Meillä oli hirveä himo ja silloin on saatava.

Sain Taloni Maalla - blogista TaRan aloittaman Mitä pihastani löytyy? - postaushaasteen. Kiitos!  Eteenpäin tämän lähettäisin "Voisit sää mieluiten kyllä tulla paikan päälle tätä katsomaan." -kutsun kera Outille Outi's life - blogiin. 

 Tämä postaus saattaa siis sisältää virheitä viherpeukalon puuttuessa. Ainoa vihreä ruumiinosa mikä multa löytyy on naama, kun joskus hyvin harvakseltaan olen tosi kateellinen. Esimerkiksi silloin kun näen kirpparilla kolmen naisen keskittymän ja ajattelen ettei mulle riitä, kun joku ahne on hamstrannut itselleen kaksi ystävää. 

Mutta nyt siihen mitä pihasta löytyy:

Viime suvena meitin pihaa käänsi mullin mallin lauma vesilaitoksen miehiä, jotka maan tonkimisen lisäksi tarjosivat seurattavaksi oudon sääilmiön. Meillä loimotti ikkunan takana kaksi puolikuuta keskellä kirkasta päivää. Sille sääilmiölle on muitakin nimityksiä kuten "Putkimiehen vako" tai "Työmiehen aurinko" Tiedän kyllä, että sitä voi kohdistaa katseensa muualle, kun verkkokalvolle piirtyy ventovieraan miehen paljaat persikat, mutta sitä menee jotenkin niin shokkiin, ettei osaa heti kääntää katsettaan.

 Tänä suvena meitin pihaa on kääntänyt mullin mallin pyllyvakonsa piilossa pitävä puolisoni ja olen saanut nauttia pihamaisemaan ilmestyneistä kiinteistä sekä muodollisesti pätevistä kannikoista eikä mun ole ollenkaan tarvinnut hokea itselleni "Käännä nyt hyvä ihminen sitä päätäsi!" Päinvastoin; olen oikein painanut nenäni kiinni ikkunaan. Vesilaitoksen miehet vaihtoivat ehjää putkea, mutta tuo mun mies pystytti kasvihuoneen.

Mun visioissa lattiana oli poltetun oranssin värinen tiili, mutta Kierrätyskeskuksesta sai keltaisia peräkärryllisen kahdellakympillä ja ei-niin-kovin-pikaisella laskutoimituksella sormia apuna käyttäen päättelin säästön olevan niin suuri, että hyvästelin ne poltetut oranssit. Mun visioissa oli myös hurmaava sekamelska ikkunoita lasimökissä, jossa kaikki olisi vähän vinksin ja vonksin, mutta puoliso ilmoitti nuorena poikana olleensa Puolimatkalla liian pitkään kesätöissä kyetäkseen rakentaa mitään vinoon. Nyt se sitten tönöttää niin suorassa kuin se nyt tuolla kaltevalla pihamaalla on mahdollista. Ja ajatelkaa miten halvalla; käytöstä poistettua parvekelasia, kierrätyskeskusta, muutama metri puutavaraa ja kaiken hinta jäi alle sataseen.

Siipan 40-vuotislahjaksi saama luumupuu on vuosia törröttänyt pihassa eikä ole tehnyt yhtään satoa. Nyt se jouduttiin kaivelemaan maasta pois kasvihuoneen tieltä. Kävin sille luumulle vähän juttelemassa, että jos siirtäminen oli virhe niin ei mua yhtään haittaa, jos vaikka nuukahtaisit ja päätyisit risunkeräykseen. Suorastaan vähän ilkamoin, että nyt sää toimeton vihdoinkin lähdet ja mulla on jo oksasakset saapuvilla. Kostoksi mun rumista puheista se pukkasi oksat täyteen tosi nättejä valkoisia kukkasia. Se vissiin taitaa tarkoittaa sitä, että syksyllä meillä voi olla luumuja.

Meidän pihasta löytyy myös kaksi varastettua orvokkiamppelia. Agrimarketissa oli lappu "Ota tästä" ja minähän otin. Kiikutin ensin autoon kaksi, kun en uskaltanut enempää kantaa ettei selkään satu ja lähdin hakemaan vielä yhtä kukkaa. Samalla kun nappasin saaliin numero kolme käteen niin silmät tavoitti siinä ota tästä - lapussa sellaisen kohdan, jossa sanottiin "1 per asiakas." En ymmärrä mikä muhun meni, mutta ajauduin jotenkin niin paniikkiin, että käännyin kannoillani ja kipitin pakoon suurimmalla mahdollisella tilannenopeudellani. Nakkasin sen kolmannenkin violan takapenkille ja kaasuttelin karkuun. 

Kasvihuoneesta löysi paikkansa mun isoisän muotoilemat ja kokoon hitsaamat tuolit, jotka on kulkeneet mukana koko aikuisikäni useamman muuton ja hävinneet sitten kellariin. Ne katosivat sinne saunomisen jälkeen vilvoitellessa tapahtuneen "Istuitko sää siellä j*malauta perspaljaanas?" - onnettomuuden jälkeen, kun meidän perheestä yksi uros jätti tuonne raudoituksen väliin kassinsa.

Nyt varmuudeksi ompelin lihansyöjätuoleihin päälliset, ettei kenenkään kastanjetit päädy enää rakosiin. Tai ommella on liioiteltu sana. Ostin valmiin päällisen ja harsein siihen lakanakangasta peitteeksi.Se oli väärän värinen, mutten pystynyt vastustamaan puolella hintaa tarran aiheuttamaa vetovoimaa. Olen tyytyväinen suoritukseen, joka taitoihini nähden oli nappisuoritus;  Ketään ei räätälöimisen aikana vahingoitettu ja enkä harsinut tuota istuinpäällistä vahingossa housuihini kiinni.

Rakas mieheni kyllä nauroi lopputulosta niin paljon, että yritin suutuspäissäni ommella tuotokseni siipan työtakin selkään kiinni. Oli niin tiukkaa kangasta, etten onnistunut. Mutta jos vielä pitkään kuulen vitsejä, jotka liittyvät  tuohon mun kankaasta väännettyyn karjalanpiirakkaani ja siihen miten karjalanpiirakan sanotaan muistuttavan leipojansa piirakkaa niin mää olen kyllä varsin hyvin selvillä siitä, missä puoliso säilyttää pikaepoksiliimaa.

Tuota pikkuista tappia tuossa isommassa kuvassa me ollaan ihailtu kurkun poikasena. Täyttä varmuutta asiasta ei ole, joten siellä ruudun toisella puolella saattaa aika moni nauraa justiinsa ja todeta "Voi Kiki!" Jos se on kesäkurpitsa niin sitten meillä on kyllä syytä hävetä.

Tuollaisia pikkupalleroja me ollaan vaalittu pionin alkuna. Jos ne on vaan jotain sateen homestuttamia lehden alkuja niin sitten kyllä pioniparkakin saa osakseen keskustelun, jonka pääsisältö on oksasaksissa ja ruohonleikkurin alle jäämisessä. Kun olen sen nyt todennut sopivaksi tavaksi saada kukkaa aikaiseksi.

Kun siippa oli saanut kaiken nikkaroitua kasvihuoneessa valmiiksi niin lähdettiin ostamaan taimia ja taidettiin olla vähäsen myöhässä siitä kun olisi saanut priimaa tavaraa. Tomaattiin meillä oli polttavin himo, kun ollaan onnistuneesti kasvatettu viime kesänä 3 kokonaisen ja yhden tosi rupisen tomskun kokoinen sato. Kaivelin justiinsa parasta ennen päiväyksen ohittaneita naatteja, kun monen vinoon nuukahtaneen ja lehdistään kellastuneen kränän tutkimisen jälkeen käännähdin ja puolisolla oli vihdoin ja viimein kädessään elinvoimainen, ponteva ja varreltaan pitkä tomaattiyksilö. Mies piti sitä tainta kädessään tuossa hippasen alle napansa kohdilla ja esitteli löytöään. Minähän siinä sitten riemastuneena vapautin kimakan kiljaisun "Uuu-juu, sulla seisoo ja se on tosi iso!!" 

Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vastasi: "Kiitos, kiitos, mutta mitä sä olet tästä tomaatista mieltä?"

 Kun hyväperäinen ja kiinteäpakarainen puolisoni parisen kuukautta sitten tuli kotiin ja kysäisi "Mites kulta olisi?" ja jatkoi "Tarjolla olisi ikkunoita. Nikkkaroinko sulle kasvihuoneen?" niin päästin suustani sammakon ja vastasin "Oooh, se olisi niin mahtavaa etten mää en ikinä valittaisi enää mistään!" Olettehan mun kanssa samaa mieltä, vaikka siitä kovasti mieleinen ja hieno tuli, niin eihän sitä "En ikinä valittaisi enää mistään" - lausuntoa nyt loputtomiin voi käyttää mua vastaan?