Auki lepattava veeaukko.

 

Sain Maijalta Rynttyliisan kotkotukset - blogista haasteen, Kiitos. Mää sitten tykkään näistä vaikka yksi kysymys venutti ja paukutti minimaalisen huumorintajuni rajoja. Olen lukenut laadukkaan postauksen vievän aikaa yli tunnin ja osio 4 askarrutti ja aiheutti päänvaivaa useammankin kierroksen kellon viisareissa, joten tästä sitten taitaa lähteä tämän blogin jo toinen laatupostaus:

1. Mitä tekisit palaselle raakaa maksaa?

Tökkisin etusormellani ja päästäisin tärykalvoja puhkovan kirkaisun jos siinä olisi vielä kalvo tallella. Pahimmasta järkytyksestä selvittyäni ottaisin esiin pumpulia ulko-oven viereen valmiiksi lapsukaiselleni, jonka sisuskalut ei kestä maksakastikkeen tuoksua ja hän tukkii pumpulilla röörinsä. Sitten kokkaisin palasta puolison sanoja lainatakseni jumalaisen hyvän kastikkeen. En tiedä onko lausunto miten puolueeton kun en osaa äkkisiltään sanoa mitään ihmisravinnoksi tarkoitettua, jota en laittaisi suuhuni mielummin. Loppupäivän kieltäisin miestä hengittämästä mua kohden ja tiedustelisin jos ja kun on mahdollisuus sängyssä tapahtuvaan maksasoossin tuoksuiseen tsuhautukseen niin muistaahan hän meillä olevan sohvallakin hyvin tilaa yöpyä.


Maksan antajasta riippuen saattaa suusta livahtaa huomautus miten kyseisen raaka-aineen käyttö vatsalaukkuni näkökulmasta menee kategoriaan "Kun Tomppa Cruise söi istukan."



2.  Jatka lausetta: Jos avaruusmatkailu olis arkipäivää, niin...

 ahtaanpaikankammoisena en siihen osallistuisi. Sukkula Venukseen saa pelkkänä ajatuksena mut hapuilemaan puseron kaula-aukkoa isommalle. Ei sen takia, että näyttäisin Kikin sijasta Kikalta vaan saadakseni keuhkoille laajemmin hengitystilaa.

3. Minkä nimen antaisit kanalle?

Tykkään kovasti pelata FarmiVilleä fasebuukissa kun se on ainoa paikka missä puutarhani kukoistaa rikkaruohottomana ja vaot on viivasuorassa viikkoja istutuksen jälkeen eikä FarmiVillessä ole yhtään alaikäiselle kaljaa tyrkyttävää paskanaapuria. Siellä saa kasvattaa kanoja omassa karsinassaan ja muutaman eri tempun jälkeen saa antaa uudelle tulokkaalle mieleisensä nimen. 
Ristin kanat nimellä Tukserous.

4. Mitä tapahtuis jos suutelisit sun naapuria?

No mutta Maija, mehän ollaan ystäviä. Tällaisia tuumailemalla heräilen öisin painajaisiini eikä mikään tahranpoisto valkaise mun paitulin niskaan piintynyttä tuskanhikeäni.

Jos näin kävisi niin sitten pihassa starttaisi muuttoauto ja jäisin iloisesti vilkutellen hoilottamaan jäähyväisiksi  "Jo muuttoauto matkaan käy" lainaten Riki Sorsalta Muuttohaukan säveltä. Mitään muuta selitystä en osaa kuvitella tämän suuntaiseen tunteenpurkaukseen.

Jos suutelisin meidän yläkerran naapuria saisin sanoa imutelleeni moottoripyöräilevän liivijengiläisen kanssa. Musta tulisi heti varmaan paljon katu-uskottavampi räyhäkkä ämmä. Ainaniinjärkevänpuolison mielestä sitä uskottavuutta vähän hapertaisi yläkerran naapurin nahkaliivin selässä oleva teksti "Gospel Riders"

5. Kissan kakka vai koiran oksennus, kummanko mialuummin siivoisit?

Jos se ei ole mun matollani niin sitten ei ole väliä. Jos se on mun matollani ottaisin siihen sitten mieluiten kerättäväksi mahdollisimman kuivakan kissan jättämän pökäleen.

6. Mikä oli piänenä lempiväris ja mitä tykkäät siittä nyt?

Vaaleansininen. Aikoinaan sain yliannostuksen kun koko huusholli oli sininen ja se oli pitkään ei ei ei ei.  Nyt olen päästänyt muutaman läiskän takaisin kyllä-listalle.

Lempiläiskäni on kesän mökin kuistilla viettänyt hempeän värinen tyyny, jonka tekijä löytyy Outi´s life - blogista. Outi on kovasti rakas, mutta jos jos linnunkuvalla varustetun huonekaluliikkeen mainoksessa alkaa kokoomuksen värinen nahkasohva kuiskailemaan mun nimeäni ja kutsumaan ostoksille niin joudun laittamaan tyynyn pesukoneeseen värinapin kanssa ja karsimaan sinisen.

7. Mitä laitat lättyjen päälle?

Yleensä aika monta Eetä. Kaupan kermavaahtoa, kaupan hilloa ja jotain etäisesti vaahterasiippia muistuttavaa. Jos on ollut -50% lappuja niin se lättykin saattaa olla jonkun muun kuin mieheni paistama.

8. Mimmonen on kamalin kuva joka susta on otettu?

No mutta Maija, me ollaan vieläkin ystäviä. Ja nyt mun täytyy laittaa semmoinen tänne. En sittenkään laita kun se on puolison räpsäisemä yllätysotos uudella puhelimellaan. Kukaan ei halua nähdä kun istun Tallinnan lautalla vessassa. 
Paitsi ilmeisesti mun mies kun sellainen kuva on pitänyt ottaa.

Kun suvi oli suloinen meikäläisen lantuvilla keikkui 25 kilon lisälasti tähän kevääseen verrattuna. Olen pohdiskellut miten olen päässyt kulkemaan, koska jos mulle tuupattaisiin tuo kilomäärä selkäreppuun sokeripusseina niin se saisi mut kellahtamaan selälleni ja sätkimään kuin sittisontiainen. Tämä kuva selvittää arvoituksen, lisämassa on tainnut olla kerääntyneenä sormiin, joten jalat on kantaneet ja selviytyneet urakasta.

Lapsi harvemmin puuttuu asuvalintoihini, mutta tämän kombon suhteen hän ilmoitti mun vieneen mökkieleganssini äärirajoille. Näytänkö tuossa kuvassa Petri Nygårdin ja Juice Leskisen geenien sekoitukselta?  Ja onko teidän mielestä pakettinarulla kokoonharsittu teepaita nyt jotenkin paha jos vaihtoehtona on auki lepattava veeaukko ja auringon käristämät utareet?

9. Mitä lehmä sannoo?

 Tämän asian ajattelin painaa unohduksiin, mutta ties miten moni lapsukaiseni sadoista fasebuukkikavereista sen ehti lukea lapsukaisen seinältä, niin mitä tätä peittelemään. Vastaan tähän nyt sitten ihan rehellisesti; Viimeksi lehmä sanoi mun olevan ihminen, joka on aivopessyt jälkikasvunsa luulemaan olevani hyvä äiti. Olen kuulemma peitellyt synnytyksen jälkeistä masennustani. Joo, olen tehnyt sen kätkemällä asian ovelasti tuohon bloggerin profiiliini. Kukaan ei varmaan koskaan sitä huomaa.

Mua pistää vituttamaan tälläiset asiat ihan huolella. Asenne, että avun hakeminen tekee äitiydestä viallista saa mut niin raivoihin ettei mitään määrää. Minä tarvitsin apua ensimmäiset kaksi kuukautta ja jaloilleni pääsin lääkityksen voimin. Työllistin kodinhoitajia, anoppia ja mutsiani koska en uskaltanut jäädä kaksin muksun kanssa. En häpeä yhtään, enkä peittele asiaa. Olisinko jotenkin parempi äiti kun tilanne olisi ajautunut siihen, että meistä olisi tullut muutamaksi päiväksi se lööppi mitä kauhistellaan kahvipöytäkeskusteluissa? En kulje päivittäin mukulani perässä ja varmistele onko hän varmasti tietoinen synnytyksen jälkeisestä masennuksestani, muttei se tee minusta huonoa äitiä.

Lehmä sanoi puolisoni kasvattaneen lapsen yksinään. Minä tarvitsin vanhemmuuteni avukseni vilkkaiden lasten vanhemmille tarkoitetun kurssin perheneuvolassa kun lapsukainen ollessa neljän vanha. Sitä ennen oli muksu kuskattu turhaan kaksi viikkoa Lastenlinnaan tutkimuksiin. Peittelin tätäkin asiaa todella ovelasti antamalla paikallislehdelle haastattelun kun perheneuvolasta kyseltiin saako yhteystietoni antaa toimittajalle?  Olin kuulemma ykkösvaihtoehto enkä usko sen johtuneen mun tavastani vastata ympäripyöreästi, yltiöpositiivisesti ja äitiyden karikoita kiillottaen.

En kulje päivittäin lapsukaisen perässä varmistelemassa onko hän varmasti tietoinen näistä asioista, koska muksuni on lopen kyllästynyt kuuntelemaan tarinaa kuinka hänelle tuli paluureissulla Lastenlinnasta pahimmassa ruuhkassa moottoritiellä välillä Helsinki-Hämeenlinna pissahätä ja käskin lorotella isommat paineet tyhjään kaffeemukiin. Käskin myös fiksuna tyhjentää lastin kaatamalla se muki auton ikkunasta ulos samalla kun huristelin 80 kilometrin huikeassa tuntivauhdissa. Huomasitteko, toistan, 80 kilometrin huikeassa tuntivauhdissa.

Kusi voi todellakin nousta päähän. Ja oveen, penkkiin sekä niskatukeen.

10. Mistä usseimmiten johtuu huushollisas leijuva paha haju? Vai tuaksuuko teillä aina kukkasilta?

Useimmiten se johtuu meitin ja naapurin keittiön erottavasta postimerkin kokoisesta eteisestä ja vanhasta vetoisesta talosta. Meillä on oikein harrastuksena pohdiskellä mitä siellä syödään? Jos mies kyökkii niin todennäköisin syin epäilty on wokki, jossa on vesikastanjaa. Jos minä kyökin arvaus osuu makaroonivelliin ja jos lapsi kyökkii niin vastaus on ettei se taida olla pitsaa.

 Kun meillä tuoksahteli samaan aikaan savustamisen jälkeen pesemättä unohtunut uuniin lämpiämään lykätyn pellin aromi ja askarrellessa ilmaan suihkuteltu sablooniliima niin meidän perhe kyllä veti leijuvien pahojen hajujen kultamitalin tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä.



11. Mitä vastaisit mukulalle joka jankuttaa, että "mitä päätön tarkottaa"?

Oi, sanoisin mukulalle; Tiedätkös kultaseni sen lastenlaulun "Ei  korvia, ei  korvia, ei häntää ole niil" ja sitten viittilöisin kädelläni päätäni kertomaan ettei ole niitä korvia. Lauluääneni pelästyttämänä keskivertomukula on lähtenyt jo ensimmäisen ei korvia - säkeen aikana jankuttamaan mahdollisimman kauas meikäläisestä ja olisin delegoinut asian jollekkin itseäni viisaammalle aikuiselle.


Oman muksun ollessa yksityisasioillaan käytin miestäni hyväkseni ja marssein hänen eteensä ja tiedustelin "Mikä on kysymys?" Miehen mielestä kysymys oli pitäisikö ostaa uusia vaatteita, koska pystyin työntämään neljä sormeani ulos trikoiden persauksessa olevasta reiästä kun havainnollistin häntää ole niil.


Mun mukulani ei tätä jankuttanut, mutta kun hän tuli kotosalle niin sai toimia vastentahtoisena suppeana testausyleisönä. Hän on altistunut 18 vuoden aikana joikaamiselleni sen verran monesti ettei kilahdusta tapahtunut kuin vasta siinä vaiheessa kun esitys eteni kohtaan, jossa vuorossa oli peffastani työntyvä viittelöinti. Koko loppuillan hän reagoi jokaiseen lähestymisyritykseen sihisemällä hampaiden välistä  "Mene nyt v*ttuun mun huoneestani."


Joskus elämässä tulee hetkiä jolloin on parasta olla kysymättä, koska ei halua tietää vastausta. Mulla oli sellainen hetki kun jätin tiedustelematta ettei kai sillä lapsukaisella mahdollisesti vaan ollut tietokoneen kamera päällä?

Pim pim pim pim pim pim pam

Kystien poisto on takanapäin; oli pelottavan kummallista olla samoilla sairaalan nurkilla melkein tunnilleen tasan 18 vuotta siitä kun olin tullut synnyttäneiden osastolle. Ensimmäisellä kierroksella tosin pusersin 3730 grammaa ulos emättimestäni, joten vaihtoehtona nukutus ja munasarjakystat historiaa oli varsin kivuton toimenpide.


Olin vielä parinkymmenen kilon verran yli sallitun painorajan ja olisi pitänyt tehdä Tampereen reissu kun siellä on punkeroista selviytyvä robotti, mutta pääsin muutamalla reiällä eikä avoleikkausta tarvittu. Luulin ensin niitä tähystysreikiä olevan kolme kappaletta, kunnes kotosalla huomasin alimpaan vararenkaaseeni ilmestyneen "Onko pullataikina tarpeeksi kohonnut? Työnsin sinne sormeni"  - kraaterin. (En rehellisyyden nimissä itse harrasta pullan leipomista, mutta olen nähnyt anoppini tekevän baakkelsseja.) Peiliä apuvälineenä käyttäen löysin sitten kuopan pohjalta vielä neljännet viillot. 18 vuotta sitten kun kotiuduin muksun kanssa sairaalasta niin päähäni pälkähti tosi tyhmä idea käyttää silloinkin tempussa peiliä apuvälineenä ja kurkkasin sinne mistä olin sen mukulani vääntänyt ulos enkä ole kaikkien näiden vuosien jälkeenkään toipunut näkemästäni. Kun nyt kerro kerro kuvastin - leikit aiheuttivat lisää leikkaushaavoja ja se toinen kurkkaus ikuisen trauman niin jos jatkossa joudun vierailemaan naistentautien osastolla on parempi jättää salapoliisina oleminen välistä. Tietysti kun on nähnyt kahdella tikillä kokoonkursitun pimpaimensa violettiin pukeutuneena niin tuskin tässä mikään näky enemmän järkyttää.


Leikkauksessa mut oli valeltu desifiointiaineella laajalta alueelta ja kun muhun oli tuupattu katetrikin niin kaiken pesemisen ja sörkkimisen jälkeen huomasin muuttuneeni santapaperiksi. Pyysin miestä hakemaan apteekista jotain sopivaa voidetta ja suureksi järkytyksekseni mies vastaa "Vagisaania?" Siis aikuisten oikeasti, onko millään lailla normaalia? Teeveestä on tullut kyseisen tuotteen mainos ja olen kuulemma joka kerta nauranut ja nauranut ja nauranut vielä lisää. Sitten olen kuulemma toistuvasti miettinyt, että jos Vagisaan tulee vaginaan niin peräpukamalääke voisi olla Anusaan tai Pempasaan. Olen nauranut lisää ja pohdiskellut miten se Anusaan voisi olla mun karatenimi. Olen nauranut lisää ja tehnyt käsilläni etäisesti jotain teemaan sopivia liikkeitä. Ajatelkaa, kaikkien yhteisten vuosien jälkeen puoliso pitää korvansa auki ja kuuntelee. Itse sulkisin taukoamattoman pulputukseni kohinan alle ja nyökyttelisin välillä antamaan toiselle vaikutus olevani muka hereillä ja kuunteleva osapuoli. Kyllä se muistijälki kuuntelemisesta johtuu, ei se voi johtua siitä miltä kuvittelen näyttäväni tirskuessani, kämmenteni viuhtoessa ylös sekä alas kun samalla hoen Pempsaania.

Aloin epäilemään muutama päivä operaation jälkeen virtsarakontulehdusta ja koska olin ollut sairaalahoidossa piti käydä lääkärin kautta. Kun kaikki oli kunnossa eikä pissanäytteessä ollut mitään pöpöjä lääkäri tiedusteli olenko käyttänyt mitään kuivuuteen? Koska en jaksa taukoamatonta pulputustani kuunnella en sitä nimeä sitten muistanut ja hetkisen miettimisen jälkeen totesin lääkärille kyllä hankkineeni ja se oli joku "Vakinaattori." Toteaisin tämän maksamattoman mainoksen jälkeen, että hyvällä voiteella on monta nimeä.



Maailmalle aikoinaan lähteissäni sain mummoltani matkaan neuvon; hellan renkaista näkee huushollin siisteyden. Lapsuudenkodistani sain kaksi neuvoa; Kun ottaa taatakseen, ottaa maksaakseen ja aina pitää olla uudet pikkuhousut kaapissa siltä varalta jos joutuu näyttämään hotolonttinsa lääkärissä. Sain leikkaukseen niin nopsaan ajan, että jäi vain muutama päivä aikaa valmistautua. Äitini oli väärässä ja kyllä niitä uusia pikkuhousuja saisi olla varastossa useammat. Mun ekstralargen kokoinen peffani on mahtunut ainoastaan postimyynnistä tilattuihin "pikku"housuihin ja eihän siinä ajassa ehdi tilata pyykkinarulla laskuvarjolta näyttäviä pöksyjä. Kun ei ollut varmaa tietoa kauanko se mun reissuni kestää en uskaltanut luottaa pärjääväni yhden kappaleen varastollani, joten hätäpäissäni menin markettiin ja ostin suurimmalla kokonumerolla varustetut. Tuumailin alakertaan varmaankin jotain kipua tulevan ensin varoituksena jos joku tärkeä paikka menee puristuksissa kuolioon. Sairaalan puolesta huolto toimi erinomaisesti ja sain piknikpaistiverkosta tuunatut housut joten markettikalsongit tulivat takaisin jemmaan. Kun olin sen verran hyväkuntoinen ettei tikit enää haitannut urheilusuorituksia mielenkiinnosta kokeilin jääkö ne nilkkoihin, polviin vai nouseeko ne reisiin asti ennen jumittumista. Tähän sellainen ou jee, ou jee, ou jee, nehän meni ihan perille asti.  En ole oikein ymmärtänyt niitä belfieitä, mutta täytyy tunnustaa mun nanosekunnin verran ajatelleeni riemuni keskellä laittavani peffastani kuvan fasebuukkiin. Ehkä sen ensimmäisen belfien otti joku kaupan vaatteisiin mahtunut, jolla se nanosekuntti oli vähän pidempi kuin meikäläisen. Ja mikä tässä oli kaikkein parasta; ne oli sieltä marketista rekistä, jossa oli laputettuna -50% tuotteita.

Väärinkäsitysten välttämiseksi tuossa kuvan oikeassa reunassa retkottaa torkkuhuopa eikä mun kalsarit.


Meillä täytyi kääntää makuuhuoneessa sängyn ilmansuunta, jotta oli mahdollisimman helppo toimitus pyörähtää sieltä ylös tikattujen makkaroideni kanssa. Yöpöytänä käyttämäni puolipaneelin reuna jäi siirron takia väärään paikkaan eikä kaukolle ja kakelle ollut enää laskutilaa. Eihän sitä ihminen voi ilman säätimiään elää, joten väkersin rakkailleni virityksen pahvista, kuumaliimasta ja kirpparin ilmaiskorista napatusta kukkatelineestä. Aika harvakseltaan meitin lapsukainen huomioi tuunauksiani kysymättä "Mitäs sanot, ite tein?", mutta nyt hän totesi: "Hienoa mutsi, pisteitä 5/5." Oudosta käytöksestä hätääntyneenä kyselin ensin lapsiraukalta "Et kai sää vaan ole kännissä?" mutta hän olikin sitten vaan susiruman tuunaukseni nähtyään hellämielisesti ajatellut mutsin tarvitsevan henkistä tukea ja kannustusta.


Parisuhteen alkumetreillä oltiin oltu tosi pitkään miehen kanssa samassa taloudessa enkä pystynyt paukauttamaan siipan korvien ollessa kuuloetäisyydellä. Kirjaston satutunnilla meitin lapsukainen pamautti työllä ja tuskalla ulos punkemani päänsä patteriin ja sai otsaansa haavan. Kotiinpäin matkatessa tuumailin ettei tässä nyt enää mitään pierua pihdata kun lapsi on verillä; maailmassa on niin monta pahempaa asiaa kuin pyrstöyskä. Olisin kyllä voinut jatkaa äänettömyyttä, kun ei rakas puolisoni ollut sitä mun moottorini ääntäni erottanut auton moottorin äänistä. Luin joskus muinoin Cosmopolitan - lehdestä mitä naiset eivät koskaan sano miehelleen ja yksi niistä oli "Hieno pieru, päästääppä toinen." Oli niin vaivan takana lennätellä leijoja miehen seurassa, joten sanoin puolisolle haluavani minäkin epänaisellisesti kaipaavani sellaista kannustusta. Hän sitten ystävällisesti on välillä kehunut. Leikkauksessa vatsaan päästeltiin hiilidioksidia, jotta sinne muodostui tilaa operoida eikä se kaasu löytänyt tietään ulos ja pieru oli hukassa kotosalle asti. Olin kärvistellyt jo kolmatta päivää huokaisematta operaation jälkeen kun viimein sain lähetettyä viestini maailmalle. Meillä kehui koko loppuperhe mun suoritusta; tosin se saattoi johtua siitä, että laitoin telkkarin äänettömälle, vaadin hiljaisuutta ja käskin kuunnella. Onneksi mulla oli kaukotelineeni ja hallintaoikeus säätimiin. Kukaan ei ehtinyt paeta paikalta.



Kun nyt aloin puhumaan muksusta niin puhun lisää: Edellisessä postauksessa kerroin miten olin pyydellyt anniskeluiän saavuttanutta lasta ottamaan ravintoreissulle mukaan isänsä. Mun pyyntöni on nyt lapsukaisen juhlinnan jälkeen muuttunut tiukaksi vaatimukseksi. Sen lisäksi, että puolisoni ei koskaan baarista kotiuduttuaan valittele miten siivottomassa kunnossa siellä oli vessat hän ei myöskään selviydy samalla rahamäärällä millä muksu oli selviytynyt. Siipan on syytä oppia lapselta tapoja miten mennään baariin ja kadotetaan pankkikortilta rahaa vähän päälle kympin edestä. Mies todellakin viettää seuraavat pikkujoulunsa kylkiäinen mukanaan


Sairaslomaa operaation jälkeen sain viikon verran ja se tarkoittaa kotiäidin kielellä mun luvan kanssa torpeedoineen lapsukaisen pyynnöt leivän voitelemisesta, vesilasin tuomisesta ja mikroruuan lämmittämisestä valmiiksi. Ainoa huuto johon vastasin oli "Täällä ei ole vessapaperia!" Kun palailin normaaliarkeen ja pyykkihuolto alkoi taas toimia oli sairaslomani järkyttämä lapsi niin onnellinen, että kävi halaamassa eikä edes pyytänyt mitään; ei rahaa, ei kiikuttamaan juotavaa ei lämmittämään Saarioisten roiskeläppää. Nyt tiedän jatkossa saavani huomiota siinä vaiheessa kun kouluun pitäisi mennä pesäpalloleiriltä saadussa mainospaidassa.

Isä pesee                                     Äiti pesee




 Mies antoi mulle pidemmän loman ennenkuin alkoi esittää pyyntöjä ja samalla venutella mun hyvin vajavaisen huumorintajuani rajoja. Meillä vietetiin ystävänpäivänä hääpäivää ja olin funteerannut päästäväni siipan kukkien ostamisen kiellosta. Valmensin puolisoa suoritukseen hyvissä ajoissa etukäteen ja olin alkanut Liiterissä ja ilmaisjakelulehdistä näyttämään "Tykkään, en tykkää, tykkään, en tykkää." kukkapuskien kohdalla.  Yleensäainaniinjärkeväpuoliso kuljetti mut kauppareissulta autoliikkeen kautta kotiin ja näytti:
"Tykkään, en tykkää, tykkään, en tykkää."

Miten miehen tulee toimia?

Arvontapurkkia on hölskytetty ja ravistettu ja sieltä on esiin nostettu Noora Jaakkolan nimellä varustettu lipuke. Jos olet siellä linjoilla niin laita osoitetietoja sähköpostiin flerry@suomi24.fi ja pistän pakettia tulemaan.

Tähän piti tulla syvällinen, tunteellinen kirjoitus miten olen onnistunut saamaan tänään täysi-ikäisyyden saavuttaneesta muksustani itseni vastakohdan, mutta ajatukset on muissa asioissa joten päästelen ulos niitä muita asioita:

Kävin loppukesästä tt-kuvauksessa selän takia ja sieltä paljastui yllätyslöydös munasarjasta. Ensin piti odotella muutama pelokas viikko pääsyä naistentautien poliklinikalle, että selvitellään onko se paha vai harmiton kysta. Ultran ja verikokeiden perusteella on vaikuttanut koko ajan muutoksen olevan vauhdilla kasvava, mutta harmiton kysta. Koska olen kooltani monta äksää ja ällä niin sitä on seurailtu kuukauden välein, josko se lähtisi sieltä ilman avustusta, kun mitään merkkejä pahanlaatuisuudesta ei ole. Tässä odotellessa olen kyllä pudotellut tuosta äksien litanniasta muutaman äksän pois. Melkein 20 kilon verran. Kehukaa, että hieno suoritus. Aika monta suklaapatukkaa olen kaihoavia katseita luoden jättänyt makaamaan hyllyyn, vaikka ne ovat anelleet päästä kasvattamaan mun kapenevia lantuviani. Mikä pahinta, aika monta suklaarasiaa, jotka joulun jälkeen oli varustettu -50% tarralla jätin ostamatta, vaikka ne ei anelleet vaan suorastaan kirkuivat mun nimeäni. Jätän vallan kertomatta miltä tuntui hyvästellä Prisman hyllyssä olevat -70% leiman kylkeensä saaneet hylkiöt, koska asia ylittää mun sietokykyni rajat.

Olen ollut huono lukija ja on tullut jätettyä harvakseltaan kommentteja blogistaaniaan. Samaa vauhtia kun se kysta on kasvanut niin on istuminen hankaloitunut ja sabotoinut mun koneella viettämääni aikaa. Lisähaastetta on tuonut kun nauraminen on onnistunut ainoastaan kahta alinta vatsamakkaraa tukien. Koska se kysta välillä vaan kunnolla kivisteli niin poistamista on lykätty ylipainon takia. Viime viikolla sitten jäi tuo välillä vaan pois kivistelemisen edestä ja löysin itseni päivystyksen tiskiltä puhumassa kolmen minuutin välein tulevista säännöllisista supistuksista ja väittämässä mun virtsarakkoni pikapuoliin synnyttävän enkä uskalla ponnistaa, koska peräpukamat.

Tutkimuksissa sitten selvisi, että olin pulpauttamassa itsestäni ulos kaksosia ja olin kasvattanut kystan toiseenkin munasarjaani.
Poishan ne on nyt sitten leikattava kun suurempi kystista oli yrittänyt kääntyä ja sitten suunnistanut mun virtsarakkoani vasten. Oireeni olin varsin "värikkäästi" kuvaillut siellä päivystyksen tiskillä ja paniikkihäiriödiagnoosin kanssa se tarkoittaa potilasta voitavan ensin kohdella asenteella rouva on viri-viri-tööt-tööt. Se on hienoa kun on paniikkihäiriö, se tuntuu aika usein tarkoittavan sitä, ettei mikään muu tauti ole mahdollista ja olen loppuelämäni muilta osin täysin terve ja virheetön koskaan sairastumatta.
Sekin taisi tulla sitten kerrottua varsin "värikkäästi" lääkärille.


 Voi naiset, ja mun yksi mieslukijani, jos olet tänne asti lukenut näitä pimpsajuttuja. En ole kyllä tiennyt virtsankarkailusta mitään, vaikka sitä ahkeraan olen valitellut. Rakas lukijani Maija lähetti Tenalle viestiä mun odottelevan pientä bonusta, kun niin kovasti olen mainostanut heidän tuotteitaan. Sain vastaanottaa valtavan laatikollisen Tenan rättimalleja akselilla yksi pisara jatkuen aina sellaisiin kaatosateen kuvalla varustettuihin paketteihin. Niitä tutkiessa arvuuttelin osan kohdalla onko ne inkontinenssisuojia vai retkipatjoja? Nyt sitten tiedän retkipatjan olevan naiselle, jonka munasarja ei osaa suunnistaa. Kun kahdeksan sentin kokoinen kysta lämmittelee virtsarakon kyljessä niin ei ole mitään karkailua. On portti selkosen selällään ja levällään kulkea kohti kahdeksan senttiä paksua Tenaa.


Huomenaamulla kello 6.30 ilmottaudun naistentautien osastolle synnyttäneiden osaston viereen. Ajatelkaa, tasan 18 vuotta aiemmin mut on aamusella kärrätty salista synnyttäneiden osastolle. Pullautin muksun vähän ennen puoltayötä eikä öiseen aikaan ollut kuljetusta osastolle. Ympyrä sulkeutuu, sieltä lähdin ja nyt kun paperilla mun vastuu on loppu, niin sinne palaan.
 Toivottavasti ympyrän lisäksi mun pissahanakin sulkeutuu.


Sitä saa mitä tilaa ja ilmoittaisin nyt näin oikein julkisesti: Kun olen sanonut tarvitsevani rauhoittavaa lääkitystä päästääkseni mukulani baariin, niin se oli sitten vitsi. Minä kun saan nyt sitten sen rauhoittavan lääkityksen ja bonuksena vielä anestesian. Meidän perheen miesväki on ollut mun tukena leikkausta odotellessa ja koska he tietävät mun päästelevän nukutuksesta heräillessäni suustani asioita, joita en kehtaa toistaa, on heillä ollut nyt sitten tapana ehdotella erilaisia sloganeja kuten: "Piippolan vaarilla oli talo."tai "E.T. soittaa kotiin." Se on kuulemma niin hauskaa kun suutun ja alan kirkumaan etteivät syötä mun alitajuntaan mitään soopaa minkä sitten päästelen heräämössä ilmoille. Minun mieheni, on ne niin ihanat.


Valittelin yhtenä päivänä lapsukaiselle miten minua ahdistaa hänen tuleva ravintolaan pääsemiseen oikeuttava ikänsä. Huomaavainen tenavani kiinnitti äidin huomion toisaalle ja totesi: "En mä sitä baariin pääsemistä odota, odotan pääseväni seuraavissa vaaleissa äänestämään Päivi Räsästä." Ilmoitan sitten varmuudeksi vielä toisenkin suustani päässeen lausunnon näin julkisesti, vaikkei se ei kyllä vitsi ollut, etten tarvitse lääkitystä kun ennakkoäänestys alkaa. Etten taas saa mitä tilasin.


Tästä aasinsillasta pääsen puhumaan siideristä. Kun tuo "Miksi häntä nyt kutsun kun ei voi teiniksi enää sanoa?" on iässä, jossa alkoholia saa luovuttaa, niin ostin eilen pullollisen siideriä. Tuumailin viestittäväni jälkikasvulleni sen yhden pullon olevan määrä mikä on suotavaa siemailla. Matkaan tarttui tuote missä oli nätti ulkoasu. Edellisen lauseen voi tulkita niin, että ostin sitä sidukkaa mitä Indiedayssissä kaikki laittaa kuviin ja halusin hetken aikaaa kuvitella olevani hienostunut nainen. Mukaani tarttuneet punalappuinen karjalanpaisti ja 20 pussia 0.39 senttiä maksaneita eineslihapullia läjässä ei ollut kovin hienostunutta, joten asettelin siiderin toiselle puolelle kärryä ja hienostelin.


Samalla reissulla pysähdyin kotimatkan varrella olevalla kirpparilla ja löysin akryylimaalipurkin. Valkoisen, eurolla ja melkein iskemätön. Ou jee. Kun olin jo einespullia ostanut halvalla ja nehän oli periaatteessa melkein oikeasti lihapullia, koska ne köllötteli karjalanpaistin vieressä siellä ostoskärryssä, niin olin hurmiossa miten alennusten tähtikartta on nyt mulle suotuisia. Kotipihaan päästyäni aloin pohtimaan mitä otan ja mitä jää takapenkille. Mulla kun on rohjo selkä niin otan autosta ostoksia vaan kourallisen mukaan ja jos on sopivaisia tungettavia niin tuuppasen taskuuni kevyitä kantamuksia. En uskaltanut jättää sitä maalia pakkaseen vaan nappasin sen mukaan sisätiloihin muutaman muun mun kantokyvylleni sopivan ostoksen kera. Arvelin vielä saavani postit laatikosta samalla reissulla mukaani ja laatikolta takaisin tullessa vaihtelin muutaman sanasen naapurin kanssa alennusten aiheuttaman euforian tehdessä meikäläisestä hetkeksi eriskummallisen sosiaalisen. En sitten tietenkään tuhlannut tilaisuutta avautua Lapseni on huomenna aikuinen - ahdistuksestani, kun sille ahdistukselle oli kuuntelija, jonka arvelin jättävän vetämättä peliin mukaan Päivi Räsänen - kortin. Omasta mielestäni heitin vallan mainion kaskun ja kertoillessani meitin ********* täyttävän 18 vuotta vetäisin samalla Happy Joen taskustani kysäisten mitäs on naapuri mieltä? Etteikös vaan riitäkkin nautintoaineeksi yhdelle päivälle? Olisihan se varmaan ollut mainio kasku, jos en olisi sieltä taskustani ottanut esiin käsituntumalta saman kokoista akryylimaalipulloa ja esitellyt sitä naapurille.

Kuvassa samikset.



Tykkään kovasti pelata fasebuukissa FarmVilleä. Pelissä parasta pisteiden kartuttajaa on porsaat, joita voi kasvattaa yksi kerrallaan karsinassa aikuiseksi ja sitten niille saa antaa oman maun mukaisen nimen. Miten jännittävää. Ensin kasvattelin Kinkku - nimisiä eläimiä, mutta enhän niitä nyt söisi, kun ne on lemmikkejä, joten nimi piti vaihtaa Kinkusta toiseen Ki-alkuiseen. Olin huolissani tiluksistani, ettei vihneet ja rehut sitten pääse nuukahtamaan sairaalareissuni aikana, joten tein miehelle muistilistan miten toimia maatilallani, kunnes tulen kotiin. Olen post-it lappuja rakastava persoona, mutta nyt aviomieheni mielestä olen kuulemma tehnyt liian tarkat ohjeet siitä miten siippani tulee käyttäytyä.
En tohdi kertoa mitä Yleensäainaniinjärkeväpuolison likainen mielikuvitus sai aikaan lauseesta:
 "Kikkelsson kaipaa hoivaa ja huomiotasi monta kertaa päivässä."

Arvonta

Tammikuussa tulee eteen päivä, jolloin meidän teini saa ostaa lähikaupasta keppanaa, saa olla kuljettajan paikalla moottoritiellä ja voi itse kuittailla Wilma-tunnuksilla poissaolonsa. Päivä, kun teini saa olla iltakymmenen jälkeen aakkosten alkupään huoltoasemalla ilman vanhemman läsnäoloa. Jotta en ärsytä tuoretta täysi-ikäistä kysymyksillä; "Mitäs jos iskä lähtee varmuudeksi sun seuraksi oluselle? Tai mielessä käynyt hätäsuunnitelma: "Mitäs olet mieltä siitä asiasta kun ihan vaan vahingossa sattumalta parkkeerasin sun rahapussisi päälle ja katkaisin ekstralargella peffallani sun henkkarit?" on parempi pyrkiä kiinnitämään huomiota muuhunkin kuin lapsukaiseni uusien oikeuksien aiheuttamaan verenpaineeni nousuun. Yritän harhauttaa osan huomiostani arvontaan.

 Olen edelleen epälaskennallinen, joten oikeudenmukaisen toiminnan varmistamiseksi mennään taas vanhalla tutulla yksi lipuke - kaikille metodilla. Jos mun täytyisi pelata kahden tai kolmen lipukkeen kanssa niin saattaisi tulla mitä sattuu eikä mun blogistaaninen itsetuntoni kestä arvonnan päättymisen jälkeen tapahtuvaa lisäarvan takia liittyneiden lukijoiden joukkopakoa. Ilostun aivan kauheasti jos laitat omaan blogiisi arvontamainoksen ja vielä enemmän ilostun jos liityt lukijaksi, mutta pihtarilinjalla silti; arpa per nenä. Jos olet anonyymi niin laita joku nimimerkki, jos teitä sattuisi olemaan kaksi, niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymia. Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten arpaisen uudestaan. Muutamia kertoja huhuiltuani turhaan voittajaa, joka ei ilmaannu, kiukustun ja pidän hyllyn itse.

 

Tuosta valkoisesta ei oikein saanut tolkkua niin tässä sama ruskeana. Voittajalle lähtee sitten kyllä vaan yksi valkoinen hylly vaikka kuvia on tuplat.

Kuvat on nyt suoraan kaupan sivuilta kopioitu. Olen näiden arvontakuvien kanssa käyttänyt tekniikkaa "Nätti tapetin pala taakse ja voitto eteen". Kyllä sitä kovasti taas yritin, mutta se oli nyt ihan sama minkälaisen paperin eteen tuota pakettia tunki, ei siitä nätti tullut:

Loppuun vielä varmuudeksi huomautus; tuossa alapuolella on tavallinenkin postaus.

Pannaanko vai eikö panna, siinäpä kysymys.

Ja sitten vielä perään toinen postaus;  Kiki's Homen joulukuu pikakelauksella:

Se on selvä lähestyvän juhlakauden merkki, kun huomaa tonkivansa lääkelaatikkoa ja etsivänsä sen pohjamudista pienikokoisiin palovammoihin tarkoitettua voidetta. Joka jouluisen kuumaliimapyssyllä aikaan saadun vamman aiheuttaja oli tällä kertaa pitkään kellarin pohjamudissa piilotelleet kaunoluistimet. Varaston järjestyksestä huolta pitävä siippani on välillä tiedustellu josko ne saisi heittää pois, mutta olen luottanut päivän kun viitsin tehdä niille jotain inspiraation vielä laskeutuvan harteilleni.

 Joskus puolisoltani on saattanut tiedustellessa kyllä lipsahtaa äsken mainitun kysymyksen lisäksi myös aivopieru, johon liittyy kellarin neliöt suhteessa siellä majailevaan odottavaan tavaramäärään suhteessa inspiraationi esiintymistiheyteen. 

Tämmöiset ne oli; pohjalle liitutaulumaalia ja päälle pitsiä.

Aikoinaan parisen viikkoa kestäneen seurustelun aikana ehti nykyisin aviomieheni tehdä sen verran merkittävän vaikutuksen, että hänellä on ollut lahjojen hankkiminen Not To Do - listalla. Synttäripäivänäni tiedustelin mieheltä, että mitäs jos hän ei olisi sitä karanteenia itselleen järjestänyt, niin mitä olisi paketista paljastunut? Olisi kuulemma ollut betoninen Madonna-patsas. Kun olin aikani piehtaroinut epäonnessa ja itsesäälissä tajusin pelastaa tilanteen joulun osalta ja ilmoitin miehelle hänen liikkuvan hyvin hyvin ohuella jäällä, mutta jos nyt siltä tuntuu niin ehkä sitten saa antaa.


Minähän olen ihminen, joka pelkää aikuisten oikeasti joulupukkia ja jos sellainen jossain marketissa ahdistaa mut hyllyjen väliin karkkikori kädessään seuraamus on itkuun pillahtanut keski-ikäinen tanttero. Koska se on perheen miesväestä hassun hauskaa niin paljastan seikan, ettei siellä marketissa tarvitse olla edes aito joulupukki. Siihen itkuun pillahtamiseen riittää kirkkaan punaiseen toppatakkiin pukeutunut asiakas, joka pyyhältää vauhdilla näkökenttääni. Pelkorefleksini käynnistyy huomattavan paljon nopeampaa kuin järkeni.

Oli tässä pitkässä jaarituksessa asian tynkääkin, tässä on nyt ongelma, että pitääkö se mies taas laittaa pannaan? Rakastan tuota lahjaani valtavasti, mutta tuoda nyt pukkia pelkäävälle vaimolleen reki. Siinä sitten päivät pitkät jännäkakka melkein housuissa arvuuttelee, että mitäs jos se karmiva partasuu tietää missä sen kelkka on ja tulee hakemaan sen takaisin hetkenä kun olen yksin kotona?


Olen pohdiskellut, ettei vaan olisi tahallisia tekoja kumpikin, sekä reki että reilut 15 vuotta takaperin keittiön pöydälle ilmaantunut kukkapuska. Yrittääko mies saada mut taas kieltämään lahjukset? Pannakko vai eikö panna tuo mies karanteeniin? Helmikuussa meillä olisi hääpäivä, tuleeko jotain ihanuutta vai löydänkö jotain pelottavaa mikä saa mut pillahtamaan itkuun? Jos mun paketista paljastuisi hammaslääkäri niin voisin jättää melkein sanan jännäkakan edestä pois.

Meidän joulukrääsän valikoimaan tuli muitakin uutuuksia ja tämä uutuus aiheutti useamman järkytyksen:

Kaikki alkoi Pinterestissä, jossa näin houkutuskuvan omille taidolle sopivasta asetelmasta, jossa oli kuusi köytetty pikkuauton katolle. Tarveaineita varten pyysin miehen kyytimään mut Palokunnankadulle lelukauppaan. Mies vaikutti todella kummastuneelta, mutta arvelin sen johtuvan siitä, että mies hämmästeli mun osaavan mainita nimeltä kadun, joka ei ole meitin kotiosoite. Meidän kaupungissa saman Palokunnankadun varrella on lelukauppa ja lelukauppa. Siippa vei mut sellaiseen minkä ovessa kielletään pääsy alle 18-vuotiailta ja missä keskitytään lähinnä patteritoimisiin ja pumpattaviin leluihin.

Vaikka on vaikeaa antaa lapsen venuttaa napanuoraa yhä kauemmaksi niin on lähestyvässä täysi-ikäisyydessä kyllä yksi kovasti hyvä puoli;  Jos joku teinin ystävistä olisi nähnyt meidät siellä lelukaupan pihassa ja paljastanut meidät "Sun mutsi ja faija oli *piip*kaupan pihassa ja sun mutsis ei saanut innostuksesta auenneelta suultaan edes tervehdittyä." niin mun ei tarvitse sitten enää säikähtää kun lapsukainen karjuisi kurkku suorana tekevänsä itsestään lastensuojeluilmoituksen eikä mun tarvitsisi vakuuttaa suun olleen järkytyksen takia apposen auki. Siis ajatelkaa nyt, mies kuvitteli mun yhtäkkiä ilmoittavan, että nyt lähdetään tavallisena arkipäivänä kello neljän ruuhkaan aikaan seisoskelemaan ikkunat umpiteipatun erotiikkaliikkeen eteen.

Lisää järkytystä oli luvassa perinteisessä lelukaupassa; jestas sentään mitä pikkuautot maksaa. Mun kuvitelmissa olisin viiden euron sijoituksella saanut valikoida useammasta vaihtoehdosta joulun punaisen pakettiauton, jonka katolle heittää kuusi. Ei tapahtunut se asia muuta kuin mun kuvitelmissa. Ja minä kun päivittelin siellä toisessa kaupassa muovin olevan todella yläkanttiin hinnoiteltua, anteeksipyyntö sinne.

 Olen niin ylpeä tuotoksestani, että esittelen vielä oikein lähikuvassa kahdesta takkatikusta ja parista eskimotikusta tehdyn kyltin.

Siirryin etsimään autoa paikkoihin mistä meillä muutenkin melkein kaikki tavarat tulee ja jestas sentään mitä pikkuautot maksaa kirpputoreilla. Ne on saman hintaisia euroissa kun ne oli vielä muutama vuosi sitten markoissa. Kaiken vaivannäön jälkeen, kaikkien leluliikkeiden ja kirpputorien, kaikkien turhaan otettujen askeleiden jälkeen huomaa kellarin järjestyksestä huolta pitävä mieheni, että meitin lapsukaisen noin kymmenestä jätesäkistä koostuvasta lapsuuden muistolaatikosta kaikella todennäköisyydellä löytyy pikkuauto. Nyt se anteeksipyyntö minulle.

Muistaessani mainitsen tähän väliin, että jos joku siellä ruudun toisella puolella tunnistaa roskiin viskaamansa teeveetason niin suuri kiitos. Mutta varsinaiseen asiaan; järkytykseen. Paljastuu tuosta yllä olevasta kuvasta enkä nyt tarkoita sitä, että pukilla vaikuttaisi olevan köntsä housuissa. Kun siellä meidän kellarissa pikkuautoja piilotellaan niin yleensäainaniinjärkeväpuolisoni oli sitten oma-aloitteisesti tehnyt mun "Kehukaa mua, kehukaa, siis kehukaa, siitä tuli tosi hyvä!" asetelmastani installaation "Kuusivarkaus"

On mua kuskattu tämän joulukuun aikana muihinkin outoihin paikkoihin. Monena vuotena olen usuttanut miestä taikinan kimppuun ja muotoilemaan siitä jotain mikä muistuttaisi edes etäisesti piparkakkutaloa. Siippa on ratkaissut ongelman seuraamalla paikallislehdestä myyjäisiä. Jouluhan ei tule kaappeja siivomatta ja tänä vuonna löysin tonkiessani aarteen ja miehen vaatekaapin perukoilta löytyi minun mielestäni aivan selvät piparkakkutalon kaavat. Siinä sitten mielessäni jo hehkuttelin miten siitä tulee fasebuukkiin romanttisin päivitys  naamakirja urallani niinkuin koskaan: "Heräilin uuteen sarastavaan päivään, nenässäni viipyili kanelin tuoksu ja kas mikä yllätys minua odotti. Minun mieheni, love you <3 <3" Tuuppasin kaavat takaisin ja harjoittelin olen tosi yllättynyt - ilmettä. Olikin sitten aika outoa kun mies vei mut perinteisille myyjäisostoksille ja sitten esitti mulle sellaisen olen tosi yllättynyt - ilmeen kun kyselin myyjäisten ovella "Mitä sulta löytyy kalsareiden takaa?" Olin sitten löytänyt meille viime keväänä pystytetyn kasvihuoneen mallipiirustukset, jotka puoliso oli hahmotellut avukseen.

 En tiedä mikä otti tässä kaikessa eniten koville;  Se, etten päässyt naamakirjassa minunkin mieheni on romanttinen huomaatteko kaikki - päivistystä kirjoittamaan vai se etten ollut viime suven jälkeen siivonnut mieheni vaatekaappia perältä asti?  Ehkä se entisenä isosena oli kuitenkin pahinta kun puolisoni päästi suustaan seurakuntatalon portailla sanan "Jarruraita."

Nyt päätän raporttini ja alan vastaanottamaan uutta vuotta mullittelemalla. Pohdiskelin puolisolta apua pyytäen miten muotoilisin synttäripäiväni lahjan, jota en saanut. Että se patsas olisi ollut sellainen entiselle isoselle sopiva uskonnollinen eikä se tunnettu naisartisti. Menin keittiöön ja kysyin mitenkäs Madonna? Puhun paljon käsillä ja varsinkin innostuessani heiluttelen niitä ympäriinsä. Kun toinen ei heti ymmärtänyt niin otin avuksi elekielen ilmaisemaan mitä en tarkoita. Tehosteena käytin sitä mikä itselleni tulee poppari Madonnnasta mieleen. Toinen käsi oli rämemajavan suunnalla ja toisella kädellä tein tötteröintsikan ysärivuosien malliin. Siipalta pääsi sekä nauru että nenästä maitoa. Siippa väittää ettei se kummastakin ontelosta ulos tullut purkaus johtunut mun esityksestä vaan siitä ettei "Liiiiiik it uuuuup!" ole Madonnan biisi.

Uskoako vai ei uskoa, siinäpä kysymys. Kun on tuo panemisen miettiminenkin vielä kesken.