sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tekee kovaksi



Ensin toivottelen Tervetuloa! uudelle lukijalle 


Sain ihanaiselta haasteen, johon kuului vastata 11 kysymykseen ja keksiä uudet 11 ja lähettää eteenpäin. Tämä postaus venuisi niin turbomittoihin, että laitan kyssäreitä eteenpäin toisella kertaa. (Mitään tekemistä tällä ei ole sen kanssa, että meitsiltä menee viikko niiden kysymysten vääntämiseen.)


1. Se kosmetiikkatuote jota kehuisit varauksetta muillekin käytettäväksi?
Mun kätösistä löytyy kaksi vaihdetta; joko mää ruokailen kynnet, kynsinauhat ja nahkan sormista tai sitten kasvatan petolinnun kynnet hyppysiini petolinnun peffaa muistuttavan naaman kaveriksi. Jos on vuorossa kasvattamistoimenpiteet niin sitten Trind Nail Repair. Se 
tekee kovaksi ja joustavaksi samaan aikaan. Todella hyvä aine.  


Cleanin hajuvedet; ne ei puolison mielipidettä lainatakseni "Haise miltään." Saan grande luokan päänsäryn kaikenmaailman esanssikielon käryistä ja nämä ei kivistä nuppia, eivät saa nenua vuotamaan eikä henkeä ahdistumaan. Varsinkin Warm cotton tuoksuu
vastapestyiltä pyykeiltä, jotka on olleet ulkona tuulessa kuivattelemassa.



2. Mitä itsekästä teit viimeksi?
Tein dominokakkua. Siinä piti liottaa viisi liivatelehteä pariin ruokalusikalliseen vettä. Mies epäili baileyskakku kokemuksensa antamalla varmuudella, ettei ne siihen millimäärään tule liukenemaan. Tiedotin tuloksen epäilevälle siipalle, että kyllä ne sinne upposivat ja seos näyttää ihan smäidältä. Elättelin itsekkäästi toivetta, ettei puoliso halua syödä sellaista kakkua ja saisin vedellä kaiken ihan itse.





3. Viimeksi lukemasi kirja?
Melkein sain Suutelen postinkantajaa loppuun, mutta sitten oli aloitettava toinen opus, koska sitä jonotetaan ja mää juuri pulitin niin hirmuiset sakot kirjastoon, että aloin melkein itkeä häpeästä.


4. Paras käsirasva?
Natusanin vauvavoide


5. Paras luonteenpiirteesi?
Mies: Iloisuus (Varmistin vielä, että nyt puhutaan minusta eikä hänestä ja kyllä se niin vastasi.)
Lapsi:  Jaa sun vai? Sitten tähän ääniefektinä hirvee nauru.
Kiki: Peräänantamattomuus on sekä hyve että pahe. Se on hyvä silloin kun ei tumput lennä tiskiin ensimmäisen töyssyn tullen, mutta joskus olisi hyvä ajatella pidemmälle. Niinkuin silloin kun parikymppisenä päätin, että näppylä leuasta lähtee. Ja kyllä se lähtikin. Kaivoin sen hakaneulalla irti. Tilalle mää sain hermeettisen kokoisen paiseen ja 5 sentin kolikon kokoisen arven.


6. Mihin seurustelukumppanisi/parisuhteen toinen puolisko ihastuivat sinuun ensimmäisenä?
Tiedustelin siipalta ja se sanoi, että ulkonäköön. Olin aivan järkyttynyt. Siis minun puolisoni? Ja mää kun olen kertonut aivan toista tarinaa meidän kolmansilta treffeiltä hetkestä jolloin siippa tajusi, että olen sen elämän nainen. Ei olisi irronnut Tuttu jutussa ruusuja. Ei se kolmansien treffien tarinakaan olisi kyllä telkkariin sopinut.



7. Nojatuoli vai sohva, kumpaan lösähdät illalla (vai lösähdätkö ollenkaan)?
Lösähdän siipan viereen sänkyyn rapsutettavaksi. Kuullostaa, että olisin koira. Opein neloselta jostain ohjelmasta, että käyttäydyn muutenkin hurttamaisesti. Nekin uuden tuttavuuden kohdatessaan kiertelee ja välttelee katsekontaktia. Saan ensi suvena teistä lukijoista ainakin kolme tai jopa neljä kyläilemään. Varmuudeksi mainitsen, että en haistele toisten pyllyjä koiramaiseen tapaan. Uskallatte sitten tulla.


8. Jatka lausetta: "Kun herään aamulla, näen ensimmäisenä...."
Herkimmät lukijat voi pompata seuraavaan kohtaan, koska täältä se vastaus kohta lähtee. Paneelikaton tai vielä pahempaa; puolipaneelia. 


9. (tässä kohtaa ehtyy kysymysnaattori, ei vain tule enempää... ääh..) Missä istut bloggaamassa?
Sillä meidän huushollin ainoalla tuolilla, jonka mun selkä ja pylperö hyväksyy. Seilaan sen kanssa edestakaisin köökin ja tietsikan väliä.

10. Melkein kaikki haaveilivat lapsena (kai?) olevansa jonkun toisenniminen? Minkä nimen olisit valinnut itsellesi?
 Lapsena olisin varmaan halunnut olla Tiina, koska olin niin rakastunut kuin nyt 9 veen iässä voi olla läheisessä pulpetissa istuvaan Tiinaan. Kai mää olisin sitten halunnut saman nimenkin.

11. Paras elokuvasitaatti?
V2 Jäätynyt enkeli: Mikä vittu teitä porilaisia vaivaa?

Rakas puoliso kysäisi, että pitäiskö ottaa blogia varten kuva? Olin aivan ihmeissäni, että mistä ihmeestä se tiesi. Vaikkakin mun naamasta näkyy kaikki mitä funteeraan. Mutta niin yksityiskohtaista ja selkeää tietoa. Tuolla ylhäällä se räpsy nyt on ja siippa tiesi siitä, että foto pitäisi nappaista, että olin vaihtanut puhtaan paidan ilman rääppeitä tissipuskureissa... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti