torstai 21. marraskuuta 2013

Aikuisten leikkejä ja lusikka-asento.






Olen mukana Salaisessa jouluystävässä, jossa vaihdellaan paketteja tuntemattoman lähettäjän kanssa ja lopuksi paljastetaan keneltä postia vastaanotti. Sain paketin numero kaksi ja voi miten taas riemastuin. Oi, oi, oi, lähettäjällä on selvä kosminen yhteys mun järjenjuoksuun, koska olin justiinsa tuumaillut, ettei meiltä löydy kivoja eikä minkään muunlaisiakaan adventtinumeroita. Lisäksi meitsiä hemmoteltiin vielä piparimuotilla, tikkarilla, korteilla ja 3d-jutskilla. Nyt ei löytynyt kaapin perukoilta kuin yksi sopivainen kynttilä, mutta kun saan koko rivin aikaiseksi niin numeroista tulee hurjan nätit. Kiitos sinulle Salainen Jouluystävä!

 Puoliso kyseli, että tiedänhän minä ensimmäisen adventin tulevan ensin? Kyllä minä sen tiedän, mutta kakkonen näytti kuvassa paremmalta.







Sitten muihin saamisiin; Sain jo aikoja sitten Ellin plokista haasteen. Ihanaa, kiitos! 

 Kertokaa omassa blogissanne, kuinka riitelette. Näin saadaan ainakin suppea otos siitä, miten suomalaiset riitelevät, yritän tehdä kirjoituksista jossain vaiheessa pseudotieteellisen yhteenvedon omaan blogiini. Haastetta saa myös halutessaan jakaa eteenpäin, mutta toivon, että ilmoitatte siitä minulle, koska pieni tutkija minussa haluaa tietysti mahdollisimman laajan otoksen "tutkimukseeni! 


Koska meillä ei puolison kanssa riidellä ennen tulevaa kesälomaa niin keräsin otoksen meidän normielämästä; Kiki suuttuu. Aloitan mykkäkoulun kiukuissani ja lopetan sen noin 2-8 minuutin kuluttua. Siinä ajassa yleensä tulee jotain asiaa, joka vaatii päästä mun suusta vapauteen.


Televisiolliset suuttumukset:

Mies katselee Hurriganes-elokuvaa, joka ei mun makuuni ollut, mutta päätin olla osallistuva vaimo ja tiedustelin siipalta ohikulkeissani nähdessäni ruudulla vaalean pörröpään "Onko tuo nyt sitten Mike Monroe?"
Puoliso ei saanut naurultaan vastattua.


Töllöteltiin digiboksilta Kiinteistö Kaisaa ja siellä tulee myyntiin asunto ja tontti kuusikossa. Yksi niistä  Kaisan tiimiläisistä kertoo myyjälle  kuusikon olevan erittäin haluttua aluetta. Pohdiskelen miehelle miksi se on nyt niin haluttua, koska kuuset kerää hyttysiä. Ja eikös ne kuuset joudu kaatamaan rakentamisen tieltä, kun paikalle jyrää isoja koneita kaivamaan perustuksia? Me oltiin siipan kanssa lusikassa ja tunsin miehen koputtelevan selkääni rytmikkäästi vatsallaan tiukalla sixpäkillään. Kysäisen puolisolta "Nauraksää?" ja mies vastaa "Se on Vantaan Kuusikko." 


Testilliset suuttumukset:

Tein netissä älykkyystestin ja masennuin tuloksesta. 13 % väestöstä saa sitä mun saavutusta huonomman tuloksen. Mies lohdutteli meikäläistä ja menin hakemaan lohtua myös lapselta. Kysyin häneltä "Olenko mää susta tyhmä?" ja teini vastaa "Et sä äiti penaalin terävin kynä kyllä ole." Voivottelen miten muka mitään mistään kertoisi, että osaanko sijoittaa jossain typerässä testissä jonkun ruudun missä on pallo sisällä kolmion suhteen oikeaan kohtaan? Teroitettujen kynien joukossa seisova lapseni alkaa paasaamaan jostain ongelmanratkaisukyvystä ja jostain mitä nyt en enää osaa sanoa.

Olin justiinsa puolella korvalla kuunnellut uutisista miten monta vuotta on ollut Kööpenhaminassa Tivoli. Näin ollen ei ole mitään nauramista siinä, että totesin lapselle "Mutta kun mua ei vaan kiinnosta monikaan asia, eihän se nyt tyhmyyttä ole. Jos mää haluaisin tietää mikä on Kööpenhaminan pääkaupunki niin tutkisin asiaa:"


Tein netissä testin, joka paljastaa mihin persoonallisuustyyppin kuulun. Vaihtoehtoja siellä oli yhdeksän ja sain siitä sitten tietysti jo kouluajoiltani tutun numeron; nelosen.

Luova Individualisti

Parhaimmillaan: luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen
Huonoimmillaan: loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen
Meillä harrastettiin tämän testin jälkeen aikuisten leikkejä suurella tunteella. Aina kun mies ei pystynyt sanomaan nauramatta, etteivät nuo huonoimmat ominaisuudet yhtään kuvasta meikäläistä niin minä menin ja nippasin luunapin miehen otsalohkoon. (Lapsille tämä leikki ei sovellu tuon nippaamisen takia.) Peliä jatkettiin, kunnes mies alkoi valittaa otsaansa tulevan kohta kuhmun ja huomasin sen ihan oikeasti punoittavan. Nyt sitten mainitsen tähän puolison mieliksi, että lopetin vain koska tiesin miehellä olevan seuraavana päivänä töissä pukupäivä. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että olisin saattanut muuten vielä pari kertaa nippasta. Taidan tänään napsutella vähän taanehtivasti.

Loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen? Jaa minäkö muka? 


Siis kyllä kauppakeskukseen voi eksyä - suuttumus:




Mulle iski parisen viikkoa sitten aivan hirveä himo enkä mä pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Miehellä oli päivystysviikko ja oli vaan kaksi vaihtoehtoa: Hoitelen itse himoni tai sitten unohdan Tiikerin. Virallisemmin Tigerin, sellaisen tilpehöörikaupan. Niiden nettisivut esittelivät joulukarkkeja ja aakkosleimasimia ja mun järkeni sumeni, enkä ollenkaan ajatellut miten selviydyn Hämeenlinnasta Hyvinkäälle. Hyvin sitten kuitenkin pärjäsin reissullani vaikkakin riitaannuin navigaattorin kanssa muutaman kerran. En ymmärrä miksi se hokee mulle kaistanvaihtamista, vaikka olen koko ajan aikeissa sen aivan kohta tehdä? Se on vähän niinkuin asennoitunut siten, etten muka osaa. Sitäpaitsi, eikös se ole sen hommia neuvoa uusi reitti jos hurautan jostain liittymästä ohi? Navigaattori voisi välillä vaikka hokea: "Hienoa Kiki, kaasuttelet jo seitsemääkymppiä satasen alueella. Kyllä se siitä" "Puolen kilometrin päässä olisi hyvä kirppari" tai "Älä nyt tähän tätä jätä. Tuo on kuule pysäköiminen kielletty merkki."

Tähän väliin mainitsisin kun kerran ostoksista puhutaan, että tästä linkistä pääsee Zalandon alennuskoodiin.


Koska mun suunnistustaito on sitä luokkaa, että mut voi viedä omaan pihaan, pyöräyttää kolmesti ympäri enkä osaa enää kotiovelle, oli parasta tehdä kartta autolta Tiikeriin ja takaisin. Kun ei se navigaattori siinä sitten enää auttanut. "Tulit justiinsa hissistä, mene oikealle ja käy varmuudeksi pissalla, sulla on kohta hätä kuitenkin." olisi ollut aika hyvä ohje. Kotosalle perheen miesväki ihmetteli miten olen suoriutunut näinkin haastavasta ostosmatkasta ja esittelin tohkeissani karttaani. Sitten ne ihmetteli miksi siinä kartassa lukee "Ihan normaalia on, se on ok." No koska tiesin jo siinä tallustellessani, etten voi olla kehaisematta myyjälle, että ihan yksikseni tulin ja ihan Hämeenlinnasta asti. Sitten ne nauroi mulle. (Siis ne perheen miehet, se myyjä tuijotti mua vaan hämmentyneenä.)  Lapselle en tietenkään voinut suuttua, mutta siipalle suutuin senkin edestä. Olin sentään yksin poissa kotoa ja koti oli 45 minuutin päässä. 

Niin juu, suutuin minä siitäkin, että mies virkkoi piirrokseni nähtyään; "Oliko sulla lumiketjut renkaissa?"



Tarviiko se nyt toistaa? - suuttumukset:

Lähdettiin siipan kanssa kirjastoon ja lapsukainen ilmoitti lähtevänsä samalla kyydillä Pesälle. Mies nousi  viemään roskikseen kuskin oven sivutaskusta löytyneet "muutamat" karkkipaperit. Siippa jätti auton oven auki (varmasti tahallaan) ja sisävalo paloi. Oli pimeää eikä ulos näkynyt kun se sisävalo heijasteli. Sieltä tuli letkassa ensin mies, sitten paskanaapuri ja sitten meidän muksu. Koko matkan puoliso ja teini väittivät, että paskanaapuri oli aivan varmasti kuullut mun aikani kuluksi hoilottelevan "Ei pysty joraan, ei todellakaan, sillä tää outo rytmi on kovin kummallinen."

Tiedättekö kun pienillä lapsilla on omia sanoja. Kun lapsi muodostaa sanan vähän sinnepäin. Meillä niitä on käytössä vieläkin ja maissi on hapahapa ja pankkiautomaatti pankkimaatti. Tissiliivit on tissiliinat ja maksapasteli on maksapasteijaa. Koska me ollaan puolison kanssa aavistuksen verran lapsellisia niin meillä on myös puhekielessä käytössä teini-ikäisen muodostama oma sana. Hän kerran äärimmäisessä kiukussa ja nälässä pyysi kuppinuudeleita kiroamisen kera, koska oli kovin äkeissään ruokatarjonnan heikosta tasosta. Me oltiin Cittarissa miehen kanssa ja siippa lähti hakemaan makaroonipussia. Jäin hyllyn päähän odottamaan ja kajautin miehelle  kantavalla kimakalla äänelläni viestin ilmoille, että hän tiesi paluumatkalla napata makaroonipussille kaveriksi kuppinuudeleita. Juorukello kilkatti kotosalla ja mies kanteli teinille äidin kiljahtaneen kaupassa kovalla volyymilla useamman metrin päästä:
"Ota niitä vitun nuudeleita kanssa purkillinen."

71 kommenttia:

  1. Kauniisti muotoiltu "äärimmäisessä kiukussa ja nälässä PYYSI..."
    Mutta ilmankos tuo kartta näytti heti tutulta... tuollaista minäkin olisin tarvinnut joskus - ei niinkään johdattamaan parkkihalliin, mutta ulos siitä puljusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin varautunut jo kotoa lähteissä kynällä ja paperilla. Muutenhan mää vaeltelisin siellä vieläkin :D

      Poista
  2. Kiitos Kiki :D
    Äsken mua nukutti mutta nyt mää piristyin kummasti!! Mitäs sitä tekis? Kun ei voi edes riidellä :/
    (Tai siis kai sitä vois, mutta kuka sitä nyt yksikseen - hullun maineen saa helpommallakin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä voi yksikseenkin vähän riidellä :D Mää kun tykkään höpötellä ääneen kotosalla niin välillä sitä saattaa kysyä itseltään "Et voi olla tosissas" :D

      Poista
  3. Mullakin on teini-ilmaus (siis nunjuilmaus....): saaterin suklaata. Huutelen miehelle keittiöön "Tuo sitä saaterin suklaata HETI!" varsinkin jos joku asiaa harmittaa. Harmittaa yhtä paljon, mutta onpahan ainakin suklaata suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän mää huutelen sitten kaupassa varmaan seuraavaksi :D Ja olen kantelupukki ja sanon "Nunjulta opein" :D

      Poista
    2. Mulla kovasti tekis mieli kokeilla vitunnuudeleita, mutten kehtaa ;D

      Poista
    3. Jos sitten vaan sanot "Kikiltä opein" :D

      Poista
  4. Hieno kartta!:-) Mä takavuosina etsin tovin jos toisenkin, että minne päin parkkipaikkaa olin jättänyt auton. Samoin joskus kaupoissa olen kävellä putiikista ulos, jos en heti löydä oikeaa tuotetta.:-D

    Ihana paketti!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketti oli kovin mieleinen ja oli niin hassua miten lähettäjä oli tiennyt mun mieliteot :) Olisi pitänyt laittaa joku lippu antenniin niin sitä kohden olisi ollut hyvä suunnistaa :D

      Poista
    2. Ikean reissu lähenee :) - meitä on kaksi niin eiköhän me löydetä takaisin auton luo. :) Lippu antenniin olisi hyvä! :)



      Poista
    3. Sidotaan siihen kaulahuivi tai vanha sukka liehumaan :D

      Poista
  5. On se luojan lykky ettet sä kirjoita joka päivä. Mullehan saattais tulla vahingossa vaikka sikspäkki, kun nauran joka kerta niin v*****i :-D
    Sun jutut osuu jotenkin niin tismalleen mun nauruhermoon. Ja tästälähtien mä kuuntelen Aina kaupassa, huuteleeko joku nuudeleita. Ja silloin Lupaan tulla esittäytymään!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muthan tunnistaa myös niistä vihreistä tussitahroista takin hihassa :D Eikä noita vitun nuudeleitakaan taida kovin moni ostaa :D

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Hihhiii! Meistä on moneksi, kikistä vielä useammaksi! ;) aika laaja valikoima, kuinka suuttuisin tänään. :D
    Ps, miks mulla ei oo salasta ystävää joka lähettelee paketteja? Pakko varmaan hommata, mistä niitä saa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. salainenjouluystävä.blogspot.fi Tänä vuonna ne on ystävät on jo jaettu, mutta tuo systeemi on pyörinyt useampana jouluna. Sun täytyy ensi vuonna ilmoittautua mukaan :)

      Poista
  8. Kyllä noi navigaattorit on sitten kovia komentelemaan, "mene lähimmälle tielle, tee uu-käännös,käänny oikealle jne." voisi ne joskus sanoa, että nyt tosiaan ajat hyvin:)))
    Taitaa jokaisella perheellä olla omat sanansa, niin meilläkin, mutta jätän ne kertomatta ovat hieman liian rohkeita:)
    Kiitos taas hauskasta kirjoituksesta, oikein mukavaa marraskuun loppupuolta siulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisi olla joku naisautoiljoille suunnattu navigaattori, joka opastaa ensin kauppakeskukseen ja sitten sieltä ulos ja lopuksi kehuisi hyvistä tarjouslöydöistä :D Oikein hyvää marraskuun loppua myös sinulle!

      Poista
  9. Kiitos tästä piristyksestä! Kun kaikkia muita väsyttää paitsi poikaa, meinaa hermot mennä. Nyt vaan hihitän sille seikalle että maailmasta löytyy mun lisäksi toinenkin jolla on suuntavaisto nolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vahvuudet on vaan jossain muussa kuin suunnistamisessa :D

      Poista
    2. Mun eno suunnistaa ja jopa kilpailee ja oon ihmetelly että miks se geeni on hypänny mun yli :D

      Poista
    3. No mutta siinähän on käynyt niin, että eno on saanut sen sunkin osuuden siitä suunnistustaidosta :D

      Poista
  10. Kiitos iltanauruista , iloisena hihitellen on kiva mennä nukkumaan :D

    VastaaPoista
  11. Tääl toiset hieman vaan lapselliset ilmottautuvat samaan kastiin nuudelien syönnissä ja lasten suusta kaiveltujen sanojen kanssa yhä vaan toistelemisessa. :) Haaskoohan se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja ne on, vaikka meillä teini on kyllä kovin kyllästynyt nuudeleiden nimen nauramiseen :D

      Poista
  12. Meillä otetaan ruuan jälkeen pattis. Ja minä tissiliivit on tittiliit. Miehen kanssa meillä on tapa lyhentää sanoja tyyliin "väs väh"
    Kumpaan suuntaan te Ikeaan olette Sirpan kanssa suunnistamassa (varmaan pääkaupunkiseudulle) Jos Tampesterin suuntaan, niin mulle voi kilauttaa ajo-ohjeita ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vantaalle me kaksi suuntavaistotonta ollaan yrittämässä :D Saan sitten napattua toivottavasti sen Sirpan siitä matkalta kyytiin :D Mutta jos sulle tulee outo puhelu, jossa toisessa päässä linjaa joku sopertaa "Olen täällä, täällä kasvaa koivu ja on toinenkin koivu. Missä mää olen?" niin se olen sitten minä :D

      Poista
    2. Aa, väs väh on varmaankin väistä vähäsen :D

      Poista
    3. Väsyttää vähän ;D

      Poista
  13. Toi sun kartta on ihan mahtava. Suosittelen muuten antenniin sellaista oranssia lippua niin kuin pyöräilemään opettelevilla tai pikkukärryillä kaupassa ajelevilla on. Löytyy auto aika sukkelaan! Ainoa ongelma siinä on, ettei välttämättä kehtaa lähestyä sitä kulkupeliä... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lippu täytyisi saada sellaisella tarranauhalla mitä on lenkkareissa ja sen voisi suit sait sukkelaan vetäistä taskuun kun löytää kohteensa :D

      Poista
  14. Aina sulla on vaan kakkoset mielessä! Äläkä yhtään yritä selittää mitään sisustusjuttuja. Kyl mä sun kakkoset tiedän ja suosittelen ensin ykköstä ja sit kakkosta jotta ei tule sotkua. ;)
    Äläkä noita höpönpöpö testejä usko. Minusta sinä olet fiksu ja pätevä upea aikuinen nainen. Teinitytöille jääköön testit.
    Lumiketjut...jaa.a tarkemmin katottuna niinpä näyttää olevan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on sua Minttu turhaa yrittää hämätä :D Mutta mun on pidettävä blogin linjaa yllä :D Oi Minttu, mua ei ole kukaan tainnut ikinä sanoa fiksuksi :D

      Poista
  15. Haha :D Hauskoja noi teidän riidat ;) Hieno kartta ja hyvä että selvisit ihan sinne Tigeriin asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikeri on kyllä ihana krääsäkauppa ja ainoa joka saa mun pääni noin sekaisin :D

      Poista
  16. Tarttis nukkua eikä nauraa räkättää! Voi pitiks mun tulla taas tänne iltasella...

    VastaaPoista
  17. Hyvä kuulla, että joku muukin taistelee navin kanssa. Näytän tämän miehelleni, hän aina sanoo, että olen ainoa, joka pystyy tuohon. Ha, olipa taas väärässä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nykyään on autoissa ne handsfriit niin ei liikennevaloissa muut tiedä, että on menossa riita navigaattorin kanssa :D

      Poista
  18. Nyt kun on hyvä kartta niin uskaltaudun menemään toistekkin yksin. Miehen läsnäolo jotenkin tuppaa hillitsemään ostoksia :D

    VastaaPoista
  19. Voi, miten kiva testi - mulle tuli kans luova indivisualisti sekä avulias huoltaja.. Oli kyllä aikasta osuva kaikkineen - hyvin tunnistin itseni vikoineen kaikkineen - Kiitos tästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vioista tunnistin hyvin itseni ja hyvistä puolista ajattelin, että voi kun olisinkin tuollainen :D Mutta sulle tuo luovuus on kyllä osunut tosi hyvin kohdalleen :)

      Poista
  20. Oikein nätin kartan olet piirtänyt :) Minun suuntavaistoni on samaa luokkaa kuin sinun ja jostakin syystä se tuntuu olevan muiden mielestä hirveän hauskaa! Kiitos taas päivän piristyksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli yksi päivä teini kyydissä ja hän kehtasi kysyä noin sata metriä ennen kotia "Tiedäksä missä me ollaan?" :D Hän oli kyllä antanut ajo-ohjeita ennen sitä :D

      Poista
  21. Pitäskö sun tehä joku Aikuisten leikeistä semmonen kootut jutska :) Olispa kiva viiä vaikka töihin kaffepöytään ja kattoo kun joku impiumpilempi niitä lukee :D
    Olisin tahtonu mukaan salaiseen jouluystävään, vaan olin myöhässä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän niinkuin sellainen vappu-lehti :D Oi voi, jos se jouluystävä on ensi vuonnakin niin laitan postaukseen ja muistuttelen sua niin kerkiät seuraavalle kierrokselle mukaan :)

      Poista
    2. Just semmonen :) Mää voisin tilata sen heti!!
      Jooooo, olispa kiva jos muistasit muistuttaa :)

      Poista
  22. Ihanaa kun joku pitää teiniperheblogia! :-) Meidän esikoinen on kohta 15v ja hyvin teräväkielinen ja mielestään fiksu. Ja äiti on tietenkin aika dorka :-) onneksi meillä on kaksi pienempää, saan varauksetonta iailua vielä 6-vuotiaalta, muuten mut olisi varmaan naurettujo pihalle tästä(kin) talosta. - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa teineillä olla aina niin, että äiti on dorka :D Sulla on kyllä hyvä tilanne, kun pienemmät tasapainottavat toisessa vaakakupissa ja saa sitä varauksetonta ihailua. Sellainen pieni se meidänkin joskus oli :D

      Poista
  23. Sain taas oikein roppakaupalla sunnuntai piristystä blogistasi. Siis en voinut taaskaan olla nauramatta ja vedet silmiltä putoamatta (siis ei itkun takia, vaan nauroin niin makeasti). Lisäksi meinasi tulla äkkilähtö vessan puolelle. Sä oot kyllä ihan paras näissä jutuissasi.

    Nauroin niin makeasti, että Elmokin alkoi hörisemään vierelläni ihan omiaan, kun ihmettelin mun räväkkää naurun ääntäni. Lisäksi poika katseli ihmeissään suu auki, että mitä toi äitee nauraa niin mahottomasti tietokoneelle? :)

    Mulla kävi joskus tosi nolo juttu navikaattorin kanssa, en ole koskaan oikein minäkään päässyt yhteisymmärrykseen sen vempaimen kanssa. Piti mennä kotiasiaakkaan luokse siivoamaan ja ilkeä vehje, pyysiä mua kääntymään joka ikisestä oikealla kääntyvästä risteyksestä 5 km ennen kohdetta. No.. mä sitten viimeinkin käännyin ja totesin, että ei juma tälläisessä paikassa voi kukaan asua.. kieli keskellä suuta ajoin aurattua, jääliukasta tietä pitkin ja toivoin hiljaa itsekseni, että voisko joku talo tulla pian esiin noiden puiden keskeltä. No eipä tullut, mutta tuli sen sijaan hiekkamontut! Juu ja siellähän asuu varmasti joku! No se oikea talo johon mun piti mennä olikin 100 metriä eteenpäin siitä risteyksestä jossa vedin ns. jonnekin muualle kuin piti. Eli löysin perille ja kävin ulko-ovella kääntymässä ja asiakas peruutti koko siivouksen vasta siinä vaiheessa. öhöm.. olin siis ajanut pari tuntia kohteeseen kotoa ja parituntia ajoin myös takaisin kotiin. No... sain ainakin katsella maisemia jossen mitään muuta.

    Komian kartan väsäsit, tuosta vois muutkin ottaa mallia...

    ja blogissani ARVONTA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistajien pitäisi siis kyllä panostaa naisten navigaattoriin, koska meitä on siis useampi, jotka eivät pääse yhteisymmärrykseen sen vekottimen kanssa :D Kehtaanko nyt lainkaan osallistua, kun mulla on ollut onni myötäinen jo sun arvonnassa, mutta tulen ainakin hakemaan mainoslinkin tuohon omaan blogin reunaan :)

      Poista
    2. No höpön, höpön!! osallistumaan sinne nyt reippaasti. Se arvonta ei olisi mitään ilman sun mukavia välikomenteja joten tää itkee täällä verisiä kyyneleitä jollei itse mestari kiki osallistu arvontaan! :)

      Poista
  24. Mulla oli joku päiväväsy ja meinasin jo kömpiä peiton alle päikkäreille. Mutta kiitos Kiki, nauroin niin että väsymys karisi jonneki lattialistan alle. :D

    VastaaPoista
  25. Näitä sun postauksiasi ihan odottaa, kun tietää aina saavansa niin hyvät naurut! Olet ihan uskomaton sanaseppo! Kiitos, Kiki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meidän teini kiittää myös kun näin nätit kehut laski mun kierroksia. Keräsin illalla kaikki astiat hänen pöydältään ja justiinsa keräsin yhdeksän!! juomalasia siltä samalta pöydältä :D

      Poista
  26. Hittolainen, olin melkein hukannut sun blogin, kun Pepponen blogissa ei ole enää listaa hyvistä blogeista. Mutta kannatti taas tulla. Oon nauranu niin , että mahanahka on lepattanut. Sä oot kyllä ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hyvä, että löysit takaisin :) Mikä mahtava ilmaisu, nauraa niin että mahanahka lepattaa :D

      Poista
  27. Tulimpa tänne blogeille ja samalla aattelin syyvä mandariinin. Olipa taas niin hulvatonta tekstiä, että meinasin mandariinin syyvä kuorineen ja vielä tukehtua siihen. Kukas siitä vastuun ottaa? :D
    Ja nuo navigaattorit on hevon perseestä kotosin, mentiin pikkujouluihin lauantaina ja semmoselle jumalanseläntakaselle mehtätielle meijät ohjas..sieltä ku selvittiin takasi tielle, joku pienenpieni polunpahanen oli seuraavana kääntymisohjeena. Tuumasin kojeelle, että työnnä ne ohjees sinne, minne aurinko ei kuunaan paista ja repäsin irti!
    Osattiinhan myö perille, paremmin iha ite!

    Samanlainen se on suuntavaisto täälläki, että miten ossaanki lähteä aina väärään suuntaan!!? Eikö oo aikamoinen taito meillä naisilla.

    Tuli mieleen noista sanonnoista, että tyttö pienenä huus kirkkaalla ja kimeällä aina potalta :Tuli kakka! Johon minä huusin takasi samalla saundilla: Kalitukka! Vieläki huutelen pöntöltä tullessa, jos hän sattuu olemaan kotona :D
    Elämän pieniä iloja :D ....niinku tää sun blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi :D Olen ennenkin saanut noottia ettei tänne saisi tulla eväiden kanssa :D Olet muuten aivan oikeassa, että huono suuntavaisto tuntuu olevan meidän naisten ongelma. Tai sitten me naiset ollaan niitä, jotka myöntävät olevansa eksyksissä ja miehet eivät tunnusta vaan ajelevat vaan :) Multa lähtee samantyyppisiä uhkauksia navigaattorille ja kun oiken suutun niin ilmoitan, että Gigantista teikälaisia saa kyllä uusiakin :D Ihana tapa; kalitukka. Tuollaiset on oikeasti sellaisia mieltä lämmittäviä onnenmurusia :) Kiitos <3 Minäkin tykkään sun blogista hirmuisesti <3

      Poista
  28. Kartta on kyllä mainio!
    Onkohan normaalia että täällä myö "puoliskot" riijellään mököttämällä! :D Ensin mökötän minä, ja kun ruppeen leppymmään, niin oon saanu jo suututettua ukon, joka alottaa mököttämisen, ja sit kun hiän on leppyny, nii miun veekäyrä (ja ei siis alapääkäyrä) on noussut taas sille tasolle, että mökötys alakkaa jne! Kätevää. Yhen kerran tätä jatku vajjaa viikko! Sillo kyl v*tutti toisen pärstävärkki oikkeesti!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauheeta, mää hohotan sun veekäyrälle niin, että multa tulee naurupissa housuun :D Noin määkin aina ajattelen, että nyt mökötän oikein urakalla, mutta kun mulla on koko ajan kauheasti asiaa :D Melkein viikko, se on kyllä kunnioitettava suoritus. Kyllä siinä on jo täytynyt oikeasti v*tuttaa :D

      Poista
    2. Siulle on oottamassa epävirallinen haastepyyntö :) liekkö oot jo osallistunu? :)

      Poista
  29. Kotipellolla olisi uusi arvomerkki sinulle.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos :) Kehtaako tähän aikaan vielä soitella siskoille ja äidille :D

      Poista