maanantai 31. joulukuuta 2012

Kakkapainotteinen vuosi



Ensin toivottelen tervetuloa! uusille lukijoille 
Nappasin mukaan ajatuksen vuosikatsauksesta ja päädyin tekemään naamakirjasta tilapäivityskokoelman. 

Tammikuu

Älä yhtään ujostele, laita se vaan suuhun. Ime ja nuole, kunnes se jäykistyy. Kun se pysyy pystyssä, koita varovasti sovittaa se reikään. Jos se taipuu, niin älä lannistu, uudestaan vaan suuhun, ja kokeilet taas. Voi sitä riemua, kun se solahtaa reikään.Ei ole helppoa langan pujottaminen neulansilmään

(Jutut on tammisessa masennusapatiassa ollut jonkun toisen seinältä kopioituja.)

Helmikuu


Cittari tarjosi älyttömän halpaa hernerokkaa ja mää tarjosin vielä älyttömän halvalla kameralla napsaistuja otoksia.

Mää nautiskelin viikon desifiointiaineella suoritetun puhdistuksen jälkeen hammasharjasta. Oli upeeta. Odottelin nahkaa kasvamaan takaisin huuliin. Oli senverran tymäkkää tavaraa.

V-V:n ensimmäinen ajotunti, yhtään välittämättä äitiraukan mielenterveydestä.
Sitten se lapsi p*kele pääsi kirjallisista läpi yhtään välittämättä äitiraukasta.
Sitten se meni ja sai kortin p*kele yhtään välittämättä äitiraukasta


Sitten se lähti yhtään välittämättä äitiraukasta.

Huhtikuu
Mää sain siskon yökylään ja mulla oli, vaikken lintubongari olekkaan, varpusparvi usein tähtäimessä. Suomennos = Meitsillä oli grandeluokan antibioottiripuli. Tuu sisko rakas taas yökylään, mää lupaan, etten enää kakkaa housuuni.

Kevään lämpö sai irrottamaan toppatakista tekokarvareunuksen. Tuli kiiresiivouksen tarve (anoppi) ja mää ahdoin sen karvareuhkan hätäpäissäni köökin kuiva-ainekaappiin. Mää unohdin sen sinne. Otin muroja ja säikähdin niin, että hyvä, etten kakannut taas housuuni. 

Antibioottiripulin runtelema muutaman X:n vartalo oli pudottanut äksää sen verran, että sain ängettyä ja tungettua itseni henkkamaukan isojen tyttöjen isoimpaan kokoon. Jessus sentään!

Vesilaitos päätti tulla runnomaan meitin pihamaan. Sitten tuijotettiin akkunasta, kun yksi niistä työmiehistä päätti kusta lorottaa siihen pihamaalle. Mää olisin käynyt kysymässä, että tartteeko se paperia, jos tulee isotkin asiat, mutta ainaniinjärkeväpuolisoni torpeedoi hyvää tarkoittavan aikeeni kuljettaa emboa pihan perälle.




Toukokuu

Tilasin Englannista muutaman kilon suklaata ja pelkäsin, että se katsotaan tullissa huumausainerikokseksi.


Kesäkuu
Sekä lapsi, että puoliso matkasivat samaan työpaikkaan. 
Lapsi kellotti vessatauot ja ilmoitti kiukkuisena kotiin palatessaan herra X:n kuluttaneen niin ja niin kauan työaikaa istumalla p*skalla. (Puoliso ei edelleenkään ole kieltänyt alaisiltaan p*skalla käymistä.)

Savustelin siikaa ja soittelin palohälytintä.

Tööttäilin intopinkeenä liikennevaloissa edellä olevalle peltilehmälle, kun kerrankin olin minä, joka saa tööttäillä! Ei olisi kannattanut, vihreä valo oli jalankulkijoille.

Kiinnitettiin Tampereella lemmenlukko.



Heinäkuu

Tirautin muutaman kyyneleen vuolaan poruputouksen; pikku pilttini halusi täydentää rippileirivarustuksensa "Ihan vaan puhtaan valkoisilla lakanoilla"

 Miten niin kenenkään muun äiti ei pakkaa lapselleen jatkojohtoa riparille mukaan?

Unohdin pakata tyynyliina. Pelkäsin taivaalta kuuman kiven kopsahtavan päähäni tämän synnin johdosta ja ehdottelin V-V:lle pehmustepäällisen leirille tuontia. Se sanoi "Tänne ei v*tussa mitään liinaa tuoda" Ihan vaan autolla oltiin viemässä. 


Elokuu
Herranjumala; yön aikan meitsin blogiin oli ilmaantunut ensimmäinen ei-sukulainen lukija! Terveisiä ihanaiselle 



Uusi kamera ja uusi kuvanlaatu; äärimmäisen hyvän tortun ohjeen löydät tästä postauksesta.

Neljäntenä elokuisena päivänä blogi ennätysvauhdissa; lukijoita viisi!!! ja sivunnäyttöjä päivässä hurjat 39.

BB -vastaisen kansakunnanosan pitäisi katsella "Olin parisuhteessa enoni kummin entisen naapurin veljen kanssa ja laitoin silikonia, lävistyksen, tatuoinnin tiedät kyllä minne ja leikkautin sen sitten muistuttamaan ensimmäistä moottoripyörääni" - dokumetteja öisestä kanavatarjonnasta. Kyllä sen jälkeen tietää mikä on paska ohjelma....


Aamulenkin varrelta esittää: Kuka Kehtasi Kakkia Kikkareen?




Syyskuu
Mää kummastelin monessa kirppisilmoituksessa  "toimitus smartilla". Ensin ajattelin smart fortwo:n olevan nyt kuuminta hottia ja pohdein ihmisten outoa huumorintajua. Kuvittelin jo ilmoitusta; toimitan paketin matkaan Chevroletilla ja lisämaksusta vaikka skootterilla. Sehän onkin se smartposti....

Voi, voi; käytiin anoppilassa ja tehtiin matkalla kanipaisti à la Chevrolet. Mää järkytyin niin, että aloin virkkamaan. Yleensä ainaniinjärkevän puolison kommentit olivat: Se oli pehmeetä jänistä ja kastikkeena olisi mennyt kuivattua velliä.




Lokakuu 
Mää aina sanon V-V:lle, että aja varovasti. Mää en evästänyt V-V:n kaveria mautoilemaan varovasti. Se sitten meni ja peruutti  V-V:n menopelistä palasen. Nyt mää saan taas tunkeutua aamuiseen liikenteeseen ja kuunnella "Ajattele äiti; tässä ei ole kukaan varmasti ikinä ennen ajanut kolmeakymppiä" kommentteja. Niin ja "Hienosti sää äiti parkkeerasit, ei se ole kun puolisen metriä ulkona ruudusta"


Voi vi*tu mää sanon; kaupungilla ajelee Perussuomalaisten mainosrekka missä ne Perseet eikun siis Persut seisoo lavalla ja heittelee karkkeja pitkin poikin. Ensimmäiset liukkaat, puolet autoilijoista ilman talvikumeja ja kakaroita eikun siis lapsia sinkoilee ja syöksyy pitkin ja poikin katuja nekkujen perässä. Heittäisivät nyt v*ttu edes kunnolla ajoradalta kauemmas ne Persukarkkinsa.
(Oho, meitsiltä oli irronnut oikein poliittinen kommentti.)


Marraskuu
Joku akka kiljaisi Riihimäellä kirpparilla hirveeseen ääneen "Voi Ju*alauta" No hyvä on; mää se olin, mutta katsokaa mihin krääsäkeskittymään mää törmäsin.



Ja sitten kaikki, jotka ovat nauraneet verenpaineenmittaus pelolleni; pyytäkää anteeksi. Käsivarressa on NELJÄ mustelmaa.

Miten niin on epätervettä uhkailla lapsen kavereita porttikiellolla, jos joku ohittaa mun Singstar-pisteeni?

Joulukuu

Mää sain kylään; käykää lukaisemassa raportti 

Apteekissa mainostettiin "Paukkuarkuutta?" Mää ajattelin, että Jee! vihdoinkin mun ongelmaan on troppi. Muuten olisi ihan ok, mutta se lääke oli koirille.


Toisin kuin täällä blogissa on fasepuukissa ollut joukkopako kaverilistalla. Mää siitä aavistuksen pahoitin mieltäni, mutta nythän se syy selvisi; meikäläisellä on ollut kakkapainotteinen vuosi. Ne karkurit ei varmaan ole jaksaneet seurata meitsin peeasiaan painottunutta vuotta.  Älkää nyt rakkaat lukijat tehkö joukkopakoa, mää lupaan, että pyrin seuraavassa postauksessa minimoimaan kakkajutut.


Oli siellä joulukuulla vielä tämmöinen tilapäivitys:
Meillä olisi piparia tarjolla.




Ne ei kelvannut perheen miesväestölle ja mää hotkaisin ne kaikki sitten ihan  itse...

torstai 27. joulukuuta 2012

Buzzador, olen buzzador




Ensin toivottelen tervetuloa! uusille lukijoille 
Sitten aivan toiseen asiaan; buzzaamiseen.

Jos olet samaa lahkoa meitsin kanssa ja rakastat kauppojen kylkiäisiä (Olet siis kuluttaja, joka kruisailee kaupungin toiselle laidalle, koska koomarketista saa ostosten lisukkeeksi pesutabletin.) niin mene ihmeessä tänne.  Sieltä löytyy buzzadorin sivut, joihin liittymällä
 voi päästä kokeilemaan uutuuksia. Mainitsinko jo, että ilmaiseksi? 

Buzzador on utelias, aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, hän on mukana esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä, blogeissa jne.  
Uteliashan minä olen; siis sellaisella luontaisella tiedonhaluisella tavalla enkä tietenkään sellaisella tavalla, että tunkisin tuulenhalkaisijaani muiden astioihin. Käytän aktiivisesti naamakirjassa farmvilleä, cityvilleä ja melkein kaikkia mahdollisia villejä. Aktiivisuus aiheutti joulunpyhinä hirveen säryn ranteeseen, kun paukutin muutaman kentän jotain "tähän painokelvotonta tekstiä" peliä.
Blogihan meitsiltä löytyy ja twitterissä on niitä hässitäkkejä, kai?

Normaali BuzzadorBUZZ-kampanja luo keskimäärin 400 000-500 000 kommunikaatiota.
Netissä buzzaaminen ja kasvotusten buzzaaminen eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa. Kerro tuotteesta tai palvelusta niin asiatietoa kuin omia kokemuksiakin. Keskustelu on tärkeä osa blogissa buzzaamista kuten myöskin ystäviesi ja  blogisi lukijoiden mahdollisuus kokeilla tuotetta tai palvelua.
Meitsin kohdalla tämä netissä buzzaaminen onnistuu sosiaalisen ympyrän minikoosta johtuen paremmin. Mää jään nyt sitten odottelemaan niitä hirveitä kommunikaatiomääriä. 

Koevoideltavaksi sain Doven pure&sensitive body lotionia. Sen isä on ollut erisaania ja äiti niveaa. Se oli siis rasvaista ja löysää samanaikaisesti. Purkki ei anna ensin mitään ja sitten truuttaa liian ison lastin. Ihon pintaan jäi rasvainen kalvo. Päätin testata sitä mihin parhaimmiten todiste jää ja tökkäsin telkkarin reunaa etusormella. Siihen jäi jälki. Ei hyvä. Sitten töllötin sieltä näköradiosta puoli tuntia Bridget Jonesia digiboksilta ja painelin sitä töllön reunaa uudestaan. Edelleen mikrokuituliinan tarvetta. En viitsinyt hakea semmoista liinaa ja kiillotin aarteeni ja rakkaani television paidan reunalla. No hyvä on; yöpaidan reunalla. Käyttäisin Dove pure&sensitive body lotionia semmoisena voideaineena, jota levittelisin olmin värisen figuurini päälle ennen vaatteiden tollaamista. Dove pure&sensitive lotionin tuoksua kuvailisin epäilyttäväksi; ei sairaalamainen, ei maakellarimainen, ei paha. Koska en ole naarmuttanut ihoani rikki on
voide testini mukaan lupaustensa mukaisesti kuitenkin vastoin hajun perusteella muodostunutta oletustani hajusteeton. 

Jos teistä lukijoista nyt joku haluaa testailla Dove pure&sensitive lotionia, niin sähköistä postia voi laittaa osoitteeseen flerry@suomi24.fi ja mää pistän Dovea tulemaan. Niitä anu saukon (jaa, ne ei ehkä siellä Dovella ymmärrä tämmöistä huumoria) 50 millilitran puteleita olisi tyrkyllä vielä seitsemän. Kokeilun jälkeen (siis yhden truuttasun, kun purkki laukaisee kerralla liikaa) täytyisi nettiin buzzadorin sivuille
 syöttää koodi, joka vahvistaa, että olen jaellut Dove pure&sensitive lotionia ympäriinsä.




Tämän postauksen virkkeisiin on suurella kylvöllä ripoteltu buzzador-sanaa siltä varalta, että joku robotti laskee montako buzzador Dove pure&sensitive mainosta olen saanut ahdettua mukaan matkaan. Kysyin muuten siipalta, joka on maalaispoika,että millä siementä laitetaan vakoon? Puoliso ymmärsi kysymyksen lapselta peitellyksi vihjailuksi. Siis minähän vain yritin sommitella lausetta, että isolla
 koneella tässä kylvetään buzzadorsiementä maahan. Että saan sitten niittää toivottavasti toisenkin buzzadorsadon.


        Vielä loppuun varoitus:
Tästä buzzadorin ohjeesta mää kyllä olen vahvasti eriävää mieltä:

Kun buzzaat kasvotusten, valitse aina etukäteen kenelle ja milloin buzzaat.
                                                      Aloita buzzaus aina kertomalla ensin, että olet Buzzador.
Usein näissä kasvotusten tapahtuvissa buzzaustilanteissa syntyy pitkiä ja hauskoja keskusteluja tuotteiden ympärillä.
Meitsi sitten valitsi anopin kohteeksi. Voin jakaa oman kokemukseni ja kertoa, ettei synny pitkiä ja hauskoja keskusteluja. Kun tapaninpäivänä tokaisin anopille sumpin nauttimisen lomassa; "Mää olen buzzador" niin syntyi ainoastaan omituinen hiljaisuus ja anoppi katsoi meitsiä jotenkin oudosti. Sitten se katsoi lapsiraukkaansa, joka rikkoi hiljaisuuden nauraa hohottamalla samalla vetäisten piparkakun väärään kurkkuun. (Ei ollut semmoinen lämmin pipari.) Jaa, olihan se puolisoni mielestä hauska keskustelu siihen pipariin asti. Minähän vaan noudatin sitä buzzadorin ohjetta. Olisi vissiin pitänyt suoraan tiedustella, että haluutko voidella sun pakaroita uudella 
                                                                         hajusteettomalla Dove pure& sensitivellä?

torstai 20. joulukuuta 2012

Lämmin pipari




Ensin toivottelen tervetuloa! uusille lukijoille 

Wannabee-askartelijan lisäksi mää olen myös wannabee-leipuri. Sain  to-do haasteen keittiöjutuista, mitkä on ollut mielessä, muttei toteutuneena. Siihen piti listata viisi asiaa, jotka on viimeistä silausta eli tekemistä vailla. Meillä pitäisi harrastella taas aikuisviihdettä (nippailua), koska puoliso julkesi kommentoida, että olisikohan parempi, että postaan viidestä keittokirjasta. Siinä oli kai semmoinen ajatelma mukana, että meitsi saa vatsahaavan yrittäessään ahtaa banaanilaatikollisesta cup-cake reseptejä viiden luettelon. Ettei se nyt ihan niin mennyt, kun mää sen ensin tulkitsin; ettei meillä muka ikinä paistella baakkelsseja. Mää olen hautonut useasti ajatelmaa niistä kuppikakkusista, mutta Liiterissä (Lidlissä) on säännöllisin väliajoin sellaisia bokseja mitkä täytyy vaan sekoitella, paistaa ja kuorrutella. Ajatukseksi on siis jäänyt. Mutta nyt esittelen kaikille muille wannabee-leipureille helpon, nopean ja
lämpöisen (melkein siis "homemade" leivottu) keksivinkin.


1. Laita mikroon digestiivin päälle suklaata. Kohtuukäyttäjät yksi ja me muut kaksi palaa. Porsastella voi triolla. Neljällä menee sotkemiseksi. (Olen varmaan mainostanut aiemminkin, mutta Liiterin suklaissa hinta ja laatu kohtaa.) Sitten pikkaraisen lämmität suklaita, kunnes se valitsemasi suklaatimäärä (kohtuukäyttö, ei enää harrastelija - käyttö tai paidalla on suklaaroippeita käyttö) tuntuu
 sormeen kasslerpaistilta.




2. Laita suklaan peitoksi vaahtokarkki. Sitten taas pikkaraisen lämmität. Se turpoo ja turpoo. Ollaan tuumailtu siipan kanssa, että mitä sille tapahtuu, jos antaa vaan turvota ja turvota, mutta kumpikaan ei halua pestä mikroa vaahtokarkkipläjäyksen jäljiltä. Meikäläisen silmät jatkuvasti tavoitti mikron päältä sinisen muovikuvun ja sitten se otti ja lähti. Siippa sitä rupesi tiedustelemaan, kun mietiskeltiin sitä räjäyttelemistä. Mää annoin vastauksen "En tiedä" ja koska mää olen niin huono valehtelija tunnustin noin 6 minuutin kuluttua sen olevan jätehuollon huomassa. Sopivassa turvotustilassa (kaksinkertainen) nakkaat mikron auki ja litistät koko satsin toisella digestiivillä. Lämmitystoimet mää olen suorittanut talouspaperin päällä, koska se valuva vaahtis hitsautuu todella tiukkaan kiinni
lautaseen. Se on sitten ohikiitävän hetken ihan todella kuumaa! Malta ihan pikku hetkonen!

3. Sitten vaan nautit! Ja jos sulla on ongelmia päättää onko valkosuklaa, tummasuklaa vai maitosuklaa parasta niin olen ratkaissut
tämänkin pulman. Laita sekaisin. Ei tarvitse päättää.

Tämä oli sitten sarjassamme stailatut kuvat ja mää olen jynsännyt, hangannut ja putsannut mikron ennen kuvausta. Melkein teki mieli ottaa puhtaasta katostakin kuva ja melkein teki mieli mennä lunastamaan sen urakan jälkeen ihan minkä tahansa värinen kupoli
jätettäväksi koristeeksi siihen mikron päälle.

Tästäkin olen varoitellut aiemmin, mutta sietokyvystä riippuen noin puolen litran kohdalla nautiskellessa piparminttukaakaovaahtokarkki
kermavaahtoa - yhdistelmää, voi iskeä seuraavalla yrityskerralla semmoinen ryyniäinen....

Kuvauksessa apuna käytetty sitten sitä samaa naapurin pihamaalta varastettua oksaa, en ole ottanut uusintakierrosta näpistelyreissusta.






maanantai 17. joulukuuta 2012

Epäjouiluinen postaus





Ensin toivottelen Tervetuloa uudelle lukijalle

Meitsille iski joku hirvee päähänpinttymä, ettei saisi kirjoitella kuin jouluisia ja rauhaisia postauksia. Valvottuani kierien lakanoissa ja
vatvottuani asiaa pikkutunneille päädyin vain laittamaan heti alkuun varoituksen; epäjouluinen postaus.

Koska käynnissä on edelleen lehdetön joulua edeltävä paasto niin pikkuisen piti olla rikkuri ja kaivelin esiin tietsikkapöydän laatikosta kansion, jonka päällä lukee "Lehdestä luin." Älkää kukaan säikähtäkö, ei seuraa mitään koivuinen halko se lemmen salko-juttuja. (Siipan mielestä kukaan ei kyllä enää osaa palauttaa mieleen niin antiikkista laulelmaa.) Mää olen repinyt painotuotteista itseä ajattelututtavia asioita ja funteerannut, että joskus mää niistä vielä rakentelen postauksen. Ja koska mulla oli ihan hirvee lehdenhimo,
niin irti kiskotut leikkeetkin kelpasi isomman nivaskan puutteessa.


Ilona; Thaimaassa toisen ihmisen päähän ei saisi koskea.
Thaimaassa ihmisen pää on pyhä. Mää olen puoliksi samaa mieltä ja vain takaraivoani saa hipelöidä. Meitsillä on ahtaan paikan kammo ja vaikka ei-vaarallinen siippani peittäisi kämmenillään kasvoni, niin tuntisin tukehtuvani. Ja jos sitä yrittää joku muu, niin ensimmäinen ajatus on paeta; kun sitten menen jonnekkin hammasröntgeniin ja pää tungetaan samanlaiseen vehkeeseen, kun sillä Hannibalilla Uhrilampaissa, niin mää tirautan porun. Viimeksi oli kovin myötätuntoinen hoitaja ja mää päästin valloilleen melkoisen
ryöpsähtelevän poruputouksen.


Kodin Kuvalehti; Nettipoliisi kertoo "Aikuiset kiusaavat netissä jopa lapsia enemmän"
Se nettipoliisi saisi todella käydä tekemässä jonkun a*aalitarkastuksen jollekkin korppikotkalle, jolla riittää energiaa ja aikaa purkaa omaa pahaa oloaan raatelemalla keskustelupalstoilla heikompiaan. Siltä varalta, että tänne eksyy joku palstamamma (Paketti kasassa: kaunis, hoikka, jolla on puoliso ja jonka puoliso tienaa kuukaudessa tsiljoonan, jonka jälkikasvu on pikku piimäsuita ja suut ruokittu pelkällä luomulla. Ja jonka mielestä kaikki tästä kaavasta poikkeavat kasvattavat kotonaan poikkeavaa.) niin julistettaisiinko joulurauha. Ja jos sää olet semmoinen epävarma emo, jolla on taipumus olettaa toisten olevan parempia vanhemmuudessaan, niin ole huoletta. Omasta kokemuksestani sanoisin taipumuksen vuosi vuodelta haalistuvan. Ja voisin myös jakaa kokemuksen siitä, että oma lapsi leikki My Little Poneilla, nukenrattailla ja barbeilla, eikä toistaiseksi ole halunnut harrastaa saatananpalvontaa, ei ole uhrannut lemmikkejä tai
vaatinut lounaseineeksi lepakonverta.

Cosmopolitan; Sivele hänen käsivarttaan, kun hän katselee televisiota.
No tätä olen tehnyt, ihan säännöllisesti päivittäin. Se on merkki siipalle, että siipan tulee rapsuttaa vaimoaan. Takaapäin. Koska mää en tykkää siitä pärstäkertoimen hipelöimisestä. Joskus se valittaa, että sillä on varmaan jännetupintulehdus useista toistoista, mutta mää
olen tiukkana kysynyt, että onko sulla siitä lääkäkärintodistus? 

Trendi; Blogien ideana on ajatustenvaihto. Muista, millainen on foorumisi.
Apua, viikkoja sitten V-V:n Mirkku tiedusteli, että onko mulla lifestyle-blogi. Mää menin aivan lukkoon ja tuijotin kuin peura ajovaloissa kysyjää ja pitkän vaivautuneen hiljaisuuden jälkeen sain kakaistua suustani "En mä tiedä."

Trendi; Niiaaminen on sallittu  vain jos tapaat kuningatar Elisabetin.
No voi, voi. Ei sille mitään mahda, kun se on refleksi. Mulla on vaan semmoiset saranat polvessa.

Meidän perhe; Moni vanhempi turvautuu nykyään vaihtoehtoon portsari ovella.
Koska meidän raamikas kaappi toimii KäTybileissä (Kämppä tyhjänä aikuisista juhlat) tämmöisenä, niin voisikohan näistä palveluksista lähettää laskun?

Olivia; Ihmisen arvot voi päätellä jo facebook kohteista, joista hän kertoo siellä tykkäävänsä.
Mää tykkään naamakirjassa Pekka Haavistosta presidentiksi, ei lasten kauneuskilpailuja Suomeen, kauppakeskus Iccosta, Buzzadorista ja  En halua valittaa, mutta...  Tästä voi päätellä, että mää tykkään blogeista. Pekka olisi ollut parempi pressa ja mielipiteeni on, että miksi ihmeessä lasten kauneutta pitäisi arvostella.  Iccossa oli systerin kakku kilpailussa ja Buzzadorissa taisi saada jotain lisäpisteitä tykkäämällä. Viimeinen on aivan rehellisesti ja peittälemättä
 selvä; mää tykkään valittaa.

Kotiliesi; Kunpa ei tarvitsisi kuunnella Mamban "Vielä on kesää jäljellä" enää elokuun jälkeen.
Kunpa sitä ei tarvitsisi kuunnella ikinä eikä koskaan.

Olivia; Ryyniäinen on teinivuosien alkoholikokeiluissa hankittu pahoinvointi, joka aktivoituu vuosien päästä tietyistä mauista, kuten minttusuklaasta.
Ennen muinoin olin mieltynyt hirveästi tervan mausta ja tuoksusta. Sitten mää vetäisin toisen elämäni laitamyötäisistä Tervasnapsista ja
nyt pelkkä ajatus tervatuotteista öglöttää. Siis ryyniäinen.

Trendi;  Älä avaudu facebookissa mistään, mitä et voisi kertoa FB-ystävillesi myös kasvokkain.
Tästä ei ole mitään kommentoitavaa. Mää halusin vaan leuhkia, että mää olen teistä muutaman naamakirjakaveri. Ja olen kauhean 
ylpeä, että fasebuukista löytyy kavereita, jotka ei ole sukua ja jotka ei kutsu  V-V:n mutsiksi. Tulee niin normaali olo.

Kai tähän täytyy vähän joulua ängetä. Siippa toi meitsille kukan sunnuntaina. Kai se joulurehu on, koska se on hiletetty (bordellin) punaisilla koristeilla. Jotten mää nyt loukkaa ketään niin sanon, että mää en tykkää tämmösestä. Kyllä siitä varmaan moni muu olisi tykännyt. Vuosien liiton jälkeen vaadin mieheltä ennakointia, että valkoinen sen yrtin olla pitää, jos sellainen kiellostani huolimatta kotipesälle kannetaan. Olin justiinsa nakkaamassa pornokukkasella siippaa otsalohkoon, kun miesparkani onnekseen kerkesi
                                                             sanomaan, että sai kukkapuketin asiakkaalta....





perjantai 14. joulukuuta 2012

Kaksikymmentä senttiä turmellusta






Ensin toivottelen Tervetuloa! uudelle lukijalle

Sitten siirryn esittelemään syntilistaani:

Varkaus nro 1
Kävin ideavarkaissa ja näpräsin oman version sydämmistä. Oli helppotekoisia; tarkoittaa siis sitä, että onnistuu lasten kanssa, jos lapsi on saavuttanut ikähaarukan "voi antaa sakset". Jos se onnistuu meikäläiseltä; wannabe-askartelijalta, niin onnistuu muksuiltakin. Olen tunnustanut Annelle aikomukseni anastaa tämä houkutteleva tuunausidis. (Annella on           kyllä paljon sulokkaampi malli blogissaan, mutta kun mää olen vaan semmoinen wannabe.) Näitä on muuten valmiina jo viisi!!!

Varkaus nro 2
Mää olen entinen erittäin aktiivinen seurakuntanuori.  Jaa, ette voi mielikuvissanne hahmottaa Kikiä isosena. Uskokaa vaan; mää sain rippikoulussa toisen vihon, kun keräsin kunnianhimoisesti kirkonpenkin kuluttamisesta saatavia leimamerkintöjä ensimmäisen läpyskän täyteen. (Joo, ja mää hämmästelen, miksi muut kiusasi?) Olin myös innokas diakonikerholainen ja seurakunnan näytelmäkerhossa ainakin NukkuMatti ja ja joku, joka odotteli Sakkeusta alas puusta. Usko ei tarttunut mukaan, mutta mieltymys venytellä äänijänteitä kristillistä ilosanomaa levittävien veisuiden parissa tarttui. Meillä on kellarissa lauluvihko, jonka mää olen napannut mukaan riparilta. Muutosta muuttoon se on seurannut matkassa ja aina lehdykän osuessa kämmenen ulottuville mää kantavalla äänelläni joikaan lehtisen kaikki laulut läpi. Sitten yhtäkkiä reilun kahden vuosikymmenen jälkeen se iski; kauheeta, määhän olen varastanut sen. Siis kuka nyt varastaa rippileirillä; Kiki varasti. Rike painoi mieltä ja päätin tunnustaa äidille tekoni. Äiti ei ollut moksiskaan ja mää sanoin, että mimmoinen kasvattaja sää oikein olet, että nyt pitäisi suorittaa armoton luento "Älä varasta". Mutsi arveli, että nelikymppiselle on turha enää opettaa oikeaa ja väärää. Opasti vaan, että voinhan mää ottaa siitä valokopion ja lähettää takaisin laululehtisen nro: 143 vuodelta -80 ja jotain. Tätä varkautta ei taida voida laittaa ideavarkaudeksi, mutta eikös niissä rikoksissa ole vanhenemisaika? Täytyykö tässä nyt                                            kummiskin lähteä ostamaan tulostimeen mustetta ja pistää postia menemään?

Varkaus nro 3
Hirvee paska äiti täällä taas Hei! Meitin osuudessa pihaa on vaan koivua, pajua ja muuta ei jouluisaa kasvustoa. Mää päätin tiedustella lapsukaiselta, josko se noutaisi äidilleen pikkuisen havupuunäytteen naapurin tontinpuoliskolta. Mää olen tältä osin onnistunut kasvatustyössäni, koska V-V tiedusteli, että enkö mää ole tajunnut, ettei se ole meitin puolella pihamaata. Tämän oman näpistelyn lisäksi siis yllytin pikku pilttiäkin pois kaidalta polulta. Koska jäkikasvuni ei astunut rikoksen kulkutielle, niin jouduin itse umpihankeen tarpomaan ja kyllä; varastin keskellä (ei kirkasta, mutta harmaata) päivää, 20 senttiä kuusta. Ja ihan vaan kuvausteknisistä syistä. Ei se vaan näyttänyt mun sydän muuten hyvältä. Älkää lukijat rakkaat kadotko mihinkään; mää lupaan, etten enää näpistele, vaikka kuvat olisi ihan hirveitä. Sitäpaitsi se oli karmee reissu; mää olin kauhuissani, että jos pyllähdän persuuksilleni sinne nietoksiin, niin sinne olisin jäänyt kuin sittisontiainen selälleni talvivaatevarustuksessani. Olisin ollut aito Isosittiäinen. Ja alati kipuileva pakarakaan ei tästä        jumppa hetkisestä tykännyt. Sain siis tuomion tästä turmeluksesta, mutta varmuudeksi tunnustin syntini sekä siipalle, että äidille.

Olen mää veisannut ilman sitä varastettua vihkostakin; Meillä on siskojen kanssa reilun vuosikymmenen ikäero. Tästä johtuen sain ennen nauttia pitkistä vierailuista  koulujen kesälomien aikaan. Oi niitä aikoja. Ei ne systerit enää halua viikkoja viettää meitsin kanssa. (Mää lupaan olla laulamatta, jos tulette. Jos ei sitten vahingossa pääse mitään laulunkarkailua.) Sisko oli suurinpiirtein jotain 10 ikävuoden korvilla ja mää täysin palkein päästelin maailmalle a capella esitystä laulusta "Evankeliumi, murtaa vaikka kallion."  Rakas                            siskoni sitä sooloa kuullosteli ja totesi: Jos se evankeliumi ei murra sitä kalliota, niin sun ääni murtaa ainakin...

tiistai 11. joulukuuta 2012

Niin pienestä kii




Ensin toivottelen Tervetuloa! uudelle lukijalle 


Mää sain joulukyselyn ihanaiselta. Jos ette ole siellä poikkeilleet niin heti mars, kaikki vierailulle.  blogi on kuin Pinterest suomeksi ja bonuksena vielä saa lukea aivan mahtavia postaustekstejä. Meikäläinen on napsinut sieltä aivan mahdottomasti ideavarkauksia mukaan. Tämän kyselyn mää lähetän matkaan

Lempijoulukukka

Hyasintti, valkoinen. Mää olen sintti parkoja monta vuotta karsastanut vedoten silmien vuotamiseen, allergiseen nuhaan ja päänsärkyyn ja sanonut, ettei meille semmosia haisuleita tupaan päästetä. Se vaan on niin kaunis, se valkoinen sintti. Anopilta vastaanotan aina valkoisen joulutähden ja sitten mää niiaan ja anoppi nauraa joka vuosi.  Ja itseasiassa nauraa joka kerta, kun nätisti niiata niksautan vastaanottessani tuliaisen, jollaisella anoppi muistaa jokaisella visiitillä. En tiedä olenko vaan niin ihku miniä vai johtuuko anopin karjalaisista sukujuurista, mutta aina saan ja aina niian. Ja aina mulle nauretaan. Tähän meidän leikkiin anopin kanssa kuuluu myös se, että mää hämmästyneenä tiedustelen "Mistä ihmeestä sää arvasit, että mää haluan valkoisen kukkasen?" Se nauraa sitäkin, joka kerta. Olen muuten yrittänyt estää niksauttamista, mutta se on vaan refleksi. (Ja todennäköisesti ainoa kaunis käytöstapani.) Mää muuten niiaan aina saadessani; esimerkiksi kaupassa, jos joku Saarioisen konsulentti tyrkkää mulle jonkun kinkunsiivu näytteen. No, on se naurettavaa, myönnetään. Yleisesti välttelen tälläisiä tilanteita, mutta en mää kehtaa kieltäytyäkään, jos mut jaakataan ansaan. Jos siis havaitset marketissa keski-ikäisen yrmytädin epäkohteliaasti tuijottelemassa popojen kärkiään vältellen katsekontaktia               konsulenttiin, niin nykäise hihasta (älä lujaa, selkä ei kestä) se olen ehkä minä ja jos en ole niin sitten sullekin saatetaan nauraa. 


Joululaulu, joka virittää tunnelman.

Petri Laaksosen laulamana Tulkoon Joulu tai Vesa-Matti Loirin laulama Näin sydämmeeni joulun teen. Nämä(kin) joululaulut virittää tunnelman lisäksi itkutaajuuteni kohdalleen.  Jaakko Löytyn mestariteos Ilouutinen on aivan mahtava, mutta ei poruta. Näistä mää hoilotan varsinkin Ilouutista niin, että kattohirret tärisee ja samalla isken jalalla tahtia. Jos meillä olisi niitä seinänaapureita niin ne kyllä saattaisivat kyynelehtiä meitsin Ilouutinen soolosta; melusaasteen tai myötähäpeän takia. Niille se ilouutinen olisi se, että mää pistäisin            lopettaen konserton. On se hyvä, ettei tähän postaukseen sisälly ääniraita; meillä raikaa juutuubin ja Kikin yhteinen esitys.

Joulun tuoksu

Glögi, pesuaine, kuusi, piparit, mausteet, hyasintit ja kinkku. Niitä täytyy löytyä. Se piparin tuoksu voi tulla kynttilästäkin tai sellaisesta aromipullosta, mistä laitetaan tippa veteen ja kynttilä alle. Tai tuleekin, aloin pohtimaan, etten mää aattona ole tainnut ikinä olla piparin paistamispuuhissa. Menen niistä sinteistä sekä kuusesta tukkoiseksi ja en välttämättä haista mitään. Mutta nättejä ne on ja estetiikka                                                                      aina ensin, nenusta viis, nessuja saa kaupasta.


Tätä jouluvalmistelua en koskaan jätä tekemättä


Mää olen tänäkin vuonna aloittanut paaston; siis lehdettömän paaston. Herkkuja ja namelleja menee normitahtia. Tässä on tullut jo viikon verran vietettyä lukuhetket Harlekiinien parissa ja kun meitsi jouluaaton aamuna aukaisee ihan minkä tahansa painotuotteen, jossa ei tapahdu seuraavaa; Komea sankari ja kaunokainen neito eivät ensin siedä toisiaan ja sitten nautiskellaan Kismetistä vahingossa ja sitten tarkoituksella ja sitten vihille ja hups heijakkaa lapsikin on jo tuloillaan siltä ensimmäiseltä karkkipäivältä, niin olen ihan älyttömän onnellinen. Kyllä niitä rakkausromaanejakin voi joskus yhden lukaista, mutta kolmen jälkeen tekisi mieli ottaa                                                                        vessakaveriksi mielummin vaikka edellisvuotinen puhelinluettelo.

Paha konvehtirasia; se pitää ehdottomasti kuulua jouluun. Sitten voi rauhassa makustella konvehtirasiaa numero viisi , koska se kökkösuklaa on vielä jäljellä. Oonko mä kauhea, jos mää sanon, että meillä on tälle tuotteelle takuuvarma toimittaja. Sen kökkösuklaan mää murkinoin helmi maalis huhtikuussa, kun olen tehnyt selvää joulun jälkeisestä -50% lappujen aiheuttamasta mielen häiriötilasta, jonka oireena ja ilmenemismuotona on marmelaadi ja suklaakasautuma.  Mun nupissa vaan surisee miinus viiskyt, miinus viiskyt ja                                                     peittää allensa vaimean ei tarvita, ei tarvita mantran, jota järki yrittää viestittää.

Siippa on aina vienyt mut karkkikauppaan joulun alla ostamaan törkykalliita konvehteja. Nyt se kauppa on lopetettu. (Olisi vissiin pitänyt visiteerata useammin kuin kerran vuoteen, mutta kun siellä oli niin tyyristä.) Sitten puoliso on kätkenyt ostokset ja mää olen ne etsinyt ja syönyt. Tämä laiskan ihmisen geokätköily (eikös siinäkin etsitä rasioita, mutta ulkotiloissa) suoritetaan siis ennen joulua ja aatoksi on haettu toinen satsi. Tämä oudohko joulutapa johtuu siitä, etten mää halua kuuseen karkkeja roikkumaan ja tämä leikki korvaa sen, etten mää salaa napsi kuusesta Fazerin sekalaisia ja sitten laita paperia takaisin kiinni.  Tänä vuotena piti sitten vaan tyytyä tylsästi shoppaamaan tavallisia nameja ja mies talletti aarteen piiloon. Erehtymätön sokerin paikallistamisen vaistoni johdatti meitsin apajalle ja suupielet suklaassa nautiskelin kupillisesta teetä ja "parista" namellista. Siippa hemmotteli tulemalla toimestaan kotiin tuntia etuajassa; korvat tavoitti oven rapinan ja toisella kädellä kätkin "pari" paperia ja toisella kädellä nostin paidanhelmaa ja hoitelin naaman puhtaaksi. Sitten se mies alkoi melkeinpä heti mainitsemaan (naurun säestyksellä) ja meitsin versiossa syyttelemään,  että jaahas sitä ollaan oltu                                          ratsaamassa karkkijemmaa. Pienestä oli kiinni, ettei rikos jäänyt paljastumatta...





Ps. Koska äitini toistuvasti moittii minua epänuukaksi, niin jompikumpi siskoistani voisi ohimennen mainita, että tämänvuotisissa sinteissäni on koristuksena viimevuotinen sammal. Olen siis ollut säästäväinen ja tallettanut palasen viime joulua.

Ja siippa (naurun säestyksellä) muistutti, että sokeritutkassani on ollut häiriöitä linjayhteydessä, koska viimeinen? edellisjouluinen suklaaloota löytyi kaapin kätköistä elokuussa....



lauantai 8. joulukuuta 2012

Edestä ja takaa



  Heräsin aamuyön tunteina räkälammikosta ja postaus tehty Finrexin vaikutuksen alaisena. Kaikki normia suuremmat kirjoitusvirheet tai huono postaus johtuu sitten siitä, että lima on puskenut päähän. Ajatus ei kulje, silmät on muurautunut melkein umpeen ja kohta haen kaffekupin nenän alle, niin ei tartte niistää.

 Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille 

Koska meillä oli kerrankin oli kohtuusiistiä niin päätin astua kehiin ja osallistua  "Esittele eteisesi"-haasteeseen. (Eihän siitä ole kuin muutama viikko, kun sanoin pistäväni postausta tulemaan...)  Äärimmäisen uteliaan luonteeni takia mää sinkautan tämän haasteen kaikille halukkaille; mää haluan kurkkia teidän kaikkien eteisiin. Meillä on kaksi postimerkin kokoista porstuaa ja toinen niistä postareista pitää vielä jakaa naapurin kanssa. Yritin kuvailla edestä ja takaa, että nämä miniverannat nyt vaikuttaisivat hirveen laajalta ja avaralta. Ruokapöydän perinteinen sijoituspaikka me ollaan pyhitetty tietsikalle ja eteisessä ollaan tehty samankaltainen tempaus; siellä missä normisti säilöttäisiin ulkotamineita on meitillä perustettu pyykkihuolto. Sinne saa kätsysti pyykit kuivattelemaan ja eteen voi vetää (pöytäliinasta siipan ompeleman) pellavaverhon, ettei V-V:n vieraat altistu millekkään laskuvarjon kokoisille alkkareille. Ja kotiväelle vaan tiedoksi; käytin silityslautaa 3.12. Mää kun sain niitä ihka omia vieraita, niin oikein pröystäilin ja silitin vanhan lakanan pöytäliinan, jonka löysin kirpparilta. Että ihan turha sinne himoita mitään ihme porakoneen säilytyspömpeleitä. Olen sitä käyttänyt ja tarpeen vaatiessa                                                                          kaivan blogiarkistosta postaustodisteen esiin. 









Tuo ylin räpsy on jo seniori ja kolmatta kertaa näytillä, mutta koska se on meitin nätein paikka, niin mää nyt sitä taas vilauttelen. Kiki´s homen ehdottomasti suosituin hakusana on vanha lauta. Taisi olla sen härpäkkeen ekan esittelykierroksen otsikko. Kouluvuosina mää olin muodoiltani aivan lauta; opettajia lukuunottamatta myös kaikki käyttivät meitsistä nimitystä Lauta. Muuta mää en sieltä kasarivuosilta kaipaa, mutta kakkosnelosen muodot mää ottaisin takaisin mieluusti. Niin ja sähkönsinisen värin muotiin. Niitä vanha lauta, vanha lauta seinälle, vanhasta laudasta, hakusanoja kun alkoi kertyä googlen kautta blogiin tiensä löytyneiden joukkoon niin koulukiusatun sieluni sai hirveen kolhun. Onnekseni ainaniinjärkeväpuolisoni sai vakuutettua lähestulkoon täysin, ettei kukaan googleta vuonna 80 ja jotain kiusaamaansa reppaanaa. Siltä varalta, että joku teistä koulukiusaajapaskoista sattuu nyt koluamaan esiin Lautaa niin voin valaista tilannetta; nykyisin omistan kaksi (kokoluokaltaan tuplaÖ) muodokasta ohjusta, jotka edelliseen postaukseen viitaten                                                            imuroivat kaikki lautasta pienemmät rääppeet ja roippeet.  




Mää yritin pitkään paikallistaa valkoista kenkähyllyä siinä onnistumatta. Siippa hioi kirpparilöydöksen ja suti sen valkoiseksi. Parin vuoden kokemuksen perusteella voin esittää todennäköisin syin epäilykseksi, ettei valmiina saa valkoista, koska siinä näkyy jokainen pikku soran murunen mikä kengän pohjassa kotiin kantautuu.  Meillä tämä ongelma on ratkaistu siten, että pidetään hylly kengitettynä.






Useasti on tainnut tulla länkytettyä, että meillä on kuuloyhteys naapuriin, jos sieltä kantautuu kovempaa älämölöä. Toimiihan tämä toiseenkin suuntaan; tunnustettakoon, että itsestäni taidetaan puhua henkilönä, joka välillä luikauttelee serenaadit. Kuva on otettu asunto 1 ovelta ja kun meillä ei ole mitään panssariovea, niin väistämättä seuraus on se, että välillä kuulee jotain (siis aivan vahingossa) sinne postimerkin kokoisen eteisen länsilaidalle. Meillä on ollut sellaiset naapurit, jotka keittiössään nautti lihan riemuista, sellaisessa ei-kirjaimellisessa merkityksessä. Voi olla, että meitsillä on vaan turhan vilkas mielikuvitus; saattoihan ne siellä syödä vaikka Kismettiä,                                            kun sehän on niin maistuvaa, ettei sanotuksi saa. Jos ne sitten sitä siellä keskenään voihki....

Koska me ollaan edelleen vailla seinänaapureita niin poistan tästä ilkeästä pervonaapuri (No kyllä se on semmoista keskellä päivää köökin pöydällä?) kommentista muodostunutta pahaa karmaani ja huonoa feng shuitani mainitsemalla, että pidän edelleen aidan takaa löytyvistä viereisen talon naapureista ja hiljaisesta yläkerran naapurista. Ja jos mää saan siihen ykkösen asuntoon kenet tahansa, jonka kanssa mää voisin kolme kaksi no edes kerran suvessa kaffitella pihamaalla ja jutustella niitä näitä, niin lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, etten ikinä, koskaan, postaa yhtäkään vinkumispostausta aiheella "Meidän naapurit", muuten joulupukki (koska mää pelkään                                                               sitä enemmän kuin mörökölliä) minut vieköön.

Tämä postaus oli sitten mallia "stailattu", koska fotot nappasin jo eilen lapsen ollessa suorittamassa oppivelvollisuuttaan.  Eteisestä siis puuttui kanootit (koko 46 ), nurkkaan sinkautettu koulureppu (olisikohan jälkikasvun pitänyt valita pesäpallon tilalle curling?), melkein                 koriin heitetty pipo, lähestulkoon henkarissa oleva takki ja rukkaset missä tahansa muualla, mutta ei naulassa....



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Ihania vieraita






Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille 

Mää sain uusien lukijoiden lisäksi ihka oikean ihan oman vieraan kylään. Tai kolme, koska vieraani Maija toi mukanaan myös lapset. (Sellaiset rauhalliset ja kaunistapaiset, oi oi. Ei se kiltit lapset olekkaan mikään urbaanilegenda, jota kerrotaan, että saataisiin ihmiset lisääntymään ja täyttämään maa.) V-V kyseli, että onko kameran muistikortti tumpattu täyteen sadoilla vauvan kuvilla ja mää jouduin häpeämään ja tunnustamaan, että kummonen blogisti tässä nyt oikein ollaan, kun en tajunnut yhtään fotoa ottaa. Laitoin sitten räpsyn tuliaisena saamastani lompakosta, jota en maltakkaan käyttää, vaan sijoitin kylppäriin koristeeksi. Se on aivan liian kaunis tungettavaksi täyteen kuitteja ja kortteja. Ja kolikoista tulee semmosta mustaa jutskaa. Bonuksena se mätsää täydellisesti siihen kaakeleiden välissä olevaan johonkin sauma-aineeseen. Ja mikä hämmästyttävintä, se on itse tehty. Voi voi, missä mahdoin olla, kun                        käsityötaitoa jaettiin? Mää kun olen saanut sitä kauhan sijasta pikkulusikalla. Siis ajatelkaa, itse tehty, wau!

Lasten suusta kuulee totuuden ja ihanan lapsivieraani  mielestä mää olen tosi kiva täti, jolla oli hyvää ruokaa. En malta olla mainitsematta, että  tiesi olevansa oikeassa paikassa, kun ulko-oven vierusta oli täytetty valkoisella rekvisiitalla. Ei, pakko tässä on myös mainita, että mää olen mukava ja sympaattinenmielestä. Voin siis yrittää jättää epäilyt siitä, että joku outo ominaisuuteni estää sosiaalisen elämäni. Mutta poiketkaa lukaisemassa loput  ettei mene ihan omakehuksi. Siippa pelkäsi paljastuvan, että käyttämäni termi "äärimmäisen komea puoliso" osoittautuu uutisankaksi ja mää pelkäsin jälkikasvuni käytöstä, mutta sehän täräytti heti ulko-ovelta "Päivää". Enkä ollut edes valmentanut lapsukaista tai uhkaillut sanktioilla, jos opinahjosta kotipesälle saapuu karmit kaulassa veetä suustaan syöksyvä nälkäinen ja pahantuulinen teini. Täytyisiköhän tässä lakata valittamasta ja tutkiskella omia tapojaan; Maija oli treffeille ostanut uuden mekon ja mää vastaanotin ihanat vieraani fleecepöksyissäni. (Joissa en muuten ole kokoaikaa, vaikka perheeni niin väittää. Niitä on kolmet; yhdet kaapissa ja yhdet jalassa. Yhdet pyykkikopassa, jonka pohjan taisin tavoittaa viimeksi edellisenä suvena, kun V-V oli riparilla.) Mutta olin pessyt hiukseni ja laittanut normioloista poiketen puhtaan paidan. Välillä funteeraan voiko rääppeistä vielä syyttää pikku pilttiä, kun se on jo 15v. Jonain päivänä sitä täytyy vaan myöntää, että omistaa sen verran isot puskurit, että ne magneetin lailla imee kaiken itseensä. Välillä tuntuu, että muidenkin lautaselta.              (Sanojana äiti, joka valittaa, kun teini rappaa ikkunan porkkanaraasteella. Ettei vaan olisi perinnöllinen sottataipumus?)

                 Maijalta en huomannut kysäistä, mutta ihana lapsivieraani lupasi tulla uudelle visiitille. Aivan mahtavaa!

 Päivän päätteessä lapsukaiseni ilmeisesti arveli äidin olevan sen verran hyväntuulinen, että ilmoitti kysymykseen "Halataanko?" että synttärit on nyt juhlittu ja halailu loppu. Fiksu jälkikasvu; tiesi nyt olevan sopiva hetki palauttaa mutsi maanpinnalle, kun alla oli onnistunut päivä. Mutta onnistuin käyttämään synttäri tekosyytä useamman kerran. V-V:kin taisi siis kovasti pitää vierailusta, koska saa                    jättää halailun väliin ja olla oma itsensä ja ilmoittaa "Älä v*ttu lääpi", jos äiti yrittää ottaa iltasella lähikontaktia...


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Miljoona, miljoona ruusua



Ensin mun on pakko paljastaa suuri uutinen, että mää saan yhden teistä ihanaisista lukijoista tiistaina kylään. Vähän tässä jänskättää, että onko sosiaaliset taidot ruosteessa, koska on tässä muutama vuosi vierähtänyt siitä, kun meillä viimeksi visiteerasi joku, jolle mää           en ole sukua, jolle mä en ole puolisoni seuran mukana tuleva kylkiäinen tai joka ei käytä meitsistä nimitystä V-V:n helmi mutsi.

Monessa blogissa on viuhahdellut sytykeruusuja ja määkin päätin vilautella omiani. Parhaat ohjeet siltä varalta, ettet ole jo ruusujen käärimisen pro löytyy . Meillä kun on sähkömallin sauna niin ei näissä mitään järkeä ole, mutta näyttää hyvältä. Puolison mielestä me oltaisiin kyllä voitu tilata Hobby Hallin kuvastosta joku kylpytynnyri. Osamaksulaskuhaitaria vältellekseni tyydyin tuuppaamaan ruusut purkkiin. Varmuudeksi mainitsen, että kuvassa olevan palavan tuikun olen tuuppassut keraamiseen                                                                              kuppiin, se ei ole semmoinen sytykejutska.

Kakskolmosen taiteilin purnukan reunaan maalitussilla. Se olisi tietysti ollut hauska laittaa 24, kun on joulunaika, mutta netistä tulostetussa numerolistassa oli kakkonen ja kolmonen vierekkäin. Siipalle mää kyllä väitin ääni väristen syyksi kesällä sattunutta nelos-               skandaalia... Koska se on mun omasta mielestäni paras postaukseni niin mainostan, että sinne pääsee halutessa tästä.

Mää olen luulosairas ihminen; oudon olon sattuessa ryykään googleen tekemään oman diagnoosin. Joskus tässä taudinmäärityksessä voi käydä erehdys, kuten silloin kun sairauden oireet oli jotain, johon liittyi pulttipistooli ja naudan ensiapu. On tässä tarinassa järkikin, mutta Kikimäiseen tapaan mää lähestyin sitä sivupolulta; maneereihini kuuluu luulosairauden lisäksi suurkuluttaa post-it lappuja, joilla siippa hoitelee romantiikka puolta. (Kun mää en niistä sen kukkalahjoista tykkää niin voi tuoda jonkun tuliaisen välillä vaimolleen.) Koska mää saan toistuvasti mahti-ideoita jonkun toisen blogissa ja ne tuppaa vaipumaan unholaan, niin mää keräilen muiden neronleimauksia sisältäviä lippulappusia ympäriinsä. Koska välillä meitin hiirimatton alle kasaantuu myhkyrä (post-it paakku) niin olen innostunut myös kuorruttamaan näytön reunaa. Mää olin kerran tässä hiljakkoin aivan varma itsediagnoosin jälkeen omistavani vyöruusun. Totuushan oli, että olin vaan pessyt tissihenkselit vahingossa hajustetulla pesuaineella ja sain siitä ihottuman. Koska tapahtuma oli siipan tuoreissa mielikuvissa niin pelästytin siipan monitorin reunaan jättämälläni "munaruusu" lippusella. Se raukka tuli meitsin luokse ja piti                                    sukukalleuksiensa edessä käsiään ja sanoi tomeralla äänellä  "Ja mun munassa ei sitten mitään munaruusua ole!"

Olen mää tehnyt muitakin ohi ammuttuja diagnooseja; Meitsin selkää kun runtelee se välilevynpullistuma niin virtsankarkailun muuttuessa "tuli koko satsi housuun" - tilanteeseen on lääkäriin lähtö edessä. Me siipan kanssa kaikessa rauhassa autoiltiin ja sitten                        se iski. Tosi lämmin tunne. Mää siinä kauhun keskellä sain soperrettua miehelle, että "Nyt mää kusin housuuni." Ainaniinjärkeväpuolisoni kieltäytyi soittamasta äidilleni, teveyskeskukseen, siskolleni, hätäkeskukseen tai yhtikäs kenellekkään. Se                                               vaan tyynen rauhallisesti lausahti; Ota kuule kulta vaan se penkinlämmitin pois päältä...