keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Arvonta



Tammikuussa tulee eteen päivä, jolloin meidän teini saa ostaa lähikaupasta keppanaa, saa olla kuljettajan paikalla moottoritiellä ja voi itse kuittailla Wilma-tunnuksilla poissaolonsa. Päivä, kun teini saa olla iltakymmenen jälkeen aakkosten alkupään huoltoasemalla ilman vanhemman läsnäoloa. Jotta en ärsytä tuoretta täysi-ikäistä kysymyksillä; "Mitäs jos iskä lähtee varmuudeksi sun seuraksi oluselle? Tai mielessä käynyt hätäsuunnitelma: "Mitäs olet mieltä siitä asiasta kun ihan vaan vahingossa sattumalta parkkeerasin sun rahapussisi päälle ja katkaisin ekstralargella peffallani sun henkkarit?" on parempi pyrkiä kiinnitämään huomiota muuhunkin kuin lapsukaiseni uusien oikeuksien aiheuttamaan verenpaineeni nousuun. Yritän harhauttaa osan huomiostani arvontaan.


 Olen edelleen epälaskennallinen, joten oikeudenmukaisen toiminnan varmistamiseksi mennään taas vanhalla tutulla yksi lipuke - kaikille metodilla. Jos mun täytyisi pelata kahden tai kolmen lipukkeen kanssa niin saattaisi tulla mitä sattuu eikä mun blogistaaninen itsetuntoni kestä arvonnan päättymisen jälkeen tapahtuvaa lisäarvan takia liittyneiden lukijoiden joukkopakoa. Ilostun aivan kauheasti jos laitat omaan blogiisi arvontamainoksen ja vielä enemmän ilostun jos liityt lukijaksi, mutta pihtarilinjalla silti; arpa per nenä. Jos olet anonyymi niin laita joku nimimerkki, jos teitä sattuisi olemaan kaksi, niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymia. Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten arpaisen uudestaan. Muutamia kertoja huhuiltuani turhaan voittajaa, joka ei ilmaannu, kiukustun ja pidän hyllyn itse.





Tuosta valkoisesta ei oikein saanut tolkkua niin tässä sama ruskeana. Voittajalle lähtee sitten kyllä vaan yksi valkoinen hylly vaikka kuvia on tuplat.



Kuvat on nyt suoraan kaupan sivuilta kopioitu. Olen näiden arvontakuvien kanssa käyttänyt tekniikkaa "Nätti tapetin pala taakse ja voitto eteen". Kyllä sitä kovasti taas yritin, mutta se oli nyt ihan sama minkälaisen paperin eteen tuota pakettia tunki, ei siitä nätti tullut:




Loppuun vielä varmuudeksi huomautus; tuossa alapuolella on tavallinenkin postaus.

94 kommenttia:

  1. No ehdottomasti sillä yhdellä arvalla mukana!!! :)

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! Hyvää Uutta Vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Ja oikein, oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  3. Yks keppana vasta mennyt. Ei lähikauppias tienannut meidän lompsan levityksellä juurikaan. Huoh. Mutta juu, arpa laitetaan kulhoon. Kops

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ne sano, että se ensimmäinen maistuu aina parhaalta niin sitten on hyvä lopettaa siihen yhteen :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  4. Tiputanpa arvan laatikkoon. Hyvää uutta vuotta Kiki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan :) Ja oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  5. Mukana arvonnassa. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  6. Hyvää Uutta Vuotta.Meidän teinin kanssa sama on edessä syksymmällä,huh...Arvontaan mukaan,kiitos.t.Kyltsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Ja tsemppiä syksyyn, tämä muutos on yllättävän tiukka paikka :)

      Poista
  7. Mukaan arvontaan.
    Onnellista Uuta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Oikein onnellista uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  8. Onpas nätti naulakkohylly,sopisi meidän maalaisromanttiseen sisustukseen hyvin.
    Mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tuota naulakkoa kannattaa tavotella, mukana arvonnassa.
    Ja oikein mahtavaa uutta vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Ja oikein mahtavaa uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  10. Mukana arvonnassa ollaan 😊 Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan mukaan :) Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  11. Ihana hylly, ehdottomasti mukaan arvontaan :) Ja tsemppiä äidin "mun lapsi on täysi-ikäinen"- kriisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tsempistä, sitä tarvitaan etten köytä lasta kiinni tuoliin parin viikon päästä :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  12. Voi ihanuus! Ilolla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  13. Täältä ilmoittautuu blogiarvonta neitsyytensä menettänyt ja ensimmäisestä voitostaan nauttiva. (tosin posti tuo sen aikanaan perille) Eli olen MUKANA!! Ihana hylly ja nyt sitten taistelen tieni voittoon. ;) Häviönkin nielen jos se armoton kohtalo osuu kohdalleni. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sää nyt joudut sen häviön nielemään niin voisit mulle kuitenkin laittaa osoitetta tulemaan kun sun jouluihanuuden lähettäjänä ollut teksti ei riitä ystävänpäivämuistamisen osoitteeksi. Vai löytääköhän se sinne pelkällä nimellä ja mun rakas blogiystävä kuvailuilla :D Postinkantaja saa mennä talosta taloon ja kysellä oletkos Kikin kamu :D

      Poista
    2. Mä veikkaan, että se vois jopa löytääkkin meille tiensä. meillä, kun sama akka kantaa postia päivästä, viikosta, kuukaudesta vuodesta toiseen. Paitsi joskus on joku toinen, mutta hyvin harvoin. se alkuperäinen voisi sitten kertoa kattos sille vakkarille, että joo.. tää osoite on siinä ja siinä... ;) Mää laitan sulle kuitenkin oikean osoitteen niin tulee varmasti perille. Ellei postikuljetus aja ojaan ja koko posti leviää pitkin metsää. :O

      Kyllä maar mun sitten on pakko niellä, mutta ei ny sentään vielä. :)

      Poista
  14. mukana ollaan.
    oikein hyvää uuttavuotta.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle :) Laitetaan arpa :)

      Poista
  15. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Pakkohan se on osallistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko mää siteerata sua ja käyttää pakko osallistua kaikille :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  17. Tietysti oon mukava....eiku siis mukana!!!

    VastaaPoista
  18. Täysi-ikäinen lapsi... Mua alkaa jo hiukan stressata, kun mietin, että tosta miehen esiteinistä tulee muutaman vuoden päästä 18-vuotias. Vaikka se siis on vasta esiteini eikä edes asu vakituisesti meidän huushollissa. Mutta vielä enemmän huolestun, kun alan ajatella ennen täysi-ikäisyyttä tulevaa teini-ikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt pitää mielessä miten karmea ikä teini-ikä oli itselle niin pystyy suurimman osan ajasta käyttäytymään kuin aikuinen :D Kyllä meillä silti on ollut tilanteita, jossa mies rauhoittelee kahta teiniä :D

      Poista
  19. Mukana arvonnassa
    -Anne-
    anne5@netti.fi
    P.s Ja kyllä, tiukkapaikka oli mulla reilu viikko sitten, kun esikoinen täytti 18 v.. Jotain sanoinkuvaamatonta oli se tunne, kun menin wilmaan muutamaa pvää ennen sitä ja siellä oikeesti luki että "wilmatunnuksesi voimassa 2 päivää".. Ja kyllä,pääsin sen "aikuistumisen" jälkeenkin sinne, mutta siellä luki, ettei minulla ole oikeutta enää täysi-ikäisen tietoihin-arvaapa, mikä oli esikoisen ilme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä arvata ilmeen kun saa omat Wilmatunnukset :D On se hyvä, että varoitit, että siellä ensin uhkaillaan
      päivien käyvän vähiin. Pystyy sitten asennoitumaan oikein tulevaan :D

      Poista
  20. Arvonnassa mukana! Kuulostaa niin tutulta, kun jo kaksi lapsista täysikäisiä, mut kolme vielä tulee perässä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetän täältä sulle myötätuntoisen ajatuksen, sulla on ollut sama stressi jo kahteen kertaan :D

      Poista
  21. Pannaanpa mulle tuo valkoinen hyllykkö, kiitos. Varoitan jo etukäteen että olen vasta voittanut lyhdyn ja koska elämä potkii päähän, niin muuta tuuria pitää olla. En muista edes sitä, milloin kuopus täytti 18 vee, mutta vähemmän täysipäinen äitikin mahtui juhlimaan täysi-ikäisyyttä silloin, ei siitä ehkä ihan 18 vuotta tule, mutta esikoinen täytti sen jo parikymmentä vuotta sitten:) Miten minusta alkoi yhtäkkiä tuntua että olen ihan ikäloppu????? Mukavaa ja hullunhauskaa uutta Vuotta Kikille ja perheelleen ja paljon onnea esikoiselle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten tunkisin lapsen mukaan juhlimaan, mutta kun ei rohjo selkäni anna mun istua ravintolassa. Enkä kyllä nyt menisi vetoa lyömään, että antaisi tuo mun lapsenikaan siellä istua :D

      Oikein, oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  22. Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Olen mukana kivassa arvonnassa variplantti(at)gmail.com). Ja oikein vauhdikasta uutta vuotta (ei liian kuitenkaan)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Ja oikein sopivasti vauhdikasta uutta vuotta sinullekkin!

      Poista
  25. Hyvää Uutta Vuotta rakas Kiki! <3
    Niitä paljastuksia tässä odottelen..... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Lisää puita leirinuotioonsa ja hätistelee karhuja kauemmaksi*

      Poista
    2. Kyllä niitä syntejä on mietitty :D Ja kyllä tässä vielä saan aikaiseksi sellaisen listan, jonka takia ei täydy muuttaa blogin ikärajaa K-18 muotoon :D

      Poista
    3. Hieno juttu! :D

      *Päättää jatkaa leiriytymistään ja odottaa listan valmistumista*

      Poista
    4. Mää luulin, että sää teet sitä nuotiota sen takia, että jos arpa osuu kohdalle niin lähetät savumerkkeinä osoitteen :D

      Poista
    5. *Tulee paikalle kuultuaan jotain rienaamista ja toteaa sen liittyvän savumerkkeihin. Tästä suivaantuneena alkaa polttamaan läheiseltä maatilalta nussimiaan heinäpaaleja joihin suhauttelee vettä aina silloin tällöin. Enimmäkseen tällöin mutta suhautteleepa kummiskin. Samalla tähtäilee lintulaudan suuntaan josko rouva olisi laittanut hyvää läskiä taivaan linnuille. Linnut sinänsä ei kiinnosta mutta se läski tämän helvetin perttuleivän päällä olisi erinomainen lisä *

      Poista
    6. En vastaa nyt mitään, etten suututa sua enempää :D

      Poista
    7. *On tähän mennessä ampunut pari naapurin lehmää ja valmistaa lihoista ns. mulli -wrappeja jotka ovat aivan saatanan sitkeää evästä*

      Poista
  26. Meillä myös poitsu täyttää nyt 7.1.15 18v. ja kuules samoilla aatoksilla mennään täälläkin kuin siellä teillä.. Hauskaa kun meillä on ihan samanikäiset kullannuput<3
    Mutta kyllä mä tähän arvontaankin osallistun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä paljoa ikäeroa kullannupuilla :) Yllättävän rankka paikka tuo 18 vuoden etappi on. Sitä tulee pakokauhu, että nyt se on justiinsa paperilla aikuinen ja tässä on nyt myöhäistä mitenkään kovin radikaalisti muuttaa tekemiään kasvatusvirheitä. Apua :D Pakko se on maailmalle laskea vaikka tekisi mieli sitoa napanuoralla tuoliin kiinni :D

      Poista
  27. Mukaan kivaan arvontaan! siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Koska juuri joulun alla voitin arvonnassa joulukortteja, niin otan osaa tuon hyllyn arvontaan, jos sama onni jatkuisi. Se sopisi meille hyvin. Kiitos!

    VastaaPoista
  29. Voi miten ihana tuo olisi keittiössämme. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaana rpa :) Oikein mukavaa alkanutta vuotta sinnekkin!

      Poista
  30. Osallistun arvontaan! :)
    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. hauskat jutut...mukaan arvontaan..

    VastaaPoista
  32. Hyvää uutta vuotta tännekin!

    Ja voisin kai minäkin osallistua arvontaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan arpa :) Ja oikein hyvää uutta vuotta sinnekkin!

      Poista
  33. Oonks mää vai enks mää oo vielä osallistunnu ? En vissiin, joten mukana siis.
    Kauhulla odottelen minäkin syksyä, kin Poika täyttää 18v ja en pääse enää tarttumaan joka myöhästymiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo purkkiani penkomassa kun tajusin, että kommenteistahan sen helpommin näkee :D Et ollut vielä osallistunut, mutta nyt on asia korjattu :) Ei tainnut olla omia lapsia sillä päättäjällä, joka on määrittänyt Wilmatunnusten ikärajan kahdeksaantoista :D

      Poista
  34. Mukana ollan! Se on aina jännä paikka, kun 18 tulee täyteen. Mulla esikoinen täyttää tässä kuussa jo 27v ja toiset tulee kovalla vauhdilla perässä. Mihin nämä vuodet kiiruhtavat?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun muksu pienenä valvotti kaiket yöt niin elämä tuntui menevän tosi hitaasti, mutta sen jälkeen tuo on tuntunut kasvavan pikakelauksella :) Johonkin ne vuodet vaan meni ja vauhdilla :D

      Poista
  35. Vieläkö on voimassa, en huomannut mitään Osallistumis aikaa?! Mukana ollaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kerkiää hyvin mukaan, ensi viikolla vasta arvotaan :)

      Poista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Ehdottomasti mukana arvontaan =) Minäkin kauhulla mietin jo suunnitelmia millä omat täysikäset tyypit saa kotona pidettyä...tosin siihen on vielä "muutama" vuosi aikaa =D
    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenkien piilottaminen, henkkarin katoaminen :D Oivia suunnitelmia näin vanhemman näkökulmasta :D Laitetaan arpa :)

      Poista
  38. Minäminäminä kans :) Katoin, ettei näkyny aikasempaa osallistumista...mihin se hävis??? Mutta mukana, jos vaa ehtii vielä :)

    VastaaPoista
  39. Mäkin haluaisin osallistua arvontaan, jos vielä ehtii.
    fire_in_soul@luukku.com

    VastaaPoista
  40. vastaus kakkupaperikysymykseesi:
    Olen kääntänyt kakkupaperit nurin suttupaperin tai askartelu alustan päälle. Sitten liimaa ympäriinsä ja varovasti irti alustalta paperi. vaikka tursuaa, on ne liimat siinä alustalla. Toinen keino on käyttää vanupuikkoa ja sillä sivellä liima . Voit myös tursuavan liiman pyyhkiä pois vanupuikolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeillaan näitä konsteja, kiitos :) Olen niin aloitteleva kortin tekijä, että neuvot tulee tarpeeseen ettei tyssää harrastus heti alkuunsa :D

      Poista