Ukko piparissani.

Olen poikkeuksellisesti aikuisten oikeasti häpeissäni. Suoritin tutkimusretken joulukrääsän varastooni ja sehän tietysti on jo nolostuttavaa, kun ollaan sentään näin pitkällä marraskuussa. Puolustaudun lumettomalla ilmalla, joka ei saa jouluhormoonejani hyrräämään. Mutta siihen aitoon häpeään; se iski siinä aarteitani tonkiessani, kun käteeni osui pihkainen käpy. Muistelin kun olin pakkaillut viimeisetkin joulukoristeet laatikoihin kalenterin näyttäessä luultavasti maaliskuuta ja pesin silloin käpyjen pihkat pois sormistani tosi hyvällä saippualla, jonka valmistaja löytyy Kotipellolla - blogista. Sain Tannilta saippuaa ja muita ihanuuksia  "Anna hyvän kiertää" -paketissa. Tosi tosi myöhässä, mutta eteenpäin haluaisin jatkaa ketjua Sannalle Naudan Narinoita- blogiin. Koska mulla on peukalon lisäksi keskellä kämmentä vielä kyynärpääkin niin meikäläisen kohdalla, jotta pysytään siinä hyvän kiertäminen - teemassa, se kyllä tarkoittaa kaupasta ostettua eikä itse tehtyjä ihanuuksia.

Tarkkasilmäiset huomaa rätissä tekstin; Paranee vanhetessa niin kuin saajansa. Tästä aasinsillasta pääsen kertomaan olevani taasen parempi ja tänään on syntymäpäivä numero 42.



Sitten ihan muihin asioihin. Lehdistä on taas tullut revittyä artikkeleita, joista haluan keskustella teidän lukijoiden kanssa:


Olivia 7/14
Uusi sana
Sopunti
Aikayksikkö, jonka täysi-ikäinen länsimainen ihminen voi viettää vanhempiensa seurassa ennen kuin joku loukkaa toisen tunteita. "Mökkiviikonloppuna Sirpan sopunti tyssäsi saunan lämmitykseen."

Minulla ja mutsillani sopunti on noin kuusi tuntia, jonka jälkeen alan käyttäytyä tavalla, josta löytyy tunnistettavia piirteitä akselilla uhmaikä, teini-ikä ja pms. Minulla ja lapsukaisellani tuo sopunti on noin kuusi minuuttia. Se on keskimääräinen aika ennenkuin kysyn jotain tyhmää, päästän suustani keski-ikäisten vitsin taikka alan itkemään niin, että räkänoro valuu ensimmäiselle leualleni asti, koska teini puhuu yliopistokaupungeista tai opiskelijoiden nuudeleista koostuvasta ruokavaliosta.

Meikäläisen ja lapsukaisen sopunti saattaa olla koetuksella vaikken ole edes kotosalla:
Välillä selkäni on niin kipiä, että jätän suosiolla kauppareissun päätteeksi ostokset autoon ja nappaan mukaan vaan päiväkahvin kylkeen tarkoitetun yleensä pullapitoisen lounaani ja jätän loput vähemmän tärkeät perheen miesväen raahattavaksi. On se tavaroiden saattaminen sieltä kaupasta sinne autoonkin hankalaa: Jos sun edessä on kassajonossa keski-ikäinen painoluokassa OMG painiva nainen, joka nostelee punalappuisia ostoksiaan yksi kerrallaan kassahihnalta kärryyn niin se saatan olla minä. (Jos kauppareissullasi törmäät muhun, niin nykäise hihasta. Mutta älä lujaa, koska mulla on se rohjo selkä ja talvitakkini viettää syntymäpäivää numero 10 ja meitsillä on melko varma aavistus, että yhtään voimakkaammalla nykäisyllä saattaa jäädä hiha vetävän käteen.) Saan aika usein pahaa silmää osakseni, mutten tee sitä yksittäisnostelua sen takia, että pyrkisin ennätysten kirjaan tekemällä kassalle puolesta kaupungin väestöstä koostuvan suman, vaan sen takia etten uskalla heilautella useampaa punalappuista samalla vetäisyllä. Koska nostelen ne ostokset sitten autoonkin yksitellen niin aika usein ne jää pakkaamatta ja viskelen ne vaan takapenkille odottelemaan perheen miesväkeä, jotka meillä kulkee kassien kanssa.


Kävipä sitten niin, että teini tuli koulusta ja minä tein lähtöä kävelylle. Kyselin kuulumiset, pyysin nappaamaan pussin mukaan ja hakemaan tavarat autosta. Kun saavuin sieltä lenkiltä niin kotosalla odotti täysin sopuntinsa menettänyt nuori mies, joka raivoissaan huusi tehneensä tuttavuutta minun mielestäni aivan normaaliin keski-ikäisen ylipainoisen naisen vakiovarusteeseen. Se toinen puoli kaupunkia, joka ei ollut siellä kassajonossa sai kuulla varsin vaativan äänensävyyn esitetyn kysymyksen:
"Voi v*ttu! Koskinko mä justiinsa sun liikavarvaslaastareihin?"




Anna 28/2014
 Näin saan parisuhteeni kukoistamaan lomallakin: Teemme yhdessä mökkiin liittyviä asioita: saunomme, soutelemme kauniina kesäiltana, käymme lavatansseissa, lenkkeilemme yhdessä. Vältämme tiukkoja suunnitelmia.

Mehän ollaan tässä yhdessä mökillä - lajissa oikein kunnostauduttu:

 Söin kaupan kääretorttua ja mies kasteli sillä aikaa mattoa.

 Söin kettukarkkeja, pelasin FarmVilleä ja mies vaihtoi sillä aikaa kiukaaseen kivet.

Kalastin ja mies ravusti. Mun kala on tuo tahraa muistuttava läiskä teepaidan reunassa. Ja jotain olin taas syönyt, koska teepaidassa näkyy olevan ihan oikeakin tahra.

Söin jäätelöä, luin joululehteä ja mies trimmasi sillä aikaa ruohikkoa. Nythän sen jouluttamattomuuden syy selvisi; mulla on kuukausikierto sekaisin ja jouluhormooni hyrräsi juhannuksen tienoilla.


Toimivan lomaparisuhteen kaava on siis nauttia ja odottaa miehen hoitavan miehen hommat.




Apu 27 2014
Taikausko näkyy monissa kielissä: ruotsiksi sudenkorento on trollsländä eli noidan värttinä. Saksalaiset tuntevat sudenkorennon nimellä Teufelsnadel, joka tarkoittaa paholaisen neulaa.

Olen aina pelännyt sudenkorentoja ja sellaisen tavatessani kyykistyn, suojaan pääni ja kajautan ilmoille kirosanan s**tana, joka ei yleisesti suustani livahda. Ei sen takia etten kiroilisi vaan sen takia, että sieltä tulee yleisesti semmoinen veneeseen liittyvä sana. Mökkeillessä se ei tietysti yleisön määrän vähyyden takia niin haittaa, mutta kyllä se aika noloa temppu on tiheämmässä asutuksessa. Nimimerkillä "Tehnyt sen kaupungissa jalkakäytävällä." Mikä onni asua justiinsa sen verran kaukana vedestä ettei sitä näe, mutta sen verran lähellä, että pihalle saattaa ilmaantua paholaisen neula.


Viime suvena sattui mökkeillessä episodi, joka lievensi tosi paljon fobiaani. Oltiin kaikessa rauhassa onkimassa kun s**tana,  olen siis ollut oikeassa kirosanavalinnassani, hyökkäsi kimppuun. Mies ritarillisesti suojeli vaimoaan ja hätyytti ongella uhkaajaa kauemmaksi. Vahingossa se sitten osui vaikkei kumpikaan meistä ollut sitä tarkoittanut. Vaikka s**tana poimittiin vedestä ja kannon päällä suoritettiin pelastutoimenpiteitä niin se oli entinen s**tana. Tuli tosi paha mieli. Sen jälkeen korentohyökkäykset ei enää saaneet niin voimakasta tunnetilaa aikaiseksi vaikka vieläkin säikyn.

Niitä pelon vallassa vietettyjä kesiä on takana tosi monta ja kun kerran ongella huitaisu toi ratkaisun ongelmaan niin olen yrittänyt yllyttää puolisoani poistamaan muitakin fobioita samalla tekniikalla. Koska mieheni on ainaniinjärkeväpuoliso on hän kuitenkin toistuvasti kieltäytynyt sivaltamasta ongella joulupukkia, ihmisellä täytettyjä maskotteja, hammaslääkäriä tai meidän paskanaapureita.



Cosmopolitan lokakuu 2014
Lähetä miehellesi tuhma viesti kesken mummon 80-vuotisjuhlien.

Tämä varoittava "Mieti tarkkaan ennen lähettämistä" esimerkki lähtee tapani mukaisesti maailmalle pitkän kaavan mukaan: Kuulun fasebuukissa Äitylit-ryhmään ja sitä tulee välillä seurattua. Siellä oli keskusteluketju, jonka aiheena oli yhden ryhmäläisen vastaanottama tuhma kuvaviesti täysin tuntemattomalta mieheltä. Ketjussa tultiin siihen tulokseen, että jos kyseisen kuvan laittaisi sinne palstalle niin joku saattaisi tunnistaa kenen haarasta se otoksessa oleva oksa kasvaa. Jostain täysin mystisestä syystä ajauduin puolison kanssa keskusteluun, jossa selvisi ettei 15 vuoden jälkeenkään oma rakas mieheni luultavimmin tunnistaisi onnenkeksiäni kuvasta, jos sen leipojan alkuperää arvuuteltaisiin netissä keskustelupalstalla.


Siipan keskustelu ja minun osaltani varsin kiivas keskustelu käytiin päivänä, jolloin siippa lähti iltasella juhlimaan kaveriporukassa. Kun olin sitten vähän rauhoittunut ja tuumaillut, että hyvähän se nyt varmaan on, ettei sieltä hotolontistani mitään selkeästi tunnistettavaa muotovirhettä silmille hyppää. Huuumorintajuttomana ihmisenä päätin sitten poikkeuksellisesti vähän vitsailla: Olen teknisyydeltäni tasoa, jossa tekstiviesti, joka ei lähde vahingossa ryhmäviestinä kaikille puhelimen muistissa oleville numeroille on jo saavutus. Ylitin järjenjuoksuni rajat ja selvitin ihan itsekseni miten kännykälläni saa otettua semmoisen kuvaviestin. Ylitin myös rajani kun rohjon selkäni kanssa sain vääntäydyttyä asentoon, jossa siihen otokseen tuli muutakin kuin lähikuva polvitaipeeseen oudon pitkälle sisämaalle paenneista karvoista. Oi sitä onnistumisen tunnetta kaiken näkemäni vaivan jälkeen kun onnistuin lähettämään kuvan puolisolle ja pistin perään viestin, että tämän näköisen lettusen viereen olisi syytä saapua illalla.
 Koska oli perustelluin syin syytä epäillä, ettei se mies tunnista pesien joukosta kotipesää.

Rakas puolisoni on vuosimallia -69, joten hänen synttäreitään on vietetty jo useamman kerran. Niin usein, että puolison nenällä keikkuu lukulasit. Voi kuulkaa se tunne, kun sen viesti lähettämisen jälkeen ensin huomioin keittiön pöydällä olevan autolehden ja sitten sen lehden päällä lepäämässä seniorisuitsissa olevat lukulasit. Se tunne kun alkaa mietiskelemään, että ketäs siellä kaveriporukassa on sen verran nuorempaa vuosikertaa, ettei ikänäkö ole vielä yllättänyt?  Että keneltäs niistä mies kysyy mitä siinä kuvassa on?

Älkää siis lähetelkö tuhmia viestejä, jos ei ole varmuutta ettette sitten löydä itseänne vastaavasta tilanteessa. Ette halua laskea sormilla juhlavieraita entten tentten teelikamentten ja miettiä kuka pelissä jäljelle jäänyt sitten sanoo, että tässä kuvassa taitaa olla sun muijas pium paum.




Anna 28/2014
 Varatkaa yksi päivä tai ilta parisuhteen vuosikatsastukseen. Kyllä, ihan kuten autonkin kanssa. Auton huoltokirjan voi jopa ottaa avuksi.

 Juu, tosi hyvä neuvo. Ensin voi esitellä parisuhteensa toiselle osapuolle kenkänsä ja toinen voi sitten arvioida niiden kunnon. Sitten voi vetäistä paidan helmaa ylös ja toinen voi tutkailla minkä kokoisessa vatsassa on napaliitttimet kiinnitettynä. Jos siinä sitten on kitkarenkailla vielä pitoa, eikä isompaa riitaa ole syntynyt, niin miten olisi seuraavanlaiset autokysymykset:

Miten paljon kulutat?
Miten leveä sää oikein olet?
Paljonko sulla on massaa?
 Olenko sä antanut kyydit jo viidelle ennen minua?
Vaikutat siltä, että olisi öljynvaihtoviikko tulossa?
Johtuuko tämä ilmassa leijaileva tuoksahdus sun pakoputken päästöistä?
 Mitenkäs on? Onko sulla perä viime aikoina vuotanut?




 Kun käännät perinteisen ukkopiparimuotin ylösalaisin, saat poron pään. Tee koristeluvaiheessa ukon jaloista porolle sarvet, ukon käsistä poron korvat ja päästä poron naama. Helppoa, etkä tarvitse niin montaa piparimuottia!

Tämä ohje on peräisin Niksi-Pirkasta ja tässä on kyllä joku virhe. Kääntelin ja kääntelin ja kääntelin enkä saanut aikaiseksi taikinasta mitään mikä millään tavalla muistuttaisi poron naamaa. Lähinnä tulos oli Viron potut.

Mun tekosissa se leipomisvirhe ei kyllä ollut. Taikina oli sopivaa ja muotti oli aivan varmasti ukkopiparin muotti:

Miksi suosittelen liukuvoidetta?

Olen taas suurella mielenkiinnolla seuraillut googlen kautta blogiin tulleiden hakusanoja ja on aika pureutua ongelmiin:

 etsin kiireellisesti lainaa ostaa auton auttakaa 2014

 Meillä on nämä autojutut kotosalla nyt vähän tulenarkoja, joten pidättäydyn kommentoimasta. Ei, en pysty pidättämään, kyllä mun täytyy vähän kommentoida: Kuvitelkaa tilanne, jossa teini on edelliset muutamat vuodet huokaillut ihastuksesta nähdessään mustan Bemarin. Sitten se riemun päivä on melkein käsillä kun on aika aloittaa ajoharjoittelu ja sen teinin isä parkeeraa pihaan punaisen Volvon. Kuvitelkaa siihen vielä sen olevan malliltaan farmari.

etsin kiireellistä lainan auttakaa 2014

Lainaa en nyt ole vailla, mutta kiireellistä apua etsisin minäkin. Mieltä painaa kinkkinen pukeutumisprobleema:

Tuumailin ja mietiskelin tummia pukuja sekä coctaileja ja sitten muistin siitä olevan kameralle tallentunutta todistusaineistoa kun viimeksi olen nauttinut viinaksia. Kuva oli vielä sellaista retromallia mihin on painettuna taakse päiväys ja se on ollut heinäkuu 2004. Vetäisin anopin kanssa sellaiset kumarat etten ole sen jälkeen pämpännyt. Anoppi tiedustelee aina välillä ettenkö ole vieläkään nauttinut viinaksia? En ole uskaltanut tiedustella toivooko vai pelkääkö se anoppi uusintaesitystä?

Koputtelin meidän lapsukaisen huoneen oven takana ja heiluttelin kutsua tohkeissani ja kyselin mitäs sanot? Teini esitti vastakysymyksen "Kuka v*tun Sedu Koskinen" ja käski ottaa pari askelta taaksepäin ja sulkea mennessäni oven perässäni eikä me päästy vaatetuksesta keskustelemiseen asti, mutta tuo coctailtilaisuus on varmasti suurelle osalle lukijoista tuttu asia. Osaisiko joku teistä auttaa? Tässä on tuon mun vyötärön luokitus muuttunut kymmenessä vuodessa suuntaan vuosirenkaat lisääntyneet kymmenen vaatekoon verran niin täytyisikö nyt sitten vieläkin olla nuo edellisessä coctailtilaisuudessa olleet samat tuulihousut jalassa? 

 liukuvoide

Suosittelen ehdottomasti liukuvoiteen käyttämistä. Meillä mies veteli ensin liukkarin kanssa ja sitten kuiviltaan ilman apuja. Kunnon liukastus oli tosi paljon miellyttävämpi kokemus:

Siippa teki tuon vadin voitelemalla peltitarjottimen liukkaaksi ruokaöljyllä ja koska siitä tuli niin hirmuisen hieno niin esittelen sen myös viime suven somisteissa:

Ja kun mies touhusi ilman liukastetta ja muottia pelkän pikkulapion kanssa niin tuloksena oli:

Sen tarkoitus oli olla tuhkakuppi, joka ei kaadu kovallakaan tuulella, mutta mies on ollut useita viikkoja käryttelemättä. Nyt se toimii sitten Kurt Linströmin tuulella kaatumattomana ruokakuppina. Olin pohdiskellut miten tuolle taideteokselle ja vasaralle olisi voinut sattua joku yhteentörmäys niin, että sen olisi saanut lavastettua onnettomuudeksi, mutta kun sitä aikani täyttelin Kurtin ruualla se alkoi näyttää loppujen lopuksi aika hellyyttävältä yritykseltä. Se on vähän kuin musteläiskätesti; välillä näen tuossa South Parkin Kennyn ja välillä muistelen miten aikoinaan väänsin ihan liian pienestä reiästä ihan liian ison pään ulos.

pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka ke 

htasi kakkia kikkareen hänen päähänsä. Suosittelen kaikille väsyneille vanhemmille hämärän rajamailla iltasaduksi. Siinä on sen verran viihdyttävä teos, ettei sitä ääneen lukiessa tarvinnut ajatella, että jossei taapero kohta ole unten mailla niin sitä alkaa järsimään kirjan kulmalla ranteitaan auki päästäkseen joka hemmetin ehtoo toistuvasta tuntien piinasta.

 riuska rion tuoksu

Olin sekoittelemassa tuoksua yhdistelmällä sambakarnevaaleja, lämpimiä öitä, hikeä ja kookosta. Sitten näin kirjaston parkkipaikalla Rio merkkisen auton. En sitten varashälyttimen pelossa ihan kiinni siihen mennyt, muttei se ainakaan tuosta puolen käden etäisyyden päästä mitenkään erikoiselta tuoksahdellut.

 kikkeli temput

Tähän antaisin sellaisen neuvon ettei kannata pitkässä kassajonossa kuluttaa aikaansa kysäisemällä kovalla, kimakalla ja kuuluvalla äänellä puolisoltaan "Miten miehet tekee jonkun helikopterin?"

käty bileet

 Huomenna meille saapuu rakas ja kovasti odotettu vieras. Saan yhden teistä ihanaisista lukijoista kyläilemään. Meillä on varmaankin sitten kämppä tyhjänä - bileet, koska olettaisin syyslomaa viettävän teinin livahtavan heti herättyään pakosalle ja mennessään mutisevan jotain keski-ikäisten huumorista.

hoitsu veti munan housuista

Saitko sää munaa? Viimeksi kun tapasin hoitajan sain vain kehuja tutkimuksesta selviytymisestä. Olisin kyllä ansainnut niiden kehujen lisäksi suklaamunan, karkkia tai tikkarin palkaksi. Ei, olisin kyllä ansainnut ne kaikki. Mulla oli pitkään tieto lannerangan tt-kuvauksen olevan edessä ja käytin sen pitkän ajan kasvattaakseni paniikkia. Ahtaanpaikan kammoiselle ihmiselle ajatus siitä miten joku tuuppasee kuusi äksää ja ällä kokoisen figuurini xs kokoiselta vaikuttavaan putkeen saa kädet etsimään paperipussia hyperventilaatiota odotellessa.

mitä katselette puolison kanssa sängys

sä? Herkimmät lukijat hypätkää suoraan seuraavaan lauseeseen;  puunväristä puolipaneelia. Kattoa, toisiamme tai telkkaria. Töllö on aiheuttanut meillä suuria tunteen purkauksia viime aikoina; neloselta tulee lasten Voice ja siinä esiintyi kertakäyttömukilla itseään säestävä artistin alku. Arttu Wee intoutui pyytämään esiintyjää seuraavalle levylleen. Minäkin sitten intouduin ja treenasin useita päiviä omaa showtani. Eihän se nyt ollut mitenkään verrattavissa siihen orginaaliin esitykseen ja biisinkin vaihdoin tietysti Artun lauluksi kun hänen levystään oli kysymys, mutta kyllä mun puolison reaktio oli vähän ylimitoitettu. Kuvitelkaa nyt sen farkku-Volvon sijaan vuorostaan tilanne missä äärimmäisen komean mieheni kauhusta laajenneet pupillit ovat tavoittaneet melkein hiusrajan ja kauhusta auki kangistuneet leukaperät ovat melkein tavoittaneet ne pupillit. Kuvitelkaa miten useita päiviä treenannut Kiki rummuttaa kertakäyttömukia ja sydämensä kyllyydestä lauleskelee ylitsevuotavaa ihailua, suosionosoituksia ja aploodeja odottaen eikä toinen sitten saa järkytykseltään kakistettua ulos: "Kulta, mä haluan sut mun tiimiin." Tästä meillä tullaan keskustelemaan vielä pitkään. Se oli vaan kuulemma niin yllättävä tilanne kun vaimo vetäisee ensin esiin kertakäyttömukin ja sitten kiekaisee lempikohtansa 
 "Sirpa löysi Elloksen kuvaston, eikä ollut viikkoon onneton."



 mitä kokeilla sängyssä
 
 Meillä on joskus harvakseltaan spesiaalipäivä ja suurena rakkauden tekona annan puolisolle maksakastiketta. Ja vielä suurempana rakkauden tekona teen sen soossin itse. (Siis miehelle, joka ei pysty nauramatta sanomaan "Kulta, mä haluan sut mun tiimiin." Todellista lovea.) Ostan sen kelmun alla tutisevan peffalta tuntuvan kammotuksen, kosken siihen ällötykseen ja heitän pannulle. No, tästä kaikesta on seuraamuksena mun tänään aikovan sängyssä kokeilla tehdä peitoista mahdollisimman korkean vuoren itseni ja puolisoni välille. 
Siltä varalta, että se spesiaalipalvelua saanut puoliso tsuhauttaa ilmoille maksakastikkeen tuoksuisen paukun...

En saanut sitä millään väännettyä julkaisukelpoiseen muotoon.

Olen aina pitänyt mökkeilemistä asiana, jota kaipaan elämääni yhtä innokkaasti kuin osennustautia. Sitten sitä löytää itsensä tilanteesta, jossa aamusella vetäisee keittiön ikkunasta rullaverhon ylös ja pohdiskelee seuraako performanssia hässitäkeillä  #kello #kymmenen #kännit  #virttyneet #alushousut #kaljamaha #vilahtaako #jarruraita vai suuntaisiko sittenkin sinne mökille? Jotenkin kummasti sitä pääsee unohtumaan kaikki vuosien varrella suusta livahtaneet puheet hikirauhasista ja huulista.

Tänä suvena yritin edelleen sinnikkäästi pitää samaa tiukkaa linjaa, ettei mun suonissa virtaa pisaraakaan retkeilijää, mutta puolustukseni alkoi pahasti murenemaan. Siippa hämmästeli töistä kotosalle tullessaan missäs mun muijani on? Vahvasti epäillen vääräksi suunnaksi hän suuntasi sitten kuitenkin möksälle ja löysi läppärin ylle muodostuneen kaalikääryleen. Pyöräytteli siitä auki ensin päiväpeiton, torkkuhuovan ja viimeisenä paljasti esille toppatakissa kyyhöttävän eksyksissä olleen vaimonsa. Vaikka kohmeisilta, kylmästä sinertäviltä huulilta irtosi selitys "Ei mulla täällä ole ollut yhtään kylmä." on aika ponnetonta piipittää vastaan, ettenkö tässä merkkipaalulla ikää 41 -vuotta, olisi löytänyt vuosikymmeniä piilossa pysytellyttä sisäistä erä-Jormaani.

8 minuuttia autossa, jos puoliso ajaa. 12 minuuttia jos ratissa on meitsi, jonka vauhdikkuus ei nouse yli seitsemänkympin kuin moottoritiellä ja maisema näyttää tältä:

Ei kun mullahan oli se positiivinen mökkeilyteema, vaihdetaanpas rakeet räpsäisyyn, johon ei liity Esteri ja hänen peffastaan lähetetty lumisade. Maisema näyttää tältä:

Tässä otos johon liittyy meikäläisten peffat: Siinä me romanttisesti miehen kanssa ihaillaan iltaruskoa ja meidän ongenpäät on kohdanneet toisensa. Me ei puolison kanssa olla kohdattu toisiamme, koska laiturissa on joku mystinen vika ja jos meitsin laajakulmaperberi on samalla puolella laituria miehen perberin kanssa seurauksena on se, että vähintäänkin toisen meistä kengät kastuu.

Vuosien vastaavänkäämisestä huolimatta möksäilyssä on kyllä aikuisten oikeasti hyviäkin puolia:

Kesän ruokahuolto on roikkunut pääsääntöisesti mieheni vahvojen ja lihaksikkaiden hartioiden varassa;  En osaa käyttää kaasugrilliä, en muurikkaa ja savustusuunin ensimmäisen kerran tavatessani tiedustelin minkälainen ihminen varastaa toisen kiukaasta kivet kun eihän ne edes ole kalliita?

Siis ihan kiukaalta näyttää.

Kokkailuvapaani johtuu kyllä vähän myös meidän miesväen epäluulosta mun makupalojani kohtaan. Tarjoilin Liiterin Espanjan viikon antimia ja kuvailin pekoniin käärittyä taatelia "Se on sellainen makkara" - ilmaisulla.




Kun viettää suvensa ympäröitynä kaikilla mahdollisilla puun sävyillä tekokoivusta tekomahonkiin kotosalla painajaisia aiheuttavat puolipaneelit on vaan puolikkaat paneelit, oksanreiät oikeastaan aika kivoja ja se loppuseinä on sentään tapetilla.

Pistetään nyt niitä huonojakin puolia esille, minkäs sitä ihminen narisemista rakastavalle perusluonteelleen mahtaa:

V-V tipahti alle kouluikäisenä laiturilta ja me onnettomat tunarivanhemmat oltiin parin metrin päässä. En tajua miten se tapahtui; ensin muksu vaan heitteli kiviä veteen ja sitten molskis. Sen sijaan, että olisin poiminut kuviokelluvan jälkikasvuni ylös vedestä, vetäisin itseni pommina lapsiraukan viereen aiheuttaen korkean hyökyaallon. Sitä vaan jalat toimi nopeampaa kuin järki ajatteli. Järki olisi sanonut sillä lapsiraukalla olevan enemmän uintitaitoja kuin meikäläisellä. Mies sitten pelasti aallokosta muksun ja sai minutkin lenkkareista, sadasta kilosta ja purjeeksi muodostuneista tuulipuvun housuista huolimatta hilattua kuiville. Tapahtumista jäi vieläkin vanhemmuutta kalvava häpeän tunne, kuka sitä nyt antaa mukulansa tipahtaa veden varaan? Tapahtumista jäi myös tieto, ettei musta ole edes omalle jälkikasvulle mitään apua järvihädässä.

Tykkään mökillä (Apua, apua apua!!! Pääsikö mun näppäimiltä justiinsa tykkään mökillä?) istuskella verannalla läppärin kanssa ja seurata miehen puuhastelua. Koska olen taipuvainen olemaan sekä curling-vanhempi että curling-vaimo niin olen kieltänyt puolisoa uimasta alueella, jota en näe irrottamatta käsiäni rakkaasta tietsikasta. (Vaikka kokemus on opettanut ettei minusta mitään apua olisi, jos vaikka jättihauki nappaa miestäni tiedätte kyllä mistä roikkuvasta ruumiinosasta ja alkaa vetää ulapalle.) Se mulle sopiva alue oli kroolausta metri vasemmalle ja sitten metri oikealle ja taas vasemmalle, joten siippa kyllästyi mun karjuntaani "Onko sulla lupa mennä sinne?" ja kantoi pöydälle kiikarit saadakseen lisätilaa polskimiselle. Kun sekään ei mulle riittänyt mies pisti rantapusikkoa matalaksi ja nyt mulla on esteetön näkyvyys huudella ohjeita, esimerkiksi "Uit vaan rannan suuntaisesti!"  Mutta se huono puoli; sitä saa viikkotolkulla kuunnella vitsiä siitä, miten eräs nainen kyllästyttyään bongailemaan rannalle kysyi puolisoltaan:
"Mistä tämä kiikari sammutetaan?"

Ennen

Jälkeen

Toistaiseksi  en ole löytänyt puutarhan hoitamisen mieltä rauhoittavaa vaikutusta niin huoltovapaa piha, jonne jänisten takia on turha istutella mitään on todella mieleinen. Toiveitahan tietysti on, että se viherpeukalokin musta vielä löytyisi, kun se erä-Jormakin pulpahti pintaan. 

Kyllä tuo mun mies oikeasti tarvitsee tälläisen alati valppaana kyttäävän vaimon. Kun vähän kääntää päätään niin hänhän yrittää salakuljettaa ohitseni surffilautaa. Huutelin sitten perään tietääkö puoliso sen Kymmenen tikkua laudalla - biisin? Uhkailin sairaalan päivystyksessä hoilottelevani korkealla ja kimakalla äänelläni laulua Kymmenen tikkiä laudasta - muodossa.

Luin Kaksplus-lehdestä artikkelia perheestä, jotka matkailivat ympäristöä kunnioittaen ja tekivät reissussa lapselle vaipan rahkasammaleesta. Taivas varjelkoon sinä päivänä, kun mun erä-Jormailuni johtaa siihen pisteeseen, että löydän itseni mättäältä käärimässä jäkälästä TenaLadyä.

Tähän loppuun olin ajatellut kuvaa möksälle johdattavasta tienviitasta ja omasta mielestäni oikein mainiosta vitsistä, miten sillä järvessä uimaria vaanivalla jättiläishauella olisi suuret killuttimet mistä vetää siippaa aavan meren tuolle puolen, koska kyltti opastaa mökkitielle siirtymään vain osan miespuoleisista, mutta ainaniinjärkevänpuolison sensuuriseulan viisari värähti reilusti punaisen puolelle.  Jätän nyt sitten pelkästään lukijoiden mielikuvituksen varaan, minkälaisen varustuksen kera meillä täällä mökkeillään...

Mies tuuppasi sisään ja kosteana on pysynyt.

Kun oltiin aikoinaan puolison kanssa seurusteltu melkein kokonaiset kaksi viikkoa niin pakkailin kotosalla viimeisiä tavaroita ennen siirtymistä samaan talouteen yhteisen katon alle. Keittiön pöytä oli vielä paikallaan ja äitienpäivänä siihen ilmestyi juomalasiin tuupattu törkyruma ja törkyhintainen rehupuska. Olin raivoissani rahan haaskaamisesta, mutta hillitsin suuret tunteeni purkautumasta ja käytin siveästi sanoja "Jos et toisi mulle toista kertaa kukkia", kun sitä yhteistä taivalta oli vasta kymmenisen päivää takanapäin. Nykyään noita yhteisiä kilometrejä on sen verran kuljettu, ettei siveydestä ole enää tietoakaan ja vihtoisin puolisoa ympäri korvia kirkumisen säestyksellä kimpulla, jonka saamiseksi olisi pitänyt luopua kaksikymppisestä.

Äitienpäivälahjukset ovat sitten olleet tauolla reilun vuosikymmenen ja mies päätti antaa sitten oikein kunnolla, kun kerran uskaltautui antamaan. Köökin pöytä oli vaihtunut lattiaksi ja horsmanipun sijaan siellä odotti 25 kiloa vastausta kysymyksiin, jotka oli kevään mittaan esitetty useamman kerran: "Onko meillä sementtiä? Onko meillä betonia? Onko se sama asia? Miksei meillä ole?"

Ensimmäisen satsin riittoisaa lahjaani käytin sementtikenkiin. Voitelin ruokaöljyllä lasten koon saappaat ja mies tuuppasi sisään Liiterin jogurttipurkit. Niistä purkeista muodostui varteen minikokoinen istustustila. Reunaan vielä vetelin degoupage-lakalla kiinni pitsiä, joka vastoin mun odotuksia on selvinnyt sateista ja helteistä. Suhtauduin epäilevästi myös pieneen multatilaan, mutta  lobeliat ovat sinnitelleet jogurttipurkin tekemästä suhtkoht pienestä istutusreiästä ja mun tarjoamasta hoidosta huolimatta. Luulisin pikkuripsauksen multaa riittäneen sen takia, että sementti imee itseensä kosteutta.

Ja sitten ihan toiseen asiaan:

Edellisessä postauksessa oli Mitä meiltä pihasta löytyy - teema ja kovasti tärkeä asia jäi esittelemättä; Kurt Linström. (Jäi siellä toinenkin asia esittelemättä; Olin napannut paskanaapureista salakuvan ja pyysin lapsukaista  fotoshoppaamaan siihen kuvaan kasvojen peitoksi kakkapökäleen. Teini tuumaili, että joku v*tun raja täytyy meitsinkin lapsellisuudella olla ja se raja tuli kuulemma vastaan justiinsa siinä kakkakikkareen kohdalla. Mulla olisi ollut siihen kuvatekstikin valmiiksi mietittynä "Meistä on ihan ok ympäripäissämme tyrkyttää kotosalle palaavalle naapurimme alaikäiselle lapselle olutta. Ja on ihan ok mennä seuraavana aamuna mandoliinikrapulassa kysymään siltä alaikäiseltä lapselta, että mistä ihmeestä se sun isä edellisenä iltana oikein suuttui?) Mutta takaisin Kurttiin:

Ihana puolisoni opetti ensin oravan aterioimaan kädestä ja lähti sitten töihin ja jätti mut pedon armoille. Kyllä mää sitten rakastan puolisoani. Yllä tilannekuvaa miten oravainen pahaa aavistamatta tuli uudelleen etsimään sitä hyvää ravintolaa mistä niitä pähkinöitä sai ja me säikähdettiin kumpikin. Me säikähdettiin tosi paljon.

Kun oltiin vähän aikaa tutustuttu ja totuteltu toisiimme ja koeteltu rajojamme niin löydettiin etäisyys, joka ei saa aikaiseksi meissä kummassakaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Istuskellaan kumpikin omalla puolellamme pöytää ja välillä totean: "Syö vaan." ja "Älä sää tee äkkiliikkeitä niin määkään en tee."  "30 senttiä, muista 30 senttiä." Se on se mitta, joka on meille sopiva matka, ettei me kumpikin jatketa vauhdikkaasti eri suuntiin.

Tuunasin ihan vahingossa Kurtille virikelelun; Ulko-oven suussa meillä on pöytä, jolle on ollut hyvä tyhjentää taskuista ylimääräiset kun maapähkinä ei oikein toimi semmoisena pesupähkinänä. Pöydän rakoseen vieri muutama herkku eikä niitä sitten saanut sieltä irti.  Ei ollut saanut meitin anarkisti-Kurttikaan vaan hän oli sitten järsinyt pöydän pois siitä ympäriltä. 

Löysin kirpparilta pienen penkin. Mulle tuli visio miten Kurt istuu mini-Emmanuelle tuolissaan ja näyttää söpöltä ja syö nätisti purtavaansa. Olisin napannut kuvan ja sitten olisin tuumaillut siihen kuvan kylkeen jonkun tyhmän puujalkavitsin ja lähettänyt sen seiskapäivää lehteen lukijoiden kuva palstalle ja mun pankkitilille olisi rapsahtanut 15 euroa, jolla olisi saanut monta pussia lisää pähkinöitä. Olisin voinut sitten mennä Tokmannille taas kailottamaan mielipiteeni, kun myyjä tarjoaa chilipähkinöitä, että syötänkö chilipähkinöitä oravalle? Että ostanko sille myös olutta? PMS. Olin syyntakeettomassa tilassa.

Näin se visio sitten käytännössä toimi:

Hän yritti sinnikkäästi takaapäin päästä pesälle.

Ja päätti lähteä kun ei mitään herunut.

Kurt päätti kuitenkin jäädä ilmaisemaan mielipiteensä ja meni istumalakkoon.

Ja sitten meitin anarkisti viskasi koko mini-Emmanuellen kumoon.

Ja tässä tyytyväinen virne: Kurt versus tuoli, Kurt tyrmää kolmannessa erässä.




Telkkarista tuli pitkään mainos, jossa orava naksuttaa ja näyttää pelottavilla jättikynsillään miten nyt on tuplabonusta tarjolla. Olen siitä asti jankuttanut pihan oraville "Tuplabonus, näytä tuplabonus" ilman toivottua tulosta.  Paitsi, että pitkän altistumisen jälkeen kaikki kulmakunnan oravaiset ja viereisessä talossa asuvat koirat epäilevät  nimensä olevan Tuplabonus.

Koska tuo meidän lemmikki on semmoinen anarkisti niin tuplabonuksen sijaan hän on oppinut näyttämään kansainvälistä pimpsalooraa kuvastavaa elettä.





Mitä pihasta löytyy - aasinsillalla saan tähän vielä tuupattua ylpeydenaiheeni:

Maalailin alkusuvesta istutustikkuja ja kovasti yllättäen sain kaksin kappalein hyviä ideoita. Ensimmäinen idea oli laittaa ne tikut kuivumaan törrölleen siten, ettei niistä tarvinnut rapsuttaa irti kiinni liimaantunutta pöydän suojana ollutta mainoslehtistä. Hyvä minä!

Ja siitä se toinen hyvä ajatus sitten lähti; Ei enää pelkoa, että meidän pyykkipojilla kiinnitetään "vahingossa" narulle muita kuin meidän omia vaatetuksia. On tämä kyllä vähän tekopyhää ihmiseltä, joka syö imurin pussista löytyneen kuukausia vanhan tomun sisään muumioituneen kääreettömän karkin, mutta en halua kenenkään oman perheen ulkopuolisen kalsareiden liehuvan tuulessa samalla pyykkipojalla mihin litistän omat pussilakanan kokoiset teepaitani hulmuamaan.

Olen ajatellut seuraavaksi tuunailla pyykkipoikiin viestiketjun; "Hei sinä paskanaapuri, joka olet kaksi vuotta lainannut meidän ruohonleikkuria. Se syö bensaa ja välillä se voisit olla sinä joka ajelee huoltoasemalle kanisterin kanssa sitä ostamaan."  Jos iskee laiskuus niin ehkä mää kirjoitan sen sellaisen pussilakan kokoisen teepaitani selkään kangastusseilla.

Ne pyykkipojilla kiinni kulhon reunaan isketyt tikut muistutti mun mielestä kovasti Amerikan alkuperäiskansan päähinettä. No, minähän siinä sitten laulaa lurautin teemaan sopivasti "Kanootin kapean vesille työnsin" sen verran kovaa ja korkealta, että ensin teiniltä tuli v-alkuisen kirosanan sävyttämä käsky olla hiljaa ja sitten minulta sinkoutui kirosanan sävyttämä kiukkuinen käsky miehen suuntaan, että lopettaa nauramisen ja lopettaa sen äkkiä. Olin kuulemma hyvin keskittyneen oloisesti soudellut ja huopaillut kanoottiani sooloni edetessä. Meikäläisellä on sen verran rohjo selkä, että tottahan toki sitä venhettä sitten piti myös soutaa kun olin sen kerran jo vesille tuupannut. Eihän siinä vesille laskun eteen tehdyssä työssä muuten mitään järkeä olisi ollut. Sihisin asiaa ymmärtämättömälle puolisolle hampaiden välistä, että muistaa siinä nauramisen ohessa hyvin hyvin tarkkaan sen kohdan siitä laulusta, missä "Muistoissa melojan säilyy se ain."

Meillä oli hirveä himo ja silloin on saatava.

Sain Taloni Maalla - blogista TaRan aloittaman Mitä pihastani löytyy? - postaushaasteen. Kiitos!  Eteenpäin tämän lähettäisin "Voisit sää mieluiten kyllä tulla paikan päälle tätä katsomaan." -kutsun kera Outille Outi's life - blogiin. 

 Tämä postaus saattaa siis sisältää virheitä viherpeukalon puuttuessa. Ainoa vihreä ruumiinosa mikä multa löytyy on naama, kun joskus hyvin harvakseltaan olen tosi kateellinen. Esimerkiksi silloin kun näen kirpparilla kolmen naisen keskittymän ja ajattelen ettei mulle riitä, kun joku ahne on hamstrannut itselleen kaksi ystävää. 

Mutta nyt siihen mitä pihasta löytyy:

Viime suvena meitin pihaa käänsi mullin mallin lauma vesilaitoksen miehiä, jotka maan tonkimisen lisäksi tarjosivat seurattavaksi oudon sääilmiön. Meillä loimotti ikkunan takana kaksi puolikuuta keskellä kirkasta päivää. Sille sääilmiölle on muitakin nimityksiä kuten "Putkimiehen vako" tai "Työmiehen aurinko" Tiedän kyllä, että sitä voi kohdistaa katseensa muualle, kun verkkokalvolle piirtyy ventovieraan miehen paljaat persikat, mutta sitä menee jotenkin niin shokkiin, ettei osaa heti kääntää katsettaan.

 Tänä suvena meitin pihaa on kääntänyt mullin mallin pyllyvakonsa piilossa pitävä puolisoni ja olen saanut nauttia pihamaisemaan ilmestyneistä kiinteistä sekä muodollisesti pätevistä kannikoista eikä mun ole ollenkaan tarvinnut hokea itselleni "Käännä nyt hyvä ihminen sitä päätäsi!" Päinvastoin; olen oikein painanut nenäni kiinni ikkunaan. Vesilaitoksen miehet vaihtoivat ehjää putkea, mutta tuo mun mies pystytti kasvihuoneen.

Mun visioissa lattiana oli poltetun oranssin värinen tiili, mutta Kierrätyskeskuksesta sai keltaisia peräkärryllisen kahdellakympillä ja ei-niin-kovin-pikaisella laskutoimituksella sormia apuna käyttäen päättelin säästön olevan niin suuri, että hyvästelin ne poltetut oranssit. Mun visioissa oli myös hurmaava sekamelska ikkunoita lasimökissä, jossa kaikki olisi vähän vinksin ja vonksin, mutta puoliso ilmoitti nuorena poikana olleensa Puolimatkalla liian pitkään kesätöissä kyetäkseen rakentaa mitään vinoon. Nyt se sitten tönöttää niin suorassa kuin se nyt tuolla kaltevalla pihamaalla on mahdollista. Ja ajatelkaa miten halvalla; käytöstä poistettua parvekelasia, kierrätyskeskusta, muutama metri puutavaraa ja kaiken hinta jäi alle sataseen.

Siipan 40-vuotislahjaksi saama luumupuu on vuosia törröttänyt pihassa eikä ole tehnyt yhtään satoa. Nyt se jouduttiin kaivelemaan maasta pois kasvihuoneen tieltä. Kävin sille luumulle vähän juttelemassa, että jos siirtäminen oli virhe niin ei mua yhtään haittaa, jos vaikka nuukahtaisit ja päätyisit risunkeräykseen. Suorastaan vähän ilkamoin, että nyt sää toimeton vihdoinkin lähdet ja mulla on jo oksasakset saapuvilla. Kostoksi mun rumista puheista se pukkasi oksat täyteen tosi nättejä valkoisia kukkasia. Se vissiin taitaa tarkoittaa sitä, että syksyllä meillä voi olla luumuja.

Meidän pihasta löytyy myös kaksi varastettua orvokkiamppelia. Agrimarketissa oli lappu "Ota tästä" ja minähän otin. Kiikutin ensin autoon kaksi, kun en uskaltanut enempää kantaa ettei selkään satu ja lähdin hakemaan vielä yhtä kukkaa. Samalla kun nappasin saaliin numero kolme käteen niin silmät tavoitti siinä ota tästä - lapussa sellaisen kohdan, jossa sanottiin "1 per asiakas." En ymmärrä mikä muhun meni, mutta ajauduin jotenkin niin paniikkiin, että käännyin kannoillani ja kipitin pakoon suurimmalla mahdollisella tilannenopeudellani. Nakkasin sen kolmannenkin violan takapenkille ja kaasuttelin karkuun. 

Kasvihuoneesta löysi paikkansa mun isoisän muotoilemat ja kokoon hitsaamat tuolit, jotka on kulkeneet mukana koko aikuisikäni useamman muuton ja hävinneet sitten kellariin. Ne katosivat sinne saunomisen jälkeen vilvoitellessa tapahtuneen "Istuitko sää siellä j*malauta perspaljaanas?" - onnettomuuden jälkeen, kun meidän perheestä yksi uros jätti tuonne raudoituksen väliin kassinsa.

Nyt varmuudeksi ompelin lihansyöjätuoleihin päälliset, ettei kenenkään kastanjetit päädy enää rakosiin. Tai ommella on liioiteltu sana. Ostin valmiin päällisen ja harsein siihen lakanakangasta peitteeksi.Se oli väärän värinen, mutten pystynyt vastustamaan puolella hintaa tarran aiheuttamaa vetovoimaa. Olen tyytyväinen suoritukseen, joka taitoihini nähden oli nappisuoritus;  Ketään ei räätälöimisen aikana vahingoitettu ja enkä harsinut tuota istuinpäällistä vahingossa housuihini kiinni.

Rakas mieheni kyllä nauroi lopputulosta niin paljon, että yritin suutuspäissäni ommella tuotokseni siipan työtakin selkään kiinni. Oli niin tiukkaa kangasta, etten onnistunut. Mutta jos vielä pitkään kuulen vitsejä, jotka liittyvät  tuohon mun kankaasta väännettyyn karjalanpiirakkaani ja siihen miten karjalanpiirakan sanotaan muistuttavan leipojansa piirakkaa niin mää olen kyllä varsin hyvin selvillä siitä, missä puoliso säilyttää pikaepoksiliimaa.

Tuota pikkuista tappia tuossa isommassa kuvassa me ollaan ihailtu kurkun poikasena. Täyttä varmuutta asiasta ei ole, joten siellä ruudun toisella puolella saattaa aika moni nauraa justiinsa ja todeta "Voi Kiki!" Jos se on kesäkurpitsa niin sitten meillä on kyllä syytä hävetä.

Tuollaisia pikkupalleroja me ollaan vaalittu pionin alkuna. Jos ne on vaan jotain sateen homestuttamia lehden alkuja niin sitten kyllä pioniparkakin saa osakseen keskustelun, jonka pääsisältö on oksasaksissa ja ruohonleikkurin alle jäämisessä. Kun olen sen nyt todennut sopivaksi tavaksi saada kukkaa aikaiseksi.

Kun siippa oli saanut kaiken nikkaroitua kasvihuoneessa valmiiksi niin lähdettiin ostamaan taimia ja taidettiin olla vähäsen myöhässä siitä kun olisi saanut priimaa tavaraa. Tomaattiin meillä oli polttavin himo, kun ollaan onnistuneesti kasvatettu viime kesänä 3 kokonaisen ja yhden tosi rupisen tomskun kokoinen sato. Kaivelin justiinsa parasta ennen päiväyksen ohittaneita naatteja, kun monen vinoon nuukahtaneen ja lehdistään kellastuneen kränän tutkimisen jälkeen käännähdin ja puolisolla oli vihdoin ja viimein kädessään elinvoimainen, ponteva ja varreltaan pitkä tomaattiyksilö. Mies piti sitä tainta kädessään tuossa hippasen alle napansa kohdilla ja esitteli löytöään. Minähän siinä sitten riemastuneena vapautin kimakan kiljaisun "Uuu-juu, sulla seisoo ja se on tosi iso!!" 

Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vastasi: "Kiitos, kiitos, mutta mitä sä olet tästä tomaatista mieltä?"

 Kun hyväperäinen ja kiinteäpakarainen puolisoni parisen kuukautta sitten tuli kotiin ja kysäisi "Mites kulta olisi?" ja jatkoi "Tarjolla olisi ikkunoita. Nikkkaroinko sulle kasvihuoneen?" niin päästin suustani sammakon ja vastasin "Oooh, se olisi niin mahtavaa etten mää en ikinä valittaisi enää mistään!" Olettehan mun kanssa samaa mieltä, vaikka siitä kovasti mieleinen ja hieno tuli, niin eihän sitä "En ikinä valittaisi enää mistään" - lausuntoa nyt loputtomiin voi käyttää mua vastaan?