torstai 15. tammikuuta 2015

Miten miehen tulee toimia?






Arvontapurkkia on hölskytetty ja ravistettu ja sieltä on esiin nostettu Noora Jaakkolan nimellä varustettu lipuke. Jos olet siellä linjoilla niin laita osoitetietoja sähköpostiin flerry@suomi24.fi ja pistän pakettia tulemaan.



Tähän piti tulla syvällinen, tunteellinen kirjoitus miten olen onnistunut saamaan tänään täysi-ikäisyyden saavuttaneesta muksustani itseni vastakohdan, mutta ajatukset on muissa asioissa joten päästelen ulos niitä muita asioita:

Kävin loppukesästä tt-kuvauksessa selän takia ja sieltä paljastui yllätyslöydös munasarjasta. Ensin piti odotella muutama pelokas viikko pääsyä naistentautien poliklinikalle, että selvitellään onko se paha vai harmiton kysta. Ultran ja verikokeiden perusteella on vaikuttanut koko ajan muutoksen olevan vauhdilla kasvava, mutta harmiton kysta. Koska olen kooltani monta äksää ja ällä niin sitä on seurailtu kuukauden välein, josko se lähtisi sieltä ilman avustusta, kun mitään merkkejä pahanlaatuisuudesta ei ole. Tässä odotellessa olen kyllä pudotellut tuosta äksien litanniasta muutaman äksän pois. Melkein 20 kilon verran. Kehukaa, että hieno suoritus. Aika monta suklaapatukkaa olen kaihoavia katseita luoden jättänyt makaamaan hyllyyn, vaikka ne ovat anelleet päästä kasvattamaan mun kapenevia lantuviani. Mikä pahinta, aika monta suklaarasiaa, jotka joulun jälkeen oli varustettu -50% tarralla jätin ostamatta, vaikka ne ei anelleet vaan suorastaan kirkuivat mun nimeäni. Jätän vallan kertomatta miltä tuntui hyvästellä Prisman hyllyssä olevat -70% leiman kylkeensä saaneet hylkiöt, koska asia ylittää mun sietokykyni rajat.

Olen ollut huono lukija ja on tullut jätettyä harvakseltaan kommentteja blogistaaniaan. Samaa vauhtia kun se kysta on kasvanut niin on istuminen hankaloitunut ja sabotoinut mun koneella viettämääni aikaa. Lisähaastetta on tuonut kun nauraminen on onnistunut ainoastaan kahta alinta vatsamakkaraa tukien. Koska se kysta välillä vaan kunnolla kivisteli niin poistamista on lykätty ylipainon takia. Viime viikolla sitten jäi tuo välillä vaan pois kivistelemisen edestä ja löysin itseni päivystyksen tiskiltä puhumassa kolmen minuutin välein tulevista säännöllisista supistuksista ja väittämässä mun virtsarakkoni pikapuoliin synnyttävän enkä uskalla ponnistaa, koska peräpukamat.

Tutkimuksissa sitten selvisi, että olin pulpauttamassa itsestäni ulos kaksosia ja olin kasvattanut kystan toiseenkin munasarjaani.
Poishan ne on nyt sitten leikattava kun suurempi kystista oli yrittänyt kääntyä ja sitten suunnistanut mun virtsarakkoani vasten. Oireeni olin varsin "värikkäästi" kuvaillut siellä päivystyksen tiskillä ja paniikkihäiriödiagnoosin kanssa se tarkoittaa potilasta voitavan ensin kohdella asenteella rouva on viri-viri-tööt-tööt. Se on hienoa kun on paniikkihäiriö, se tuntuu aika usein tarkoittavan sitä, ettei mikään muu tauti ole mahdollista ja olen loppuelämäni muilta osin täysin terve ja virheetön koskaan sairastumatta.
Sekin taisi tulla sitten kerrottua varsin "värikkäästi" lääkärille.


 Voi naiset, ja mun yksi mieslukijani, jos olet tänne asti lukenut näitä pimpsajuttuja. En ole kyllä tiennyt virtsankarkailusta mitään, vaikka sitä ahkeraan olen valitellut. Rakas lukijani Maija lähetti Tenalle viestiä mun odottelevan pientä bonusta, kun niin kovasti olen mainostanut heidän tuotteitaan. Sain vastaanottaa valtavan laatikollisen Tenan rättimalleja akselilla yksi pisara jatkuen aina sellaisiin kaatosateen kuvalla varustettuihin paketteihin. Niitä tutkiessa arvuuttelin osan kohdalla onko ne inkontinenssisuojia vai retkipatjoja? Nyt sitten tiedän retkipatjan olevan naiselle, jonka munasarja ei osaa suunnistaa. Kun kahdeksan sentin kokoinen kysta lämmittelee virtsarakon kyljessä niin ei ole mitään karkailua. On portti selkosen selällään ja levällään kulkea kohti kahdeksan senttiä paksua Tenaa.


Huomenaamulla kello 6.30 ilmottaudun naistentautien osastolle synnyttäneiden osaston viereen. Ajatelkaa, tasan 18 vuotta aiemmin mut on aamusella kärrätty salista synnyttäneiden osastolle. Pullautin muksun vähän ennen puoltayötä eikä öiseen aikaan ollut kuljetusta osastolle. Ympyrä sulkeutuu, sieltä lähdin ja nyt kun paperilla mun vastuu on loppu, niin sinne palaan.
 Toivottavasti ympyrän lisäksi mun pissahanakin sulkeutuu.


Sitä saa mitä tilaa ja ilmoittaisin nyt näin oikein julkisesti: Kun olen sanonut tarvitsevani rauhoittavaa lääkitystä päästääkseni mukulani baariin, niin se oli sitten vitsi. Minä kun saan nyt sitten sen rauhoittavan lääkityksen ja bonuksena vielä anestesian. Meidän perheen miesväki on ollut mun tukena leikkausta odotellessa ja koska he tietävät mun päästelevän nukutuksesta heräillessäni suustani asioita, joita en kehtaa toistaa, on heillä ollut nyt sitten tapana ehdotella erilaisia sloganeja kuten: "Piippolan vaarilla oli talo."tai "E.T. soittaa kotiin." Se on kuulemma niin hauskaa kun suutun ja alan kirkumaan etteivät syötä mun alitajuntaan mitään soopaa minkä sitten päästelen heräämössä ilmoille. Minun mieheni, on ne niin ihanat.


Valittelin yhtenä päivänä lapsukaiselle miten minua ahdistaa hänen tuleva ravintolaan pääsemiseen oikeuttava ikänsä. Huomaavainen tenavani kiinnitti äidin huomion toisaalle ja totesi: "En mä sitä baariin pääsemistä odota, odotan pääseväni seuraavissa vaaleissa äänestämään Päivi Räsästä." Ilmoitan sitten varmuudeksi vielä toisenkin suustani päässeen lausunnon näin julkisesti, vaikkei se ei kyllä vitsi ollut, etten tarvitse lääkitystä kun ennakkoäänestys alkaa. Etten taas saa mitä tilasin.


Tästä aasinsillasta pääsen puhumaan siideristä. Kun tuo "Miksi häntä nyt kutsun kun ei voi teiniksi enää sanoa?" on iässä, jossa alkoholia saa luovuttaa, niin ostin eilen pullollisen siideriä. Tuumailin viestittäväni jälkikasvulleni sen yhden pullon olevan määrä mikä on suotavaa siemailla. Matkaan tarttui tuote missä oli nätti ulkoasu. Edellisen lauseen voi tulkita niin, että ostin sitä sidukkaa mitä Indiedayssissä kaikki laittaa kuviin ja halusin hetken aikaaa kuvitella olevani hienostunut nainen. Mukaani tarttuneet punalappuinen karjalanpaisti ja 20 pussia 0.39 senttiä maksaneita eineslihapullia läjässä ei ollut kovin hienostunutta, joten asettelin siiderin toiselle puolelle kärryä ja hienostelin.


Samalla reissulla pysähdyin kotimatkan varrella olevalla kirpparilla ja löysin akryylimaalipurkin. Valkoisen, eurolla ja melkein iskemätön. Ou jee. Kun olin jo einespullia ostanut halvalla ja nehän oli periaatteessa melkein oikeasti lihapullia, koska ne köllötteli karjalanpaistin vieressä siellä ostoskärryssä, niin olin hurmiossa miten alennusten tähtikartta on nyt mulle suotuisia. Kotipihaan päästyäni aloin pohtimaan mitä otan ja mitä jää takapenkille. Mulla kun on rohjo selkä niin otan autosta ostoksia vaan kourallisen mukaan ja jos on sopivaisia tungettavia niin tuuppasen taskuuni kevyitä kantamuksia. En uskaltanut jättää sitä maalia pakkaseen vaan nappasin sen mukaan sisätiloihin muutaman muun mun kantokyvylleni sopivan ostoksen kera. Arvelin vielä saavani postit laatikosta samalla reissulla mukaani ja laatikolta takaisin tullessa vaihtelin muutaman sanasen naapurin kanssa alennusten aiheuttaman euforian tehdessä meikäläisestä hetkeksi eriskummallisen sosiaalisen. En sitten tietenkään tuhlannut tilaisuutta avautua Lapseni on huomenna aikuinen - ahdistuksestani, kun sille ahdistukselle oli kuuntelija, jonka arvelin jättävän vetämättä peliin mukaan Päivi Räsänen - kortin. Omasta mielestäni heitin vallan mainion kaskun ja kertoillessani meitin ********* täyttävän 18 vuotta vetäisin samalla Happy Joen taskustani kysäisten mitäs on naapuri mieltä? Etteikös vaan riitäkkin nautintoaineeksi yhdelle päivälle? Olisihan se varmaan ollut mainio kasku, jos en olisi sieltä taskustani ottanut esiin käsituntumalta saman kokoista akryylimaalipulloa ja esitellyt sitä naapurille.




Kuvassa samikset.



Tykkään kovasti pelata fasebuukissa FarmVilleä. Pelissä parasta pisteiden kartuttajaa on porsaat, joita voi kasvattaa yksi kerrallaan karsinassa aikuiseksi ja sitten niille saa antaa oman maun mukaisen nimen. Miten jännittävää. Ensin kasvattelin Kinkku - nimisiä eläimiä, mutta enhän niitä nyt söisi, kun ne on lemmikkejä, joten nimi piti vaihtaa Kinkusta toiseen Ki-alkuiseen. Olin huolissani tiluksistani, ettei vihneet ja rehut sitten pääse nuukahtamaan sairaalareissuni aikana, joten tein miehelle muistilistan miten toimia maatilallani, kunnes tulen kotiin. Olen post-it lappuja rakastava persoona, mutta nyt aviomieheni mielestä olen kuulemma tehnyt liian tarkat ohjeet siitä miten siippani tulee käyttäytyä.
En tohdi kertoa mitä Yleensäainaniinjärkeväpuolison likainen mielikuvitus sai aikaan lauseesta:
 "Kikkelsson kaipaa hoivaa ja huomiotasi monta kertaa päivässä."


73 kommenttia:

  1. Sä oot ihana!!!
    Kaikki menee huomenna hienosti, tsemppiä! Pullahutat kaksoset ulos ja samalla kaikki ikävät hanatkin sulkeutuu! Ja jos ne on sulle tuhmia, niin huuda kovaa nimeltä. Oon meinaan just huomenna siinä aika lähistöllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tsempin tarpeessa kun vilkas mielikuvitus yhdistettynä googlen kauhutarinoihin ei ole hyvä yhdistelmä :D Mutta tartun tarjoukseen huutaa sut apuun, kiitos <3 Ihana olet sinäkin <3 Jos joudut tulemaan hätiin ja päästelen suustani jotain normaalia eriskummallisempaa niin se on sitten ne meidän miehet :D

      Poista
  2. Voi Kikkelsonia, toivottavasti mies on sille hellä kätinen :D
    Apua, tänään tosiaan on se päivä kun sulla ei oo enää lasta vaan aikuinen...ens vuonna mulla sama edessä.
    Tsemppiä rakas soulsister huomiselle. Virtuaalisesti pidän sua kädestä koko päivän ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikkelssoni on saanut hoitoa :D Onneksi puhuin sun blogista siellä heräämössä, enkä mistään Kikkelssoneista :D Lohduttelen sua jo näin etukäteen, samanlainen tuo tuntuu olevan täysi-ikäisyydestään huolimatta :D Selvästi tunsin sun virtuaalikäden kun olit heti mielessä <3 Onneksi ei ollut mielessä mies ja hellät kädet Kikkekssonille :D

      Poista
  3. Tsemppiä huomiselle! <3

    Ja 18-vuotiaalle iloiset synttärionnittelut! :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Taisin sulle laittaa tekstarinkin, mutten kyllä muista mitä siinä luki :D

      Poista
  4. Mä ajattelen sua huomenna.

    Ja taputtelen olkapäälle niistä kauppaan jääneistä suklaista ja karisseista kiloista. Hyvä Kiki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Täytyy nyt vaan jatkaa samalla linjalla kun tässä on hyvä startti. Jos tämä olisi se viimeinen jojottelukerta. Paino kun on aikuisiällä vaihdellut plus miinus melkein 70 kiloa niin se on aika paljon liikaa kun se jojo paukahtaa sinne ylipainon puolelle :D

      Poista
  5. Farmville ja Kikkelsson! :D Eipä ole tullut sitä pelattua vuosiin, mutta aikanaan koukutteli kovastikin. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään Farmvillestä kun se on ainoa paikka missä mun puutarha kukoistaa ja kaikki kasvit on säntillisessä rivissä ilman rikkaruohoja :D Sopii huonolle selälle :D

      Poista
  6. Ne tenat tuli kyllä ihan väärään osoitteeseen, ne pitäis tulla sun lukijoilles :D
    No, saat ne kahdeksansenttiset kyllä pitää! Tenat siis.

    Voi, tsemppiä pullautukseen ja HIENOA, onnittelut kadotetuista kiloista! Mä niin tiedän kuinka vaikeaa suklaasta kieltäytyminen on, itsellä tämä alkuvuosi vasta plakkarissa moista. Eikä auta kyllä ottaa sitä ensimmäistäkään palaa, minä ainakin olen suklaan kanssa kun juoppo viinan kanssa. Mikään ei riitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee, jos jättää sokerin pois ihan kertalaakilla, ihan fyysisiä vieroitusoireita :D Iho on kylmännihkeä eikä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin missä on lähin kauppa ja mihinkäs asti se on auki ja minkäslainen valikoima siellä on :D Parin päivän jälkeen helpottaa, mutta se pari päivää on tosi raskasta itselle ja meidän miesväelle kun täällä ei saa edes hengittää väärään suuntaan tai Kikizilla räjähtää :D

      Oletko maistanut sellaista Naturdiettiä mitä saa tetroissa ihan tavallisista kaupoista. Niissä on kyllä 180 kaloria, mutta suklaan makuisen vaikutus aivotoiminnalle tuntuu olevan sama kuin olisi saanut kunnon patukkaa ja kunnon patukassa on kaloreita reilusti yli tuon 180:nen. Jimissä on 53 kaloria, mutta se on vaan suun kostuketta eikä edes alkupala suklaaholistille :D Ja onhan se smoothie terveellisempää koostumukseltaan kun siinä tulee kylkiäisenä jotain vitamiineja. Hinta on melkein kaksi euroa ja tuntuu törkeän kalliillta, mutta en mää hintaa valittele silloinkaan kun käteen tarttuu Belgialaisia käsin tehtyjä konvehteja :D

      Poista
  7. Aah. Google ennen leikkaukseen menoa.... Too much info...
    Tsemppiä toimenpiteeseen! Yritä "nauttia" kaikesta saamastasi huolenpidosta.
    Mulla oli ainakin superihanat salihoitajat.
    Ota kaikki huolenpito vastaan mitä saat.
    Olet ajatuksissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokoneeseen kun saa sellaisen lapsilukon ettei muksu pääse väärille sivuille niin me kun vaihdettiin nettiliittymää niin mies kysyi saako sellaista liittymää millä ei pääse terveyssivuille. Tiedän tekeväni huonon päätöksen ennen pelottavia asioita kun googlettelee mutta en vaan mahda itselleni mitään :D Onneksi siellä on kuitenkin paljon asiallisia tarinoita. Sullakin oli omasta toimenpiteestä sellainen kertomus, mikä varmasti olisi jännittäjälle hyvää luettavaa; asiallinen, rehellinen ja kertoi mitä tapahtuu. Ilman mitään pelottelua.

      Poista
  8. Tsemppiä siulle, tähän päivään. :)

    VastaaPoista
  9. Pidän sulle peukkuja! (kirjoitin ensin, että paukkuja, mutta ei ne taida auttaa tässä tilanteessa) Ja hattua nostan tosi korkeelle niiden menetettyjen äksien johdosta... ei meinaan ole helppoa niiden häivytys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna, niitä paukkuja saa mulle nyt toivottaa ihan useita :D Haavat ei ole olleet yhtään kipeitä ja ainoa vaiva mikä tuli on hukassa olevat pierut kun vatsaan päästeltiin tähystämisen takia ilmaa :D

      Poista
  10. Valloittava Kiki!
    Ja mahtava X.sien poisto-operaatio sinulla on ollut..Onnittelut!! mulle sitten ne suklaat on maistunut ja koko vaan kasvaa, vaikkakin ei enään yhtään pitäisi.. Isäntä sanoo mua jo Muhkuksi.. eli tarttisko vaan jättää ale-tuotteet kauppaan =))
    Tzemppiä pullautukseen, sä olet vahva nainen ja sinut "tuntien" varmasti taas iloa irtoaa tuoltakin reissulta =D
    Kerrohan sitten taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on paha kun tästä joulun jälkeisestä alennusmyynnistä pääsee niin kohta on pääsiäismunat puolella hintaa :D Sitten saakin olla pidemmän pätkän rauhassa. Se on karmeaa kun asiassa yhdistyy intohimo suklaaseen ja rakkaus punaisia lappuja kohtaan :D Reissu meni oikein hyvin ja pääsin kotiin jo eilen. Oli pelko tuon lihavuuden takia ettei onnistu tähystämällä, mutta meni pelkillä pikku rei'illä mistä ovat työntäneet instrumentit niin pääsin muutaman tikin kanssa eikä nekään ole yhtään kipeitä.

      Poista
  11. Lykkyä pyttyyn vaikka uskonpa että kaikki on ohi ennenkuin sä ehdit edes huomaamaan ja isot onnittelut myös jälkikasvulle!
    Toisaalta myös jaksamista hänelle koska nyt alkaa se mieletön raataminen verottajan hyvinvoinnin eteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo lapsiraukka sai viime kesäisistä tienesteitään verottajalta mätkylapun. Olin ihan järkyttynyt miten ne kehtaa lapselle lähettää mätkyt, mutta tuloraja se on sitten alaikäisen tienesteilläkin. Voi apua miltä se tuntuu kun tulee kutsuntakirje armeijalta kun veromätkytkin saa mut pois tolaltaan :D

      Poista
  12. Niin...ja piti kehua tuosta itsehillinnästä suklaan suhteen! Upeaa, Kiki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä on paljon ollut hillittävää :D

      Poista
  13. Nyt kun tätä luet, olet jo ohittanut nuo operatsuunit, toivottavasti onnistuneet. Mut se juttu, mikä kalahti, on se, että ei se siitä teiniydestään ole päässyt. Vasta kakskymppisenä, tralalaa, nimim. teinin äitsy. Ps. Tee jotain sille räsäsjutulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sujui operatsuuni ja meni tähystämällä niin ei tullut kuin muutama tikki :) Kun kuljin lapsen perässä poraa vollottamassa miten mun kasvatukseni on täytynyt mennä ihan metsähallituksen puolelle niin lapsi totesi sen räsäsjutun olevan tyhmin asia mikä hänelle tuli mieleen mitä aikuisena voi tehdä ja päätti sitten harhauttaa baarijutut sillä :D Asia siis hoidossa :D

      Poista
  14. Hi, dear great blog. I liked it very much. I follow you, could you follow back, pls:

    http://mylovelyfashionbih.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I appreciate the direct proposal and the answer is "I do."

      Poista
  15. Mahtavat onnittelut X:ien menetyksistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On siinä ollut työtä kun tuntuu, että jokaista vyötäisille kertynyttä suklaapatukkaa kohden on jätettävä kaksi syömättä :D

      Poista
  16. Tuo kannattaa poistaa het, se on joko spämmi tai virus...liekkö sama asia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin jonkun jättävän sellaisia "käy kurkkkimassa kuka tämän jätti" merkkejä itsestään, mutta en ollenkaan ajatellut tuota spämmiviirusta :)

      Poista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Mitä tää bloggeri leikki mun kaa!!

    Ensinnäkin onnea hurjasta painonpudotuksesta! Kerrassaan ihaltavaa sinnikyyttä. Minä EN jättänyt niitä suklaita hyllyyn ja ne kaikki on nyt uimarenkaassa. Noh, kesähän se on tulossa.

    Toisekseen onnea täysi-ikäisestä vauvasta. Kannattaa olla huolissaan, kunnes toisin toteat, että osaa se olla ihmisiks.

    Kolmannekseen en onnittele, mutta lähetän tsemppejä leikkaukseen. Tai joo, onneahan sinä sinne tarviit. Naisena olo on yhtä tuskaa! Multa kolme kertaa infrapuna- vai ultrako? sädetetty kohdusta ja munasarjoista kystät. Vai leikattiinko ne vaan, en tiijä ku satuin nukkumaan :)
    Mutta kuntoon sinäkin tulet, entistä ehommaks.

    Minäkin muuten koukussa Farmvilleen aikoinani ja kaikkiin muihinkin sen peleihin. Aina, kun lähettiin miehen kans blueseille, annoin tytölle tunnukset ja pyysin...tyttöä ruokkimaan kalat, elukat, korjaaman sadon yms.
    -Ne on vaan bittejä, äitikulta!
    -Ei oo, on niillä oikea elämä tuolla tietokoneen sisällä, auttasit nyt. Saat palkan!! Että kaikkea sitä :D

    Vuosiin en ole enää pelaillut enkä pelaa. Ei enää koukuttavia asioita tähän elämään. Onneks voin olla vasepuukistakin pois useita tunteja jopa :D

    Toivottavasti miehes ei työnnä uuniin sitä Kikkelssonia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä nähnyt sen verran sua blogissa, että sun rengas ei kyllä uimiseen riitä :) Hyvä kun kotiutit niitä suklaita ettei mun tarvitse ajatella miten kaupassa sammuu valot ja he jäävät sinne yksin pimeään :D

      Kyllä sitä huolissaan varmaan on loputtomiin vaikka lapselle miten tulisi ikää, mutta olen turvallisella mielellä kun tuosta näkyi tulevan äitinsä vastakohta ja on sosiaalinen, elämäniloinen ja suuntaa nenänsä mielellään kohti uusia haasteita :D

      Juu, se kalapeli. Se on kauhea kun ne kalat on siellä vatsat ylöspäin jos ne on ruokkimatta. Kyllä niistä biteistä pitää pitää huolta :D Farmvillessä niille tulee vaan merkki pään päälle, että nälkä olisi :D Kehtaanko sanoakkaan, että kun mulla kävi vahinko ja myin siellä Farmvillessä vahingossa Tusseron niin multa pääsi kahtena päivänä poru. En tiedä kyllä kumpaa mun pitäisi enemmän hävetä, noita nimiäni vai itkemistä :D

      Ai kauheeta, kauhea ajatus :D Kyllä olisi tullut kirkunaa kun olisi mies sanonut Kikkelssonin käyneen uunissa :D

      Poista
  19. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Mitenkäs se leikkaus meni? :)
    Ja hiiirmusen paljon onnea painonpudotuksesta! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli siinä hommaa, mutta oli sitä myös mistä ottaa. Ja on vieläkin :D

      Leikkaus meni hyvin kun saivat tähystämällä eikä tarvinnut tehdä avoleikkausta vaikka olenkin vielä reippaasti ylipainon puolella. Kotiin pääsin jo seuraavana päivänä ja nyt vaan otan hissukseen ja odottelen tikkien pois sulamista.

      Poista
  21. Luulin jo jättäneeni kommentin, mutta olen tainnut sen itse sabotoida...
    Kommenteista jo luinkin, että olet toipumaan päin joten en sitten enää toivottele onnea operaatioon ;)
    Mutta mukaaa viikonloppua sulle ja uusia tekstejä odottelen, olis taas tarvetta naurulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, paranemaan päin täällä jo ollaan ja kaikki hyvin :) Mulla on tuo nauraminen vielä vähän hakusessa kun se heiluttelee mun tikkejäni :D Tulee vähän kuin amerikkalaiselta joulupukilta "hou, hou, hou" :D

      Poista
  22. Pikaista paranemista! Mullakin vatsa pieneni viime vuonna, kun 2 greipin kokoista kystaa poistettiin munasarjasta tähystämällä. Niiden aiheuttama kipu oli niin kova, että ei voinut kuin huutaa...Lisää yrittää koko ajan munasarjat niitä kyhätä, mutta tuttu lääkärisetä on niitä alakautta tyhjentänyt aina välillä, katsos, työpaikan tuomia etuja nuo toimenpiteet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen jo melkein iskussa, vähän vaan varon vielä tikkejä vaikka sekin taitaa olla enemmän vika mun korvien välissä kuin siinä, että niitä tikkejä nyt tarvitsisi varoa muuta kuin pitää puhtaana :)

      Kaksi sellaista greippiä, apua. Kun yksikin aiheutti jo melkoisen kivistyksen niin kaksi jättiläistä, en yhtään ihmettele sun huutamista.

      Onko se hurjaa se alakautta tyhjentäminen? Kuvittelen täällä puolen metrin mittaista sukkapuikon paksuista neulaa mikä työnnetään jostain läpi mitä en halua edes ajatella. Onko sillä vaan selvä, että se toimenpide ja sitten olet oma itsesi?

      Poista
  23. Laitoin s-postia tulemaan! Kiitos! Ja voimia sinulle kovasti ja kyllä on upee saavutus-20 kg! Sulla on ihana tyyli kirjoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastailen sulle jahka suomi24 saa jonkun remonttinsa tehtyä kun nyt ei pääse tuon sähköpostin käyttäjät posteihinsa kiinni :) Kiitos :) Upein saavutus on jos se paino myös pysyy pois tulevaisuudessa :D Kun tuo leikkaus ei enää paina niskaan niin tulee kiusaus herkemmin :)

      Poista
  24. Kyl nyt Nooralla on onnea ollut rutkasti! Onnea vielä lisää:)
    Juu, saa tuon kuvan ottaa arvontamainostukseen. Nou hätiä siis.

    Samoin,olen surkea blogien lukija tätä nykyä, kun aikaa ei vaan tunnu olevan tarpeeksi kaikkiin ponnistuksiin. (Ummetus...) Vaan kovasti olet ponnistellut teinin.. eikun aikuisen synttäreitten kanssa, mutta nyt se on se pahin pelko pois.. Tuli mittari täyteen peloista huolimatta. ;) Mun poika on jo kohta 20, joten seuraava etappi, K-20-baarit, edessä... Eih! Äitien sieluihin sattuu nähtävästi joka ilmansuunnalla yhtä kovasti nämä vastaavat tunteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätän kuvan sitten paikalleen :)

      Juu, synttärit oli tullut vietettyä sillä aikaa kun äiti oli sairaalassa vahvasti lääkittynä :D Kun olin tarjonnut pojalle, että ottaisi isän mukaan turvaksensa niin nyt olen vaatinut ottamaan isän seuraavalla kerralla mukaan. Meidän aikuinen lapsi oli tuhlannut rahaa reilun kympin joten saa ottaa isänsä mukaan ja opettaa miten sillä rahalla pärjäsi :D Mies saa seuraaviin pikkujouluihin mukaansa kylkiäisen :D

      Kyllä se äitien sielu taitaa olla sellainen, että vaikka paperilla on täysi-ikäinen niin lapsi on itselle lapsi. Tuollainen K-20 baari saa pelon pintaan.

      Poista
  25. Kiki onnea painonpdotukseen. -20 kg on ihan mielettömän hieno saavutus. Tsemppiä myös operaatioon. Kiva oli taas lukea kirjoitustasi. Sinulla on niin mainio tyyli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Operaatio meni hyvin ja pääsin seuraavana päivänä jo pois :)

      Poista
  26. Mahtavaa!! -20kg! Wau! Kerro ihmeessä lisää ja jos sulla (oikeasti!!) on jotain vinkkejä, reseptejä tmv joilla olet vastustanut herkkuhimoa niin anna tulla, kiitos!! Nimim. tarpeeseen!!
    Lähtikö kystan mukana lisää kiloja :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt täytyy heti alkuun sanoa, että lähtöpaino oli niin valtaisa, että se vähän himmentää tuota kilomäärää. Siinä tuntuu jo pienikin energiavaje lantuvissa :D Sellaisia naturdiettejä olen juonut kun ne aiheuttaa mun mielestä aivoille melkein suklaata vastaavan reaktion. Ensin kyllä ajattelin niiden olevan e-koodeja sisältävää sontaa purkissa, mutta jos mää vetäisen pussillisen perusirtokarkkeja niin ei nekään mitään terveysruokaa ole :D Ja ajattelin niiden olevan törkyhintaisia, mutta en mää valita silloinkaan kun ostan belgialaisia käsin tehtyjä konvehteja :D

      Suuri asia on kyllä ollut kun käyn hoitajalla terveyskeskuksessa punnituksissa. Mulla on hirveä kilpailuvietti ja haluan sinne aina pienemmän lukeman kuin edellisellä kerralla :D

      Sitten olen kohtuullistanut; jos tekee mieli suklaalevyä niin olen syönyt patukan. Jos on tehnyt mieli sipsiä niin sitten maissinaksuja ja dippi. Hyvä makearesepti on kevytkermaviili, makeutusainetta ja kanelia. Sitten sinne dipaten vaikka omenaa. Mun aivot on ohjelmoitu kuvittelemaan, että jos siinä on kanelia niin se on herkkua :D

      Kystan mukana, sitten kun tikit oli sen verran hyvät, että uskalsin pyöräyttää mittanauhan ympärille pöpöjä pelkäämättä, oli lähtenyt 4 senttiä ympärysmitasta paksuimmasta kohdastani. Mutta kun oli monta päivää aika heikkoa ruuan maistuminen niin voi siinä olla painon putoamisellakin osansa. Ennen sitä leikkausta vatsa tuntui oudolta, joten kyllä se saattoi turvottaakin, kun jossainhan sen ylimääräisen muodostelman piti olla.

      Poista
    2. Älä yhtään vähättele :) ! Parikyt poistunutta kiloa on Mahtavaa!! :) ♥
      Mie hörpin just noita Naturdietteja viime laihdutuksella ja söin suklaapatukan korvikkeena Easydietin sellaisia pieniä proteeinipatukoita.
      Nyt estää kaks asiaa. Yks on se et mulla alkaa naama kukkia niistä... hmm. Hieman typerää turhamaisuutta kyllä....
      Ja pelkäilen vähän et miten tää entistä herkempi maha tykkäis.

      Poista
    3. Ne taitaa olla kyllä niin kaukana oikeasta ravinnosta ettei sun kannata sun vatsaa nyt niillä ärsyttää. Ihmettelinkin naamaani ilmestynyttä useampaan paikkaan poksahdellutta kukintoa, mutta sehän on sitten se korvike. Pelästyin jo, että se kystan poisto on saanut mun hormoonini hyrräämään ja kohta meillä on kasvamassa pikkukakkonen :D

      Poista
  27. Kävin ekaa kertaa lukemassa. Kauniita kuvia sinulla täällä blogissa. Onnea 18-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  28. Hitsi ku en tienny et asut lähel goodmania olisin pyytäny blogi kahveille:) ootellaan Täälä jo uutta postaustakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pitänyt kyllä tehdä siitä Goodmannista postaus, mutta jonossa on ollut näitä tärkeämpiä asioita :D Tänään pitäisi saada sun pakettikin viimein lähdön meidän eteisen pöydältä kun saan miehen kotiin ihmistenaikaan. Meidän lasta kun on ihan turha pyydellä käväisemään postissa :D

      Poista
  29. Minä kiitän tuhannesti!<3

    VastaaPoista
  30. Este año como cada año, nuestro tren parara en alguna estación, depende de cada uno de nosotros dejar ir a la tristezas, miedos, frustraciones, malos momentos, desamor. Agradece a cada uno de ellos.. su compañía y sus enseñanzas, aunque hayan sido dolorosas, déjalos ir, déjalos bajar de este tren. Deseo que en esta parada, a tu tren suban miles de bendiciones, sueños alcanzables, amor, abundancia, fuerza y determinación para seguir tu viaje.
    Hoy en mi vagón quedaran puestos desocupados y espero te sientes a mi lado para compartir junt@s este nuevo viaje. FELIZ NUEVO COMIENZO EN ESTE AÑO 2015!!!

    Gracias por compartir este hermoso blog!!

    Con cariño Victoria

    VastaaPoista
  31. Kohta varmaan tulee uutta luettavaa .. Sillä välin onnea niille 12 vuodelle ja hyvää ystävänpäivää ❤️

    VastaaPoista
  32. Olen tosi nuija, kun en ole kikkaillut täällä moneen aikaan. Mutta nyt lukaisin tämän stoorin, jota ei kyllä kehtaa lyhyeksi moittia. Tenat ei aina naurata, kun pitäisi mennä itsekin uudistettavaksi monella tapaa, sekä ylä- että alapäästä:) Oma kasvini kasvaa ja voi ilmeisen hyvin, siitä en luovu aivan heti, mikä lienee myooma, pitäähän sitä kohdussa jotakin kasvattaa kun ei kakaroita ole voinut enää vuosikymmeniin, tosin minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa vaikka ilman vehkeitä. Toivon että voit hyvin ja yritän kurkkia ahkerammin kuulumisiasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä naisilla on siellä noita kasvatusalustoja useampi. Hyvin voin jo ja reissu sujui mallikkaasti vaikka olin vielä reippaasti yli sen painorajan, että olisi pitänyt leikata Tampereella :)

      Poista
  33. Meillä on kotona ollut jo säätöä tuon ihanan voittamani hyllyn perusteella! Esikoinen haluaa sen omaan huoneeseensa ja minä ja mies makkariin! Uutta porakonetta odotellessa ehdimme skabailemaan hyvin ;) kiitos vielä tuhannesti !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä äideillä taitaa olla sellainen taipumus, että jos teillä esikoinen vielä haluaa sen omaan huoneeseensa kun porakone tulee, niin hän taitaa hyllyn napata :D Lapsille on joskus niin hankala sanoa ei :D

      Poista
  34. Uijui! Miten upea ilmestys tuo kukko! ♥
    Rakastan kaikkea kana/kukkotavaraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sitten iski valkoisen himo ja tuunailin sen tavallisen värisestä kukosta paukkumaalilla :) Jos tarkkaan ei katso niin ei näe maalin valumista :D

      Poista