Raportti suoraan sängystä.

Ollaan täällä vietelty siipan kanssa Kuuma, kuumempi, hottis - hetkiä pedissä jo toista päivää. Eilen vielä virtaa riitti, mutta nyt alkaa moottori rykiä. Ja voi mun selkä raukkaani. Kyllä se tässä iässä ottaa jo liialliset sänkypuuhat koville. Mää olen se hottis, koska kilpailuviettisenä nostatin kuumeen lukemiin 38.5 siipan ponnistaessa astetta alempaan tulokseen. Outo aika vuodesta saada hirmuinen flunssa.

 Aamulla rääkyin jälkikasvulle, että nakkasee yhden lappusen pöydälle ja siihen olin kirjoitellut XXXXX Tästä arvonnasta ei nyt ole kuvallista materiaalia, koska meitillä on kaikki pöytätasot täynnä limasia nenäliinoja, troppeja ja mehulaseja enkä jaksanut ruveta raivaamaan. Nyt rääkyin lavetin pohjalta miestä tuomaan tullessaan läppärin, että saan hoideltua arvonnan maailmalle. Jos sää laitat mulle osoitetta sähköpostiin flerry@suomi24.fi niin laitan Kustin polkemaan.

Seuraavaksi kätkeydyn peiton alle, koska sain tulikiven katkuisen puhelun jälkikasvulta. (Se onni tästä sairastamisesta on, että voin leikkiä nukkuvaa, kun lapsi palautuu opinahjostaan kotosalle.) Kouluun piti viedä henkilötietolomake ja "Voi v*ttu s***ana kenenkään toisen vanhempi j**alauta ollut laittanut siihen paperiin "Oppilaan kuvan saa julkaista" - vaihtoehtoon lisämerkintää "Joo, jos se on hyvä kuva."

Niin voimaton en sentään ole, että jos siippa erehtyy toistamiseen erehtyy vastaamaan lauseeseen "Sulla on viiksissä räkää."

"Sullakin on." ettenkö jaksaisi lievästi ilmaistuna vähän suutahtaa...

Terveisin Kiki, ei sirkuksen, mutta meidän perheen viiksekäs nainen.

Se on siellä.

 Koko jälkikasvuni peruskoulun ajan kumitin edellisen haltijan alleviivauksia oppikirjoista ja teippailin irti leijailevia sivuja loppuunajettuihin opuksiin. Ja korjailin kirjojen selkämyksiä jesarilla. Ja painostin lapsiraukkaa julkituomaan opettajalle, että äidillä on nyt kärsivällisyys loppuun ajettuna ja on aika saada oppikirjoja, joissa on kaikki sivut. Aina vastauksella; "Kyllä tämän vielä voi teipata." tai "Otetaan niistä puuttuvista sivuista kopio." Nyt kun pikku piltillä on oppivelvollisuus peruskoulun osalta suoritettu ja lukio kutsuu, niin tuumailin, että nautiskellaan iskemättömistä oppikirjoista ja en käytä kumia enkä käytä teippiä enkä sommittele ensimmäistäkään valokopiota. (Siis pyyhekumia. Se toinen kumi meillä ei ole käytössä, kun ei sillä perinteikkäällä jumppaamistavalla saada kahta viivaa aikaiseksi.)  Että reissu kirjakaupan kautta.

 Viitisentoista vuotta takaperin pöyristyneenä nirpistelin sisäistä nenääni kuunnellessani umpihumalaisen puolitutun tilitystä siitä, miten hänen taloutensa ei venunut tyttären opiskeluun. En kyllä nirpistäisi enää tämän asian takia. Anteeksi. Tästä lähtien irvistelen ainoastaan, koska tuo puolituttu on siippani meitsiä edeltävä sussu. En kuunaan enää tuumaile, ettei ne nyt kai niiiiin hintavia ole ne oppikirjat? Kyllä aika tyyriitä ovat. Ensimmäisen jakson opuksiin on uponnut pari sataa euroa ja koulu tilaa laskimen, joka on toiset kaksi sataa. Pitää vielä lisäksi olla joku tabletti eikä se ole sellainen missä kyljessä lukee Burana ja hintalapussa seisoo 3,98 e. Tämä on perkeleen väärin, ei meitin perheen kannalta, mutta näillä kustannuksilla pidän todennäköisin syin epäiltynä, että jonkun toisen nuoret opiskelut voi tyssätä tähän. Nyt on sen verran elämää takana, että tiedostan, ettei "No sossusta rahaa saa." lausahdus sisällä ihan vedenpitävää väitettä. Tuloraja, joka oikeuttaa sosiaalitoimiston tukeen on tosi alhainen ja  pienituloinen perhe saattaa elää kädestä suuhun ja olla sossun laskelmissa täysin kykenevä pitämään palettinsa kasassa.  Huoltajan tai huoltajien tulotaso ei saisi ollenkaan vaikuttaa nuoren opiskeluihin. Kyllä sen pitäisi olla se keskiarvo. Epäilenpä vahvasti, että ovet avautuvat niille, joilla on tarpeeksi pienet tulot saadakseen harkinnan varainen bonus toimeentulotukeensa tai heille, joilla on tarpeeksi taaloja takataskussa. Mutta siihen väliin mahtuu monta väliinputoajaa. Oikeesti niin perkeleen väärin. 

Peruskoulussa piti kerätä biologian tunneille kasvio joka kesä neljännestä luokasta alkaen. Jos en olisi justiinsa edellisissä virkkeissä kiroillut niin kiroilisin tähän kohtaan. Monta suvea olemme siis viettäneet metsässä. Niin siis meidän muksun ne piti kerätä, mutta asia toimi vaan teoriassa. Totuus on se, että mieheni on ollut pöheikössä ja minä pöheikön reunalla osoittelemassa, että ota tuo ja tuo rehu talteen. Pusikosta tultua olen kotosalla raapinut kaksin käsin omaa pusikkoani, koska mulla on ollut puskapissan jäljiltä hyttysenpuremia siellä mihin niitä ei yleisesti tule. Sitten niitä horsmia on prässätty ja etsitty latinankieliset nimet. Ja välillä haettu uudet kun on prässätty väärin ja rehunäytteet on olleet umpihomeessa. Olen sitten teippaillut  A4:selle ruohoja joka hemskutan syksy ja minä olen saanut meitin lapsi on saanut herbaariosta aina kiitettävän arvosanan. Ja minä olen ollut lapseni on ollut melkein poikkeuksetta ainokainen täyden sarjan haltija.  Ei niistä yrttilistoista ollut tarkoitus kerätä kuin tietty määrä, mutta mulla on nyt vaan on sellainen taipumus. Joku ilkeä voisi mainita nyt jotain kilpailuvietistä. Kun päättötodistus tuli muksulle käteen niin ajattelin: "Luojan kiitos, ei moskiittoja pimpinellassa, ei siemenkasvien paikallistamista, ei tuntikausien eräjormailua." Että ohi on.


Mutta kuulkaa; ei lukion kirjojen kokoaminen paljon kasviolle häviä. (Tämä taitaa olla myöskin niitä asioita, jotka sen nuoren pitäisi teoriassa hoitaa itse.) On julkaisuvuosia ja ISBN ja kustantajia. Ja mystistä salatiedettä: Geos 1 Sininen Planeetta on aivan eri kirja kuin Ge 1 Sininen Planeetta ja ne on tulleet jopa eri firman painokoneesta. Miksei niille voi antaa aivan eri nimiä? Tietysti näissä lukion painotuotteiden metsästyksessä on ollut se hyvä puoli, ettei tänä aikana kukaan ole purrut mua pimppaan eikä sinne kannaksen toisellekkaan puolelle.


Niistä herbaarioista käydään aina syksyisin kauppaa fasebuukissa. Moni huomaa elokuussa, että leskenlehden kukkimisaika on ohi.  Välttääkseen nelosen voi ostaa rehut ja horsmat vuotta vanhemmalta kaverilta, teipata kasvit uudelle paperille ja vaihtaa kerääjän nimen ja vuoden. Eurot silmissä kilisten käskin pikku pilttini tiedottaa, että meiltähän sitten löytyy ihan kaikki. Se veti herneen nenäänsä, vaikkei se herne ollut edes niissä kasvilistoissa, kun käskin sen kirjoittaa naamakirjaan etusivulleen "Paisukarvetta tarjolla."

Nyt se sitten valkeni se päivä, jolloin olen lukiolaisen äiti. Herranjessus sentään miten vanha mun siis täytyy olla? Pitääkö tässä nyt alkaa käyttäytyä jotenkin aikuismaisesti, vaikka hiljakkoin sain henkinen ikä -  testistä vastaukseksi 2 vuotta? Hämmästelin kovin tulosta, mutta sitten huristeltiin miehen kanssa autolla liikennevaloihin. Mää pitkästyin odotellessa ja aikani kuluksi aloin siitä kaaran meikkipeilistä katselemaan ja ihailemaan uutta taitoani, johon en ole aiemmin taipunut; osaan tehdä kielelläni sellaisen sikarin. Taisin siinä todeta: "Hyvä minä." Mies tuumaili, että vieläkö mää pohdin syytä siihen testitulokseen? Siis tosi loukkaavaa.

Se on siellä. On ollut jo useamman tovin. Ja mää olen tyytyväinen. Nyt alkoi meitsin kesäloma kun kumpikin perheen uroksista on poissa mun kintuistani. Ihana arki. Ihana syksy. Ihana mun oma aika. Mää en nyt vaan pysty nauttimaan tästä ihanasta omasta ajasta, kun siellä lukiossa on ihan älyttömät pitkät oppitunnit. Käskin jälkikasvun rimpauttaa ensimmäisellä välitunnilla äidilleen kaikki ok -puhelun ja lapsi vastasi: "Joo mutsi, mähän soitan sulle. Joo mutsi, tottakai.  Mähän soitan sulle joka välitunti ja kahteen kertaan." Se on ollut siellä 3 tuntia ja 29 minuuttia eikä ole vieläkään puhelin pirissyt. Kyllä on pitkät oppitunnit, ei voi muuta todeta....

Kovaa löytyi housuista.

Arvonta on kolme postausta alasuuntaan.

Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille

Meidän jääkaapin perällä tönöttää omppuhilloa, jonka pyöräytin viime syksynä, kun mulle iski massiivinen Kätevä Emäntä - kohtaus. Tarkoittaa siis, että puolison työkaveri rouva X toi meitille omenoita ja koin tarvetta todistaa olevani äärimmäisen hyvä ja monitaitoinen supervaimo. Ehkä vähän myöhäisessä, mutta nyt meillä käytiin seuraavanlainen vuoropuhelu:

Kiki: Sanoitko sää rouva X:lle, että tein niistä sen raahaamista ompuista hilloa?  

Kikin mies: Joo, kyllä varmaankin sanoin.

Kiki: Valehteleksää?

Kikin mies: En.

Kiki: Mää kuulen sun äänestä, että sää valehtelet.

Tähän sitten taustalle sellaista nousevaa ja laskevaa ulinaa säestettynä "Sen kerran kun mää hilloan niin sitten sää et edes mainosta sitä. Kerroikko sää edes äitilles? Nyt soitat äitilles ja kerrot sille, että mää hillosin viime syksynä."

Kikin mies: Joo, mää soitan.
Kiki:Valehteleksää?
Kikin mies: En
Kiki: Mää kuulen sun äänestä, että sää valehtelet.

Taustalle nousevaa ja laskevaa ulinaa. 

Löysin hirmuisen hyvän ohjeen XXXX johon sain sujautettua osan siitä paljon keskustelua herättäneestä jääkaapin perälle muumioutuneesta omenahillosta. Oli siellä kyllä joku lusikan kanssa muutaman kerran käynyt, mutta aika neitseellistä maaperää se oli. Joten sitä riittää. (Jos ne oli lusikan sijasta sormesta jääneet kuopat niin sitten se tekijä on ollut minä, koska olen meidän perheen ainoa porsas.) Rimpautin mutsille puhelun, koska sillä hillolla on kohta 1-V synttärit, että mitäs nyt? Äiti lohdutteli, että jos se ei haise tai maistu pahalta eikä siinä ole hometta niin käyttöön vaan. Käskin mutsin kehua lastansa, etä sain vähän edes suitsutusta urotyöstäni; purkinkin keitin kiehuvassa vedessä ja ostin hillosokeriakin. Tykkään ruokaohjeista missä ei ole mitään mystisiä  "Laitetaan yksi sivettikissan kakkima kahvipapu Kobe- härän päälle" aineosia vaan sellaisia perusraaka-aineita. Ja tässä oli kaikki sellaisia löytyy kotoa - aineksia.

Jos teet tätä kakkua ja olet sellainen kuin minä;  En ole pahemmin ummistanut silmiäni viimeaikoina, koska kaikki yöt odotan jälkikasvuani yksityisasioiltaan kotipesälle. Jos siis unenpuutteessa tunnet,ettei kaikki inkkarit ole mukana kanootissa, niin voin helpata, että sooda on sitä mikä on sellaista leivinjauheen tapaista. Valkoista ja maistuu karmealle. Ei mitään tekemistä Soda Streamin kanssa. Kyllä meilläkin sitä kuivakaapista löytyi kun olin ensin funteerannut, että onpas hassua laittaa teelusikallinen limonaadia kakkutaikinaan.

Olen löytänyt muutakin: Lähdettiin muutama päivä takaperin siipan kanssa iltakävelylle sellaisissa asusteissa, että oltiin kummatkin vailla taskuja. Meitin jälkikasvu on saavuttanut jo 16.5 vuoden, mutta en pysty rauhoittumaan, jos ei joko mies tai minä olla tavoitettavissa. Ja jos ei olla niin V-V tietää kuka aikuinen on, jos sille sattuu tulemaan hätä. Vaikkakin se itse sanoo, että jos sille tulee hätä niin se menee paskalle. Koska se puhelin oli siis otettava mukaan niin plakkarin puutteessa työnsin miehen luurin rintarauhaseni alle. Sehän maastoutui pohjalukemiin sutjakkaasti. Käytiin kävelyllä ja oltiin oltu torpassa useampi tovi, kun siippa iltasella alkoi etsimään kapulaansa. Ei löytynyt mistään. Tottakai siihen sitten rimpautettiin ja aloin tuntea tärinää rinnassani. Ihan oikeaa tärinää eikä mitään "Rakastan syvästi puolisoani" tai "Mulla on orastava paniikkikohtaus." -tärinää. Kadonnut puhelin oli paikallistettu. Olin sitten rauhassa hautonut sitä muutaman tunnin lämpimässä. Tässähän kaikista nolointa on se, että mää en tykkää tissiliiveistä, vaan heitän ne melkein ovella pois kun pääsen kotosalle. Olin kolmatta tuntia kuljetellut saalistani ilman mitään apuvälineitä. Tiedättekö kun sanotaan, että riipputissien raja on se, että alla voi kannatella lyijykynää. Mää voin kannatella siellä lyijykynää, penaalia ja todennäköisesti vielä koulureppuakin.

Puolustakaa mua; Päästin KikiZillan vapauteen. (Etäistä sukua Godzillalle.) Käyttäydyin siis niin, että Jouko Turkka oletettavasti kohta ottaa meitsiin yhteyttä ja pyytää Kiimaisten Poliisien jatko-osaan. Puoliso tiedusteli olenko tietoinen hänen työläppärinsä sijainnista?  Eikö se kuulkaa ole aivan normaalia käsittää kysymys niin, että josko mahdollisesti kannan daisareideni alla jemmassa miehen läppäriäkin...

En muuten huomannut laittaa 8 noloa asiaa postaukseen seuraavaa: Mulla on herkkä hipiä eikä se tykkää ottaa lähikontaktia tissihenkseleihin. Ja ahtaanpaikan kammoisena ne muutenkin kiristää ja on epämukavat. Olen ratkaissut ihoasian vetäisemällä daisarinsuojukseni nirunarutopin päälle. Ja koska mää en kotosalla vangitse kaksosiani niin saatan kävelylle lähteissä tai muuten ulko-ovesta postilaatikkoa pidemmälle poistuessa laittaa rintsikat laiskuuttani pitkähihaisen puseron päälle jos on takki-ilma, ettei tarvi kaivaa toppia esiin sieltä paidan alta. Tein sitten niin keväälläkin. Aurinko alkoi porottaa ja äärimmäisen tarkkaan vetoa karttavana immeisenä heittäydyin hurjapääksi ja vetäisin villatakkini sepposen seljälleen. Kotosalla huomasin, että olin esitellyt naapurustolle violettiraitaisen puseroni päällä olevia ostettaessa puuterin nykyisin sinertävä plus olmi sävyisiä tissiliivejäni...


Ainaniinjärkevänpuolison vastustelusta huolimatta täräytän tämän törkeyden maailmalle: Oltiiin iltakävelyllä päivänä, jolloin miehen jalasta löytyi taskulliset shortsit. Kouraisin miestä kotosalta lähteissä ja kysyin onko hän iloinen seurastani vai onko se kännykkä? Siippa vastasi, että toimiessaan se laukaisee maailmalle Scorpionsin Wind Of Change - biisin, että kumpihan mahtaa olla...

Nyt jatkan täällä menestyksekkäästi jo neljättä minuuttia kestänyttä mykkäkouluani. Toiset naiset on kiinnostuneita autourheilusta. Meitsi ei ole sellainen nainen. Näin ollen on täysin asiatonta, että perheen miesväki hauskuuttaa toisiaan esittämälläni kysymyksellä:
"Missä ne Jyväskylän suurajot on?"

Molot on ollut mielessä.

Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille

Sain  haasteen, ihanaa, tykkään näistä aina hirmuisesti.

Eteenpäin tämän haasteen lähettäisin samoilla kysymyksillä kaikille teille, jotka ehditte sieltä kesälaitumilta koneen ääreen.

1. kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisia. Liitä myös kuva.

2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.

3  Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.

4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.

5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita

Päivän kuulumiset on: Tasan kaksi vuotta ensimmäisestä postauksesta. Älkää nyt vaan kukaan menkö sitä lukemaan, päästelin pitkän aikaa maailmalle takakireitä tekstejä kuvitelluille ystäville. Sitten tulin siivouskaapista ulos, aloin olemaan oma itseni ja sain ihka oikeita lukijoita mielikuvituskavereiden tilalle. Teitä on siellä 204 kappaletta, kiitos <3

Tämän päivän kuulumisista täytyy mainita myös puoliso, reikä ja kova kanki. Siipalla oli kova työ jyskyttää vakoa, että hän sai siirrettyä ulkolampun paremmalle paikalle. Meillä on paljon puunjuurakkoa ja se tekee kairamisesta välillä vaivalloista.  Nyt tuli valoa elämään ja näen sitten mihin astelen enkä liukkauden takia ole ketarat taivasta kohden ensi talvena. Ja se näkyy kadullekkin paremmin.

Ja sitten kysymyksiin:

Valitse joku seuraavista kodeista ja kerro syy valintaasi: Vanha koulu joen äärellä, moderni paritalo kaupungissa, tasakattoinen talo pikkukaupungissa, 70-luvun kerrostalokaksio kaupungissa, vanha kauppa rintamamiestalossa vai mansardikattoinen huvila meren rannalla?
Mansardikatto on niin ihana, että se saa olla missä vaan ja olisi aina mieleinen.

          Ostatko sisustustavaroita kaupasta vai käytettynä kirpputoreilta? Mikä on paras ostoksesi viimeisen kuukauden ajalta?
Innostun kaikkein eniten dyykkaamalla hankitusta sisustustavarasta. Tuo meitin pihavalaisinkin on roskiksesta; lamppu toisesta ja ravintolan naulakosta irroitettu varsi toisesta. Tiedättekö, kun joskus tuotteen nimeen liisautuu keksijän nimi. Yhtään sellaista en nyt osannut äkkisiltään sanoa ja kysäisin perheen miesosastolta. Puoliso alkoi puhua Hanna-tädin pikkuleivistä, mutta fiksu jälkikasvu puhui AIV-rehusta. Sen keksinnön maailmaan tuotti Artturi Iivari Virtanen. Tästä yhtälöstä voi siis päätellä, että molokit on keksinyt joku dyykkaamista vastustava molopää, joka on innostunut kaupasta ostetusta sisustustavarasta.

Paras ostos viimeiseltä kuukaudelta taitaa olla Oscar de la Rentan dödöt. Pyörittelin kahta stikkiä kätösissäni kirpputorilla ja tuumailin, että voin tehdä niille hoitoleikkauksen ja siipaloida sen jonkun ventovieraan kainalossa vierailleen kohdan irti. Ne oli pari euroa kappale ja kotosalla huomasin, että ne oli ihan iskemättömät. Stikistä kyllä erottaa käytön jäljet. Toiset tuoksut aktivoi muistijäljen ja tämä tuoksu vei parin vuosikymmenen taakse. Olin kovin ihastunut Oskarissa kylpeneeseen hömpsäntuuteliin, joka ensimmäisten kevätauringon säteiden pilkahdellessa pilviverhon takaa marssi parvekkeelle, valeli itsensä ykkösoluella ja levitti ympärilleen foliota rusketuksen toivossa. Neljän euron sijoituksella tunsin siis itseni ohikiitävän hetkisen nuoreksi tyttöseksi.


Millainen asuinympäristö on sydäntäsi lähellä? Entä millainen se on oikeasti?
Me asustellaan kolmen kivenheiton päässä keskustasta, mutta kuvailisin tätä kaupunginosaa melkein sanoilla "hylätyllä reunalla".  Saadaan cityasumisen edut, mutta kuitenkin pihamaalla vilisee oravia, lintuja, siili ja fasaani. Vaikkakin se fasaani kerran jumitti mut autoon. En uskaltautunut ulos. Seuranani ja turvanani mulla oli vaan pussi Fanipaloja, hapankorppuja ja litra maitoa. Aikani kuluksi söin sen keksipussin ja sitten rimpautin mutsille itkuisen puhelun, koska ne keksit alkoi kiertää mun massussa, enkä päässyt kotosalle. Äiti käski töötätä, että se hirmulisko lähtisi lipettiin. Helppohan se on sanoa. Mää mistään töötistä tiedä. Se on niitä peltilehmän toimintoja mitkä on sellaisissa typerissä nappuloissa, missä on niitä typeriä kuva-arvoituksia.

Jos saisit lottovoiton, mitö tekisit sillä ensimmäiseksi?

Suuntaisin Etolaan ja ostaisin ison saavin ja rullallisen jätesäkkejä. Menisin Punnitse&Säästä liikkeeseen ja pyytäisin myyjää irrottamaan sellaisen truutan, missä ne myy siellä jogurttipapaijaa. Kotosalla levittäisin sängylle jätesäkeistä tehdyn suojamuovin ja köllähtäisin kumolleni. Komentaisin puolisoa kaatamaan ne jogurttipapaijat mun viereen. Koska mää en hyväksy ruualla suttaamista niin saisin ne jäljelle jääneet jogurttipapaijat sillä jätesäkillä sihdattua saaviin ja ahtaisin ne pikkuhiljaa ahnaasti odottavaan kitaani. Rimpauttaisin mutsille itkuisen puhelun, koska ne papaijat alkaisi kiertää mun massussa.

Haluaisitko perustaa esimerkiksi eläinten vanhainkodin? Miksi ja miksi ei?

Vastaan: En. Olen aika säikky eläinten suhteen ja se ei olisi reilua, koska uskoisin olevani huono hoitaja, joka huutelisi huoneen toiselta reunalta, että jätän nämä sun eväät tähän, ole hyvä ja näkemiin. Meidän pihamaan oraviakin olen uhkaillut. Pelkään aikuisten oikeasti sudenkorentoja ja tänä suvena olen useamman kerran huudellut kurren perään : "Jos et p*kele pistä syöden sitä s*atanan korentoa niin voit olla varma, että ensi talvena sulle iskee nälkä!"

Mitkä ovat kotisi hyvät ja huonot puolet?

Kerro kuvin tai sanoin kotisi kamalimmasta nurkasta.
Päätin tulla rohkeasti esiin meidän puolipaneelien kanssa ja räväyttää kauheuden maailmalle. Ja tämä kaameus ei siis ole meitin saunasta. Jos joku joskus tekee kuvallisen nykysuomen sanakirjan niin sinne pitäisi laittaa aivopierun kohdalle otos kellastuneista paneeleista.

Mää kakkahousu emmin niiden maalaamista valkoiseksi, kun pelkään meillä sitten olevan liian valkoista? Mutta voiko sellaista olla? Siinäpä kysymys.

Mikä seuraavista Finelin kahvipannuista sopisi parhaiten sinun keittiöösi?

Pakon edessä ottaisin tuon punaisen, koska se on kaikista pienin ja veisi vähiten tilaa sijoitettuna kauimmaiseen köökin kaapin takanurkaan kattiloiden taakse piiloon.

Tulisitko luokseni kylään jos kauniisti pyytäisin?

Juu, eikä tarvitse edes pyytää kauniisti.

Arvatkaas mikä tämä on? Ei ole lähikuva Finelin kaffepannusta. Se on tulipunainen, karvainen ja kutiseva vako.

 Se on mun herkän hipiän kainalon sävy kolmen päivän Oskarilla sivelemisen jälkeen. Mutta säästin kaupan hintaan nähden aimo summan. 

Tunnustan; temput kahteen kertaan.

Arvonta on yhden postauksen alaspäin.

Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille

Sain niin mahtavan haasteen, että äitini sananlaskuja lainatakseni: Se sopii meitsille, kuin suutarin sormi sian pyllyreikään. Paljasta 8 noloa asiaa, ou jee!

Eteenpäin tämän sinkauttaisin

Ja tästä se lähtee:

Se oli vuosi 1998. Olin eronnut, masentunut, virallisesti yksinhuoltaja ja 200 pitkän kilometrin erottamana sukulaisistani. Lapsi oli vuoden ikäinen, joten juttuseurani koostumus oli joko taapero tai Äsmarketin kassa, joka tokaisi meitsille säännöllisesti "Päivää" ja ostosten loppusumman. Sain sitten siskoni pelastamaan minut yksinäisyyden ikeestä, mutta jonkun ajan kuluttua hän halusi hypätä junaan ja reissata takaisin omaan kotiinsa. En ollut valmis päästämään rakasta siskoani mihinkään, joten lähtöä edeltävänä iltana liottelin hänen teekuppiinsa kourallisen laksatiiveja. Sisko kummasteli outoa makua ja väitin kirkkain silmin sen olevan mausteteetä. Systeri ei siis lähtenyt vielä muutamaan päivään, mutta aikas monta terveistä lähti raukka-paran arsesta. Yksityisyyttä suojatakseni jätän mainitsematta, kumpi siskoistani tämän käsittelyn sai. Anteeksi, tein väärin ja häpeän.


Minä ja yleensäainaniinjärkeväpuolisoni ollaan syyllistytty tullirikokseen. Koska mies on kessuttelija niin savukkeita on tullut sujautettua yli sallitun määrän kassien kätköihin rajaa ylitettäessä. Kauhusta laajenneista pupilleistani huolimatta ollaan päästy kotosuomen puolelle ilman kiinni jäämistä. Kerran oltiin turvallisesti jo Hyvinkään kohdalla, kun autoradiosta pamahti eetteriin se Jerry Cotton - biisi. Siinähän sanotaan "Kädet ylös, olette pidätetty." Aloin porata roinottaa ja nostin käteni ylös. Miehellä kului kotvanen jos toinenkin ennenkuin sai mut hiljaiseksi.

Ainoa tapa saada meitsi hammastohtorille on se, että mies taluttaa mut sinne todella vahvasti huumattuna. Kaikki mieltä painava on kirjailtava edeltävästi ylös post-itille, koska järki todellakin seisoo päässä. Hamppilääkärin pelkoni on huomattavassa mittakaavassa ja yhdistettynä vilkkaaseen mielikuvitukseeni yhdistelmä saa aikaan keitoksen, jossa kiehuu mielikuvituksen tuotteina syntyneitä kauhukuvia. Tapani on saada visio postausaiheesta ja sitten laittaa se post-it lapulle, jottei visio unohdu. Kirjoittelen muutaman avainsanan ylös, että saan juonen päästä kiinni jälkikäteen.Yritin kerran vääntää ja vääntää lappusesta postausta eikä irronnut millään. Aikani yritin kovasti sommitella tekstiä ja ajattelin, että tästä tulee nyt kyllä jopa Kikinkin mittakaavassa oudohko postaus. Sitten mää sen tajusin, jumprahuiti sehän oli vanha muistilappu hammaslääkärille osoitetuista kysymyksistä: Voiko paikka irrota ja mennä aivoihin? Saanko lisää diapamia? Onko mato kasvanut? Minä puren aikuisten oikeasti. Olin ehkä jo aloittanut rauhoittavien ottamisen sitä lappua tehdessä, koska siinä luki myös Paavo Väyrynen. Mää en ole niin vahva ihminen, että tohtisin kysyä saattajana toimineelta mieheltäni, että olenko puhunut Paavo Väyrysestä hammaslääkärissä?


Jälkikasvuni on mallia niuhottaja tarkka ihminen. Hän halusi juuri tietynlaisen kellon ja minunhan se piti sitten mennä siipan kanssa se aikarauta shoppaamaan, koska lapsukainen näin loma-aikaan vetää sikeitä kello 10-22. Kirjasin huolella ylös ohjeet: Police ja julmetun pitkän numerosarjan. Hämmentävää kyllä meillä oli post-itit loppu. Sehän on melkein kuin olisi vessapaperi loppu. Tyydyin siis vaihtoehtoon A4 ja kopiopaperi. Käytin possun pinkkiä kynää. Mentiin sitten kelloliikkeeseen ja en saanut kakaistua ulos sitä Policea. Että muotoillakko se jotenkin fiinisti englantilaisittain vai ihan vaan poliiisi. Annoin sitten sen lappuseni myyjälle, että onko teillä tälläisia? Ei ollut. Olin ottanut epähuomiossa mukaan muistiinpanot, johon olin edellisenä iltana tallentanut blogiin tulleet mielenkiintoiset hakusanat. Sillä samalla possun pinkillä kynällä. Samalta ne nopeassa lähdössä näytti. Ja kun olen sellainen post-it ihminen, eikä tapanani ole käyttää jättiläispaperia. Annoin siis kultasepänliikkeen myyjälle arkin, jossa luki: Paksu anoppi ja Voiko kaverin poistaa kikistä?

Yleensäainaniinjärkevästäpuolisostani oli tottakai sitten kauhean hauska kepponen samana päivänä kuiskata ruokaostoksia hihnalle laitellessaan, että "Onko sulla nyt sun lappu mukana?" Kyllä, päästin porun.


Kun kesäkausi alkoi vaihtoi mies vaatetuksen shortseihin. Kaupan ovella silmäni takertuivat siipan pakaralihaksiin. (Puolison pyynnöstä jätän tarkemmin kuvailematta silmiäni kovin viehättäneen näyn.) Tuumailin, että 14 yhteista vuotta ja puolison... ja sitten jotain mikä ei sovi tänne, kun tämä ei ole K-18 blogi. Toinen anopeistani on sauhuttelija ja hän oli pyytänyt tuomaan mökille täydennystä. Kassa kysyi, että otanko ison vai pienen askin? Mää olin jotenkin niin sekaisin ja hypnotisoitunut niistä siipan kiinteistä kannikoista, että kysyin mieheltä kovalla ja kantavalla äänelläni "Onko sulla iso vai pieni?"


Cittariin tuli tänä suvena ei-suomea puhuva mies myymään puffalowingsejä suoraan kärrystä. Siinä oli yleensä vakiohenkilökunnasta joku paikalla, joka väänsi suomen englanniksi. Niitä sai 4,6 tai 12 kappaletta laatikkoon. Meidän jälkikasvu tykästyi wingseihin ja niitä piti sitten aina tuoda kauppareissulta. Kerran se uros oli poikkeuksellisesti jätetty yksin ja tiesin entuudestaan hänet suomea taitamattomaksi. Olin edellisenä yönä ummistanut silmäni kolmeksi tunniksi, koska jälkikasvu oli yksityisasioillaan. Enkä pysty nukkumaan ennenkuin muksu on turvallisesti kotosalla. Olin siis todella väsynyt. En jaksanut kaarrella, kunnes suomea taitamaton wingsin myyjä saisi seuraa enkä jaksanut myöskään ajatella, ettei engelska ole mun vahvinta aluettani. Eikä på svenskakaan. Sekoitin ne sitten keskenään ja täräytin sille raukkaparalle käsimerkkien kera, että " Ai want seks."  Juu, ei ole lapsi aterioinut enää winksejä.


Meitin torpan lähelle rakennetaan kauppakeskusta. Ja ajokaistoja vaihdetaan aina sitä mukaa miten se siihen nikkarointiin milloinkin sopii. (Mun unelmissa meistä kolmen kivenheiton päässä on muutamien vuosien päästä Hämeenlinnan seuraava valtti, suomen suurin itsepalvelukirppis. En siis mene sinne shoppaamaan, että saadaan kirpputori tilalle, kun se kaatuu.) Mun taktiikka on vaihtuvien ajoreittien viidakossa väistää kaikkia ja seurata edelläni kulloinkin ajavaa, joka kaikella tilastollisella todennäköisyydellä tietää meitsiä paremmin mitä on tekemässä. Huristelin kaikessa rauhassa edellä ajavan kuorma-auton perässä. Sen kuski tiesikin mitä teki; oli menossa sinne rakennustyömaalle. Peruutin sitten sieltä pois. Noloahan tästä tekee se, että olen tehnyt saman tempun kahteen kertaan.


Me oltiin siipan kanssa saunomassa ja suihkuttelin ja saippuoin. Ja sitten siinä samalla tsuhautin ja päästelin ylimääräiset ilmat ulos. Mies totesi mun tehneen mahtavan tempun. Ilostuin niin, että taputin käsiäni yhteen. Hyvä meitsi! Meillä on nyt vähän tässä keskustelu kesken, että onko tämä noloa miehelleni, joka valehteli vai minulle joka uskoi, että mun horisontaalisesti haastavien pyllykannikoiden välistä lenteli ulos saippuakuplia...