Kauanko kaalimato lataa?

Arvontapurkkia on hölskytetty ja ravistettu ja äkäinen tehtävään nakitettu teini on nostanut sieltä Jenni H:n lapun. Jos laitat osoitetta tulemaan sähköpostiin flerry@suomi24.fi niin minä laitan sitten pakettia tulemaan.



Se on taas aika parhaan kyvyn mukaan auttaa ja vastata googlen kautta tulleille hakusanojen etsijöille. Tässä kokoelma viimeaikoina Kiki's Homeen tulleita hakuja:

paniikkikohtaus pikakelaus

Tiivistäisin sen pikana seuraavasti: Epäilen kuolevani, tiedän kuolevani, en kuollutkaan.

(Jos olet samanlainen Tarjoushaukka kuin minä ja olet tarttunut Tokmannilta neljä purkkia suklaista espressoa eurolla houkutukseen ja olet nautiskellut niitä saman vuorokauden aikana noin viisi kymmenen 15 tölkkiä, niin se voi olla ihan se kofeiinin määrä, joka laittaa ison rattaan heilumaan.)


postaus pieru
Kovasti tarmokkaasti väitin perheen miesväelle, etten todellakaan ole päästellyt blogistaaniaan leijasta postausta ja teini vastasi "Joo, niin varmaan mutsi, miten sinulla olisi käynyt sellainen edes mielessä?" Mies ei saanut naurultaan sanottua mitään. Asiaa tutkittuani jouduin hyvin poikkeuksellisesti myöntämään väitteeni vääräksi. Tässä nyt sitten sekin pikakelauksella:
 En päästellyt perätuulia ulos puolison kuullen todella pitkään aikaan. Eikä puhuta nyt viikoista vaan kuukausista. Sitten kävi haaveri ja lapsi kalautti päänsä kirjaston satutunnilla patteriin niin voimalla, että siitä tuli verta. Kotimatkalla ajattelin autossa yhden kuuluville vapautetun pumpan nyt sitten olevan aivan sama sen jälkeen kun lapsukaisella oli ventti otsassa. Siitä se kaasutus sitten lähti.

Luin joskus Cosmopolitanista miesten toiveita mitä tyttöystävät ei koskaan sano. Yksi niistä oli "Hieno pieru kulta, päästähän toinen." Koska se ilmavaivojen vapauttaminen oli aikoinaan niin kovin ylivoimaisen vaikeaa niin totesin puolisolleni, että kyllä minuakin pitäisi myös kannustaa. Puoliso sitten välillä kehuu ja toteaa "Hieno pieru kulta, päästäppä toinen."


taikalamppu jylppygalleria
 Kyllä minäkin jään joskus sanattomaksi ja nyt on se joskus.


tekosyy lanttukuutioille
Nuukana kuluttajana käyttäisin tekosyynä lantun kilohintaa.

kauanko kaalimato lataa
Olen lataillut viime aikoina tosi paljon naamakirjassa FarmVille peliä. Tuollaista kaalimatopeliä en ole kokeillut. Mutta ainakin siinä FarmVillessä tulee alussa teksti, että jos ei peli ilmaannu näytölle 10 sekunnissa niin sitten täytyy imuroida uusi Flash Playeri. Lukitsen vastauksen alle 10 sekunttia tai sun kaalimato saattaa vaatia tuoreemman Flash Playerin.

vierasta posliinia

Tunnustan, kärsin tästä samasta vaivasta, kunnes antibioottiripuli opetti sen, että kunhan ei ole köntsä housuissa, niin se on aivan samantekevää vaikka toiminnon joutuisi suorittamaan vieraassa huussissa. Tutuksi kävi joka kaupan, viraston ja kirjaston saniteettitilat. Kaikkihan me käydään kakalla, anna mennä vaan, vaikka pakaroiden alla olisi vierasta posliinia.

lusikkaasento

Laitat vaan googleen hakusanaksi "Miten katetaan pöytä" niin jo löytyy mihin voi laittaa soppalusikan ja mihin jäätelölusikan.

Meillä nirvanaan vienyt lusikka-asento on tälläinen:

Mies viime suven alussa ne tuunaili ja vieläkin ihailen niitä hartaudella.

herpes arpi tykyttää
Tälle ei ole mitään tieteellistä perustetta, mutta oma arpeni tykyttää hermostuessani. Laske viiteen tai jos olet oikein äkäinen viiteenkymmeneen. Toimii. Jos olet epälaskennallinen ja sinulla on lähimmäinen, jota naurattaa sormien apuna käyttäminen, niin sitten vaan toteat sinne viiteenkymmeneen pääsyn olevan useamman numeron mittainen matka. Voit tehostaa viestiä ilmauksella "Sulla tykyttää kohta otsa kun nippaan siihen!" (Tehostusta saa käyttää vaan täysi-ikäisen seurassa.)


herpes pyllyvaossa
Pohdein kovasti miten ihmeessä huuliherpes sinne vakoon olisi sujahtanut ja sitten keksin ratkaisun probleemaan. Voi sinua ressukkaa; Se kun toisista mielistelevistä ihmisistä sanotaan, että he ovat perseennuolijoita, niin se on pelkkä kielikuva. Ei sitä nyt herranjessus sentään ole tarkoitus ihan kirjaimellisesti ottaa. Välttääksesi lisäongelmat niin esimerkiksi; Niin kiero, että syö rautanaulan ja paskantaa ruuvin on sitten ihan vaan pelkkä sananlasku.

itse tehty vibra
Tässä kävi muutama päivä sitten niin, että kiukustuneena päätin keppostella ja tuunata miehen kuntopyörään Jäbättimen. (Koska siellä lukijoissa on varmaan heitä, joiden teevee ei ole lauantai-iltana kolmosella, niin se on sellainen muovinpala mitä muksuna laitettiin pyykkipojalla pinnojen väliin ja se räpätti polkiessa.) No eihän siihen sellaista sitten saanut asennettua, koska rengas oli jonkun tyhmän suojakuoren kätkössä.

Epäonnistuneen tuunailun takia raaka-aineena ollut jogurttipurkki jäi hyödyntämättä ja sain aatoksen kokeilla DIY vibraa. Tai nyt täytyisi varmaan sanoa saaneeni huikeen idiksen tuunata vibra. Päätin kokeilla sulattaa jogurttipurkin reunasta leikattua kahta pisaraa leivinpaperin välissä yhteen. Siinä sitten silitysraudan kanssa häärätessäni tajusin olevani väärällä polulla. Eihän se ole vibra, sehän on plektra.
Mutta jos siellä nyt joku etsii plektran ohjetta niin tälläinen siitä tuli.

Jäin vielä Jäbätin-kepposen yrittämisestä kiinni, kun puoliso tiedusteli minkähän ihmeen takia kellariin oli ilmaantunut pyykkipoika ja pikaliimaputkilo? Ja miksi kuntopyörässä törröttää pystyssä ruuvimeisseli?  Yritin irrottaa sitä muovikuorta mutten saanut sitä irti, mutta en saanut sitä työkaluakaan enää irti. Yleensäainaniinjärkeväpuoliso kehtasi vielä lapsellisuuksissaan kysäistä "Onko mahdollista, että sää liimasit sen meisselin kiinni?"

Nyt mun täytyy tähän loppuun vielä kertoa pyörätraumastani. Meillä oli ennen miehen kuntopyörä olohuoneessa. Sehän tietysti jo aiheuttaa trauman jo ihan noin sisustuksellisesti ja sen takia se majailee nyt kellarissa. Puolustan siipan alakertaan ajamista sillä, että hänellä on siellä telkkari, radio sekä sauna. (Suorastaan siis kuntosalitasoista, vaikkei salilla taida olla orressa roikkumassa riviä kuivattuja vihtoja eikä seinällä metri kertaa metri kokoista Taistelevat Metsot taulua.) Kun se pyörähirvitys vielä majaili olkkarissa niin yhtenä kertana miehen polkiessa olin peffa pystyssä siinä edessä. Yleensäainaniinjärkeväpuoliso hyvin vitsikkäästi päästi äänen, joka imitoi soittokelloa. Ja tätäkös meillä sitten vieläkin jaksetaan nauraa: Minulla oli takanani latua auki vaativa mies ja edessäni sohva, jonka yli en todellakaan olisi päässyt kapuamaan. Ei siinä kertakaikkisesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin pillahtaa itkuun ja karjaista:
 "Et p*rkele kyllä aja mun päälle!"

Arvonta

Melkein 60 000 sivunnäyttöä, mikä ihana syy arpoa. Olen edelleen epälaskennallinen, joten oikeudenmukaisen arvonnan varmistamiseksi mennään vanhalla tutulla yksi arpa - kaikille metodilla. Jos mun täytyisi pelata kahden tai kolmen lipukkeen kanssa niin saattaisi tulla mitä sattuu. Ilostun aivan kauheasti jos laitat omaan blogiisi arvontamainoksen ja vielä enemmän ilostun jos liityt lukijaksi, mutta pihtarilinjalla silti; arpa per nenä. Jos olet anonyymi niin laita joku nimimerkki, jos teitä sattuisi olemaan kaksi, niin laitan Kustin polkemaan kohti ensimmäisenä koordinaattinsa ilmoittanutta anonyymia. Kauppaan kuuluu vaan laatikot, tuuppasin tulppaanit ja pyyhkeet mukaann, kun pelkät lootat näytti valjulta kuvassa. Voittajan yhteydenottoa odottelen viikon ja sitten arpaisen uudestaan. Muutamia kertoja huhuiltuani voittajaa, joka ei ilmaannu, kiukustun ja pidän laatikot itse.


Ja sitten ihan muihin asioihin:

Reilu 11 vuotta sitten tuumailin, ettei meillä ole miehen kanssa mitään syytä olla avioutumatta. Käskin sitten puolison kosaista itseäni ja on hän varmaankin niin tehnyt. En muista miten tilanne on hoidettu, joten aina välillä komennan puolisoani kosaisemaan uudestaan ja hän esittää tärkeän kysymyksen "Haluatko olla vielä mun vaimo?"  Siippa on todennäköisesti mennyt polvilleen ja minä olen todennäköisesti alkanut nauramaan. Hääpäiväksi valitsin ystävänpäivän kun ajattelin, ettei se unohdu minulta, mieheni ei tälläisia asioita unohtele. Eikä se edes johdu älypuhelimessa olevasta kalenterista. Ehkä siihen päivän valitsemiseen pikkariikkisen vaikutti myös ystävänpäivänä kauppojen tiskeihin ilmaantuvat leivokset. Ketähän tässä yritän huijata, kyllä ne baakkelssit vaikutti todella paljon.


Tasan 11 vuotta sitten vietiin lapsi anoppilaan yökylään ja käväistiin maistraatissa. Todistajat saatiin talon puolesta eikä yhtään vierasta ollut kutsuttu. Juhlallisuuksien jälkeen oikein pröystäiltiin ja mentiin aterioimaan ravintolaan, jossa oli käteen otettava ruokalista. Yleensähän me käydään murkinoimassa paikoissa, joissa myyjän pään takana on valotaulu. Lopetettiin pröystäily ja tilattiin annokset, jotka oli ykkösbonuskortilla tarjouksessa. Mies hemmotteli nuorikkoaan viemällä tuoreen vaimonsa ostamaan videovuokraamosta grande-kokoluokkaa olevan irtokarkkipussillisen. Mässytin tyytyväisenä saalistani ja tajusin yhtäkkiä, etten voi ajatella mitään muuta kuin hotolonttiani. Liekeissä oleva alakerta olisi tietysti tuohon hääpäiväteemaan kovin ollut sopivaista, mutta polttava tunne oli suuresta sokerimäärästä saatu elämäni hirvein hiivatulehdus.


Seuraavana päivänä haettiin jälkikasvu kotiin anoppilasta, enkä ole sen jälkeen kummastellut mistä kaikki ilkeät anoppikaskut on saaneet alkunsa. Lapsi oli käynyt mummon kanssa shoppaamassa meille lahjan jostain rättimarketista. Se oli hepokatti, joka pitelee toisessa kädessään sydäntä ja toisessa kätösessään haravaa. Päässä sillä törröttää oljesta tehty tukka ja hattu. Kun meidän lapsukainen sen suurella rakkaudella oli valinnut niin pakkohan sitä oli muutama piiiiiitkä vuosi pitää kirjahyllyssä. Nykyään hepokatti asustaa meillä kellarissa laatikkoon pakattuna, mutta vieläkin sen näkeminen herättää mussa kaikennäköisia rumia anoppivitsejä. Terkkuja anopille; odotas vaan synttäreitäsi, taidetaan käydä teinin kanssa vähän ostoksilla.


Tänään annan miehelleni hääpäivän kunniaksi; tarjoan puolisollekkin Liiteristä (Lidlistä) ostamaani sydämen muotoista kakkua. Yleensähän syön herkut sillä aikaa yksin kun perheen miehet on koulussa ja töissä. Joskus siinä kyllä käy niin, että jään teostani kiinni. Ei ole montaa päivää kun puoliso kotosalle tullessaan alkoi kyselemään huulet töröllään kotiintulotervehdystä odottavalta vaimoltaan onko lounaani mahdollisesti koostunut suklaajäätelöstä?

Siis mistä ihmeestä se sen tiesi?



Täytyy tässä nyt vähän hempeillä;
Kohta 15 yhteistä vuotta ja vieläkin on perhosia vatsanpohjassa kun mies tulee työpaikaltaan kotosalle. Enkä puhu nyt ilmavaivoista. Yhden tosi hutiin ammutun laukauksen jälkeen olen kovin tyytyväinen täysosumaani. Vaikkakin se metsään mennyt laukaus tarvittiin opettamaan meikäläiselle, että se on ihan hemmetin ok, että parisuhteen toinen osapuoli on tasainen, rauhallinen ja luotettava. Vietän mielummin elämäni tossun kanssa kuin annan sen tossun pyyhkiä pohjansa mun naamaani.

Rakas puolisoni, sinä annat minun olla minä. Suljet silmäsi virheiltäni. Et ole huomaavinasi, että nakertelen pala palalta pinkopahvia pois varaston seinästä, vaikka sinä sanoit sen pitävän täytteet katossa. Mutta kun se pinkopahvi on rumaa. Sinä naurat ja sanot, että kummasti sitä sahanpurua on taas kertynyt. Kaatuessani tiedän aina sun seisovan mun takana ja ottavan minusta kopin. Vaikka silloin sun syliin kaatuu reippaasti päälle sata kiloa elämän iloa. Tiedän meidän elämän loppuiltoina sun ottavan mut lusikkaan ja rapsuttelevan. Paitsi silloin kun mulla on lonkassa limapussin tulehdus tai selkä kipeä. Tiedän sun sängyssä tänä iltana toteuttavan toiveeni. Olen helppo vaimo ja lahjatoive on ollut jo vuosia sama; laulat hiljaa mun korvaan Metallican Nothing Else Matters.


Rakas puolisoni, toteutat kaikki kohtuulliset pyyntöni. Tykkään sinusta, vaikkei sinun mielestäsi ei ole kohtuullinen toive, kun pyysin sinua menemään viemään viestin paskanaapureille, että jos he haluavat muuttaa, niin me lainataan tankki täynnä olevaa pakettiautoa ja autetaan tavaroiden kantamisessa. Tai voidaan vaikka hoitaa koko muuttokin.

Rakas puoliso, tykkään susta vieläkin niin, että halkeen. Vaikka sinä ryökäle olet tänä aamuna arvioni mukaan ottanut noin viisi kappaletta suklaasydämiä paketista, jonka olin jättänyt sinulle köökin pöydälle. Odottelin sinun vain jättäneen viestin, että olen todella kultainen kun ajattelin sinua, mutta syö vaan ihan itse kaikki.

Hieroin sitä kuin taikalamppua.

Meillä oli tammikuussa taas se aika vuodesta kun tuli täyteen tällä kertaa tasan 17 vuotta siitä kun väänsin vaginastani vuorokaudelta tuntuneen 47 minuutin ponnistuksen jälkeen vesimelonin kokoisen pään ulos. (Väänsin vähän muutakin; sananlaskun "Ei lasta, eikä paskaa." vastaisesti olin saanut väännettyä lavetille sekä lapsen että paskan.) Tämähän tarkoittaa sitä, että päässäni alkoi pyöriä uhkaavia kauhukuvia syntymäpäiväjuhlasta, valkoisista sohvista ja ylisuuresta teinilaumasta. Pidän suurimmasta osasta lapsen kamuista, mutta 60 niitä hilloutumassa valkoisen sohvan liepeille saa leposykkeen nousemaan pilviin. 

Lähdettiin sitten viime vuodesta hyvällä havaitulla kaavalla liikenteeseen; Meidän asunnon alla on tyhjillään liikehuoneisto, joka ei ole aikoihin ollut käytössä. Siiippa rimpautti taas huoneiston omistajalle ja saatiin vuokrattua tila, vaikka puoliso rehellisesti kertoi aikomuksista hillota sinne sata kakaraa. Sohvat pelastettu. Koska meidän talossa on äänieristys tehty pinkopahvilla niin kaikki kuuluu tänne yläkertaan, joten kellarissa on vielä sekin hyöty, että täällä oltiin valmiustilassa pistämään pirskeet pakettiin ja tuomitsemaan lapsiraukka ikuiseen häpeään tarpeen vaatiessa. Oli siis melkein KäTy-bileet. (Kämppä tyhjänä.)

Ennen bileitä opettelin jälkikasvun nimeä. Edellisissä synttärikinkereissä kävi niin, että kun yksi lapsukaisen ystävä kätteli ja esitteli itsensä niin menin totaalisesti lukkoon. V-V:llä on pitkä nimi ja käytän siitä nuukana ihmisenä vaan toista puolikasta. Itse hän käyttää identiteettinään maailmalla sitä toista puolikasta. En sitten millään saanut päähäni mikä ihme se toinen nimi on mitä muut käyttää ja osoitin sormella omaa vaivalla maailmaan pungettua jälkeläistäni ja ilmoitin olevani "Tuon äiti."

Pääsin toteuttamaan jotain jonka toivoin ja kuvittelin olevan menneen talven lumia; teemasynttärit. V-V toivoi Beer Pong pöytää, jonka päällä heitellään pingispalloja kertakäyttömukeihin.  (Joku juo jostain kupista kun toinen osuu omalla pingispallollaan johonkin?) 

Leikilläni tiedustelin lapsukaiselta tehdäänkö Beer Pongin voittajalle myös mestaruusvyö ja yllättäen vastaus oli; Joo.  

Ensin sitä mestaruusvyötä yritti askarrella mies; ei kelvannut, eikä meillä tämän yrityksen jäljiltä ole saunassa kauhaa.

Sitten toimeen tartuin minä:

Näistä se ajatus sitten lähti; liukuri, jesari, Tiimarin -90% alennuksesta ostettu rintamerkki, pahvilaatikko ja mattopuukko sekä saha. Kadun äärimmäisen paljon hyvältä tuntunutta ajatusta ostaa muovikassillinen tosi- halvalla - sain vappupillejä sieltä Tiimarin -90% osastolta. Eikös ne vekarat sitten puhaltaneet niihin pilleihin aina sen pingispallon osuessa kuppiin. Mieheni mieliksi lisään tähän vielä katuvani myös toista ostosta, etten ikinä koskaan osta alennuksesta enkä täydellä hintaa enkä ota vaikka saisi ilmaiseksi yhtäkään pulloa vaahtoserpenttiiniä. Olisi kuulemma siivoaminen ollut tosi paljon helpompaa ilman sitä. 

Ja vaikka itse sanonkin niin siitä tuli hyvä. Pohjana on liukuri ja reunat tein pahvilaatikosta. Kullanväristä joulukoristeisiin tarkoitettua maalia -70% alella Tiimarista ja lisukkeena reunassa vielä tosi tosi monta kiekausta jesari-rullasta. Ja tämän kaiken koreuden sai jopa kiinnitettyä vyötäiselle, koska kaiken tuon teipin alla on nahkavyö.

Jos kääntelin minä ahkerasti teippirullaa niin samaa teki myös jälkikasvu. Hän sitten päätti vetää alligaattoriteipillä kaikki matot ja johdot niin ettei kukaan vaan kompastu. Kyllä oli sitten sisustukselliset.

Pikku piltin kaveripiiri aikoo tehdä tästä Beer King - ottelusta jokavuotisen Winter Classic tapahtuman. Kävin ostamassa pokaalin, johon voidaan sitten kaiverruttaa kunkin vuoden voittaja, vaikka epäilen ettei tämä peli vuosia kiinnosta. Eteen tuli kammottava tilanne, jossa lapseni puhui minulle kuin olisi mun vanhempi. Se keskustelu sisälsi jotain diipadaapaa siitä miten mun täytyy ymmärtää. että aina ei voi voittaa, joku muu voi voittaa, että pokaali voi lähteä johonkin toiseen talouteen ja miten en saa siitä sitten raivostua. Siis minäkö?


Yritin ottaa kuvaa siitä kiertopalkinnosta. Se ei onnistunutkaan, kun olin painanut kamerasta nauhoituksen päälle, siinä on sitten sellainenkin nappi. Pari kertaa kyllä päästin kiukkuisen hymh-tuhauksen ennen arvoituksen ratkeamista. Päätin sitten astua nykyaikaan ja laittaa salaa nauhoitetun kuvamateriaalin aiheesta miten kuvat päätyvät tänne blogiin. Tämähän on vissiin sellainen videopostaus. (Ehkä se lapsen pitämä saarna siitä ettei aina voi olla ykkönen oli aiheellinen kun yrittäessäni ottaa sitä kuvaa olin hoilotellut "Lassekin kaatui ja silti se voitti.")  Jos kuuntelette pätkän niin pitäkää kaiuttimet pienellä. Jopa oma sisko mietti hetken aikaa vastausta kysymykseen "Rakastaksää mua vielä jos laitan juutuubbiin pätkän missä vetäisen Jippikayjee?"

 Pyydän anteeksi kaikilta artisteilta, joiden tuotanto tässä häväistään.

Koska tuo jälkikasvu näitä kyseli niin laitan sitten teille lukijoille myös selvityksen:

Pieraisitko sä ?

Se alussa oleva narahdus tulee tuolista.

Mitä sä heiluttelet sitä koko ajan?

Siirtelen sitä jalustaa, ettei pöytätabletin reuna pilaa näkymää.

Kuullostat ihan *******
Ääni on identtinen siskoni kanssa, koska sormenjäljen aiheuttama kiukku tulee ulos syvimmällä rintaäänelläni.

Mikä ihmeen sika?

Tsiikaa voittajaa.

Joo mutsi, laita tää youtubeen. Joo, mähän autan sua siinä.

Ei se suostunut auttamaan, laitoin sen sitten ihan itse.

Kyllä sä pieraisit! 

Ne kaksi muuta on keittiön lattian narahdukset. Siis ihan aikuisten oikeasti on. 

Mieheni ei tajunnut minun jo tulleen.

Sain haasteen Koolta Kaikkea Kodista - blogista. Kiitos, tykkään näistä aina hirmuisesti!

 " Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi (Copy/Paste). (Ei ole pakko jakaa:) Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä, ystävän kanssa keskustellessa. Mitä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata kysymyksiin myös pelkästään valokuvin" 

Kahvittelisin kovin mieluusti teidän kaikkien kanssa, mutta tässä viisi:

Outi's life

Taitaisi kyllä jäädä pullan syönti vähäiselle kun kyselisin innolla "Mitä sää tästä tuunaisit?" ja kantelisin tavaroita esiin varaston kätköistä.

Kyllä se teininä nukkuu!

 Jonka nimi jaksaa naurattaa joka kerta postausta lukiessa. Kyllä se teininä nukkuu, se nukkuu aamuneljästä iltapäiväneljään ainakin meillä, jos sitä ei häiritä. 

MehtäPirtti
Ooooooh, katsokaa mitkä ihanuudet sain MehtäEmännältä postissa. Kiitos, kiitos, kiitos!!

Kamarin nurkasa
Liisalle, jonka mahtavasta huumorintajusta nauttisin mielellään kahvikupposen ohessa.


Outo Paimen
Hän antaa meidän mustien lampaidenkin laiduntaa jurttansa liepeillä. Laitanko jo sumpin pihisemään?

Ja sitten mukana tulleisiin kysymyksiin:

1. Mikä on sisustustyylisi?

Valkoista, beigeä, harmaata ja jessus sentään jouluna taisi olla kolmessa koristeessa punaista. Mielummin roskiksesta kuin kaupasta. 

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustuksessasi?

     Päiväpeitto vei tilausnumeroni todennäköisesti Elloksen asiakaspalautuksen mustalle listalle. 

3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

  Jos sen kyljessä on lappu -50% ja se on syötävää. Tai tarpeellista. Tai se voi olla ehkä joskus tarpeellista.

4. Mihin käytät paljon rahaa?

Saako tähän vastata mihin en käytä rahaa; Mies on painostanut toistuvasti vaateostoksille. Toppatakista hajosi vetskari eikä se aukea alhaalta vaan on lopullisesti jumissa. Lasken sen sitten lattialle renkaaksi ja menen yksi jalka kerrallaan sinne sisään ja vetäisen takaisin ylös. Kun on pitkä takki niin en tarvitse edes tartuntapihtejä operaatioon. Se vetoketju on risana kolmatta talvea niin mitä sitä nyt enää uutta ostamaan, olen jo harjaantunut humpauttamaan sen takin päälleni ja päältä pois. 

5. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Pääsin mukaan Kohti tietoisempia valintoja -ryhmään, jossa tavoitteena on motivoitua elämäntapamuutokseen painonhallinnan suhteen. Painonvartijoiden tyylillä, mutta terveyskeskuksessa ja maksutta. Ajattelin sitten tavoistani poiketen vähän siistiytyä ennen ensimmäistä ryhmän kokoontumista ja kaataa osan tuuheina silmieni päällä rehottavista brezhneveistäni. Pinseteillä nyppimällä luomiin olisi ilmaantunut turvonneet punaiset makkarat, joten tuumailin näppärästi sheivata puskastani muutaman sata alimmaista kulmakarvaa. No, sehän meni se höylä sitten tukkoon, joten höyläsin ja höyläsin ja höyläsin ja sain aikaiseksi kaiken vaivan jälkeen kuitenkin kaksi punaisena hehkuvaa paksua viivaa. Sain äärimmäisen hyvän idean peittää aiheuttamani vahingon luomivärillä. Pitkällisen miettimisen jälkeen paikallistin meikkipussini olinpaikan. (Oli "en tarvitse usein" laatikossa muffinssiporan vieressä.)

Tuhersin sitten vanupuikolla taitoihin nähden hyvän tuloksen ja innostuin laittamaan kajaliakin, kun se oli vielä muoveissa. Eikä ollut epäilyttävä kuten se käyttämäni luomiväri, jonka muistan ostaneeni kun meidän nyt 17-vuotias oli vielä päiväkodissa. Se on oikein Helsingistä. Vetelin huulipunaakin kun kerran vauhtiin pääsin. Siinä tuli sitten aika sipaista ripsiväriä, jonka sain hiusväripaketin kylkiäisenä en-halua-ajatella-minä-vuonna.

Tässä päästään nyt sitten huono onni - osioon. Kun olin niitä karvoja sillä höylän toisella päällä karsinut niin se toinen pää oli sitten heilahdellut samassa rytmissä ja silpassut ripsistä aimo siivun. Sanoisinko sellaisen siivun, että seuraavaksi giljotiini olisi heilahtanut luomeen. Nyt meitsillä on sitten toisessa silmässä ripset ja toisessa ei. Meitsillä on myös antibioottivoide silmätulehdukseen, vaikka se luomiväri oli oikein Helsingistä. Siis niin hieno ja nyt jo pilalla? Voihan syyllinen tietysti olla se ripsarikin. Meitsillä on myös herppes huulipunasta, jota kuvien perusteella epäilen käyttäneeni myös meidän kihlajaisissa vuonna 1999. Meitsillä on myös sellainen olo, että kaikkea tätä selittäessäni saadakseni sen voidereseptin oli kuuntelijalla vaikeuksia pitää ilmettään peruslukemilla.

Eikös sitä ole sellainen sanonta, että kauneuden takia täytyy joskus kärsiä?


6. Mistä onnesta unelmoit?
Viimeksi onnellisuuteni mittaria nosti seuraava; Tämä bloggaaminen on tainnut johtaa kusen nousemiseen päähäni. Sanoin itselleni päättäväisesti suunnistaessani kohti pullukkaryhmää olevani Kiki's Home ja etteivät kaikki mun lukijat voi olla väärässä. Jos joku pitää minusta blogistaanisesti niin miksei sitten ihan luonnossakin. Kohonneen itsetunnon voimin käyttäydyin siellä ylipainoisten ryhmässä sitten normaaliin Kikiin verrattuna kuin raivohullu; En yrittänyt sulautua seinään, en valinnut perimmäistä pukukaappia, katsoin ihmisiä silmiin ja osallistuin vapaaehtoisesti keskusteluun kahdesti. Yhtään piipittämättä esittelin itseni "K**** R***, 41, kotiäiti. Jos siinä on sokeria syön sen. Jos siinä on makeutuainetta syön sen. Vaikka löytäisin sen imurin pussista niin syön sen."

 Oli mulla siellä kyllä todennäköisesti ihan aikuisten oikeasti kusta päässä; vetäisin ennen lähtöä reilut kaksi litraa vettä kun oletin siellä olevan punnitus. Olisin sitten saanut hienon tuloksen heti alkuunsa.

Tämä raivohullu käytös johti siihen, että juttelin ystävällisen oloisen ryhmäläisen kanssa vapaaehtoisesti hissiä odotellessa, hississä ja OMG! päästin vitsin suustani parkkipaikalla. Vahingossa, mutta kyllä se silti lasketaan. Vaimoaan noutamaan tullut mieheni ei tajunnut mun tulleen, koska puhuin toiselle ihmiselle. Odotteli vaan parkkipaikalla muijaansa tulevaksi vaikka seisoin melkein vieressä.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Tästä tuli nyt kyllä mieleeni salainen aseeni; käärin käsipyyhkeet kolmen ryhmissä kaappiin tyhjien talouspaperihylsyjen ympärille ja niistä tulee säntilliset reunoista ja saman muotoiset. Aivan turhanpäiväistä ajanhaaskausta, mutta mulle tulee hyvä mieli kun silmäilen niiden sotilaallista järjestystä.

  

Kyselin samaa asiaa puolisoltani ja hän vastasi mun olevan tunnollinen kaikessa minkä aloitan. Virkoin sitten miehelleni "Juu, niissä harvoissa asioissa mitä aloitan." ja puoliso alkoi nauramaan.

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

   Siis aivan hirveän loukkaavaa, tiedustelin asiaa kummaltakin perheen urokselta ja kumpainenkin antoi saman vastauksen. Toinen sanoi "Jaa, sinä vai?" ja toinen "Sinäkö?" Sitten ne kumpainenkin nauroi aivan hillittömästi. 

Puoliso teki mutakakkua. Ärsyynnyin. Harmitti, koska se oli 6-0 parempaa kuin mutakakku, jota pyöräyttelen mikrossa. Olisin siis halunnut sanoa leiponeeni sen baakkelssin itse. Annan tämän inhimillisen leipomisvirheen miehelle varmaan ehkä kohta anteeksi. Luultavasti tuossa huomenissa, koska komensin pyysin miestä tekemään tiikerikakkua saatesanoilla "Katokkin ettei siitä tule parempaa kuin mun tekemä!"

9. Mikä on naisen paras ominaisuus?

Tämä nainen on seurannut blogia, jossa mies jättää naiselleen rakkausviestejä aamuisin. Ystävällisesti käskyttäen pyytäen vaadin toivoin omalta puolisoltani samaa palvelua. Siippa kyseli voiko uusiokäyttää kellarin kätköihin talletettua meidän suhteen ensimmäistä post-it lappua? Tämän naisen paras ominaisuus on väkivallattomuus; En heittänyt miestä millään esineellä vaikka mielessä se hetkisen aikaa käväisi.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?
Ajattelen tietysti vain tuota omaa miestäni ja puolisoni parhaita ominaisuuksia on luotettavuus. Jättihän se mies viestin kun vaimonsa sitä kerran pyysi. Löysin sen tiskirätistä.

      

Wettexin versio.

Puolison versio.

Mies voi tuolla omalla versiollaan pyyhkiä mun naurupissan keittiön lattialta.

Kirkkovene esillä ja oikein kuvan kera.

Niin siinä vaan kuulkaa kävi, että jälleen kerran tammikuu veti mielen matalaksi.Tänä talvena kaivauduin kuoppaani kyllä jo joulukuun puolella. Miten sitä vaan joka kerta mukamas yllättyy, vaikka olen ollut tälläinen aina. Nyt alan ryömimään esiin peitosta tehdystä poterostani ja kipuan taas kartalle teidän muiden kuulumisista. Mutta kerron nyt ensin näitä omia kuulumisia:


Minulla ja hänellä on aina ollut erimielisyyksiä. Tutustuimme toisiimme ollessani ala-asteikäinen. Syvä epäluuloni ompelukonetta kohtaan kumpusi jo ensimmäiseltä luokalta. Istuin koulun jälkeen laiskanläksynä pulpetissani hiki otsalla tekemässä loputonta ketjusilmukoiden letkaa, jotka liimattiin sitten pahville keränä muistuttamaan lumiukkoa. Koska se virkkaustyö riisteettiin aikamoisen monta kertaa niin lumiukko oli valmistuessaan tehty keväisestä nuoskalumesta. Opein siis epäluuloiseksi kaikkia käsitöihin liittyviä asioita kohtaan ja kun luokassa edessä törrötti ompelukone heitin heti hanskat tiskiin eikä meistä koskaan tullut kavereita.


Miehen mukana meidän talouteen tuli semmoinen vehje. Tai itseasiassa kaksi, mutta toinen on vanha Singeri ja palvelee vaan rakkaana koristeena ja hyvänä pöytänä. Meillä ei siis enää ole nuppineuloilla lyhennettyjä verhoja eikä niittipyssyllä puiseen verhotankoon kiinnitettyjä kappoja. Mies on meidän perheessä ainoa, jolla on ajokortti ompelukoneeseen, joten hän on ollut talouden ainoa ompelija. Siippa on surautellut verhot oikeaan mittaan, lyhentänyt housunpultit ja tehnyt tyynynpäälliset. (Vuosien varrella olen oppinut, että ompeleva uros on herkässä mielentilassa eikä asiaa saa esimerkiksi julistaa fasebuukissa.) Parisen vuotta sitten yritin hieroa tuttavuutta, mutta sain aikaan vain puolison mielestä mystistä tuhoa aikaiseksi. Siis hirveen yksinkertaista; laiton farkut sinne jalastimen tai mikä se on? alle ja painoin menemään. Ja koska en päässyt eteenpäin painoin menemään koko vartalon voimalla. Neula katkesi ja se poljettava osa konetta oli ihan lerppa ilman jousta, joka ampui sieltä irti kun panin menemään runnomalla. Siis miten niin mystistä? Puoliso vei vaarallisen härvelin varmuudeksi kellariin, etten ota toista testiajoa. Porakoneen viereen, jota en myöskään saa käyttää. Porakoneen käyttökielto johtuu meikäläisen taipumuksesta tehdä väärään paikkaan tulleen reiän viereen toinen reikä. Ja kolmas. Ja peittää reiät sitten taululla.

Tannilla oli Kotipellolla-blogissa tee itse tossut - haaste ja peräänantamattomana ihmisenä päätin selättää kauhuni ja ottaa niskalenkin ompelukoneesta. Tannin tossuja pääset ihailemaan tästä linkistä. (Siellä on myös todella selkeät ohjeet tossujen tekoon.) Mies kantoi vekottimen kellarista esiin keittiöön ja hyvin vitsikkäästi käski ennen painiottelun aloittamista ottaa kännykän viereen. Suutuin, koska luulin puolison vihjailevan heti alkuun rimpauttavani itkuisen puhelun äidilleni. Siippa vastasi "Voit sitten soittaa apua kun olet ommellut itsesi kiinni pöytään."


Tannin haasteeseen kuuluu kertoa mitä materiaalia käytti ja miten koki työskentelyn?

Materiaali:
Koska ohjeet oli 38 kokoiseen jalkaan ja olen ollut sitä kokoluokitusta viimeksi ala-asteella niin Tanni neuvoi lisäämään ruudun kokoa. Tossun kokonumeroltaan 38 saavuttaa tekemällä 9*9 kokoisia ruutuja. Matemaattisuus ei ole mun vahvoja osalueita, joten leikkelin sitten 8*8 kokoisia ruutuja sopivan määrän. Pähkäilin siinä sitten miten niin pienistä lappusista voi tulla jotain, joka peittää mun koon reilusti päälle 40 kokoisen kavion? Lapsi tuijotteli meitsiä epäuskoisesti ja kysyi syvän huokauksen saattelemana "Oletko sä ihan aidosti noin tyhmä?" Joo-o. Lisäämistä olisi ollut sen ruudun koon kasvattaminen. Se on sitä pluslaskua. Materiaalina käytin sitten kirpparilta ostettua fleece-aamutakkia. koska alkuperäinen materiaali oli keittön lattialla väärän kokoisina palasina.

Mies ne sitten sieltä keräsi.


Miten koin työskentelyn:
Koin työskentelyn todella vaikeana ja ompelukoneen suorastaan uhkaavana. Siellähän menee jessus sentään neula tuhatta ja sataa. Ja miten se pysää ja missä on pakki ja miten minun mieheni jättää ihastuttavan, hurmaavan, rakkaan vaimonsa sen kanssa kaksin kotiin??? Kokemuksen tuomalla rintaäänellä toteaisin, ettei se puhelimen lähettyvillä pitäminen ehkä ollutkaan vitsi. Muodin huipulle sarjasta opein termin "Hyvin haastava materiaali." ja fleece varmaan on sellaista. Se venui ja vanui ja asettui rympylle.

Koska tossuihin riitti pelkät hihat aion vastoin miehen ja lapsen epäilyksiä tehdä siitä aamutakin selkäosasta ihanan pehmeän torkkuhuovan. Reunaan vaan sellaisia pistoja minkä nimeä en tiedä, mutta eiköhän se googlettelemalla selviä. Sellaisia pystyyn ja vinoon ja pystyyn ja vinoon. Sellaisia t-kirjaimia jonossa. Mies esitti huolensa kysymällä onko se mun mielenterveydelle hyväksi alkaa torkkupeittoilemaan ja lapsi esitti huolensa kysymällä "Go mutsi, tuleeko siitä sentti kertaa sentti?" Voi olla, ettei se lapsi kyllä ollut ehkä huolissaan tai sitten hän vaan purki ahdistustaan nauramalla.


Useiden tuskaisten työskentelyhetkien jälkeen kehtaan esitellä teille vaan Tannin tekemän neulatyynyn ja kauniimman puoliskon tossuistani:

No mitä tässä hienostelemaan; ystävien kesken. Tässä siis se toinenkin tossu:

Se on makuasia näyttääkö se kirkkoveneeltä, vaipalta vai amerikkalaiselta jalkapallolta. Minun silmiinihän se tietysti näyttää tossulta. Ainakin jos vähän siristän silmiäni.

Tästä kaikesta viisastuin sen verran, että tapojeni vastaisesti myönsin miehelleni olleeni väärässä ja pyysin anteeksi hetkeä, jolloin roikottelin käsissäni pellavasta ommeltuja tyynyliinoja ja sanoin niiden olevan kuin juosten kustut. Mies sanoi pellavan olevan hankala materiaali ja minä taisin sanoa jotain "Niin varmaan" - tyylistä.


Rakkaudella tehdyillä lapsilla on monta lempinimeä. Teini antoi niille nimiä joita en tohdi toistaa. Kastamisen jälkeen hän ilmoitti mitä tapahtuu jos vielä kerrankin ilmaannun huoneen ovelle kysymään "Näyttääkö tossulta, mitä? Sano ny!" Näitä hyvin monimutkikkaita puhdetöitä tehdessäni suusta livahti kertaa monta sellainen veellä alkava naisen alakertaa kuvaava synonyymi. Suusta pääsi esimerkiksi miehelleni esitetty syytös lause "Leikkaa kuule sitten v*ttu ihan vaikka itse oikean kokoisia!" Yleensäainaniinjärkeväpuoliso nimesi tossuni uudelleen tämän kielenkäytön seurauksena; Ne ei ole mun tossut vaan ne on nyt sitten tussut...