Niin pienestä kii

Ensin toivottelen Tervetuloa! uudelle lukijalle 

Mää sain joulukyselyn ihanaiselta. Jos ette ole siellä poikkeilleet niin heti mars, kaikki vierailulle.  blogi on kuin Pinterest suomeksi ja bonuksena vielä saa lukea aivan mahtavia postaustekstejä. Meikäläinen on napsinut sieltä aivan mahdottomasti ideavarkauksia mukaan. Tämän kyselyn mää lähetän matkaan

Lempijoulukukka

Hyasintti, valkoinen. Mää olen sintti parkoja monta vuotta karsastanut vedoten silmien vuotamiseen, allergiseen nuhaan ja päänsärkyyn ja sanonut, ettei meille semmosia haisuleita tupaan päästetä. Se vaan on niin kaunis, se valkoinen sintti. Anopilta vastaanotan aina valkoisen joulutähden ja sitten mää niiaan ja anoppi nauraa joka vuosi.  Ja itseasiassa nauraa joka kerta, kun nätisti niiata niksautan vastaanottessani tuliaisen, jollaisella anoppi muistaa jokaisella visiitillä. En tiedä olenko vaan niin ihku miniä vai johtuuko anopin karjalaisista sukujuurista, mutta aina saan ja aina niian. Ja aina mulle nauretaan. Tähän meidän leikkiin anopin kanssa kuuluu myös se, että mää hämmästyneenä tiedustelen "Mistä ihmeestä sää arvasit, että mää haluan valkoisen kukkasen?" Se nauraa sitäkin, joka kerta. Olen muuten yrittänyt estää niksauttamista, mutta se on vaan refleksi. (Ja todennäköisesti ainoa kaunis käytöstapani.) Mää muuten niiaan aina saadessani; esimerkiksi kaupassa, jos joku Saarioisen konsulentti tyrkkää mulle jonkun kinkunsiivu näytteen. No, on se naurettavaa, myönnetään. Yleisesti välttelen tälläisiä tilanteita, mutta en mää kehtaa kieltäytyäkään, jos mut jaakataan ansaan. Jos siis havaitset marketissa keski-ikäisen yrmytädin epäkohteliaasti tuijottelemassa popojen kärkiään vältellen katsekontaktia               konsulenttiin, niin nykäise hihasta (älä lujaa, selkä ei kestä) se olen ehkä minä ja jos en ole niin sitten sullekin saatetaan nauraa. 

Joululaulu, joka virittää tunnelman.

Petri Laaksosen laulamana Tulkoon Joulu tai Vesa-Matti Loirin laulama Näin sydämmeeni joulun teen. Nämä(kin) joululaulut virittää tunnelman lisäksi itkutaajuuteni kohdalleen.  Jaakko Löytyn mestariteos Ilouutinen on aivan mahtava, mutta ei poruta. Näistä mää hoilotan varsinkin Ilouutista niin, että kattohirret tärisee ja samalla isken jalalla tahtia. Jos meillä olisi niitä seinänaapureita niin ne kyllä saattaisivat kyynelehtiä meitsin Ilouutinen soolosta; melusaasteen tai myötähäpeän takia. Niille se ilouutinen olisi se, että mää pistäisin            lopettaen konserton. On se hyvä, ettei tähän postaukseen sisälly ääniraita; meillä raikaa juutuubin ja Kikin yhteinen esitys.

Joulun tuoksu

Glögi, pesuaine, kuusi, piparit, mausteet, hyasintit ja kinkku. Niitä täytyy löytyä. Se piparin tuoksu voi tulla kynttilästäkin tai sellaisesta aromipullosta, mistä laitetaan tippa veteen ja kynttilä alle. Tai tuleekin, aloin pohtimaan, etten mää aattona ole tainnut ikinä olla piparin paistamispuuhissa. Menen niistä sinteistä sekä kuusesta tukkoiseksi ja en välttämättä haista mitään. Mutta nättejä ne on ja estetiikka                                                                      aina ensin, nenusta viis, nessuja saa kaupasta.

Tätä jouluvalmistelua en koskaan jätä tekemättä

Mää olen tänäkin vuonna aloittanut paaston; siis lehdettömän paaston. Herkkuja ja namelleja menee normitahtia. Tässä on tullut jo viikon verran vietettyä lukuhetket Harlekiinien parissa ja kun meitsi jouluaaton aamuna aukaisee ihan minkä tahansa painotuotteen, jossa ei tapahdu seuraavaa; Komea sankari ja kaunokainen neito eivät ensin siedä toisiaan ja sitten nautiskellaan Kismetistä vahingossa ja sitten tarkoituksella ja sitten vihille ja hups heijakkaa lapsikin on jo tuloillaan siltä ensimmäiseltä karkkipäivältä, niin olen ihan älyttömän onnellinen. Kyllä niitä rakkausromaanejakin voi joskus yhden lukaista, mutta kolmen jälkeen tekisi mieli ottaa                                                                        vessakaveriksi mielummin vaikka edellisvuotinen puhelinluettelo.

Paha konvehtirasia; se pitää ehdottomasti kuulua jouluun. Sitten voi rauhassa makustella konvehtirasiaa numero viisi , koska se kökkösuklaa on vielä jäljellä. Oonko mä kauhea, jos mää sanon, että meillä on tälle tuotteelle takuuvarma toimittaja. Sen kökkösuklaan mää murkinoin helmi maalis huhtikuussa, kun olen tehnyt selvää joulun jälkeisestä -50% lappujen aiheuttamasta mielen häiriötilasta, jonka oireena ja ilmenemismuotona on marmelaadi ja suklaakasautuma.  Mun nupissa vaan surisee miinus viiskyt, miinus viiskyt ja                                                     peittää allensa vaimean ei tarvita, ei tarvita mantran, jota järki yrittää viestittää.

Siippa on aina vienyt mut karkkikauppaan joulun alla ostamaan törkykalliita konvehteja. Nyt se kauppa on lopetettu. (Olisi vissiin pitänyt visiteerata useammin kuin kerran vuoteen, mutta kun siellä oli niin tyyristä.) Sitten puoliso on kätkenyt ostokset ja mää olen ne etsinyt ja syönyt. Tämä laiskan ihmisen geokätköily (eikös siinäkin etsitä rasioita, mutta ulkotiloissa) suoritetaan siis ennen joulua ja aatoksi on haettu toinen satsi. Tämä oudohko joulutapa johtuu siitä, etten mää halua kuuseen karkkeja roikkumaan ja tämä leikki korvaa sen, etten mää salaa napsi kuusesta Fazerin sekalaisia ja sitten laita paperia takaisin kiinni.  Tänä vuotena piti sitten vaan tyytyä tylsästi shoppaamaan tavallisia nameja ja mies talletti aarteen piiloon. Erehtymätön sokerin paikallistamisen vaistoni johdatti meitsin apajalle ja suupielet suklaassa nautiskelin kupillisesta teetä ja "parista" namellista. Siippa hemmotteli tulemalla toimestaan kotiin tuntia etuajassa; korvat tavoitti oven rapinan ja toisella kädellä kätkin "pari" paperia ja toisella kädellä nostin paidanhelmaa ja hoitelin naaman puhtaaksi. Sitten se mies alkoi melkeinpä heti mainitsemaan (naurun säestyksellä) ja meitsin versiossa syyttelemään,  että jaahas sitä ollaan oltu                                          ratsaamassa karkkijemmaa. Pienestä oli kiinni, ettei rikos jäänyt paljastumatta...

Ps. Koska äitini toistuvasti moittii minua epänuukaksi, niin jompikumpi siskoistani voisi ohimennen mainita, että tämänvuotisissa sinteissäni on koristuksena viimevuotinen sammal. Olen siis ollut säästäväinen ja tallettanut palasen viime joulua.

Ja siippa (naurun säestyksellä) muistutti, että sokeritutkassani on ollut häiriöitä linjayhteydessä, koska viimeinen? edellisjouluinen suklaaloota löytyi kaapin kätköistä elokuussa....