Ensin toivottelen Tervetuloa! uusille lukijoille
Mää sain uusien lukijoiden lisäksi ihka oikean ihan oman vieraan kylään. Tai kolme, koska vieraani Maija toi mukanaan myös lapset. (Sellaiset rauhalliset ja kaunistapaiset, oi oi. Ei se kiltit lapset olekkaan mikään urbaanilegenda, jota kerrotaan, että saataisiin ihmiset lisääntymään ja täyttämään maa.) V-V kyseli, että onko kameran muistikortti tumpattu täyteen sadoilla vauvan kuvilla ja mää jouduin häpeämään ja tunnustamaan, että kummonen blogisti tässä nyt oikein ollaan, kun en tajunnut yhtään fotoa ottaa. Laitoin sitten räpsyn tuliaisena saamastani lompakosta, jota en maltakkaan käyttää, vaan sijoitin kylppäriin koristeeksi. Se on aivan liian kaunis tungettavaksi täyteen kuitteja ja kortteja. Ja kolikoista tulee semmosta mustaa jutskaa. Bonuksena se mätsää täydellisesti siihen kaakeleiden välissä olevaan johonkin sauma-aineeseen. Ja mikä hämmästyttävintä, se on itse tehty. Voi voi, missä mahdoin olla, kun käsityötaitoa jaettiin? Mää kun olen saanut sitä kauhan sijasta pikkulusikalla. Siis ajatelkaa, itse tehty, wau!
Lasten suusta kuulee totuuden ja ihanan lapsivieraani mielestä mää olen tosi kiva täti, jolla oli hyvää ruokaa. En malta olla mainitsematta, että tiesi olevansa oikeassa paikassa, kun ulko-oven vierusta oli täytetty valkoisella rekvisiitalla. Ei, pakko tässä on myös mainita, että mää olen mukava ja sympaattinenmielestä. Voin siis yrittää jättää epäilyt siitä, että joku outo ominaisuuteni estää sosiaalisen elämäni. Mutta poiketkaa lukaisemassa loput ettei mene ihan omakehuksi. Siippa pelkäsi paljastuvan, että käyttämäni termi "äärimmäisen komea puoliso" osoittautuu uutisankaksi ja mää pelkäsin jälkikasvuni käytöstä, mutta sehän täräytti heti ulko-ovelta "Päivää". Enkä ollut edes valmentanut lapsukaista tai uhkaillut sanktioilla, jos opinahjosta kotipesälle saapuu karmit kaulassa veetä suustaan syöksyvä nälkäinen ja pahantuulinen teini. Täytyisiköhän tässä lakata valittamasta ja tutkiskella omia tapojaan; Maija oli treffeille ostanut uuden mekon ja mää vastaanotin ihanat vieraani fleecepöksyissäni. (Joissa en muuten ole kokoaikaa, vaikka perheeni niin väittää. Niitä on kolmet; yhdet kaapissa ja yhdet jalassa. Yhdet pyykkikopassa, jonka pohjan taisin tavoittaa viimeksi edellisenä suvena, kun V-V oli riparilla.) Mutta olin pessyt hiukseni ja laittanut normioloista poiketen puhtaan paidan. Välillä funteeraan voiko rääppeistä vielä syyttää pikku pilttiä, kun se on jo 15v. Jonain päivänä sitä täytyy vaan myöntää, että omistaa sen verran isot puskurit, että ne magneetin lailla imee kaiken itseensä. Välillä tuntuu, että muidenkin lautaselta. (Sanojana äiti, joka valittaa, kun teini rappaa ikkunan porkkanaraasteella. Ettei vaan olisi perinnöllinen sottataipumus?)
Päivän päätteessä lapsukaiseni ilmeisesti arveli äidin olevan sen verran hyväntuulinen, että ilmoitti kysymykseen "Halataanko?" että synttärit on nyt juhlittu ja halailu loppu. Fiksu jälkikasvu; tiesi nyt olevan sopiva hetki palauttaa mutsi maanpinnalle, kun alla oli onnistunut päivä. Mutta onnistuin käyttämään synttäri tekosyytä useamman kerran. V-V:kin taisi siis kovasti pitää vierailusta, koska saa jättää halailun väliin ja olla oma itsensä ja ilmoittaa "Älä v*ttu lääpi", jos äiti yrittää ottaa iltasella lähikontaktia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti