torstai 16. lokakuuta 2014

Miksi suosittelen liukuvoidetta?





Olen taas suurella mielenkiinnolla seuraillut googlen kautta blogiin tulleiden hakusanoja ja on aika pureutua ongelmiin:


 etsin kiireellisesti lainaa ostaa auton auttakaa 2014

 Meillä on nämä autojutut kotosalla nyt vähän tulenarkoja, joten pidättäydyn kommentoimasta. Ei, en pysty pidättämään, kyllä mun täytyy vähän kommentoida: Kuvitelkaa tilanne, jossa teini on edelliset muutamat vuodet huokaillut ihastuksesta nähdessään mustan Bemarin. Sitten se riemun päivä on melkein käsillä kun on aika aloittaa ajoharjoittelu ja sen teinin isä parkeeraa pihaan punaisen Volvon. Kuvitelkaa siihen vielä sen olevan malliltaan farmari.




etsin kiireellistä lainan auttakaa 2014

Lainaa en nyt ole vailla, mutta kiireellistä apua etsisin minäkin. Mieltä painaa kinkkinen pukeutumisprobleema:




Tuumailin ja mietiskelin tummia pukuja sekä coctaileja ja sitten muistin siitä olevan kameralle tallentunutta todistusaineistoa kun viimeksi olen nauttinut viinaksia. Kuva oli vielä sellaista retromallia mihin on painettuna taakse päiväys ja se on ollut heinäkuu 2004. Vetäisin anopin kanssa sellaiset kumarat etten ole sen jälkeen pämpännyt. Anoppi tiedustelee aina välillä ettenkö ole vieläkään nauttinut viinaksia? En ole uskaltanut tiedustella toivooko vai pelkääkö se anoppi uusintaesitystä?






Koputtelin meidän lapsukaisen huoneen oven takana ja heiluttelin kutsua tohkeissani ja kyselin mitäs sanot? Teini esitti vastakysymyksen "Kuka v*tun Sedu Koskinen" ja käski ottaa pari askelta taaksepäin ja sulkea mennessäni oven perässäni eikä me päästy vaatetuksesta keskustelemiseen asti, mutta tuo coctailtilaisuus on varmasti suurelle osalle lukijoista tuttu asia. Osaisiko joku teistä auttaa? Tässä on tuon mun vyötärön luokitus muuttunut kymmenessä vuodessa suuntaan vuosirenkaat lisääntyneet kymmenen vaatekoon verran niin täytyisikö nyt sitten vieläkin olla nuo edellisessä coctailtilaisuudessa olleet samat tuulihousut jalassa? 






 liukuvoide
Suosittelen ehdottomasti liukuvoiteen käyttämistä. Meillä mies veteli ensin liukkarin kanssa ja sitten kuiviltaan ilman apuja. Kunnon liukastus oli tosi paljon miellyttävämpi kokemus:



Siippa teki tuon vadin voitelemalla peltitarjottimen liukkaaksi ruokaöljyllä ja koska siitä tuli niin hirmuisen hieno niin esittelen sen myös viime suven somisteissa:





Ja kun mies touhusi ilman liukastetta ja muottia pelkän pikkulapion kanssa niin tuloksena oli:



Sen tarkoitus oli olla tuhkakuppi, joka ei kaadu kovallakaan tuulella, mutta mies on ollut useita viikkoja käryttelemättä. Nyt se toimii sitten Kurt Linströmin tuulella kaatumattomana ruokakuppina. Olin pohdiskellut miten tuolle taideteokselle ja vasaralle olisi voinut sattua joku yhteentörmäys niin, että sen olisi saanut lavastettua onnettomuudeksi, mutta kun sitä aikani täyttelin Kurtin ruualla se alkoi näyttää loppujen lopuksi aika hellyyttävältä yritykseltä. Se on vähän kuin musteläiskätesti; välillä näen tuossa South Parkin Kennyn ja välillä muistelen miten aikoinaan väänsin ihan liian pienestä reiästä ihan liian ison pään ulos.




pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka ke 

htasi kakkia kikkareen hänen päähänsä. Suosittelen kaikille väsyneille vanhemmille hämärän rajamailla iltasaduksi. Siinä on sen verran viihdyttävä teos, ettei sitä ääneen lukiessa tarvinnut ajatella, että jossei taapero kohta ole unten mailla niin sitä alkaa järsimään kirjan kulmalla ranteitaan auki päästäkseen joka hemmetin ehtoo toistuvasta tuntien piinasta.




 riuska rion tuoksu

Olin sekoittelemassa tuoksua yhdistelmällä sambakarnevaaleja, lämpimiä öitä, hikeä ja kookosta. Sitten näin kirjaston parkkipaikalla Rio merkkisen auton. En sitten varashälyttimen pelossa ihan kiinni siihen mennyt, muttei se ainakaan tuosta puolen käden etäisyyden päästä mitenkään erikoiselta tuoksahdellut.



 kikkeli temput

Tähän antaisin sellaisen neuvon ettei kannata pitkässä kassajonossa kuluttaa aikaansa kysäisemällä kovalla, kimakalla ja kuuluvalla äänellä puolisoltaan "Miten miehet tekee jonkun helikopterin?"


käty bileet

 Huomenna meille saapuu rakas ja kovasti odotettu vieras. Saan yhden teistä ihanaisista lukijoista kyläilemään. Meillä on varmaankin sitten kämppä tyhjänä - bileet, koska olettaisin syyslomaa viettävän teinin livahtavan heti herättyään pakosalle ja mennessään mutisevan jotain keski-ikäisten huumorista.





hoitsu veti munan housuista

Saitko sää munaa? Viimeksi kun tapasin hoitajan sain vain kehuja tutkimuksesta selviytymisestä. Olisin kyllä ansainnut niiden kehujen lisäksi suklaamunan, karkkia tai tikkarin palkaksi. Ei, olisin kyllä ansainnut ne kaikki. Mulla oli pitkään tieto lannerangan tt-kuvauksen olevan edessä ja käytin sen pitkän ajan kasvattaakseni paniikkia. Ahtaanpaikan kammoiselle ihmiselle ajatus siitä miten joku tuuppasee kuusi äksää ja ällä kokoisen figuurini xs kokoiselta vaikuttavaan putkeen saa kädet etsimään paperipussia hyperventilaatiota odotellessa.



mitä katselette puolison kanssa sängys

sä? Herkimmät lukijat hypätkää suoraan seuraavaan lauseeseen;  puunväristä puolipaneelia. Kattoa, toisiamme tai telkkaria. Töllö on aiheuttanut meillä suuria tunteen purkauksia viime aikoina; neloselta tulee lasten Voice ja siinä esiintyi kertakäyttömukilla itseään säestävä artistin alku. Arttu Wee intoutui pyytämään esiintyjää seuraavalle levylleen. Minäkin sitten intouduin ja treenasin useita päiviä omaa showtani. Eihän se nyt ollut mitenkään verrattavissa siihen orginaaliin esitykseen ja biisinkin vaihdoin tietysti Artun lauluksi kun hänen levystään oli kysymys, mutta kyllä mun puolison reaktio oli vähän ylimitoitettu. Kuvitelkaa nyt sen farkku-Volvon sijaan vuorostaan tilanne missä äärimmäisen komean mieheni kauhusta laajenneet pupillit ovat tavoittaneet melkein hiusrajan ja kauhusta auki kangistuneet leukaperät ovat melkein tavoittaneet ne pupillit. Kuvitelkaa miten useita päiviä treenannut Kiki rummuttaa kertakäyttömukia ja sydämensä kyllyydestä lauleskelee ylitsevuotavaa ihailua, suosionosoituksia ja aploodeja odottaen eikä toinen sitten saa järkytykseltään kakistettua ulos: "Kulta, mä haluan sut mun tiimiin." Tästä meillä tullaan keskustelemaan vielä pitkään. Se oli vaan kuulemma niin yllättävä tilanne kun vaimo vetäisee ensin esiin kertakäyttömukin ja sitten kiekaisee lempikohtansa 
 "Sirpa löysi Elloksen kuvaston, eikä ollut viikkoon onneton."



 mitä kokeilla sängyssä
 
 Meillä on joskus harvakseltaan spesiaalipäivä ja suurena rakkauden tekona annan puolisolle maksakastiketta. Ja vielä suurempana rakkauden tekona teen sen soossin itse. (Siis miehelle, joka ei pysty nauramatta sanomaan "Kulta, mä haluan sut mun tiimiin." Todellista lovea.) Ostan sen kelmun alla tutisevan peffalta tuntuvan kammotuksen, kosken siihen ällötykseen ja heitän pannulle. No, tästä kaikesta on seuraamuksena mun tänään aikovan sängyssä kokeilla tehdä peitoista mahdollisimman korkean vuoren itseni ja puolisoni välille. 
Siltä varalta, että se spesiaalipalvelua saanut puoliso tsuhauttaa ilmoille maksakastikkeen tuoksuisen paukun...


47 kommenttia:

  1. Ai hyvän tähden taas sun kanssa. Vitsi nainen mulla on ollu oikein ikävä sun juttuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on nyt tullut niin harvakseltaan :D Ajattele mun miesraukkaa kun se kuuntelee näitä juttuja joka päivä :D

      Poista
  2. Ihana postaus! <3

    Tuota ruokakuppia ei Kurrekaan saa nurin. :D

    Volvo on jämäkkä auto ajoharjoituksiin. ;) Mäkin harjoittelin aikoinaan autokoulussa Volvolla - se ei kylläkään ollut farmarimallia.

    Sun täytyy joskus esittää mulle muki/lauluesityksesi. :)

    Hyvä, että sä selviydyit siitä tutkimuksesta! <3

    Viettäkäähän ihana lukijatapaamispäivä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei saa nurin. Tai ei se ainakaan reagoinut mitenkään kun ehdottelin "Riko se!" :D

      Ja se on hyvä kun oppii ajamaan sellaisella kankealla laivalla niin sitten saa tavallisen kokoisen pikkuauton ihan heittämällä parkkeerattua :D

      Oi oi, arvostan kyllä kovasti, että ihminen joka on kuullut mun laulavan sanoo että saan uusia esityksen :D Kiitos <3 Siitä tulee pitkä esitys kun V-V synttäreistä jäi iso läjä mukeja :D

      Kyllä mää selvisin, mutta aion kyllä kinuta mieheltä tuollaista palkintoa näin jälkikäteen :D Hävetti ihan miten hirveän paniikin sain aikaiseksi jostain tutkimuksesta mikä ei aiheuta minkäänlaista kipua, mutta jos saisin säädeltyä ahtaanpaikan kammoani niin kyllähän sen sitten säätäisin ihan nollille.

      Poista
    2. Keskusteluketjussa kun on ollut puhetta hääväen vaatteiden väreistä niin menneinä aikoina morsiain pukeutui valkoisen asun sijaan tummaan leninkiin. ;) Mä en tarkkaan tiedä milloin valkoinen hääpuku on tullut käyttöön. ;)

      Poista
    3. Muistelisin lukeneeni, että ennen vanhaan vaatteet oli niin arvokkaita, että sillä samalla tummalla mentiin rippijuhlasta hautajaisiin kaikki tilaisuudet :)

      Poista
  3. Kiki sää tulit taas ❤️ Kivan kutsun olet saanut , pitäkäähän mukavaa ! Mikähän tässä sun blogissa on , kun moisilla hakusanoilla tänne päätyy ;)
    Kiitos nauruista taas , useamminkin saa nauruhermoja kutkutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taas, on tullut kyllä pitkään ihan liian tipottain näitä postauksia. Täytyy tunnustaa olevani vaan avec kun tuo kutsu on miehelle ja olen vaan kylkiäinen :D Ne ne vasta on kummia hakusanoja joita en kehdannut laittaa :D Goolella pitäisi olla joku suodatin mikä ensin kysyy miksi tälläisia etsit kun olisi niin kutkuttavaa tietää mitä noiden hakujen takana on :D

      Poista
  4. Pääsikö sun mies sensuroimaan otsikkoa, kun siellä lukee "lukuvoidetta"? Tuli mieleen Kiki sängyssä lueskelemassa (Elloksen kuvastoa?) ja mies hieromassa lukuvoidetta hartioihin. Tai jonnekin.

    Ja joo, mullekin tuli kummallisesti sama liian pieni reikä mieleen tuosta Kurtin kupista, kun siinä oli noita pähkinöitäkin silleen sopiva määrä. Miksiköhän, koska mun silmät ainakin oli ko. tilanteessa ihan eri päässä, en ole millään voinut nähdä sitä...?

    Harmi, ettei tuo kokkari ole kaks viikkoa myöhemmin - sillon olis voinu pukeutua lakanaan, johon on leikattu silmänreiät ja mustalla tussilla piirretty karmivaan irvistykseen vääntynyt suu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on lukuvoide korjattu :D Ei ollut sensuuria :D

      Ei ollut mullakaan siellä silmiä, mutta puhua se hotolompsa ilmeisesti osasi:D Lääkäri kävi jossain vaiheessa nostamassa peiton kulmaa ja kurkistuksen jälkeen ilmoitti "Ei täällä vielä kipuja ole." niin olen epäillyt sen sitten kertoneen etten tarvi mitään lievittävää kun multa itseltäni sitä ei kysytty :D Se on varmaan tullut nähtyä niin moneen kertaan telkkarista, että tietää minkälaiset maisemat siellä silloin on.

      Tuollainen puku olisi ratkaissut kaikki meikkaus ja kampaus ongelmatkin samaan syssyyn :D

      Poista
  5. Oot sä mainio pakkaus :-D Just tänään mietin sua, kun pyöriskelin tyttären kanssa kirppiksellä.... Ooo, oikein kekkereihin pääset, pidä hauskaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieteitkö sää mua niiden punaisten lappujen kohdalla :D

      Poista
    2. Joo!!! (siis sen jälkeen kun ite olin vetänyt parhaat punalappuiset päältä.. ) ;)

      Poista
    3. Ai kauheeta, multa lirahtaa kohta naurupissa :D

      Poista
  6. Noi sun miälikuvas tosta tuhkakupista! :-D
    Mää oon kans aatellu tehrä miähelle maksakastiketta, siis noin niinku rakkaurenosotuksena. Aattelin kyllä tehdä sen sillon ko mulla on nokka tukosa ja lähtee sen jälkeen Loimaalle pariks päiväks. Ei sitte tartte kattella ko se syä sitä. Viälä en oo tehny, 15 vuatta on kohta menny... Rakastaks sää enemmän ko kerran teet välillä, vai oot ko vaan rohkeempi ko mää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun sää olet sitä soossia 15 vuotta funteerannut niin kyllähän sitten olet niin pitkään suunnitellut, että aivan hyvin voin ajatella tehneesi jo sen kastikkeen :D En kyllä tiedä mitä siellä miäs vastaa kun kysyt oliko se nyt hyvää :D Sellaiset pumpulista kumpaankin sieraameen tehdyt tulpat auttaa aika hyvin, mutta ne on laitettava ensin. Se käry tarttuu nenäkarvoihin muuten liian pitkäksi aikaa :D

      Poista
  7. Mä kuolen nauruun ja se on sun syys. :D

    VastaaPoista
  8. Kummasti sun blogiin on löydetty melko alapääkeskeisillä termeillä :D Ihana kun ilmoitit itsestäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nii-in, ihan kummaa kun mitään tuommoisia ole kirjoitellut :D

      Poista
  9. Kyllä oli pitkästä aikaa taas kunnon naurut, kiitos Kiki ;) nii ja toi tuhkakuppi ... että on sitten upia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen täytyi vaan ensin vähän totutella :D

      Poista
  10. Voi hyvänen aika sentään kun meinas tena pettää! Kiitos taas. :D
    Mun blogiin tullaan vaan hakusanalla Hengenvaarallinen saalis, että ihan epäreilua tällainen epätasa-arvo.
    Mukavaa fanitapaamista ja hauskoja kokkareita tälle päivälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti tuo saaliin etsijä tulee tänne niin saan esitellä hermeettisen kokoisen lahnan minkä sain viime kesänä ongella :D

      Poista
  11. Oih ja voih taas kerran :D Et olis suunnitellut standuppia rupeevas tekemään? Ottasin sut heti mun tiimiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että joku ottaa mut tiimiinsä niin säästyy miesparka mun kiukuttelulta :D

      Poista
    2. Aloittelen muuten uutta blogia nimellä "Tavallinen" osoitteessa http://taanytvaanontammosta.blogspot.fi/
      Käy joskus vierailulla :) Vielä on kovasti alkutekijöissään...

      Poista
  12. On kyllä osuvia hakusanoja, jotenkin sun näkösiä :D Mulle ei tuu ku sytykeruusu tai häät.

    Mutta kyllä nauroin taas kuset housuissa, sori karkea kielenkäyttöni. Ei jestas sitä tuhkakuppia :D Miehes kannattas perustaa designepaja. Rujoa, rohkeaa ja omaperäistä. Vähän kilpailua muotoilumarkkinoille. Kurt Lindström's designe.Mä ottasin sen mun tiimiin :)

    Mut se betonitarjotin...huikee. Matkin sua ens kesänä, mullon samanlainen peltisenä, roskista tongin.

    Ja apua, jos meille tulis tuommonen kutsu...saisin paniikkihäiriökohtauksen. Kaikki pöytätavat ja asuvalinta. HUI! Yritäppä sinä löytää sopiva asu tuulihousujen tilalle :D Jännittää kyllä sun puolesta....äläkä ota alkoholia :D

    Mä oon tullut siihen tulokseen, että ilmotan sut seuraavaan naurun tasapaino-ohjelmaan :)

    Kiitos taas tästä elämyksestä ♥
    Mä oon samaa mieltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kenenkähän kans mä oon ollu samaa mieltä...ei kyllä hajuakaan, miten toi loppukanetti tuonne jäi :D :D

      Poista
    2. En taida uskaltaa paljoa yllyttää miestä tai meillä on kohta rujon rohkeita designeja piha piukassa :D Kun sanoin sen kirkkoveneen saaneen kehuja niin mies oli aidosti ylpeä saavutuksestaan :D Ja minä kamala vaimo kun olen sitä kutsunut kolmevuotiaan päiväkotiaskartelun näköiseksi :D

      Mulla on kerääntynyt tarjottimia betonia varten useampi ja nyt vaan mietin mihin ne kaikki sitten laittaa? Mutta kun sellaisesta tulee niin mahdottoman nätti :D En ole kokeillut itse, mutta olen nähnyt sellaisen mikä oli tehty tavallisen kertakäyttösoppalautasen päälle ja siitäkin tulee tosi kaunis lautanen. Se betoni on niin hyvä, kun usein on poistossa sellaisia vanhoja hopean värisiä tarjottimia missä on usein pikkureikä niin se betoni ei jaksa tunkea itseään siitä reiästä. Vaikka niitä en saa roskiksesta kun täällä on metallinkeräys sellaisissa h*lvetin tyhmissä molokeissa mitkä joku molopää on keksinyt :D

      Juu, kyllä olen alkoholini nauttinut. Ei ole vuosikymmenessä unohtunut miten siinä käy :D

      Et kai sää vaan ole mun miehen kanssa samaa mieltä, että joskus mun lauluni ylittää rajat mitkä ei ole enää kuulijalle inhimillisiä :D

      Ole hyvä <3

      Poista
  13. Oi hitsinvitsit mikä kutsu, minäkin oon ollut cocktailpäissään joskus nuorempana, mutten ikinä cocktailmekossa tai ainakaan en usko :D
    ...oli pakko googlata et millanen se niinkuin virallisesti on semmonen cocktail-asu ja kuvahaulla tuli semmoisia härpäkkeitä etten todellakaan ole mun kropalla ollut tuollaisissa mekoissa :D

    Onneksi netistä löytyy apua ja minä pukeutuisin johonkin ns.pikkumustaan (joka on aika iso musta mun kohdalla...) kuten täällä neuvottiin: http://www.olivialehti.fi/strictly-style/2011/01/pukukoodit/

    Tuolla linkin vinkissä luki, että "esimerkiksi häissä ei vieras saisi vanhan kansan mukaan käyttää punaista, sillä se tarkoittaa sinun maanneen sulhasen kanssa." Aaapuaaah, koska todellakin olen ollut. Siis punaisessa mekossa häissä. Mutta lohduttaudun sillä, että koska minä en tiennyt sitä niin ei muutkaan. Koska meneehän se niin.....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kokoluokassa pikku musta on ainoastaan mun rahapussi :D Googlettelin myös ohjeita ja kyllä on semmoinen viidakko että tälläinen ihminen, jolle on kasvanut verkkarit kiinni jalkoihin menee ihan sekaisin :D

      Toivottavasti siellä häissä ei ollut vanhan kansan ikäluokassa olevia vieraita :D Tuota punaista en tiennyt, mutta keltainen on ollut väri, joka kertoo liian iloisesta jakajasta. Mitähän ne on ennen vanhaan pukeneet kun noin monella värillä on joku erikoismerkitys :D Kun eihän sitä saa häihin laittaa valkoistakaan jos ei ole morsian.

      Poista
  14. Kiva päästä taas lukemaan näitä hassun hauskoja juttujasi. Vähän on olot täällä suunnalla hitaamman puoleiset, kun joutuu olemaan toipilaana, mutta ainakin yksi varma tässä toipilaana olossa on hyvä juttu! Sun blogia kun tulee lukemaan niin saa päivän parhaat naurut ja olon vähän paremmaksi.

    Jokohan siellä ollaan coctailtilaisuudet juhlittu?? Niin piti sanomani, että koko vartalo mekko sellainen pitkä joka menee vartalon kanssa hyvin yhteen ja muotoilee muodot oikeaan suuntaan! :)

    Meillä ainakin on tulossa ihan mahdoton murkkuikä tai on jo päällänsä, parempi kun äiti ei sano enään yhtään mitään niin pysytään sulassa sovussa!! on se kovaa tämä muroosikän alku!! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat nyt myös olla toipilaana ja huilata vaikka sitä huilaamista ja sisällä oloa olet joutunut harrastamaan nyt varmasti omasta mielestä ihan riittämiin. Sää olet semmoinen elohiiri, että epäilen sun pörräilevän siellä jo keskiverto perheenäidin verran hommia vaikka moni muu olisi ihan naatti. Ja jos en ole sua komentanut syömään maitohappobakteereja niin sitten sellaisia. Apteekista saa sellaisia mitkä kestää massussa antibioottien vaikutuksen. Antibioottiripuli on kokemuksena niin raju, ettei sen kuvailu sovi tälläiseen blogiin jonka ikäraja ei ole K-18 :D

      Mulla on kyllä muotoja mitä muotoilla, mutta taitaa olla jeesusteippi ainoa millä nämä saa vangittua paikalleen :D

      Juu, tuo on niin tuttua. Mitään ei saa sanoa eikä kysellä ja jos tulee yhteistyökykyinen lapsi juttelemaan niin sitten se pyytää rahaa :D

      Poista
  15. Terve vaan!Mä olisin antanu sulle kuule yhren pukeutumisvinkin,mutta sun juhulat on jo vissiin ohi......mutta seuraavalle vuasituhannelle ajattelin tällaasen antaa: paa kuule ylle sellaanen isoomusta(pikkumusta on mullekin aivan liian piäni)ja alle liukuhousut.Ai mitkä ne sellaaset on?No noon sellaaset lureksit,jotka antaa myören.Niis on kimalletta ja sellaasia
    oli joskus 80-luvulla tummien miästen päällä riskos,me kutsuttiin niitä miähiä aina liukuhousuiksi....toivottavasti juhulat oli antoosat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulen tietäväni mitä tarkoitat liukuhousuilla kun ajattelin heti niiden olevan sellaiset mitkä päällä tekee mieli jorata ja laulaa hoilottaa Gloria Gaynorin "I will survive!" :D Ja tuo 80-luvun disco varmistaa mun epäilyjäni. Olen kyllä kasvanut niin syvällä korvessa, että näin sellaisia vaan telkkarista :D Laitetaan vinkki muistiin, sellaiset kunnon venuvalla vyötärönauhalla olisi kyllä hyvä asuste :)

      Poista
  16. Taas tuli oiva annos kikin vinkkejä moneen brobleemaan - voisit perustaa oman "hakukoneen" saataisiin tuo guugle syrjäytettyä.. Mutta kyllä vaan on ihmisillä hakuja - edelleen kotipellolle ei tulla kun ruusujen tai eurolavojen perässä - heh - no, hyvä sekin..
    Hitto kun on betoni loppu, tuliskohan kipsistä kiva tarjotin - lähenpä kokeilemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin sopivasti liian utelias, että olisi tosi mielenkiintoista etsiä vastauksia ongelmiin :D Oi oi, laita sitten postausta tulemaan jos se onnistuu kun kipsistä tulee valkoisia tarjottimia. Niistähän tulee vielä upeampia kuin tuollainen harmaa :) Et sää turhaan kyllä ole mun tuunaus-idolini, kyllä taas niin mahtava vinkki <3

      Poista
  17. Viimeinkin sain käytyä täällä päivän, viikon ja ehkä kuukauden Kikit kikkailemassa ja lievästi hämmentynyt on olo, sillä liukuvoiteesta tuli jostakin syystä aivan kummallisia asioita mieleeni, syynä lienee oma vinksahtanut ja pesemätön mielikuvitus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään semmoisia liukuvoiteita en ajatellut, en tietenkään :D

      Poista
  18. Taas oli alusta loppuun niin hervotonta tekstiä että ei voi kuin sanoa notta kiitos nauruista - ja että varo vaan, Tuomas Kyrö, kova haastaja on tulossa (jahka se saa nämä tekstit kaitsittua kansien väliin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ihana kehu, meillä taitaa mies kohta osata unissaankin vastata sieltä peittovuoren takaa "Juu, hyvä hyvä" kun vaimo käskee toistaa sun kehut :D

      Poista
  19. Sie et varmaan ihan siihen Kids kategoriaan mene.
    Kokkeile osallistua siihen iha Voice of Finland -ohjelmaan. Siihen ei oo ikärajaa(?) ja ukkos reaktioon vedoten: varmasti saat ees jonniinsortin VOICE of Finland tittelin/palkinnon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ne Idolsissakin silloin aikoinaan päästäneet kaikista parhaimmat ja kaikista kauheimmat ruutuun :D Ne voisi siellä Voicessakin päästää pahimmat riman alitukset ohjelmaan :D Ja jos saa 15 yhteisen vuoden jälkeen kaikki ne vuodet mun laulua kuunnelleen miehen häkeltymään niin se todellakin oli jonninsortin Voicea :D

      Poista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista