maanantai 30. heinäkuuta 2012

Metikössä

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt... Eipä ole kukaan mun halua kysellyt mutta voin kertoa että olen yllättynyt; ainakin siitä kun puskapissan jälkeen kannaksen molemmin puolin on hyttysenpuremia. Ja miksi tälläinen urbaani kaupunkilaiseläjä on lähtenyt maastoon vieraiden eliöiden ja outojen tuoksujen armoille?  Biologian kasvio pitäisi kerätä syksyyn mennessä ja on aika turha odottaa että V-V sitä keräisi.  Muodon vuoksi kyllä ehdotin mutta vastaus oli "En kerää".  Sain muuten arvosanan 10 edellisestä kasviosta tai siis V-V sai....    Päivän kysymys? Voiko koulusta pyytää armahdusta tästä via dolorosasta sillä perusteella ettei äidin mielenterveys kestä enää yhdenkään risun kuivattamista ja etsimistä; eikä toosa enää yhtään puremaa... Ps. Jos jollain on ylimääräinen metsätähti niin voin vaihtaa sen sinivuokkoon tai paisukarveeseen. (paisukarve on joku sammal laji eikä siis se minkä saa puskapissalla pimpinellaan)

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Tyynygate


Ostin Eurokankaasta valkoista pellavaa että puoliso saa surauttaa makkariin uudet tyynynpäälliset. Joku hikipää kun oli taas meillä saanut jätettyä takaraivonsa kuvan liinaan ja voin kertoa ettei lähtenyt edes kloritella. (Jeesus kun ei kuulu elämääni niin jätetään käärinliinat jollekin toiselle) Siippa oli todennäköisin syin epäilty tästä rikoksesta ja itse en vieläkään/edelleenkään osaa ommella joten syyllisen on korjattava jälkensä....(Olenko koskaan kertonut miten olen tehnyt tyynyyn applikaatiota ja aplikoin sen tyynyn kiinni housuihini)  Mies kaivoi ompelukoneen naftaliinista ja alkoi huristelemaan;
ei ollut kuulemma ihan helpoimmasta päästä se kangas kun se venu ja vanu ja rynttäänty. Saatoin siinä sitten käyttää sellaista kieltä kuin "Ei tää mikään kympin suoritus ole" samalla kun roikottelin sitä päällistä kynsissäni.

   Päivän opetus: Ompeleva mies on herkässä mielentilassa, älä siis v*ttuille!  Älä kirjoita facebookkiin että miehesi juuri pujottaa lankaa neulan silmään. Älä käytä sanontaa; tää on kun juosten kustu.

Kuvan isot tyynyt on ne jotka asettelin ompeluksien jälkeen; me käytiin ostamassa ne Terrasta.... Mä olen tyytyväinen ja puolisokin ehkä joskus unohtaa kokemansa; oppii sanomaan että mun nelonen näyttää purjeveneeltä....

torstai 26. heinäkuuta 2012

Viiniloota








Kyllä mä olen Kätevä Emäntä; Ensin me juhlittiin ystävien kanssa hetkellistä lapsivapautta ja tämän laatikon Wine-teksti sai kaikessa rauhassa näkyä vaikka sitä viiniä ei maisteltu.... kaljaa senkin edestä.  Viikkoa myöhemmin juhlittiin V-V:n rippijuhlia ja häveliäisyys syistä käänsin loodan toisinpäin (eikö rippijuhlissa se ehtoollisviini ole ainoa viini?) ja vaihdoin lautasliinat pienempiin ettei kukaan erehtynyt luulemaan että meillä on ruokatarjoilukin.  Ja nyt laatikko on löytänyt tiensä silityslaudan päälle jolla ei enää mahdu silittämään kun olen vähän somistanut....  mutta jos mä sattuisin silittämään ja syömään samaan aikaan niin nythän on lautasliinat valmiina. (Jos mieteit että miksi meillä on lautasliinat, pyykkipojat ja kirjopyykkiaineet iloisesti sekasin.) Koska olen niitä ihmisiä jotka pyyhkii suunsa juuri siihen mikä sattuu kouraan osumaan on tämä todellinen Kätevän Emännän ratkaisu; säästyy puhtaat pyykit. Pitäisiköhän mun ilmottaa tää idea NiksiPirkkaan? Kuvan pullo on la bruketin laventelintuoksuista silitysvettä ettei kukaan luule että ryystelen viiniä ja silittelen pyykkejä pikkuhiprakassa.
                                      
(....ja kyllä mä olin aikeissa ommella noi pitsit toiselta puolelta kiinni pikkiriikkisillä  pistoilla, ompelurasiakin oli jo valmiina mutta sitten huomasin että ne voi vaan solmia pienellä  solmulla....)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Myllykirje Simpelle

Hyvä Simo Siili


Olen ruokkinut sinua monien päivien ajan ja nyt olet jättänyt saapumatta paikalle useampana iltana peräkkäin. Mielessäni on herännyt epäilys että koska kupit ovat aamulla tyhjentyneet   naapurin jättiläiskolli on käynyt syömässä Shebasi. (Ja tällä kollilla tarkoitan naapurin kissaa... kyllä se naapureiden poika ihan normaali on? Ehkä...) Jos epäilykseni osuvat oikeaan maaliin on seuraava epäilys se että tuo mirri -raasu löytää itsensa eläinlääkäriltä jossain mikälie anaalitutkimuksessa jätettyään useamman kerran kotiruuan väliin.  (Saankohan mä käyttää anaali sanaa vai täytyykö tää muuttaa K-18 blogiksi?) Ja vaikka olenkin vihainen naapurin kissalle pihapöntön asukkaiden himoitsemisesta niin ei nyt anneta ilkeyden kiertää ja se Shebakin on aika tyyristä... en mielelläni ruoki sillä muita.

Lähetän sinulle siis tälläisen Mylly(mäki)kirjeen Kekkosen malliin. Tähän kirjeeseen sisältyy Urkin tapaan moite: Tulethan jatkossa aterioimaan kello 21.00 - 23.00 välisenä aikana jotta selviää kenen vatsalaukkua täytän. Kiitos jo etukäteen.


Terveisin     Kiki
         (täältä Myllymäestä)
                 Ps. Ankanrinta ilmeisesti oli parempaa kuin katkaravut?

             

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Piraatti 2



Nämä päivitykset tulee vähän kahdessa osassa nykyään mutta kuulkaa mulla on niin epäkiinnostava elämä että loppuu jutut kesken jos mä kerralla suollan kaiken ulos. Jatkoin sitten kopion osto linjalla ja tilasin itselleni tälläsen onepiissin Cellbesistä. Enkä taaskaan ajatellut yhtään Bangdaleshilaista 15 lapsen yksinhuoltajaa joka tämän saumat on sormet verillä ommellut. Mä ajattelin vaan että  "HerraJumala sentään, mää mahdun tähän, mää mahdun tähän" Ja sinä ilkeä ihminen joka siellä juuri nauroit että mä näytän ihan teletapilta potkupuvussani; olisit nähnyt mut kun painoa oli 28 kg lisää.... Toinen mokoma pois ja voin sitten ostaa sellaisen aidon Onepiecen. Vatsassani ei ole mikään iloinen "kaksoset tulossa laskettu aika lokakuussa" yllätys vaan toi vetskari silleen pullottaa kun se bangdaleshiläinen ompelija ei ole ollut mikään Muodin Huipulle -  tason ompelija tai siis näin mä haluan asian itselleni selittää,.. Tämä on kyllä oiva asu; selkä pysyy lämpimäsä, ei hierrä, ei kierrä ja tässä on helppo pierrä.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Piraatti


Mä en tiedä mistä toi ruma ruutu tohon viereen tuli joten en osaa ottaa sitä poiskaan mutta leikitään että se ei ole siinä ja tää teksti alkaisi tästä: Monta vuotta mä olen pitänyt Hyvinkäätä vaan paiseena Riihimäen kupeessa ja painanut ohi tai korkeintaan pysähtynyt aakkosten alkupäähän pissalle. Mutta mitkä kirpputorit siellä onkaan;  monessa paikassa on tullut koluttua ja tongittua Pori-Imatra akselilla ja kyllä Hyvinkää johtaa puhtaasti.  Kauheen puhdasta ei ollut tää piraatti käsilaukku minkä mä ostin siltä reissulta mutta eikös se ole vähän niinkuin niin että jos omistaa yhden aidon guessin (onks tää nyt oikein kirjotettu kun näyttää oudolta?) laukun ja yhden aidon kellon niin sitten saa ostaa parit kopiot? Ja mä en ajatellut terroristeja jotka rahoittaa näillä pommi-iskuja, en pikkuruisia intialaisen lapsiraukan käsiä jotka on tämän riistopalkalla ommelleet, en maailman rauhaa enkä uhanalaisia eläimiä. Mä mietein vaan että haittaako itseä ajatus siitä että se ei ole aito?  Että sen koti oli lastulevystä tehdyllä kirppispöydällä....mutta se sopii niin hyvin mun takin väriin... Koska monessa blogissa on päivän asu postauksia niin mäkin nyt sitten laitan että takki on elloksesta sieltä tankkeriosastolta ja huivi henkkamaukasta puolella hintaa.  Te jotka ette koskaan sorru virheisiin; älkää kivittäkö mua ja mun feikkilaukkua jos mä kävelen vastaan...

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Näinsaatystäviämenestystäjavaikutusvaltaa

Lueskelin artikkelia jonka aiheena oli, että kuinka saat blogisi menestymään:

1.  Julkaise heti useita laadukkaita artikkeleita
- Blogin alkuaikojen tekstit hävettää itseäni, myöhemmin tulin siivouskaapista ulos ja aloin kirjoittaa itselleni enkä kuvitelluille tutuilleni.  Ensin ajattelin poistaa ne shaissejutut mutta ehkä ne on hyvä pitää siellä muistuttamassa miten sitä käy kun yrittää olla jotain muuta kuin oma itsensä....

- Eikös laatu ole sitä kun kerran vuoteen pääsee Stokkalle ja ostaa sieltä jotain kallista? (Jotta saa muovikassin, jotta naapuritkin tietää, että olet käynyt Stockmannilla.)  Miten siis laatu liittyy blogiin? Varmuuden vuoksi otan ensi kerralla siitä blastiikkipussista kuvan.


Tässä me ollaan etsimässä Tallinnan Stockmannia.  Tuliko tästä blogista nyt yhtään laadukkaampi?

2.  Käytä artikkeliin yli tunti
- Minähän en käytä yli tuntia kuin nukkumiseen ja tv:n katseluun. Lasketaanko jos tietsikka on viereisessä huoneessa ja blogi on siellä tietsikalla?

3.  Aktiivinen markkinointi

-  Olen säännöllisesti painostanut siskojani laittamaan blogiosoitteeni facebookkiin ja muutaman kerran lisännyt osoitteen äidin seinälle. Olen laittanut osoitteen omaan faceeni, mutta omistan 12 kaveria joista 40% on estossa (koska ovat V-V:n kavereita) ja loput on siskot ja äiti linjaa, niin ei taida paljon auttaa..



4. Keskity yhteen asiaan
- En pysty.

5. Verkostoituminen
- Tämähän liittyy Jutta Jussilaan ja niihin ternimaitokapseleihin? Mä syön karpalokapseleita ehkäisemään virtsatie-infektioita

6. Säännölliset postaukset
- Jokin aika sitten (62 päivää taaksepäin) henkilö xxxxx (äitini) sanoi rumasti rakkaasta blogistani ja blogisuhteeni meinasi katketa heti alkuunsa. Tee siinä sitten säännölllisiä postauksia, kun olet ihan raivona ja hedelmävihannesosaston kaikki tuotteet poskiontelossa.


7. Onko järkeä jauhaa Big Brotherista?
- No ihan sama; mä teen sen.

8. Käytä suosittuja hakusanoja
- Blogistani löytyy jo Saana Parviainen ja Johanna Tukiainen joten lisätään tänne nyt sitten Petri Nygård ja Munamies. Olen muuten itsekin etsinyt googlesta Petri Nygård ilman laseja kuvaa. Tietääköhän sen teinifanit,
että se on niiden lasiensa takana keski-ikäinen?


Koska tekijänoikeuksien takia mä en nyt uskalla laittaa munamiestä niin tässä nyt sitten ihan tavallinen muna kun nyt ihan "sattumalta" ostin kirpparilta halvalla munatelineen. ( Ja ei Munamiestä senkään takia, että mä en ole niitä naisia, joiden mielestä pieni muna on hassun hauska juttu)



9. Jotain diipadaapaa murteesta, kirjoitusvirheistä ja siitä että blogisi kiinnostaa vaan äitiäsi ja äitisi kavereita
Mielellään ( koska äidilläni on paljon ystäviä)  äidin kaikki ystävät voisivat joukolla liittyä lukijoikseni.

Lyhyt Kiki-Suomi-Kiki sanakirja: Mää,meitsi, mä = minä. Jos kirjoitan määä niin sitten se on kirjoitusvirhe tai olen postaamassa lampaista.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

DIY

                                                                                             Do It Yourself



Löydä kirpparilta pilkkiämpäri viidella eurolla, laita puolisosi tinkaamaan hinta kahteen. Jos puolisosi ihmettelee että mitä teette pilkkiämpärillä kerro meneväsi pilkille ensi talvena. (Kyllä nainen tarvitsee kun nainen halvalla saa. Ja mitä väliä jos se maksaa kaksi euroa?)  Paikallista kontaktimuovi; meillä se oli juuri siellä mihin olin sen viime syksynä jättänyt kirjanpäällystämismaratonin jälkeen. Tulosta netistä numeroita ja älä laita sitä kopiota sinne muovin alle, kun se ei enää irtoa sieltä, vaan piirrä se "läpi".  Saksalaisilla on hyviä tulostussivuja hakusanalla MALVORLAGEN; taitaa tarkoittaa kalvovärikuvia, ehkä? Laita purkin kylkeen nelonen ja huomaa ettei se ei ole keskellä ja tulosta vielä kakkonen. Tämän vaiheen voi jättää pois laittamalla sabloonan heti oikeeseen kohtaan.





Kysy puolisosi mielipidettä tekeleestäsi; puoliso voi vastata, että nelosesi muistuttaa purjevenettä eikä nelosta.   Heittäidy marttyyriksi ja kerro monin sanoin siipallesi että jos hän vielä aikoo joskus nähdä kirkkoveneesi on syytä pitää suu supussa purjeveneistä. Kerro monin sanoin että voit kyllä raapia irti kaikki veneet ja huokaile, että kohta on kaikilla metallinmuruja jalassa ja sinä tiedät kyllä kenen on syy... Pidä mykkäkoulua; jos olet kuten minä ala 8 minuuttia myöhemmin puhua pierun sm-kilpailuista. Kun puolisosi ehdottaa että korjaisit nelosen kynsilakanpoistoaineella voit raivota, että arvaas mitä se on maksanut ja että olet ostanut pullon täyttääksesi sen halvemmalla aineella.  Tässä vaiheessa  on hyvä kysyä/raivota, että onko tämä maalia mitä mulla on housuissa? 






Kysele illalla siipalta että mitä sää nyt menit sanomaan siitä nelosesta koska hänen tapanaan ei koskaan ole arvostella tekemisiäsi.  Toista tämä kohta useampana iltana ja painota sanomaasi raskailla huokaisuilla. Vie ämpäri ulos juuri sinne mihin puolisosi oli sitä sovitellut ja sinä olit vastannut että, ei. Ole kaiken vaivan jälkeen tyytyväinen. Koska tämä ämpäri on numero 42, on näitä oman laskuoppini mukaan vielä 41 jäljellä kirppareilla. 




                                   Kerro tarinaa pilkkijästä joka muinoisina päivinä pilkki, pilkki niin monta vuotta sitten, että hänen
                                                                                  luistimensakin ovat jo sammaloituneet....

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kysymyksiä?



- Kun sisustuslehdissä aina kaikki ovat ottaneet tavaraa roskalavalta niin missä se lava on? Määkin haluan  mennä hakemaan sieltä tavaraa.      

- Miksi aina kun mä nään kirpparilla jonkun ihkun rannekorun ja sitten mä katon sitä hintalappua niin eikös siinä aina lue että kissan kaulapanta? (Mies lupasi viedä mut Mustiin & Mirriin koruostoksille...)

- Miksi pikkukaupoissa tulee aina sellainen olo että on pakko ostaa vaikkei tarvi?

-Paljastaako ne lopussa että kuka se Gossip Girl on?  Mitä jos se on Blairin sisäkkö?

- Itkeekö kukaan muu kuin minä kun radiossa soi Laura Voutilaisen Kokonainen Nainen?  Minä itken myötähäpeestä joku muu voi ehkä itkee jostain muusta syystä...

- Voiko lapsen oveen laittaa shhhh... vauva nukkuu kyltin jos lapsi on 15-vuotias? Mää löysin sen halvalla...

Että tälläisia mietin tänään ja huomenna ehkä ja toivottavasti jo jotain muuta ettei ala ajatus samaa rataa kiertämään; viisaaksihan siinä tulisi kun kaiken tietäisi.... mutta jos kaiken saa tietää niin aloitetaan mielummin muiden asioista kun ne on aina mielenkiintoisempia kuin omat asiat. Ja vielä yksi kysymys; missä on ne pikkarit mitkä hätäpäissäni kätkin viikko sitten jonnekkin kun tein kiiresiivousta?

torstai 12. heinäkuuta 2012

Ripari



V-V tulee tänään takaisin rippileiriltä joten naimalupa on kohta taskussa ja vanhempien naimaloma ohi....

Plussaa: Viikkoon ei ole tarvinnut kerätä biovaarallisia ruokakerrostumia lattialta tai pöydältä, pyykkikopassa on näköjään pohjakin (ja siellä pohjan alla oli hirveesti villakoiria), en ole raivonnut ääntäni käheäksi, olen nukkunut öisin kun kukaan ei ole aamuneljältä päättänyt haluta paistaa pitsaa. Kauppaan on mennyt tosi vähän rahaa.  Miksi ihmeessä ihmiset tekee lapsia?

Miinusta:  Viikkoon ei ole tarvinnut tehdä mitään ja mä tunnen itseni hyödyttömäksi. Mä en voi soitella miehelle (koska mies on lomalla kanssani kotona) ja purkaa ahdistuneisuuttani koska muuten keskustelut olisivat seuraavanlaisia "Missä olet, mitä teet, kenen kanssa?" - "Olen vessassa, istun p***kalla, ihan yksin täällä olen." V-V vastaukset tähän listaan todennäköisesti  olisi  "Olen täällä, empä mitään tee ja v***ako se sulle kuuluu kenen kanssa."  Kauppaan ei ole mennyt paljon rahaa koska me ollaan käyty ulkona syömässä melkein joka päivä. 


Tänään meidän teini tulee kotiin ja mää sanon sille että oliko sulla äitiä ikävä ja teini vastaa että joo. Mää  kysyn siltä että valehteliko se äidin mieliksi ja se vastaa että joo.  Nanosekunnin ajan teini antaa halata ja sitten se sanoo et älä viitti lääppiä. Ja vähän aikaan mää en mieti että minkä ihmeen takia ihmiset tekee lapsia...

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Reality part two


Blogikielellä:
Puolisoni  hemmotteli minua Baileys-kakulla. Mmmmm.... kakkua, cappucinoa ja lehti; näistä aineksista on hyvä päivä tehty.




Vapaa suomennos:
Mieheni leipoi Baileys-kakun ja koska meillä ei ollut Baileystä, käytti siippa aineena Tallinnasta ostettua törkyhalpaa kermalikööriä. (4 e 
pullo). Töräyttelin sumpit dolce custolla ja menin pihalle lukemaan seiskaa. Lautasliinana käytin paidan helmaa...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Reality



Blogikielellä: Vietettiin lapsivapaata viikonloppua ystävien seurassa nauttien hyvästä ruuasta, punaviinistä ja kesästä. Pöytää koristi  torilta ostetut pionit ja  vastasilitetty valkoinen liina.

Vapaa suomennos:  Vietettiin lapsivapaata lauantaita ystävien ja hyttysten kanssa. Loppuyö vietettiin naapureiden ja yöperhosten kanssa.  Punaviinistä nautin ainoastaan minä ja ainoastaan sen takia että se mätsäsi hyvin noiden lautasliinojen värin kanssa; mausta en osaa sanoa kun en maistanut. Hyvä juoma = keskiolut; Virosta ostettu halppissiideri.  Hyvä ruoka = grillattin makkaraa. Kesä tarjosi parastaan vesisateen muodossa.  Kun liinassa on tupakan tuhkaa, ruuan roippeita, hyttysavun tuhkaa ja samppakaljaa jonka naapuri kaatoi loppuyöstä pöydälle niin voin kertoa että se liina ei ole valkoinen kuin kameran muistikortilla.

Blogikielellä: Oi meillä oli niin mukavaa.

Vapaa suomennos: Hyvät vieraat; koska otetaan uudelleen?

torstai 5. heinäkuuta 2012

Netti löytö



Löysin vahingossa sellaisen sivun kuin PIXLR.COM ja kun en oo tietokonenörtti ja jälkikasvu ei ole kotona  niin en osaa laittaa sinne linkkiä mutta siellä on ilmaiseksi kuvankäsittelyohjelma josta saa tuota "kissanraapimaa" ja jos vaikka mitä. Kaikki muut on tietysti tiennyt tästä jo sata vuotta mutta meitsi raappii ja laittaa valokuplia nyt innoissaan kuviin.  (siis ikinä en ole kenenkään blogikuvista ajatellut että noi raapaleet pilaa kuvan kun siitä ei saa enää kunnolla selvää, en tietenkään ole..)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Joulusukka



Löysin kirpparilta Mailegin sukan ja ahneuksissani se piti tietysti ostaa vaikka sille mitään käyttöä ole. Sisko onneksi pelasti pulasta kysäisemällä että onko kyseessä kenties joulusukka? Ja tämähän on mitä mainioin joulusukka; kooltaan niin pieni että sinne mahtuu ainoastaan jotain kallista kivaa. Minkähän  takia kun kirpparilla katsoo jotain, päättää ettei sitä tarvitse ja sitten näkee sen tavaran jonkun toisen kädessä niin v***tus käyrä nousee kymppiin?  Tai kyllä mä tiedän että se on perisuomalainen kateus mutta leikitään etten mä tiedä....