Arvonta

Tammikuussa tulee eteen päivä, jolloin meidän teini saa ostaa lähikaupasta keppanaa, saa olla kuljettajan paikalla moottoritiellä ja voi itse kuittailla Wilma-tunnuksilla poissaolonsa. Päivä, kun teini saa olla iltakymmenen jälkeen aakkosten alkupään huoltoasemalla ilman vanhemman läsnäoloa. Jotta en ärsytä tuoretta täysi-ikäistä kysymyksillä; "Mitäs jos iskä lähtee varmuudeksi sun seuraksi oluselle? Tai mielessä käynyt hätäsuunnitelma: "Mitäs olet mieltä siitä asiasta kun ihan vaan vahingossa sattumalta parkkeerasin sun rahapussisi päälle ja katkaisin ekstralargella peffallani sun henkkarit?" on parempi pyrkiä kiinnitämään huomiota muuhunkin kuin lapsukaiseni uusien oikeuksien aiheuttamaan verenpaineeni nousuun. Yritän harhauttaa osan huomiostani arvontaan.

 Olen edelleen epälaskennallinen, joten oikeudenmukaisen toiminnan varmistamiseksi mennään taas vanhalla tutulla yksi lipuke - kaikille metodilla. Jos mun täytyisi pelata kahden tai kolmen lipukkeen kanssa niin saattaisi tulla mitä sattuu eikä mun blogistaaninen itsetuntoni kestä arvonnan päättymisen jälkeen tapahtuvaa lisäarvan takia liittyneiden lukijoiden joukkopakoa. Ilostun aivan kauheasti jos laitat omaan blogiisi arvontamainoksen ja vielä enemmän ilostun jos liityt lukijaksi, mutta pihtarilinjalla silti; arpa per nenä. Jos olet anonyymi niin laita joku nimimerkki, jos teitä sattuisi olemaan kaksi, niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymia. Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten arpaisen uudestaan. Muutamia kertoja huhuiltuani turhaan voittajaa, joka ei ilmaannu, kiukustun ja pidän hyllyn itse.

 

Tuosta valkoisesta ei oikein saanut tolkkua niin tässä sama ruskeana. Voittajalle lähtee sitten kyllä vaan yksi valkoinen hylly vaikka kuvia on tuplat.

Kuvat on nyt suoraan kaupan sivuilta kopioitu. Olen näiden arvontakuvien kanssa käyttänyt tekniikkaa "Nätti tapetin pala taakse ja voitto eteen". Kyllä sitä kovasti taas yritin, mutta se oli nyt ihan sama minkälaisen paperin eteen tuota pakettia tunki, ei siitä nätti tullut:

Loppuun vielä varmuudeksi huomautus; tuossa alapuolella on tavallinenkin postaus.

Pannaanko vai eikö panna, siinäpä kysymys.

Ja sitten vielä perään toinen postaus;  Kiki's Homen joulukuu pikakelauksella:

Se on selvä lähestyvän juhlakauden merkki, kun huomaa tonkivansa lääkelaatikkoa ja etsivänsä sen pohjamudista pienikokoisiin palovammoihin tarkoitettua voidetta. Joka jouluisen kuumaliimapyssyllä aikaan saadun vamman aiheuttaja oli tällä kertaa pitkään kellarin pohjamudissa piilotelleet kaunoluistimet. Varaston järjestyksestä huolta pitävä siippani on välillä tiedustellu josko ne saisi heittää pois, mutta olen luottanut päivän kun viitsin tehdä niille jotain inspiraation vielä laskeutuvan harteilleni.

 Joskus puolisoltani on saattanut tiedustellessa kyllä lipsahtaa äsken mainitun kysymyksen lisäksi myös aivopieru, johon liittyy kellarin neliöt suhteessa siellä majailevaan odottavaan tavaramäärään suhteessa inspiraationi esiintymistiheyteen. 

Tämmöiset ne oli; pohjalle liitutaulumaalia ja päälle pitsiä.

Aikoinaan parisen viikkoa kestäneen seurustelun aikana ehti nykyisin aviomieheni tehdä sen verran merkittävän vaikutuksen, että hänellä on ollut lahjojen hankkiminen Not To Do - listalla. Synttäripäivänäni tiedustelin mieheltä, että mitäs jos hän ei olisi sitä karanteenia itselleen järjestänyt, niin mitä olisi paketista paljastunut? Olisi kuulemma ollut betoninen Madonna-patsas. Kun olin aikani piehtaroinut epäonnessa ja itsesäälissä tajusin pelastaa tilanteen joulun osalta ja ilmoitin miehelle hänen liikkuvan hyvin hyvin ohuella jäällä, mutta jos nyt siltä tuntuu niin ehkä sitten saa antaa.


Minähän olen ihminen, joka pelkää aikuisten oikeasti joulupukkia ja jos sellainen jossain marketissa ahdistaa mut hyllyjen väliin karkkikori kädessään seuraamus on itkuun pillahtanut keski-ikäinen tanttero. Koska se on perheen miesväestä hassun hauskaa niin paljastan seikan, ettei siellä marketissa tarvitse olla edes aito joulupukki. Siihen itkuun pillahtamiseen riittää kirkkaan punaiseen toppatakkiin pukeutunut asiakas, joka pyyhältää vauhdilla näkökenttääni. Pelkorefleksini käynnistyy huomattavan paljon nopeampaa kuin järkeni.

Oli tässä pitkässä jaarituksessa asian tynkääkin, tässä on nyt ongelma, että pitääkö se mies taas laittaa pannaan? Rakastan tuota lahjaani valtavasti, mutta tuoda nyt pukkia pelkäävälle vaimolleen reki. Siinä sitten päivät pitkät jännäkakka melkein housuissa arvuuttelee, että mitäs jos se karmiva partasuu tietää missä sen kelkka on ja tulee hakemaan sen takaisin hetkenä kun olen yksin kotona?


Olen pohdiskellut, ettei vaan olisi tahallisia tekoja kumpikin, sekä reki että reilut 15 vuotta takaperin keittiön pöydälle ilmaantunut kukkapuska. Yrittääko mies saada mut taas kieltämään lahjukset? Pannakko vai eikö panna tuo mies karanteeniin? Helmikuussa meillä olisi hääpäivä, tuleeko jotain ihanuutta vai löydänkö jotain pelottavaa mikä saa mut pillahtamaan itkuun? Jos mun paketista paljastuisi hammaslääkäri niin voisin jättää melkein sanan jännäkakan edestä pois.

Meidän joulukrääsän valikoimaan tuli muitakin uutuuksia ja tämä uutuus aiheutti useamman järkytyksen:

Kaikki alkoi Pinterestissä, jossa näin houkutuskuvan omille taidolle sopivasta asetelmasta, jossa oli kuusi köytetty pikkuauton katolle. Tarveaineita varten pyysin miehen kyytimään mut Palokunnankadulle lelukauppaan. Mies vaikutti todella kummastuneelta, mutta arvelin sen johtuvan siitä, että mies hämmästeli mun osaavan mainita nimeltä kadun, joka ei ole meitin kotiosoite. Meidän kaupungissa saman Palokunnankadun varrella on lelukauppa ja lelukauppa. Siippa vei mut sellaiseen minkä ovessa kielletään pääsy alle 18-vuotiailta ja missä keskitytään lähinnä patteritoimisiin ja pumpattaviin leluihin.

Vaikka on vaikeaa antaa lapsen venuttaa napanuoraa yhä kauemmaksi niin on lähestyvässä täysi-ikäisyydessä kyllä yksi kovasti hyvä puoli;  Jos joku teinin ystävistä olisi nähnyt meidät siellä lelukaupan pihassa ja paljastanut meidät "Sun mutsi ja faija oli *piip*kaupan pihassa ja sun mutsis ei saanut innostuksesta auenneelta suultaan edes tervehdittyä." niin mun ei tarvitse sitten enää säikähtää kun lapsukainen karjuisi kurkku suorana tekevänsä itsestään lastensuojeluilmoituksen eikä mun tarvitsisi vakuuttaa suun olleen järkytyksen takia apposen auki. Siis ajatelkaa nyt, mies kuvitteli mun yhtäkkiä ilmoittavan, että nyt lähdetään tavallisena arkipäivänä kello neljän ruuhkaan aikaan seisoskelemaan ikkunat umpiteipatun erotiikkaliikkeen eteen.

Lisää järkytystä oli luvassa perinteisessä lelukaupassa; jestas sentään mitä pikkuautot maksaa. Mun kuvitelmissa olisin viiden euron sijoituksella saanut valikoida useammasta vaihtoehdosta joulun punaisen pakettiauton, jonka katolle heittää kuusi. Ei tapahtunut se asia muuta kuin mun kuvitelmissa. Ja minä kun päivittelin siellä toisessa kaupassa muovin olevan todella yläkanttiin hinnoiteltua, anteeksipyyntö sinne.

 Olen niin ylpeä tuotoksestani, että esittelen vielä oikein lähikuvassa kahdesta takkatikusta ja parista eskimotikusta tehdyn kyltin.

Siirryin etsimään autoa paikkoihin mistä meillä muutenkin melkein kaikki tavarat tulee ja jestas sentään mitä pikkuautot maksaa kirpputoreilla. Ne on saman hintaisia euroissa kun ne oli vielä muutama vuosi sitten markoissa. Kaiken vaivannäön jälkeen, kaikkien leluliikkeiden ja kirpputorien, kaikkien turhaan otettujen askeleiden jälkeen huomaa kellarin järjestyksestä huolta pitävä mieheni, että meitin lapsukaisen noin kymmenestä jätesäkistä koostuvasta lapsuuden muistolaatikosta kaikella todennäköisyydellä löytyy pikkuauto. Nyt se anteeksipyyntö minulle.

Muistaessani mainitsen tähän väliin, että jos joku siellä ruudun toisella puolella tunnistaa roskiin viskaamansa teeveetason niin suuri kiitos. Mutta varsinaiseen asiaan; järkytykseen. Paljastuu tuosta yllä olevasta kuvasta enkä nyt tarkoita sitä, että pukilla vaikuttaisi olevan köntsä housuissa. Kun siellä meidän kellarissa pikkuautoja piilotellaan niin yleensäainaniinjärkeväpuolisoni oli sitten oma-aloitteisesti tehnyt mun "Kehukaa mua, kehukaa, siis kehukaa, siitä tuli tosi hyvä!" asetelmastani installaation "Kuusivarkaus"

On mua kuskattu tämän joulukuun aikana muihinkin outoihin paikkoihin. Monena vuotena olen usuttanut miestä taikinan kimppuun ja muotoilemaan siitä jotain mikä muistuttaisi edes etäisesti piparkakkutaloa. Siippa on ratkaissut ongelman seuraamalla paikallislehdestä myyjäisiä. Jouluhan ei tule kaappeja siivomatta ja tänä vuonna löysin tonkiessani aarteen ja miehen vaatekaapin perukoilta löytyi minun mielestäni aivan selvät piparkakkutalon kaavat. Siinä sitten mielessäni jo hehkuttelin miten siitä tulee fasebuukkiin romanttisin päivitys  naamakirja urallani niinkuin koskaan: "Heräilin uuteen sarastavaan päivään, nenässäni viipyili kanelin tuoksu ja kas mikä yllätys minua odotti. Minun mieheni, love you <3 <3" Tuuppasin kaavat takaisin ja harjoittelin olen tosi yllättynyt - ilmettä. Olikin sitten aika outoa kun mies vei mut perinteisille myyjäisostoksille ja sitten esitti mulle sellaisen olen tosi yllättynyt - ilmeen kun kyselin myyjäisten ovella "Mitä sulta löytyy kalsareiden takaa?" Olin sitten löytänyt meille viime keväänä pystytetyn kasvihuoneen mallipiirustukset, jotka puoliso oli hahmotellut avukseen.

 En tiedä mikä otti tässä kaikessa eniten koville;  Se, etten päässyt naamakirjassa minunkin mieheni on romanttinen huomaatteko kaikki - päivistystä kirjoittamaan vai se etten ollut viime suven jälkeen siivonnut mieheni vaatekaappia perältä asti?  Ehkä se entisenä isosena oli kuitenkin pahinta kun puolisoni päästi suustaan seurakuntatalon portailla sanan "Jarruraita."

Nyt päätän raporttini ja alan vastaanottamaan uutta vuotta mullittelemalla. Pohdiskelin puolisolta apua pyytäen miten muotoilisin synttäripäiväni lahjan, jota en saanut. Että se patsas olisi ollut sellainen entiselle isoselle sopiva uskonnollinen eikä se tunnettu naisartisti. Menin keittiöön ja kysyin mitenkäs Madonna? Puhun paljon käsillä ja varsinkin innostuessani heiluttelen niitä ympäriinsä. Kun toinen ei heti ymmärtänyt niin otin avuksi elekielen ilmaisemaan mitä en tarkoita. Tehosteena käytin sitä mikä itselleni tulee poppari Madonnnasta mieleen. Toinen käsi oli rämemajavan suunnalla ja toisella kädellä tein tötteröintsikan ysärivuosien malliin. Siipalta pääsi sekä nauru että nenästä maitoa. Siippa väittää ettei se kummastakin ontelosta ulos tullut purkaus johtunut mun esityksestä vaan siitä ettei "Liiiiiik it uuuuup!" ole Madonnan biisi.

Uskoako vai ei uskoa, siinäpä kysymys. Kun on tuo panemisen miettiminenkin vielä kesken.