Sitten taas hihitin. Parin viikon päästä meillä juhlitaan 15 vuotta saman katon alla - päivää, joten lisää hihitystä on luvassa. Jos sitä keskustelua kuuntelisi sivullinen niin kuullostaisi melko omaperäiseltä: "Aloitit tuomalla vaippapaketin kaappiin." "Hihihihihi, uudestaan!"

Tämä asia lähtee nyt vähän kaukaa, mutta lopputulos on se, ettei meillä nautiskeltu tänä vappuna itsetehtyä simaa. Meidän lapsukainen ei koskaan enää juo kotitekoista simaa eikä mitään muutakaan mikä on ollut ämpärissä.

Me jaetaan Paska Naapureiden kanssa Anu Saukon kokoinen minieteinen. Siihen miniporstuaan on vielä ahdettu ovet meidän kellariin ja yläkerran varastoon.

Muutama päivä sitten mies suunnisti työhönsä ja lapsukainen oli pelaamassa. Olin siis hyljätty ihan ypöyksin. Tuumailin siivoavani varastoa ja koska minä en ole Paska Naapuri, aloitin urakkani vetäisemällä oven kiinni, ettei se tee estettä ohikulkemiselle. Meiltä puuttuu varaston ovesta kahva, muistin sen justiinsa siinä vaiheessa kun olin vetäissyt kahvan paikalla törröttäneestä ikkunan aukaisijaa muistuttaneesta tikusta ja jättänyt itseni väärälle puolelle ovea.

Vedettyäni syvään henkeä yritin sitä ovea saada aukenemaan vispilällä, itkemällä, kiroilemalla, lihanuijalla ja muffinssitelineestä väännetyllä tiirikalla. Ei tehonnut. Yritin morsettaa yläkerran naapuria hätiin nakuttelemalla lihanuijalla kattoon. Ei auttanut.

Ahtaanpaikankammoisena ajauduin paniikkiin. Vaikka järki viestitti hapen riittävän tuntui katto tulevan koko ajan matalammaksi. Aloin kuulemaan kuviteltua rapinaa ja olin varma massiivisesta hiirien hyökkäyksestä. Tuhersin kyyneleitä ja ajattelin miten mun reippaasti päälle sadasta kilostani riittää syötävää niille hiirille. Otin sen morsettamiseen käytetyn lihanuijan takaisin käteeni puolustautuakseni.

Muistin puolella hintaa hamstratut pääsiäiskarkit ja rauhotuin hetkeksi. Sellaiseksi hetkeksi minkä aikana ehtii työntää suuhunsa 15 senttiä pääsiäispupun mallista suklaata.

Olin seissyt vankina jo pitkään, joten selkä ilmoitti epämukavuudestaan ja jaloista alkoi menemään tunto. Rakentelin itselleni simaämpäristä, monitoimikoneen vatkainkulhosta ja laudasta tehdystä tarjottimesta huteran sekä peffani kokoon nähden pienen jakkaran. Aloitin syömään seuraavaa pääsiäispupua ja itkin lisää.

Pelastava enkeli saapui lapsen muodossa. Kuulin tutut laahaavat "Olen murrosikäinen, en nosta jalkojani" - askeleet ja rääyin surkeana "ApuuuuUUUuuuaaa!!!"

Meillä on nyt sitten miesväellä riemua riittänyt, että miten ihmeessä ehdein vankeuteni aikana rakentamaan penkin, syömään yhden kokonaisen suklaapupun ja nakertamaan seuraavastakin aimo palasen, tiirikoimaan, morsettamaan, itkemään, pyydystämään hiiriä ja menemään paniikkiin? Ja se kaikista kaamein teko, miten se simaämpäri ei ollut enää tyhjä? Mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lasketella hätäpissa sinne. Mutta ne oli kuulkaa ihan todella pitkät kahdeksan minuuttia.

Kaiken hätäännyksen keskellä en ollenkaan funteerannut sitä seikkaa, että mitäs jos paikalle ilman ulko-oven paukautusta pääsevä Paska Naapuri olisi reagoinut mun morsetukseen. Oven takaa olisi paljastunut varastossa poraa roinottava Kiki, haaruksista risat housut kintuissa muoviämpärin päällä pissalla. Toisessa kädessä lihanuija, toisessa kädessä päänsä menettänyt suklaapupu.