sunnuntai 22. joulukuuta 2013

14 yhteistä vuotta ja reikäni vieläkin kiehtoo puolisoa.






Sain haasteen Me Wämili - blogista, kiitos, tykkään näistä aina hirmuisesti. En nyt sinkauta tätä kenellekään eteenpäin, mutta jos joku ehtii tähän joulun pyhinä vastata, niin napatkaa mukaan.



1. Mikä halusit / haluaisit olla isona?
Halusin tulla sairaanhoitajaksi, mutta sitten kuulin opiskeluvaiheessa treenattavan pistämistä toisiin opiskelijoihin. Se ei olisi haitannut, mutta sitten ne muut olisivat halunneet pistää meitsiä. Juu, ei kiitos. Olen varustettu niin huonoilla suonilla, että verinäytteet joudutaan yleensä ottamaan kämmenselästä, jos ei ole tosi taituri neulan varressa. (Täytyy kyllä myöntää parin kokeilukerran jälkeen laittavani stopin käsitaipeen rönkkimiselle.) Lähdin sitten kauppikseen.
Isona haluan olla justiinsa sitä mitä nytkin; kotirouva, Emp. (Elän mieheni palkalla.)



2. Jos olisit vaate,mikä vaate olisit ? Miksi?
Haluaisin olla kokoa 62 olevat pehmeäksi kulutetut fleecekalsarit. Lämpimät, maailmaa syleilevät, kaiken sallivat ja mukavat. Taidan kyllä olla tukisukka; arkisen värinen, huumorintajuton ja jalassa paljastun takakireäksi.







3. Mikä on seuraava käsityö / sisustus / harraste projektisi?
Tänä jouluna iski oudohko vimma tehdä itse kortteja. Askartelinkin niitä useamman kappaleen washiteipin kanssa. Vai voiko sanoa teipin vetämistä korttipohjalle askartelemiseksi? Jaa-a. Muistin sitten Tiikeristä ostamani leimasimet.








 Ja sitten alkoi tulemaan liukuhihnalta Iloisen Joulan toivotuksia....
Lannistuin korttitehtaalta syntyneestä sekundasta vain hetkellisesti ja jotten nyt vallan tuhlannut raaka-aineita niin onneksi muistin Jemellä Pieniä onnen avaimia - blogissa olleen tosi hienoja tuikkupusseja. Silppusin korteista alareunat pois ja jäljelle jääneestä yläreunasta tuunasin minigrippipussiin tuikkuja. Tarra kylkeen ja tuli hyviä pikku tuliaisia. Muistan kyllä taas muutaman juhlakauden kortit jättää sellaisten ihmisten tehtäväksi, jotka osaavat.


Tästä tuli mieleen joulu vuonna 1996, kun iski oudohko vimma tehdä Back Street Boyseja jumaloineelle siskolleni fanipaita. Siihen maailman aikaan oli kovin erikoisia sellaiset silitettävät kuvat, mitä nykyään voi tulostella kotona mielin määrin. Ostin Ärrältä hienon ulkomaalaisen lehden, jossa sellainen silitettävä erikoisuus oli. Sain sen kiinni t-paitaan ja sitten mahti-idean kirjoitella siihen kuvan viereen tekstiilitusseilla. Tuli vähän sellaista Iloisen Joulan tyylistä. En lannistunut vaan päätin silpata sen kuvan irti ja tehdä siitä pienen sohvatyynyn. Ei se sitten luonnistunut ja sisko sai joululahjaksi Back Street Boys neulatyynyn.




4. Montako joululahjaa toivoisit saavasi tänä jouluna?




Olin mukana Salaisessa Jouluystävässä ja sain vastaanottaa kolme mahtavaa pakettia. Lähettäjäksi paljastui Santra Rakkaudesta jouluun ja Oivalluksia & Erehdyksiä - blogeista. Kiitos, kaikki olivat kovasti mieleisiä. Suklaan kerkesin syömään ennen kuvan ottamista, jos joku tarkkasilmäinen huomaa Geishan paperin olevan tyhjä. 


Poikkeuksellisesti toivoin puolisolta lahjaa tänä vuonna. Eikä edes maksa mitään, päinvastoin säästää rahaa. Pyysin, ettei hän sannoita postilaatikolla paskanaapureiden kohdalta tannerta ollenkaan koko talvena eikä varsinkaan keväällä kun tulee liukkaat. Siippa ensin kieltäytyi vedoten sen olevan töykeää ja epäkohteliasta, mutta vetäisin esiin valttikorttini; tärisevän alahuuleni. 

Sanonko mikä on töykeää ja epäkohteliasta: Viime suven aloituksena meillä juhlisti peruskoulun päättymistä puolet kaupungin peruskoulunsa päättäneistä. Tuossa ne pihassa grillailivat ja nauroivat. (Meidän lapsi ei kyllä nauranut niinä muutama kertana kun kävin omasta mielestäni viljelemässä vallan mainioita huumorin kukkasia.) Tulin kävelyltä ja katselin, että jumaleisson; Yksi niistä bilettäjistä oli aivan lärvit. Ennenkuin kerkesin keikauttaa bailaajan kylkiasentoon ja soittamaan hänen huoltajalleen niin enkös sitten tajunnut sen olevan vielä karvaisempi kuin oma mukulani. Sehän oli sitten naapurin isäntä liittynyt juhlijoiden joukkoon, ympäripäissänsä lasten kekkereillä. Puoliso sen kävi sitten husuttamassa omaan kotiinsa nuokkumaan. Meni jonkun aikaa ja eikös se sankari sitten ollut takaisin 16-vuotiaiden joukossa. Puoliso kävi sen sitten taas hätyyttämässä omaan kotiinsa, mutta matka tyssäsi lukossa olevaan oveen. Yksi V-V:n tovereista harrastaa jotain judoakarateajujutsua ja potkaisi oven sisään, että pääsi sankari omalle puolelleen huilimaan. Se oli kaikkien alle 18-vuotiaiden mielestä mahtava temppu. Tälläisen takakireän, huumorintajuttoman, keski-ikäisen akan mielestä se ei ollut. En ole kehdannut katsoa jälkikasvunsa kavereiden vanhempia silmiin sen jälkeen. "Oltiin V-V:llä syömässä makkaraa, kun ***** monotti niiden pöytään keskellä päivää sammuneen naapurin oven auki." Hienoa.

Ei siis santaa, ei sepeliä, ei hiekkaa, ei murustakaan. Jos olisin halunnut esitellä lapselleni miten alkoholistit elävät, niin en nyt sanoisi olevani toisella kierroksella avioliittojen suhteen.


5. Millaisessa kodissa asut?
Pinkopahviseinäisessä, joten kaikki on vinksin vonksin ja joskus kuulee asioita, joita ei halua kuulla. Kuten esimerkiksi sitä, kun edelliset seinänaapurit söivät keittiössä Kismettiä. Sehän on niin hyvää ettei sanotuksi saa, joten sitä ne varmaan köökissään voihkivat.




6. Kuvaile sisustustyyliäsi kolmella sanalla ?
Ikeastakirppariltaroskiksesta, valkoista ja teini hiljakkoin määritteli asian "Tällälailla sisustetaan kesämökeillä."



7. Mieleenpainuvin hetki elämässäsi?
Makasin lattialla taaperon vieressä ja tunsin ihan fyysisesti miten selästä alkoi kasvaa siiven tyngät. Tuli todella vahva tunne, että elämä kantaa mut ja parin sekunnin miettimisajalla tajusin, että se on loppu nyt. Seuraavana päivänä rimpauttelin V-V:n biologiselle isälle ja ilmoitin mihin kellonlyömään voi tulla hakemaan omaisuutensa.

Ehkä mulla oli vaan kramppi lattialla makaamisesta eikä mitään yliluonnollista tapahtunut.


8. Mistä unelmoit?
Sohvalla istumisesta; irtokarkki pussi oikeassa ja kaukosäädin vasemmassa kädessä.
Toivekoti ja Puutarha 2/2009 lehden löytymisestä. Se puuttuu mun varastoista.


 
9. Missä näet itsesi kolmen vuoden kuluttua?
Poraa roinottelen, koska jälkikasvu on pakkaamassa muuttokuormaansa ja irroittelee napanuoraansa. Se sanoo "Jumalauta mutsi, päästä nyt välittömästi siitä auton ovesta, tästä on jo kuukausia jauhettu!"



10. Miten vietät itsenäisyyspäivää?
Yleensä toljottelen yksinäni telkkarista Linnan juhlia, koska mies on melkein poikkeuksetta ollut töissä. Jota seikkaa en ollenkaan ymmärrä. koska mies tekee työvuorolistat. Miten niin ei voi muka haarukoida kaikkia juhlapyhiä niin ettei ne osu omalle kohdalle?



11. Mitäs huomenna? ^_^
Olen pohtinut miksi ihmeessä monessa paidassa ja puserossa on samassa kohtaa reikä. Tai useita reikiä. Tuossa oikeassa kyljessä, niillä main missä joskus meitsillä oli umpisuoli. Mutta minähän pyyhin käteni puhtaaksi aina siihen samaan kohtaan. Ja kun kaavut on Elloksen horisontaalisesti haastavien osaston poistomyynnistä kolmen euron hintaluokasta niin eihän ne sideharsovaipan ohuet vaatteet älyttömiä hinkutuksia kestä.

Samaan pesukuormaan oli ajautunut kolme kappaletta sellaisia reikäpaitoja, jotka miehen mielestä pitäisi heittää pois ja minun mielestäni olisi sulaa hulluutta heittää pois. Puoliso aika usein meillä ripustaa pyykit, koska yleensä en saa niitä itse koneesta ja miehen mielestä ne menee samalla tempolla narulle asti kun ne kerran kyykkii sieltä koneesta. Huomenissa etsiskelen kolmea paitaani, joita mieheni pitää panttivankina. Ne ei kuulemma menneet enää katsastuksesta läpi
Taidan lopettaa käyttämästä nimitystä yleensäainaniinjärkeväpuoliso.



Laitetaan tänne loppuun nyt vielä puolison mieliksi:
Siipasta oli hirmuisen hauskaa. että korttikatastrooffista toipumiseen kuului sellainen terapia, että todellakin silppusin ne pilalle leimatut alaosat niistä joulakorteista. Milli kertaa milli palasiksi. Mies imuroi ne sitten köökin lattialta.
Toiset löytää vielä juhannuksena kuusen neulasia, meillä taitaa löytyä vielä juhannuksena joulakortin paloja.


68 kommenttia:

  1. Hihhii, jaksat taas hauskuuttaa! :)
    Mukavaa joulua sinne!
    Ps, siellä sairaanhoitaja koulussa ei muuten tarvinnut olla yhdenkään neulatyyny kun oli tarpeeks huono suoninen, kun näytöstä piti päästä ensimmäisellä yrityksellä läpi.. HEHHEE, saimpas skipattua senkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa siellä olisi saanut tälläinen kuivakka olla ihan rauhassa :D Oikein hyvää joulua myös sinne!

      Poista
  2. Joulukortin palaset ei onneksi pistä, niin kuin kuusen neulaset :D
    Oikein hauskaa joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne ei kyllä pistele :D Oikein hyvää joulua myös sinne teille!

      Poista
  3. Mä nappaan tän ;-)

    Ja toivotan ihan hirvittävän iloista ja maistuvaa joulaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa vaan :) Hirmuisen hyvää joulua sinnekkin!

      Poista
  4. Siis loistava idea tuo tuikkupussukka ja vielä niistä korteista - Wau! Joku muu olis vaan nakannut roskiin.. Mun tarttee kans tehdä tuollainen leimasin-laatikko kun ne aina on hujanhajan huushollissa! Oikein muksaa Joulua teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli varastettu idea, mutta tuli onneksi mieleen ennenkuin silppasin kaikki kortit :D Nuukana ihmisenä mietein mitä tuo luulisin banaanipaperi maksaa :D Oikein muksaa joulua myös sinne Kotipellolle!

      Poista
  5. Minä taijan napata tän haasteen itelleni! :D
    Oikkein Hauskaa ja Ihanaa Joulua Kiki!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa mukaan vaan, tässä oli kovin hyvät kysymykset :) Oikein hyvää joulua myös sinne teille!

      Poista
  6. Olipa taas hauskat jutut :D Nuo kortit ovat kyllä yliveto , olisit vaan lähettänyt ;)
    Erinomaisen hyvää joulua, paljon suklaakonvehteja ja terveiset sille huumorintajuiselle mutta ainaniinjärkevälle puolisolle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kerrotaan terveiset :) Mun huumorintaju kyllä on koetuksella katsastamattomien puseroiden kanssa :D Ja oikein hyvää joulua myös sinne teille!

      Poista
  7. Sulle voi nyt sitten vissiin toivotella oikein hauskaa joulaa :)
    Kuis joulunpyhät on mies haarukoinut??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä jouluna saan pitää miehen kotona kaikki kolme päivää. Jos ei aina Linnan juhlia yhdessä katsella niin nyt digiboksilla odottaa Sinkkuelämää-leffa. Miestä kiinnostaa vallan kauheasti kumpikin ohjelma :D Oikein hyvää joulua myös sinne!

      Poista
  8. Oi, olisin ollut onnellinen, kun olisin saanut tuollaisen Joulantoivotuskortin!!! Ei sillä, etten olis onnellinen kaikista saamistani... mutta niiiin teki mieli tehdä änkytyskortti jollekin, kun "ja" -sanoja jäi ylimääräiseksi yhdestä tarrakokoelmasta, jossa oli "hyvää" "iloista" "hauskaa" "onnellista" sekä "ja" -sanoja. Niin ja "joulua" tietty kans. Ja "uutta vuotta". Ei vaan ollu ketään, kenelle olisin voinu lähettää kortin, jossa lukee "Hyvää Joulua ja ja ja...". Olisin voinu tehä sen sulle vaihtarina Joulakortista :)
    Siskolta tuli joskus pääsiäiskortti että Hyvää Pässiäistä.

    Hyvää ja ja ja Jouleista Joulaa teille nyt sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ensi joulana meidän täytyy vaihtaa kortit keskenämme :D Hyvää ja Jouleista Joulaa myös sinne teille!

      Poista
  9. Kivoja kortteja! :)

    Fleece on ihana vaatemateriaali - lämmin ja mukava yllä. :)

    Mä taidan napata haasteen mukaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tälläinen leipäosastolla lauleva serkkukin ole ihana :D Vaahtosin koko ehtoon kotona miten oli hyviä tarjouksia :D

      Poista
    2. Leipäosastolla lauleleva serkku on ihana <3 - itseänikin hyräilytti. ;)

      Tarjoukset olivat loistavia! :)

      Mä tulin juuri ruokaostoksilta - kaupassa oli porukkaa vaikka kuinka paljon. :D

      Poista
  10. Olen aina ihaillut sun luonnetta ja varsinkin tuota ettet anna periksi; meikäläinen olisi ensimmäisen Joulan sattuessa lämmittänyt pirttiä lopuilla aihioilla ja vaipunut sohvalle nyyhkyttämään. Mulla on näet paha tapa tehdä asioita (innostuessani jostain uudesta) isolla vaihteella; ohjekirja nurkkaan kun ei nää niin vaikeita voi olla ja kun eka kappale (jossa kaikki virheet näkyvät mutta niitä ei siinä kiimassa näe) tuntuu olevan ok, niin loppu painetaan kenties vieläkin isommalla vauhdilla. Lopputulos onkin sitten kasa perkeleitä ja sitä kuuluisaa lyyhistynyttä rauniokasaa..;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin tullut vaan yksi joula, mutta pidin leimasimet siistissä rivissä ja painelin menemään vaan toisesta reunasta uudestaan kun sain yhden kortin tehtyä :D Kyllä sitä perkelettäkin tuli siinä silputessa ja aika monta kirkkovenettä :D

      Poista
    2. Voin kyllä kuvitella että demoneita ja elimiä on lentänyt sakeana pilvenä :D
      Hyvää joulupäivän iltaa sulle rakkaani, tulin nuuhkimaan oisko täällä yhtään suklaata kun noi omat uhkaa loppua..

      Poista
  11. Tyrskin naurusta niin että ei tuo nilkka tykännyt! :)

    Ootko varma että söivät naapurissa Kismetiä eikä ollu vaikkapa Geishaa? :P

    Erittäin hyvää joulaa Kiki!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti se ei nyt alkanut jomottaa. Yleensä aiheutan lukijoille vaan virtsankarkailua :D Kyllä luulen sen olleen Kismettiä kun eikös siinä mainoksessa muutama vuosi sitten aika antaumuksella voihkittu :D Oikein, oikein hyvää joulaa myös sinne teille!

      Poista
  12. Ihanaa ja rauhallista joulua koko teidän perheelle, hyvä terapiamuoto ollut sulla joulakorttien kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on parasta päästää höyryt heti pihalle :D Oikein hyvää joulua myös sinne teille!

      Poista
  13. Olet kyllä mahtava!:) Minä tässä sohvan nurkassa hihittelen..ja mies katselee että mikähän sitä nyt vaivaa;) Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oikein ihanaa joulunaikaa myös sinne teille!

      Poista
  14. Voi Kiki! Teillä tuo elämä on sit aina niin huumoririkasta, tapahtumarikasta ja ah täynnä avio-onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on nyt huumori kaukana kun soittelin miehelle töihin ettei kai hän vaan jumprahuiti sentään ole vienyt roskikseen niitä "katsastamattomia" puseroita ja toisesta päästä kuuluu vaan naurua :D

      Poista
  15. Tässähän taas stressierkki yltyi vallan nauruun :D :D Ihanaa ja rentouttavaa joulaa teidän porukalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :D Oikein ihanaa joulunaikaa myös sinulle <3

      Poista
  16. Hauskoja kortteja :D Ihanaa joulaa teille!

    VastaaPoista
  17. Hih :)
    Lämmintä joulua teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein lämmintä joulua myös sinne teille!

      Poista
  18. :)))))))))) oikein iloista joulua siulle ja koko perheellesi.

    VastaaPoista
  19. Sä oot kaikkea muuta kuin takakireä tukisukka :) ja toi Bäkkäri-neulatyyny(/paita) :D ainakaan muilta ei sit löytynyt sinnepäinkään samanlaista veikkaisin :D Kai sun siskosi harrasti käsitöitä....? :D

    Tuo naapurin kismetinsyöjäkänniääliö kuulostaa just sellaiselta et sen lisäksi ettei hiekoita sitä niin siihenhän voisi käydä kaatamassa vähän kylmää vettä pakkasella... eikö? Saattaisiko siinä käydä jotain? En minä toki mitään kamalaa kenellekään toivo (paitsi joskus. Onneksi se pelkkä toivominen ei ole vielä rikos).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mutsi on viimeiset 41 vuotta ihmetellyt miten se on saanut aikaan näin huumorintajuttoman ja takakireän lapsen. Olen alkanut uskoa siihen itsekkin :D Ei harrastanut sisko käsitöitä, mutta neulatyyny oli monta vuotta hyllyllä kunnes sisko alkoi fanittaa Jari Sillanpäätä ja Porin Ässiä. En tiedä oliko se sitten hieno vai johtuiko siitä, että jaksoin loputtomiin mainita miten työn takana se tyyny oli :D Meillä kun lehahtaa välillä lauma poikia tuohon pihaan niin ne tuppaa räkimään isossa ringissä. Mää pelkään kaatuvani niihin jäätyneisiin klimppeihin ja olen komentanut räkimään ei-kulkureitille. Onko se töykeää ja epäkohteliasta jos komennan sen räkäringin tuonne postilaatikoille :D

      Poista
  20. Jos teillä löytyy silppuja, meillä löytyy siemenhelmiä. Mä menin tässä joku aika taaksepäin kaatamaan tuhansia siemenhelmiä verstaan lattialle ja sieltä ne kulkeutuneet ties ja minne. Imuroitu on, monesti. On noukittu ja tiirailtu. Ei pitäs olla enää yhtään helmeä lattialla. Silti löytyy yksi aina sieltä ja toinen täältä!
    Hyvää ja riemukasta joulua teitille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkaraiset helmet menee varmasti lattialistojen ja muiden piilopaikkojen alle ja tulevat ilmavirran mukana esiin :) Oikein hyvää joulua myös teille!

      Poista
  21. Kiitos Kiki taas kevennyksestä. Ai miten niin sinä olet huumorintajuton ?! Oikein ihanaa ja lämmintä joulua sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä paitojen kätkemisestäkin ensin suutuin ja sitten vasta aloin nauramaan :D Ei riittänyt huumorintaju :D Oikein hyvää joulua myös teidän perheelle!

      Poista
  22. Tulipahan ihana tauko tähän joulukiireen keskelle: KIITOS :D
    Oikein ihanaa, tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :D Oikein hyvää joulua myös teidän perheelle!

      Poista
  23. Hauska haaste! Kyllä taas sai nauraa :) Hauskaa joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä haasteessa oli kyllä hyvät kysymykset :) Oikein hyvää joulua myös sinne!

      Poista
  24. On se onni, että sun blogi on olemassa. Täällä kans havaittavissa jonkinlaista tukisukkamaista takakireyttä. Ite taidan olla oikein kireä pipo :D Nyt nauroin oikein urakalla ja koko laatikkokinkkutorttupiparihannatätijakuusishow purkaantui melkein itkuksi asti :D :D Mies kyllä kahtoo, että taitaa paralla olla se kuuluisa jouluressi!

    Mutta sää mikkää huumirintajuton oo...SEONVALE!!!

    Oikein Rauhallista JouLAA sinne teille. Oot sää ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion kyllä käyttää se on vale - argumenttia seuraavan kerran kun mun äiti huokailee miten ihmeessä se on saanut näin huumorintajuttoman ja takakireän lapsen aikaiseksi :D Oooh, Hannatädin pikkuleivät on niin maistuvia. Täytyyköhän tässä vielä muuttaa joulu suunnitelmia? Oikein hyvää joulua myös sinne teille!

      Poista
  25. Nappaan tämän mukaani :)

    Appelsiineja siellä sairaanhoitajakoulussa pistettiin mun aikaan :D

    Mukavaa joulua koko perheelle täältä työn äärestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla sen verran vanhempaa vuosikertaa ettei sillon vielä treenattu appelsiineihin :D Oikein hyvää loppuvuotta myös sinne!

      Poista
  26. Mahetsua joulua ja jatkahan sammaa rattaa, niin saa taas ens vuonna tulla hyvälle tuulelle :D

    VastaaPoista
  27. Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein hyvää loppuvuotta myös sinulle :)

      Poista
  28. Virallisempi nimitys olisi kuullostanut emp kotiäidiltä ja ajattelin, että se emp on amkn vastine lyhennyksistä. Sää taisit juuri saada suoritettua uuden tutkinnon kiitettävällä arvosanalla. Me kuule olemme nyt samoilla linjoilla, täällä on suoritettu kauppis, mutta ei (AMK) tutkinnolla. Nyt kuitenkin olen emp tutkinnolla kotona!!

    Kortit oli hienoja oli niissä sitten painatusmilliksi silputtuja tai ei. Suosittelen sitkeästi jatkamaan harrastusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jatkan harrastusta niin sitten täytyy kyllä poistaa tarkkaan manta "Viimeinen leimasin kahteen kertaan" päästä :D Kyllä se vaan täytyy myöntää toisten olevan kädentaitajia enkä itse ole siinä joukossa :D















      Poista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Hei Kiki ja hyvää Joulunaikaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein hyvää loppuvuotta myös sinulle!

      Poista
  31. Hianojahan noi kortit on! Mää en heti huamannu mittään kirotusvirhettä, ei varmaan muutkaan. Sitä olis sit voinu soitella joulun jälkeen kortin saajalle ja tarkistaa, että onks se lukenu sen kortin.

    Ärsyttävä naapuri, tosiaan. Sää voisit käydä kaatamassa sinne hiakottamattomalle jäälle viälä varmuudeks ruakaöljyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, älä nyt yllytä mua. Määhän vielä menen ja teen sen :D

      Poista
  32. Myöhästyneet Joulan toivotukset Sinulle huumorintajuttomalle ;D

    Sinusta olisi tullut hyvä sairaanhoitaja, luulen ma. Terv. Sirpa Sairaanhoitaja

    Ps. nauraa hyrisin koko ajan lukiessani tätä, lopullinen repeäminen tuli kohdassa" ei menneet katsastuksesta läpi" :DDDD.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä huumorintajuton oli niin kiukkuinen viimein löytäessään katsastamattomat paitansa, että melkein laittoi ne miehelle joulupakettiin :D

      Poista