Mieheni ei tajunnut minun jo tulleen.

Sain haasteen Koolta Kaikkea Kodista - blogista. Kiitos, tykkään näistä aina hirmuisesti!

 " Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi (Copy/Paste). (Ei ole pakko jakaa:) Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä, ystävän kanssa keskustellessa. Mitä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata kysymyksiin myös pelkästään valokuvin" 

Kahvittelisin kovin mieluusti teidän kaikkien kanssa, mutta tässä viisi:

Outi's life

Taitaisi kyllä jäädä pullan syönti vähäiselle kun kyselisin innolla "Mitä sää tästä tuunaisit?" ja kantelisin tavaroita esiin varaston kätköistä.

Kyllä se teininä nukkuu!

 Jonka nimi jaksaa naurattaa joka kerta postausta lukiessa. Kyllä se teininä nukkuu, se nukkuu aamuneljästä iltapäiväneljään ainakin meillä, jos sitä ei häiritä. 

MehtäPirtti
Ooooooh, katsokaa mitkä ihanuudet sain MehtäEmännältä postissa. Kiitos, kiitos, kiitos!!

Kamarin nurkasa
Liisalle, jonka mahtavasta huumorintajusta nauttisin mielellään kahvikupposen ohessa.


Outo Paimen
Hän antaa meidän mustien lampaidenkin laiduntaa jurttansa liepeillä. Laitanko jo sumpin pihisemään?

Ja sitten mukana tulleisiin kysymyksiin:

1. Mikä on sisustustyylisi?

Valkoista, beigeä, harmaata ja jessus sentään jouluna taisi olla kolmessa koristeessa punaista. Mielummin roskiksesta kuin kaupasta. 

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustuksessasi?

     Päiväpeitto vei tilausnumeroni todennäköisesti Elloksen asiakaspalautuksen mustalle listalle. 

3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

  Jos sen kyljessä on lappu -50% ja se on syötävää. Tai tarpeellista. Tai se voi olla ehkä joskus tarpeellista.

4. Mihin käytät paljon rahaa?

Saako tähän vastata mihin en käytä rahaa; Mies on painostanut toistuvasti vaateostoksille. Toppatakista hajosi vetskari eikä se aukea alhaalta vaan on lopullisesti jumissa. Lasken sen sitten lattialle renkaaksi ja menen yksi jalka kerrallaan sinne sisään ja vetäisen takaisin ylös. Kun on pitkä takki niin en tarvitse edes tartuntapihtejä operaatioon. Se vetoketju on risana kolmatta talvea niin mitä sitä nyt enää uutta ostamaan, olen jo harjaantunut humpauttamaan sen takin päälleni ja päältä pois. 

5. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Pääsin mukaan Kohti tietoisempia valintoja -ryhmään, jossa tavoitteena on motivoitua elämäntapamuutokseen painonhallinnan suhteen. Painonvartijoiden tyylillä, mutta terveyskeskuksessa ja maksutta. Ajattelin sitten tavoistani poiketen vähän siistiytyä ennen ensimmäistä ryhmän kokoontumista ja kaataa osan tuuheina silmieni päällä rehottavista brezhneveistäni. Pinseteillä nyppimällä luomiin olisi ilmaantunut turvonneet punaiset makkarat, joten tuumailin näppärästi sheivata puskastani muutaman sata alimmaista kulmakarvaa. No, sehän meni se höylä sitten tukkoon, joten höyläsin ja höyläsin ja höyläsin ja sain aikaiseksi kaiken vaivan jälkeen kuitenkin kaksi punaisena hehkuvaa paksua viivaa. Sain äärimmäisen hyvän idean peittää aiheuttamani vahingon luomivärillä. Pitkällisen miettimisen jälkeen paikallistin meikkipussini olinpaikan. (Oli "en tarvitse usein" laatikossa muffinssiporan vieressä.)

Tuhersin sitten vanupuikolla taitoihin nähden hyvän tuloksen ja innostuin laittamaan kajaliakin, kun se oli vielä muoveissa. Eikä ollut epäilyttävä kuten se käyttämäni luomiväri, jonka muistan ostaneeni kun meidän nyt 17-vuotias oli vielä päiväkodissa. Se on oikein Helsingistä. Vetelin huulipunaakin kun kerran vauhtiin pääsin. Siinä tuli sitten aika sipaista ripsiväriä, jonka sain hiusväripaketin kylkiäisenä en-halua-ajatella-minä-vuonna.

Tässä päästään nyt sitten huono onni - osioon. Kun olin niitä karvoja sillä höylän toisella päällä karsinut niin se toinen pää oli sitten heilahdellut samassa rytmissä ja silpassut ripsistä aimo siivun. Sanoisinko sellaisen siivun, että seuraavaksi giljotiini olisi heilahtanut luomeen. Nyt meitsillä on sitten toisessa silmässä ripset ja toisessa ei. Meitsillä on myös antibioottivoide silmätulehdukseen, vaikka se luomiväri oli oikein Helsingistä. Siis niin hieno ja nyt jo pilalla? Voihan syyllinen tietysti olla se ripsarikin. Meitsillä on myös herppes huulipunasta, jota kuvien perusteella epäilen käyttäneeni myös meidän kihlajaisissa vuonna 1999. Meitsillä on myös sellainen olo, että kaikkea tätä selittäessäni saadakseni sen voidereseptin oli kuuntelijalla vaikeuksia pitää ilmettään peruslukemilla.

Eikös sitä ole sellainen sanonta, että kauneuden takia täytyy joskus kärsiä?


6. Mistä onnesta unelmoit?
Viimeksi onnellisuuteni mittaria nosti seuraava; Tämä bloggaaminen on tainnut johtaa kusen nousemiseen päähäni. Sanoin itselleni päättäväisesti suunnistaessani kohti pullukkaryhmää olevani Kiki's Home ja etteivät kaikki mun lukijat voi olla väärässä. Jos joku pitää minusta blogistaanisesti niin miksei sitten ihan luonnossakin. Kohonneen itsetunnon voimin käyttäydyin siellä ylipainoisten ryhmässä sitten normaaliin Kikiin verrattuna kuin raivohullu; En yrittänyt sulautua seinään, en valinnut perimmäistä pukukaappia, katsoin ihmisiä silmiin ja osallistuin vapaaehtoisesti keskusteluun kahdesti. Yhtään piipittämättä esittelin itseni "K**** R***, 41, kotiäiti. Jos siinä on sokeria syön sen. Jos siinä on makeutuainetta syön sen. Vaikka löytäisin sen imurin pussista niin syön sen."

 Oli mulla siellä kyllä todennäköisesti ihan aikuisten oikeasti kusta päässä; vetäisin ennen lähtöä reilut kaksi litraa vettä kun oletin siellä olevan punnitus. Olisin sitten saanut hienon tuloksen heti alkuunsa.

Tämä raivohullu käytös johti siihen, että juttelin ystävällisen oloisen ryhmäläisen kanssa vapaaehtoisesti hissiä odotellessa, hississä ja OMG! päästin vitsin suustani parkkipaikalla. Vahingossa, mutta kyllä se silti lasketaan. Vaimoaan noutamaan tullut mieheni ei tajunnut mun tulleen, koska puhuin toiselle ihmiselle. Odotteli vaan parkkipaikalla muijaansa tulevaksi vaikka seisoin melkein vieressä.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Tästä tuli nyt kyllä mieleeni salainen aseeni; käärin käsipyyhkeet kolmen ryhmissä kaappiin tyhjien talouspaperihylsyjen ympärille ja niistä tulee säntilliset reunoista ja saman muotoiset. Aivan turhanpäiväistä ajanhaaskausta, mutta mulle tulee hyvä mieli kun silmäilen niiden sotilaallista järjestystä.

  

Kyselin samaa asiaa puolisoltani ja hän vastasi mun olevan tunnollinen kaikessa minkä aloitan. Virkoin sitten miehelleni "Juu, niissä harvoissa asioissa mitä aloitan." ja puoliso alkoi nauramaan.

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

   Siis aivan hirveän loukkaavaa, tiedustelin asiaa kummaltakin perheen urokselta ja kumpainenkin antoi saman vastauksen. Toinen sanoi "Jaa, sinä vai?" ja toinen "Sinäkö?" Sitten ne kumpainenkin nauroi aivan hillittömästi. 

Puoliso teki mutakakkua. Ärsyynnyin. Harmitti, koska se oli 6-0 parempaa kuin mutakakku, jota pyöräyttelen mikrossa. Olisin siis halunnut sanoa leiponeeni sen baakkelssin itse. Annan tämän inhimillisen leipomisvirheen miehelle varmaan ehkä kohta anteeksi. Luultavasti tuossa huomenissa, koska komensin pyysin miestä tekemään tiikerikakkua saatesanoilla "Katokkin ettei siitä tule parempaa kuin mun tekemä!"

9. Mikä on naisen paras ominaisuus?

Tämä nainen on seurannut blogia, jossa mies jättää naiselleen rakkausviestejä aamuisin. Ystävällisesti käskyttäen pyytäen vaadin toivoin omalta puolisoltani samaa palvelua. Siippa kyseli voiko uusiokäyttää kellarin kätköihin talletettua meidän suhteen ensimmäistä post-it lappua? Tämän naisen paras ominaisuus on väkivallattomuus; En heittänyt miestä millään esineellä vaikka mielessä se hetkisen aikaa käväisi.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?
Ajattelen tietysti vain tuota omaa miestäni ja puolisoni parhaita ominaisuuksia on luotettavuus. Jättihän se mies viestin kun vaimonsa sitä kerran pyysi. Löysin sen tiskirätistä.

      

Wettexin versio.

Puolison versio.

Mies voi tuolla omalla versiollaan pyyhkiä mun naurupissan keittiön lattialta.

Kirkkovene esillä ja oikein kuvan kera.

Niin siinä vaan kuulkaa kävi, että jälleen kerran tammikuu veti mielen matalaksi.Tänä talvena kaivauduin kuoppaani kyllä jo joulukuun puolella. Miten sitä vaan joka kerta mukamas yllättyy, vaikka olen ollut tälläinen aina. Nyt alan ryömimään esiin peitosta tehdystä poterostani ja kipuan taas kartalle teidän muiden kuulumisista. Mutta kerron nyt ensin näitä omia kuulumisia:


Minulla ja hänellä on aina ollut erimielisyyksiä. Tutustuimme toisiimme ollessani ala-asteikäinen. Syvä epäluuloni ompelukonetta kohtaan kumpusi jo ensimmäiseltä luokalta. Istuin koulun jälkeen laiskanläksynä pulpetissani hiki otsalla tekemässä loputonta ketjusilmukoiden letkaa, jotka liimattiin sitten pahville keränä muistuttamaan lumiukkoa. Koska se virkkaustyö riisteettiin aikamoisen monta kertaa niin lumiukko oli valmistuessaan tehty keväisestä nuoskalumesta. Opein siis epäluuloiseksi kaikkia käsitöihin liittyviä asioita kohtaan ja kun luokassa edessä törrötti ompelukone heitin heti hanskat tiskiin eikä meistä koskaan tullut kavereita.


Miehen mukana meidän talouteen tuli semmoinen vehje. Tai itseasiassa kaksi, mutta toinen on vanha Singeri ja palvelee vaan rakkaana koristeena ja hyvänä pöytänä. Meillä ei siis enää ole nuppineuloilla lyhennettyjä verhoja eikä niittipyssyllä puiseen verhotankoon kiinnitettyjä kappoja. Mies on meidän perheessä ainoa, jolla on ajokortti ompelukoneeseen, joten hän on ollut talouden ainoa ompelija. Siippa on surautellut verhot oikeaan mittaan, lyhentänyt housunpultit ja tehnyt tyynynpäälliset. (Vuosien varrella olen oppinut, että ompeleva uros on herkässä mielentilassa eikä asiaa saa esimerkiksi julistaa fasebuukissa.) Parisen vuotta sitten yritin hieroa tuttavuutta, mutta sain aikaan vain puolison mielestä mystistä tuhoa aikaiseksi. Siis hirveen yksinkertaista; laiton farkut sinne jalastimen tai mikä se on? alle ja painoin menemään. Ja koska en päässyt eteenpäin painoin menemään koko vartalon voimalla. Neula katkesi ja se poljettava osa konetta oli ihan lerppa ilman jousta, joka ampui sieltä irti kun panin menemään runnomalla. Siis miten niin mystistä? Puoliso vei vaarallisen härvelin varmuudeksi kellariin, etten ota toista testiajoa. Porakoneen viereen, jota en myöskään saa käyttää. Porakoneen käyttökielto johtuu meikäläisen taipumuksesta tehdä väärään paikkaan tulleen reiän viereen toinen reikä. Ja kolmas. Ja peittää reiät sitten taululla.

Tannilla oli Kotipellolla-blogissa tee itse tossut - haaste ja peräänantamattomana ihmisenä päätin selättää kauhuni ja ottaa niskalenkin ompelukoneesta. Tannin tossuja pääset ihailemaan tästä linkistä. (Siellä on myös todella selkeät ohjeet tossujen tekoon.) Mies kantoi vekottimen kellarista esiin keittiöön ja hyvin vitsikkäästi käski ennen painiottelun aloittamista ottaa kännykän viereen. Suutuin, koska luulin puolison vihjailevan heti alkuun rimpauttavani itkuisen puhelun äidilleni. Siippa vastasi "Voit sitten soittaa apua kun olet ommellut itsesi kiinni pöytään."


Tannin haasteeseen kuuluu kertoa mitä materiaalia käytti ja miten koki työskentelyn?

Materiaali:
Koska ohjeet oli 38 kokoiseen jalkaan ja olen ollut sitä kokoluokitusta viimeksi ala-asteella niin Tanni neuvoi lisäämään ruudun kokoa. Tossun kokonumeroltaan 38 saavuttaa tekemällä 9*9 kokoisia ruutuja. Matemaattisuus ei ole mun vahvoja osalueita, joten leikkelin sitten 8*8 kokoisia ruutuja sopivan määrän. Pähkäilin siinä sitten miten niin pienistä lappusista voi tulla jotain, joka peittää mun koon reilusti päälle 40 kokoisen kavion? Lapsi tuijotteli meitsiä epäuskoisesti ja kysyi syvän huokauksen saattelemana "Oletko sä ihan aidosti noin tyhmä?" Joo-o. Lisäämistä olisi ollut sen ruudun koon kasvattaminen. Se on sitä pluslaskua. Materiaalina käytin sitten kirpparilta ostettua fleece-aamutakkia. koska alkuperäinen materiaali oli keittön lattialla väärän kokoisina palasina.

Mies ne sitten sieltä keräsi.


Miten koin työskentelyn:
Koin työskentelyn todella vaikeana ja ompelukoneen suorastaan uhkaavana. Siellähän menee jessus sentään neula tuhatta ja sataa. Ja miten se pysää ja missä on pakki ja miten minun mieheni jättää ihastuttavan, hurmaavan, rakkaan vaimonsa sen kanssa kaksin kotiin??? Kokemuksen tuomalla rintaäänellä toteaisin, ettei se puhelimen lähettyvillä pitäminen ehkä ollutkaan vitsi. Muodin huipulle sarjasta opein termin "Hyvin haastava materiaali." ja fleece varmaan on sellaista. Se venui ja vanui ja asettui rympylle.

Koska tossuihin riitti pelkät hihat aion vastoin miehen ja lapsen epäilyksiä tehdä siitä aamutakin selkäosasta ihanan pehmeän torkkuhuovan. Reunaan vaan sellaisia pistoja minkä nimeä en tiedä, mutta eiköhän se googlettelemalla selviä. Sellaisia pystyyn ja vinoon ja pystyyn ja vinoon. Sellaisia t-kirjaimia jonossa. Mies esitti huolensa kysymällä onko se mun mielenterveydelle hyväksi alkaa torkkupeittoilemaan ja lapsi esitti huolensa kysymällä "Go mutsi, tuleeko siitä sentti kertaa sentti?" Voi olla, ettei se lapsi kyllä ollut ehkä huolissaan tai sitten hän vaan purki ahdistustaan nauramalla.


Useiden tuskaisten työskentelyhetkien jälkeen kehtaan esitellä teille vaan Tannin tekemän neulatyynyn ja kauniimman puoliskon tossuistani:

No mitä tässä hienostelemaan; ystävien kesken. Tässä siis se toinenkin tossu:

Se on makuasia näyttääkö se kirkkoveneeltä, vaipalta vai amerikkalaiselta jalkapallolta. Minun silmiinihän se tietysti näyttää tossulta. Ainakin jos vähän siristän silmiäni.

Tästä kaikesta viisastuin sen verran, että tapojeni vastaisesti myönsin miehelleni olleeni väärässä ja pyysin anteeksi hetkeä, jolloin roikottelin käsissäni pellavasta ommeltuja tyynyliinoja ja sanoin niiden olevan kuin juosten kustut. Mies sanoi pellavan olevan hankala materiaali ja minä taisin sanoa jotain "Niin varmaan" - tyylistä.


Rakkaudella tehdyillä lapsilla on monta lempinimeä. Teini antoi niille nimiä joita en tohdi toistaa. Kastamisen jälkeen hän ilmoitti mitä tapahtuu jos vielä kerrankin ilmaannun huoneen ovelle kysymään "Näyttääkö tossulta, mitä? Sano ny!" Näitä hyvin monimutkikkaita puhdetöitä tehdessäni suusta livahti kertaa monta sellainen veellä alkava naisen alakertaa kuvaava synonyymi. Suusta pääsi esimerkiksi miehelleni esitetty syytös lause "Leikkaa kuule sitten v*ttu ihan vaikka itse oikean kokoisia!" Yleensäainaniinjärkeväpuoliso nimesi tossuni uudelleen tämän kielenkäytön seurauksena; Ne ei ole mun tossut vaan ne on nyt sitten tussut...