Olen ollut jonossa nukutuksessa tehtävään hammashoitoon julkisella puolella ja sain eilen peruutetun ajan jo huomiselle eikä mun päässä liiku yhtään järkevää ajatusta, joten kaivan esiin lehtileikevarastoni avuksi. Taitaa irrota normaalia heikompaa laatua, joten puolustaudun osittaisella syyntakeettomuudella. Siellä päässä poukkoilee kyllä aatoksia siitä, että viimeksi kun näin lääkärin yritin tarttua sievästi ilmaistuna härkää sarvista. Ja nyt kun funteerailen tätä niin tottahan toki sitten tämä on asia, jota julistan kaikille heräillessäni siitä nukutuksesta. Onhan nämäkin mietteet toki parempia kuin pohdiskella miten joku kohta nakuttelee multa hampaasta lohjenneen paikan irti. Tai visioida neulepuseron kutomiseen tarkoitettujen puikkojen kokoisia puudutusneuloja. Apua!!
Tämä ei ollut lehdessä, mutta tästä linkistä pääsee Hotels.comin alennuskoodiin. Sitten niihin lehtiin:
Trendi 8/2013
Nämäkin asiat piristävät arkea: "Viritimme kylppäriin pikkukaiuttimet."
Siippa on virittänyt saunaan kirpparilta parilla eurolla hankitun radion, josta kaiken kukkuraksi saa särisemättä korviinsa soinnut vaan paikalliselta humppakanavalta. Tämäkös se sitten on saanut meikäläisen ärsyyntymään. Siis kuka nyt haluaa kuunnella radiota saunassa? Olen kuitenkin hyvin aikuismaisesti ja tavoilleni poikkeuksellisesti niellyt kiukkuni ja motkottanut itselleni "Voi jumaleisson, jos tämä nyt on suhteen suurin probleemi niin pidäppä vaikka se leipäläpesi kiinni!" Tähän ongelmaan olen nyt löytänyt avun; terveisiä Katjalle Tässä ja nyt, unelmien kera - blogiin. Kiitos. Ongelmaan on pureuduttu esittämällä kysymys lapsuuden aikaisista tottumuksista ja ymmärrän meillä olevan vaan erilaiset mieltymykset. Tai en vieläkään kyllä ymmärrä, mutta pystyn hyväksymään. Puolison juuret on Karjalassa (Siis siellä suomineidon itärajan osassa, ei siinä oluessa.) ja omani Porissa. Tämähän saa aikaan saunakonfliktin, jossa toinen pitää vihtoessaan iloisesta puheensorinasta ja toinen haluaa istua persiillään mykkänä jurottaen. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava tutussa porukassa saunan olevan ainoa paikka missä olen vaiti.
On mulla yhden kerran lähtenyt lapasesta, olin todennäköisesti saanut korviini liian monta kertaa mainoksen, jossa mies toteaa granaattiomenan ostaneelle vaimolleen "Varo vaan ettei se räjähdä." Puoliso ihmetteli miten meiltä on mennyt siitä mölytoosasta johto poikki? Syytin hiiriä, vihtahousua, saunatonttua ja naapureita enkä myöntänyt harrastaneeni sabotaasia. Hiiren jäljiltä ei kuulemma ole sellaista siistiä viiltoa.
Mutta jos ikinä, koskaan kesken löylyjen sieltä radiosta kajahtaa Mamban Vielä on kesää jäljellä niin en vastaa teoistani enkä puheistani.
Me Naiset 4/2013
Nainen ratissa - uhka vai mahdollisuus?
Suomen kauheimpia kuskeja yhdistää kyvyttömyys katsoa peiliin.
Perjantaina puoliso päätti tulla kauppareissullani pusuttelemaan, kun huomasi meidän olevan samoilla kulmilla. Irvistin miehelleni, koska en heti tajunnut sen liian lähelle tunkevan äärimmäisen komean uroksen olevan minun mieheni. Alahampaiden esittelemisestä huolimatta siippa kulki mukana autolle asti, ettei mun tarvinnut nostella ostoksia. Vaikka yritin kovasti vihjailla pärjääväni kyllä. Parkkipaikalla se sitten riemu repesi koska peltilehmän neljästä renkaasta kolme oli siinä ruudukossa. Mää en ole matemaattinen, mutta eikös siitä kaarasta ollut 3/4 osaa siinä ruudussa. Eli siis suurin osa. Olin myös kymmenien metrien päässä muista autoista, joten mitä väliä? Tänä aamuna katsoin peiliin ja näin siellä keski-ikäisen tantteron, jolla on kauhusta laajenneet pupillit ja "En ikinä osta enää hiusväriä periaatteella; Ooh, tämähän on puolella hintaa." värinen kuontalo. Miten ihmeessä tämä liittyy auton ratissa olemiseen? Jaa-a.
Avotakka 3/2013
Valohoitoa
Kuka pelkää väriä? Kun olohuone on lämpimien sävyjen ja iloisten kuvioiden kimara, siellä paistaa aina aurinko.
Olen hirveä, laiska mutsi ja välttääkseni pesukoneeseen kiinni kasvamisen annan lapsen vaatteille takaeteisessä valohoitoa. Ripustan henkariin ja vien kaikessa hiljaisuudessa takaisin vaatekaappiin. Jos muksulla on farkut jalassa neljä tuntia koulussa niin ei niitä tarvitse mun mielestä kyllä pestä. Toistaiseksi valohoito on tehonnut vaativaan teiniin.

Olivia 9/13
Olen tässä äitini kanssa isoäitini luona. Jonkinlaista pubentiaa ehkäpä ilmassa. (= teini-oireita aikuisiällä)
Elämään on tullut muutos Alzheimerin muodossa. Se saa aikaan surua siitä miten läheisensä tulee menettämään kahdesti; ennen loppua joutuu luopumaan siitä millaisena hänet on oppinut tuntemaan. Ilmassa ei ole teini-oireita vaan lapsi-oireita. Herää kauhu; Kuka minusta nyt huolehtii. Hävettää miten sitä miettii itseään vaikka ajatukset pitäisi olla sairastuneessa. Olen ollut suhteessa, jossa olen joutunut rimpauttamaan välillä päivällä ja välillä keskellä yötä puhelun lapsuuden kotiin parin sadan kilometrin päähän ja pyytänyt hakemaan. Ja joutunut jopa siihen nöyryyttävään tilanteeseen, että se pyyntö on ollu me-muodossa; Haetteko mut ja V-V:n. Vaikka ne ajat on kaukana takanapäin niin se arpi kuitenkin vielä vähän kiristää. Ja alkaa tykyttää nyt kun perusturvallisuuden tunne on järkkynyt.
Viimeiset reilut 30 vuotta olen voinut luottaa isäpuoleni apuun, mutta nyt täytyy alkaa hyväksyä asioiden muuttuminen toisinpäin. Nyt on aika auttaa ei ottaa.
Olivia 9/13
Avotakku
Kiista, joka alkaa mitättömästä sisustusta koskevasta yksityiskohdasta, mutta paisuu konfliktiksi, joka uhkaa parisuhdetta, mielenterveyttä ja maailmanrauhaa.
Katilla Willa Sukka - blogista on ollut hyvä sihti löytää torsoja ja koska monessa sisustusblogissa sellainen pyörii niin pyysin lähettämään minullekin vähän hyvää feng shuita. Meidän kotipesästä kiven heiton päässä on joka suvi kotikirppis ja jo portilla sen huomasin "OMG, Katin lähetys on tullut perille." Eikä se maksanut kuin muutaman euron. Toinen OMG. Terveisiä myösWilla Sukkaan; Kiitos! Jalustana torsossa oli metallihärveli, mutta matkalla kotosalle sain vision kellarista löytyvästä suuresta kynttilänjalasta ja torsosta. Tottahan toki sitten päästelin ilmoille kantavalla ja kimakalla äänelläni peffaan liittyviä lausuntoja ja siippa yritti jättää mut matkastaan. Puoliso ruuvaili kynttiläjalan tuonne hanuriin ja nyt se on hyvä. Se metalli ei olisi muuten haitannut, mutta olisin saanut vatsahaavan kun olisin miettinyt miten se teline raappii urat laminaattiin imuroitaessa.
Kaulaan kieputtelin ristin hitsauspuikoista, rautalankasta ja muutamasta helmestä. Tykkään. Toistan varmuudeksi vielä; Ihan itse tein.
Mutta siihen avotakkuun. Mieheni on osallistunut sisustuspuuhiin. Mitäs tuumaatte?
Siis aivan selvä avotakku.