Meillä oli hirveä himo ja silloin on saatava.

Sain Taloni Maalla - blogista TaRan aloittaman Mitä pihastani löytyy? - postaushaasteen. Kiitos!  Eteenpäin tämän lähettäisin "Voisit sää mieluiten kyllä tulla paikan päälle tätä katsomaan." -kutsun kera Outille Outi's life - blogiin. 

 Tämä postaus saattaa siis sisältää virheitä viherpeukalon puuttuessa. Ainoa vihreä ruumiinosa mikä multa löytyy on naama, kun joskus hyvin harvakseltaan olen tosi kateellinen. Esimerkiksi silloin kun näen kirpparilla kolmen naisen keskittymän ja ajattelen ettei mulle riitä, kun joku ahne on hamstrannut itselleen kaksi ystävää. 

Mutta nyt siihen mitä pihasta löytyy:

Viime suvena meitin pihaa käänsi mullin mallin lauma vesilaitoksen miehiä, jotka maan tonkimisen lisäksi tarjosivat seurattavaksi oudon sääilmiön. Meillä loimotti ikkunan takana kaksi puolikuuta keskellä kirkasta päivää. Sille sääilmiölle on muitakin nimityksiä kuten "Putkimiehen vako" tai "Työmiehen aurinko" Tiedän kyllä, että sitä voi kohdistaa katseensa muualle, kun verkkokalvolle piirtyy ventovieraan miehen paljaat persikat, mutta sitä menee jotenkin niin shokkiin, ettei osaa heti kääntää katsettaan.

 Tänä suvena meitin pihaa on kääntänyt mullin mallin pyllyvakonsa piilossa pitävä puolisoni ja olen saanut nauttia pihamaisemaan ilmestyneistä kiinteistä sekä muodollisesti pätevistä kannikoista eikä mun ole ollenkaan tarvinnut hokea itselleni "Käännä nyt hyvä ihminen sitä päätäsi!" Päinvastoin; olen oikein painanut nenäni kiinni ikkunaan. Vesilaitoksen miehet vaihtoivat ehjää putkea, mutta tuo mun mies pystytti kasvihuoneen.

Mun visioissa lattiana oli poltetun oranssin värinen tiili, mutta Kierrätyskeskuksesta sai keltaisia peräkärryllisen kahdellakympillä ja ei-niin-kovin-pikaisella laskutoimituksella sormia apuna käyttäen päättelin säästön olevan niin suuri, että hyvästelin ne poltetut oranssit. Mun visioissa oli myös hurmaava sekamelska ikkunoita lasimökissä, jossa kaikki olisi vähän vinksin ja vonksin, mutta puoliso ilmoitti nuorena poikana olleensa Puolimatkalla liian pitkään kesätöissä kyetäkseen rakentaa mitään vinoon. Nyt se sitten tönöttää niin suorassa kuin se nyt tuolla kaltevalla pihamaalla on mahdollista. Ja ajatelkaa miten halvalla; käytöstä poistettua parvekelasia, kierrätyskeskusta, muutama metri puutavaraa ja kaiken hinta jäi alle sataseen.

Siipan 40-vuotislahjaksi saama luumupuu on vuosia törröttänyt pihassa eikä ole tehnyt yhtään satoa. Nyt se jouduttiin kaivelemaan maasta pois kasvihuoneen tieltä. Kävin sille luumulle vähän juttelemassa, että jos siirtäminen oli virhe niin ei mua yhtään haittaa, jos vaikka nuukahtaisit ja päätyisit risunkeräykseen. Suorastaan vähän ilkamoin, että nyt sää toimeton vihdoinkin lähdet ja mulla on jo oksasakset saapuvilla. Kostoksi mun rumista puheista se pukkasi oksat täyteen tosi nättejä valkoisia kukkasia. Se vissiin taitaa tarkoittaa sitä, että syksyllä meillä voi olla luumuja.

Meidän pihasta löytyy myös kaksi varastettua orvokkiamppelia. Agrimarketissa oli lappu "Ota tästä" ja minähän otin. Kiikutin ensin autoon kaksi, kun en uskaltanut enempää kantaa ettei selkään satu ja lähdin hakemaan vielä yhtä kukkaa. Samalla kun nappasin saaliin numero kolme käteen niin silmät tavoitti siinä ota tästä - lapussa sellaisen kohdan, jossa sanottiin "1 per asiakas." En ymmärrä mikä muhun meni, mutta ajauduin jotenkin niin paniikkiin, että käännyin kannoillani ja kipitin pakoon suurimmalla mahdollisella tilannenopeudellani. Nakkasin sen kolmannenkin violan takapenkille ja kaasuttelin karkuun. 

Kasvihuoneesta löysi paikkansa mun isoisän muotoilemat ja kokoon hitsaamat tuolit, jotka on kulkeneet mukana koko aikuisikäni useamman muuton ja hävinneet sitten kellariin. Ne katosivat sinne saunomisen jälkeen vilvoitellessa tapahtuneen "Istuitko sää siellä j*malauta perspaljaanas?" - onnettomuuden jälkeen, kun meidän perheestä yksi uros jätti tuonne raudoituksen väliin kassinsa.

Nyt varmuudeksi ompelin lihansyöjätuoleihin päälliset, ettei kenenkään kastanjetit päädy enää rakosiin. Tai ommella on liioiteltu sana. Ostin valmiin päällisen ja harsein siihen lakanakangasta peitteeksi.Se oli väärän värinen, mutten pystynyt vastustamaan puolella hintaa tarran aiheuttamaa vetovoimaa. Olen tyytyväinen suoritukseen, joka taitoihini nähden oli nappisuoritus;  Ketään ei räätälöimisen aikana vahingoitettu ja enkä harsinut tuota istuinpäällistä vahingossa housuihini kiinni.

Rakas mieheni kyllä nauroi lopputulosta niin paljon, että yritin suutuspäissäni ommella tuotokseni siipan työtakin selkään kiinni. Oli niin tiukkaa kangasta, etten onnistunut. Mutta jos vielä pitkään kuulen vitsejä, jotka liittyvät  tuohon mun kankaasta väännettyyn karjalanpiirakkaani ja siihen miten karjalanpiirakan sanotaan muistuttavan leipojansa piirakkaa niin mää olen kyllä varsin hyvin selvillä siitä, missä puoliso säilyttää pikaepoksiliimaa.

Tuota pikkuista tappia tuossa isommassa kuvassa me ollaan ihailtu kurkun poikasena. Täyttä varmuutta asiasta ei ole, joten siellä ruudun toisella puolella saattaa aika moni nauraa justiinsa ja todeta "Voi Kiki!" Jos se on kesäkurpitsa niin sitten meillä on kyllä syytä hävetä.

Tuollaisia pikkupalleroja me ollaan vaalittu pionin alkuna. Jos ne on vaan jotain sateen homestuttamia lehden alkuja niin sitten kyllä pioniparkakin saa osakseen keskustelun, jonka pääsisältö on oksasaksissa ja ruohonleikkurin alle jäämisessä. Kun olen sen nyt todennut sopivaksi tavaksi saada kukkaa aikaiseksi.

Kun siippa oli saanut kaiken nikkaroitua kasvihuoneessa valmiiksi niin lähdettiin ostamaan taimia ja taidettiin olla vähäsen myöhässä siitä kun olisi saanut priimaa tavaraa. Tomaattiin meillä oli polttavin himo, kun ollaan onnistuneesti kasvatettu viime kesänä 3 kokonaisen ja yhden tosi rupisen tomskun kokoinen sato. Kaivelin justiinsa parasta ennen päiväyksen ohittaneita naatteja, kun monen vinoon nuukahtaneen ja lehdistään kellastuneen kränän tutkimisen jälkeen käännähdin ja puolisolla oli vihdoin ja viimein kädessään elinvoimainen, ponteva ja varreltaan pitkä tomaattiyksilö. Mies piti sitä tainta kädessään tuossa hippasen alle napansa kohdilla ja esitteli löytöään. Minähän siinä sitten riemastuneena vapautin kimakan kiljaisun "Uuu-juu, sulla seisoo ja se on tosi iso!!" 

Yleensäainaniinjärkeväpuoliso vastasi: "Kiitos, kiitos, mutta mitä sä olet tästä tomaatista mieltä?"

 Kun hyväperäinen ja kiinteäpakarainen puolisoni parisen kuukautta sitten tuli kotiin ja kysäisi "Mites kulta olisi?" ja jatkoi "Tarjolla olisi ikkunoita. Nikkkaroinko sulle kasvihuoneen?" niin päästin suustani sammakon ja vastasin "Oooh, se olisi niin mahtavaa etten mää en ikinä valittaisi enää mistään!" Olettehan mun kanssa samaa mieltä, vaikka siitä kovasti mieleinen ja hieno tuli, niin eihän sitä "En ikinä valittaisi enää mistään" - lausuntoa nyt loputtomiin voi käyttää mua vastaan?

Puolison oudot mieliteot sängyssä.

1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
Sain haasteen Rutinoita - blogista. Kiitos!! 

2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.

3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät. 
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen

Nyt jätän tämän sinkauttamatta eteenpäin, mutta jos joku teistä ehtii sadepäivänä, niin napatkaa mukaan.

  Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)

Jos koskaan saavutan horisontaalisesti haastavan muotoni kanssa painoluokan iso niin ilmoittaisin sen heti fasebuukissa ja seisoskelisin sitten lopun päivää peilin edessä puristelemassa lantuviani ja hokisin puolisolle "Herranjessus sentään; kato miten hirveesti mää olen laihtunut! " 

  Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin . .. 

ei tapahtuisi seuraavanlaista: Katsellessa puolison kanssa telkkarista ohjelmaa kesämökeistä ruutuun ilmestyi joku äkkisiltään tunnistamattoman hyönteinen. Jos olisin rohkeampi niin en samalla kun kirkaisen äänivallin rikkomista hätyyttävän karjaisun "s*atana!" läväyttäisi varmuudeksi käsiäni sepposen selälleen puolustautuakseni huitaisemalla. Sängyssä vieressä köllöttelevä puoliso ei sitten jäisi mun tähtäimeen. Vaikka hänkin kyllä yritti puolustautua ja sekunnin murto-osan liian myöhään hihkaisi "EI ole sudenkorento!!" 

Miehellä on nykyisin sängyssä erikoinen mieliteko tehdä peitosta muuri meidän väliin kun katsellaan Viidakon tähtösiä. Tosi outoa.

 Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?

Mun on pakko saada kovaa hanurin alle. Eikä se kovakaan riitä vaan istuimessa pitää lisäksi olla työntö sopivassa kulmassa, muuten multa menee jaloista tunto. Mun peffan kanssa yhteensopiva tuoli on kotosallakin rajoittunut yhteen ja siirtelen sitten sitä yhtä ja samaa tuolia akselilla keittiö - tietokone. (Jos on kovin huono päivä niin joku muu siirtelee.) Jos voisin asetella laajakulmani mille tahansa penkille eikä mun tarvitsisi miettiä miten pitkään olen istunut tai minkä päälle perberini lasken niin huristelisin ympäri Etelä-Suomea tapaamaan blogiystäviä. 

  Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä

muuttunut iän myötä?
Mun yläluomet on vuosien saatossa alkaneet enemmän ja enemmän hakeutua alaluomien seuraan. Ajattelin leikkausta vanhemmiten, jos ne lerpahtaa tosi pahasti esteeksi näkökenttään, mutta näin telkkarista miten se operaatio suoritettiin.
En ajattele enää. 

 Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Eniten taidan harrastaa viuhtomista. Puhun taukoamatta kimakalla äänelläni ja käytän paljon käsiä tehostamaan sanomaani. Kuten silloin kun tehostin pelkoani sudenkorentoja kohtaan läimäyttämällä miestä. 

  Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?

Riesana, kyllä. Tuolla meitin teinillä oli koeviikko ja kaiuttimista tuli ja ja tuli ja tuli, tuntitolkulla joku peevelin rentouttava juutuubbipätkä. Kuvailisin sitä seuraavasti: Meren rannalla juuri ja juuri kuuloetäisyydellä laulaisi munkkikuoro eikä välimatkan ja kohinan takia sanoista saisi selvää. Samalla ne munkit soittelisivat käsisahaa ja välillä joku intoutuisi huutelemaan kovemmalla volyymillä pim pimp pimp tsuh tsuh. Se kuulemma auttoi lasta keskittymään. En yhtään ihmettele, määkin yritin keskittyä kaikkeen muuhun kuin siihen musiikkiin. 

1

  Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?

 Jotain sellaista mihin tulee suomenkielinen teksti, mikä olisi hyvässä alennuksessa ja jonka ohjekirja ei ole puhelinluettelon paksuinen.

 Riitätkö itsellesi?
Kyllä minä riitän ja minusta jää vielä ylikin. Tässä iässä sitä osaa olla jo armollinen itselleen ja tulee mitattua tarpeeksi pienellä kupilla.

  Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?

En koskaan nosta kättäni satuttaakseni, taivuttaakseni omaan tahtooni, opettaakseni alistamalla, nöyryyttääkseni tai kouluttaakseni lasta. 

1

  Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Tirskautan helposti kyyneleet iloisena ja surullisena. Ja väsyneenä. Ja kiukkuisena. Ja liikuttuneena. Ehkä muotoilen tämän siten, että tirskautan käytännössä missä tahansa normaalia voimakkaamassa tunnetilassa. se on niin käytännöllinen tapa laskea latausta.

Esimerkkitapaus 1:

Kyllä on rumasti sanottu. Ihan peestä koko testi. Terveisiä vaan Autoliittoon.

Tämä loppupostaus sisältää mainoslinkin ja on toteutettu yhteistyössä Tenakaupan kanssa.

Esimerkkitapaus 2:

Sähköpostissa on se mitä olen salaa aikuisten oikeasti odottanut. Yhteydenotto Tenalta. O-lee-o-lee-oleeolee! Lukija, joka myöhemmin paljastui Maijaksi Rynttyliisan kotkotukset -blogista, oli ottanut sinne yhteyttä ja kertonut mun blogista. Voi Maija, mää sitten rakastan sua! Soittelin siinä sitten melkein kaikki numerot kännykästäni läpi ja poraa roinottelin oikein antaumuksella jokaiselle linjan toisessa päässä, miten joku oli viitsinyt nähdä niin paljon vaivaa mun takia. Ajatelkaa, jopa meidän kesken ruokatuntia häiritty teini ilmaisi tunteensa sanoin "Toi oli justiinsa se informaatio, jota kaipasin syödessäni!" Yleensähän se suuttuu, jos soittelen sille kesken koulupäivän. 


Olin tainnut parisen viikkoa käydä päivittäin ihailemassa sitä viestiä, kun mies tiedusteli, että olenhan vastannut siihen sähköpostiin? Tulin niin tosi onnelliseksi pelkästä viestistä, ettei mieleen putkahtanut tehdä mitään. Kyllä se mies myös tiedusteli, että tehdäänko siitä viestistä mulle tietsikalle näytön taustakuva? Lähettelin osoitetietoja ja jo muutaman päivän päästä postilaatikosta löytyi laskujen välistä pakettikortti. Huomaatteko, viiiisi kiloa, ou jee!!  Odottelin saavani kirjekuoressa pari yksittäispakattua Ladyä 

Soittelin siinä sitten melkein kaikki numerot kännykästäni läpi ja taistelin halujani vastaan soitella ihan kaikille. Kuten meidän talonmiehelle ja Anttilan postimyynnin asiakaspalveluun. Pillitin oikein antaumuksella jokaiselle linjan toisessa päässä miten mää sain viiiiisi kiloa kuivikkeita!



Ne oli ensin tulleet kotiinkuljetuksella, mutta menneet sitten Postiin kun en ollut paikalla. Siis kotiinkuljetuksella. Mää tunsin itseni ihan suuremman luokan Tenajulkkikseksi. Onneksi ne menivät takaisin Itellan huomaan, Me asustellaan niin tiiviisti naapureiden kanssa samassa eteisessä, että joskus on Kusti jättänyt paketin myös naapureiden huostaan. Vieraan silmään vaikuttaa helposti, että ollaan samaa taloutta. (Vaikuttaa ilmeisesti kenkiä, ruohonleikkuria ja pyykkipoikia lainaavien PaskaNaapureidenkin mielestäkin siltä, että ollaan samaa yhteistä taloutta.) Siellä olisin sitten ollut oven takana kolkuttelemassa ja kyselemässä onko mun tenaset teillä?

Avasin aarteeni ja itkin ja nauroin ja itkin taas liikutuksesta. Sain jokasorttia Tenaa pienestä tihkusateesta aina siihen missä on kaatosateen merkki. Kaikkia malleja testattuani voin kertoa niiden olleen samaa taattua laatua:
Tenasta ei saa hotololonttiin hiivatulehdusta eikä niissä ole teippaukset sellaiset, että iltapäivällä saa kiskoa ympärikääntyneen rätin irti karvoistaan. Meitä retropimppojakin kun vielä löytyy.

Mukana tuli myös pimpanellajumppa Voimistuta lantiopohjan lihaksistoasi - ohjeet. Suurenee kuvia klikkaamalla.














Kirsikkana Tenojen päällä oli vielä kynsiviilakin. Ihan kuin olisi ollut joulu ja synttärit samana päivänä.

Sitten sitä mainostamista: Tena kauppaan pääset tästä linkistä. Tena kaupan luetteloita, Tietoa virtsankarkailusta - oppaita sekä lantiopohjanlihas jumppaohjeita saa tilattua itselleen laittamalla sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@sca.com



Seuraava etappi on sitten tietysti sponsoriauto. Odotellessani vaaleanpunaista kuplavolkkaria Tena-teippauksilla uhkailin painostin kiristin kitisin tarjosin viiden euron suuruista rahalahjusta pyysin lapsukaista photoshoppaamaan mulle maistiaisen.

Olen Inno-ohjelmasta oppinut, että sitä mitä ei voi peittää pitää korostaa, joten huomasin sitten kyllä tuosta kuvasta kotosalla siinä olevan epäsymmetriaa. Että olin aavistuksen vinoon parkkeerannut tuon menopelini.
 Terveisiä vaan uudelleen sinne Autoliittoon, miten te kehtaatte väittää etten ole tarpeeksi tarkkaavainen?

Vedin poskeen 15 senttiä.

Sain haasteen Sirpan elämää - blogista. Kiitos!!

1.  Kuinka usein on ikkunanpesun vuoro?

 Kolme kertaa vuodessa, jos käy vieraita, joita en kutsu sukulaisiksi tai meidän muksun ystäviksi. Yleensä siis kaksi kertaa vuodessa.

2.  Minkä kirjan luit viimeksi?
Haikara lentää ohi

3.  Mitä aiot tehdä kesällä?
Aion kärsiä omantunnontuskista päästäessäni lapsen kesätöihin. Se haluaa mennä ja on ollut jo kahtena suvena, joten muksu tietää kyllä mitä on tiedossa. Aion päästellä suustani teinin mielestä v*tun tyhmiä kysymyksiä, kuten "Sanoithan kaikille pomon olevan sun iskä? Mitä teet jos sulle tulee rakko varpaaseen? Mitä teet jos sulle tulee jano? Mitä sää teet jos sulle tulee pissahätä, ripuli tai oksennustauti? Tiedäthän sää missä siellä on vessa?"

4. Tuletko helposti merisairaaksi?
Juu. 

5. Mitä et missään tapauksessa suostuisi tekemään?

En jakaisi suljettua tilaa sudenkorennon kanssa. En söisi maksalaatikkoa. En jättäisi tahallaan ilkeää kommenttia kenenkään blogiin. En antaisi harjoittelijan ottaa verinäytettä. En ruokkisi oravaa kädestä.
En luovuttaisi miehelleni telkkarin kaukosäätimien pysyvää hallintaoikeutta. 

6. Mikä on mielestäsi sopiva kesälämpötila?
Mun selkä ei kestä vetoa yhtään. Kesäaikaan saattaa olla lämmintä, mutta niin tuulista, että joudun tuunaamaan suojaavan virityksen teepaidan alle. (Kun en kehtaa toppaliivissä kulkea, vaikka se olisi se käytännöllisin vaihtoehto.) Mieleisin lämpötila kieppuu 17 asteen suunnilla ja sen verran tuuletonta, ettei mun tarvitse tollata selän ympärille paksua kaulahuivia suojaamaan viimalta. Koska kiinnitän sen vyötteeni edestä hakaneuloilla niin siinä saattaa löytää itsensä tilanteesta, jossa puolituttu silittelee vatsaa ja kyselee laskettua aikaa. 

7. Ensimmäinen muisto lapsuudestasi?

Oltiin lomareissulla Norjassa ja mun iskä kirjoitti  poron kakalla vuosiluvun lumihankeen valokuvan ottamista varten. (Tiedä sitten mistä mun mieltymys kakkahuumoriin on peräisin?)

8. Pesetkö matot itse vai pesetätkö pesulassa?

Raamikas mieheni vetäisee riuskalla ranneliikkeellä paitansa pois ja paljastaa ylävartalonsa anatomian; pingottuneet hauiksensa sekä ruskettuneen ylävartalonsa. Varmoin ja tarkoin ottein hän levittelee matot pukkien päälle ja ruiskuttaa letkullaan. Vesipisarat kimmeltävät auringon paahtamilla lihaksilla ja ihailen huumaavaa näkyä. Hän puristelee jämerin kourin mäntysuopaa ja minä muistelen miten hän puristeli...

Juu, vastaus on kyllä. Joku teistä lukijoista saattoi jo epäillä, että mulla on ollut lukeminen vähissä ja viime aikoina olen joutunut tarttumaan Harlekiineihin. Terveisiä vaan anopille, joka toi niitä taas muovikassillisen. 

Tuohon alkuperäiseen kysymykseen vastaisin yhtälöllä mies+kesä+painepesuri tai sitten pieni matto+ pyykkikone.

9.  Onko suullinen sopimus mielestäsi yhtä pitävä kuin kirjallinen?
Olen helposti kyllästyvää sorttia silloin kun meneillään on toiminta, josta en ole kiinnostunut. Oltiin puolison kanssa hississä kaksistaan ja keskittymiskykyni herpaantui. Päätin aikani ratoksi katsella isosta peilistä miten monta hammasta multa näkyy, jos hymyilen niin leveästi kuin mun kita vaan venyy. Sillälailla kun se äärimmäisen pelottava Irvikissa Liisa Ihmemaassa -sadussa. Tiedustelin sitten tosi tohkeissani siipalta "Pelotanko mää sua?" Mies tiedusteli olenko huomannut tarran, joka ilmoittaa kameravalvonnasta. Suullisesti lupasin sille miehelle kotosalla vähän tarroja näyttää, mutta tekemättä se jäi.

11. Kuinka usein ostat vaatteita?
Silloin kun on pakko, enkä edes aina silloin. Turvaudun hätäratkaisuihin, kuten hakaneulaan, pikaliimaan, toisella vaatteella peittämiseen tai luuloon, ettei sitä tuulessa hulmuavaa revennyttä saumaa nyt kukaan huomaa. 

Mulla on ollut housut aika pitkään rikki haaruksista ja euron kolikon kokoiset reiät on muuttuneet kämmenen kokoisiksi. Olen ratkaissut ongelman vetäisemällä sinne alle aina saman väriset pitkät kalsarit ja luottamalla ettei mun haaruvälini ole mielenkiintoinen muuta kuin mun mieheni silmissä. Välillä ne on heitettävä koneeseen ja toivottava niiden kestävän käsinpesu-ohjelma. 

Tapahtuipa sitten sellainen järkytys, että Yleensäainaniinjärkeväpuoliso tuli pyykkinarulta roikottaen kuminauhaa ja väitti sen olevan kaikki mitä niistä mun päällihousuista oli jäänyt pesun jälkeen jäljelle. Tosi lapsellista. Multa pääsi sentään surkea poru. 

10. Juhlitko vappua? Miten?

Meillä oli eilen tasan 15 vuotta - yhdessä päivä. Olen helppo vaimo tälläisten asioiden suhteen ja juhlallisuuksiksi riitti kun mies kertoi omin sanoin meidän sokkotreffeistä. Sitten mää hihitin ja pyysin tunnin päästä miehen kertomaan sen saman tarinan uudestaan. Sitten taas hihitin. Parin viikon päästä meillä juhlitaan 15 vuotta saman katon alla - päivää, joten lisää hihitystä on luvassa. Jos sitä keskustelua kuuntelisi sivullinen niin kuullostaisi melko omaperäiseltä: "Aloitit tuomalla vaippapaketin kaappiin." "Hihihihihi, uudestaan!"

Tämä asia lähtee nyt vähän kaukaa, mutta lopputulos on se, ettei meillä nautiskeltu tänä vappuna itsetehtyä simaa. Meidän lapsukainen ei koskaan enää juo kotitekoista simaa eikä mitään muutakaan mikä on ollut ämpärissä.

Me jaetaan Paska Naapureiden kanssa Anu Saukon kokoinen minieteinen. Siihen miniporstuaan on vielä ahdettu ovet meidän kellariin ja yläkerran varastoon.

Muutama päivä sitten mies suunnisti työhönsä ja lapsukainen oli pelaamassa. Olin siis hyljätty ihan ypöyksin. Tuumailin siivoavani varastoa ja koska minä en ole Paska Naapuri, aloitin urakkani vetäisemällä oven kiinni, ettei se tee estettä ohikulkemiselle. Meiltä puuttuu varaston ovesta kahva, muistin sen justiinsa siinä vaiheessa kun olin vetäissyt kahvan paikalla törröttäneestä ikkunan aukaisijaa muistuttaneesta tikusta ja jättänyt itseni väärälle puolelle ovea.

Vedettyäni syvään henkeä yritin sitä ovea saada aukenemaan vispilällä, itkemällä, kiroilemalla, lihanuijalla ja muffinssitelineestä väännetyllä tiirikalla. Ei tehonnut. Yritin morsettaa yläkerran naapuria hätiin nakuttelemalla lihanuijalla kattoon. Ei auttanut.

Ahtaanpaikankammoisena ajauduin paniikkiin. Vaikka järki viestitti hapen riittävän tuntui katto tulevan koko ajan matalammaksi. Aloin kuulemaan kuviteltua rapinaa ja olin varma massiivisesta hiirien hyökkäyksestä. Tuhersin kyyneleitä ja ajattelin miten mun reippaasti päälle sadasta kilostani riittää syötävää niille hiirille. Otin sen morsettamiseen käytetyn lihanuijan takaisin käteeni puolustautuakseni.

Muistin puolella hintaa hamstratut pääsiäiskarkit ja rauhotuin hetkeksi. Sellaiseksi hetkeksi minkä aikana ehtii työntää suuhunsa 15 senttiä pääsiäispupun mallista suklaata.

Olin seissyt vankina jo pitkään, joten selkä ilmoitti epämukavuudestaan ja jaloista alkoi menemään tunto. Rakentelin itselleni simaämpäristä, monitoimikoneen vatkainkulhosta ja laudasta tehdystä tarjottimesta huteran sekä peffani kokoon nähden pienen jakkaran. Aloitin syömään seuraavaa pääsiäispupua ja itkin lisää.

Pelastava enkeli saapui lapsen muodossa. Kuulin tutut laahaavat "Olen murrosikäinen, en nosta jalkojani" - askeleet ja rääyin surkeana "ApuuuuUUUuuuaaa!!!"

Meillä on nyt sitten miesväellä riemua riittänyt, että miten ihmeessä ehdein vankeuteni aikana rakentamaan penkin, syömään yhden kokonaisen suklaapupun ja nakertamaan seuraavastakin aimo palasen, tiirikoimaan, morsettamaan, itkemään, pyydystämään hiiriä ja menemään paniikkiin? Ja se kaikista kaamein teko, miten se simaämpäri ei ollut enää tyhjä? Mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lasketella hätäpissa sinne. Mutta ne oli kuulkaa ihan todella pitkät kahdeksan minuuttia.

Kaiken hätäännyksen keskellä en ollenkaan funteerannut sitä seikkaa, että mitäs jos paikalle ilman ulko-oven paukautusta pääsevä Paska Naapuri olisi reagoinut mun morsetukseen. Oven takaa olisi paljastunut varastossa poraa roinottava Kiki, haaruksista risat housut kintuissa muoviämpärin päällä pissalla. Toisessa kädessä lihanuija, toisessa kädessä päänsä menettänyt suklaapupu.

Pidin munaa hellästi kädessäni.

Blogigallup- haaste:

Kerro keneltä sait haasteen.
Sain haasteen Maijalta Rynttyliisan kotkotukset - blogista ja KatjaInkeriltä Maalla melkein kaupungissa - blogista. Kiitos!! Mää sitten tykkään näistä haasteista.


Haasta ne, jotka mainitset haasteessa.
Jos en muista kaikkia käydä huhuilemassa niin poimikaa tästä mukaan jos poikkeilette.

Yleistä:
Milloin perustit blogisi?
Heinäkuussa 2011 päästin blogistaaniaan ensimmäisen postauksen. Kirjoittelin alkuun pitkään kuvitelluille mielikuvitusystävilleni täysin luonteeni vastaisia sivistyneitä tekstejä. Sitten koin herätyksen ja tulin siivouskaapista ulos ihan tavallisena itsenäni. Pitkään pohdein niiden alkuaikojen feikkipostausten poistamista, mutta sitten päätin jättää ne sinne muistuttamaan miten siinä käy, kun yritän olla hienostuneempi persoona kuin oikeasti olen. 

Mistä blogin nimi tulee? 
Olen tainnut hätäpäissäni vapauttaa ensimmäisen mieleen putkahtaneen asian näppäimille ja painanut entteriä. Olisihan siinä voinut tietysti huonomminkin käydä: "Voi p*rkele, kuka tämän sotki? Justiinsa pesin pöytäliinan!","Missä Seiska, kiire vessaan?"tai "Onko meillä mitään hyvää?" olisi voinut olla se ensimmäinen ajatus. Vaikka tuo viimeinen olisi tarkemmin ajatellen kyllä varsin käypä nimi.

Mikä on nimimerkkisi tarina?
Kun sain pikkusiskon niin hän ei osannut sanoa ärrää eikä ässäkään heti alkuun tullut, joten minä olin sitten Kiki. Sisko oppi ajan kanssa kirjaimet, mutta nimi jäi käyttöön.

Arkisto:

Näytä jokin vanhoista bannereistasi:

Olen kerran sellaisen vaivalla vääntänyt, mutten osannut sitä laittaa paikoilleen. Tuollainen se olisi.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään:

Tämä ei nyt ole se viimeisin, mutta tämä on kommentti, josta on ollut valtavasti iloa. Kuvan nappasin Liisan Kamarin nurkasa -blogista. Muistatteko kun radiosta tuli ohjelma "Melkein sukua julkkikselle?" Minä intouduin tämän kommentin jälkeen suukottelemaan hauiksiani ja kyselemään läheisiltäni; Miltä tuntuu olla sukua melkein julkkikselle?

Muutama kuva sinusta eri vuosilta:

Arkistojen kätköistä löytyi tällainen aarre. Vuosi on luullakseni 1986. Olen tuo oikeanpuoleinen sitomisleikkien harrastaja.

Postaus:
Postaus, joka oli kuukauden suosituin?
Tutkailin kaikkia postauksia ja arvonnat poistaen hitti on ollut tämä. 

Postaus, mistä olit erityisen ylpeä?
Postaus jonka haluat kaikkien näkevän?

Kumpaankin vastaus taitaa olla tämä. 

Tilastot:
Lukijamääräsi tällä hetkellä? 
252

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

67

Lukuluettelo:
Blogi, jonka postauksia odotat eniten?
Teitä on siellä niin monta, että saa kyllä mitenkään puserrettua tähän yhtä. 

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen?

Viimeisenä luettelosta löytyy Käsin tekevä kirppishiiri.

Blogi, mihin liityit lukijaksi viimeksi?

Puhu mun ruohoille.

Sekalaista:

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?

Yllätyksekseni sain toistamiseen kutsun Indiedaysin kutsuvierastapahtumaan. Taitaisin olla meikkaamaton pärstäkerroin Liiterin (Lidlin) kolmen euron rasvalla voideltuna siellä sen verran outo lintu ja todennäköisesti tuulipuku-lajin ainoa edustaja, etten nyt sitten ilmoittautunut mukaan. 

Oletko tehnyt teemaviikkoa?

En ole kyllä tehnyt, mutta tehdään nyt sitten tästä aiheinen alaosasto-aiheinen teemaviikko ja puhun ensin pimpukasta ja sitten munasta. Jätän huomiotta teinin esittämän havainnoin "Sun koko blogis on." Siis alaosastoaiheinen. Teini nimittää minua persebloggariksi ja tekstejä keski-ikäisten huumoriksi.

Meillä lapsi on lukiossa löytänyt itsensä tilanteesta, jossa liikuntatunnit on sekajoukkueilla. Ei ole enää perinteiset poikien liikuntatunnit ja tyttöjen liikuntatunnit. Tämä on sitten aiheuttanut meillä järkytystä. Lähinnä minussa.  Kauhukuvissani hartioiden kärkiväli puoli metriä kokoineni pikku pilttini tömäyttää vahingossa hentorakenteisen puolitoistametrisen tyttölapsen nurin polttopallossa. Aiheutin suurta huvitusta perheen miesväessä vaatimalla teiniä jättämään polttopallon väliin terveydellisistä syistä. Sekä lapsen että ainaniinjärkevänpuolison mielestä minun mielenterveyteni ei ole syy hankkia Wilmaan poissaolomerkintää.

On tuolla meidän lapsella kyllä käynyt liikuntatunnilla vahinko:
Alakoulun kolmannella luokalla lapsi oli peloissaan yhtälöstä edessä koulun postimerkin kokoinen pihamaa ja takana aika monta pesäpallon parissa vietettyä tuntia. Komensin hyvin treenannutta jälkikasvuani ilmoittamaan opettajalle, ettei hän voi osallistua. Jumppamaikka oli nauranut ja ojentanut mailan käteen. Jälkikasvuni sitten teki sen mitä kukaan muu ei ollut ennen tehnyt ja kumautti pesäpallon koulun kentän yli ja suoraan naapurissa olevan vanhainkodin ikkunasta sisään. Hyvin aikuismaisesti aikoinaan tiedustelin itkien kotiin tulleelta alakoululaiselta "Kai sää sitten juoksit kunnarin?"

Jokin aikaa sitten opinahjostaan kotiutui todella ärhäkkäällä tuulella oleva lapsukainen, joka pelattuaan ensin curlingia repullaan sähisi liikuntatunnilla olleen "V*tun jumppaa." Anatomisista eroavaisuuksista johtuen esitin kysymyksen "Mitä pojat jumppasi sillä aikaa?" Koska tämä oli sitä keski-ikäisten huumoria niin tälle asialle nauroi perheen miesväestä ainoastaan se vanhempi. Voihan se olla, että se nuorempikin nauroi, mutta se lähti niin vauhdilla ovet paukkuen, etten ehtinyt asiaa noteerata.

Olen kuulemma aivan väärä ihminen puhumaan liikuntatunnilla käyttäytymisestä:
Talvella kuskailin auton täydeltä nuorisoa koululta liikuntatunnille jäähallille, niitä kun saa autoon mahtumaan 4 kappaletta. Ja sitten kuskailin reilun tunnin päästä takaisin koululle. Kolme kertaa viikossa. Kerran sitten hyvin poikkeuksellisesti vähän myöhästyin jo kotosalta lähdössä ja matkalla en uskaltanut ohittaa oudosti pysähtynyttä rekkaa. Kun sitten viimein kaarsin koulun kautta jäähallin pihaan niin osa samalle tunnille suunnistavista nuorisosta oli kävellyt samassa ajassa koululta hallille. Ette usko miten ne tenavat nauroivat. Paitsi mun oma tenava. Niistä reissuista tuli sitten stressaavia kun ne isänmaan toivot keksi siinä matkalla aina kaikenlaisia kaskuja mun ajotaidoista. 

Yhdellä noutokeikalla kävi sitten niin, että olin aiempiin kokemuksiin vedoten valmiiksi stressaantunut ja janoinen ja nälkäinen ja vessahädässä ja kuukausi oli väärässä vaiheessa. Alapään tiiviste oli alkamassa normaalia enemmän vuotamaan ja mulla oli hirveä PMS. Jäähallin ovesta asteli lapsen ex-yksityisasia ja vilkutteli iloisesti. Paino sanalla ex. Vastasin vilkutukseen hyvin aikuismaisesti kansainvälisellä viittomalla, heiluttelemalla keskimmäistä sormeani.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?

Kovasti olen odotellut Tenalta yhteydenottoa. Ylpeästi kerron aiheuttaneeni useammalle lukijalle naurupissan karkailua. Olen mainostanut ongelmaan Tenoja, koska halvoista vuotosuojista saa hiivatulehduksen. Summalla, joka pitää pulittaa apteekissa saadakseen kirotun vitsauksen pois hotolontistaan, saa tosi monta kalleimmassa rättiluokassa olevaa Tenaa. 

Kuvia:

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi:

Tässä on viime aikoina pidelty munaa hellästi kädessä ja vanha intohimon liekki on lehahtanut uuteen roihuun. Olen taas löytänyt rakkauden decoupage-lakkaan ja kauppojen servettihyllyt vetää puoleensa. Leimailin valkoiseen lautasliinaan Hyvää pääsiäistä - tekstin ja sitten liimailin sen munaan kiinni. Se on tuolla ylimmässä kuvassa. 

Mulle iski visio näin pääsiäisen pyhien lähestyessä munasta ja sitä lämpimänä pitävästä piposta. Visiossani katan kauniisti pöydän ja olen ehtoinen emäntä. Laskelmasta unohtui kukon laulun aikaan pystyyn ponkaiseva puoliso ja noin kello 4 iltapäivällä nouseva teini. Pyysin sitten kuitenkin apua kutomataitoiselta äidiltäni. Siis voitteko kuvitella, että kun puhelimessa pyysin äitiäni tekemään munalle pienen pipon, niin järkytyksekseni äitini luuli mun puhuvan peeniksestä. "Hyi olkoon mutsi sun ajatuksiasi!" keskustelun jälkeen saatiin selvitettyä väriasia ja sain postissa justiinsa sopivaiset munapipot.

Rakas puolisonikin järkyttyi mutsini peenikseen liittyvistä ajatuksista. Puheena oli kuitenkin pieni pipo...

Kalu, joka ei tule meille.

Sain haasteen Maijalta Rynttyliisan kotkotukset - blogista. Kiitos sinne! Ja tästä lähtee:

1. Lempivärini sisustuksessa.

Valkoinen, muutamalla beigen ja hiiren harmaan sävyisellä väriläiskällä.

2. Suosikkini leivonnassa.

Olin tähän jo vastaamassa suosikkini olevan jonkun toisen tekemä baakkelssi, mutta... Mulle on tullut identiteettikriisi makeiden ruokien suhteen. Olen määritellyt itseni tumpeloksi leipojaksi, joka ei erota vehnäjauhoja ja mannaryynejä toisistaan. Sitten teen jotain leivonnaista ja useasti hämmästelen miten onnistuin sen pyöräyttämään, kun en kerran osaa. Olen alkanut pohtia, etten voi heittää patakinnasta tiskiin vaan sen takia, että mun tekemä pulla ei ole kuohkeaa eikä sisältä kypsää eikä itseasiassa edes näytä pullalta. Muuten kyllä tuppaa tulemaan onnistumisia, varsinkin hyvillä ohjeilla. Jos mulle lyötäisiin käteen kampasimpukka niin multa pääsisi syvältä tuleva "Hyiiiii!!" kyökkäilyjen ja voimasanan kera, enkä silti ajattele olevani huono ruuan laittaja. Turha tässä on siis yhden sortin epäonnistumisen perusteella päättää olevansa epäonnistuja joka sortissa. Ilmoitan nyt sitten reippaasti viimeksi leiponeeni Key Lime Pietä ja se oli oikein hyvää. Se oli niin hyvää, että mua harmitti kun se kelpasi teinillekkin. Miehelle voi ilman omantunnontuskia esittää kysymyksen: "Mitä ihmettä mun piirakkasiivu tekee sun lautasellas?"

Viimeksi kyllä onnistuin pullan kanssa, mutta epäilen olleen vahinko, enkä ole uskaltautunut kokeilemaan toista kertaa.


On tässä päässyt voimasana muidenkin raaka-aineiden kanssa: Olen käynyt siellä pulleroiden "Kohti terveellisempä elämäntapoja" - ryhmässä ja meille jaettiin paksu nippu monisteita, joissa oli tavallisempien ruokien kalorimääriä. Selailin sitä listaa ja silmät tavoitti yhtäkkiä jäniksen. En syö lammasta, koska se voi olla se Maijalla oli karitsa. En syö poroa, koska epäilen sen olevan Petteri Punakuono enkä söisi jänistäkään. Mitä jos se on siitä Rumpali Kanista tehty? Eihän siinä voinut muuta kuin kailottaa kimakalla ja kantavalla äänelläni  "Hyi s*tana"

 Ei sitä kaikki onneksi kuulleet, koska vain neljä lähinnä istuvaa ihmistä kääntyi kohti järkyttynyttä meikäläistä.


3. Viisi blogisuosikkia.

Rynttyliisan kotkotukset
Maalla melkein kaupungissa
Taloni maalla
Sirpan elämää
Marjaanan maja
Outi's Life
Marskulla on asiaa
Kotipellolla

Juu, niitä on seitsemän, mutten pysty sanomaan mitään lyhyesti, joten otin vapauden lisätä siihen pari. Haaste tuli Rynttyliisan blogista, joten teille muille lähettäisin haasteen eteenpäin.

4. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä.

  Suomen surkein kuski - ohjelman kilpailijat ovat tainneet saada kortinsa samasta autokoulusta, josta minäkin omani hankein. Siinä sarjassa on kyllä hyvin epäreilujakin tehtäviä, kuten testi missä näytettiin auton mittarivaloja. Jos ei ajele dieselautolla niin miksi pitäisi tietää mikä on joku hehkutuksen merkkivalo?

Jokin aikaa sitten huristeltiin Sirpan elämää blogin kirjoittajan, kotoisammin Sirpa-serkun kanssa, Ikeaan. Ennen matkaan pääsyä ehdein rimpauttamaan puolisolle kaksi puhelua. Olin saanut hyvän vinkin, että kun laittaa viirin antenniin niin löytää hyvin oman autonsa rivistä. Yritin sitä viiriä (washiteippiä ja paperia) mallailla kokeeksi, ettei tarvi Ikean pihassa tunaroida, eikä meillä ollut antennia. Siis mitä ihmettä? Kun rimpautin  miehelle puhelun numero 1 niin mies käski mun ensin lopettaa kailottamasta kimakalla ja kantavalla äänellä pihamaalla miten paskanaapurit on varmasti syyllisiä. Sitten hän kertoi, että meillä on kuulemma se antenni integroitu etuikkunaan. On kuulemma ollut ihan siitä asti kun se auto on ostettu.

Toisen puhelun soitin kun ratin takana loimotti joku outo valo. 

Siis puolustakaa nyt mua; Jos vaimo kuvailee miehelleen puhelimessa mittarivaloa, että "No, se on tuommoinen vihreä."  Ja sitten vielä antaa lisävinkkejä; tää on se laulu. Se huono leffa, mutta hyvä biisi, niin kyllähän siitä nyt pitäisi jo tietää. Aivan selvä kuva-arvoitus; Sydämeeni osuman sain.

Nyt alkoi telkusta se uusi sarja mihin oli saatu ängettyä jotain uutta ja jotain vanhaa ja yhteen liitetty Vain Elämästä itsensä likoon laittamisen kynnys ylitettäväksi ja Voicesta matkittu tähtivalmentaja. Katseltiin sitä boksilta ja pohdiskeltiin miten oopperalaulaja mahtaa räpätä? Nousin pissalle kesken ohjelman ja mies laittoi nauhan paussille. Olen helposti pitkästyvää ihmissorttia, joten päätin siinä sitten pytyllä aikani kuluksi vetää keuhkot ihan täyteen ilmaa ja vapauttaa todella korkean nuotin. Yhdistin siihen ensimmäiseksi mieleen tulleen rapgenreen sopivan lyriikan: "Sokka irti".  Ennakoivasti siis tutkein miten liittää rap ja ooppera toisiinsa. Omistan jo valmiiksi korkean äänen, joten kun ponnistelin oikein korkealle niin pelästyin kieltämättä itsekkin, kun se a cappellla esitys kimpoili kaakelista toiseen kaakeliin. mutta säikähti sitä muutkin: Ensin vessan ovelle ilmestyi mies joka sai vain sanottua "Miten susta tommonen ääni lähti?" Sitten huussin ovelle ilmaantui todella säikähtäneen oloinen teini, joka aidosti huolissaan tiedusteli 
"Mihin sua noin kauheasti sattuu?"  

Yleensäainaniinjärkeväpuoliso, nykyisin lapsellinen puoliso, on konsertistani asti viihdyttänyt itseään miettimällä minkälaisen esityksen järjestän kun vuorossa on hevimusiikki.

5.  Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille.

Toivottavasti en nyt loukkaa ketään, jonka kotosalta näitä löytyy. Elelen onnellisena krääsäsisustukseni keskellä, enkä ymmärrä miksi johonkin sohvaan pitäisi sijoittaa uuden henkilöauton hinta. Mutta ei sellainen tonneja sohvasta - sisustaja myöskään ehkä ymmärrä sitä, että meillä komeilee kodin paraatipaikalla olohuoneessa roskiksesta pelastettu tv-taso. Lähimmäksi designia olen tainnut päästä muutama vuosi sitten, kun silloin alakouluikäinen lapsi valisti huonekaluliikkeen ikkunassa olevan Aaro Eerniota. 
(Jälkikasvu pelasi aikoinaan Habbo-hotellia.) 

Onhan meillä kyllä Mariskooli. Sen sai kerättyä ilmaiseksi ostamalla Vaasan Kotiuuni pakastepullia. Se on varmaan kopioitu jostain kuuluisasta esineestä.

Mutta sitten tähän ei meille - osastoon.

 Jos tuota hipaisisi vahingossa nihkeällä mikrokuituliinalla niin epäilen vahvasti ettei se kiinni liimaantunut pöly irtoaisi enää kuin santapaperilla. 

Olenko ainoa, jonka mielestä Block-valaisin vaikuttaa masentuneelta? Se on ollut ennen tavallinen pöytälamppu ja sitten kaatunut lappeelleen eikä ole enää jaksanut nousta.

Se oli kostea ja lämmin aamun tullen ja illalla jäätävän kylmä. Selän alla oli aina metrien säteellä se ainoa iso kivi. Nyt 7o-luvun poltetun oranssin värinen Soputeltta on risteytetty Kettukarkin kanssa. 

Tämän hinta on 790 e. Tämän voi tehdä myös reilun euron panostuksella. Huokeaa pikaliimaa ja kun teini tekee lähtöä yksityisasioilleen voi tuoliin sivellä tuubillisen ja valmista on. Sitten vaan leikkaamaan saksilla reunat siistiksi.

Tuohon penkin päähän kun istuisin niin siinä lentäisi normaalipainoinen kaveri toisesta päästä isossa kaaressa kohti maata. 

Olen nähnyt muitakin sytystikuista tehtyjä tuunauksia ja ne on kyllä olleet paljon kauniimpia.

.
Lenkkipolun varrella oli menehtynyt pulu. Siitä tuunattiin lamppu.

Suolistamisen jälkeen lopuista sai vielä toisenkin lampun.

Numero 11 muistuttaa mun mieltä edelleen vuosien jälkeenkin piinaavasta lääkärillä käynnistä. Olin keskussairaalassa erikoislääkärillä, joten anatomia oli varmasti tuttua, mutta jostain syystä hän mitään ilmoittamatta päätti tutkia sen toisenkin reiän, millä ei minun käsittääkseni ollut mitään tekemistä ongelmanani eli raskaaksi tulemisen kanssa. Tästähän on sitten jäänyt taipumus epäillä, että ilman mitään ennakkovaroitusta  voi terveyspalveluiden piirissä ollessaan huomata exit only - osastolla olevan yllätysvierailijan. 

 Jos joskus tapaat apteekissa keski-ikäisen tantteron, joka vetää voimakkaasti suhisten ilmaa sisään niin se olen todennäköisesti minä. Joku on saattanut siellä apoteekissa tehdä äkkiliikkeen kun olen noutamassa astmapiippua.  Hyvin säikkynä ihmisenä mun itsesuojeluvaisto herättää siinä vaiheessa mieliteon karjaista ja se suhina on äkkiä takaisin sisään kiskaistu varoitus: 
"Mun peffaa sä et sörki!"