Ensin ihan hirveesti Tervetuloa uusille lukijoille Puoliso kartoittaa jo maaperää ja kyselee, että jokos hän voi kohta lopettaa raskaan raatamisen ja ryhtyä kotivihtoriksi. Mää vahvasti epäilen, että 32 perässä saa olla pari, kolme nollaa ennen kun mainostuloja alkaa ropsahtamaan tilille. Toistaiseksi en maksa rahapalkkaa siipalle, joka stalkkaa kirjoitusvirheet ja esittää "Et voi tollasta julkasta"-kommentteja. Olen ihan aidosti häkeltynyt tästäkin kävijämäärästä; ja ihan hirveen ylpee. Kohta mää luulen olevani jotenkin sosiaalinen. No leikki sikseen; ihanaa kun täällä käy lukijoita, vaikka mää olenkin kääntänyt "olen vaan ihan oma itseni" vaihteen päälle.
Me saadaan kohta uudet seinänaapurit ja siippa säikyttelee minua (hyväuskoista raukkaparkaa) sillä, että koska mää olen toistuvasti postannut rumasti naapureista, niin nyt mulla on huono naapurifengshui. Sitten puoliso luettelee kaikkia kauhuvisioita tulevista asukeista. Mää rikon nyt tämän kirouksen sekä pahan karman ja julkituon, että mää pidän kovasti yläkerran naapurista. Mää pidän niin kovasti meidän yläkerran naapurista, että poloisen viedessä roskapussia normaalin sipsipussiin työnnettyjen roskien sijasta, mää syöksyin kohteen kimppuun ja aloin tivata "Miksi sää veit roskapussin?" Me ollaan asuttu tässä talossa yli 10 vuotta ja kyseinen henkilö on vienyt roskapussin yhden kerran. Mää pelästyin ihan hirveesti sen naapurin nostavan kytkintä Se oli vaan kuulemma siivonnut. Se on siitä asti katsonut mua jotenkin oudosti. Mää mikään kyttääjä ole; kunhan satuin vaan sopivalla hetkellä vilkaisemaan ikkunasta ulos. Mää olisin saanut paniikkikohtauksen jos se olisi siirtänyt kirjansa toiseen osoitteeseen. Apua, en kai mää vaan ole mikään naapurikiusaaja. En kuitenkaan käy kysäisemässä, koska herra S tuntuu muutenkin aristavan meikäläistä. Riittääköhän tämä; ei mää vielä varmuudeksi teen selkoa aidan toisella puolella asustavista naapureista. Mää pidän niistäkin kovasti. Ne ei koskaan nosta meidän puoleisia verhojaan ja meillä saa koikkaloida ihan rauhassa. Perustelluin syin epäillyt vaihtoehdot käytökseen; Niillä on vaan niin paljon enemmän ikkunoita kuin meitillä, ettei ne jaksa joka akkunaa avata. Ne pelkää meiltä näkyvän jotain outoa.
(Ei siis mitenkään mahdollista...)
Sitten asiaan numero kolme. Mää olen ystävällisesti kasvattanut poskeeni viinirypäleen kokosen näppylän, jotta tunnistaminen huomenna olisi helppo nakkimakkara siltä varalta, että joku haluaa identifioida meikäläisen. Selän kanssa on vielä neuvottelut kesken lähdöstä, mutta huomenna päivä uusi. Takasin finniin; lasten suusta kuulee totuuden. "Onko se oikeesti finni" ja sitten "tähän semmosta räkätysnautua V-V kaksinkerroin." Se luuli sitä mustelmaksi. Mää sitten valistin jälkikasvuani ja kerroin, että vaikka mää olen nuorekas ja menevä reilun kuukauden vielä 39-vuotias neitokainen, ei tässä iässä enää ole hassun hauskaa vetäistä nuuskatykillä mustelmaa poskeen. Pikku kultani sanoja lainatakseni "Toisessa poskessa mustelman ympyröimänä v*tunmoinen paise". Että siinä lisätunniste huomiselle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti