16 vuotta + muutamia kuukausia sitten diagnosisoin itselläni diabeteksen. Sitä on meillä suvussa ja olin väsynyt, heikotti ja oksetti. Mää arvelin sen johtuvan verensokerin heittelystä. Mutsi komensi ostamaan raskautestiä, mutta olin kuluttanut 3,5 vuoden jyystämisen jälkeen ison siivun verotettavaa tuloani turhiin testeihin (Ne oli siihen maailman aikaan kalliita.) ja ilmoitin äipälle, etten mää haaskaa enää yhtään markkaa. Jos en itsekkään sitä hokassut niin ei moni muukaan huomannut, että olen tiineenä. Johtui vissiin siitä, että olin justiinsa ennen raskautta pudottanut 40 kiloa Painonvartijoissa. Moni luuli pyöristymisen johtuvan puhtaasti syömisestä. Kun mää sitten Siwassa hyvästelin lemppariasiakkaitani ja sanoin jääväni äitiyslomalle niin yksi asiakas kysyi, että miksi? Mää vastasin eturessun
olevan täynnä. Ja toinen asiakas lausui totuuden; ei se mitään lomaa ole.
Tähän väliin sanoisin, että ihmisten pitäisi olla varovaisia niiden "Ihanaa, onko laskettu aika viikon päästä?" kommenttien kanssa, jos on pieninkään mahdollisuus erehtyä. Muista en tiedä, mutta itsestäni tiedän, että puolituntemattoman huomautus saattaa pitkäänkin satuttaa. Olisi pitänyt valaista, että kyllä tässä on painettu pitkää päivää hormoonihuuruissa toisessa kädessä lämpömittari ja toisessa kädessä se mitä siihen lisääntymiseen tarvitaan. Että siellä "pikku massussa" on ihan vaan sipsiikarkkiisuklaatii eikä sieltä synny kuin suolikaasua. Epäilen vahvasti soveltavani seuraavan ystävällisen taputtajan kohdalla Chisua ja "Murran sun peukalon" ettet sä voi
hiplata enää meitsin viskeraalista rasvaa.
Päivälleen 16 vuotta sitten mää väänsin vaginastani vesimelonin. Liian pienestä reiästä ja liian pienillä rahkeilla kasvattaa sitä melonia. Jos mää olisin tiennyt vääntäväni muutakin olisin jättänyt myslin ja banaanin aterioimatta ennen sairaalaan lähtöä. Mää olin tietoinen, että jos synnyttäjä menee hysteeriseksi siirrytään leikkaukseen ja mää ilmoitinkin "Nyt mää lähden kotia." Ei mainittavaa vaikutusta. 47 minuutin ponnistuksen jälkeen olin sananlaskun vastaisesti saanut aikaan sekä lapsen että paskan. Se mistä olin autuaan tietämätön oli jälkisupistukset ja luulin, että sieltä riemurasiasta puskee ulos vielä toinenkin hedelmä. Kyllä mää kävin siellä valmennuksessa, mutta joko siitä ei puhuttu tai sitten johtu meitsin asenteesta, että kun mää saan vaan puskettua sen mukulan ulos
niin siinähän se.
Mää odotin, että raketit räjähtelee ja enkelikuoro laulaa, koska sen tiedon olin imenyt lehdistä. Mää olin vaan väsynyt siitä 12 tunnin suorituksestani. Mää makasin valveilla ja ajettelin, että se on nyt tilattu, toimitettu, ei vaihto ei palautusoikeutta. Mää mietein, että kehtaako vaivata kätilöä pissareissulla. En kehdannut ja kävin siellä yksin. Se oli se yksin pissimisen kielto kuulemma kielto. Olisihan se komiaa, että mää saisin sanoa, että se valtaisa äidinrakkaus täytti rintani, ajatukseni ja maailmani kun sain tuon ihanan käärön odottaville käsivarsilleni. Että mää olisin ollut valmis vaikka heti tekemään kaiken uudelleen saatuani tuon ihanan palkinnon rinnoilleni.
Synnytyksen jälkeinen masennus iski jo laitoksella ja en tarkoita sillä mitään baby bluesia. Mää luin Me Naisista, että Vappu Pimiä kävi töissä, kun vauva oli yhdeksän päivän ikäinen. Mää kävin postilaatikolla sen ikäisen äitinä ja vain ainoastaan, koska oma mutsini pakotti. Luulin kuolevani puolessa matkassa ja olisin muuten mennyt hankeen maate ja jäänyt sinne, mutta äiti oli laittanut toisen siskoistani saattajaksi. Join rasvatonta maitoa, koska olin niin väsynyt etten jaksanut sanoa äipälle, etten tykkää. Rehellisesti myönnän, etten ole aivan varma, etteikö tässä lausunnossa olisi pikkariikkinen kateus mukana. Luulen ettei ole. Tässä 40 vuoden kypsässä iässä sitä jo tuumaa, että oma matka oli erilainen. Kävin sentään kahden kodinhoitajan kanssa Valintatalossa V-V:n ollessa joku kolmiviikkoinen. Mää epäilin tulleeni hulluksi, koska masentunut minä poikkesi merkittävästi normi minästä. Katselin naisia, joiden rattaista löytyi kaksi lasta ja ajattelin, että en mää hullu ole. Hulluja on ne, jotka on tehnyt tämän saman kahdesti. Pyydän anteeksi.
Vaikka välillä olen katsonut lapsiraukan persauksesta postimerkin paikan valmiiksi, jotta mää voin lähettää sen sinne minne pippuri, kaneli tai ihan mikä vaan mauste kasvaa, niin kyllä mää rakastan lastani yli kaiken. Rakastan vaikka ulosanti painottuu veehen ja kontaktin saa parhaiten, kun lapsi pyytää siirtämään pankkikortilleen rahaa. Rakastan vaikka noiden alla olevien kuvien ottamisen välissä ei ole kuin kolmisen tuntia ja yksi kaverin visiitti. En kehtaa laittaa nettiin todistusaineistoa siitä, kun niitä vieraita on ollut kerralla monta. Rakastan vaikka se sanoi eilen; "Hevimutsi, irrottele oikein kunnolla, anna tunteiden tulla, Hard rock Halleluja" Eihän
siinä muuten mitään, mutta mää hoilotin Jope Ruonansuun Enkeleitä toisillemme biisiä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti