Mää sain Nurmijärvellä ja Hämeenlinnassa.

Ensin ihan hirveesti Tervetuloa uudelle lukijalle 

Mää poikkeilin kirpparilla ja bongasin tapettilaatikon. Sen loodan painokuormitus oli reilusti yli mun "en nosta yli kiloa" rajan, enkä keksinyt niille rullillekaan mitään käyttötarkoitusta. (Joskus sitä sortuu olemaan fiksu ja järkevä ja jättää kotiin roudaamatta tavaroita, joita ei tarvi.) Pähkäilin siinä, että pyydänkö myyjää hilaamaan sen saaliin autoon vai jätänkö seuraavalle. Päädyin hetkellisessä                                              mielenhäiriössä järjenvastaisesti jättämään "en mä tätä kyllä tarvi" - ostoksen lunastamatta.


Kului jokusia tunteja ja siippa oli päikkäreillä. Mää lukaisin sillä aikaa Kodin Kuvalehteä ja silmät osui kuvaan sisustussuunnittelijasta, joka istui tapettikirjojen keskellä. Ja sitten se ajatus iski; ihan hirveellä voimalla. Älkää nyt naurako, mää en kuvitellut ryhtyväni suunnittelijaksi. Yks kaks olin aivan varma puolisolla olevan pakottava  tarve tehdä tapettitilkkutäkki eteisen seinälle. Aloin tökkiä miestä ylös. (No se oli nukkunut jo vartin.) Hoin aamuviideltä töihin nousseelle siipalle, että "Nyt lähti pikajuna Hermanniin". Mää järsein matkalla kynsinauhani ja olin aivan varma, että aarre on menetetty. Ajon aikana mää myös hoin "Voi v*ttu, jos se on jo mennyt." (Se on tarttuvaa se V-V:n puhekieli, kyllä murrekkin tarttuu.) Päästiin määränpäähän ja kun siippa avasi meikäläiselle oven ampaisi Kikiohjus matkaan. Se Hermannin kirppiksen ovi on typerän painava ja mies avaa sen siksi. Tässä ei ole kysymys siis mistään ällöromantiikkajutuista. Ajoittain mää päivystän siinä oven suulla ja odotan pääseväni livahtamaan sisään ohikulkijan peesissä. Siellä ne odotti ja mää sain ne! Ainaniinjärkevä siippa oli jättänyt pari metriä rakoa meikäläiseen. Jos mää nyt joskus päästelen sellaisia "Aah, Ooh" ääniä suuren aarten osuessa kohdalle niin se on vaan refleksi. Puolison pyynnöstä mainitsen, ettei hän oikeasti häpeä. Se on                                                                                        vaan sitä meidän huumoria.

Kotona mää huomasin, että rullista paljastui useita kerroksia. Joku pedantti ihminen oli vieläpä kerinyt ne sävyittäin. Siis mitä järjestelmällisyyttä. Mää olen jo askarrellut; tein sabloonan tapetille ja nakersin irti.  Tulostin lintuja täältä. Olisi siellä ollut bambeja ja isoja lintujakin. Nykerrykseni liimasin toisesta tapetista tehtyyn vyötteeseen ja väliin ahtasin vielä nauhaa. Taitoihini nähden olen äärimmäisen tyytyväinen pakettiini.

Sitten mää sinkoan ihan toiseen asiaan; Nurmijärven sisustuskirppistapahtumassa oli justiinsa niin ihanaa, kun mää odotin olevan.  oli aivan niin sydämmellinen ja ystävällinen kun mää olin kuvitellutkin; toisissa ihmisissä on lämmin aura ja positiivinen energiakenttä.  Tuoreessa muistissa kun oli vielä "Emmää tarvi" ajatuksen petollisuus, niin hamstrasin sitten vähän extraa. Kun mää saan nämä kaikki ängettyä aloilleen, niin meillä on jäljellä vielä metreittäin tapettia. Kaikennäköisiä tuunauksia tursuaa jo mielessä. Mää yritän pitää poissa aatoksista "Yritys hyvä kymmenen, tulos heikko nolla" virkkeen. Puoliso vaan nauroi ja sanoi "Jaa" kun mää tuijottelin sitä hypnotisoivasti ja kyselin, että jokos iski halu ja kaipuu sommitella tilkkutapettia. Siis meni ja pilasi kärttämisen ilon. Mää taidan pyytää, että otetaan uusinta, kun mää olin varautunut manguntaoperaatioon. Hirvee määrä patoutunutta kitinää jää purkautumatta, Ja nythän se seinä täytyy tapiseerata, kun mää olen siitä jo postannut....  siltä varalta jos siipan suunnitelma oli vaan                                                               myönnellä ja odottaa, että mää unohdan koko mahti-idean.



                                                                                             Päivän saalis