torstai 12. syyskuuta 2013

Arvonta




Ehtisitkö lähettää synttärikortin 11 vuotta täyttävälle Ellille?  Täältä löydät lisäinfoa.



Sitten arpomiseen:

Sivunnäyttöjen määrä pingisti jo yli 40 000. Kyllä se on mitä mainioin syy arpoa. Koska en ole matemaattinen niin olen aiemmin pidättäytynyt lisäarvoista, mutta nyt siippani, jolle laskento-oppia on jaettu kauhalla (Sai ilmeisesti minunkin annokseni?) teelusikallisen sijaan on lupautunut palkinnon sponsoroimisen lisäksi huolehtimaan arvoista. Nyt saa jakamisesta bonusarvan. Jos olet sellainen anonyymi niin laita joku nimimerkki. Jos teitä sattuu olemaan kaksi niin laitan Kustiin polkemaan voiton osuessa anonyymin kohdalle ensimmäisenä kordinaattinsa ilmoittanutta vastaajaa kohti.

Siis:
1 arpaa kommentti
2 arpaa linkitys


Arvontapurkkini kannen suljen 30.9. ja hölskytän sekaisin. Uhkauskiristyslahjonta-periaattella valjastan puolueettoman pikku pilttini töihin ja ilmoittelen voittajan. Seiskapäivää lehdessä ei ole vielä telkkarin ohjelmatietoja sinne kuun lopulle asti, joten pienen varauksen pidän itselläni, että saattaa mennä seuraavalle päivälle jos töllöstä tulee jotain äärettömän mielenkiintoista ja unohdan koko arvonnan. Tai jos Johanna Tukiainen marssii BB-taloon.


Osallistukaa, pliis. Mulla on ollut surkea viikko ja jos kukaan ei osallistu niin kaivan peitoista poteron sänkyyn enkä nouse viikkoon ylös.


Surkeus 1
Olen pilannut lapseni elämän 97 euron takia. Meitin muksu on mallia pituutta 185 senttiä ja hartioiden kärkiväli on mallia mainio tulevaisuus portsarina. Se muksu sitten meni ja riuhtaisi pesäpalloilun kasvattamalla hauiksellaan käsijarrun poikki mautostaan. Uuden osan siihen sai netistä omasta mielestäni roimasti halvemmalla ja nuukana ihmisenä käskin siipan tilaamaan sen sieltä ja tuomitsin lapsiraukkani olemaan 4 päivää kestävän toimituksen ajan mun, miehen tai kavereidensa kyytien varassa.

Kävipä sitten niin, että aamusella tuli kiire lähteä viemään vekara opinahjoonsa. Matkaan kuluu meitsillä runsain mitoin aikaa, koska lapsukaista siteeratakseni "Pysähdyn päästämään joka v*tun jalankulkijan tien yli." Jätin jopa kännykän hätäpäissäni kotosalle. Vähän ennen koulua olevissa liikennevaloissa muksu tempaisi reppunsa käteen, otti ja lähti. Kun se oli muutamia askeleita kulkenut niin tajusin sen pakarassa paistavan sellainen pitkä tarra mitä ne laittaa Dressmannilla vaatteisiin. Se muksu oli siis peffasta polvitaipeeseen täynnä kokomerkintää. (Koska olen sellainen nuuka niin en anna irrottaa tarraa ennen päälle sovitusta. Pelkään ettei ne ota niitä takaisin. Ja koska teiniä kiinnostaa farkkujen sovittelu kuin kilo kiviä oli ne maanneet vaatepinossa pari viikkoa. Ei sitä lappua kumpikaan enää muistanut.) Ja minulla, joka ei koskaan poistu postilaatikkoa pidemmälle ilman luuria, ei ollut matkassa puhelinta.

Tätä nyt ei kotosalla kukaan usko, vaikka sen tempun todistettavasti suoritin; paikallistin nappulan mistä apukuskin puoleinen ikkuna aukeaa, osasin painaa sitä ja ajelin hiljaa lapsen rinnalla ja huutelin auton akkunasta. Lapsi tuijotteli meitsiä pistävällä lasittuneella katsella ja vedin asiasta johtopäätöksen ettei se varmaan kuule meikäläistä. Koulun edessä olevalla kadulla ei ollut sellaista parkkipaikkaa, joka olisi soveltunut vaillinaisille auton hallintataidoilleni. Sellaista, jossa on tilaa ympärillä 8 metriä jokaiseen ilmansuuntaan. Taskuparkkeeraus oli siis poissuljettu, joten hurautin sinne koulun pihaan ja syöksyin pelastamaan lapseni tulevaisuudelta, jossa hän kantaa loput oppivuotensa lisänimeä 34 tuumaa. Sehän sitten yritti sitä normaalia, ettei me muka tunneta toisiamme. No haloo, puolen lukiota on käynyt meillä. Syöksyin ohjuksen lailla sinne peffapuolelle ja yritin tarttua siihen tarraan. Lapsi vastusteli husuttelemalla mua kauemmaksi, mutta mulla oli vaan yksi missio mielessä ja se oli saada se tarra irti. Oli kuulemma näyttänyt ihan härkätaistelulta, että olisin yrittänyt puskea ja  matadori yritti hätistellä. Siinä sitten muutaman ympyrän verran jahtasin muksua, kunnes sain saaliin kynsiini. Tätäkään ei kukaan usko kotosalla, mutta ylpeänä mainitsen peruuttaneeni auton sieltä pihasta kadulle. Enkä edes soittanut keneltäkään ohjeita. Juu, minullahan ei sitä puhelinta ollut, mutta en soittanut.

Menin sitten kurkkaamaan netistä, että se härkätaistelu kestää yleensä kaksikymmentä minuuttia per härkä. Lohduttelin lasta sillä ettei siinä nyt onneksi koko erää mitelty. Vastaus oli täysin painokelvoton ja painottui aikalailla tuonne hilloviiva osastolle.

Nyt se lapsukainen sitten kulkee kotosalla kätösissään kirkkaan punainen teepaita. Kun se kuulemma pelkää, että aion taas hyökätä. Ohittaessaan meitsiä se huutelee "Ole, ole." Väliin se ripottelee lauseita, jotka painottuu sinne vee-osastolle; "Kyllä kannatti v*ttu säästää 97 euroa. Kyllä oli sen arvoista."



Surkeus 2
Kaiken kukkuraksi en ole ainoastaan paska vanhempi vaan olen ilmeisemmin vielä paska puutarhurikin. Mitä sanotte tästä; kurpitsa pakenee kasvimaaltani sementille...




Surkeus 3
Voi ei, taas täältä irtoaa BB-juttu, vaikka olen tietoinen ettei niitä saisi olla. Siellä oli viime viikolla äänestyksessä Frederik. Ja siinä häätöäänestyksen mainoksessahan sanotaan "Anna äänesi." Minähän marssein sängynpäätyyn ja ajattelin tarjoavani miehelle kunnon shown. Totesin puolisolle  "Ajattele mitä tapahtuisi jos antaisin ääneni Reetulle?" Siippa oli vähän kummastuneen oloinen, ja totesi vaan "Jaa-a?"  Virkoin miehelle "Näin siinä kävisi" ja kajautin ilmoille "Tiiitanik, rautavuooooooori. Tiiitanik, rautakuooori." ja hetkutin itseäni sen verran kun rohjon selkäni kanssa uskaltauduin. Koska niinhän siinä kävisi jos Reetu raukka joutuisi keikoilla käyttämään mun ääntä, joka muistuttaa joikausta yhdistettynä liitutaulua raappiviin kynsiin. Olenkohan tullut maininneeksi lapsukaiseni ensimmäisenä muodostaman lauseen aikoinaan olleen "Älä laula."

Siis oikeasti mun minimaalisella huumorintajulla mitä mainioin vitsi. Mitä tekee mies? 14 yhteistä vuotta ja ensimmäisen kerran se jättää nauramatta mun vitsille. Tuijottaa vaan meitsiä täysin sanattomana kauhusta laajenneet pupillit silmissään.
Se kuulemma vaan yllättyi; Siitä, että osasin hoilottaa sen biisin. Siitä, että vääntelin tanssimooveja. Siitä, että tilanne tuli vaan niin äkkiä. Yhtään se ei kuulemma häkeltynyt niistä entisistä puuterinvärisistä nykyisin useiden pesujen jälkeen yrjön värisistä koon 58 mummokalsareista, jotka annoin miehelle käteen heitettäväksi sille Frederikille lavalle...


Lapsi on kieltänyt nolojen asioiden vapauttamisen nettiin. mutta laitan sen tänne pohjalle ihan huomaamattomasti.  Se mitä kailottelin sieltä apukuskin (Pakko nyt käyttää sitä sanaa koko ajan kun opein uuden autoilutermin.) puoleisesta auton ikkunasta hädissäni ja paniikissa oli "Sulla on Ressmänni hanurissas."

178 kommenttia:

  1. Silmiä pyyhin, oijoi..mä niin osaan kuvitella oman pojan vastaavaan tilanteeseen kun kiljahtelisin sangen kuuluvalla äänelläni Resmannista hanurissa...kyllä vaan naurattaa :)

    Mutta asiaan:
    Mukana arvonnassa, sekä kommentilla että myös jakamalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää niin odotan, että tuota lasta alkaa naurattaa ja lopettaa mielenosoittamisen :D Sitä saan kuulemma odottaa pitkään :D

      Poista
  2. Voi että on ihana lukea noita sun postaksias, suurin piirtein nauran ääneen täällä, kun kuvittelen tilannetta..mullon kuule hyvä mielukuvitus :D pelästyin jo et olet hävinnyt koko blogimaalimasta, kun olit pannu "oven" säppiin..onneks palasit, mun oma hyvän mielen tuottajani :) ...ai niin ja kaikilla mahdollisilla arvoilla mukana ! mun on saatava toi puntari se on just sellanen minkä haluaisin IHANA!!!

    Mukavaa torstaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliaikainen säppi vaan ja takaisin ollaan :) Hirmuisen hyvää torstaita myös sinulle!

      Poista
  3. :D Kylläpä tuli taas muutama vuosi ikää lisää.. KIITOS siitä :)
    Ja Ellille laitan kortin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :) Toivon niin kovasti Ellille oikein jättimäistä korttisadetta :)

      Poista
  4. Tästä on hyvä aloittaa tämä torstai... hymyssäsuin ja kiitoshan kuuluu sulle :D

    Ainiin... oon yhdellä arvalla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhasta tottumuksesta meinasin sanoa, että lisään arvan, mutta se on nyt tuo siippa joka niistä arvoista pitää huolta :D

      Poista
  5. Ääk, Kiki, mullakin on ollut kurja viikko, mutta piristit sitä just roimasti. Mä jopa tyrskähdin kolme kertaa, enkä tällä kertaa itkun vuoksi. Toivottavasti meidän viikonloput on parempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätetään yhdessä, että viikonloppu on parempi :)

      Poista
  6. Mukana kahdella arvalla.

    Aijai, kylläpäs sai taas nauraa maha vääränä :D
    Olé! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota heittomerkkiä en osannutkaan lisätä :D

      Poista
    2. En kyllä uskalla mennä kysymään lapselta mistä näppäimestä se tulee :D

      Poista
  7. No huh, osallistun yhdellä arvalla! siis huh, koska vihdoin pääsen blogiisi! Tässä oli tovi, ettei auennut mulle lainkaan, joten sitä huokailen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän aikaa säppi, mutta täällä taas :)

      Poista
  8. Hi hii, lapset osaavat aina olla niin kovin herttaisia ja arvostaa vanhempiensa huolenpitoa. .D

    Kuva jaettu Sonnihaassa eli kahdella arvalla mukana!

    Olipas piristävä kaffetauko töiden lomassa, kun kävin samalla tätä lueskelemassa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, ei yhtään arvostanut huolenpitoa vaikka olin aivan paniikissa. Kyllä se olisi pitänyt huomata mun normaaliakin kimeämmästä äänestäni :D

      Poista
  9. Auts *kikattaa*. Mulle myös aina sanotaan, että saisin olla laulamatta :l Outoa, eikö? :o

    Juu, jos sä jakelet, en voi olla osallistumatta! Mutta toisaalta, mä en ole Naamatussa jakelemassa, joten... sorry :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mussa on tullut Luojalla joku virhe kun olen saanut kovan tarpeen lauleskella mutten saanut yhtään lauluääntä :D

      Poista
  10. MÄÄ ULVON!!!!!! Ihanaa kun olet linjoilla ja osallistun arvontaan vaikka unohdin jo sun tarinoita lukiessa mitä oli palkinnoks ;)))))

    VastaaPoista
  11. Siinäs näit! Nauroin niin että unohdin sanoa et kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  12. No noi jutut kyllä pelasti mun surkeen sairaspäivän. Hih :D

    Arvontaan lähden yhden arvan voimin

    VastaaPoista
  13. Mä osallistun arvontaan yhdellä arvalla. :)

    Sulla on ollut kunnon toimintaa, että tarran sai pois farkuista! :)

    Mä olen joskus mennyt valmistajan pahviläpyskä uusista farkuista roikkuen ja sitten nolotti, kun huomasin, että pahvi on näkyvillä farkuissani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen pahviläpyskän oli lapsi onneksi huomannut. Se siitä olisi vielä puuttunut, että olisin alkanut irroittaa sitäkin :D

      Poista
  14. Ehdottomasti mukana kahdella arvalla!

    Voi luoja, sain taas päivän parhaat naurut näistä jutuistasi :D Mun mieheni saisi kyllä vastaavan sätkyn jos minä alkaisin mylviä Reetua tai ihan mitä muuta tahansa, laulutaitoni on jokseenkin yhtä hyvä kuin sulla.

    Ressmänni hanurissa! Mulla on vielä paljon opittavaa lasten nolaamisessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut lisätä, että älä kokeile tätä kotona tuohon Ressmänniin :D

      Poista
  15. Vastuksista huolimatta en voinut olla nauramatta varsin eläväiselle kuvaukselle tapahtumista ja varsinkin tuo viimeinen, suuressa hädässä huudettu lause sai aikaan tutun hytkymisen ja räkätyksen. Teillä ei nuo tilanteet lopu ja mikä parasta (näin lukijan kannaalta), nyt ne ovat saaneet ulkomaisia vivahteita härkätaistelujen myötä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopu tilanteet ja mää pelkään vuosikymmenen päästä maksavani kalliita terapiaistuntoja tuolle jälkikasvulleni :D

      Poista
  16. No kaks arpaa, kuis muuten. Sää oot hyvä äiti ko vaaroja pelkäämättä ryntäät pelastammaan poikas kauheelta kohtalolta. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siinä vaaroja, saattaisin olla vieläkin siellä koulun pihalla yrittämässä peruuttamista :D

      Poista
  17. Yks arpa mullekki, ni!!
    Eläväinen on just passeli sana tälle tarinalle taas, joka pisti väkisinkin nauramaan. Sä oot kyllä mahoton :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä ajattele selkeästi kun menee paniikkiin :D

      Poista
  18. Hauskasti soi hanuri! Säästäminen on kunnia-asia kuten kertomuksestasi huomaa ja lasten kaitseminen melkeen aikuisena samoin. Härkä kun olen, nautin suunnattomasti punaisen t-paidan tulosta tarinaan ja melkeen kuvittelin itseni paikallesi. Härkä kun olen.
    Itselläni on myös noita portsarin kokoisia poikia, itse olen perinyt leveyteni pieneltä savolaiselta ja pituuteni typisteäen pohjanmaan lakeudelta. Näillä mennään arvontaa kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistun tartuttamaan piheyden tuohon jälkikasvuunkin ettei se opi säästämisen tuottavan häpeää ja mielipahaa :D

      Poista
  19. Siun jutut on aivan mainioita,täällä käkätetään melkein pissat housussa:) lapsukaiset ei aina (yleensä koskaan) osaa arvostaa avuliaita vanhempiaan. Yhdellä arvalla onnea kopasemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se sitten aikuisena muistelee ja arvostaa huolenpitoa :D

      Poista
  20. Yhdellä arvalla mukna onnea koittamassa.
    Oot sie vaan mainio paidan heiluttaja, mie taitaisin tehä samoin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se äidinvaisto voimakkaampi kuin järki :D

      Poista
  21. Sulla on niin hauskat jutut, että pakkohan tänne on liittyä lukijaksi vaikkei siitä lisä-arpaa herukkaan, kahdella kumminkin mukana :D

    VastaaPoista
  22. Voi jestas... eikö se ollu yhtään kiitollinen sulle siitä, että pelastit sen nolostumasta se Ressmanni hanurissa???! Kiittämättömyys on maailman palkka, sano.
    Mitenkä tuon pilkun nyt saikaan een päälle... ole´ ... ei noin... olé! JESS! Oo ja ällä ja sitten napista misson kaks pilkkua eripäin ja ee.

    Mie yritän laittaa toisenkin arvan verran linkkiä blogiini. Vaikkei sillä kyllä lukijoita järin paljon olekaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Òle! Onnistui :D En mää lapselta sitä olisi ihan lähipäivinä uskaltanut kysyä. On se niin ärhäkkänä :D Laitetaan kaksi arpaa :)

      Poista
  23. Moi,
    jostain tupsahdin arvonnan siivittämänä sivullesi. Hauskasti kerrottua elämää. Näitä on palattava uudestaankin lueskelemaan.
    Kahdella arvalla lähden onneani testaamaan....

    VastaaPoista
  24. Usko vaan joku päivä poika nauraa :D Ja jotkut firmat vaan on hanurista :D

    Sano arvonnanhoitajalle että mä olen kaikella mahdollisella tavalla mukana arvonnassa, siis niin monella arvalla kun niitä vaan saa. Mulla olis tollanen samanlainen punainen vaaka joka on jollain kumman konstilla hörpännyt vettä sisäänsä niin saako sen antaa vaihdossa?

    Terveisiä Hämeenlinnan rajamailta, ihanaa kun säppi aukesi! *tekee hullun lailla aaltoja*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säppi on auki ja päästelee maailmalle BB-postauksia vaikka se on vallan kiellettyä :D Joskus tutkein netistä miten saa lukijoita (Muitakin kun siskoni) ja löysin ohjeet menestyvän blogiin. En ole kyllä noudattanut :D Jos tuo mun puolueeton arpojani nostaa sun arvan niin kyllä mää voin ottaa sen punaisen vaihdossa :D

      Poista
  25. Tosi kiva lueskella postauksia. Perheessä on elämää. Yksi arpa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääntä ja elämää, kyllä :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  26. "Mukavaa" että muillekin sattuu ja tapahtuu...
    Mukana yhdellä nauravalla arvalla.
    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mä en kestä! :D Pakkelit valuu pitkin poskia, kun naureskelen täällä yksikseni. Kiitos illan piristyksestä! :))
    Arvontaan kahdella mukaan.

    VastaaPoista
  28. Oikeasti - mä en kestä :D. Sinun pitäisi olla kirjailija ja ostaisin kaikki sun kirjat kun ne todennäköisesti olisi vaan niin hauskoja :). Vedet silmissä hekottelin äsken ja luin tätä päivitystä. Vähintäänkin yhdellä arvalla mukana. Mukavaa loppuvikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetään harkintaan jos joskus lopetan tämän kotiäiteilyn :D Oikein hyvää loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  29. Väiski osallistuu bloggaavien kissojen sarjaan. :-)

    VastaaPoista
  30. Hih, nauroin taas niin makeesti sun jutuille! Kiitos nauruista. :) Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  31. Kiksautit sit kisan kera kehiin jälleen. Yhdellä mukaan ja myöhemmin mainostan kirjoituksessani linkin kera. ;) (Siitä voisit antaa puolikkaan arvan ja sit mainostan toisessa blogissa kirjoituksen kera ja voit antaa toisen puolikkaan arvan ni saan yhden kokonaisen!) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tätä Kiksauttajaa viime aikoina käytetty :D Arpojen kanssa menin jo sekaisin, mutta onneksi tuo mies pysyi kärryillä :D

      Poista
  32. Todellakin hauskoja tarinoita blogissasi! Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla olen mukana, koska en osaa linkittää..senkin tekisin ja kirjoittelen kotikirppunen blogia..
    haa taas... hyvä teksti.. :)

    VastaaPoista
  34. Kaksi arpaa kiitos!

    Ja kiitos taas nauruista. Meinasi sohva kastua kun hihitin maha kippurassa tota kokolappua.. :D resmanni! Haha, voi lapsiparkaa. Saiko se sitten lisänimen Härkätaistelija?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuo tilanne nyt vähän tulehtunut, mutta kyselen lisänimistä kun tuo jälkikasvu vähän rauhoittuu :D Laitetaan kaksi :)

      Poista
  35. Yhdellä arvalla mukana ja kiitos, kun palasit! Olin jo huolissani, että noinkohan se Kiki katosi kokonaan blogistaniasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takaisin taas, oli vaan väliaikainen säppi :) Laitetaan yksi :)

      Poista
  36. Pakko on osallistua, kahdella arvalla mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samaa mieltä :D Pakko osallistua kaikkien :D

      Poista
  37. Olipas noloa:) siis pojan kohtalo..
    Kahdella änkeen mukaan,jos vaikka jotain heruisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se poikakin sanoo vaikka kovin yritin puolustella itseäni :D Laitetaan kaksi :)

      Poista
  38. Voi luoja mä repesin....

    Kiitos nauruista ja uuteen nousuun vaan!

    Katinka

    VastaaPoista
  39. Ihana postaus näin aamun kunniaksi. piristi kyllä viikkoani muutenkin. meillä ollu lievästi sanottuna ihan perse viikko kaikilla! ja äiti ihmisenä sitä sitten huolesta ymmyrkäisenä,..well anyway kahdella arvalla mukana. mie niiiiiiin tahdon tuollasen vaa an ja en ikinä sellasta löydä mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää lähetän sulle myötätuntoisen ajatuksen. Toivottavasti seuraava viikko on parempi :) Laitetaan kaksi :)

      Poista
  40. 2 arpaa! Ihan huippu palkinto, jonka tahtoo HÄN....:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia lapsi arpoo etten anna tahtomisten vaikuttaa :D Laitetaan kaksi :)

      Poista
  41. Kiitos taas päivän pelastuksesta! :D
    Kahdella arvalla mukana ja peukut pystysä.. Tommosta mää oon aiiiiina halunnu!! :D

    VastaaPoista
  42. Voi luoja, mitkä naurut postauksesi aiheutti, ei hyvää päivää sentään :`D! Teinarit on niin ihania ja niiden kanssa sattuu ja tapahtuu, hehheh :D!! Mukana yhdellä arvalla, todellakin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinarit on ihania, silloin kun eivät ole äkäisiä :D Lisätään arpa :)

      Poista
  43. Kahdella arvalla mukana Kikin kivassa arvonnassa! :) ♥

    VastaaPoista
  44. Laitoin linkkiä Kotipellolle arvonnasta.. Ja kiitos taas =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös itsellesi :) Kävin taas saamassa ideoita :)

      Poista
  45. :)!!!!!! Yhellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  46. Osallistutaan osallistutaan! Täytyyhän varmistaa joku pois sängynpohjalta :)Ja terkkuja myös mussukoille ;) JOS meistä jompi kumpi voittaa, niin laita osoitteella Herra Blackie, (tai rouva Helena), Visakankaantie 40 84100 Ylivieska.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä onkin miehellä pohdittavaa montako arpaa laitetaan kun Herra Blackiekin osallistuu :)

      Poista
  47. Yhdellä arvalla mukana. Olipa hauskasti kirjoitettu tarina. Sinä olet oikea sanataituri.

    VastaaPoista
  48. EI saaaaaa!! Mun iksiaksesta kipeä pyllyn puoliskoni ei kestä :D!! Tuota Tiiitaanikkia siis :D!!

    Ja tottakai osallistun osallistun arvontaan!! Yhdellä nyt aluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nunju, anteeksi. Mää totisesti tiedän ettei sellainen kipiä pylly tykkää yhtään tärinästä. Onneksi tämä ei tullut ääniraidalla :D Voi se kyllä olla, että se olisi itkettänyt eikä naurattanut :D

      Poista
  49. Tiitaanik, go Kiki go! Mukana arvonnassa kahdella arvalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittaako tämä, että mulla on lupa vetäistä se Titanikki uudestaan :D Laitetaan kaksi :)

      Poista
  50. Osallistun yhdellä arvalla!
    holopaisen_veera[at]luukku.com

    VastaaPoista
  51. Ai kauhistus, olipa sattumuksia. Täälläkin tahtoo välillä mun vitsit mennä mieheltä ohi. :D
    Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  52. Helekutin hauska posttaus!! :) kahella mukana ehottomasti! :)

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla mukana!
    Onneksi olet takaisin, vaikka on ollut muuten kiirettä, niin silti olen ehtinyt moneen kertaan kaipaamaan ihania juttujasi!
    Ihmeen pienestä nuo lapset saavat angsteja ;-D

    VastaaPoista
  54. Juu, huomasin. Ja maastouduin turvaan pöydän alle :D No nyt muistan sen olevan metallinen, ei siis hätää :D Laitetaan arpa :)

    VastaaPoista
  55. Voi, sä kyllä pelastit mun tooosi surkean päivän ja illan tuolla postauksella :)
    Sieluni silmillä näin sun ponnistelut tarran saamiseksi :)
    Arvalla tavoittelen voittoa kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että olin avuksi :D Laitetaan yksi arpa :)

      Poista
  56. Voi taivas että mä sain hyvät naurut!! Silmät vettä valuen nauran täällä. Missä sä oot piileskelly ko vasta nyt löysin sun blogin. Musta tulee tästä lähin sun vakkarilukija. Käsittämättömän ihanasti kirjotat, ja sit ko lukijana on tämmönen jolle on suotu jonku muunki osuus mielikuvituksesta, niin silmien eessä vaan vilisee kuvat ko luen tuota sun tekstiä! Suunnaton kiitos mun päivän pelastamisesta ja todella hyvästä mielestä!

    Ehdottomasti osallistun arvontaan, kolmella arvalla. Laitan linkkiä mun blogiin. Kiitos vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän mää olen ollut jo pari vuotta :D Mukavaa kun nyt löysit perille, ilostun aina kauheasti uusista lukijoista ja tiedotan asiasta koko suvulle :)

      Poista
  57. Tänne en tule enää ikinä, äläkä usko tätä, mutta tämä ottaisi yhen arvan ohimennen. Ja niin tyhmä kun kysymys onkin enkä usko että vastaat niin muistatko mikä oli Roxin sivu kun sen kuva ei aukea sen sivuille vaan lukemilleen enkä jaksa enää arpoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tottakai; yhden löydät täältä http://luulinajatelleeni.blogspot.fi/ sieltä löytyy Autiolla saarella kaksi viikkoa ja toinen löytyy täältä http://kuristavakirsikka.blogspot.fi/ sieltä löytyy lukupäiväkirja ja ihanat ruokaohjeet löydät täältä http://pullaatipullaa.blogspot.fi/

      Poista
    2. Kiitos Kiki, tämä unohtui kun voihotin heti sinne saarille:)

      Poista
  58. Kokeilen onneani yhdellä arvalla.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana :) Kiitos makeista nauruista! :D

    VastaaPoista
  60. Minäkin koetan onneani yhdellä arvalla. Oli mukavat jutut!

    VastaaPoista
  61. Voi mahdoton, täällä hihitän työpöytäni ääressä ja toivon, ettei kukaan kuule! Loistavaa kerrontaa! :D

    Mukana yhdellä arvalla, minun keittiöni suorastaan huutaa juuri tuollaista vaakaa!

    Terkuin: Misa

    VastaaPoista
  62. Voi vitsi sentään, meikkis naureskelee täällä itsekseen :)
    Yhdellä arvalla mukana ihanassa kilvassa!

    VastaaPoista
  63. Minäkin mattimyöhäisenä ilmottaudun mukaanaan arvontaan :) ja kahdella!

    Sä saat olla ihan onnellinen, että se puoli koulua on teillä käynyt kyläilemässä:
    Johan sulle olisi lätkästy jonkinsortin syyte seksuaalisesta ahdistelusta, kun menit poika parkaa nyhtämään persauksista... siis jos ei olis kukaan äitikseen tunnistanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisivat vielä luulleet, että on joku puuma metsästämässä :D

      Poista
  64. Nyt kyllä tuas naarattaa tiällä yhtä akkoo :D. Minä en tiijä BB-talon jutuista mittään, voishan se olla, että jäisin koukkuun, jos alkaisin sitä seuraamaan. Katoin kyllä iltiksestä, keitä julkimoita siellä möyrii ja köyrii. Ainut sarja, johon mä jäin aikoinaan koukkuun silloin alussa oli Kauniit ja Rohkeat. Se piti mollottaa joka siunaaman päivä ja se sattu tulemaan just ruuanlaiton aikaan, joten meillä ei ollut siihen aikaan muuta kuin eilisen päivän muonaa.
    Kahdella arvalla tulen mukaan. Juu, tallousvaakoo mulla ei ou nuin kunnollista.
    ps. kerro saitko murteesta tolokkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä BB-talosta taitaa olla nyt julkkikset kaikki poistuneet :D Hyvin sain tolkkua murteesta:) Laitetaan kaksi arpaa :)

      Poista
  65. Sulla on ihana kirjoitustyyli :)
    Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Sitten kun saan itseni nauramiselta kasaan niin mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  67. Olet mahdoton! =D
    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  68. Voi hitsi mitä juttuja täällä on :D
    Yhdellä mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  69. Arvalla kokeillaa jos syyspäivään iloa saisi onnettaren avustuksella

    VastaaPoista
  70. Löysin blogisi vasta, jonkun muun blogin kautta. Sähän oot ihan hervoton epeli... siis ihan pakko on käydä ensin pissalla, ennenkuin alkaa lukeen sun juttuja. Jos mullakaan ei ole aina lupa kulkea vapaana, niin kyllä sunkin kohdallas pientä harkintaa sais alkaa käyttämään. Hyväntuulisin ja hauskin blogi, mitä olen ikunansa lukenu. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla, enhän mä tumpeloblondi nyt mitään linkityksiä osaa, mitä sä oikein aattelit. Kun mä kuitenkin voitan, niin mulle voit lähetellä postia Anne-Marie Laine Tiiruentie 7 14500 Iittala

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kun nyt löysit :) Välillä lukijat kommentoivat mun aiheuttavan virtsankarkailua, joten kannatta käydä :D Ai kauheeta, nyt mää kuljen loppuehtoon perheen perässä hokemassa "mun kohdalla saisi alkaa käyttää pientä harkintaa" Mikä ihana kehu :D

      Poista
  71. Onko sulla sähköpostia olemassa, mulla kun ei ole mitään elämää missään sosiaalisessa mediassa, mut postia voisin kirjootella. Anne-Marie

    VastaaPoista
  72. Nää sun tarinat on aina niin mielenkiintosia lukea, kiitos kun jaksat niitä täällä jakaa, niin hyvinä kun pahoina päivinä !
    Kahdella mukana arvonnassa ♥

    VastaaPoista
  73. Ihana paska äiti ja puutarhuri!! Tää ei yhtään sua lohduta jos sanon että 100!!! vuoden päästä poitsu nauraa ja kurpitsoita on syöty taatusti tarpeeks :))))) Ihkua syssyä teitille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAH! Kato ny millai unohtu :) Siis osallistun 2 arvalla..linkitin omaani :)

      Poista
    2. Kurpitsa on pakomatkallaan jo sen verran venahtanut, että kyllä siitä kertaalleen saa tarpeeksi :D Laitetaan kaksi :)

      Poista
  74. Täytyy sanoa, että kyllä repesin lopussa! Tuohan oli mitä mahtavin huuto apparin ikkunasta (lisätään mausteeksi vielä vähän slangia ;) ). Osallistun arvontaan yhdellä ja laitoin muuten linkin Muistikirjaani. Toivottavasti se sopii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sopii :) Nyt mää voin yllättää perheen miesväen ja puhua apparista sen oloisena, että muka tietäisin mistä puhun :D

      Poista
  75. Hauskat jutut! yhdella arvalla mukana maison@luukku.com
    (mä muuten vein lapseni kuoron kanssa laulamaan päiväkerhon joulujuhlassa kotikirkosssamme. illan mittaan kovasti varmaksi selvis monelta tahota että lapseni EI laula tuossa kuorossa...) (seisoi se kumminkin koko esityksen ajan siellä kuoron lähellä, noin 1,5 metrin päässä muista. laulamatta.)

    VastaaPoista
  76. Kaksi arpaa heeeeep! Pitkästä aikaa kommenttien kammessa on hän. Puhelimella ei jaksa nappuloida ja koneella tulee surffattua harvakseltaan.

    VastaaPoista
  77. Täällä teinin kanssa taistelun välissä luin blogiasi, olo kummasti keveni, Kiitos!
    Arvonnassa mukana.
    t.Mainu

    VastaaPoista
  78. Hymyssä suin luen blogiasi , tulen yhdellä arvalla mukaan .

    VastaaPoista
  79. yhdellä arvalla mukana!
    jenniv96@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Vedet silmissä nauran, ihana. Just luin jostain blogista, että että "vanhempien tehtävä on nolata teini-ikäisensä tasaisin väliajoin." =)
    Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tehtäväni suorittanut :D Laitetaan kaksi :)

      Poista
  81. VOi raukkaa kun noin joutui häpäistyksi! :D Olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  82. Loistavaa miten monella tapaa vanhemmat osaakaan nolottaa teinejä. Hauska tarina.
    Arvonnassa olen mielelläni myös arvalla mukana.'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on teinin kanssa mielipide-ero tästä loistavuudesta :D Laitetaan yksi :)

      Poista
  83. Vaikka kaikkensa yrittää teinien eteen, niin eipä kiitosta kuulu koskaan!!!! Ja yhdellä arvalla mukana...
    tiinaliisa

    VastaaPoista
  84. Sait jutullasi aikaan aamun naurut!!!
    Mukana arvalla ja nyt tutustumaan tarkemmin blogiidi!

    VastaaPoista
  85. Ihana blogi:-)
    yhdellä arvalla mukaan
    -Satu
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista